Itsemurha mielessä.. ei apua kiitos

jos lähdet noin nuorena.

Elämäänsä voi muuttaa.

Olet 15-vuotias eli nuori. Voin kertoa sinulle, että ihminen muuttuu koko ajan vanhetessaan. Olet erilainen ihminen 17-vuotiaana, erilainen 20-vuotiaana jne. Osa sinusta on tietysti samaa, mutta paljon myös muuttuu; tunteet, ajatukset, arvot, ulkonäkö... Se on varmaa! Katso eteenpäin! Elämä voi tuoda sinulle ihania asioita ja joskus 20-vuotiaana voit katsoa taaksepäin erilaisena ihmisenä. Maailma on yllätyksiä täynnä, kulman takana voi olla erilainen elämä odottamassa! Jo niiden muutamien läheisiesi vuoksi sinun kannattaa jatkaa...

Koet olevasi yksin, kukaan ei ymmärrä, kukaan ei kuuntele, ei oikeasti. Tiedän noi fiilikset. Itekkin 15-vuotiaana suunnittelin itsemurhaa, koska koin etten saa ymmärrystä osakseni. Jotenki sit vaa jatkoin, päivä kerrallaan jne. En mä väitä, että olisin täydellisen onnellinen nyt. Itseasiassa mietin itsemurhaa vieläkin, nyt 22-vuotiaana, mutta kaksi asiaa ovat toistaiseksi estäneet minua tekemästä sitä. Olen rakastunut ja minulla on unelma.
Sinä ymmärrät tuskaa, sinä tunnet olosi pahaksi. sinä päätät mikä on oikein sinulle.
Tarvitset rakkautta, se eheyttää sinunkin särkyneen sielusi. Jos kärsit siellä ja siinä missä olet ota askel pois päin. Kyllä 15-vuotiailla on oikeuksia. Voisit lähteä vaikka jossain vaiheessa Au Pairiksi, jos kerran halajat pois maailmaa näkemään. Hienoin lahja jonka itsellesi voit antaa, on päättää selvitä siitä, puske läpi.
Tuokoon unesi vastauksia...Jaksamista.

tuttua paljon tuossa kirjoituksessa..olin silloin 15v kun noin ajattelin ,muutaman vuoden ajan.
Koska elän ja voin hyvin nykyään,perheenäitinä..voin mielestäni sanoa sinulle:
Ensinnäkin,kaikki mitä nyt tunnet ovat todellisia tunteita,mutta elät nuoruutta ja silloin kaikki tunteet voimakaamillaan!Kaikki tuntuu T

hei! voisinko saada sinun mailiosoitteen?

lukea tekstiäsi ja itkin useaan otteeseen. aivan kuin omaa tekstiäni. ajattelin samalla tavalla kun olin ikäisesi. en halunnut apua ja elin sosiaalisen verkon ulkopuolella. nyt olen 22 ja huokaus, onneksi en tehnyt sitä. toivottavasti jaksat jatkaa elämää. sinun ei tarvitse olla vahva. saat olla juuri sellainen kuin olet. heikko ja hauras kaikkine ajatuksineesi. haluan kuitenkin sanoa, että kaikki tulee muuttumaan, jos vain itse annat mahdollisuuden sille.

elämällä on sinulle varattuna niin paljon kaunista ja hyvää ettet vielä osaa sitä kuvitellakaan. saat moninkertaisena sen hyvän olon josta et pahan olon keskellä osaa edes toivoa. kerroit, että vaikka olisit onnellinen, haluaisit tehdä sen. joka päivä on mahdollisuus aloittaa uusi elämä. minulla oli vaikea lapsuus... todella vaikea. kärsin kotona valtavasti, enkä voinut kuvitellakaan mitään parempaa. elin itsesäälissä ja laihduin ja odotin että joku olisi huomannut kipuni.

muutin pois kotoa toiselle paikkakunnalle ja huomasin, että etäisyys asioihin tekee hyvää, vaikken täysin ollutkaan toipunut pahasta olosta. päätin kuitenkin sen etten luovuta, en itse päätä päiviäni. voi Luoja, miten paljon itkinkään. ja niin itken välillä edelleen. Tiedätkö, sinä olet ainutlaatuinen ja sinä löydät vielä elämälle tarkoituksen, olen Varma siitä!! Jos voisin halaisin sinua juuri nyt, enkä päästäisi sinua otteesta ennen kuin olisit rauhoittunut. Välitän sinusta ja toivon, että ennen kuin päätät mitään, koittaisit kääntyä Taivaan Isän puoleen.

Nyt otat järjen käteen. Itsemurha-ajatukset sysäät kertakaikkisesti mielestäsi.

Et voi olla noin itsekäs! Ajattele heitä, jotka jäävät jälkeesi. Ajattele, minkä hirvittävän taakan annat heille loppuelämäksi. Tyttäreni teki itsarin - kaikki on minun syytäni.

Minä olen kahden murkku-ikäisen lapsen äiti. Murrosiässä tunteet ailahtelevat. Monta kertaa olen kuullut "Parempi olisi olla kuollut." Mutta; kun vastoinkäyminen on kestetty, niin on taas ihana elää.

Vanha klisee on, mutta sanon kuitenkin: Sinulla on elämä edessäsi, ei takana. Entäs, jos sairastut syöpään ja joudut todella silmäkkäin KUOLEMAN kanssa.

Elämä on lahja. Taivaan Isä ei ole luonut sinua maan päälle vahingossa. Sinulla on joku tehtävä. Aivan varmasti!

Etsi apua. Mene ja puhu. Ammattiauttajalle tms. Mutta jätä mielestäsi kuolema-ajatukset. Kuolema tulee ja korjaa meidät aikanaan, mutta sinun aikasi ei ole vielä.

Lämmin halaus sinulle!

Minun lapseni sairastui syöpään.En voi ymmärtää miten joku miettii tuollaisia asioita.

olen täysin loppunut nuorimies. en vaan jaksa enää.
kunpa vanhemmat yms kaverit ymmärtäisivät että heissä ei ole syy vaan ihan omassa itsessäni.
en vaan jaksa. en en en en. ei mitään apua.
olen kävelevä ruumis joka ei halua kellekään pahaa. haluan vain nukkua. nukkua. nukkua. nukkua. saisinpa joltain elämänhaluaiselta ihmiseltä jolla on esim. vakava syöpä, itselleni sen. minä ansaitsen jo lepoon. olen taistellut jo vuosia. alkaa olla pian "bensa" loppunut.

Voimia sinulle. Toivon että elämäsi olisi ollut helpompaa. Toivon että tulevaisuutesi on valoisampi ja kevyempi. Toivon, että jaksat kantaa harteillasi kaikki elämäsi taakat, kantaisin niitä apunasi jos voisin. Antaisin sinulle osan omista voimistani jos voisin, ottaisin surujasi pois. Auttaisin sinua jos voisin, voin vain tehdä kaksi asiaa, kertoa sinulle omia kokemuksiani ja mitä olen niistä oppinut.

MInäkin olin masentunut 15-vuotiaana. Mietin itsemurhaa ja mahdollisia tapoja tehdä sen.
MInä olin hirveän väsynyt ja masentunut. Tuntui ettei jaksa enää. Minä olin se hiljainen ja syrjäytyvä tyttö, jota kukaan ei tuntenut. Vain yksi ihminen, joka oli minulle kaikki kaikessa, paras ystäväni.
Yritin tehdä itsemurhaa pari kertaa, en ala kertomaan sen tarkemmin miten ja mitä tapahtui, kun en onnistunut, paras ystäväni pelasti minut kerran.

Paras ystäväni teki kuitenkin itse itsemurhan.

Minä näin ja tunsin sen surun, vihan ja itsesyytöksen.
Minä näin mitä ystäväni itsemurha teki hänen perheelleen, ystävilleen ja sukulaisilleen. Minä itse näin ja tunsin sen.
Minä olin hänen paras ystävänsä, hän kertoi sen minulle, kun viimeisen kerran näimme.
Ystäväni oli aina ollut vilkas, iloinen ja sosiaalinen. Kukaan ei tiennyt miksi, kaikki syyttivät itseään, toisiaan ja kaikkea.
Kaikki olivat surullisia. Ystäväni ja hänen äitinsä eivät olleet koskaan tulleet kunnolla toimeen. Itsemurhan jälkeen ystäväni äiti ei enää koskaan palannut ennalleen, suru ja itsesyytökset vaanivat häntä kokoajan. Hän on masentunut ja pelkää kuolemaa "kuka lähtee seuraavaksi".

Minulta itsemurha-ajatukset loppuivat kuin seinään. Minä näin mitä tekisin toisille, jos tekisin itsemurhan. Minä olen nyt 30v, tuo tapaus sattui kun olin 16v. Monesti olen miettinyt mitä paras ystäväni sanoisi johonkin asiaan ja kuinka ihanaa olisi tehdä tietyt asiat ystäväni kanssa. Osaltaan vieläkin syytän itseäni ystäväni itsemurhasta. Kuinka minä, paras ystävä, en nähnyt mitä oli tapahtumassa?
Minä olen aika ajoin masentunut edelleen, elämä potkii välillä päähän ja olen muuten vaan masentunut. MInä kuitenkin haen apua, sillä tiedän millaista on kun läheinen tappaa itsensä.

Mitä kaikkea sinultakin jäisi näkemättä ja kokematta jos nyt kuolisit?
Katse eteenpäin, ota itseäsi niskasta kiinni. Se on vaikeaa, mutta muista, että moni muukin siihen pystyy.
Nyt jälkeen päin ymmärrän, että itsemurha on pakenemista.
Mieti että tappamalla itsesi, tapat monta muutakin elämää. Pilaat elämiä.
Itsemurha ei ole ratkaisu, se on pakenemista.
MInusta itsemurha on myös varmaan maailman itsekkäin teko. Se että sinä olet masentunut ja kyllästynyt elämään, ei oikeuta sinua pilaamaan monen muunkin elämää. Mikä oikeus sinulla siihen olisi?
Katso elämää vielä pari vuotta eteenpäin. Sinä muutut ja maailma muuttuu, ihmiset ympärilläsi muuttuvat. ÄLä pakene.



Tämä runo on minulle tärkeä pahoina aikoina. Toivon, että sinäkin ajattelet runoa. Se ei tuo ratkaisua ongelmiin, eikä se saa mieltäsi piristymään. Mutta lue se useampaan otteeseen ja mieti, mitä kaikkea ja ketä kaikkia se voikaan tarkoittaa.

Eräänä yönä näin unta,
että kuljin meren rannalla Herran kanssa.

Taivaalla välkehti kuvia elämästäni.
Huomasin, että niissä kaikissa
oli jalanjälkiä hiekassa.

Joskus jälkiä oli kahdet, joskus vain yhdet.
Elämäni vaikeissa kohdissa näin
vain yhdet jalanjäljet ja sanoin:
"Herra, sinä lupasit kulkea aina kanssani.
Mikset sinä ollut rinnallani,
kun tarvitsin sinua kipeimmin?"

Herra vastasi: "Niissä kohdissa,
joissa olet nähnyt vain yhdet jalanjäljet,
lapseni, minä kannoin sinua."

moi luin tuon sinun kirjeesi ja ymmärrän täysin nuo tuho aikeet... itse olen 28 mies ja pyöritän paria firmaa ja elämä hymyili vielä kuukausi sitten...

sen jälkeen olen itsekin yrittänyt sitä että irrottaisin sielun lihoista... samat kirjeet olen kirjoittanut ja kertonut osalle hyvistä ystävistä että tähän ette voi vaikuttaa eikä teidän pidä syyttää itseänne. siinä että jos itseltään hengen riistää niin ole mitään väärää se sinun sinun oma ratkaisu päästä sitä tuskaa karkuun entä jos se sieluun jääkun seuraamaan sinua aina.

minut juuri kuukaus sitten jätettii ja joka ilta kun menen nukkumaan huomaan pelkääväni seuraavaa aamua. ainut apu sankyyn menessä on ollut että yritän katsoa itseäni ulkopuolelta ja näen että minulla on joitan asioita jota voin vielä jatkaa.

vanhempani ovat haudanneet yhden sisko ni se miltä se näyttää kun saattaa oman lapsensa lepoon on todellistä tuskaa ja se että isäni oli yrittänyt viikko sen jälkeen kun joanna kuoli niin itsaria... ajattele vaikka niin että kun et tarkoita sillä muille pahaa ollenkaan ja et sitä toivo. mutta vaikka kuinka vapauttaisit ihmiset syytöksistään niin sinne jää suuri arpi jota he kantavat läpi elämän...

minut on juuri jätetty toisen ihmisen takja mutta tänään oivalsin sen. budhalaisuuden suurin viisaus on että opi olemaan onnellinen ei ole työllä mitään väliä eikä koululla mutta tutki itseäsi sillä jos jokin on taito laji niin se on tuo onnllisuus... kun joskus luet tänä en saata itsekään olla enää olemassa koska tänää nää seinät on kaatunut päälle... jokaisen pitää osata elää yksin ja olla omien ajatustensa kanssa... jos siihen ei pysty niin tiedät kyllä itse kamppailen koko ajan sen tunteen kanssa et jaksanko vai en mutta jokainen päivä on pieni voitto...

Joku viisas joskus sanoi, että ihminen tappaa itsensä kun elämänpelko voittaa kuolemanpelon.

Mielestäni itsemurha on itsesäälin kärjistetyin muoto ja kaiken menneen huipentuma. Se, mitä on edessä, sitähän et voi tietää.

Toivottavasti jatkat itkemistä ja tunteistasi kirjoittamista. Se on hyvä keino purkaa pahaa oloa ja selvittää omia ajatuksia. Älä tapa tai vahingoita itseäsi, mutta säilytä kirjoittamasi tekstit. Niille voi tulevaisuudessa olla käyttöä.

Uskoisin, että myös sinun tapauksessasi oikeat masennuslääkkeet tuovat elämänilosi takaisin. Anna lääkitykselle mahdollisuus, käy lääkärillä niin saat resepti ja pääset alkuun. En usko, että olet luovuttaja, vaan että todella harkitset tätä vaihtoehtoa.

Äitini toipui keskivaikeasta masennuksesta lääkityksen kautta. Avioero jne. seurasi kylläkin masennuksen jälkeen, mutta elämän hymyilee silti! ÄLÄ SIIS LUOVUTA! Äitini koko tarina löytyy täältä: http://www.suru.fi/Yhteiso. Ottakaa vapaasti kantaa, uskon, että hän arvostaa sitä. Ja antaa neuvojakin jos sitä kaipaatte:)

Mä pyydän..jää. Minun pikkusiskoni teki itsemurhan neljä vuotta sitten.. olen nähnyt unia joissa hän katui tekoaan..suuri ikävä oli tänne takaisin..voi kun saiskin tehdyn tekemättömäksi..aivan hirveä ikävä, uskon että tunne on molemminpuoleinen. Puolet minua on poissa..Nyt on vaan elämä jälkeen pikkusiskon..kaikki on toisin

Isemurhayrityksissä on erittäin suuri vaara, että herääkin sairaalassa jollakin sortilla vammautuneena. Ja elämä jatkuu, mutta huisin paljon vaikeampana jos vammautuu pahasti. Itse otin satamäärin rauhoittavia ja unilääkkeitä kerralla. Aina vain heräsin virvoitettuna uuteen päivään. Eli hengen itsestä ottaminen millään aineilla on tosi diskaapelia hommaa.

älä luovuta vaikka susta tuntus miltä...oon itekki hyväks käytetty ja täl hetkellä yksinhuoltaja..masis painaa ja noit kuoleman juttuja mietin yhäkseni,mut elä luovuta...haluun auttaa sua jos sä haluut sitä

Jokaistahan elämä runtelee..... Mun kaverin 4 vuotias poika kuoli leukemiaan ja hän taisteli koko pienen elämänsä että parantuisi. Loppujen lopuksi voimat loppuivat. Ja tämä poika olisi halunnut ELÄÄ!!!! Ja vielä viimeisänä iltana, isänsä sanoi että voit jo luovuttaa, ei tarvitse taistella, koska olet väsynyt. Mut poika siihen ettei vielä halunnut lähteä taivaaseen. Parin tunnin päästä tästä oli sanonut että rakastaa kaikkia ja oli nukkunut pois. Mietippäs tätä. Joka ei täältä halua lähteä niin otetaan väkisin. Jokaiselle meille on päivät täällä laskettu ja eletään niiden mukaan. Ei päiviään itse tarvitse päättää...ne loppuu jokaiselta aikanaan.

Olin miettinyt itsemurhaa silloin jo monia vuosia. Aikaväli oli jotain 14…26v. Kun olin jo 26-vuotias, päätin, että nyt saa tämä elämä jäädä.
Ostin köyttä ja vaseliinia… Istuskelin autossani pimeänä syksyisenä iltana kaupungin keskustassa erään puiston laidassa. Mietin, että nyt minä sen kyllä teen…

Kun olin näissä synkissä mietteissäni, tunsin lähelläni jotain ilkeää, tunnekylmää ja häijyä, joka yllytti minua itsemurhaan… ”Hetkinen,” ajattelin, ”en kyllä ala tappaa itseäni jonkun toisen yllytyksestä.”

En ollut tuolloin uskossa, mutta jotenkin hämärästi tajusin, että sen täytyi olla saatana tms.

Siitä tapahtumasta ehti kulua pari vuotta. Olin jo ”päässyt tasaiselle” niistä itsemurha-aikeista. Elämässäni olivat asiat muutenkin ulkoisesti järjestyksessä. Mutta elämä ei vieläkään oikein tyydyttänyt minua.

Sitten eräs vanhempi kollegani kertoi, että on uskossa. Häneltä sain kuulla, että uskoon tullaan siten, että rukouksessa sanotaan: ”Ota Herra Jeesus minut kokonaan omaksesi ihan tällaisenaan.” tai: ”Tule Herra Jeesus elämäni Herraksi”. Sanat eivät ole niin merkityksellisiä. Asian voi ilmaista ihan omin sanoin. ”Mutta minä oikein painostan sitä, että tätä täytyy rukoilla koko sydämestä”, kertoi kollegani.

No niin minä sitten tein. Ja wau !! Se rauha, jolla täytyin, oli kuin ainetta. Tunne oli mahtava, aivan sanoin kuvaamaton. Tuntui merkilliseltä, etteivät kaikki tahtoneet samaa…
Nyt minä hymyilin ja nauroin. Muutuin seuralliseksi jne. Muutos tapahtui ehkä noin sekunnissa. Ja sillä tiellä olen edelleen. En voi muuta kuin suositella sinullekin tätä samaa. Ota se vastaan – ilmaiseksi.

Tarkoitan sitä, älä koskaan luovuta. Ajattele sitä surua ja murhetta, mikä lähimmäisille jäisi itsemurhasta? Se taakka olisi valtava. Minullakin on itseni kannalta epäsuotuisia ajatuksia, mutta päätän lopettaa enää niiden vatvomisen ja oikeasti pyrkimään kohti onnellisuutta. Älä hylkää meitä, älä hylkää itseäsi.

Olen ollut kiusattuna 9 vuotta koko sen ajan kun olen suorittanut peruskoulua.
Nykyistä lukiotani ei ole tarvetta mainita mutta suoritan lukiota 4 vuodessa ja olen vaihtanut lukiota kaksi kertaa.
Onnistuin saamaan kesällä töiä mikä auttoi hiukan tilannettani. Joulu lähestyy eikä kukaan ota minua töihin yo kirjoitukset enivät todella huonosti luulin lukeneeni mutta ilmeisesti toisin kävi..
Erkaannun kavereistani, huomaan itse muutoksen vaikka olen aina ollut hiljainen ja vetäytyvä.
Haluni keskustella kenenkään kanssa on vähäinen en itseasiassa edes haluaisi nähdä kavereitani vaikka tiedän heidän välittävän minusta.
Tunnen vain tyhjyyttä elämälläni ei tunnu olevan mitään merkitystä, minulla ei tunnu olevan mitään merkitystä. En ole ennen harkinnut itsemurhaa, koska aina vain ajattelen, että kyllä tilanne paranee tai ei se nyt niin huono ole. Joulu tulee enkä oikein voi päättää elämääni joulun alla koska, koska se tuntuisi vain niin väärältä niitä kohtaan jotka välittävät minusta.
Kuuntelin juuri Rikun Hyvästi biisin, jos teen itsemurhan otan tämän kappaleen ensimmäisen säkeen kirjeeseeni, älkääkä alkako syyttämään musiikia tuleasta teostani! Syyttäkää niitä 5 ihmistä jotka ottivat elämänsä tarkoituksesi tehdä elämästäni pelkkää helvettiä ja niille 20-30 ihmiselle jotka tyytyivät katsomaan sivusta kun minua kiusattiin ja eritoten niitä opettajia, jotka eivät puuttuneet tilanteeseeni ala- tai yläasteella!!!
Intressissäni ei ole toteuttaa mitään massamurhaa, siitä psykologien tai sosiaalityöntekijöiden ei tarvitse panikoida.
Kuten lehdessä eilen tai toissa päivänä kerrottiin;
Poika/nuori mies joka oli tullut epäilyttävän aikaisin kouluun ja nähnyt unta olevansa kauhajoen ampuja passitettiin poliisin huomaan ja sosiaalivirastolla liikeni rahaa jutella henkilön kanssa.......

On olemassa kuolemaa ja kuoleman jälkeistä elämää parempi tila: nirvana ja valaistuminen. Itse asiassa kuoleman jälkeinen tila on eräiden tietojen mukaan ahdistava. On minullakin ollut kaikenlaista vaikeutta. Olen muun muassa voittanut lotossa ja potti on viety minulta. Olen minäkin köyhä, kaikki menee mikä tulee eikä riitäkään.
Silti nautin miltei jokaisesta hetkestä useimpien
ihmisten kanssa. Sinullakin on tehtävä täällä maapallolla. Odota että se valkenee sinulle.

Kaikkea parasta sinulle,
toivoo Tero

mullakin on ollu tuhansia kertoja itsemurhamielessä enk oo tyytyväinen itseeni!!

Taas ne aloitti ..

Kiduttaa mua taas
Rumilla sanoillaan
Henkinen hyvinvointi on ..
Paskana
Itsetunto ...
nollassa
Olen paska ihminen
Ja todella läskikin
155/50
Kuolema helpottaa
Mutta se sattuu
Junarata on ihan vieressä
Mutta alle jääminen sattuu
En uskalla tappaa itseäni
...
Bestiksenikin jättää minut..
yksin
Koska en tehnyt hänen kanssaan projektia pien eläinhoitajista ..
Hakkaajani kanssa

Minun tytyy olla huono ihminen

Koulussakin housut vedetään alas monta kertaa päivässä

En saa puhua rakkaudelleni

Koska hänen mukaansa 'ilkeä tyttöystävä'' kieltää minua

Vaikka hän tietääkin että rakastan häntä

Tämän kirjoittaminen sattuu
Mutta kenelle muullekkaan avautuisin?

Auttakaa minua !

parempaan paikkaan. Tappamalla ei pääse parempaan.

Ei vittu :D tuon ajan mitä käytit tuon kirjottamiseen oisit voinu käyttää vaikka ystävien etsimiseen :D kuinka sinä jo 10 vuotiaana aloitit tuollaiset ajatukset. Luokkalaisillasi on ehkä pointti kun sanovat sinua teinixiksi :DDDDD tehdäänkö yhdessä itsemurha?

Syvä huokaisu puolestasi. Kuin lapsi tähtönen..kaunis kaipuusi paremmasta loistaa tänne saakka..Kuolema on sellainen, että älä vielä sinne kiirehdi. Kyllä sinne rajan toiselle puolelle menemme kaikki. Sinulle on annettu vain tämä yksi lyhyt ja pienenpieni elämänpalanen. Et ole itse itseäsi luonut. Älä pidä Luojasi kätten työtä halpana..sillä hän sinut teki juuri sellaiseksi kuin ajatteli, eikä erehtynyt. Kuolema ei ole autuus...välttämättä kaikille...se saattaa toiset hyvään toiset pahaan. Itsemurhan ajatukset tulevat myös, kun on kestänyt liian pitkään kaipuu paremmasta. Nuorena ei nää nurkan taakse. Kun olet elänyt pidempään, tulee vivahteita ja värejä, koska on ymmärrystä.
Tarinassasi on samoja asioita, kuin tyttäreni kohdalla...se oli raskas tie voittoon. Minä voitin ja hänkin voitti, vaikka tiukkaa teki. Tyttäreni on nyt 16 vuotias ja käy koulua taas. Monta vuotta sitten hän yritti itsemurhaa juuri lääkkeillä. Tuska oli lapsella niin kova..yksinäisyys..kaverit kaukana. Hän otti pienistä asioista itselleen turhaan pahan mielen, juuri kun joku asia ei onnistunut ja jos kaveri ei voinutkaan lupauksestaan huolimatta olla kaveri. Pettymyksiä ja odottamisia kavereista ja kavereiden puutteesta..se oli aina iso asia. Lopulta hän lakkasi odottamasta yhtään mitään. Oli tuskaisaa katsella ja taistella hänenkin puolestaan. Loppui koulu, ulkonakäyminen ym. Koska nuoreni otti lääkkeitä, hänet vietiin minulta pois..suljetulle osastolle. Se oli kärsimysnäytelmän alku..Taistelin hänet sieltä pois. Toisia se (osasto)ehkä auttaa toisia ei. Lastani ei auttanut, koska oli lukkojen takana pahaa oloa...pakkohoito, vaikka kotimme oli ihan normaali. Hän ei asu nyt kotona, mutta pääsi kivaan paikkaan koulua käymään. Normaali rytmit ja normaali arki. On muita nuoria siellä myös. Alussa oli hankalaa kun ei pääse kotiin ja ikävä...outoa kaikki, mutta nyt on kuin eri tyttö. Tullut tutuksi se paikka ja ihmiset. Hän on Iloinen ja avoimempi. On saanut kavereita ja suunnitttelee tulevaa.
Puhu pahasta olostasi jollekin...sisarelle, äidille, koulussa, on myös ns. auttavia puhelimia nuorille...toivottavasti saat järkevää ja sinua tukevaa apua. Pikkuhiljaa nousten, milessä valonpilkku vaikka vain kaukana...mutta se tulee lähemmäs. SSilloin ajatukset muuttuu..kaikki näyttää erilaiselta. Älä kokeile lääkkeitä äläkä mitään muuta. huuda ennemmin tuskasi ulos, hyvä että voit itkeä, se on alku, se on paljon..
Ajattelen sinua ja kaikkia teitä nuoria, tänäkin iltana.

Ai että ihan "särky lääkettä"? Kenties jostain hämeen kylästä? Kiinnostuskiikarit selkeesti suunnattu sinne päin. Ihan buranaa ja alkoholia.. Tyttö pieni ei henki lähde, joudut parhaimmillaan vatsahuuhteluun. Onhan sekin tapa saada huomiota, ehkä vähän parempi ku itsari. (: Mut tsemppiä. Jospa kuitenki ensin kävis koulun loppuun yms. Siihen on helvetin hyvä ja helppo keskittyä jos ihmissuhteet kusee. Ei jää aikaa ajatella liikaa ja tenteistä iskee vaan kiitettäviä. Erityisesti jos murehdit perhees vähävarasuutta niin suosittelin koulutusta ja hyvää duunipaikkaa myöhemmin. Loistava tunne ku paperit kädessä ja työpaikka ja tieto siitä, ettei itelleen tai omille lapsilleen tuu ikinä sellasta tilannetta ettei esim. lääkärikuluja jostain onnettomuudesta olis varaa maksaa.
henk. koht oon suht. rikkaasta perheestä, mutta vanhemmat istuu aika tiukasti lompakkonsa päällä ja periaatteena on pärjätä itse. Koulua ja työtä samaan aikaan niin hyvin menee (: Kuten sanoin, ei jää aikaa ajatella

On tää maailma kans kummallinen pakko myöntää, On ihmisiä jotka haluaa elää yrittää viettää viimeset vuodet iloisesti ja sitten nää 13-16 vuotiaat teinit jotka haluu tappaa ittensä kun tulee pienikin vastoin käyminen tai ei muuten huvita. Masennus vaan on semmoinen tauti jonka voi voittaa se on vain pään sisäinen mielentila. Vittu kasvain tai joku tappava ei aina voi muutta. Ajatelkaa ny itekkin.
Tääl on porukkaa jotka tarjoojo sulle apua mutta et ota vastaan?
Itse vedin huumeita 2 vuotta olin rappiolla kunnes kerran trippaillessani tajusin että mähän ite vaikutan siihen ja nostin itseni takaisin taivaisiin elämä on suomessa sen verran hyvää että eläse.

Olen kanssa harkinnu itsarii, koska mull ei ole enää mitää järkee elää täs paskas maailmas... vittu ei yhtää kaverii ja kaikki sanoo muo rumaks. unta en saa melkei ikinä. ja pakko käyttää lääkkeitä ettäei tunnu niin pahalta... ja olen vasta 15 vuotias ja koulun keski-arvo on 5 ja saatan jäädä luokalle. vittu kouluun en takas mee. täst ei oo enää paluuta... itsari on ainoo keino päästä täst paskast!

TEE SITTEN ITSEMURHA ÄLÄKÄ TÄNNE TULE OLOASI VOIVOTTELEMAAN JOS OLET JO KERTA NIIN PÄÄTTÄNYT.

Buranaa ja viinaa yliannostus? Ei se henki tyttö-kulta sillä lähde. Tulee vain ikävä krapula.

Teillä kaikilla on jokin tarkoitus tässä elämässä. Teidän elämänne liittyy moniin muihin ihmisiin, joiden elämä liittyy moniin muihin ihmisiin.. ketju jatkuu.

Itsemurhalla satutatte paitsi itseänne, läheisiänne, myös tuntemattomia ihmisiä. Itsemurha ei ole asia mitä ihannoida. Itsemurha ei myöskään ole hyväksyttävä tapa lähteä tästä elämästä.

Minä olen itse yrittänyt itsemurhaa. Tiedän, että suurimmalla osalla itsemurhaa yrittäneistä itsemurha on hätähuuto. Hätähuuto, joka pitäisi saada ulos jotakin muuta reittiä. Moni teistä on vielä äärettömän nuoria ja tuossa iässä kaikki kokemukset koetaan voimakkaampina. Kuin silloin, kun henkinen kasvu on iän myötä tehnyt teistä voimakkaampia, vahvempia itsenäisiä ihmisiä. Teillä kaikilla on tarkoitus. Se tarkoitus voi olla hymyillä vastaantulijalle, tai perustaa yhdistys, joka aktiivisesti auttaa kehitysmaiden nälkää näkeviä lapsia. Tarkoituksenne tässä elämässä on yhtä arvokas, yhtä tärkeä.

Henkisellä kasvulla en tarkoita hengellistä kasvua. En ole uskova. Henkinen kasvu on sitä, kun näkee toisten ihmisten tärkeyden, näkee luonnon monimuotoisuuden ja sen kauneuden, kun osaa pyytää apua ja saa sitä. Näitä asioita on henkinen kasvu ja paljon paljon muuta.

Jokaisella on oikeus pyytää apua ja jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, autetuksi.
Olet minulle tärkeä :)

Kun harkitset itsemurhaa katso aina seuraavaan aamuun. Sillä minä tiedän, että noista ajatuksista on mahdollista myös päästä pois. Siihen tarvitaan aikaa, eikä aina voida tietää, kuinka paljon aikaa, mutta on mahdollista voida ja tuntea myös paremmin.

http://www.apua.info/

Jos joku on halukas tekemään itsemurhan ajamalla auton alas jyrkänteeltä niin saa minulta auton. Haluan lavastaa kuolemani.

Olen 22v nuori mies. Olen pienen ikäni miettinyt pois lähtöä koska pienestä asti koko elämä on ollut yhtä taistelua. Ala-asteen ajan minua kiusattiin. Noin 3 vuotta sitten huomasin itsessäni narsistisia piirteitä, 2 vuotta sitten alkoi korvissani tinnittää ( en tällä hetkellä kuule enää normaalia puhetta kunnolla, yritän toisten suun liikkeistä saada avustusta) joten en saa nukutuksi kuin lääkkeiden avulla, en pysty rauhoittumaan edes sekunniksi jos en ole lääkkeissä (Lapsuudessani oli myös paljon muita asioita jotka vaikuttivat asiaan) . Äitini käy psykiatrilla minun takiani (narsistisuus) ja isäni syyttää minua ihan kaikista perheemme ongelmista. Olisi ilmeisesti parempi että olisin kuollut synnytyksessä niinkuin piti (pääni täytyi leikata heti synnytyksen jälkeen), mutta lääkärit saivat pelastettua. Tosin olen muuttanut pois kotoa jo ajat sitten että en olisi enempää tiellä. Kukaan sukulaiseni ei pysty minun läheisyydessäni puhumaan normaalisti koska suoraan sanottuna pelkäävät miten reagoin, en ole kilteimmästä päästä kun hermostun. JA nyt olen huomannut näössäni suuria muutoksia, en erota liikettä ellei se ole selvästi liikkuva ja en enää maista makuja läheskään niin selvästi kuin ennen. Ja hiukseni ovat alkaneet lähteä päästä aika vauhdilla, ei siinä muuta mutta syntymäni aikaisesta leikkauksesta pääni on kaikkea muutakuin normaali... Tyttöystäväni jätti noin 2 vuotta sitten kun huomasi minussa jotain muutosta, en kuulemma ole todellakaan terve (huomattu...).

Ajatelkaa minun tilannetta, haluaisin todellakin muuttua hyväksi ihmiseksi mitä en nyt ole mutta se ei onnistu oikeastaan mitenkään. Tämän hetkinen taloudellinen tilanne vaatii työntekoa opiskelun ohessa koska luonnollisesti "perheeni" ei aio osallistua mitenkään elättämiseeni enää ja stressi on suunnaton. Mutta aion onnistua siinä ja olla lähes normaali ihminen muiden joukossa, siinä voi mennä 5 vuotta tai 50 vuotta mutta ainaki aion koko loppuelämäni yrittää. Ja ei, mielessäni ei todellakaan pyöri kenenkää muiden vahingoittaminen, itseni pois vieminen pyörii joka päivä mielessä.

En tiedä mutta masennukseni taitaa olla kohtuullisen syvä koska syvimpinä hetkinä ainoa asia joka helpottaa on tieto siitä että mun ei mikään pakko täällä ole olla, voin hyvin lopettaa koko jutun tähän vahingoittamatta ketään muuta lähtemällä oman käden kautta, ja ehkä helpottaisin usean ihmisen oloa samalla.

Pointtina viestissäni oli se että te jotka ajattelette itsemurhaa, miettikää vielä, älkää viitsikö, minä ainaki yritän vielä muuttua ja saada elää edes jonkinlaista elämää muutaman vuoden, ehkä jossain vaiheessa elämääni joku kohtelee minua kuten pitäisi. Jos vaikka vertaatte tilannetta minun tilanteeseni, ei teillä mahdollisesti mene niin huonosti kun kuvittelette.

Ja jos tämä viesti sai jonkun miettimään tilannettaan uudestaan haluaisin sen täällä nähdä. Ette usko kuinka tuntisin itseni silloin tärkeäksi että olen saanut jonkun pelastettua.

buranal?? :D lol

Tiedän miltä sinusta tuntuu.Olen elänyt ihan samallailla ja äitini on vielä pahimmassa masennuksessa ja sairastaa vakavaa epilepsaa JA hänellä on kasvain päässä jne . olen kanssa miettinytmonta kertaa itsaria , mutta aina olen tullut toiseen ajatukseen kavereiden takia.....mene puhumaan jollekkin ja kyllä saat kavereita kun haluat. elämäsi näyttää vielä joskus paremmalta vaikka minulla itsellänikin on ollut tälläistä jo monta vuotta . tiedän että elämä hymyilee vielä joskus

Ylhäältä saat apua, kun rukoilet. Jumala auttaa! Älä lähde vielä pois.

hei saisiko vähän apua? isä on juoppo, äiti ei pysty auttaan...Harrastan jääkiekkoa ja kivaa OLI, kunnes isä nykyään painostaa mua liikaa ja mikääkn sille ei kelpaa....
Se ei hyväksy mua tälläsenä ja minua kiusataan koulussa. (myös joukkueessa), olisiko kellään mitään tapaa jolla tekisin itsemurhan? :( ei kiinnosta elää ´ja kukaan ei mua auta :(

...Moi.... itse oon vasta 11 vuotias...! ja oon lähiaikoina miettiny et tekiskö itsemurhan....
Mun elämä on oikeesti täyttä paskaa...!

Elikkäs: Vanhemmat eronnut. Erosi jo kun olin 3 vuotias. Iskä sitten rakastu yhteen tyyppiin.... ja oon tuntenut senkin jo 7 vuotta sen tyypin. Sitte mun veli joka on mulle tosi rakas, ei enää tullut mun iskälle, koska niillä oli ollu niin paljon riitoja. Sit en nähny mun veljeä hirveen usein... Sitten vielä se tyyppi kävi lukemassa mun äitin, siskon, ja veljen paperit (en tajuu, mitkä paperit)
Sit ne loukkaantu siitä hirveen paljon.... sit tuli kaikki ne jutut kun se joutu oikeuteen ja kaikkee..... Nyt keväällä vähä aikaa sit se tyyppi luki mun omanvihon mihin olin kirjotellu kaikkee... sit saatiin se selvitettyä, mutta nyt syksyllä mun ISKÄ meni lukemaan mun toisen vihon ja suuttu siitä... siis ne osti mulle vihon mihin voin kirjottaa jotain, ja sit menee lukemaan sen. Vieläpä kirjotin vihkoon kuinka ärsyttävää on ku se tyyppi luki mun vihot jne.
Nyt oon tavallaan menettäny mun isän, ja TOSI rakkaan koiran... en oo nähny niitä pitkää aikaan. Ja kun iskä ja se tyyppi puhuu mulle toisia asoita, ja äiti toisia, enkä enää tiiä ketä uskoo, ja en tiiä kuka valehtelee ja kuka ei.... tuun siitä hulluks... ja sitten vielä vähän aikaa sitten poikaystävä jätti... tai siis just eilen... sit eilen sain päähäni et haluun tehä itsemurhan.....
Ja lisäki, teen ittelleni haavoja jalkaan ja kaikkeen ku mul on nii paha olla....

älkää kukaan tehkö sitä pyydän... iloinen ja sosiaalinen ystäväni teki toissapäivänä sen.. hyppäsi junan alle. ei selityksiä, ei kirjeitä, ei mitään kertakaikkiaan. Ja nyt vain surraan ja itketään ja mietitään miksi. Älkää tehkö sitä, aina voi selvitä. Aina.

VAI N IIN

Olen ihan samanlaisessa elämäntilanteessa, ja olen itse 10 vuotias, ja soitankin juuri psykologille ekaa kertaa omasta ajatuksestani.

Hah, miksi ihmiset vastaavat, tuohan on jo ihan vanha kirje? :O Ehkä tekijä on jo tehnyt itsarin.

Itsekin mietin itsaria tänään, vaikka en minä sitä tee, kun olen nynny, tai sitten niin ailahteleva. Ei vaan aina jaksa elää, koska elämässä ei ole mitään järkeä. Pelkkää paskaa vaan. Kukaan ei tiedä edes mitä rakkaus on. En ole mikään pyhimys, joka voisi asiasta tietää mitään, kun lapsena en kokenut olevani rakastettu. Syvimmässä masennuksessa voin vaan itkeä ja itkeä, kun on ollut "muka rakastettu" ja sen pitäisi riittää.

Isä oli koko ajan poissa, eikä huomioinut ollenkaan, sain vaan moitteita, tai kehuja, en koskaan mitään neutraalia. Yritin miellyttää turhaan peloissani isääni, joka ei heti lähtisi taas pois, joka viihtyi mieluummin töissä ja vieraissa naisissa. Äidin energia meni kokonaan pikkuveljeeni, vaikka varmasti minua rakasti. Ei vaan siltä tuntunut. Ei minusta oikean rakkauden pitäisi sattua näin paljon. En osaa nykyään rakastaa ketään ja etsin monenlaisista riippuvuuksista täytettä tyhjään elämääni ja ahdistukseeni, jotka vain pahentaa asiaa. Ahdistun, jos pitäisi rakastaa mitään sen elollisempaa kuin kissaa, joka ei edes ole minun. Voi vaan vierailla sen luona, kunhan ei kantaa siitä mitään vastuuta. En pysty seksiin. Minulla ei koskaan ole ollut kuin korkeintaan 1 ystävä kerrallaan.

Nojaah. Oispahan vähemmän (valittavia) ihmisiä... Mutta älkää lapset buranaa ja viinaa, siitä tulee vain paha olo.
Ranteesta pitkittäin, ei poikittain. Poikittain on vain huomiohuarausta!

Ymmärrän tunteesi, vaikka tilanne ei olekkaan ihan samanlainen. 15-vuotiaasta asti tähän päivään 28 vuotiaaksi, olen miettinyt ja halunnut tappaa itseni. Mutta koska olen säälittävä raukka, en pysty edes siihen. On rankkaa haluta kuolla joka ikinen päivä, tietäen että pelistä katsova raukka ei pysty edes siihen. Joten mitä voi sanoa? Täydellisessä umpikujassa.

Olen myöskin vasta 15 ja itsemurha mielessä jatkuvasti. Haluun vaa pois täältä pahasta maailmasta, oon ihan rikki. Mulla ei oo mitään minkä takia elää.

Henkilö jota rakastin enemmän kuin ketään hylkäs mut juuri kun oisin tarvinnu häntä enemmän kuin koskaan. Tää tuntuu vaa niin pahalle.. kauheata ajatella, etten saa enää koskaan halata häntä, paunautuu hänen viereen nukkumaan.. tai ehkä enään edes nähdä häntä. Tästä on 'jo' yli kuukaus, mut silti ajattelen ja kaipaan häntä kokoajan.

Niin.. itsemurha ajatuksia mulla oli jo tietysti ennen tätä, mutta pahemmaks vaan menee päivä päivältä. En nää mitään syytä elää, koulutkin alkaa ihan kohta.. mua pelottaa. Oon väsynyt. Puhuminen ai auta.. mikään ei auta. Ehkä elämää ei olla tarkoitettu mulle.

Haluun vaan olla onnellinen, mut sekin on näköjään liikaa pyydetty.

Mun mielestä itsemurha on ratkaisu siinä missä muutkin, lopullinen sellainen. Mutta päättäkööt jokainen omasta elämästään niinkuin haluaa.

fgfgdg

Hei! Olen 17 vuotias tyttö, kohta 18 ja minä kärsin sinun ikäisenäsi paniikkikohtauksista ja jatkuvasta ahdistuksesta, ajattelin itsemurhaa päivittäin. Itsemurha-ajatukset eivät johtuneet paniikkikohtauksista vaan pelkästä IÄSTÄ. Odota vielä pari vuotta niin nuo tunteet ovat ohi, voin luvata sen. Tuo on vaihe elämässä jota kutsutaan murkkuiäksi ja silloin pyörii kaiken maailman juttuja mielessä ja elämä on synkkää, mutta se menee ohi. Itselläni on nykyään paljon suurempia ongelmia, äidillä on vakava syöpä ja hän ei ehkä elä enää pitkään. Äitini on kirjaimellisesti elämäni valo ja aina tukenani ja minun pitää vain hyväksyä että hän ei tule olemaan läsnä minulle tärkeissä hetkissä tulevaisuudessa, mutta silti en edes harkitse itsemurhaa. Haluan vielä saada perheen, mennä naimisiin, nauraa ja surra ystävien kanssa. Kaikki järjestyy, usko minua.

voi sinua, onko kuolema ratkaisu. mullan alle joutuvat kaikki ajallaan, mätänemään madot suussa et sinä ole näkemässä miten muut .suree.multa on se joka sinut peittää kuoleman jälkeen . elä elämääsi ja aikuistu ja ota elämä vastaan ja katso mitä sillä on tarjolla. kuolemalla leikkiminen se voi myös onnistua .

buranaa ja alkoholi ?? saat aika paljon popsia niitä buranoita jos meinaat hengen niillä pois saada

Hei olen tämän keskustelun aloittaja ja nyt 21. olipa jännä löytää tämä viesti nyt täältä taas. Jos jotain kiinnostaa nii elossa ollaan ja elämä menee nyt paljon paremmin. osastoja on käyty läpi ja terapiaa ja kaikkia mahollista ja välillä menee paremmin ja välillä huonommin. ruvennut oppimaan elämään omien mielihäiriöiden kanssa ja luultavasti elän vielä pitkään. kiitos vastanneille

olen 36 v alkoholisti äiti ero lastenkoti pokakoti muhoksella 18vtakas hki siitä asti olen rikkinäisenä koittannut tuskan paikata aineilla,enkä kuollu vaikka sdän on leikattu 2003 ja monesti olen herännyt yliannostuksen takia,nyt tahdon pois tästä elämästä pääsin kaheksatta kertaa vankilASTA KUUKAUSI SITTEN,MIKSI MÄ EN SAIS KUOLLA JO EN HALUA ENÄÄ KÄRSIÄ TAHDON KUOLLA POIS,

Hei nyt kertokaa oikeesti onko tä viesti laitettu tänne 2007 vai nyt. kun en tiedä kannattaako mun vastata näihin mitään. Tosin tämä ei sitä vastausta haluakkaan.

Olen 20 vuotias mies, menin naimisiin viime kesänä, sitten lähdin armeijaan... Kaikki meni hyvin, kunnes minua ruvettiin kiusaamaan sen takia että en ole ns, normaali... Purin vahingosaa vaimooni pahaa oloa ja eilen vaimoni jätti minut, hän kertoi että hänellä ei ole tunteita enää minua kohtaan... Yritin itsemurhaa aikaiaemmin jo nuorempana, mutta en tehnyt sitä uusiksi sillä sain syyn elää,oman rakkaan naiseni... Nyt minut jätettiin, minua kiusataan, kun tänä viikonloppuna pääsen lomille ja kotiin, aion halata rakkaintani, antaa pienen suudelman jaja kuiskata hänen korvaansa kiitos, ottaa veitsen, mennä kylpyhuoneeseen, lukita oven, riisuutua, mennä suihkun alle lattialle istumaan ja viiltää ranteeni auki ja lähteä tästä maailmasta... Tiedän sen olevan typerää, mutta ei ole syytä elää j menetti rakkaimpansa... Pahin tunne mitä olen koskaan kokenut... Pyydän kaikkia jotka sitä harkitsee, älkää tehkö sitä, miettikää vanhempianne, perheitänne,kaikkia ketä te satutatte, jos sellaisia eiei ole miettikää mitä menetätte...

Oon 13v ja vituttaa ankarasti itsemurha mieles ja kaikkee tommosta kaverit jätti
mua haukutaan kotona ja koulussa.. Koulun jälkeen aina väsyneenä turhautuneena kotia.. Lintauksiaki tullu paljon ja saatan jäädä luokalle kaikki on menny vain paskasti

Te nuoret, teillä on elämä edessä ja pystytte muuttamaan sitä. Minä olen 70 v ja terve mutta köyhä ja erittäin onneton. Teillä nuorilla on kaikki mahdollista. Minä taas en tule olemaan jouluna.

sos-kriisikeskus vastaa:

Hei,

Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-06, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-06, sunnuntaisin 15-22.

Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.
Käynnit eivät maksa mitään.

Jos haluat mielummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahdenkesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.

Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen. Lähimmän psykiatrinen poliklinikan yhteystiedot löydät etsimällä netistä hakusanalla "psykiatrinen päivystys paikkakuntasi" tai "psykiatrinen poliklinikka paikkakuntasi".


sos-kriisikeskus/pekka

mu motto on että mul o iha sama koska kuolen mut jos kuolen ennempää ku saan pilluu nii voi vittu.

Täällä yksi 17-vuotias, pian 18 vuotta täyttävä nuori nainen.
Elämäni on ollut helvettiä 15-vuotiaasta asti. Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan, mutta vasta ylä-asteella se rupesi raastamaan minua. Olen ikäluokkaani vuoden jäljessä sillä en saanut opiskelupaikkaa ja pidin yhden välivuoden.
Kun viime kesänä sain paikan eräästä ammattikoulusta joka on miltei 200 km päässä kotoani kuvittelin että saisin sieltä kavereita ja asiani kääntyisivät paremmin päin, mutta ei. Kiusaaminen vain jatkui eikä minulla ole yhtään kaveria. Syksyllä minulla todettiin F32 diagnoosi eli masennus. Se alkoi paniikkihäiriöillä. En voinut olla luokan edessä, en voinut mennä kauppaan.. Sain aina kohtauksen.
Kun kohtaukset helpottuivat tuli mieleeni kuolema.
Minulla on erittäin matala kipukynnys joten itsemurhan tekeminen pelottaa. Toisaalta ajatus siitä etten enää koskaan tunne kipua enkä surua lohduttaa minua.
Minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi 12-vuotiaana ja myöhemmin 15-16 vuotiaana myin itseäni. Purin sillä tavalla pahaa oloani. En enää myy itseäni mutten edelleenkään näe ulospääsyä tästä. Enkä aio enää kestää tätä!

Buranalla voi kyllä tappaa itsensä, mutta en todellakaan suosittele. Siitä petollinen aine, että ensin ei tunnu missään, mutta sitten kun alkaa tuntua niin kivut ovat sietämättömät. Maksan tuhoutuminen on äärimmäisen tuskallinen tapa kuolla ja älä kuvittele, että lääkärit antaisi sinulle riittävästi morfiinia, koska niin ei tule tapahtumaan. Huolimatta siitä mitä jotkut neropatit väittävät niin burana yliannostusta ei niin vain aina hoidetakkaan vatsahuuhtelulla tai lääkehiilellä. Nämä toimivat vain jos pääset riittävän ajoissa sairaalaan. Kun (riittävän suuren) annostuksen ottamisesta on yli 10 tuntia aletaan olla niillä rajoilla, että maksan siirto on ainoa vaihtoehto. Ikävä kyllä niitäkään ei varsinaisesti kasva puissa, joten uuden maksan saamisesta ei ole minkäänlaisia takeita.

Voisin suositella sinulle huomattavasti kivuttomampia vaihtoehtoja, mutta se ei varmaankaan ole sallittua täällä joten jätän väliin. Jos todella haluat kuolla niin minä en ainakaan sinua tuomitse, jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään.

Ymmärrän sinua ainakin jonkin verran, koska olen itsekin ajatellut erittäin monesti tappavani itseni. Minun veljeni teki itsemurhan kun olin ala-asteella. Sillon en vielä tajunnut sitä asiaa, elämäni vain lähti kauheaa mäkeä alaspäin kun veljeni oli poissa, surin vain sitä ja padoin sen sisälleni, pikkuhiljaa masennuin ja nyt minulla on lievä paniikkihäiriö. Sain vähän apua psykologilta, mutta se ahdisti. Minua usein ahdisti. Näin myöhemmin kun olen ruvennut miettimään veljeni itsemurhan syytä ja tajunnut oikeasti miten hirveetä se on, syytän itseäni vaikka olin silloin pieni, tavallaan välillä ymmärrän veljeäni, minulla on ikävä häntä, tavallaan välillä melkein huudan tuskasta, MIKSI hän teki niin ja melkein syytän välillä häntä minun nykyisestä pahasta olosta, mutta silti en voi syyttää veljeäni siitä, koska minä olen se syyllinen. Olen satuttanut itseäni, tehnyt käteeni palovammoja, en voi viillellä ettei kukaan huomaisi, "palovammat ovat tulleet 'vahingossa' saunan kiukaasta kun laitoin puita".

Mutta tässä taannoin on ollut mukavia päiviä, rupesin ajattelemaan. Minulla on vielä toivoa saada parempi elämä, ehkä joskus olen onnellinen, minun on vain taisteltava, en ole luovuttaja. En halua vielä luovuttaa, ei ihan vielä, jos minun täytyy kuolla niin kuolen sitten kun niin on määrätty, ei sen aika ole vielä. Haluan kokea vielä asioita, haluan rakastua johonkin poikaan edes kerran, en tiedä käykö niin koskaan, mutta aina on toivoa. Sitten toinen seikka miksi ajattelen että en voi tehdä sitä: Perhe. En voi tehdä sitä heille toista kertaa. En halua että he joutuvat kokemaan saman. Ja toisaalta, en halua menettää heitä.
Sitten olen ajatellut sitä, että kun veljeni teki itsemurhan, niin ehkä sen oli tarkoitus kertoa minulle jotain nykyelämääni: Älä sinä koskaan tee samalla tavalla. Mutta toisaalta sitten mietin, että ei minun tarvitsisi sitä välttämättä nyt miettiä edes, jos veljeni olisi hengissä. Antaisin ihan mitä vain, että saisin veljeni takaisin. Tiedän myös mitä on elää muiden takia, itse olen kokenut sen ja joskus vieläkin on aikoja milloin saattaa käydä niin, mutta sitten yritän muistaa rakkaan perheeni, ja toivo kuolee viimesenä. Minulla oisi varmasti vielä todella paljon kerrottavaa, mutta ehkä parasta lopettaa kuitenkin pikkuhiljaa. Mutta sinulle haluan sanoa vielä, että harkitse, harkitse edes vähän lisää. :) Et ole yksin asiasi kanssa, meillä on kyllä eri taustat, mutta jollain voi olla varmasti enemmän samankaltaisempi tilanne kuin sinulla. Mutta minäkin ymmärrän sinua, elämä ei ole helppoa sinulla, sinun kirjotuksesta tiedän sen erittäin hyvin. Moni ei sitä ymmärrä välttämättä, minusta ainakin tuntuu, että minua ei ymmärretä aina. Tosin asioistani tarkalleen ei tiedä kukaan, muuta kuin muuta ihminen, hekin luulevat tietävänsä kaiken, mutta en ole kertonut heille itsemurha ajatuksista tai todellisesta ahdistuksestani.. Kirjoitit että et halua apua, mutta kirjotin tämän tekstin silti, oli tästä apua tai ei, jos edes luit sitä.

MUN TYTTÖNI ON YRITTÄNYT ITSEMURHAA KERRAN, EI ONNISTUNUT ONNEKSI. SEN JÄLKEEN PUHUNUT USEIN TEKEVÄNSÄ ITSELLEEN JOTAIN. ETTE VOI TIETÄÄ, MITÄ TUSKAA SE ON ÄITISTÄ. EN TIEDÄ, MITEN JAKSAISIN, JOS HÄN JOSKUS TOTEUTTAA TEKONSA!! ÄLKÄÄ TEHKÖ SITÄ KOSKAAN!!

Ite oon yrittäny 3 kertaa tappaa itteni.Seuraavaks hyppään junan alle vaikka en haluis muille aiheuttaan traumoja niinku sinne junan kuljettajalle sit kävis nii.

Mullakin vähän sama juttu.oon poika, kohta oon 17v , pari vuotta jo miettiny että ei helvetti tää elämä on perseestä..mulla on vaan pari kaveria, isä juo, äiti vaan on, ne ei välitä yhtään mistään mitä mulle kuuluu tai mitään, koulu alkaa olla joka päivä paskempaa ja paskempaa, ei oiken kiinnosta sekään, en harrasta mitään oon aika yksinäinen, en oikein tiedä mitä pitäisi elämässä tehdä, varmaan ekaksi lopetan koulunkäynnin, se on aika varmaa nytten, sitten en tiedäkkään, haluun vaan pois, mulla on suunnilleen joka päivä jonkilaista masennusta, ja kaikkee paskaa siihen päälle, juu että sillai.

mul on samankaltane tilanne ku sillä jokaa alotti tän keskustelun..oon kyl 13.
oon ajatellu itsemurhaa noin, vähä yli vuoden,mut entiiä ku mul on usein onnellisia hetkiä mut sit tulee nää ajatukset enkä vaa pysty kertoo niistä!!
mä haluisin kuolla mut en kuitenkaan...mä kapaan jonnekki mut en tiiä minne enkä miten kauan jaksan enää...mun mieles on iso kuoppa,enne ne onneliset hetket riitti pitää ylhäällä mut nyt must tuntuu et mä vajoon yhä syvemälle ja syvemmälle,enkä tiiä mitä teen

Mullaki on vähän sama,mut oon ite 13w ...:/ Mä vihaan paikkaa missä asun,vihaan täällä asuvia... Täällä ei oo mun mielestä mitään hyvää): Haluun pois täältä,mut äiti ei kuuntele.. en saa sitä millään tajuu! Mua muutenki haukutaan kylällä,ku oon ruskettuneempi ku muut ja siks mua luullaan ulkomaalaisesks ja tällee... Siks haluun kuolla,kukaan ei oikeesti taija tajuta että haluun kuolla lähinnä sen takii missä asun ja keitä siellä asuu! Mutta tää on niin peini paikka että ihan vituttaa,haluisin asua jossain kaupungissa... Mut tää paikka on oikeesti karsee,täällä haisee vaan kusi ! Ja täällä kaikki keskustassa asuvat nuoret on just sellasii: "Vittu mä oon keskustasta,mä oon kaunpunkilainen!" Ja se on niin ärsyttävää,ku muissa kaupungeissa asuvat vihaa niitä:D Mun pitää oottaa liian kauan että pääsisin pois ois helpomi kuolla,sitten ehkä äitiki tajuis kuunnella... Mullaki taitaa olla masennus,mutt mun elämässä on mös hyviiki juttui(: Esim mun paras-ystävä,jota mä arvostan! Mutt mun luokkaki on kauhee,kaikki pojat esim. vihaa mua,ala-asteella olin suosituin tyttö ja kaikki pojat halus mut... Nyt oon vaan joku huora! Mulla ei oo tavallaan mitään hyvää elämässä enää! Mä halusin vaan lentää pois!!

olen itsekkin miettiny itsemurhaa 15v asti nyt oon 18. onhan se kyllä jo käyny muutaman kerran lähelläkin mutta sitten on vaan pää sanonu että perkele jos sen teet nii et ikinä näe mitä tulevaisuus näyttää saata vaikka voittaa lotossa ja muuttaa muualle. itsy ylä asteen aikana vaihoin toiselle paikka kunnalle ja siellä minua haukuttiin läskiksi ja finni naamaksi mutta otin tuossa amiksen ekalla niskasta kiinni ja aloin käymään salilla ja nyrkkeilyssä ja näytin niille kiusaajille että kukas se läski nyt on. olen nyt ollu 2v parisuhteessa ihanan tytön kanssa ja jouluna menemme kihloin. nii se elämä jatkuu. elkää tehkö sitä. on minulta äiti ja isäkin kuollut että on se mullaki rankaa ollu!