AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Epävakaa persoonallisuus, rajatila

Epävakaa persoonallisuus, rajatila

53 Vastausta 6 702 Lukukertaa
HEI!

Sain kuukausi sitten diagnoosin pitkäaikaiseen sairauteeni jota oli hoidettu masennuksena, ja masentunut olen ollutkin. Ei vaan löydetty oikeaa lääkitystä, vuosien aikana olen kaikki mahdolliset mielialalääkkeet kokeillut, mikään ei tehonnut, sivuvaikutukset oli aina syynä että lopetin itse kerta toisensa jälkeen lääkitykseni. Tuntuu että lääkärinikin alkoi olla epätoivoinen kanssani, kunnes hän alkukesästä sanoi minulle että sairauteni on epävakaa persoonallisuushäiriö ja sain lääkkeeksi epilepsialääkkeenä käytetyn Lamictal -nimisen lääkkeen, jota nyt kahdeksan viikon aikan hiljalleen nostetaan vakioannokseen eli 100 mg/vrk.

Haluaisin tietää onko kellään kokemuksia Lamictal -lääkkeestä epävakaaseen persoonallisuushäiriöön ja onko tullut sivuvaikutuksia. Itse olen käyttänyt lääkettä nyt lähes 4 viikkoa eli vielä menee toiset 4 viikkoa kun lääkitys saadaan 100 mg/vrk. Nyt tuntuu että lääke sopii oikein hyvin ja että se todella tehoaa, masennukseni on helpottunut vaikka normaalin mielialalääkityksen lopetetin jo kaksi kuukautta sitten.
Nyt pelkään että kun vihdoin löytyi oikea lääke, niin toivottavasti en saa usein lääkkeen aiheuttamaa sivuvaikutusta, ihottumaa, jonka takia lääkkeen käyttö täytyisi lopettaa nopeasti.

Pitkäaikainen terapiahoito on edessä jos saan Kelalta myönteisen päätöksen, mutta oikea lääkitys on nyt tässä vaiheessa minulle tärkeä apu, sen avulla loppuu tai ainakin vähenee impulsiivinen käyttäytyminen, joka on aiheuttanut monenlaisia vastoinkäymisiä ja ongelmia elämääni ja myös perheelleni.
Kertokaa siis kokemuksianne, niin läkkeestä kuin itse sairaudesta "epävakaa persoonallisuus, rajatila" kuinka olette sen kokeneet ja mikä lääkitys teillä on jos ette käytä Lamictalia.

abilify

sairastan vaikeaa rajatilahäiriötä, joka lopulta todettiin perusteellisissa psykologisissa testeissä lääkäreiden käytyä läpi masennuksen, paniikkihäiriön, skitsofrenian ja bipolaarihäiriön. lamotrigiiniä ts. lamictalia en ole kuullut kyseiseen sairauteen koskaan käytettävän, toisaalta en tunne tusinaa enempää rajatilahäiriöstä kärsivää. mainittu lääkehän on tasaaja, eli tarkoitettu psykiatrisessa käytössä ensisijaisesti bipolaarihäiriön hoitoon. annoksen pienuudesta huolimatta kuulostaa aika vahvalta lääkitykseltä epävakaan persoonallisuuden rajatilatyypille. itselläni on useiden muihin oireisiin tarkoitettujen lääkkeiden lisäksi rajatilahäiriöön abilify 15mg/vrk, joka lievittää nopeita mielialavaihteluja sekä hillitsee impulsiivisuutta; kyseistä lääkettä taas käytetään toisinaan suuremmilla annoksilla bipolaarihäiriön hoitoon, joskaan se ei käsittääkseni ole yhtä tehokas kuin tunnetut tasaajat deprakine, litium ja lamictal. mutta jos lääke sinulla tosiaan toimii ja helpottaa elämääsi, toivotaan ettei sivuoireita ilmaannu ja saat pitää lääkityksen ennallaan.

myös epävakaa

Minulta myös löytyy epävakaan diagnoosi. Lääkkeitä pitäisi syödä Cipralexia 15mg. En tiedä miksi, koska on parempi olo ilman. Impulsiivisempi kylläkin olen ilman sitä, mutta se on pieni haitta siihen nähden että olo ei ole niin pysähtynyt.
Lisäksi pitäisi syödä Truxalia 50mg 1-3 kertaa päivässä ahdistukseen. En kyllä syö tuotakaan enää koskaan, koska kun olin muutaman viikon sitä syömättä ahdistus ja masentuneet olot lievenivät ja harvenivat.
Doxalia käytän 100mg tarvittaessa unettomuuteen.

epävakaa persoonallisuushäiriö

En tiedä vieläkö näitä viestejä kukaan selailee, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Itselläni tällä hetkellä tilanne useiden diagnoosien ja vuosien lääkekokeilujen jälkeen suraava: Diagnoosina epävakaa persoonallisuushäiriö + dissosiaatiohäiriö + keskivaikea masennus. Lääkkeinä opamox 15 mg tarvittaesssa ahdistuneisuuteen, Propral sydämentykytksiin joita aiheuttaa Seroquel 200 mg illassa, Lisäksi menee Cipralex 15 mg aamuisin. Seroquel on nyt menossa vaihtoon, tilalle tulossa Deprakine joka nostetaan 600 mg:aan. Olisi mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia ja kohtaloita saman diagnoosin saaneiden henkilöiden kanssa, sillä en tunne tai edes tiedä ketään jolla olisi mitään tämäntyyppistä edes. Elämänvaiheitani on aina leimannut jonkinasteinen kaoottisuus, nyt menossa kohtuullisen tasainen vaihe. Olen 26-vuotias nainen, 1 lapsi,nykyisessä parisuhteessa 2 vuotta, yksi sairaalajakso takana, vakavasti traumatisoitunut.Kirjoitelkaa, kerron mielelläni myös itse lisää, jos jotakuta kiinnostaa.

tämän hetkinen tilanteeni

Tällä hetkellä minulla on paljon tasaisempaa aikaa kuin oli vielä puoli vuotta sitten. Mielialat pysyvät tasaisempana, ahdistuksia on vähemmän ja elämän hallinta on parempi.

Lääkityksestä sen verran että... Minulla on kyllä edelleen määrättynä cipralex ja truxal, mutta en kumpaakaan syö, koska ne vain eivät ole hyvästä. Truxal lisäsi ahdistuksia ja cipralex teki lamaantuneeksi. Cipralexin lopetettua olen ollut puheliaampi. Aikaisemmin olen myös syönyt zyprexaa, joka väsytti aivan liikaa ja koko ajan. Seroquel taas sai tasaisen masentuneeksi ja risperdal teki täydeksi zombieksi. Eli siis ei enää mieliala tai psykoosilääkkeitä, kun en niitä edes tarvitse. Doxalia, jota minulla on paljon kaapissa parin vuoden takaa kun sitäkin söin masennukseen, käytän tarvittaessa unilääkkeenä. Se lamaa vielä enemmän kuin cipralex, joten en sitäkään ottaisi päivittäiseksi.

Menneisyyteeni kuuluu holtittomuus ja elämän hallinnan puute, eli siis suojaamaton seksi irtosuhteissa, moninaiset päihde ongelmat, itsetuhoisuus, työttömyys, pätkätyöt ja parit kesken eräiset ammattikoulut. Elämää tietenkin varjosti ahdistukset ja mielialan vaihtelut. Olen käynyt läpi epävakaan persoonallisuuden lisäksi paniikkihäiriön, vakavan masennuksen ja päihdepsykoosin. Olen myös saanut elämäni aikana kolme kertaa muutaman tunnin mittaisen psykoottisen kohtauksen, eli siis ns. mikropsykoosin. Viimeksi tällainen oli viime vuoden marraskuussa. Kerran sellainen on vienyt psykiatriselle yöksi tarkkailuun ja kerran sairaalaan paikattavaksi syvän viiltohaavan vuoksi. Sairaalassa olen myös ollut toisen kerran paikattavana kun viilsin aivan liian syvältä ahdistuksissani. Päihdepsykoosi vei minut suljetulle osastolle kahdeksi kuukaudeksi.

Päihdeongelmista sen verran että päivittäin käytin vuosia kannabista, useampana päivänä viikossa alkoholia. Välillä useanakin päivänä viikossa sieniä ja lisäksi meni satunnaisesti amfetamiinia, lsd:tä, ekstaasia ja bentsoja. Lisäksi tuli muutaman kerran kokeiltua noin paria kymmentä eri päihdettä ja yhteen aikaan käytin useana päivänä viikossa uusia kemiallisesti valmistettuja psykedeelejä.
mua kiinnostais jakaa sun kans kokemuksia ja kirjotella ihan mielellaan. T:Niko82

sama vika

Minulla on myös epävakainen persoonallisuushäiriö,rajatila.Diagnosoitu 3½ vuotta sitten.Aloitin Cipramilillä, sitten Cipralexillä.Noiden jälkeen Cymbalta ja valtava ahdistuskohtaus.Psykiatri vaihtoi Triptyliin sekä pahimpaan ahdistukseen Peratsin sekä Opamox.Nykyisin triptyl tosi pienellä annoksella (10 mg) toimii.Peratsinia en voi käyttää näköhäiriöiden takia.Kahden ja puolen vuoden terapia (kelan maksusitoumuksella) takana.Aika ajoin tulee impulssiivikohtauksia, jolloin alan niitä myös toteuttamaan.Olen tämän itselleni toistaiseksi sallinut, koska aikaisemmat yritykseni hallita niitä lääkkeitä lisäämällä saivat minut käyttäytymään vielä hurjemmin.Hankala häiriö, jonka kanssa välillä hankala elää.Tsemppiä
Minulla myös juuri todettu epävakaa ja toistuva masennus psykoottisin oirein. Lääkityksenä juuri aloitettu Zeldox 80 mg pv:ssä ja Sertralin. Risperidon, Ketipinor, Abilify, Peratsin ei sopinut.

helpottavaa kuulla

Sain tänään lääkäriltä että sairastan masennuksen lisäksi myös vakavaa persoonallisuus häiriö tilaa. Hirveä uutinen. Oli helpotus huomata etten ole ainoa. Tulikin mieleeni voisiko tämän asian tiimoilta alkaa jonkun sortin yhdistävää toimintaa jossa voisi kohdata samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Toiset ymmärtäisivät jo puolesta lauseesta mistä toinen puhuu. Eikä tarvitsisi pelätä leimautumista. KUn aivan liian moni antaa ymmärtää ettei heillä ainakaan koskaan tule esille vastaavia diagnooseja. kohtalotoverit ,ottakaa kantaa tähän.
Heippa!

Sairastan vaikeaa toistuvaa masennusta sekä epävakaata persoonallisuushäiriöitä, mulla on siinä kumppanina vielä kolme muuta persoonallisuushäiriötä, sekä GAD. Epävakaan kanssa elämäminen voi olla välillä aika ikävää juu. Itselläni pahimmat alkaa nyt jo olla hallinnassa.

Paras apu on tullut terapiasta. Ainoa terapia muoto, milla on kliinisesti osoitettu olevan näyttöä nimenomaan epävakaaseen persoonallisuushäiriöön varsinkin nuorilla naisilla, joilla on itsetuhoista käyttäymistä on dialektiivinen käyttäymisterapia. Se kuuluu kongnitiivisiin psykoterapioihin, kaikki terapeutit eivät todellakaan osaa sitä. Mutta itselläni ollut todella hyödyllinen, tosi rankkaa, paljon työtä... Olen nyt käynyt vähän yli vuoden ja edistystä on tapahtunut. Nyt on ollut ensimmäinen todella pahajakso voinnissani, enkä ole satuttanut itseäni mitenkään. Ei viiltelyä, ei mitään vaikka ajatuksi on ollut , mutta oon pystynyt hillitsemään impulssit.

Lääkityksenä menee tosiaan lamictal 200mg tarkoitus nostaa ehkä 300 jossain vaiheessa, oon tosi lääkeresistenssi tapaus ja mulla siis paha masennus myös, sitten impulssikontrolliin menee sellainen kuin topimax mulla on nyt annoksella 200mg vähemmän tunnettu, mutta käytetään kyllä. Sitten mulla on liuta muita lääkkeitä, mutta ne on sitten masennus ja sen sellaisia...

Mä uskon, että mä oon jo voiton puolella mun epävakaan kanssa! Tsemppiä, kyllä siitä eroon pääsee, mutta selvittelepä tota dkt juttua
Niin korjaus tuonne, että ensimmäinen kerta, kun en ole erittäin huonossa voinnissa satuttanut itseäni. Ei eka kerta kun on huono vointi.
Hei, häiriöinen

missä käyt terapiassa ? Olen etsinyt eteläsuomesta terapeuttia, joka antaa kyseistä terapiaa mutta turhaan..

Kiitos jo etukäteen
Hei, minua kiinnostaisi vaihtaa ajatuksia muiden tätä sairastavien kanssa.
Meilatkaa niin jutellaan lisää lääkkeistä, terapioista yms. Olen 25 v. nainen.
Osoitteeni on: miskakissaÄTluukkuPISTEcom (en laita miukumaukua ja pistettä tähän ettei tule automaattisia roskapostiviestejä mutta ne kaksi on siis tuossa osoitteessani. ja kaikki yhteen ilman väliviivoja yms :)
hei!
yritin laittaa sulle sähköpostia, mutta viesti ei mennyt tolla osoitteella läpi. laitoin ÄT tilalle @ ja PISTE tilalle . niinkuin pitääkin, mutta siltä herjasi, ettei mene läpi :(
Hei J.

Tosiaan terapeuttini on kaupungilta. Työskentelee ns. erityistyöryhmässä. On valitettvasti tämä yksi ja ainoa mitä kaupungilla on tarjota. Itse pääsin sillä tavalla hänen hoitoonsa, että minusta tehtiin sisäinen lähete kaupungilla. Jonka jälkee eräs psykologi haastatteli minua ja sillä tavalla homma eteni. en tässä halua kirjoittaa enempää. Hän varmasti tietäisi kyllä myös yksityisiä tämän alan terapeuttaja.

laitan tähän maili osoitteeni jos haluat lisätietoja voin kysellä häneltä terapeutteja yksityiseltä puolelta.

anxukuvat@gmail.com
Mulla on sekamuotoinen persoonallisuushäiriö (jossa piirteitä epävakaudesta, depressiivisyydestä ja narsistisuudesta), pitkäaikainen toistuva keskivaikea-vaikea masennus ym "mukavia" häiriöitä.

Tällä hetkellä on suvantovaihe, mutta tunteenpurkauksia voi aina odottaa.

Lopettelen lääkitystä lääkärin ehdotuksesta, koska en enää ole niin impulsiivinen ja mene sitä kautta niin alas. Lääkkeet tekee minusta tunteettoman ja unisen. (Optipar)

Jos tämä lääkkeettömyys ei onnistu, on mulla resepti Efexor Depot. Onko kellään kokemusta? Kuulemma ei ainakaan syöpötytä, kuten muut lääkkeet. Mulla on vaikea ahmimishäiriö myös ja ei olis kyllä hyvä lihota tästä enää.
Minulla on todettu epävakaa persoonallisuushäiriö noin 6-7 vuotta sitten. Sen lisäksi keski-vaikea masennus. Ollut jo pitkään, tosin pari vuotta oli aika hyvänä terapian jälkeen tai sitten terapia auttoi epävakaaseen. Olen syönyt seroquelia yhtä pitkän ajan. Keskimääräinen annostus on ollut 300mg. Mietityttää että se masentais ja estäis aktiivisuutta ja positiivisuutta. Aion sanoa lääkärilleni että epäilen epävakauden olevan suurena syynä ololleni ja toivoisin että hän miettisi parasta lääkettä siihen, ja näinhän se onkin. Olen sen viimeisen puolen vuoden aikana tajunnut. Psyykkisesti kuormittava elämäntilanne on aiheuttanut impulsiivisuuden lisääntymistä (en kyllä viiltele tai yritä itsemurhaa), ja ärtyisyyttä. Tyhjyyden tunteita on jonkin verran. En usko että häiriöni on paha, mutta vaikuttaa siltä liikaa elämääni. Masennuslääkkeet eivät ole kunnolla toimineet. :/ Tällä hetkellä aurorix, joka on ehkä vähän piristänyt, mutta ei tarpeeksi. Lamictal kiinnostaisi. Abilify sai minut liian ylikierroksille, ja risperdal oli ihan hyvä lääke, mutta se ei anna unta, joten sen pitäisi olla seroquelin lisänä.

Koen tämän sairauden hävettävänä asiana, sillä persoonallisuushäiriöstä tulee heti mieleen monilla narsismi ja psykopatia. Se ei ole vielä yhtä hyväksytty kuin masennus nykyään on. Toivoisin saavani taas terapiaa. Kaksi edellistä yritystä psykoterapiassa epäonnistuivat kuormittavuuden takia. Musiikkiterapia auttoi sillä se ei ollut henkisesti niin rankkaa.
Minulla on vaikea masenus ja persoonallisuushäiriön piirteitä. Ei ole vielä kunnolla tutkittu. itse nostin lamictal anoksen 250mg vuorokausi kun koin tarvitsevani mieltä tasaavaa. Masennuslääkeä sepram 60mg joka on ihan tehoton. Ahdistukseen 3mg temestaa päivässä. Mulla on pahimpina ahdistuspäivinä sivupersoonia ja pakottavan tarve rukoilla ja vahigoittaa itseäni sekä kauhea tarve tehdä itsemurha. Minulle myös puhkesi uudestaan bulimia muutama kuukausi sitten kun lihoin kuukaudess 10kg mirtazapiinista, vaikka juoksen viitenä päivänä viikossa. Osastolla olin viimeksi keväällä.
Hei! Olen lukenut ja tutkinut kaikenlaisia rajatilapersoonallisuushäiriötä käsitteleviä nettisivuja viime aikoina, koska ymmärsin vihdoinkin noin vuoden on/off seurustelun jälkeen, että rakastamani henkilö kärsii todennäköisesti juuri tästä tilasta.On rauhoittavaa lukea että häiriöön löytyy apua, mutta ensin henkilön täytyy hyväksyä ongelmansa ja haluta itse parantua, eikö niin?

Haluaisin niin kovasti auttaa poikaystävääni, mutta olen lukenut jo monesta lähteestä, että aiheuttaisin vain harmeja, jos kertoisin hänelle epäileväni kaiken ahdistuksen, impulsiivisuuden ja itsemurhayritysten takana olevan persoonallisuushäiriö.

Haluaisinkin siis kysyä miten te olette hyväksyneet, että teillä on ongelma? Miten minun kannattaisi toimia tässä tilassa?
Kuten huomaat persoonallisuushäiriöisiä ei oikein muiden ongelmat tai huolet kiinnosta. Oma napa sitäkin enemmän..
olen kärsinyt elämäni aikana 10 kertaa keskivaikeasta masennuksesta.puolen vuoden kausia.olen kohta 50 v.voimakkaat pelkotilat ovat aina liittyneet kausiin.tuhoamisajatukset yms.En ole ollut sairaslomalla kertaakaan vaikka olo on hirvittävä.Syön lamictalia 100 mg ja cymbaltaa 90mg.uskon että serotoniini lääkitys on huono minulle.ahdistus vain lisääntyy.lääkäri haluaa että söisin isompia annoksia Cymbaltaa.pelottaa ottaa suurempia annoksia.
Huuto.netissä on parhaillaan kaksi rajatilaa käsittelevää englanninkielistä kirjaa myynnissä:

Kreisman, Straus: I hate you - don't leave me ja Richard A. Moskovitz: Lost in the Mirror

Onko kukaan lukenut, kannattaako huutaa?
Oletteko kokeilleet miten ruokavalio vaikuttaa? Useat henkilöt ovat kertoneet pääseensä masennuksesta, hypomaanisuudesta ja rajatilatasoisesta oirehdinnasta vähähiilihydraattisella dieetillä.
Minullakin on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, johon liittyy siis masennuskausia, ja itse koin hiilihydraattien vähentämisen vain pahentavan masennusta. Ei auttanut, vaikka veti kaksin käsin rasvaa ja reippaasti D-vitamiinia.
Hienoa komiikkaa.
vakava masennus, uupumus, rajatila, vaativa persoonallisuus, loppuunpalanut, dissosisaatio, yms. kokeilussa abilify, muuta cipralex tolvon rivatril vatsalääkkeet kusilääkkeet sydänlääkkeet kivaa kivaa nami nami.........
Ehdotin kokeneelle lääkärille lamictalia, siis että itse alkaisin syömään, mutta hän sanoi että se on enemmänkin kaksisuuntaiseen. Olen syönyt seroquelia vuodesta 2004 säännöllisesti. Se kyllä auttaa mutta mietin sen vaikutusta masennukseen negatiivisesti. Se siis hillitsee impulsiivisuuttakin kai. Olen nyt joutunut nostamaan sen aika korkealle annostukselle pelkotilojen ja jatkuvan ahdistuksen ja tulevaisuuden murehtimisen takia. Lisänä rauhoittava ja unilääke. Olen siis epävakaa ja se johtuu aika isolta syin traumoistani ja trauma nostaa päätään välillä aiheuttaen juurikin noita pelkotiloja, hysteerisyyttä ja suoranaista kuolemanpelkoakin. Kärsin myös luultavasti yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä nykyään. Ennen enemmänkin masennuksesta. Olen yleistyneen ahdistuneisuushäiriön itse diagnosoinut koska oireitaini ei ole kunnolla tutkittu. Tällä hetkellä toinen diagnoosin on sekamuotoinen ahdistus ja masennustila. Pahimmaksi epävakaassa p-häiriössä koen sen ettei hallitse itseään ja näin ollen elämäänsä. Ei pysty luottamaan siihen ettei "sekoile", tee ahdistuneen tyhmiä ja hätäisiä päätöksiä.

Minäkin koin että seronil joka siis ssri-lääke itseasiassa pahensi ahdistustani, tai ainakin sen ajan kun sitä söin elämäni oli hirveää. Se vain turrutti, mutta pohjalla silti kova ahdistus jatkuvasti!!
Sain diagnoosin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä parisen kuukautta sitten. Kärsin myös keskivaikeasta masennuksesta johtuen läheisen poismenosta ja abortista. Näistä on aikaa 1.5-1 vuosi, mutta en silti pysty jatkaa elämää. Aloitin juuri opiskelut uudella paikkakunnalla, mutta päin vittuahan ne ovat menneet. Sepram tekee minusta torikammoisen, ja olen tänä syksynä yrittänyt tappaa itseni kolme kertaa. En halua kuolla, mutta se psyykeni osa joka ajaa minut satuttamaan itseäni selkeästi haluaa minut hengiltä. Olen huolissani poikaystävästäni, joka on ainut joka tietää kuinka huonosti minulla menee. Hänen ansiostaan olen vielä elossa.

Olen käynyt terapiassa hieman alle vuoden. Muutettuani ja päästyäni YTHSn piiriin, kuvittelin, että terapiani muuttuisi "tavoitteellisemmaksi", mutta edelleen jauhetaan näitä samoja kokemuksia, jotka olen käynyt sata kertaa läpi aiemmin. En tiedä onko siitä hyötyä. Tuntuu, että niiden asioiden vatvominen vain pahentaa oloani.

Kaipaisin kovasti vertaistukea. Osaisiko kukaan sanoa, mistä kannattaisi etsiä? YTHSllä oli jotain ryhmiä, mutta en tiedä ovatko ne ihan soveltuvia.
"Mukava" lukea muidenkin kokemuksia. Itse sain epävakaa-diagnoosin neljä vuotta sitten (19-vuotiaana). Tuntuu että jonkun verran on menty jo eteenpäin, ainakin ymmärrän nyt omaa käytöstäni paremmin ja jopa jonkin verran osaan jo hillitä itseäni, mutta ammattia en ole vielä saanut hankittua. Joitain kuntoutuksia ja paria koulua olen kokeillut, mutta kaikki jääneet kesken.

Nyt mietin vain, että mikähän ammatti voisi olla rajatila-tyypeille sopiva? Joskus kovasti haaveilin lähihoitajaksi opiskelemisesta, mutta tuo häiriö lienee esteenä kaikkiin sosiaali- ja terveysalan ammatteihin. Tai näin luulen, onko se? Ylipäätään tuntuu etten ole tarpeeksi hyvä mihinkään työhön, mutta kun en ole varma johtuuko se sairauden aiheuttamasta huonosta itsetunnosta, vai olenko oikeasti vain kykenemätön mihinkään varsinaiseen työhön.

Tahtoisin vain jo niin kovasti päästä kotoa pois, opiskelemaan, oppisopimukseen tai mitä vain, mutta kun se ammatinvalinta tuntuu niin ylivoimaiselta.. Mitä työtä te teette tai mitä opiskelette? Osaisiko joku sanoa mitä alaa ei ainakaan kannata edes miettiä?

Sanotaan vielä että erityistaitoja mulla ei ole minkäänlaisia, mutta kiinnostuksen kohteita paljonki. Tai saatan toki jossain olla ihan hyväkin, en vain tiedä missä..
Hei.Sain epävakaa persoonallisuushäiriö rajatila dg:n noin kuusi vuotta sitten ollessani 35-vuotias. Epävakainen olen ollut jo kyllä vuosia kauemmin :).Ammatiltani olen sairaanhoitaja,toimin esimiehenä pienessä muistisairaiden yksikössä.Nyt aloitin korkeakouluopinnot työni ohella (tavoitteena hoitotieteiden maisteri). Itse näen epävakaudestani olevan hyötyä ymmärtäessä muistisairaita.Olen läpikäynyt kolmen vuoden intensiivisen terapian."Epävakaisjaksot" tulevat ja menevät.Olen asennoitunut tilaani siten, että se ei ole häiriö, ainoastaan olen erilainen persoona :). Huonot jaksot ovat rajuja,tosin ei viiltelemis tai muuta. Olin kolme vuotta ilman lääkkeitä, koska sivuvaikutukset hurjia.Nyt olen elokuusta syönyt Ketipinoria(=seroquel).Säätelen annostustani itsenäisesti.Max tavoiteannos 500-600mg (maanis-depressiivisyyshoitoaste) silloin kun persoona koukkuilee enemmän ja pitkäkestoisemmin.Nyt menossa vaihe "mikään ei kiinnosta". Tämä epävakaisuus kuuluu elämääni ja sellainen vain olen, se ei koskaan häviä, koska se on persoonassa. Se ei ole este mihinkään, täytyy vain sallia itselleen huonot jaksot
Mulle sanottiin, kun sain tämän diagnoosin, etten ollut aivan täydellinen koehenkilö, koska olen liian "nuori" ja koska aikuiselämääni ovat sävyttäneet jos jonkinmoiset tragediat, eikä voi olla varma ovatko teinivuosieni törttöilyt tämän häiriön syytä vai menisivätkö ne nuoruuden hulluuden piikkiin. Olen siis 23v, ja tämä häiriökäyttäytyminen on alkanut vasta vuoden sisällä, joskin se on viime kuukausina eskaloitunut rajusti. Miten te muut "nuoret" diagnosoidut? Saitteko samaa palautetta?

Opiskelen yliopistossa, mutta olen itsekin harkinnut hoitoalalle siirtymistä. Kiinnostaisi etenkin, ehkä ironisesti, mielenterveystyö nuorten parissa. Toivon, että tämä diagnoosi ei estä sitä. Mulla tosin on myös sama ongelma, että tuntuu, etten osaa mitään. Minuakin kiinnostaa miljoona eri asiaa, ja tuntuu, etten jaksa olla kiinnostunut yhdestä asiasta kovin pitkään. Opintosuunnitelmani on varsinainen sillisalaatti.

Tällä hetkellä opiskeleminen tuntuu todella raskaalta. En oikein jaksaisi kohdata luokkatovereitani piiiitkäään poissaolojakson jälkeen, ja sitten vääntää jotain tekosyytä, missä olen ollut.

En usko, että on mitään alaa mitä ei kannattaisi edes yrittää. Se oma juttu löytyy ajan kanssa. En mäkään ole sitä vielä löytänyt. Sitten kun se löytyy, niin varmasti löytyy lahjoja ja motivaatiota sen alan opiskeluun. Ei kukaan ole seppä syntyessään.
Täällä on myös yksi parikymppinen, joka on epävakaa. Sairastuin ekan kerran vakavaan masennukseen viitisen vuotta sitten. Kun selvisin pahimmasta masennuksesta, opiskelusta tuli vähitellen koko elämä. Sen avulla pystyin unohtamaan henkisen pahan olon. Kävin terapiassa nelisen vuotta.

Lopulta poltin itseni loppuun opinnossa. Itsemurhayritysten takia jouduin osastokierteeseen. Kuukausien osastolla olon jälkeen tajuttiin, että olen epävakaa. Oli suuri helpotus, kun sain vihdoin nimen oireilleni.

Uskon ja toivon, että olen nyt päässyt kokonaan eroon osastosta. Ahdistus kasvaa välillä sietämättömäksi ja olen itsetuhoinen. Minäkäsityksenä on kuulemma pahasti vääristynyt eikä minulla ole ollenkaan itsetuntoa. En tiedä, kuka olen, sillä käyttääntymiseni muuttuu tilanteiden mukaan. Koen olevani sosiaalisesti vammainen. Patoan kaikki tunteet sisälleni. En yksinkertaisesti osaa ilmaista tunteita. Joskus tunnen olevani niin täynnä vihaa, että pelkään menettäväni itsehallinnan. Usein olo on tyhjä, mikään ei tunnu millekään, millään ei ole merkitystä.

Olen sairauslomalla opinnoista. Kun sairausloma loppuu, olen kuntoutustuella vuoden 2012 loppuun (jos Kela suostuu siihen). Yritän keväällä kokeilla opiskelua. Voimavarani ovat vähissä, joten en tiedä, onnistuu opiskelu ollenkaan. Minulle on täysi työ itseni ja huushollin huolehtimisessa +terapiassa.

Lääkityksenä on Efexor 375mg ja Seroquel Prolong 300mg. Lääkitykset aloitettiin osastolla ja annoksia hinnattiin koko ajan ylös päin, koska vointi ei kohentunut. Lääkkeistä ei ole ollut juuri mitään apua.

Diagnoosina minulla on siis sekamuotoinen persoonallisuushäiriö (epävakaa, vaativa ja depressiivinen persoonallisuus +piirteitä muista häiriöistä) ja vakava masennus.

Vaihdan mielelläni ajatuksia esim. sähköpostin kautta, jos joku sellaista haluaa :)
hei! olen kanssa yksi jolla on diagnoosina rajatilahäiriö ja vakava masennus..mun elämä on ollu yhtä tuskaa ja lääke- ja sairaala kierrettä...mulla on myös viiltelyä, kun on pakko helpottaa tuskaa jollakin...eilen istuin ulkona melkein kolme tuntia lyhythihaisessa kun en päässyt ylös(kylmetyin mut mitä siitä), jokainen päivä on yhtä tuskaa...koulut ja työt jäi kesken ja sairasloma tammikuun puun...en teidä miten pitkään pää enää jaksaa...
musta olisi kiva jutella jonkun kanssa joka ymmärtää miltä tuntuu ja vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia( en jaksa kirjoittaa tähän kaikkea)
olen 24 vuotias nainen, jos jotain kiinnostaa heraldine24@gmail.com
Huhhuh..en jaksanu lukee näitä kaikkii kirjotuksii mut mikä pisti silmään..hirveitä määriä vedätte lääkkeitä. Mulla on epävakaan diagnoosi, mulle määrättiin seroquelit, mut heitin ne menemään koska ne teki mut laiskaksi ja tyhmäksi zombieksi.
Mulla epävakailuun auttoi pysyvästi ns. taikasienet eli psilosibiini, sekä kannabis. Näiden psykedeelien avulla olen pystynyt muuttamaan persoonaani parempaan suuntaan ja sekä saanut elämääni sitä myötä hallintaan. Tällä hetkellä en syö mitään lääkkeitä ja elämä on tasapainoista. Otan mielellään yksityisviestiä asiaan liittyen jos jollain kiinnostaa kokemukseni enemmän:)
Hei,
mua kiinnostais kuulla enemmän noista sun kokemuksista. Sama dg, SSRI-lääkkeet huonoiksi havaittu... ja suhtaudun muutenkin tosi varauksellisesti näihin kemikaaleihin, joilla pyritään vaikuttamaan aivoihin.
Jos haluat jutella, lähetä spostia kameleonttiblogi@gmail.com
t. Anz
Moi, minulla oli aikaisemmin tuolla miskakissa-osoite, sinne kuitenkin tulvi roskapostia joten se meni tukkoon... :/
jos jotakuta kiinnostaisi vaihella ajatuksia sähköpostin kautta, osoitteeni on nykyisin: autio.hiekkarantaMIUKUMAUKUgmailPISTEcom. Huomatkaa tuo piste osotteen alkuosassa. Olen siis 25-vuotias nainen, jolla ei vissiin virallisesti ole todettu tätä tautia, vaikka oireet täsmää täysin. Tutustuisin mielelläni muihin samankaltaisiin.
hei, olen 20-vuotias tyttö ja minulla todettiin epävakaa persoonallisuushäiriö (tunne-elämän) noin vuosi sitten.
sen lisäksi sairastan toistuvaa masennusta.

syön citalopramia 40mg sekä peratsinia minimiannoksen verran.
lisäksi minulla menee ketipinor unen saantiin, mutta koitan vähentää sitä sillä en se lääke ei sovi minulle ja on mielestä itse p i r u n keksimä.

epävakauteni on ilmennyt lähinnä impulsseina, viiltelyinä ja riitatilanteiden kärjistymisenä, itsemurhayrityksinä ja extremeavunhuutoina.
olen epäluuloinen ja itsetuntoni on huono.

olen nyt toista vuotta kuntoutustuella, joka oli aiemmat puolitoistavuotta sairaslomaa.

kävin hetken DKT-käyttäytymisterapiassa, joka oli tarkoitettu epävakaa persoonallisuushäiriöille, mutta en jaksanut käydä siellä, koska monet asiat niin ohjaajista hoitomenetelmiin ärsyttivät.
sain kuulla olevani vielä liian nuori hoitamaan epävakauttani siis.

yritän ajatustyöllä saada oireita hallintaan, mutta olen myös aloittamassa psykoterapian ensi vuoden puolella.
Hei!

Oletko ollut sairautesi vuoksi sairaalahoidossa? Itse sairastan epävakaata peroonallisuutta, mutta minulla on sen impulsiivinen muoto. Olen ollut lukuisia kertoja sairaalahoidossa sekä terveyskeskuksen vuodeosastolla että Paiholassa. Viimeksi Paiholan sairaalan psykiatri olisi lähettänyt minut itsetuhoisessa mielentilassa heti kotiin ja sanoi, että epävakaat peroonallisuudet hoidetaan yleensä avohoidossa. Nytkin minulla on todella ahdistava olo, enkä uskalla ottaa terveyskeskukseen yhteyttä, koska epävakaat koetaan yleensä sairaalassa kiusankappaleiksi.
Terve, en tiedä oikein minne kirjoittaisin sillä etsin muita rajatilahäiriön diagnoosin saaneita. Olisi kiva löytää "vertaisiani" kenelle jutella. En tunne ketään epävakaata tai oikeasti masentunutta. Avomieheni sivuttaa asian kun yritän hänelle siitä puhua.

Ajattelin jo oppineeni kontrolloida näitiä mielialanvaihteluita ja kesätämään tätä yksinäisyyttä kunnes kaikki rupesi syöksymään taas vaihteeksi täysiä alamäkeä. Olisi kiva tietää miten te pärjäätte itsenne kanssa? Miten pysytte mukana tässä maailmassa? Miten saatte ahdistuksen kuriin?

Käyn kognitiivisessa psykoterapiassa kerran viikossa ja lisännyt ruokavaliooni rasvahappoja sekä paljon d-vitamiinia. Liikuntaa olen myös yrittänyt lisätä mutta ahdistus sitoutua mihinkään tekee lenkillä käymisenkin mahdottomaksi. Kaikenlaisia lääkkeitä on kokeiltu, mutta kaikista on tullut enemmän huono kuin hyvä olo ja tällä hetkellä on vain pieni annostus Zanor pahimpaan ahdistukseen ja muuten yritän terapian voimin pärjätä.

Vaihdoin juuri osa-aika työhön sillä huomasin uupuvani totaalisesti työstä. AMKta olen yrittänyt 4,5v käydä ja nyt teen opinnäytetyötäni, mutta sen valmiiksi saaminen tuntuu mahdottomalta. Koulun käyminen on ollut toivotonta: jatkuvasti sairaslomia ja kursseja käyty pari kertaa jotta pääsisin läpi. Koska tuotan jatkuvaa pettymystä vanhemmilleni ja miehelleni arjessa, niin koitan sinnikkyydellä pitää itseäni heidän "arvoisena" vaikka siltikin minulla on kauhea alemmuuden tunne.

Lääkärit, perhe, kaverit ja mieheni kutsuvat minua sinnikkääksi. Putoan aina pohjalle ja vähän ajan päästä nostan itteni ylös, uuvutan korjaamalla virheitäni ja putoan takaisin pohjalle. Totuus on että en osaa olla onnellinen. En usko ikinä pärjääväni työelämässä, koulussa, sosiaalisissa suhteissa. Minulla ei ikinä tule olemaan tosi ystäviä koska kukaan tervejärkinen ei kestä tätä raivokohtauksiani ja takertuvaisuuttani. Miehenikään ei mikään maailman helpoin ihminen ole minkä takia kestääkin oikkuilujani. Miten te muut pärjäätte parisuhteissa?
No minulla kans epävakaa persoonallisuus, ikääkin jo yli 40. Oireilee lähinnä ihmissuhteissa. Haluaisin ystävyyssuhteilta enemmän ja tulen aina apettymään, mikä kärjistyy riitelyyn sitten. Suutun tosi helposti, enkä voi suuttumukselle mitään vaan olen sitten ihan hajalla ja alkaa itkettään. Osaan kyllä käyttäytyä hyvin miellyttävästi jos haluan vaan kun tässä iässä ei jaksa enää ielistellä muita. Yastävyyssuhteet inkin kyllä hävinneet.
OSA 1

Hei!

Tein tämän alunperin depersonaatio sivuille, mutta saattaa koskea joitakin teistä (voi aiheuttaa tunnetilojen äärimmäisyyttä,puuttuvaa identiteettiä)(sama syy):

Monia vuosia sitten,kun aloin tehdä sydämenavausharjoituksia/ läsnäoloharjoituksia (olin myös taidekoulussa + polttelin pilveä silloin tällöin,nämä kaikki+ stressi saavat depersonaatiota tapahtumaan) sain silloin tällöin depersonalisaatiokohtauksia.

Joidenkin vuosien päästä valaistuin, ja siitä meni taas joitain vuosia,kun rupesin ymmärtämään,mistä kaikki vaikeuteni ovat johtuneet. (Valaistuneessa tilassa näet selvemmin oman sisäisen tilan ja tunteet (tässä tapauksessa puuttuvat tunteet. Te ette melko varmasti halua/pysty näkemaan tätä asiaa näin,mutta jos sinulla on depersonaatio-oireita (lanka itseen katkeaa),sinulla on kalkkeutunut käpyrauhanen. (Oikeat tunteet puuttuvat. Sitä on vaikea tajuta,kun (mahdollisesti) koko elämän olet ollut tuossa tilassa, et silloin voi alkaa tajuta millaista on tuntea oikeasti. Mutta jos esim. ihailet ihmisiä,jotka puhuvat rohkeasti ja joilla mahtava itseilmaisu, kertoo, että kaipaat tunteita (TUNTEITA).

Tässä lista muista tunnusmerkeistä: (Tätä tilaa on eriasteisina, joten voi olla yksi tai useampi oire)
-Hiljaisuus
-Tyhjyyden tunne
-Vakavuus,tietynlainen huumorintajuttomuus
-Tunne,että on erilainen kuin muut
-Tunne,että olet ”aito” ja muut ei
-Valokuvaushetket vaikeita
-Pakkomielteitä
-Saatat muuttua aina kulloinkin eri ihmisen kaltaiseksi, kenen seurassa olet /Yli-empaattinen(henkilökohtaiset rajat puuttuu, oikeat tunteet tekisi ne)
-Et saa nautintoa seksistä
-Rypyttömät kasvot
-Joku saattaa ”haukkua” kylmyydestä
-Ei muista esim. lapsuudesta ¨mitään.(Riippuu,milloin rauhanen kalkkeutui) Muutenkin saataa olla huono muisti).
-Musiikki (+aistit) tärkeitä (täyttävät tyhjiöö)
-Riippuvuuksia (haet muualta elämää koska tunteet puuttuvat) (helpompi lopettaa sen jälkeen kun kuorit käpyrauhasen c-vit. kuurilla)
-Silmien karsastus

Depersonaatiota tulee,koska sinulla ei ole tunteita et ole paikalla.(Siis yleensäkin ei vain depersonaatio-hetkellä). Joten kun teet jotain,mitä alussa mainitsin (henk.harjoitukset,päihteet,stressi,taide), irtoaa sun yhteys sisäiseen ohueen linkkiin,ohueen yhteyteen maailmaan. Ihmisellä on muutakin kuin tuo linkki,et ole ikinä siitä tiennyt (riippuu milloin käpyrauhasesi kalkkeutui,minulla se tapahtui jo ihan pienenä).

Käpyrauhasen kalkkeutumista (kuva en.wikipedia.org/wiki/Pineal_gland) aiheuttaa FLUORI. (Kalkkeutumattomassa rauhasessa pieniä aukkoja pinnassa,kalkkeutuneessa ei.)

Fluori on lyijyäkin myrkyllisempää. Se on raskasmetalliteollisuuden jäte. Netissä luin juttua, että vuosikymmeniä sitten tuo teollisuus mietti miten sen jätteen sais hävitettyä huokein kustannuksin.Sitten se päätyi kaikkien suihin,eikä vieläkään sieltä sitä ole saatu pois.
Luin myös miten esim. Hitler (+USA:ssa johto 1950-luvulla??) oli halunnut kehitellä ainetta/tapaa massojen kontrolloimiseksi. Nimittäin fluori (kalkkeuttaessaan käpyrauhasen) kaventaa ihmisen olemista ja tunteita niin olemattomiin,tekee susta tyhmän,että TOIMII tosiaan. Toivottavasti kärähtävät PIAN tästä. Niin monia elämiä on mennyt hukkaan tämän takia.
ELI FLUORI AIHEUTTAA TÄMÄN. Fluoria siis:

-Hammastahnassa(osta fluoriton ekokaupasta)
-Oluessa
-Tupakassa(on olemassa lisäaineetonta tupakkaa, =pelkkää tupakkaa))
-Torjunta-aineissa(varsinkin viinirypäleissä)
-Tamarindissa
-Hammaslääkärillä laittavat joskus
-Joissain lääkkeissä,esim. hiivasienilääkkeissä
-Joissain maissa, esim USAssa juomavedessä
OSA 2

MITEN PÄÄSET EROON KALKKIKERROSTUMASTA?

Syöt happoneutralisoitua C-vitamiinia 4-6(-?) kuukautta alkaen 3000mg päivässä (1000mg aamulla,1000 mg päivällä ja 1000mg ennen nukk.menoa). Mitä enemmän syöt, sitä parempi ja sitä nopeammin saat puhdistuksen käytyä loppuun. (Itse söin 5000-6000mg loppuvaiheessa).
C-vitamiinin on oltava happoneutralisoitua,koska käpyrauhanen (kuten ei muukaan elimistö) ei tykkää happamuudesta.

Lisäksi nämä voi auttaa kuorimaan:
-Spirulina
-Suolavesi (Ei saa olla ”tavallista” suolaa, koska sekin on muutettu kropalle aggressiiviseen (ja ravinneköyhään) muotoon,käytä kuningassuolaa tms. (saa luontaistuotekaupoista).

PS.Jos syöt lääkärin määräämiä lääkkeitä, (varsinki psyyke-) et voi tehdä tätä kuuria. (Koska c-vit. kuurin aikana hermosto alkaa muuttua, ja lääkkeet sekoittaa prosessin). Sun pitää lopettaa ne ja sitten vasta voit aloittaa tän kuurin.

Kannattaa tehdä tämä puhdistus. Sen jälkeen kun olin tämän tehnyt, tuntui,että en ollut edes ollut elossa aikaisemmin.
Tässä merkkejä,joista tiedät,että kalkkikerrostuma alkaa poistua rauhasen päältä (siis en muuten muistanut mainita aikaisemmin,että Fluori muuttaa kalsiumin sellaiseen muotoon,joka tekee kerroksen käpyrauhasen päälle.)

-Levottomat jalat
-Lihaksissa nykii
-Painetta silmissä/päässä
-Energiavirtoja päässä
-Tietoisuuden muutoksia (uusi hermosto ja OIKEAT TUNTEET alkaa muodostua)
-Et tiedä,miten kävellä,vetelyys

Vältä kuurin aikana stimulantteja (alkoholi,kahvi,tupakka,huumeet,tee (musta,vihreä,valkoinen=kofeiinia),matte(=kofeiinia), inkivääri,chili etc., valkosipuli,raaka sipuli, jotku mausteet,kokis(kofeiinia),suklaa(kofeiinia),energiajuomat) koska ne ärsyttää herkkää hermostoa.
VAROITUS. Siten kun sulla on näitä puhdistumisen merkkejä, et voi enää lopettaa kuuria kesken,tai et pääse tasapainoon. Tee se loppuun.
PS.Puhdistusoireita tulee NOIN 2-4 (-?) kuukauden päästä kun aloitit.
JAKSAMISTA!!! :) :) Heli
Happoneutralisoitu C-vitamiini: Life-kaupan oma merkki halvin (90 tablettia n. 17 euroa), muistakin luontaistuotekaupoista saa (kalliimpia??)..
Säälittävää rapiköintiä:DDD hiturit.
Ja jo tossa kohtaa alko epäilyttää kun selititte et jossain vitun valovoimasessa seurassa olo on se miihin pyrin :D, elkää nyt viittikö korottaa itteenne.
En oikein tiedä, mikä minä olen.
Oireita on vähän sieltä, täältä ja samanlaisia ongelmia on koko äidin puoleinen suku täynnä. Minulla ei ole minkäänlaista lääkitystä, mutta olen psykoterapiassa (ympäripyöreällä diagnoosilla).
Vanhaan elämääni on kuulunut erilaisia neurooseja, pakko-oireita, paniikkihäiriöitä, riippuvuuksia, "menokausia", masennusjaksoja ja elämä on ollut rajatonta.
Elin mielisairaan (ihan kuin minulla olisi varaa sanoa) ihmisen kanssa, niin suhteen sisäisesti ei huomattu sitä rajattomuutta ja täysin pimeitä tekoja.
Olemme molemmat toimineet ajoittain hyvin narsistisesti, mutta kulissit on kuitenkin toimineet hyvin. Olen pyrkinyt marttyyrin rooliin koko suhteen ajan, elämäni on ollut täysin mustavalkoista ja olen pitänyt eri kulisseja eri ihmisten kanssa yrittäen ostaa hyväksyntää kaikilta. Hyväksynnän oston takia olen jopa joustanut seksuaalisesta suuntautumisestani. Arvot ja näkemykset ovat vaihtuneet toisiin suit sait ilman oikeaa syytä.

Eron tullessa kävin läpi psykoosin, joka kesti X päivää (en pysty analysoimaan sitä kestoa).

Tällä hetkellä minulle ei ole neurooseja tai pakko-oireita ja olen tietääkseni kuivilla kaikista riippuvuuksistani. Minulla ei kyllä ole vieläkään selvillä kuka minä oikeasti olen (siis mistä tykkään, mitkä on minun oikeat arvoni, mitä haluan), vanhassa elämässäni vaihdoin persoonaani toisten tarpeiden mukaan. En enää ole pitänyt kulisseja vaan nyt olen sama "aito" henkilö joka paikassa. (ennen ei ollutkaan muuta kuin kulisseja).
Minullakin on aika samanlaisia ongelmia. Diagnooseja alkaa olla joka sormelle, muun muassa epävakaus ja dissosiaatiohäiriö. Minua on kohdeltu lapsuudessa lapsuudessa todella julmasti ja välinpitämättömästi. Minua on kidutettu, minulle on tehty tarumapohjaista mielenhallintaa. Lapsuuteni oli turvaton ja sittemmin löysin hulluja, rajattomia poikaystäviä. On niitä ollut onneksi normaalejakin. Mutta jotenkin minulla on tendenssi vet äpuoleeni narsistisia ihmisiä, kuten vanhempani olivat. Olen miettinyt liittyykö se siihen että kaipaan heiltä jotakin hyväksyntää jota en saanut vanhemmiltani? Tiedostan kyllä, että jos jostakin tyypistä tulee mieleeni jompikumpi vanhemmistani niin minun pitäisi ottaa jalat alle ja nopeasti.

Pitäisi oppia huolehtimaan omasta hyvinvoinnista paremmin ja löytää oma tunne-elämäni takaisin kun se on ollut kateissa varhaislapsuudesta lähtien. Terapiassa sitä on kaivettu esiin. Yritän löytää keho-mieliyhteyttä takaisin rentouttamalla itseäni ja antamalla kaikkien tunteiden tulla pintaan. Tre-liikkeet ja jooga ovat olleet myös hyviä, ne purkavat jännityksiä kehosta. Nämä keinot ovat auttaneet saavuttamaan kehoyhteyttä uudelleen.

Oletteko löytäneet hyviä konsteja mikä auttaisi epävakauteen?
Itselläni on vaikea sanoa, koska oma muutos tapahtui rysäyksellä.
Yksi millä pysyn kiinni tässä päivässä on nollatoleranssi pakko-ioireille, riippuvuuksille, roolin vetämiselle ja valehtelulle.
Tärkein on kuitenkin usko Jumalaan ja hänen rakkauteensa luottaminen.
Minä olen myös vetänyt vain rajattomia ihmisiä puoleeni, normaalit on ottaneet etäisyyttä. Oma ongelmani juontaa juurensa persoonallisuushäiriöisestä äidistäni, joka on ollut hyvin sadistinen ja käyttänyt minua jopa pienenä seksuaalisesti hyväksi.
Minun lapsuuteeni kuului jatkuva henkinen väkivalta äitini taholtaja kun muita ei ollut näkemässä niin myös aika rankka fyysinen väkivalta. hyväksikäyttöä on ollut ilmeisesti vauvasta asti. Äidillä on ollut ihan uskomattomia virityksiä saadakseen tuotettua minulle, isälle tai sisaruksilleni mahdollisimman paljon tuskaa, josta hän sai jotain sadistista nautintoa.

Ei ollut mikään ihme, että päädyin narsistin puolisoksi. Se tarjosi minulle "tutun" alistetun roolin.
Kuulostaa tutulta. Minun isä oli sadistinen, hän kohdisti seksuaalista väkivaltaa minuun. Hän oli tällainen raukkis-tyyppi että isona miehenä hän kiusasi minua eniten kun olin pieni ja kyvytön vastustamaan häntä tai pitämään puoliani. Kun olin pieni hän myös mieluusti vähätteli minua, että en osaa piirtää mutta veljeni esimerkiksi osaa.. Ihan naurettavaa, mutta kun olin isompi niin tämä vähättely loppui. Hän ei kai voinut verrata minua isoveljeeni koska olin häntä parempi lähes kaikessa. Miten naurettavaa tuo vertailu..

Olen pitänyt ainoastaan isääni sadistisena, mutta toisaalta nyt alan muistamaan myös äidin reaktiota ja nekin ovat olleet välillä sadistisia.
isoveljeni mukaan hän alisti minua koska isä alisti häntä? Tiedä sitten miksi,
myös yksi kaverini haukkui hänet daijuksi, koska hän pyrki minulle alistamaan.
Kaverini vertasi meitä tv-ohjelmaan, jossa oli sellainen daiju mutsi ja fiksu tytär, ja mutsi yritti alistaa tätä tytärtä, ja tyttärellä taas menee hermot kun mutsi on daiju. Muistan tämän vielä, hän halusi tulla minun puolelle ja sanoa totuuden. Muistan että kaikki äitini neuvot olivat sellaisia, että oikeasti olisi pitänyt tehdä juuri päinvastoin. Eikä hän auttanut minua ikinä. Narsisti ei kai kykene toivomaan muille mitään hyvää. Meillä ei siis ollut oikeastaan lainkaan äiti-tytär suhdetta.

Sadistinen ihminen ensin satuttaa ja sitten hänelle tulee sellainen omahyväinen ja ilkeä hymy. Näkee että henkilö oikein nautti siitä että saa satuttaa. Muistan tämän ilmeen isäni kasvoilla ja myös mutsin. Mutsi oli sellainen että hän ei ollut näkevinään lapsen tarpeita kun hän jotakin olisi tarvinnut ja saattoi jopa sen jälkeen ilkeästi hymyillä että nyt joudut alistumaan.
Kun kysyin miksi jouduin insestin uhriksi, niin hän vastasi että koska oli niin kamala.. ja sitten hänelle nousi tämä omahyväinen ja ilkeä ilme. Sitten hän katseli minua, että no en sitä niin pahasti ottanut sitä sillä hetkellä ( hänen mielipahakseen? ) Hän olisi varmaan toivonut että olisin murtunut tai jotakin?
Hyi hemmetti näitä narsisteja.. niistä todellakin kannattaa pysyä kaukana.

Ehkä on onni etten ihan kaikkea muista, joka tapauksessa hulluja narsisteja olivat kummatkin vanhemmat. Isä oli kuin sirkustirehtööri, jota muiden piti ihailla. Narsistin pitää saada loistaa ykkösenä näyttämöllä. Hän tuo näyttämölle valeminän, valheellisen kuvan itsestään, jonka mukaan hän olisi erinomainen ja hyvä tyyppi. Oikeasti hän on täysi kusipää. Hän vetää muut omaan valheelliseen maailmaansa ja muut joutuvat pukemaan maskin päälle ja ryhtymään sirkuspelleiksi. Narsistiperheen elämä on kuin sirkusesitys, tirehtööri jakaa roolit joita muiden pitää esittää. Aitous ja rehellisyys puuttuvat.
Niin itse olen mies.
Nyt vasta terapiassa olen ymmärtänyt kuinka sekaisin olen ollut ja kuinka valtavaa se hyväksynnän osto on ollut. Entinen puolisoni pyöritti minua 1:0 ja ei ollut asiaa, missä en olisi antanut periksi kun hän uhkasi jättämisellä.
Se ihminen osasi käsitellä minua kuin saastaa ja sillä ei kyllä ollut omantunnon tuskia mistään. Mitä kerroit isästäsi, niin se ilme... Oli kuin olisit puhunut entisestä puolisostani.

Toivon, että joskus joka ikinen narsisti saisi ansionsa mukaan korkojen kanssa!
Mistä erottaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja rajatilapersoonallisuuden? Kun kaksisuuntaistakin on sellaista, missä mielialat vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Kiinnostaisi tietää.
Mullakin on epävakaa todettu n. nelisen vuotta sitten. Sitä ennen, 14-vuotiaasta lähtien syöny millon mitäkin masennuslääkettä ym. pas*aa eivätkä auttaneet yhtään. Vihdoin sitten epävakaa diagnosoitiin ja kylkiäisinä pitkäkestoinen keskivaikea masennus vaikeilla jaksoilla, paniikki- ja ahdistushäiriö ja julkisten tilanteiden pelko. Biboakin koittivat tarjota, mutteivät saaneet diagnoosia aikaiseksi, koska diagnostiikka menee niin paljon päällekkäin epävakaan kanssa.
Nyt olen melkein 26-vuotias, Valdoxan-masennuslääkkeellä (50mg) pärjännyt suhteellisen hyvin parisen vuotta (välissä olin 1½v täysin ilman lääkkeitä eikä siitä tullut mitään), mutta viimeisen puolen vuoden aikana alkanut olemaan epävakaalle tyypilliset ongelmat liian suuria. Aloitin päiväsairaalakäynnit viimeviikolla ja tohtorisetä määräsi Abilifyä (5mg aloitusannos) Valdon kaveriksi. Bad idea. Yksi ainoa tabletti aamupäivällä ja illalla olin päivystyksessä. Todella pahat sivuoireet ja kuulemma vain 1%-10% saa oireet niin rajuna ja niin nopeasti. Ensiviikolla olisi tarkoitus aloittaa topiramaatti. Pelottaa jo valmiiksi, kuinka pahat sivuvaikutukset mulle osuu. Pakkohan tähän on jotain lääkettä kuitenkin ottaa jos alkaa hajoilemaan masennuslääkkeestä, Xanorista ja muusta huolimatta.
Täytyypä sanoa vielä, että helpottaa ja samalla surettaa huomata, kuinka samanlaisia ongelmia meillä rajatapauksilla on. Se helpottaa, että tiedän, etten ole yksin näiden pirujeni kanssa ja surettaa koska meillä on näitä ongelmia... :/
Mä olen 19 vuotias ja vaikka alle 20 vuotiailla ei voi kys. diagnoosia todistaa, mullakin lukee se jo papereissa. 13-17 vuotiaana kaikki oireeni pistettiin pahan murrosikän piikkiin ja itsemurhayritys pistettiin stressin piikkin. Olin hetken suljetulla ja sen jälkeen oon yli vuoden käynyt terapiassa. 4 kk olin sairaslomalla viimetalvena ja kaikki nauro vaan mulle, et hankin saikkuu ilman syytä.

Tää on aivan murskaavaa, elämä on hektistä ja tunteet ei oo tosia. Nyt oon seurustellut yli puol vuotta ihanan miehen kanssa, mut nykyään vaan kalvaa ajatus et rakastanko sitä oikeesti, pitäiskö erota etc. Satutan poikaystävääni kokoajan, hengailen ja flirttailen muiden miesten kanssa. Yritän saada hyväksyntää muilta, vaikka en ikinä pettäiskää rakastani.

Vähä välii psyyke murenee, itken ja lukitten itteni johonki et saan vaan olla yksin. Asun 180 km pääs poikaystävästä, ystävistä ja perheestä ja välil vaa hyppään bussiin ja meen takas kotii kaikilt tietämättä.

Välil oon maailman onnellisin ihmine, tunnin pääst kiukuttelen, itken, huudan ja heittelen tavaroita (nimim. 2 kk välei pitää ostaa uus puhelin). Elämä on ku vuoristorataa, välil rakastaa ja välil vihaa. Välillä taas alotan uuden koulun tai uuden työpaikan, lopetan parin kuukauden päästä ja makaan taas kotona muutaman kuukauden kokoomas itteeni.

Miksei Suomessa oo jotain lääkettä, mitä sais ottaa et kuolis kivuttomasti jos ois tarpeeks hyvät syyt siihe? En mä perjaattees haluu kuolla, rakastan elämää, luonnon ihmeitä ja läheisiäni. Mut silti joku osa mun pään sisäl haluu vaa tappaa mut, ja se alkaa päästä voitolle. Kuolema vs hankala elämä, kuolema vs ihanat unelmat vai kuolema vs henkinen kuolema. Ainaista tappelua.
 /   /  /  / Epävakaa persoonallisuus, rajatila

Keskusteluhaku

Laaja haku



Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta