Viikon aikana Pariisin katuja kuljettuani seurailin paikallista autokantaa. Yleisimmät automerkit olivat Peugeot, pikku japseja sekalainen kokoelma, saksalaisia jonkun verran mutta Citroenia näkyi liikenteessä todella harvoin. Citikkaa haukutaan näillä palstoilla yhtä oudoksi kuin ranskanmaan asukkeja mutta siellä niillä ei paljon ajella. Ranskalaiset ovat kieltämättä outoa porukkaa joten en ihmettele että eivät ymmärrä mitään hyvän auton päälle.
Kävin keväänkorvalla
6
802
Vastaukset
- outlanderisti
Kovin oli vähänlaisesti japanilaisia (siis aikuisten oikeesti) merkit oli esiintymis tiheydeltään pugi, rellu, citikka, vag, taisin nähdä jopa volvoja enemmän kuin japseja. No olin tosin eteläisessä Ranskassa Marseillen lähistöllä.
- Baskeri pakko
Ranskalaiset ei ymmärrä laadun päälle.
- todella..
omituista sakkia. Taitaa olla maailman ennätys alallaan kun Hitler marssi kahdessa viikossa(2) maan läpi. Pitävät viellä itseään jonain suurvaltana. Niillä on vielläkin jumalaton kompleksi nöyryytyksestä toisen maailman sodan ajoista. Eivät oikein suostu puhumaan englantikaan saati saksaa. Autotkin niillä yhtä omituisia kummajaisia, kyhäelmiä.
- normaali maa?
Heitäppä SINUN mielestäsi NORMAALI maa jossa tehdään huippu autoja. Kyllä raskalaiset ovat onnistuneet muotoilemaan autonsa siten että ne erottuvat muista. On myös aivan käsittämätöntä miten tämä viimeisin kyhäelmä C5 sai täydet viisi tähteä turvallisuustestissä. Vaikka ranskalaiset ovat kummajaisia niin osaavat suunnitella ja tehdä huippu autoja.
- historian tuntija
Miten luonnehdit Italian sotamenestyksen suhteessa heidän suunnittelemiin ja rakentamiinsa autoihin, Ferrari, Lambo, Maserati, Alfa ymmm... Varmaan olet todella innoissasi sodan voittaneen mahtimaan USSR rakentamiin ajoneuvoihin. Ranska taipui miehityksen alle yksinkertaisesti siksi että fasistit olivat sotakalustollaan teknisesti ylivoimaisia.
- outlanderisti
historian tuntija kirjoitti:
Miten luonnehdit Italian sotamenestyksen suhteessa heidän suunnittelemiin ja rakentamiinsa autoihin, Ferrari, Lambo, Maserati, Alfa ymmm... Varmaan olet todella innoissasi sodan voittaneen mahtimaan USSR rakentamiin ajoneuvoihin. Ranska taipui miehityksen alle yksinkertaisesti siksi että fasistit olivat sotakalustollaan teknisesti ylivoimaisia.
mikään suurvalta Ranskan rinnalla saati Britannian rinnalla ollut. Kummasti Saksassakin n. 70% ihmisistä ostaa saksalaisen auton, miksei n.70% ranskalaisista ostaisi ranskalaista??? Ei tuo tohjon euroopan valloitus ole oikein onnistunut, liekkö tuo luotettavuus kuitenkin vain Suomalainen harha, sillä ei sitä Saksassa ja Ranskassa minään huippu luotettavana pidetä. Saksassa esim pakuissa on tohjon osuus n. 5% myynnistä eikä se Ranskassakaan ole paljon suurempi. Taisi olla niin, että Suomi, Kreikka ja tanska pitävät tohjon euroopan myyntiä yli 10% osuudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit417974Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834656Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673361- 552186
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281719Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71697Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171586Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581518Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581209Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791118