esitys, kuka sen järjestikään!?! Se lautta olisi pitänyt vetää vaikka köydellä toiselta rannalta keskemmälle jokea, paloi nimittäin vähän liian lähellä rantaa ja tapahtuma kesti liian kauan
Kekripukin poltto
8
877
Vastaukset
- mieltä
Olin nyt ensimmäistä kertaa kyseisessä tapahtumassa ja pakko sanoa että odotin vähän hienompaa "showta". Raatihuoneen torin esitykset olivat melko onnettomat, vaikka niissä jotain vaatimattomuutta tavoiteltiinkin mutta voi sitäkin esittää "mahtavammin". Lisäksi äänentoisto oli surkeaa (ei kuulunut minnekään).
Oletin että Kajaanissa kun YKSI tällainen tapahtuma vuodessa on niin se olisi edes sen arvoinen että sinne kannattaisi mennä, mutta ei! Tolkuttoman kauan seisottivat ihmisiä joenkin rannassa ennen kun sytyttivät -pukin ja ilma oli vielä todella kylmä.- Pat Ruuna
Joo, ellähtäneitä on tällaiset verkkaiset 'juhlat'. Ne on niiltä ajoilta jolloin ihmisillä ei juuri muita virikkeitä ollut. No poltettiin sitten pukin muotoinen nuotio.
Nykyaikainen urbaani elämä vaatii aivan uudenlaiset kujeet. Syksyn synkimpiin hetkiin sopisi iloinen räiske ja pauke. Sekä juopottelu. Kajaanissa voitaisiin panostaa helposti myös monikultuurisuuteen.
Kajaanin monikulttuurinen väestö voisi esitellä oman kuluttuurinsa piirteitä. Samoin kainuulaiset voisivat esittää omaansa; juopottelua, örveltämistä ja syrjäytymistä.
Tulisi muuten mukava tilaisuus! - näkyy olevan
Pat Ruuna kirjoitti:
Joo, ellähtäneitä on tällaiset verkkaiset 'juhlat'. Ne on niiltä ajoilta jolloin ihmisillä ei juuri muita virikkeitä ollut. No poltettiin sitten pukin muotoinen nuotio.
Nykyaikainen urbaani elämä vaatii aivan uudenlaiset kujeet. Syksyn synkimpiin hetkiin sopisi iloinen räiske ja pauke. Sekä juopottelu. Kajaanissa voitaisiin panostaa helposti myös monikultuurisuuteen.
Kajaanin monikulttuurinen väestö voisi esitellä oman kuluttuurinsa piirteitä. Samoin kainuulaiset voisivat esittää omaansa; juopottelua, örveltämistä ja syrjäytymistä.
Tulisi muuten mukava tilaisuus!TAAS lääkkeet ottamatta. Olet varmasti hyvin yksinäinen, kun sinun pitää purkaa pahaa oloasi toisia aliarvioimalla.
- ei ollut valmisteltu
tarpeeksi, näytti välillä, että eivät tienneet välillä, mitä pitää tehdä, minä lähdin kotiin, vissiin niitä liinoja yrittivät irrottaa moneen otteeseen, myöhemmin ajelin autolla uutta siltaa pitkin, aika paljon kipinöi rannalle, koska tuuli puhalti sitä pukkia rantaan päin......surkeeta toimintaa
- Pat Ruuna
näkyy olevan kirjoitti:
TAAS lääkkeet ottamatta. Olet varmasti hyvin yksinäinen, kun sinun pitää purkaa pahaa oloasi toisia aliarvioimalla.
Ehdotukseni oli kyllä ihan tosimielellä tehty. On nimittäin niin, että näitä hautajaiskulkueita ja kokonpolttajaisia on tässä maassa jo ihan riittävästi.
Reipasta karnevaalimeininkiä kaivattaisiin lisää!
Lääkkeet on otettu ja seuraa on ihan riittävästi. - on eri tapahtuma
Pat Ruuna kirjoitti:
Ehdotukseni oli kyllä ihan tosimielellä tehty. On nimittäin niin, että näitä hautajaiskulkueita ja kokonpolttajaisia on tässä maassa jo ihan riittävästi.
Reipasta karnevaalimeininkiä kaivattaisiin lisää!
Lääkkeet on otettu ja seuraa on ihan riittävästi.kekrin aikaan se ei ainakaan sovi, paremmin suunniteltuna, tapahtumasta olisi tullut paljon parempi, se rumpujen soitto ja se hoilaaminenkin oli aika pitkäveteistä kuunneltavaa.....liian pitkä rituaali, jolla ei ollut päätä eikä häntää, juhannuksen aikaan kokon polttaminen on iloinen tapahtuma, karnevaalitunnelma kuuluu enemmän vapun aikaan, oli niitä sambatanssijoita aikoinaan kapakoissa, se perinne on jäänyt jostain syystä
- siinä
sitten sen kummempaa, te joille ei esitys kelvannut niin järjestäkää itse paremmat juhlat tai menkää aktiivisesti mukaan järjestämään ensi vuoden tapahtumaa. Tuskinpa kellään mitään sitä vastaan on että aletaan toteuttaa niitä teidän hyviä ideoitanne. (Paitsi että kummasti sitä virtaa näyttää valittamiseen riittävän mutta ei sitten kun pitäisi itse jotain tehdä....)
- woe woe
Eihän siinä ollut mitään muuta ongelmaa kuin että palomiehetkään eivät saaneet heti syttymään kekripukkia .Hienoa että joku järjestää edes jotain Kajaanissakin .Kekripukki on kuulemma tehty talkoilla ,varmaankin sinne otetaan mukaan talkooporukkaan vapaaaehtoisia tekemään kekripukkia ja antamaan ideoita kekrijuhlaan .Kainuulaisilta onnistuu valitus jos jotain saa ilmaiseksi sekään ei kelpaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.691840Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1641489- 1251265
- 881262
Miehelle naiselta
Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te491180Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa
Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-270979- 75942
- 107895
Olen syvästi masentunut
En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi101836Mitä vastaat jos
Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍36684