Kerronpa kaikille miten voitte saada terveet lapset. Hankkikaa viljamylly esim: lohjan energiasäästöstä, maksaa n 300€, mutta on hintansa väärti. Teen joka aamu ja ilta lapsilleni ja koko perheelleni puuroja eri viljoista. Lapset pitävät puurosta sillä se on jauhettu jyvistä juuri ennen puuron tekoa, jonka vuoksi kaikki vitamiinit ovat tallella toisin kuin kaupan hiutaleissa. Esim: kaura, joka on rasvainen vilja härskiintyy n 4kk aikana siitä kun uloin kuori kerros on poistettu ja vitamiinit jotka ovat merkattu hiutalepakettiin, ovat olleet silloin kun vilja on ollut tuore. Eli te suurin osa vanhemmista syötatte lapsillenne puuroa, joka on PILAANTUNUTTA jo ennen sen keittämistä. Jauhan myllyllä myös kaikki jauhot ym... PARAS LAITE JONKA OLEN HOMMANNUT, siitä en luovu!
tuoretta viljaa VILJAMYLLY
12
10454
Vastaukset
- raaka-aine
mistä ostat viljat? luomuako?
- Tomaatin ystävä
Lupasivat pitää viljoja myynnissä tuolla Energiansäästössä:
http://www.energian.net/energiansaasto_oy/index.html
Esittelevät usein myllyjä messuillakin. En tiedä onko viljoja silloin mukana.
Muuten niitä saa esim. Maalaismarkkinoilta kilon pusseissa.
Suoramyynti Vihreä Omena, Mäntynummentie 10, Lohja
Kenkävero, Mikkeli
Ristiinassa on yksi hyvä paikka, josta sai myös riihikuivattua ruista.
Sitten niitä voisi kysyä suoraan myllyiltä, kun sellainen sattuu matkan varrelle. - döö
Tomaatin ystävä kirjoitti:
Lupasivat pitää viljoja myynnissä tuolla Energiansäästössä:
http://www.energian.net/energiansaasto_oy/index.html
Esittelevät usein myllyjä messuillakin. En tiedä onko viljoja silloin mukana.
Muuten niitä saa esim. Maalaismarkkinoilta kilon pusseissa.
Suoramyynti Vihreä Omena, Mäntynummentie 10, Lohja
Kenkävero, Mikkeli
Ristiinassa on yksi hyvä paikka, josta sai myös riihikuivattua ruista.
Sitten niitä voisi kysyä suoraan myllyiltä, kun sellainen sattuu matkan varrelle.olen hengissä....olen elänyt elovenalla yms kauheuksilla...
- suoramyynti
döö kirjoitti:
olen hengissä....olen elänyt elovenalla yms kauheuksilla...
http://www.gernet.fi/public/keskustelu/thread.zml?thread=150&start=0
http://www.biodyn.fi/suoramyynti.htm
http://daka.fi/cgi-bin/ph.cgi?toiminta=nayta_ryhma&ryhma=Kuivatus - vilja
http://haku2.webinfo.fi/index.icf?search_string="Suoramyynti"&inflects=1&s1=0&s2=20
http://www.rajupusu.fi/lahiruokaa/tuottajat.html
http://www.rapiontuote.fi/
http://www.yrittajat.fi/sy/py/asikkala/home.nsf/pages/C123D2051A93FB35C22570810053F60E - etsijä 123
Tomaatin ystävä kirjoitti:
Lupasivat pitää viljoja myynnissä tuolla Energiansäästössä:
http://www.energian.net/energiansaasto_oy/index.html
Esittelevät usein myllyjä messuillakin. En tiedä onko viljoja silloin mukana.
Muuten niitä saa esim. Maalaismarkkinoilta kilon pusseissa.
Suoramyynti Vihreä Omena, Mäntynummentie 10, Lohja
Kenkävero, Mikkeli
Ristiinassa on yksi hyvä paikka, josta sai myös riihikuivattua ruista.
Sitten niitä voisi kysyä suoraan myllyiltä, kun sellainen sattuu matkan varrelle.osoite, panehan sekin. Vihreä omena on tuttu paikka. Voin suositella Lohjalta ko. myyntipaikkaa.
- viljanpopsija

viljanpopsija kirjoitti:
osoite, panehan sekin. Vihreä omena on tuttu paikka. Voin suositella Lohjalta ko. myyntipaikkaa.
Nyt viimekesänä en tullut käyneeksi siellä, mutta tuo Itula taisi olla se paikka. Toivottavasti sieltä vielä saa sitä riihikuivattua ruista. Täytyy ottaa oikein erikseen syksyn ohjelmaan poiketa siellä.
Vietin pikkupoikana siellä kesiä joskus v. -57 paikkeilla, kun tädilläni ja hänen miehellään oli juuri siinä Itulan lähellä sekatavarakauppa (Kaikko). Opin myös uimaan siinä silloisella uimapaikalla.
Sinne löytyy noilta sivuilta myös sp. osoite, jolla voi kysyä onko haluamasi tuote saatavilla?
Puoti Itula, Brahentie 53, 52300 Ristiina
[email protected]
Samassa paikassa toimii myös informaatiopiste.
http://personal.inet.fi/yritys/itula/index-fin.html
http://www.matkailuristiina.net/ostospaikat.html
Osittain samoja tuotteita saa myös Mikkelin Kenkäverosta.
- omavilja
Hei,
Mullakin viljamylly. Ongelmana nyt vaan se että kuoret ovat niin kovia että lapsi sanoo ( ja itsekin samaa mieltä) että ruuassa on ruotoja! ELi miten saadaan ne kovat kuoret pois? MIten kuoritaan kaurasta ulkokuoret niin että voidaan tehdä suurimoita, hiutaleita, ja siitä edelleen allergiselle lapselle kauramaitoa ja jogurttia, ja kaurajauhosta nannaa... miten ihmeessä saan ne kuoriosat pois????- Luomumamma
Hei sinä "omavilja": Kaurassa, ohrassa ja speltissä on uloin kuoriosa "olkea", joka täytyy kevyesti myllyssä poistaa, sillä se ei ole ihmisravinnoksi sopivaa ja se ei sula. Viljan rakennetta ei kuitenkaan siinä rikota, vaan kun pyytää mylläriä poistamaan em.jyvistä varovaisesti vain sen olkiosan, pysyy itse jyvä ehjänä. Minulle mylläri tekee tämän ihan erikseen pyynnöstäni. HUIPPUA palvelua Sutelan Myllyssä Ylistarossa! Itselläni on ollut viljamylly pian neljä vuotta ja olen todella tyytyväinen siihen- niin myös perheeni
- nelkytviis vee
Kummallista mutta lapset on vielä hengissä, syötyään parikymmentä vuotta ihan tavallisista kaupan hiutaleista tehtyä pilaantunutta puuroa. Onkohan ne alieneita.
Onneks jonkun valopään viljamylly lapset saavat parempaa ruokaa, kyllä niistä varmaan tulee isona fiksuja. - Lähiruuan ystävä
Tervehdys.
Suosittelen kotimaisten viljonen käyttöä, kotimyllyllä jauhettuna tai litistettynä. Maku ja ravintoarvot ovat ihan ensimmäistä luokkaa. Ikäväkyllä teollisuudessa joutuvat käyttämään runsaasti säilöntäaineita ja myrkkyjä ettei jauhot pilaannu.
Kotiviljat niin ruis, ohra, vehnä kuin kaurakin on todella hyvijä kun heti syödään jauhatuksen jälkeen. Kannatan kotiviljamyllyn hankintaan. Komo esim. yksi mylly merkki ja joka itsellä on käytössä. Iloista kevään odotusta kaikille. Terveisin. Lähiruoka ja omatarveruuan ystävä. - juhloilp¨öå
Höpö höpö. Käytte vaan perheen voimalla mäkkärissä vetämässä muksuille happy mealia. Pysyvät hyvässä lihassa.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama967715Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1306440Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1704561Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353111Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta942678Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh502047- 1401698
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971574Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo551006Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari2865