Kävimme eilen perheeni kanssa syömässä Raxissa. Mieheni ja poikani (11v) ottivat aikuisten menut, tyttäreni limun ja jätskin ja minä kahvin ja jätskin. Jossain vaiheessa poikani otti erilliseen kulhoon nachoksia, joita minä erehdyin syömään 2-3 kpl -täysin vahingossa. Kun olin ne niellyt, keittiöstä ryntäsi henkilö pöytämme luo huutaen koko salin kuullen: meillä kaikki jotka syövät maksavat 9 e!
Minä jäin tietysti monttu auki ja tuijotin vuoroin perään kulhoa ja tyttöä. Kun kieltäydyin maksamasta 9 e kahdesta sipsistä, paikalle tuli yhtä hysteerinen ja yhtä nuori toinen tyttö joka hoki samaa: pomomme on sanonut että kaikki jotka syövät maksavat 9e. Sama kuvio toistui vielä kolmannen kerran kun keittiöstä hätyyteltiin vielä nuorempi henkilö kertomaan meille saman tarinan.
Hetkinen. Olimme siis tilanneet 2 aikuisten annosta, maksaneet 2 e kahvista joka on siis pikkuruisessa pahvimukissa tarjoiltua automaattikahvia, 4 e jätskeistä (mun jätski oli vielä syömättä) ja vielä erillisestä limusta. RAX sai siis ihan kohtuu voiton -sanoisin.
Yritimme keskustella asiasta, tuoda näkökantamme esille, pyysimme että saisimme puhua esimiehen kanssa, yritimme tarjota yhteystietomme että asiaan voisi vielä palata ja että voisimme maksaa kohtuuhinnan syödyistä sipseistä. Minulla oli siinä vaiheessa jo seteli kädessä että maksan kyllä, mutta kohtuuhinnan. Mikään ei käynyt. Pomolle ei kuulemma voi soittaa (hänelle siis henkilökunta oli tässä vaiheessa soittanut) eikä pomo ole kiinnostunut keskustelemaan meidän kanssamme. Ainoa tapa keskustella hänen kanssaan on lähettää sähköpostia yleiseen RAX -meiliosoiteeseen. Valitettavasti on aika hankalaa lähettää sähköpostia ravintolassa..
Tällä välin henkilökunta oli muuttunut jo täysin hysteerisiksi, kirjaimellisesti sylki päällemme, haukkui ja irvaili.
Kun edelleen halusimme keskustella pomon kanssa paikalle hälyytettiin kauppakeskuksen vartijat. Kerroimme heille tilanteen. Seuraava steppi olikin sitten että meidät vietiin keskustelemaan vartijakoppiin joka on kirjaimellisesti liikekeskuksen putka! Ja tottakai, kun tapaus oli näinkin vakava, paikalle kutsuttiin myös poliisit :) Odotimme poliiseja paikalle melkein tunnin lasten kanssa -ahtaassa ja oksennukselle haisevassa luukussa. Ja ainoa syy siihen oli että ravintolasta ei löytynyt tarpeeksi ammattitaitoista, osaavaa ja kokenutta henkilökuntaa asiaa ratkaisemaan. Laitonta?
Poliisit alkoivat selvittää asiaa ja hysteerinen työntekijä huusi ja haukkui poliisinkin meidän kuullen. Siinä vaiheessa yritimme vielä ratkaista asiaa mutta ravintolan henkilökunnan mukaan ainoa tapa ratkaista asia on että lähetämme sähköpostia! Kun poliisi pyysi että antaisimme henkilötietomme ravintolalle että he voisivat jatkoselvittää asiaa, tietomme eivät enää kelvanneet. Asia jäi sitten siihen ja meidät päästettiin "vapaaksi". :)
Parasta tässä oli se että henkilökunta huusi meille ravintolassa että eivät asiakkaiden rahat heitä kiinnosta -ravintola pyörii kuulemma hyvin ilman niitäkin! Ja sen ilosanoman saivat kuulla kaikki ravintolassa olijat että myös kauppakeskuksessa olevat ihmiset. Loistavaa!
Joten muistakaahan ihmiset -jos päätätte mennä syömään RAXiin -ei kannata tarjota rahaa, se ei kiinnosta heitä. Haukkuminen, asikkaiden päälle sylkeminen ja asiakkaiden karkottaminen kylläkin!! :)




Kirjoittaja itse
Taitaa ollakin se hysteerikko? Normaali ihminen maksaa hymyssä suin annoksensa ja tuollaisilta välikohtauksilta vältytään. Kertoo paljon luonteestasi, että olet valmis maksamaan jonkun ihmeellisen "kohtuuhinnan" syömistäsi ruuista...Kuuluu maksaa.
Ei parane syödä yhtään maksamatta, rehellinen täytyy olla.kyllä
Maksan kyllä ruoasta kun käyn syömässä ulkona, mutta esim. Viime maanantaina Ikeassa santsasin limua kolme kertaa lisää. Ei ne isoissa ruokapaikoissa kiikareilla kattele, ketkä hakee lisää limsaa vaikka ei saisi.Mutta aika törkeää muutamasta sipsistä, mutta silti ei parane syödä jos ei ole maksanut.
näin on puhut asiaa ei ne katele ja mieti miten paljon monet asiakkaat jättävät ruokaa lähtiessään?
niillä on varaa heittää menemään mutta? hyvä paikka ja hyvät safkat.Hienoa kun esimerkiksi käy Hesassa ja päivä menee siellä helposti niin päivän päätteeksi on hyvä mennä Raxiin.aika törkeää: mä ainakin syön
Hyvä vihje, kiitos, että maksa yksi juoma ja käy hakemassa maksutta toinen.Valvontakamerat siis käyttöön, ettei rehelliset maksa epärehellisten ostoksia.
Ikeasta
Eikös ikeassa saa ymmärtääkseni juoda sitä limpparia niin paljonkuin jaksaa siihen 90snt hintaa? Näin ainakin ymmärsin tarjoilijan puheesta tätä tarkistaessani.Tosi törkeetä toimintaa!
Mistä näitä ruikuttajia riittää? Jos mennään seurueena johonkin Raxin tyyliseen paikkaan, on itsestään selvä, että näitä "täysin vahingossa" syöjiä riittää.Eipä tainut tullut mieleen maksaa kohtuullista pyydettyä hintaa ja nauttia pöydän antimista; nälkä varmaankin oli kun nuo pojan eväät kelpasivat.
Eihän asiakkaalla ole oikeuksia..
Onhan se törkeätä Suomessa kun asiakaana pyytää asiallista palvelua. :)Jeeeep!
jep, josta ei maksa kuitenkaaasiakas
Asiakkuuden määritelmään sisältyy se, että maksaa käyttämistään palveluista.mikä kaupunki?
Kerrotko missä kaupungissa teitä kohdeltiin noin-osataan jättää raxissa käynti väliin?Raxissa kun maksaa
siellä saa syödä aivan rauhassa. oli kaupunki mikä hyvänsä.Ihan oikein
Raxissa on selvät pelisäännöt ja niitten mukaan pelataan. Sehän olisi helppoa mennä porukalla syömään niin että yksi ottaa sitä ja toinen tätä mutta kaikki närkkivät toisiltaan. Ihan oikein teille että jouduitte putkaan! Eikänse rax teidän rupuisia rahoja tarvitsekkaan, kyllä niillä riittää asiakkaita jotka osaavat ruokailla niinkuin ravintolan etikettiin kuuluu.molemmat
Sekä ylihysteerinen henkilökunta sekä myös sinä joka viet sapuskan melkein lapsesi suusta.Ravintolan säännöt ovat selvät;jos syöt niin maksat.Cathy pieni
Parempi että olet vielä kotona kasvamassa jos et osaa käyttäytyä maksavana asiakkaan! Raxissa on selvät säännöt heti sisääntulossa joissa kerrottaan aivan selvästä kuinka kyseissä ketjussa on tapana toimia ruokailun ja maksun suhteen. Ikävä jos et niitä osaa lukea ja ymmärtää. Tiedän tapauksenne kyseisessä paikassa ja asia ei ihan noin mennyt, teidän (aikuisten) asenteenne oli helvetin koppava henkilökuntaa kohtaan. Jälkiseuraamukset olivat aivan oikein teille, koska ette kyenneet käyttäytymään niin kuin kuuluu, eli turhaan täällä netissä ruikutat itsellesi huomiota!ravintolat eivät ole säästöpörssejä
No jo on outoa että kehtaa mennä ravintolaan syömään ja olla maksamatta! Henkilökuntaa käy sääliksi kun joutuvat käyttämään aikansa moiseen. Olen ravintola-alalla itsekin ja kyllä työtä sellaiseen tahtiin tehdään ettei aikaa moiseen varastelun seurantaan ole! Jos kaikkien annettaisiin maistella kaikkea niin miten luulette että yhtään ravintolaa olisi pystyssä? Nykykustannuksilla on vaikeaa ilman että tullaan ilmaiseksi syömään pummilla! Tai tingataan ravintolassa. Eiväthän ihmiset kioskillakaan tinkaa ja maistele karkkeja pussista, miksi siis ravintolassa pitäisi saada ilmaiseksi?Maksu ruoasta on
Ei tietenkään voi toisen annokselle mennä sorkkimaan. Missä menisi muutoin raja, ellei SELVIÄ PELISÄÄNTÖJÄ noudatettaisi. Lopputuloshan olisi se että syömään tulleista seurueista vain yksi maksaisi ruokansa ja muut "vain maistelisivat". Ja missä menisi raja, ellei sääntö olisi noin selkeä? Minulle ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia ymmärtää raxin näkökulmaa. Syö niin paljon kuin jaksat perustuu nimenomaan siihen että maksu on per henkilö, ei per annos tai per 2-3 nachoa.Totuus
Ihan turhaa ruikutusta tuo sun tarinas. Jokainen joka syö niin myös maksaa. Ei siinä pitäis olla mitään epäselvää. Aivan sama asia kuin esimerkiksi junassa jos tulee lipuntarkastajat niin turha siinä alkaa selittämään että ajatutksissani en ostanut lippua. Et ilmeisesti ymmärrä että jos selittelemällä pääsis aina maksusta eroon niin eihän siitä mitään tulis. Ilmeisesti ajattelit että tuskin siitä on haittaa jos niitä 2-3 kpl syöt.. mut mietippä jos jokainen ajattelis samalla tavalla.. luuletko sä että sulla on joku etuoikeus rikkoa sääntöjä??ja..
Tosta sun viestistä näkee hyvin kuinka sä vääristelet ja liioittelet tosiasioita yrittäessäs saada oman epärehellisen mielipitees parempaan asemaan.. joten ei ihme että ihan "vahingossa" sä siellä popsit muiden ruokia maksamatta...myymälävarkauteen
Olitte maksaneet lapsesi eineksistä,sinulla vaikka kaivoitkin kuvetta(vai miehesi,samantekevää) et ollut lunastanut omaa syöntioikeuttasi.2-3 nachosia tai pari lautasellista lasagnea ei tee eroa;sääntöjä rikoit joka tapauksessa.Olisit ansainnut sakot päälle!
jep
Ehkä se saikin sakot mutta ei vaan kehdannut siitä täällä kertoa ;)Huhuh
Millaista kasvatusta tuommoiset vanhemmat antavat lapsilleen? Sääntöjä saa rikkoa, mutta kiinni jäädessä kannattaa yrittää kiertää vastuu! Vanhempien valinnat ja teot jäävät lapsille syvästi mieleenJärkyttävää
Huh mitä toimintaa raxin henkilökunnan puolesta. Ja tuo oli kaiken huippu, että ihan putkaan pistetään odottamaan poliisia ja lapset vielä mukana. Ja mitä tekopyhiä idiootteja tämäkin palsta täynnä. Jokainen meistä on joskus vähän maistanut ilmaiseksi! MAISTANUT! järki käteen. ei ihmisiä voi kohdella miten vain."tekopyhiä"??
Ylilyöntejä toki tapahtuu.Niin kävi raxin henkilökunnan ja vartijoiden toimesta.En tiedä sinun moraaliasi mutta en ole KOSKAAN "maistanut" ilman lupaa.Aina on marketissa ollut maistajaiset tai torikauppiaalta olen kysynyt saako testata mansikoiden maun ennen ostoa.
Ennen maksua sinulla ei oikeutta "maistaa vähän" ilman hyödykkeen omistajan lupaa.
Tarkista vähän omia oikeuskäsitteitäsi ennenkuin alat kasvattamaan kersoja.
Itseasiassa
itseasiassa olen tuleva opettaja eikä oikeuskäsitteissäni ole mitään vikaa. vertaisin tuota sipsien maistamista punaisia päin kävelemiseen.pöh
Varmaan junassakin kuljet ilman lippua ja ajattelet että eihän siitä haittaa oo "vähän maistaa"... Taidat olla kiero valehtelija kun tuskin opettajiks otetaan sellasia jotka ei osaa alottaa lausetta edes isolla kirjaimella...hah pöh
ei minusta äidinkielen opettajaa olekaan tulossa ;)ETTÄ JÄRKI KÄTEEN IHMISET!!
ja tiedoksi -maailmanhienoinmies- että kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseensä, vaikka se ei olisi samaa mieltä SINUN kanssasi, ilman että hänet uhataan raiskata.
siis...
ilman lupaa chipsejä ja kävelisit punaisia päin ilman tunnonvaivoja.Tässähän on varsinainen suur-rikollinen.Ylireagointi
Miten työntekijoiden sitten olis pitänyt reagoida, kun asiakas rikkoo ravintolan sääntöjä ja kieltäytyy maksamasta? Jos pomolta on saatu ohjeet miten toimia niin tottakai nuoret työntekijät tekevät niinkuin on käsketty.Toki kohteliaasti voi koittaa asiaa selvittää, mutta yleensä viimeistään siinä vaiheessa kun asiakkaan ääni nousee niin työntekijät (jotka siis tosiaan vain noudattavat saamiaan ohjeita) muuttuvat "hysteerisiksi".
Vastaus kaikille
Rehellisesti sanottuna minusta tuntuu, että aloitusviesti oli keksitty. Eivät kai poliisit lähde edes selvittämään tuon vertaista asiaa paikan päälle, varmasti löytyy tärkeämpiäkin tehtäviä.Toisekseen nämä vastaukset. Ei kai kukaan uskonut kaikkien ensimmäistä kirjoittajaa moittivien viestien olevan eri kirjoittajalta. Sanoja on kyllä käännetty ja väännetty mutta tyyli on läpinäkyvän samanlainen. Lisäksi luulisi Cathylle löytyneen jokunen ymmärtäjäkin totuuden nimessä.
Kolmanneksi mitä olisin itse mieltä jos ko. tilanne olisi tosi? ...no totta ihmeessä olen itsekin tehnyt kuten hän. Olen käyttänyt kolmevuotiastani Raxissa, hän syö 1.99-hintaan mitä vaan, itse otan aina salaattilounaan. Perinne on, että vedän kuvun täyteen salaattia ja viimeiseksi vaivihkaa syön yhden pizzapalan. Enkä tunne itseäni yhtään rikolliseksi. Älkää hemmetin jeesustelijat viilatko pilkkua vaan tehkää niin kuin minä. Rax ei taida sellaiseen kaatua.
Mahtaa
isukkia nolottaa kun käry käy eräänä päivänä.Mahdatko mennä samaan ruokalaan sen jälkeen?No eipä juuri...
Ensinnäkin se, että syön itse salaattilounaan johtuu aika ankarasta dietistä, ei rahanpuutteesta. Ei ole kuitenkaan järkeä maksaa 8.99 koko hoidosta yhden pizzanpalan takia kun salaattilounaan syö 6.49:llä.......olen siis lähinnä pihi, en "persaukinen" (kamala sana muuten suomen kielessä).Nolotuksesta tuskin tarvitsee huolehtia, kotikaupungin Rax on aina niin täynnä, että olisi ensinnäkin ihme jos työntekijöistä joku huomaisi mitään. Toisekseen jos "käry kävisi" voisi paikkaan mennä myöhemmin uudelleen, eivät ne siellä jaksa jokaista kulkijaa muistella.
olet
Jos ryöstät pankista vaikka tonnin niin ei sekään varmasti paljoa pankkia haittaa.. mut jos jokainen ryöstäis tonnin niin arvaa haittaisko?Minua haittasi ainakin
Kun Postipankki kähvelsi minulta yli 100 000 euron asunnon.Lokkeilua
Mitä järkeä sinne on sitten porukalla mennä,jos vaan kaksi syö ja loput menee juomaan vaan jotain kahvia tai limuja?Vai oliko tarkotus että kaksi maksaa ja itse syöt sitten "ihan huomaamatta" siinä sivussa?kyllä niinkin voi olla
että osa todella vaan syö, jos osa on dieetillä tms.Kun sijainti on yleensä erinomainen, keskikaupungilla, pitää vaatia ruokailu tms., ettei sitä käytetä vaan hengailupaikkana, olisiko niin, että seurueesta yhden tulee syödä ja siten saa varata vaikka kymmenen hengen pöydän? kun joskus on aika ruuhkaisaakin.
onkin hyvä
Täytyykin mennä Raxiin porukalla ja joku vaan maksaa, ei tartte sit kytätä Alepan punaleimasia.Joo
ellei maksa siitä mitä syö voi käydä näin? Ikinä en ole saanut noin "huonoa" palvelua raxissa, mutta olenkin täydellä hinnalla maksava asiakas, joten olen saanut syödä aina mahani täyteen . Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan heheheh...itsestäänkö henkilökunta alkoi riitelemään? Jatkossa kannattaa muistaa, että ruokapaikoissakin on säännöt ja turha niitä on vastaan pullikoida sekä heittämällä turhia provoja rahasta vai mikäköhän on tarkoitusperä tässäkin jutussa? Maksa ja syö tai ole menemättä ravintolaan!jep, oon samaa mieltä
kun itse laittaa kotona ruoan, niin ei tule kommelluksia. ai niin, mut sitten saa riidan aikaseksi ruokakaupassa. omavarainen raaka-aineiden kasvatus saattais tulla kyseeseen, mut sit ehkä maatalouskauppias on antanut väärät lannoitus- ja ruokintaohjeet!Lasten kanssa syödessä on kovin luontaista ja tapahtuu asiaa sen kummemmin problematisoimatta, että äiti antaa lapselle lusikallisen jäätelöannostaan ja saattaa maistaa lapsen lautaselta perunalastun. Sellainen ei ole rikos.
Oikea menettely henkilökunnalta olisi ollut seuraava:
1. Jos henkilökunta huomaa toisten lautaselta syömistä, olisi tullut kohteliaasti kysyä: "Kuinka moni teistä aikaa syödä?" Ja selittää ystävällisesti, että paikan sääntöjen kanssa ollaan hyvin tarkkoja.
2. Jos ystävällinen huomautus ei johda tulokseen, vaan ristiin syöminen jatkuu, olisi voinut pyytää perhettä ystävällisesti poistumaan tai maksamaan lisäateriat.
3. Vasta sen jälkeen olisi ollut aika kutsua vartijat. Suhteellisuusperiaatteen mukaan vartijoiden ei olisi pitänyt pienten lasten mukana ollessa ryhtyä näin mitättömässä asiassa vapaudenriistoon. Ainoastaan ohjata asiakkaat pois ravintolan tiloista.
Tämä menettelyjärjestys olisi ollut sopusoinnussa niin asiakasalvelun periaatteiden kuin laillisuudenkin kanssa.
Se eka viesti vaikuttaa hysteerikon kirjoittamalta, eikä ole vähääkään uskottavan tuntuinen.
ihan oikein
Toisten annoksista ei maistella edes, vaan maksetaan, jos haluaa maistella.Aika monet käyttää Raxia väärin siten, että muka osa syö salaattipöydän ja syö sitten täysin maksaneiden annoksista. - Yksi maksaa jäätelön ja kaikki syö vuorollaan jne.
sinä maksat, minä nautin
en usko, että henkilökunta olisi sanonut vastaavaa:"Parasta tässä oli se että henkilökunta huusi meille ravintolassa että eivät asiakkaiden rahat heitä kiinnosta -ravintola pyörii kuulemma hyvin ilman niitäkin"
On tunnettu tosiseikka, että Raxissa käy vapaamatkustajia, joka perustuu varmaankin Tradekan ja vasemmistolaiseen ideologiaan, että ihminen maksattaa muilla elämisensä.
åphjhjb
miten tradeka liittyy raxiin?Tradeka
Raxit kuulu Restel konserniin ja Restel puolestaan toimii Tradekan alaisuudessa...???
mutta miten se nyt liittyy tohon alkuperäiseen uikutukseen???Jauhat
paskaa!Tyypillinen, "minussahan ei vikaa ole"-tyyppi.Korjaa asentees!No huh huh
Enpä ikinä usko, että tilanne on mennyt niin kuin on kirjoitettu. Tuskin kuitenkaan henkilökunta on ollut yhtään sen "hysteerisempi" kuin tilanne on vaatinut. Ja varmastihan tämä NUORI henkilökunta on sylkenyt päälle!Sen verran osaan kertoa, että tuskin Raxissa on määritelty hintaa "maistamiselle". Minkälaisen korvauksen ravintolan olisi pitänyt pyytää tässä tilanteessa? Kassasta tuskin löytyy nappia kolmelle nachosipsille, vai mitä meinaat?
Henkilökunta tuskin on vahtinut asiakkaiden jokaista liikettä joten mistä he tiesivät napostelun rajoittuneen vain nachoihin? Minun olettamus ainakin on, että nähty tapaus ei ole luultavasti ainoa. Kerran Raxissa syödessäni tuli kassa takanani olevan pöydän luokse ja totesi asiallisesti perheen isälle, että koko porukka (4h) ei voi syödä yhdestä ja samasta jäätelöstä. Tähän isä vaan totesi, että "joo joo". Heti kun kassa poistui paikalta alkoi jäätelön jakaminen samaan tapaan. Huomasin henkilökunnankin seuraavan tilannetta ja kassa tulikin uudestaan pöydän ääreen ja hieman jo tuskastuneena toisti aikaisemmin sanomansa viestin ja totesi, että kyllä muidenkin jäätelöistä tulisi nyt sitten maksaa. Eipä isä tähän suostunut. Ei lähtenyt kassa soittamaan poliisille eikä ilmeisesti halunnut järjestää kohtausta, mutta sääliksi kävi tyttöä.
Oli määrä sitten mikä tahansa niin näpistys on aina näpistys. Virallinen termi siis siihen, että syö ilman maksua.
ps. sitä kahvia saa lisää niin paljon kuin haluaa jos joku ei sitä tiennyt :)
EI ELÄMÄ
Luulen että kirjoitettua tekstiä ei ole tapahtunut ( ainakaan noin )Luultavasti vääristelet tilannetta.. jotta saisit paremman omantunnon?
En usko että henkilökunta rupeaa raivoamaan turhasta muutaman raxsipsin takia?
Luulen että asiassa on ollut kyse jossakin isommasta jos vartiatkin ovat tulleet paikalle..
SÄÄLIKSI KÄY LAPSIA JOTKA OVAN TÄMÄN KAIKEN JOUTUNEET KESTÄMÄÄN.
Ihme persreikä paikka
Itse tosin en juuri perusta rakseista enkä muista syö ittes kipeeks paikoista.Kostoksi hyvästä palvelusta kannattaa mennä uudestaan ja ottaa normaali aikuisen setti. Kerää lautaselle järkyttävät määrät safkaa ja maistelee kaikista vähän ja sitten kippaa roskiin. Tätä toistaa niin monta kertaa, että henkilökunta tulee kertomaan, että eiköhän ne kolme sipsiä ole jo kuitattu.
Mätä ruokaa
lautaselle niin paljo kun saat mahtumaan. Maistele ja syö vähä täytteitä - viskaa roskiin jos ei maistu. Hae lisää ja sama meininki. Näin kaikki tekee raksissaHIANOO !
Suomalaiset osaavat asiakaspalvelun salat!OLI SÄÄNNÖT MITKÄ HYVÄNSÄ, ASIAT PITÄÄ HOITAA TYYLIKKÄÄSTI KETÄÄN LOUKKAAMATTA. PISTE.
oletko
oletko koskaan ajatellut kuinka moni "perhe" menee syömään Raxiin, maksaa vain osalle porukasta mutta lopulta koko perhe syö siellä "salaa"ei ihan ihme, että he siellä ovat niinsanotusti hysteerisiä, koska niin moni heitä yrittää huijata.
Jos tulisin töissäni mistä tahansa syystä
Ymmärtäisin oman mielenterveyteni vuoksi vaihtaa alaa :DDKaiken lisäksi tällainen mässäily, eli idea että mennään vetämään rasvapaskaa niin paljon kuin kupu vetää on oksettavaa. Läskit isät ja äidit huutelevat läskeille muksuilleen "älkää syökä niitä reunoja, hakekaa uus": Samat läskit yrittävät piilotella pizzanpaloja servetteihin ja sitten läskiäidin käsilaukkuun. Sitten kun rasva valuu jo läskilapsien korvista, alkaa se sokerijäätelöllä mässäily. Isä ja äiti alkavat lukea lehtiä, torkkua tai mitä nyt hyvänsäkin, jotta saisivat sen 5h vierailun RAXissa kulumaan. Pitäähän lasten saada päivittäinen kermasokeri vielä vedettyä rasvapaskan päälle.
Sitten lopulta näkee kun läskiperhe lyllertää rasvat rintapielissä pitkin ostoskeskusta ja äidin laukusta lemuaa vanheneva pizza. Kuvotuksen huippu! Tehkää ihmiset jotain ittellenne!! Ymmärrän että köyhän on syötävä tuolla kun saa paljon, mutta saa sitä aika edullisesti jotain terveellisempääkin jos jaksaisi itse sen valmistaa.
Näet - osa maistelee sitten vähän enemmänkin ja pitäisikö sitten henkilökunnan ehtiä tarkkailla, missä se raja menee.
Ihan oikein! Mitäs menit maistelemaan.
(Todennäköisesti olet mättänyt niitä leipäläpi ammollaan.)
>jos olemme toistemme lautasilta ruokaa maistanut tai joku on
>"syönyt loput".
Et tajua pointtia sitten vieläkään! RAX on paikka jossa saa syödä niin paljon kuin haluaa. Eli mielestäsi yksi maksaa yhden annoksen ja muut sitten syövät tämän lautaselta. Ja tämä yksi ja sama sitten hakee muille kokoajan ruokaa. Hienoa!
- heh, syönyt loput:)
Oliko kyseessä Itäkeskuksen RAX? :D En yhtään ihmettele jos on. :D :D
Käyny raxissa vuodesta 2006 asti joka lauantai.
Piruilua raxille, mutta jotkut nenäkkäät raxin tarjoilijat tulevat heti valittamaan.
Siis ei ollut mukavasti tehty ekallekaan. :P
takia tommonen shou HALOO,keskittykää mieluummin siihen että pöydässä
olisi joskus jotain syötävääkin,ilman jonotusta tai että "15v" klopit ottaa "50"
palaa pizzaa joita sitten vähän maistavat. lopetan käyntini teillä.