Kuinka saada unta?

Star-Angel

Minulla on nykyään kamalan vaikeaa saada unenpäästä kiinni! Yleensä vain pyörin sängyssä ja ajatukset käyvät ylikierroksilla. Olen yrittäny mennä aikasemmin sänkyyn ja jättänyt päivällä nukkumisen.
Miten pääsisin eroon univaikeudesta, en haluaisi mitään lääkkeitä?

23

7387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *milla

      Useamman vuoden olen joutunut tappelemaan siitä että en saa unta. Unettomuus tulee jaksoissa. Saatan nukkua hyvin pari kolme viikkoa ja sitten taas kärsiä pari kolme kk tai puolikin vuotta.

      Olen joskus tehnyt itseni niin väsyneeksi että, on pakko mennä petiin ja vintti pimenee, en ole nukkunut pariin kolmeen yöhön yhtään tai tunnin kaksi. Tärkeintä on olla nukkumati pitkälle päivään vaikka sekin on helppoa nyt kun on kesäloma... Ylös viikonloppuna viimeistään kasin tai puol ysin pintaan ja arkena ylös seittemän jälkeen.

      Joka ikinen ilta myös viikonloppu samat rutiinit, vähän aikaa katselen telkkaria, yleensä sen "ysin sarjan, tehari, csi jne" sen aikana vähän kevyttä iltapalaa, leipä, muroja, jukurttia.

      Tuota ennen käyn seittemän kasin väliin kävelemässä tai juoksemassa tunnin verran, sitten suihkuun ja telkkarille.

      Kymmeneltä tai yhdeltätoista hampaat peseen ja sitten lukemaan max tunti. JA valot pois, ja ne eivät mene päälle ennen kun aamulla klo soi tai herään itse.

      Kannattaa myös siirtää herätyskello/kännykkä mahdollisimman kauas ettei tule klo menemistä katseltua. Ei ainakaan auta jos tressaa siitä ettei saa unta.

    • Nimetön

      Uni on todellakin jaksottaista. Jos syvä REM-
      unen vaihe jää heikoksi, seuraava päivä voi
      olla yhtä tuskaa. Vaikka nukkuisi 10 tuntia,
      olo voi olla väsynyt, jos on nukkunut "väärin".
      Kirjoita osoitteeseeni [email protected],
      niin keskustellaan tarkemmin ongelmasta ja
      sen korjaamisesta.

      • jos kokeilisit

        juoda lämmintä kaakaota,ennen nukkumaan menoa,siinä on jotain taikaa...


    • sdfsdhd

      Ymmärrän, ettet halua lääkkeitä, mutta niitä voi olla joskus parempi käyttää. Suosittelen, että otat yhteyttä lääkäriin, jos tuo jatkuu.

    • kirjasta

      Markku Partinen-Maarit Huovinen "Terve Uni" Wsoy, 2007

    • SpringThunder

      Monet syyt voivat aiheuttaa unenhäiriön, muuta ylensa stressi on tärkeä, mm työstressi, opeskelustressi,etc. Jos stressi ei voi poista, unenlaatu on tosi vaikea parantaa. unilääke on auttava monitilanteessa. Mutta jos et halua ottaa lääkettä, akupunktio on tosi hoitotapa, joka on lääketon,luonnontapa. Voi löytää monta keskustelua täällä akupunktion vaikuksesta unihäiriöstä.

      Hannu

    • tuntematon1223536543

      minulla on usein ollut unihäiriöitä ja on vieläkin olisiko mitään apua tähän juttuun . minua jokin jännittää kun rupean nukkumaan ja se häiritsee unta paljon . minä nukahdan silloin no vähintään 2 tuntia menee ennen kuin saan unen päästä kiinni. vastatkaa pian mikä auttaa tähän juttuun.

    • jallu69

      laske lampaita
      tai hae lääkärin apua

    • arska, no ei , jape!

      www.artikkelitietokanta.com/kuinka-saada-unta-helposti-4-vinkkia

    • Univaikeuksia

      Sama ongelma... :(

      • louna1997

        Mulla myös. Kello on vähän yli yksi eikä uni tule ja netissä surffailu ei taida edesauttaa asiaa. Siirtyisinkö sängyn toiseen päähän nukkumaa.


    • smokeweedeveryday:)

      Oli sama ongelma ja ratkesi luonnontuotteella. Aloin polttaa tiettyä lajiketta pienissä määrin ennen nukkumaanmenoa ja siitä lähtien unet taattu ja todella levännyt ja virkeä fiilis aamulla! :)

      • mielenkiintoista....

        Mikä on tuo "luonnontuote" ?


      • juho8
        mielenkiintoista.... kirjoitti:

        Mikä on tuo "luonnontuote" ?

        Melatoniini.


    • srskdksk

      ajattele vain yhtä asiaa. tai tuijota jotakin niin kauan kunnes silmät uupuu

    • nukkumatti112

      Jos jännittää huomista päivää tai jotain muuta... lopeta se! kannattaa olla ajattelemasta sitä, koska se häiritsee unensaamista..,. Yritä rentoutua . Mua auttaa lukeminen jonkin aikaa, liikkuminen tai joku tollaane ennen nukkumaanmenoa, kirjoittaminen (väsyttää jo nyt) yms asiat jotka saa sut väsyneeks ....kuuntele vaikka jtn musiikkia, (kirkossa tulee aina väsy), kato joku tosi tylsä leffa ( mulla toimii yleensä aina).. kaikkee tollaasta:))

    • Älä stressaa

      Älä alota lääkitystä tms. koska tulet niistä riippuvaiseksi. Yleensä unettomuus johtuu stressistä, tai muista huolista, jotka sinun tulee käsitellä ja hyväksyä. Jos ajattelet nukkumaan mennessäsi, että on pakko tai pitää saada nukutuksi, et ainakaan nukahda. Ole vain rentona, äläkä välitä unesta, kyllä se sitten tulee kun et ole hermona. Myös päivällä tapahtunut fyysinen rasitus, kuten lenkki/kuntosali voi auttaa unensaannissa.

    • mr elias101

      pyydä apteekista melatoninia monelta puuttuu melatoniini

    • unettomuus

      minulla taitaa olla ongelma että en saa unta omassa huoneessa kun aina kun kello on jotain 12,00 niin vanhemmat tulee katsomaan minua että nukunko mutta en vain nuku ja olen aivan liti märkä yleensä saan unta jos olen vanhempien vieressä joo pitäkää vaan minua nössönä mutta en vain saa unta omassa sängyssä

    • Anonyymi

      En saa unta ja kello on kohta 12:00.
      Menin nukkumaan klo 8:00

    • Anonyymi

      Huomenta!
      Minulla unettomuutta vuosikaudet. Söin siihen reseptillä saatavaa Opamox 15 mg:aa 1/2-1tbl. Auttoi mutta ajan kanssa tuli toleranssi. Sitten lääkäriin sanoi että siitä pitää päästä pois. Olin samaa mieltä kun päivisin ei ollut hyvä eikä pirteä olo.
      Nyttemmin olen kokeillut melatoniinia eri annoksilla ja viimemmäksi suihkeen. Otan illalla yleensä 2 suihketta. Yöllä kun herään, ota 1-2 annosta. Olen melkein aina nukkunut hyvin näitten suihkeitten ansiosta. Näitä myydään esim. Tokmannilla. Nimi on Hyvän olon melatoniini tms, en nyt muista nimeä tarkkaan. Tämän etu on että kuusi suihketta sisältää yhteensä 1,9 mg melatoniinia niin voi huoletta ottaa yöheräilyynkin. Ja on edullista.
      Hyviä unia toivottaen jatkossa sulle ainakin toistaiseksi entinen uneton

    • Anonyymi

      Itse muutama päivä sitten lopetin kahvin juonnin kokonaan ja olen sen jälkeen nukkunut hyvin. Pidän myös ikkunaa raollaan, ehkä tämäkin, raitis ilma, auttaa.

      Syön kyllä edelleen melatoniinia. Pitäisi yrittää lopettaa myös se.

    • Anonyymi

      Reipas 10 km lenkki vie sun halut muualle,älä lässytä liikaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      81
      2611
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      51
      2590
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      68
      2533
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      74
      2443
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      41
      1960
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      37
      1838
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1779
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      18
      1308
    9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1307
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      17
      1118
    Aihe