Ostin pari oikein nättiä rosmariinia runsas viikko sitten. Tuuheita pikku puskia. Kaupassa ne olivat viileässä, kuten kuuluukin.
Ongelma:
toin ne kotiin ja kokeilin multaa; ne olivat rutikuivia. Tein sen tyhmyyden, että annoin niille vettä samalla kun toin ne sisään lämpimään. Tietysti ne alkoivat kasvaa: viikossa molemmat puskat venyivät uutta hentoa vartta 5 - 7 cm. Kun valoakin on vähän, niin tietysti ne puskevat pituutta. Hätäpäissäni leikkasin uudet kasvut pois.
Kysymys:
Jos kuka on kasvattanut rosmariinia ilman mahdollisuutta pitää niitä talvella viileässä, niin mikä on hyvä tapa? Huoneenlämmössä ne kai eivät pääse varsinaisesti lepotilaan? Onko siitä haittaa? Riittääkö, että vähentää kastelua? Kuinka usein niitä voi leikata, jos ne lykkäävät koko ajan sellaista honteloa ylipitkää "hämäränvartta?
Rosmariini talvella
8
11100
Vastaukset
Minulla on rosmariini ulkona minikasvihuoneessa ja olen saanut tänä talvena jopa leikata sitä latvoista vaikka ajoittain on pakkasta ja en ole sitä juurikaan kastellut.
Uskoisin, että tulee talvehtimaan hyvin. Olen tosin peitellyt juuret ruusuille tarkoitetulla kateaineella. Kevät näyttää.
Ehdottaisin, että vähennät kastelua minimiin, mutta älä päästä ihan täysin kuivumaan kun kasvi on kuitenkin lämpimässä ja kosteus haihtuu turhankin nopeasti. Leikkaa nuo hämäränvarret pois ja käytä ruokiin. Kasvi tekee samaa kesällä ulkona, jos sitä kastelee liikaa - työntää hentoista kasvua tuhottomasti ja silloin täytyy vähentää haihtumispintaa pienentämällä sitä.
Luonnollisella kasvupaikallaan rosmariini on isohko puska - olen jopa nähnyt siitä tehtyjä pensasaitoja. Maaperä on aika kuiva ja talvella kasvi ilmiselvästi talvehtii.
Rosmariini saattaa olla kuollut juuristaan vaikka kasvu näyttäisikin vielä kukoistavalta. Sitten vain yhtäkkiä se menee rapakuntoon. En ole saanut rosmariinia kasvamaan ja talvehtimaan meillä kuin kolme-meljä vuotta - jokin ne aina tappaa.- -ukko-
Odottelen nyt, josko säilyvät kesään asti hengissä...
- Rosmarinus officinales
on vaikeimpia yrttikasveja viljellä/kasvattaa. Mahdotonta se ei silti ole. Talvetus sisäoloissa ja etenkin lämpimässä voi hyvällä lykyllä onnistua, jos pidät kasvin etäällä lämpölähteistä ja lähellä ikkunaa. 10 astetta on ihanteellisin lämpötila. Niukempi kastelu, mutta kasvualusta ei saa koskaan kuivua läpejään. Kesällä saa kastella runsaasti ja rosmariini pitää kasvukaudella suihkutuksesta ja kevyestä lannoituksesta. Puuvartisena siitä saa jopa pienen bonsainkin, jos osaa leikkaamisen jalon taidon. Rosmariini sietää tilapäisesti jopa pari-kolme astetta pakkasta, mutta pitemmät pakkasjaksot vievät sen elonvoiman ja kuivattavat lopullisesti. Liika kastelu talvella ja lämpimässä aiheuttaa juurten kuolemisen sienitautiin ja pelastus voi (siis voi!) olla ottaa pistokkaita ja juurruttaa ne valon alla hiekka- turveseoksessa ja korkeassa ilmankosteudessa. Pistokkaita täytyy latvoa, että saa tuuhean kasvin. Nämä, etupäässä Italiasta?, tuotetut ruukkurosmariinit, kasvatetaan avotaivaan alla ja ovat talvella siis automaattisesti viileässä. Keittiökäyttöön kasvatetut "mausterosmariinit" ovat huono lähtökohta jatkokasvatukselle, ne tulevat kasvihuoneoloista tietokoneilla ohjatusta ilmastosta ja huonekasvatus on jo etukäteen määrätty epäonnistumaan ellei anna runsaasti lisävaloa ja siten myös päivänpituutta. Osta sitten keväämmällä uudet, sähkölaskun hinnalla saa jo monta. Emokasvini on jo 5 vuotta vanha ja pistokastaimia otan joka kevät. Lankomies on suorastaan kateellinen.
Kerrotko vähän enemmän tuosta pistokkaiden otosta? Koska otat niitä ja miten sitten etenet? Purkkiin turve-multaseokseen pystyyn tököttämään, vai?
Minulla on pieni sisällä oleva kasvatuslaatikko, mihin saa kyllä sopivan kosteuden ja lämmönkin. Valon järjestän ihan tavallisella lampulla. Siinä voisi koettaa.
Siinä olet oikeassa, että rosmariinin kotiviljely on kyllä aika kinkkinen laji. Kuten kerroin niin olen nyt päässyt tuurilla aika kauas, mutta ei se tuuri iäisyyteen kestä.- Rosmarinus officinales
crudo kirjoitti:
Kerrotko vähän enemmän tuosta pistokkaiden otosta? Koska otat niitä ja miten sitten etenet? Purkkiin turve-multaseokseen pystyyn tököttämään, vai?
Minulla on pieni sisällä oleva kasvatuslaatikko, mihin saa kyllä sopivan kosteuden ja lämmönkin. Valon järjestän ihan tavallisella lampulla. Siinä voisi koettaa.
Siinä olet oikeassa, että rosmariinin kotiviljely on kyllä aika kinkkinen laji. Kuten kerroin niin olen nyt päässyt tuurilla aika kauas, mutta ei se tuuri iäisyyteen kestä.saksilla vaan ja otat kasvualustaan jäävästä osasta lehdykät pois (ne mätänevät/kellastuvat kuitenkin) ja pistetään yksitellen tai isompiin astioihin kolmistaan. Kupu päälle, siinä tulee olla tuuletusaukko/ja. Työvälineet ja astiat tulee pestä vähintään astianpesuainevedellä. Taimimulta on yleensä riittävän puhdasta ja hiekka vähentää sienitautivaaraa. Siroittele ohut hiekkakerros myös kasvualustan pinnalle. Valoisaan, mutta ei suoraan auringonpaahteeseen sijoitettuna pitäisi juurtuminen tapahtua muutamassa viikossa. Kasvun alkaessa silminnähtävästi napsautat latvat pois tuuheutumisen takia ja aloitat pikkuhiljaa laimealla lannoituksella. Seuraavana keväänä voit koulita sitten isompaan astiaan. Muista suihkutella esim. aamupäivisin, etenkin, jos on odotettavissa aurinkoinen päivä. Seisovaa märkyyttä taimet eivät siedä ja kasvun alettua säännöllinen tuuletusjakso päivittäin karaisee taimia.
Tavallisen lampun (oletan hehkulampun) voit unohtaa, siinä on aivan väärä valon spektri, kasvit tarvitsevat sinistä ja UV-valoa. Paremmin tulet, ja tehokkaammin suhteessa sähkönkulutukseenkin, toimeen loisteputkilampulla, niitä saa alle 15 euron rautakaupasta. Omani maksavat n. 10 euroa putkineen. Ripustat sen n. 40 cm taimien ylle ja kellolaite pitää päivänpituuden riittävänä. Saman lampun alle voit tuoda muitakin kasvejasi toipumaan tästä ikuisesta? pimeydestä... Rosmarinus officinales kirjoitti:
saksilla vaan ja otat kasvualustaan jäävästä osasta lehdykät pois (ne mätänevät/kellastuvat kuitenkin) ja pistetään yksitellen tai isompiin astioihin kolmistaan. Kupu päälle, siinä tulee olla tuuletusaukko/ja. Työvälineet ja astiat tulee pestä vähintään astianpesuainevedellä. Taimimulta on yleensä riittävän puhdasta ja hiekka vähentää sienitautivaaraa. Siroittele ohut hiekkakerros myös kasvualustan pinnalle. Valoisaan, mutta ei suoraan auringonpaahteeseen sijoitettuna pitäisi juurtuminen tapahtua muutamassa viikossa. Kasvun alkaessa silminnähtävästi napsautat latvat pois tuuheutumisen takia ja aloitat pikkuhiljaa laimealla lannoituksella. Seuraavana keväänä voit koulita sitten isompaan astiaan. Muista suihkutella esim. aamupäivisin, etenkin, jos on odotettavissa aurinkoinen päivä. Seisovaa märkyyttä taimet eivät siedä ja kasvun alettua säännöllinen tuuletusjakso päivittäin karaisee taimia.
Tavallisen lampun (oletan hehkulampun) voit unohtaa, siinä on aivan väärä valon spektri, kasvit tarvitsevat sinistä ja UV-valoa. Paremmin tulet, ja tehokkaammin suhteessa sähkönkulutukseenkin, toimeen loisteputkilampulla, niitä saa alle 15 euron rautakaupasta. Omani maksavat n. 10 euroa putkineen. Ripustat sen n. 40 cm taimien ylle ja kellolaite pitää päivänpituuden riittävänä. Saman lampun alle voit tuoda muitakin kasvejasi toipumaan tästä ikuisesta? pimeydestä...Ajattelin ainakin koettaa tänä keväänä tätäkin konstia. Toisaalta ei se rosmariinipurkki niin mahdottoman kallis ole jokavuotiseksi ostokseksikin. Ja näyttäisi tuo kasvihuoneen yrttikin mahdollisesti selviävän kesään - ainakin nyt on vielä tilanne hyvä.
- lamppu40
Rosmarinus officinales kirjoitti:
saksilla vaan ja otat kasvualustaan jäävästä osasta lehdykät pois (ne mätänevät/kellastuvat kuitenkin) ja pistetään yksitellen tai isompiin astioihin kolmistaan. Kupu päälle, siinä tulee olla tuuletusaukko/ja. Työvälineet ja astiat tulee pestä vähintään astianpesuainevedellä. Taimimulta on yleensä riittävän puhdasta ja hiekka vähentää sienitautivaaraa. Siroittele ohut hiekkakerros myös kasvualustan pinnalle. Valoisaan, mutta ei suoraan auringonpaahteeseen sijoitettuna pitäisi juurtuminen tapahtua muutamassa viikossa. Kasvun alkaessa silminnähtävästi napsautat latvat pois tuuheutumisen takia ja aloitat pikkuhiljaa laimealla lannoituksella. Seuraavana keväänä voit koulita sitten isompaan astiaan. Muista suihkutella esim. aamupäivisin, etenkin, jos on odotettavissa aurinkoinen päivä. Seisovaa märkyyttä taimet eivät siedä ja kasvun alettua säännöllinen tuuletusjakso päivittäin karaisee taimia.
Tavallisen lampun (oletan hehkulampun) voit unohtaa, siinä on aivan väärä valon spektri, kasvit tarvitsevat sinistä ja UV-valoa. Paremmin tulet, ja tehokkaammin suhteessa sähkönkulutukseenkin, toimeen loisteputkilampulla, niitä saa alle 15 euron rautakaupasta. Omani maksavat n. 10 euroa putkineen. Ripustat sen n. 40 cm taimien ylle ja kellolaite pitää päivänpituuden riittävänä. Saman lampun alle voit tuoda muitakin kasvejasi toipumaan tästä ikuisesta? pimeydestä...sitähän minäkin,että tavallinen lammpu ei todellakaan käy kasvivaloksi.Anttila esim.myy kasvi/viherlamppuja 2,5e/kpl,mutta itse lampunkupu ei saa olla muovia koska se kuumenee jumalattomasti.
- Anonyymi
Minulla aika iso rosmariini ollut koko talven ulkovarastossa missä pimeää mutta ajastimen kanssa kasvivalo. Lämpötila 4-8 astetta. Välillä antanut litran vettä. Hyvin tuntuu voivan. Huoneenlämmössä en ole onnistunut pitämään hengissä.
Mervi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1893139- 542598
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk122345- 2422334
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I82273Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572066Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841790Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva381776Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve591751Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro161729