Kiinnostus Bemareihin nousi todella paljon, kun tuli tutustuttua 123d:n todella vakuuttavaan teknisten tietojen listaan:
- matka-ajossa kulutus vain vähän yli 4 litraa, CO2-päästöjä seka-ajossa alle 140g/km
- 0-100km/h alle 7sec
- tehoa yli 200hv
Mielestäni BMW:ltä aivan uskomaton saavutus rakentaa noin onnistunut kokonaisuus. Takavetoisena pienenä autona se on yksin luokassaan, eli ajonautintoa eniten, mutta silti pienempi kulutus kuin kilpailijoilla vaikka tehoa kaksoisahtamisen ansiosta varsin suuria määriä auton kokoon nähden.
Pitänee käydä koeajamassa, kunhan tulee mahdollisuus moiseen.
BMW on todistanut, että vähän kuluttavan ja ympäristöystävällisen autoilun ei tarvitse olla tylsää. Aiemmin saman on tehnyt mm. smart Roadster-mallillaan ja M-B C 30 CDI AMG:llä.
Kyllä dieseltekniikka tuntuu menneen ohi bensasta. Etenkin saksalainen tekniikka, ja tällä hetkellä taitaa BMW olla karvan verran edellä muita.
BMW:n ainoa huono puoli on imago, kun pieni vähemmistö bemarikuskeista tuntuu tekevän kaikkensa pilatakseen loppujen maineen...
BMW 123d - huippunopea kulutusihme
75
10546
Vastaukset
- vain, että
noilla vehkeillä ei ole oikeastaan asiaa USA:n, Kaukoidän yms. markkinoille.
Ainakaan vielä tähän asti eivät ole menneet alle päästörajojen ( typen oksidit) ja sitäpaitsi ei ne dieselillä aja kuitenkaan. - pilaaminen
95% bemarikuskeista pilaa kaikkien loppujen maineen....
- kannattaa sijoittaa
50 000 euroa pikkuautoon, jotta pääsee säästämään!
- tottakai
pienikulutus ja CO2 päästöt on koko jutun idea
- ydin on
tottakai kirjoitti:
pienikulutus ja CO2 päästöt on koko jutun idea
siis vihreä aate!
- Hienoa!!
Mahottoman upeaa paperia!! Sehän se on nykyisin BMW:n ydinosaamista: hienojen esitteiden ja erityisesti teknisten tietojen tehtailu.
Aika hienoa on tuo muukin logiikka: "yksin luokassaan" "pienempi kulutus kuin kilpailijoilla" =logiikan vastaista. Yksin luokassaan olevalla tuoteella ei ole kilpailijoita.- tuc
BMW on yksin luokassaan takavetoinen.
Sen sijaan kilpailijoita sillä kyllä on, mutta etuvetoisia.
Ihmisillä tuntuu muuten olevan kummallinen ajatus siitä, että isompi auto on parempi, ja että isosta autosta kannattaa maksaa enemmän kuin pienestä. Eihän se niin mene. Hyvästä autosta kannattaa maksaa paljon ja huonosta vähän.
Jos minä panisin autoon 50k€, niin kyllä BMW 123d olisi todella vahva ehdokas. Mersun uusi C-sarja olisi toinen vaihtoehto. - ehdokkaita
tuc kirjoitti:
BMW on yksin luokassaan takavetoinen.
Sen sijaan kilpailijoita sillä kyllä on, mutta etuvetoisia.
Ihmisillä tuntuu muuten olevan kummallinen ajatus siitä, että isompi auto on parempi, ja että isosta autosta kannattaa maksaa enemmän kuin pienestä. Eihän se niin mene. Hyvästä autosta kannattaa maksaa paljon ja huonosta vähän.
Jos minä panisin autoon 50k€, niin kyllä BMW 123d olisi todella vahva ehdokas. Mersun uusi C-sarja olisi toinen vaihtoehto.ei sitten olisikaan. Mikään muu valmistaja ei häpeä pyytää noin posketonta ylihintaa perus pikkukinneristä.
- julle666
ehdokkaita kirjoitti:
ei sitten olisikaan. Mikään muu valmistaja ei häpeä pyytää noin posketonta ylihintaa perus pikkukinneristä.
....jos se on sinusta kallis, niin sinulla tuskin on siihen varaa..:D
- on varaa
julle666 kirjoitti:
....jos se on sinusta kallis, niin sinulla tuskin on siihen varaa..:D
ostaa samalla rahalla kauniimpi, tilavampi ja ylellisempi.
- -julle666-
on varaa kirjoitti:
ostaa samalla rahalla kauniimpi, tilavampi ja ylellisempi.
....kun varallisuutta on tarpeeksi, on täysin yhdentekevää, mihin upottaa 50k. Itse en ole tässä onnellisessa asemassa, mutta ystäväpiiriini kuuluu yksi tällainen "Rockefeller", joka ostelee mitä haluaa, esim. autoja ja veneitä ja kyllästyttyään leluihinsa, hukkaa ne aika miehekkäällä tappiolla. Mutta kun varallisuutta on tarpeeksi,ei joko 30k persnettoa auto-tai venekaupassa tunnu missään....myönnän, olen kade :D
- tuc
ehdokkaita kirjoitti:
ei sitten olisikaan. Mikään muu valmistaja ei häpeä pyytää noin posketonta ylihintaa perus pikkukinneristä.
Katso esim. VW Golfin GTi:n tai R32:n hintoja.
Kulku samaa luokkaa kuin 123d:llä, mutta kulutus kaksinkertainen. - hetkinen!
tuc kirjoitti:
Katso esim. VW Golfin GTi:n tai R32:n hintoja.
Kulku samaa luokkaa kuin 123d:llä, mutta kulutus kaksinkertainen.Golf GTI maksaa alle 39 tuhatta. Lisäksi siinä on jo vakiona sellaiset varusteet, että sillä kehtaa jo ajaa. 123d:n lähtöhinta on yli 45 tuhatta, ja kuten jo sanoitkin, varusteita on ruksittava sen verran, että käytännössä mennään yli 50 tuhannen.
R32 maksaa reilut 47 tuhatta, ja siinä on vakiona vieläkin enemmän tavaraa kuin GTI:ssä. Mukaan lukien neliveto. Lisäksi R32 pyyhkii 123d:llä pöytää kaikessa, mikä liittyy suorituskykyyn.
Kuten sanoin, niin yli 50 tuhatta ei saa oikein edes halutessaan uppoamaan mihinkään muuhun tuon luokan autoon kuin MB:hen ja BMW:hen. No joo, Audi S3:een kyllä, mutta sekin on suorituskyvyltään selvästi eri luokkaa. - tuc
hetkinen! kirjoitti:
Golf GTI maksaa alle 39 tuhatta. Lisäksi siinä on jo vakiona sellaiset varusteet, että sillä kehtaa jo ajaa. 123d:n lähtöhinta on yli 45 tuhatta, ja kuten jo sanoitkin, varusteita on ruksittava sen verran, että käytännössä mennään yli 50 tuhannen.
R32 maksaa reilut 47 tuhatta, ja siinä on vakiona vieläkin enemmän tavaraa kuin GTI:ssä. Mukaan lukien neliveto. Lisäksi R32 pyyhkii 123d:llä pöytää kaikessa, mikä liittyy suorituskykyyn.
Kuten sanoin, niin yli 50 tuhatta ei saa oikein edes halutessaan uppoamaan mihinkään muuhun tuon luokan autoon kuin MB:hen ja BMW:hen. No joo, Audi S3:een kyllä, mutta sekin on suorituskyvyltään selvästi eri luokkaa.Mitä 123d:ssä ei ole vakiona mitä Golf GTI:ssä tai R32:ssa on?
Neliveto on painava ja tavalliselle käyttäjälle melko turha.
Ensimmäisten 100 000km:n aikana R32 tuottaa 10 tonnia enemmän CO2:a kuin BMW 123d. Kiihtyvyydessä eroa on pari kymmenystä ja 123d:ssä on hemmetisti enemmän vääntöä.
R32 on painava citymaasturin verran kuluttava möhkö, 123d on kevyt ajajalle tarkoitettu vähän kuluttava ketterä kuljetin, joka huippuluokan suorituskyvystä huolimatta kuluttaa paljon vähemmän kuin perusluokan kauppakassi puolitoistalitraisella bensakoneella.
Ja onhan 123d aivan eri luokkaa ulkonäössä verrattuna Golfiin.
Jos auton hinta tuntuu kovalta, älä osta. BMW 123d on teknisenä suorituksena uskomaton saavutus, vaikka sen hinta onkin kova. - luulot
tuc kirjoitti:
Mitä 123d:ssä ei ole vakiona mitä Golf GTI:ssä tai R32:ssa on?
Neliveto on painava ja tavalliselle käyttäjälle melko turha.
Ensimmäisten 100 000km:n aikana R32 tuottaa 10 tonnia enemmän CO2:a kuin BMW 123d. Kiihtyvyydessä eroa on pari kymmenystä ja 123d:ssä on hemmetisti enemmän vääntöä.
R32 on painava citymaasturin verran kuluttava möhkö, 123d on kevyt ajajalle tarkoitettu vähän kuluttava ketterä kuljetin, joka huippuluokan suorituskyvystä huolimatta kuluttaa paljon vähemmän kuin perusluokan kauppakassi puolitoistalitraisella bensakoneella.
Ja onhan 123d aivan eri luokkaa ulkonäössä verrattuna Golfiin.
Jos auton hinta tuntuu kovalta, älä osta. BMW 123d on teknisenä suorituksena uskomaton saavutus, vaikka sen hinta onkin kova.Kiihtyvyydessä eroa on pari kymmenystä? Ilmoitetuissa kiihtyvyyksissäkin eroa on neljä kymmenystä. Sitten tulee se mielenkiintoinen osuus: R32 kiihtyy ilmoitettua nopeammin ja 123d tod. näk hitaammin. R32 on mitattu yleensä 6,2 sekunnin luokkaan, ja BMW:n uusista moottoreista yksikään ei pysty luvattuun. 120i:lle mitattiin Autobildissä 9,1 sekuntia, kun luvattu on 7,7. Samalla kaavalla 123d kiihtyy siis noin 8,2 sekuntiin. Eroa lienee pari sekuntia R32:een. Lisäksi R32 hakkaa radallakin jopa 130i:n. Aika hyvin painavalta, tavalliselle käyttäjälle melko turhalta nelivetoiselta ja kömpelöltä möhköltä. 123d on R32:een verrattuna todella hidas kaikkialla, kaikissa olosuhteissa.
Varusteita erityisesti R32:ssa on aivan eri tavalla kuin 123d:ssä. Löytyy automaatti-ilmastoinnit, Bi-Xenonit, 18" vanteet, varashälyttimet, automaattisesti himmenevät peilit, sadetunnistimet... Ja ulkonäöltäänkin R32 on joten kuten siedettävä, kun taas 123d on käsittämätön pekkatöpöhäntä. - on..
luulot kirjoitti:
Kiihtyvyydessä eroa on pari kymmenystä? Ilmoitetuissa kiihtyvyyksissäkin eroa on neljä kymmenystä. Sitten tulee se mielenkiintoinen osuus: R32 kiihtyy ilmoitettua nopeammin ja 123d tod. näk hitaammin. R32 on mitattu yleensä 6,2 sekunnin luokkaan, ja BMW:n uusista moottoreista yksikään ei pysty luvattuun. 120i:lle mitattiin Autobildissä 9,1 sekuntia, kun luvattu on 7,7. Samalla kaavalla 123d kiihtyy siis noin 8,2 sekuntiin. Eroa lienee pari sekuntia R32:een. Lisäksi R32 hakkaa radallakin jopa 130i:n. Aika hyvin painavalta, tavalliselle käyttäjälle melko turhalta nelivetoiselta ja kömpelöltä möhköltä. 123d on R32:een verrattuna todella hidas kaikkialla, kaikissa olosuhteissa.
Varusteita erityisesti R32:ssa on aivan eri tavalla kuin 123d:ssä. Löytyy automaatti-ilmastoinnit, Bi-Xenonit, 18" vanteet, varashälyttimet, automaattisesti himmenevät peilit, sadetunnistimet... Ja ulkonäöltäänkin R32 on joten kuten siedettävä, kun taas 123d on käsittämätön pekkatöpöhäntä.120i kiihtyvyys on ilmoitettu 7,7s?
- lähteissä
on.. kirjoitti:
120i kiihtyvyys on ilmoitettu 7,7s?
BMW:n kotisivuilla ja mainoksissa, TM:n sivuilla, Tuulilasin sivuilla...
- shshsdhgsdgfd
luulot kirjoitti:
Kiihtyvyydessä eroa on pari kymmenystä? Ilmoitetuissa kiihtyvyyksissäkin eroa on neljä kymmenystä. Sitten tulee se mielenkiintoinen osuus: R32 kiihtyy ilmoitettua nopeammin ja 123d tod. näk hitaammin. R32 on mitattu yleensä 6,2 sekunnin luokkaan, ja BMW:n uusista moottoreista yksikään ei pysty luvattuun. 120i:lle mitattiin Autobildissä 9,1 sekuntia, kun luvattu on 7,7. Samalla kaavalla 123d kiihtyy siis noin 8,2 sekuntiin. Eroa lienee pari sekuntia R32:een. Lisäksi R32 hakkaa radallakin jopa 130i:n. Aika hyvin painavalta, tavalliselle käyttäjälle melko turhalta nelivetoiselta ja kömpelöltä möhköltä. 123d on R32:een verrattuna todella hidas kaikkialla, kaikissa olosuhteissa.
Varusteita erityisesti R32:ssa on aivan eri tavalla kuin 123d:ssä. Löytyy automaatti-ilmastoinnit, Bi-Xenonit, 18" vanteet, varashälyttimet, automaattisesti himmenevät peilit, sadetunnistimet... Ja ulkonäöltäänkin R32 on joten kuten siedettävä, kun taas 123d on käsittämätön pekkatöpöhäntä.Seliseliseliseliseli... Hahhah kun on naurettavaa kun pitää seliseliselitellä VW-konsernin taviskoslat vihaamiasi Bemuja paremmiksi!
"Kiihtyvyydessä eroa on pari kymmenystä? Ilmoitetuissa kiihtyvyyksissäkin eroa on neljä kymmenystä. Sitten tulee se mielenkiintoinen osuus: R32 kiihtyy ilmoitettua nopeammin ja 123d tod. näk hitaammin. R32 on mitattu yleensä 6,2 sekunnin luokkaan, ja BMW:n uusista moottoreista yksikään ei pysty luvattuun. 120i:lle mitattiin Autobildissä 9,1 sekuntia, kun luvattu on 7,7. Samalla kaavalla 123d kiihtyy siis noin 8,2 sekuntiin. Eroa lienee pari sekuntia R32:een."
Suu käy kovasti ja jäkätystä tulee mitä ihmeellisemmistä asioista kuten eri mallien muutamasta lehdestä lukemastasi kiihtyvyysarvosta. Ketä kiinnostaa mitä sinä olet jostain yhdestä lehdestä lukenut ja yleistänyt koskemaan kaikkia autoja aina? Eri olosuhteissa ja eri määrä ihmisiä kyydissä (monet testaavat matkustaja mukana), ja kaikkea muuta kuin todella tarkasti ties millä alustalla kiihdyttäessä voi pientä eroa tullakin. Yleensähän Bemun ilmoitukset ovat ne joihin voi luottaa.
Näin näyttäisi todellisuudessa olevankin vaikka mitä selittäisit. Esimerkiksi Sport auto ei päässyt R32:sen testissä luvattuihin arvoihin vaan se kiihtyi vain 6,9 sekunnissa. Bemu taas kiihtyi kapein perusrenkain 6,2 sekuntia 0-100. 180 km/h vautiin Bemu kiihtyi 17,6 sekunnissa kun R32:sella meni 22,2 sekuntia!! Hahhah, ja sinä idiootti väität Golfia nopeammaksi?
"Lisäksi R32 hakkaa radallakin jopa 130i:n. Aika hyvin painavalta, tavalliselle käyttäjälle melko turhalta nelivetoiselta ja kömpelöltä möhköltä. 123d on R32:een verrattuna todella hidas kaikkialla, kaikissa olosuhteissa."
Ja miksi TAAS VALEHTELET, väität että R32 on nopeampi radalla? Sport auton viimeisimmässä Supertestissä R32 kiersi Hockenheimin ajassa 1.20,3. Bemun 130i taas kiersi sen viimeisimmässä testissä kapeilla perusrenkaillakin (ja ilman urhailualustaa tai mitään muuta) ajassa 1.19,6!! Miksi valehtelet selvästi nopeampaa hitaammaksi?
R32:sta vielä haukuttiin ylipainoiseksi eikä se edes kulje yhtä nopeasti kuin edellismalli. Bemua taas kehutaan nimenomaan eniten ajettavuudestaan. Järjestäen on Golf R32:sta pidetty kokonaisuutena huonompana kuin GTI:tä, eli he pitävät etuvetoista tavisgolfiakin parempana.
Perusmallinen 120d taas kiersi 1.22,3 joten eiköhän 123d näytä aika selvästi R32:selle taivaan merkit radalla sen lisäksi että se itsestäänselvästi on aivan eri luokan ajettava kuin perusgolf johon on isketty vielä ylipainoa päälle.
"Ja ulkonäöltäänkin R32 on joten kuten siedettävä, kun taas 123d on käsittämätön pekkatöpöhäntä."
Hahhah, jutut vaan paranee! Tavishatchback PAREMMAN näköinen kuin takavetoinen aivan eri luokan Bemu? Yhtään tylsemmän näköistä peruskauppakassia on vaikea kuvitellakaan kuin Golf R32. Eihän sitä erota taviskauppakasseista muuten kuin amistuning-tyylisistä lapsellisista pakoputkista ym. lisistä.
Sisältä Golf vasta köyhä onkin, 'hienoa' kovamuovia Skodamaisessa konsolissa ja kantti-kertaa-kantti 'muotoilu.
Kuka ei pidä täysin loogisena sitä että Bemusta pitä maksaa vähän enemmän kuin Golfista? Onneksi vastineeksi saa myös paljon nautittavamman ja paremman auton eli turhasta ei joudu maksamaan...
Joten valehtele vaan lisää jos siltä tuntuu, ja vielä muista autoista kuin 123d josta oli kyse. Sitähän se säälittävä katkeruus teettää. - Pilotti!
shshsdhgsdgfd kirjoitti:
Seliseliseliseliseli... Hahhah kun on naurettavaa kun pitää seliseliselitellä VW-konsernin taviskoslat vihaamiasi Bemuja paremmiksi!

Joten valehtele vaan lisää jos siltä tuntuu, ja vielä muista autoista kuin 123d josta oli kyse. Sitähän se säälittävä katkeruus teettää.Arvasin että koira älähtää! Varsinkin kun sattui niin kipeään paikkaan.
Sulla on jo pitkän aikaa menny konseptit ihan sekaisin, kun BMW on ottanut selkäänsä aina vain useammalla taholla. Kun todellisuus ei ole mennyt sun makusi mukaan, niin olet alkanut taivuttaa todellisuutta haluamaasi suuntaan. Näin pahoihin valheisiin ja misinformaatioon et tosin tähän mennessä ole sortunut.
Ensinnäkin vaahdotessasi et huomannut sitä, että kiihtyvyysarvioissa spekuloin 123d:n kiihtyvyydellä, en 130i:n. 130i voi jopa haamuvedolla päästä mainitsemaasi 6,2 sekuntiin, mutta 123d:lle on luvattukin vain 6,9 ja 120i:n tapaan se ei oikeasti kiihdy sitä lähellekään. BMW:n lupauksiin saattoi kieltämättä luottaa aika hyvin vielä kymmenisen vuotta sitten, mutta sittemmin mainososasto on ottanut vallan ja esitteiden luvut etääntyneet todellisuudesta koko ajan pahemmin ja pahemmin. Viimeisimmät tapaukset ovat vakavimpia, uusien moottorien kulutuslukemat ovat aivan metsässä ja kiihtyvyysarvot eivät ole sinne päinkään.
Sitten siihen pahimpaan paskapuheen tulvaan, jonka olet millekään foorumille ikinä purskauttanut. Kun sun luokkakaveri on joskus menny sanomaan sulle, että Sport Auto on maailman kovin autolehti, niin vaikutuksille altis mielesi on imaissut tämän impulssin itseensä aika vahvasti. Ei kuitenkaan niin vahvasti, kuin koulun parkkipaikalla paskarinkiä pyöritelleen ison pojan vakuutuksen, että BMW on ainut tosiauto maailmassa. Nyt kun nämä kaksi auktoriteettia joutuu vastakkain, niin toisen on taivuttava. Koska BMW on maailman kovin juttu, niin Sport Auton tuloksia on vähän "tulkittava". Nimittäin:
http://www.sportauto-online.de/test_U_technik/vergleichstest/hxcms_article_500569_14512.hbs?ext_site_number=3
Eli 130i:lle on kyllä sattunut se haamuveto 0-100, mutta R32:n arvo ei ole väittämäsi 6,9 vaan 6,5 sekuntia. Hockenheimin aika 130i:lle oli 1.19,9 eikä väittämäsi 1.19,6. R32:n aika oli 1.19,4 eikä väittämäsi 1.20,3. Näin siis kun molemmilla autoilla ajettiin vertailukelpoiset tulokset, eikä valittu BMW-propagandahengessä propellilasien läpi mieleisimpiä tuloksia.
Jos siis uskot, että 123d hakkaa R32:n radalla, niin uskot samalla, että 123d on Hockenheimissa vähintään 0,6 sekuntia nopeampi kuin 130i. Mielestäsi turbodieselit ovat kuitenkin aivan paskoja traktorin moottoreita verrattuna vapaasti hengittäviin bensakoneisiin, joten oikeasti et usko siihen alkuunkaan. Eikä kannatakaan, vaan sanoa asia rehellisesti niin kuin se on: R32 on nopeampi kuin yksikään 1-sarjalainen, ja aivan erityisesti nopeampi kuin 123d.
R32 on todellakin taviskosla. Se taviskosla on kaikessa parempi kuin BMW:n outolintu. Vieläpä siinä muotoilussakin: perussporttisen näköinen Golf hakkaa 1-sarjan taittuvarunkoisen näköisen hanhenperseen aivan 6-0. - Työmatkalla ?
Pilotti! kirjoitti:
Arvasin että koira älähtää! Varsinkin kun sattui niin kipeään paikkaan.

R32 on todellakin taviskosla. Se taviskosla on kaikessa parempi kuin BMW:n outolintu. Vieläpä siinä muotoilussakin: perussporttisen näköinen Golf hakkaa 1-sarjan taittuvarunkoisen näköisen hanhenperseen aivan 6-0.R-BlaaBlaa on varmasti kova rassi mielestäsi mutta työmatkalla ja kauppareissulla sillä ei ole hevonv@£$@n merkitystä, näitä ajojahan siviili liikenteessä autolla pääasiassa ajetaan. Jos radalla haluaa ajaa niin ostaa sitten kunnon rata-auton eikä mitään sinnepäin tekeleitä ja pätee sitten siellä.
Lehti se ja se sanoi sitä ja tätä, kannattaako soittaa poskea jos ei ole omia kokemuksia väittelyn kohteista...helpottaako kun pääsee purkamaan mieltään haukkumalla kaikki pystyyn ? - dsgadgadga
Pilotti! kirjoitti:
Arvasin että koira älähtää! Varsinkin kun sattui niin kipeään paikkaan.
Sulla on jo pitkän aikaa menny konseptit ihan sekaisin, kun BMW on ottanut selkäänsä aina vain useammalla taholla. Kun todellisuus ei ole mennyt sun makusi mukaan, niin olet alkanut taivuttaa todellisuutta haluamaasi suuntaan. Näin pahoihin valheisiin ja misinformaatioon et tosin tähän mennessä ole sortunut.
Ensinnäkin vaahdotessasi et huomannut sitä, että kiihtyvyysarvioissa spekuloin 123d:n kiihtyvyydellä, en 130i:n. 130i voi jopa haamuvedolla päästä mainitsemaasi 6,2 sekuntiin, mutta 123d:lle on luvattukin vain 6,9 ja 120i:n tapaan se ei oikeasti kiihdy sitä lähellekään. BMW:n lupauksiin saattoi kieltämättä luottaa aika hyvin vielä kymmenisen vuotta sitten, mutta sittemmin mainososasto on ottanut vallan ja esitteiden luvut etääntyneet todellisuudesta koko ajan pahemmin ja pahemmin. Viimeisimmät tapaukset ovat vakavimpia, uusien moottorien kulutuslukemat ovat aivan metsässä ja kiihtyvyysarvot eivät ole sinne päinkään.
Sitten siihen pahimpaan paskapuheen tulvaan, jonka olet millekään foorumille ikinä purskauttanut. Kun sun luokkakaveri on joskus menny sanomaan sulle, että Sport Auto on maailman kovin autolehti, niin vaikutuksille altis mielesi on imaissut tämän impulssin itseensä aika vahvasti. Ei kuitenkaan niin vahvasti, kuin koulun parkkipaikalla paskarinkiä pyöritelleen ison pojan vakuutuksen, että BMW on ainut tosiauto maailmassa. Nyt kun nämä kaksi auktoriteettia joutuu vastakkain, niin toisen on taivuttava. Koska BMW on maailman kovin juttu, niin Sport Auton tuloksia on vähän "tulkittava". Nimittäin:
http://www.sportauto-online.de/test_U_technik/vergleichstest/hxcms_article_500569_14512.hbs?ext_site_number=3
Eli 130i:lle on kyllä sattunut se haamuveto 0-100, mutta R32:n arvo ei ole väittämäsi 6,9 vaan 6,5 sekuntia. Hockenheimin aika 130i:lle oli 1.19,9 eikä väittämäsi 1.19,6. R32:n aika oli 1.19,4 eikä väittämäsi 1.20,3. Näin siis kun molemmilla autoilla ajettiin vertailukelpoiset tulokset, eikä valittu BMW-propagandahengessä propellilasien läpi mieleisimpiä tuloksia.
Jos siis uskot, että 123d hakkaa R32:n radalla, niin uskot samalla, että 123d on Hockenheimissa vähintään 0,6 sekuntia nopeampi kuin 130i. Mielestäsi turbodieselit ovat kuitenkin aivan paskoja traktorin moottoreita verrattuna vapaasti hengittäviin bensakoneisiin, joten oikeasti et usko siihen alkuunkaan. Eikä kannatakaan, vaan sanoa asia rehellisesti niin kuin se on: R32 on nopeampi kuin yksikään 1-sarjalainen, ja aivan erityisesti nopeampi kuin 123d.
R32 on todellakin taviskosla. Se taviskosla on kaikessa parempi kuin BMW:n outolintu. Vieläpä siinä muotoilussakin: perussporttisen näköinen Golf hakkaa 1-sarjan taittuvarunkoisen näköisen hanhenperseen aivan 6-0.Hahhah!
(jatka vaan valehtelua jos siitä jotain kicksejä saat, kaikki mitä sanoin on totta eikä valehtelusi mitään muuksi muuta... Hanki elämä.) - viestistäni
dsgadgadga kirjoitti:
Hahhah!
(jatka vaan valehtelua jos siitä jotain kicksejä saat, kaikki mitä sanoin on totta eikä valehtelusi mitään muuksi muuta... Hanki elämä.)löytyy linkki, josta voi käydä toteamassa kaiken sanomani todeksi. Valehtelu on siis tässä tapauksessa puhtaasti sun harteilla.
- dfgsgadg
viestistäni kirjoitti:
löytyy linkki, josta voi käydä toteamassa kaiken sanomani todeksi. Valehtelu on siis tässä tapauksessa puhtaasti sun harteilla.
Siitä linkistä nähdään että et puhunut totta. Minun teksti on edelleen täysin oikeassa.
- lukutaito
dfgsgadg kirjoitti:
Siitä linkistä nähdään että et puhunut totta. Minun teksti on edelleen täysin oikeassa.
No korjataan hieman: KAIKKI LUKUTAITOISET näkevät siitä linkistä, että puhuin totta. Sinä et siihen etuoikeutettuun joukkoon ilmeisesti kuulu.
- dhshshas
lukutaito kirjoitti:
No korjataan hieman: KAIKKI LUKUTAITOISET näkevät siitä linkistä, että puhuin totta. Sinä et siihen etuoikeutettuun joukkoon ilmeisesti kuulu.
Hohhoh, mahtaa olla surkeaa elää ilman oikeata kosketusta kunnon autoihin ja katkerana tilittää keskustelupalstalla ihan mitä sattuu... Jos kerran R32 on niin paljon nopeampi niin miksi se ei nelivetoisena tätä paremmin menesty 130i:tä vastaan EDES MÄRÄLLÄ:
http://www.youtube.com/watch?v=i2hd_LSwkZc
Golf R32 on hyvin tehty auto mutta todella vaatimattomista, kompromisseja täynnä olevista lähtökohdista. Eli perustaan ja käytettyihin osiin nähden aika erinomainen saavutus. Mutta Bemu onkin tehty paljon paremmin alusta asti (toimii hyvin vielä V8 ja V10-koneellakin). Muun muassa TAAS KERRAN tuossa arvosteltiin Bemu paremmaksi ajaa.
R32 on keulapainoinen ja ylipainoinen tavisauto amiskoristein ja naurettavalla amispakoäänien virityksellä! - ongelmasi!
dhshshas kirjoitti:
Hohhoh, mahtaa olla surkeaa elää ilman oikeata kosketusta kunnon autoihin ja katkerana tilittää keskustelupalstalla ihan mitä sattuu... Jos kerran R32 on niin paljon nopeampi niin miksi se ei nelivetoisena tätä paremmin menesty 130i:tä vastaan EDES MÄRÄLLÄ:
http://www.youtube.com/watch?v=i2hd_LSwkZc
Golf R32 on hyvin tehty auto mutta todella vaatimattomista, kompromisseja täynnä olevista lähtökohdista. Eli perustaan ja käytettyihin osiin nähden aika erinomainen saavutus. Mutta Bemu onkin tehty paljon paremmin alusta asti (toimii hyvin vielä V8 ja V10-koneellakin). Muun muassa TAAS KERRAN tuossa arvosteltiin Bemu paremmaksi ajaa.
R32 on keulapainoinen ja ylipainoinen tavisauto amiskoristein ja naurettavalla amispakoäänien virityksellä!Sport Auto on kuitenkin se lehti, joka myös sun sanojen mukaan tekee parhaat testit ammattikuskien voimin. Sport Auton ajamana R32 on nopeampi kuin 130i ja sillä selvä.
Jos R32 on kompromisseja täynnä oleva keula- ja ylipainoinen tavisauto, niin BMW on todella surkea ottaessaan pataan tuollaiselta tuokkoselta!
Katkeraa tilitystä tulee taas kerran vain sinulta. - vertailu
dhshshas kirjoitti:
Hohhoh, mahtaa olla surkeaa elää ilman oikeata kosketusta kunnon autoihin ja katkerana tilittää keskustelupalstalla ihan mitä sattuu... Jos kerran R32 on niin paljon nopeampi niin miksi se ei nelivetoisena tätä paremmin menesty 130i:tä vastaan EDES MÄRÄLLÄ:
http://www.youtube.com/watch?v=i2hd_LSwkZc
Golf R32 on hyvin tehty auto mutta todella vaatimattomista, kompromisseja täynnä olevista lähtökohdista. Eli perustaan ja käytettyihin osiin nähden aika erinomainen saavutus. Mutta Bemu onkin tehty paljon paremmin alusta asti (toimii hyvin vielä V8 ja V10-koneellakin). Muun muassa TAAS KERRAN tuossa arvosteltiin Bemu paremmaksi ajaa.
R32 on keulapainoinen ja ylipainoinen tavisauto amiskoristein ja naurettavalla amispakoäänien virityksellä!Autobildin vertailussa R32:n kierrosaika Contidromilla 1.12,51 ja 130i:n 1.13,22. Nollasta sataan R32 6,3 sekuntia ja 130i 6,4 sekuntia.
130i:tä nopeampia radalla myös Audi S3 (1.11,59), Mazda3 MPS (1.12,62) ja Opel Astra OPC (1.13,08).
Edelleenkin: R32 on nopeampi kuin mikään 1-sarjalainen. BMW:n hankkijoiden kannattaa perustella valintansa jollakin muulla kuin nopeudella.
- paras on
etuvetoisen entisenä omistajana kyyneleet valuivat aina ajellessa sillä entisellä pelillä
- ylivoimainenko
Jos takaveto olisi noin ylivoimainen etuvetoon nähden niin miksi 90% autoista kuitenkin on etuvetoisia?
Takaveto on takapajuista. - tuc
ylivoimainenko kirjoitti:
Jos takaveto olisi noin ylivoimainen etuvetoon nähden niin miksi 90% autoista kuitenkin on etuvetoisia?
Takaveto on takapajuista.Iso osa kuluttajista ei ole valmis maksamaan takavedon tuomasta hallittavuudesta. Etuveto kun on halvempi valmistaa. Etuvetoinen vetelee ja puskee, mutta sopii paremmin niille, joilla ei ole minkäännäköistä ajotaitoa. Etuvetoisia halpiskinnereitä voi hyvin myydä ilman ESP:tä, kun ei lähde käpälästä tumpelon käsissä. Takavetoisia ei enää edes myydä ilman ESP:tä, koska tunareita liikenteessä on niin paljon.
Jos kerran takaveto on takapajuista, niin miksi lähes kaikki edustusautot ja premium-luokan isot autot ovat takavetoisia? BMW, Lexus, M-B...
Eli teknisesti kehittyneimmät ja lisäksi kalleimmat autot ovat takavetoisia. Miksi näin? ;) - ettei ole
tuc kirjoitti:
Iso osa kuluttajista ei ole valmis maksamaan takavedon tuomasta hallittavuudesta. Etuveto kun on halvempi valmistaa. Etuvetoinen vetelee ja puskee, mutta sopii paremmin niille, joilla ei ole minkäännäköistä ajotaitoa. Etuvetoisia halpiskinnereitä voi hyvin myydä ilman ESP:tä, kun ei lähde käpälästä tumpelon käsissä. Takavetoisia ei enää edes myydä ilman ESP:tä, koska tunareita liikenteessä on niin paljon.
Jos kerran takaveto on takapajuista, niin miksi lähes kaikki edustusautot ja premium-luokan isot autot ovat takavetoisia? BMW, Lexus, M-B...
Eli teknisesti kehittyneimmät ja lisäksi kalleimmat autot ovat takavetoisia. Miksi näin? ;)Veyron on nelivetoinen. Se on kautta aikain ylivoimaisesti kallein ja kehittynein auto, johon kelpaa vain PARAS.
- takavetoisessa
ylivoimainenko kirjoitti:
Jos takaveto olisi noin ylivoimainen etuvetoon nähden niin miksi 90% autoista kuitenkin on etuvetoisia?
Takaveto on takapajuista.omaa luokkaansa etuvetoon verrattuna.
Luetteleppa etuvetoisia kuorma- tai linja-autoja! - on ...
ettei ole kirjoitti:
Veyron on nelivetoinen. Se on kautta aikain ylivoimaisesti kallein ja kehittynein auto, johon kelpaa vain PARAS.
lisäksi vetää edestä.
- tai sitten
on ... kirjoitti:
lisäksi vetää edestä.
se on etuveto, johon on lisätty takaveto.
- utelevainen
takavetoisessa kirjoitti:
omaa luokkaansa etuvetoon verrattuna.
Luetteleppa etuvetoisia kuorma- tai linja-autoja!AWD on paras.
Mutta, tuosta pienestä pienestä kulutuksesta. Mitenkähän on, tarvitseekohan erillisen lämmittimen jotta tarkenee talvipakkasillakin täällä pohjolassa? - nimittäin
tai sitten kirjoitti:
se on etuveto, johon on lisätty takaveto.
keula kevenee kiihdytettäessä, formulakin on parempi kaksivetoisena (taka).
- lämmittää
utelevainen kirjoitti:
AWD on paras.
Mutta, tuosta pienestä pienestä kulutuksesta. Mitenkähän on, tarvitseekohan erillisen lämmittimen jotta tarkenee talvipakkasillakin täällä pohjolassa?nykyjään kaikki diesel Bemarit, lämpeää muuten silmänräpäyksessä, polttoainetoimiset lämppärit on huomattavasti hitaampia lämmöntuojia verrattuna vastukseen.
- räpäyksessä
lämmittää kirjoitti:
nykyjään kaikki diesel Bemarit, lämpeää muuten silmänräpäyksessä, polttoainetoimiset lämppärit on huomattavasti hitaampia lämmöntuojia verrattuna vastukseen.
mutta vain vähän. Kunnon pakkasissa noi sähkövastukset on yhtä tyhjän kanssa.
- tasan ole!
nimittäin kirjoitti:
keula kevenee kiihdytettäessä, formulakin on parempi kaksivetoisena (taka).
Formulakin, kuten kaikki muutkin autot maailmassa, ovat parhaita nelivetoisina. Etuvetoisena ei formula varmaankaan olisi kovin hyvä.
- -tomppa66-
räpäyksessä kirjoitti:
mutta vain vähän. Kunnon pakkasissa noi sähkövastukset on yhtä tyhjän kanssa.
...oma 118d lämpiää vielä -20 asteessa nopeammin kuin vaimon bensa Avensis...
- mitattuna?
-tomppa66- kirjoitti:
...oma 118d lämpiää vielä -20 asteessa nopeammin kuin vaimon bensa Avensis...
Kellolla ja lämpömittarilla? Vai mutulla? Ja onko siinä vaimosi Avensiksessa muka polttoainetoiminen lisälämmitin?
- urpot
mitattuna? kirjoitti:

elämä!
- heijaa..
tasan ole! kirjoitti:
Formulakin, kuten kaikki muutkin autot maailmassa, ovat parhaita nelivetoisina. Etuvetoisena ei formula varmaankaan olisi kovin hyvä.
vitsiniekka.
- epäilen
räpäyksessä kirjoitti:
mutta vain vähän. Kunnon pakkasissa noi sähkövastukset on yhtä tyhjän kanssa.
Minullapa on ja nopeasti lämpiää, puhaltimesta tulee samantien lämmintä, bensalämppärit on vastukseen verrattuna hitaita.
- vähissä
heijaa.. kirjoitti:
vitsiniekka.
Jos FIA suuressa viisaudessaan päättäisi edes koeluonteisesti sallia nelivedon F1:ssä, niin aika vakavaksi vetäisi takavedolla kärryyttelevän tallin.
- tehokkaita
epäilen kirjoitti:
Minullapa on ja nopeasti lämpiää, puhaltimesta tulee samantien lämmintä, bensalämppärit on vastukseen verrattuna hitaita.
Kuten todettua. Ei polttoainelämppäriä ole tarkoitettukaan tarjoamaan silmänräpäyksessä lämpöä, vaan ensisijaisesti lämmittämään auto ennakoiden ja etukäteen.
- joopajoo.
vähissä kirjoitti:
Jos FIA suuressa viisaudessaan päättäisi edes koeluonteisesti sallia nelivedon F1:ssä, niin aika vakavaksi vetäisi takavedolla kärryyttelevän tallin.
suoli24 toimii taas!
- -julle66-
mitattuna? kirjoitti:
Kellolla ja lämpömittarilla? Vai mutulla? Ja onko siinä vaimosi Avensiksessa muka polttoainetoiminen lisälämmitin?
....sillä, että viime talvena oli pakkasta parikymmentä asetta viikon verran.Ajoin parina päivänä vaimon Avella saman duunireissun kuin omallani, ja ihmettelin, miten hitaasti voi auto lämmetä. En väittänytkään, että Tojossa olisi lisälämmittimiä, mutta verrattuna Bemuun, se on todellinen jääkaappi..:D Joten ainakin bensa Tojo lämpiää hitaammin kuin diesel BMW. Ja tarkennetaan vielä, kummatkaan autot eivät olleet lohkolämmittimessä kiinni, vaan niillä lähdettiin suoraan ajoon.
- ennakoiden
tehokkaita kirjoitti:
Kuten todettua. Ei polttoainelämppäriä ole tarkoitettukaan tarjoamaan silmänräpäyksessä lämpöä, vaan ensisijaisesti lämmittämään auto ennakoiden ja etukäteen.
Mutta aina ei ole aikaa tai tilaisuutta esilämmitellä, silloin vastuksen toiminta on vakuuttavaa.
- toimii!
joopajoo. kirjoitti:
suoli24 toimii taas!
Nelivedon ylivoimaisuus on todettu niin moneen kertaan niin monella areenalla, että tarvitaan suoli24-bmw-tason analyyttisyytta takavetoisuuden mahtiin uskomiseksi.
- varmasti
-julle66- kirjoitti:
....sillä, että viime talvena oli pakkasta parikymmentä asetta viikon verran.Ajoin parina päivänä vaimon Avella saman duunireissun kuin omallani, ja ihmettelin, miten hitaasti voi auto lämmetä. En väittänytkään, että Tojossa olisi lisälämmittimiä, mutta verrattuna Bemuun, se on todellinen jääkaappi..:D Joten ainakin bensa Tojo lämpiää hitaammin kuin diesel BMW. Ja tarkennetaan vielä, kummatkaan autot eivät olleet lohkolämmittimessä kiinni, vaan niillä lähdettiin suoraan ajoon.
Saattaa ollakin, tosin Toyotan lämppäri on aika hyvä sekin. Mutta todettakoon niin, että BMW:n sähkövastukset kelpaa henkilöille, jotka eivät osaa ennakoida liikkumisiaan, haluavat nopeasti lämmintä ilmaa kylmäkäynnistyksen jälkeen, eivätkä välitä moottorin rasituksista mitään.
- oikein todettu
toimii! kirjoitti:
Nelivedon ylivoimaisuus on todettu niin moneen kertaan niin monella areenalla, että tarvitaan suoli24-bmw-tason analyyttisyytta takavetoisuuden mahtiin uskomiseksi.
kukahan täällä on fanaattinen ? Ja ihan tiedoksesi: BMW:ltä löytyy nelivetoa joka lähtöön.
- löytyy
oikein todettu kirjoitti:
kukahan täällä on fanaattinen ? Ja ihan tiedoksesi: BMW:ltä löytyy nelivetoa joka lähtöön.
mutta täällä pyöriviltä bemaristeilta ei. Ne on kalliita pelejä, joita pitää vähätellä kun ei oo varaa hankkia kuin ehkä just ja just 320i.
- voi voi
löytyy kirjoitti:
mutta täällä pyöriviltä bemaristeilta ei. Ne on kalliita pelejä, joita pitää vähätellä kun ei oo varaa hankkia kuin ehkä just ja just 320i.
suoli24 selvännäkijääkö tässä nyt pitäisi uskoa ?
vxxxxxxxo sinä tiedät millä kukin ajelee tai jopa varallisuuden ?
nimimerkin takaa heittelet provoja ja teet oletuksiasi merkistä ja käyttäjistä joista et tiedä yhtään mitään. - niin...
voi voi kirjoitti:
suoli24 selvännäkijääkö tässä nyt pitäisi uskoa ?
vxxxxxxxo sinä tiedät millä kukin ajelee tai jopa varallisuuden ?
nimimerkin takaa heittelet provoja ja teet oletuksiasi merkistä ja käyttäjistä joista et tiedä yhtään mitään.nimimerkin? En mä mitään nimimerkkiä käytä. Niin kuin ei kukaan muukaan täällä. Provokaatiota en harrasta, vaan kerron asiat niinkuin ne teknisten tosiasioiden ja fysiikan lakien mukaan on. Se on liikaa BMW-fanipojille, jotka on opetelleet lukemaan BMW-esitteiden avulla. Siihen se lukeminen on sitten jäänytkin.
- -tomppa66-
varmasti kirjoitti:
Saattaa ollakin, tosin Toyotan lämppäri on aika hyvä sekin. Mutta todettakoon niin, että BMW:n sähkövastukset kelpaa henkilöille, jotka eivät osaa ennakoida liikkumisiaan, haluavat nopeasti lämmintä ilmaa kylmäkäynnistyksen jälkeen, eivätkä välitä moottorin rasituksista mitään.
..sillä itseäni ei todellakaan kiinnosta viritellä autoa piuhan päähän, eikä siihen ole mitään tarvetta. Auto on katoksessa, joten lasit eivät jäädy, lämmintä tulee nopeasti ja moottorin kulumiselle haistatan pitkät. Auto menee kuitenkin vaihtoon 3 vuotiaana, joten ei voisi vähempää kiinnostaa, laukeaako pata ja milloin tämä tapahtuu.:D
- ja niin.
niin... kirjoitti:
nimimerkin? En mä mitään nimimerkkiä käytä. Niin kuin ei kukaan muukaan täällä. Provokaatiota en harrasta, vaan kerron asiat niinkuin ne teknisten tosiasioiden ja fysiikan lakien mukaan on. Se on liikaa BMW-fanipojille, jotka on opetelleet lukemaan BMW-esitteiden avulla. Siihen se lukeminen on sitten jäänytkin.
paska alkaa haisemaan kun siihen tökkää tikulla, niin tässäkin tapauksessa.
- tosiaan...
-tomppa66- kirjoitti:
..sillä itseäni ei todellakaan kiinnosta viritellä autoa piuhan päähän, eikä siihen ole mitään tarvetta. Auto on katoksessa, joten lasit eivät jäädy, lämmintä tulee nopeasti ja moottorin kulumiselle haistatan pitkät. Auto menee kuitenkin vaihtoon 3 vuotiaana, joten ei voisi vähempää kiinnostaa, laukeaako pata ja milloin tämä tapahtuu.:D
... vuosimallia -66. Ei ainakaan juttujes tasostas voisi uskoa että oot 41 vuotias patu mikä kirjoittelee lasten palstalle.
- HAluaajossaa
takavetoisessa kirjoitti:
omaa luokkaansa etuvetoon verrattuna.
Luetteleppa etuvetoisia kuorma- tai linja-autoja!Kerro mites nämä ko. autot kääntyvät jos olisivat etuvetoisia?
Kyllähän näitä on, missä kaikki pyörät vetävät, mutta mutta. Ihana kaupunkiraaseri =) - kääntyisivät
HAluaajossaa kirjoitti:
Kerro mites nämä ko. autot kääntyvät jos olisivat etuvetoisia?
Kyllähän näitä on, missä kaikki pyörät vetävät, mutta mutta. Ihana kaupunkiraaseri =)kuten muutkin etuvedot nivelet paukkuen.
- työkoneet
takavetoisessa kirjoitti:
omaa luokkaansa etuvetoon verrattuna.
Luetteleppa etuvetoisia kuorma- tai linja-autoja!on joko taka tai nelivetoja,ota poika selvää.
- jemme
eikös tuolla rahalla saa jo lexus IS dieselin ? itse ajelen LS lessuksella eikä tulisi mieleenkään laittaa jotai saksalaista jotka kulkee pelkällä maineella ja joista on tullu täyttä kuraa.
- Toyota Lexus
No on tuo 123d hienompi kuin tuollainen 15 vuotta vanha LS. IS on muutenkin Avensis pyhäpuvussa.
- auto kuin auto
V***U eikö se ole sama mitä kukakin ostaa ja mitä auto kiihtyy.. ei se teidän murhe ole.. ostatte sitten sellaisen auton mikä on teidän mieleen... itse omistan BMW:n ja olen tykännyt, mutta en jaksa valittaa muitten autoista ja kiihtyvyyksistä.. olen ajanut golffeilla ja muillakin autoilla niin kyllä bmw on ollut paras ajettavuus/kyyti. jos käyttöauton haluaa niin bmw on oiva vaihtoehto.. rata-autot erikseen.. bmw:ltä löytyy kyllä niitäkin. (ihmettelen tätä bemaristit pilaa bmw:n maineen)?? jos joku on joskus tölviny niin ei kaikki oo samanlaisia ihmisiä. se ei ole autosta kiinni vaan ihmisestä itsestä!
- fhftjuf
Toyoterot ovat kyllä oikeaa pohjasakkaa suoltavat sontaa joka palstalla.
- ....
Kuka luokitellaan Tojo Teroksi? Pitääkö omistaa Toyota vai miten se määrittely menee?
- Terot on
.... kirjoitti:
Kuka luokitellaan Tojo Teroksi? Pitääkö omistaa Toyota vai miten se määrittely menee?
BMW-poikien yöllisiä,märkiä fantasioita...
- khekheh
Terot on kirjoitti:
BMW-poikien yöllisiä,märkiä fantasioita...
TAKAVETO on takaveto. Kaupungien city-pojille etuveto audit, että pysyvät sivuojien välissä. Maalta taitavat olla tuleet suomen rallitähdetkin???
- Opettaja Mr. 99
khekheh kirjoitti:
TAKAVETO on takaveto. Kaupungien city-pojille etuveto audit, että pysyvät sivuojien välissä. Maalta taitavat olla tuleet suomen rallitähdetkin???
Hei, opettele kirjoittamaan niin ehkä sinut otetaan tosissaan.
- volkkarir32
Clarksonkin tykkää volkkarista http://www.youtube.com/watch?v=MXyD1SGaiiE
- wvr32
tiff kirjoitti:
Kyllähän volkkari on selvästi nopeampi http://www.youtube.com/watch?v=dXKVKc9rObI
Ja volkkari pesee subarut ja mitsutkin http://www.youtube.com/watch?v=LJkFwzmtFf4
- vanha vetomies
"Kyllä dieseltekniikka tuntuu menneen ohi bensasta. Etenkin saksalainen tekniikka, ja tällä hetkellä taitaa BMW olla karvan verran edellä muita."
KIITOS! Sain päivän (yön) parhaat naurut. Hoh hoh. Vai on diesel-tekniikka niin erinomaista? Voin kuule sanoa, ettei diesel tule pitkään aikaan lähellekään bensiinimoottoreiden erinomaisuutta moottorin ajettavuudessa. Kuka nyt kulutuksesta tai päästöistä välittää?
Oletko koskaan ajanut isoa 12-sylinteristä? Voin vakuuttaa, että jos joskus pääset upottamaan Murcielago LP670-4 SV:n kaasupolkimen pohjaan, et kirjoittele foorumeilla dieselin erinomaisuudesta. Väkivahvaa voimaa on nimittäin "riittävästi" tehokkaimmassa Lambossa. Tämän vakuutan käsi sydämellä ja omakohtaisella kokemuksella. Autolla jaessa on samanlainen olo kuin jos ampuisi kärpästä singolla. Toki tämä singolla ampuminen on minulla vielä kokematta, mutta luulen sen olevan samanlaista.
Ja mitä ahdettuihin bensakoneisiin tulee, niin kun upotin viimeksi CLS 63 AMG -Mersun kaasupolkimen lattiaan, niin kyllähän se 5.5-litrainen bi-turbo puhalsi aika iloisesti! 700 Nm vääntöä tyhjäkäynniltä punarajalle. Vakuutan käsi sydämellä ja omakohtaisella kokemuksella, ettei tullut dieseliä ikävä!
BMW:n pikkudieselit sopivat viherpiipertäjille, jotka haaveilevat ajavansa joskus oikeaa autoa!- meehänjopois
Tekstisi perusteella totean: nimimerkistäsi on jäänyt sanojen välistä puuttumaan sana käteen, sen verran mielikuvituksellista sepustuksesi on....
- Mullistaja
Kyllä taas köyhiä ahdistaa..
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917610Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1236334Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1624452Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353071Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902638Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh361942- 1291551
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971534Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo42831Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21782