Ystävyys varatun miehen kanssa

8kirsi9

En tiedä kirjoitanko yhtään oikeeseen paikkaan.. Mutta siis haluaisin kertoa kokemukseni ja saada teidänkin mielipiteitänne!

Eli siis olen 19-vuotias nuori nainen. En seurustele, enkä ole koskaan seurustellutkaan. En ole ollut pahemmin kosketuksissakaan miehiin, en edes suudellut.

Tutustuin erääseen naimisissa olevaan pariskuntaan, ja meistä tuli kavereita. Tulen hyvin toimeen heidän kanssaan. Vaikka ei pahemmin nähdä, niin aina kun tavataan niin hyvin synkkaa. He ovat olleet naimisissa jo vuosia ja he ovat onnellisia ja iloisia.

Tämä mies on ulkonäöltänsä minun makuuni, on ilo katsella häntä. Mutta en koskaan tuonut asiaa mtenkään esille, enkä ajatellutkaan asiaa sen koommin... Meillä on ikäeroa n 10 vuotta, mutta sitä ei huomaa mitenkään.

Yhtäkkiä jotenkin asia johti toisesta toiseen, ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että tämä mies haluaa tavata minut kahdestaan. Hän rakastaa vaimoaan, mutta haluaa tuntea minut edes kerran... Kysymyksessä on siis vain halimista ja suutelemista ja hellää koskemista. Innostuin asiasta, koska onhan hän minun mieleen.. Tässä ei ole tunteita pelissä, ollaan tolkutettu toisillemme että kaveripohjalla tapahtuu mitä tapahtuu, seksiä ei tule silti olemaan.. Hän sanoi ettei tee kanssani mitään jos minulla on tunteita pelissä, tai jos vähänkään mietin pystynkö elämään asian kanssa koko loppuelämäni.

Tekstailemme päivittäin pikkutuhmia juttuja jotka saa mahanpohjassa ihanan tunteen. Tämä on minulle aivan uutta. Hän on herrasmies ja luonteeltan erittäin herkkä. Olemme molemmat kokeneet lähes yhtä tuskaisia hetkiä, jotka myös yhdistävät meitä.

Teenkö typerästi? Olemme puhuneet tästä paljon, kumpikin kuuntelee toista.. Voiko mies ja nainen olla vain niin hyviä ystäviä että vaikka toinen on naimisissa niin suuteleminen on ok?

Haluan tavata hänet, ja haluan myös suudella häntä ja halia ja kutitella... Hän olisi ensimmäinen "halikaverini". Luotan häneen 100 prosenttisesti. Olen voinut puhua hänen kanssaan asiasta kuin asiasta!

En ole voinut puhua tästä kenellekään, koska pelkään toisten mielipiteitä.. Mutta oli pakko purkaa tänne.

Meidän tapaamiseen on vielä hetki aikaa, odotan sitä innolla. :)

Nyt olen tekemisissä tämän miehen kanssa, hänen vaimonsa kanssa en yhtään. Ja vaimo ei todellakaan tiedä tästä asiasta..

Siinä oli minun asiani lyhyesti kerrottuna! Ajatuksiani oli vaikea tuoda esille, eikä niistä varmaan tuossakaan saanut kauheasti selvää..

Saatte ihan vapaasti kertoa mielipiteenne asiasta! :)

89

17237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huh huh

      ..sillä yläpäälläsi, niin olisi jo korkea aika alkaa.

      • beatyeyes__

        ei¨kolmas osapuoli kenenkään suhdetta pilaa. kyllä siinä parissa silloin jotain vikaa on jos toinen haluaa muita/pettää. paljon olen nähnyt varattuja,siistejä,mukavia miehiä joilla on kihlasormukset sormissaan ja kaikki olisivat yö kylään tulossa. kesällä muutaman veinkin kotiini tampereelta, se ei ole minun vikani jos mukaan lähtee. mielestäni tuossa ei ole mitään väärää, paitsi että jos "juttu" menee pitemmälle olisi miehen ehdottomasti kerrottava vaimolleen tästä asiasta. sillä eihän kukaan itseään arvostava nainen ole miehen kanssa joka haluaa muita.

      • tuimas

        olipas suorasti sanottu joku jollekkin, ei kuitenkaan minulle!!!!
        ei noin suoraan saisi sanoo..törkeetä..!!!!

      • Käääk...
        beatyeyes__ kirjoitti:

        ei¨kolmas osapuoli kenenkään suhdetta pilaa. kyllä siinä parissa silloin jotain vikaa on jos toinen haluaa muita/pettää. paljon olen nähnyt varattuja,siistejä,mukavia miehiä joilla on kihlasormukset sormissaan ja kaikki olisivat yö kylään tulossa. kesällä muutaman veinkin kotiini tampereelta, se ei ole minun vikani jos mukaan lähtee. mielestäni tuossa ei ole mitään väärää, paitsi että jos "juttu" menee pitemmälle olisi miehen ehdottomasti kerrottava vaimolleen tästä asiasta. sillä eihän kukaan itseään arvostava nainen ole miehen kanssa joka haluaa muita.

        Just näin... Ei se suhde ole sillon täydellinen jos haluaa muita...

    • vastaus:

      Teet todellakin typerästi! Suuteleminen ja seurustelu, naimisissa olevan kanssa, ei ole oikein.
      Mainitsit itse, että he ovat onnellisia ja iloisia, miksi tahallisesti aiheutat heille surua...Jossain vaiheessa se kuitenkin tulisi tietoon. Ei edes tekstailu ole oikein, toisen selän takana.
      Kasva nyt aikuiseksi, äläkä ajattele vaan itseäsi.
      Toivottavasti Heillä ei ole lapsia, joiden elämän Sinä pilaisit.

      • ............

        minun mielestä on älytöntä syyttää pelkästään tuota 19v tyttöä. Hän kertoi itsekin olevansa kokematon, joten ymmärrettävää, nuorena lähes jokainen tekee typeryyksiä, eikö? Ja huomioi, että hän kuitenkin ajattelee sen verran, että onkohan viisasta kuitenkaan (moni ei edes miettisi)
        Olen siis sitä mieltä, että se mies on vastuussa yhtä paljon. Ja enemmänkin: hänhän se naimisissa on, ja ennenkaikkea on paljon kokeneempi ja vanhempi!

      • ##4##
        ............ kirjoitti:

        olen kanssasi samaa mieltä,miksi ihmeessä ei morkata
        enempi miestä aina vika mukamas on naisessa.

        Kyllä nyt on jo aika naisten lopetta oleminen miesten
        moraalinvartijana, miesten pitää jo itsekkin osata päätellä mitä sopii tehdä mitä ei.
        Ei se aina voi olla vain naisten asia sanoa EI

      • mies23v.
        ............ kirjoitti:

        minun mielestä on älytöntä syyttää pelkästään tuota 19v tyttöä. Hän kertoi itsekin olevansa kokematon, joten ymmärrettävää, nuorena lähes jokainen tekee typeryyksiä, eikö? Ja huomioi, että hän kuitenkin ajattelee sen verran, että onkohan viisasta kuitenkaan (moni ei edes miettisi)
        Olen siis sitä mieltä, että se mies on vastuussa yhtä paljon. Ja enemmänkin: hänhän se naimisissa on, ja ennenkaikkea on paljon kokeneempi ja vanhempi!

        Minusta parisuhde ja sen ongelmat ovat vain sen parin asioita. Jos toinen haluaa jotakuta muutakin, ei tuon ulkopuolisen kannata turhia surra. Nauti toisesta ihan rauhassa. Hölmöä toisaalta olisi elätellä toiveita että siitä tulisi jotain muutakin (ei sen parisuhteessa olevan petturiluonne parane silittelemällä vaan kunnon köniinsaannilla).

        Toisaalta jos tuon miehen nainenkin on kaverisi, petät hänet. Jos olette naisen kanssa _toisillenne_ yhdentekevät, asia on toinen.

      • jupajaa

        Höpö höpö... Eikö siinä varatussa "iloisessa" miehessä ole vikaa??? Pitäkää naiset miehenne oikeesti onnellisina ja tyytyväisinä, ni niitten ei tartte etsii parempaa. Ja pettää...

    • naitavaksi

      Huh.. mitenkä muuten tuo voisikaan mennä! Etkä sinä ymmärrä yhtään kuviota. Sinun ensimmäinen halikaverisi, joka ei ala mihinkään, jos sinulla on tunteita pelissä.
      Heh. Siihen voit sanoa, että ei ole tunteita, mutta jo on kuitenkin. Sinä olet jo ihastunut. Et osaa etkä pysty kuvittelemaan sitä tunteitten määrää, kun aikanne olette halineet ja pusineet, alkaa jalat aueta kuin itsestään. Yksi asia vie toiseen. Ei sillä että seksi olisi jotenkin kielteistä ja rumaa, päinvastoin, mutta kohta sinä olet siinä korviasi myöten. Et osaa päästää irti, kun et voi rakkaudellesi sanoa ei, mutta et voi pitää kiinnikään, kun rakkaasi on jo lupautunut muualle.
      Toki sinun pitää tuo virhe päästä tekemään, rakastua ukkomieheen. Sen on tehnyt niin moni sellainenkin, kuka on asiasta tiedustellessa saanut neuvoksi antaa olla. Sinä olet nuori typerä kokematon, mutta samaan lankaan menee myös vanhat viisaana itseään pitävät maailmaa nähneet.
      Joten.. järjen ääni ei varmasti auta mitään. Laita vaan jonnekin sinne aivojen sopukkaan tieto, että se, keneen eniten sattuu, olet sinä itse. Kivun määrä ja laatu ei ole etukäteen arvioitavissa.

    • voi voi

      sääliksi sinua käy. Mies käyttää lasta aika häikäilemättömästi hyväkseen. Tiedä tämä sitten kun mies ilmoittaa usean panon jälkeen ettei haluakaan enää sinua tavata, rakastaahan hän vaimoaan. :)

      Voi kuule, sinua on helppo viedä kun et ole koskaan miehen kanssa ollut, et tiedä mitään rakkaudesta ja seksistä, et erikseen etkä ainakaan yhdessä.

      Voit kuitenkin olla varma, että mies ei tule sinuun koskaan ihastumaan tai rakastumaan, haluaa vaan pienen seikkailun avioelämän rinnalle, vaimonsa viereenhän hän kuitenkin yöksi menee. Ja voit vaan kuvitella mitä halimista ja enemmänkin heidän välillään sitten tapahtuu. Musta tuntuis kamalalta olla toinen nainen. Mies kävis kuksimassa kun tykkää ja sitten kotiin vaimon kanssa sänkyyn. Hei koita nyt oikeesti älytä mikä meininki tuossa on! "Hän on heerasmies ja herkkä", just joo, siis näin hän on antanut sun ymmärtää et pääsis viemään nuoren tytön neitsyen.

      Noh, itsepä virheesi teet, mutta aika surullista, että neitsyytesi annat noin mielellään erittäin petolliselle miehelle. Koska niinhän siinä ennen pitkää käy. Luulet nyt, että vaan halitte ja pusuttelette. No arvaas mitä. Sen miehen mielessä on ihan jotain muuta. Se tietää miten nainen toimii, sinä et, ethän ole koskaan edes suudellut. Mies kyllä tietää, että kun aikansa halii ja pussaa niin ne jalat on levällään ihan itsestään, ei siinä muuta tarvitakkaan kun vastassa on naivi ja kokematon lapsi. Ja usko pois, mies tietää myös, että olet ihastunut häneen, ei hän muuten tuollaista järjestelyä ehdottaisi. Kunhan käyttää tilanteen hyväkseen ja sä toimit juuri niinkuin se on suunnitellu. Huoh. Odottaisit mieluummin miestä, joka raskastaa sua. Voit katua tuota lopun ikääsi.

    • vaan jos

      susta tuntuu niin.

      • kokki-36

        molemmista päistä

    • sj_78---

      älä nyt ihmeessä tapaa sitä miestä tai omahan on asiasi..Joudut kärsimääm jos niin teet ja myös mies ja hänen vaimonsa.Ja mitä hittoa ystävyys???ei siihen kuulu koskettelu ja mitä muuta nyt tossa mainitsit.Yäk miten kehtaat,etkä itse tajua?!

    • toivon

      Voi kun osaisin pukea ajatukseni sanoiksi ja vielä vaikuttaa siihen mitä ajattelet tehdä. Kuten tuossa ylempänä joku kirjoitti, olen lähes varma siitä että et enää pysty pysäyttämään tapahtumien kulkua, koska olet niin ihastunut. Vielä varmempi olen siitä, että jossain vaiheessa kadut sitä, että edes tapasit sen miehen.

      Kun joskus löydät sellaisen ihmisen, joka välittää sinusta ja sinä hänestä, ymmärrät kuinka paljon olet aikeissa satuttaa jotakuta. Itsesi lisäksi siis. Se ei ole oikein. Sinun tulee myös tunnustaa, että olet ihastunut mieheen ja samalla myös, että ette tule koskaan olemaan pari. Mies sanoi sen selkeästi: hän ei halua tunteita peliiin, hän haluaa jotain fyysistä. Hän ei siis välitä sinusta. Pelkäänpä pahoin, että et usko sitä, vielä.

      Sama se kuinka pitkälle menette, jo suuteleminen satuttaa ja on väärin. Sellainen mies on paha, joka on valmis satuttamaan sitä ihmistä jota rakastaa. Ymmärrän, että tämä on kaikki uutta sinulle ja olet aika pitkälti nyt tunteiden vietävissä. Senkin tiedän että jossain vaiheessa vihaat sitä miestä.

      Vanhemman neuvo, älä tee sitä.

    • petetty 41

      Unohda se tapaaminen. Mun eukko lähetteli viestejä ja tapaili yhtä yhteistä tuttuamme, enkä voinut aavistaakaan mitään, ennen kuin jäivät kiinni. Se tuntuu tosi järkyttävältä petetystä eli sun tapauksessa siitä vaimosta. No meillä yritetään vielä yhdessä, vaikka välillä tuntuu, ettei vaimoa uskalla oikein edes kauppaan päästää yksinään.

    • kuulehan neito.

      sua yritetään käyttää hyväksi. Ja tämä "herra" luottaa tai yrittää saada sinut luottamaan siihen, ettei tästä kuulu kertoa hänen vaimolleen tai kenelleekään muulle. Liirum, laarum, jne. Usko tekoihin, älä sanoihin, ja tässä sinun tapauksessasi ne teot ovat sitä, että vaimonsakin tietää ja hyväksyy ne, sitä ei kannata kysyä mieheltä, että " kerroitko vaimollesi?" Kysy vaimolta, että tietääkö. Sydänsuruja ja mielipahaa sekä itsetunnon alentumaa saat, jos uskot suoralta kädeltä, ilman faktojen tarkastamista......

    • ********

      Tietenkin teidän jutussa on omat riskinsä, jos miehen vaimo saa tietää asiasta niin siinä ei varmaan kummallekaan kunniaa tule. Lisäksi viestistäsi voi lukea rivien välistä että olet ihastunut mieheen vaikka et sitä itsellesi myönnä.. Pelissä on tiettyä jännitystä ja ihastusta kun tekstaatte ja se pitää mielenkiinnon yllä. Ensimmäisellä kerralla voi riittää suukottelu ja muu pikku tuhma mutta sitten voi tulla ajatus tavataan toisen kerran ja stten edetäänkin huomaamatta pidemmälle kun ihmisen ei välttämättä ole ainaa helppoa pitää järkeä mukana kun kahdesta samanlailla tuntevasta ihmisestä kysymys tai vaatii kovaa itsekuria.

      Itsekään en ole paras esimerkki jakamaan neuvoja koska olen itse varattu ja ihastusta molempiin suuntiin toisen miehen kanssa. Meillä ei juttu ole johtanut vielä mihinkään, mutta tietenkin aina on se vaara kun tapaa toisen kanssa. Sen takia itsekin yritän miettiä tarkkaan asioita mutta se ei ole todellakaan helppoa kun tuntee toista kohtaan jotakin ihastumista mutta silti pitäisi pitää järki mukana kun on varattu.

      • beebbaab

        Ihan oksuttaa... näin nämä vanhemmat "herrasmiehet" vedättää sekä vaimojaan että kokemattomia pikkulikkoja.

        Etkö ole aiemmin saanut huomiota miehiltä, kun noin käyttäydyt? Sinuna ottaisin yhteyttä vaimoon ja kertoisin mitä hänen mies selän takana touhuaa. Tekisit näin palveluksen vaimolle, miehelle ja myös itsellesi. Näkisitpä ainakin onko mies sinusta tosissaan kiinnostunut, kun vaimo lähtee lätkimään.... Mutta jännityksellä odottelen kuinka asia etenee.

      • 8kirsi9
        beebbaab kirjoitti:

        Kiitos vastauksista.. Ne sai minut ajattelemaan enemmän. Pitää tarkentaa vielä alkuperäistä viestiäni, siis myönnän olevani hieman ihastunut kyseiseen mieheen ja hän tietää sen. En anna (ainakaan tietoisesti) tämän syventyä tunteikkaammaksi. Enkä hänestä halua mitään sen enempää. Enkä todellakaan halua erottaa häntä vaimostaan!

        Neitsyyttäni hän ei tule viemään, sen säästän avioliittoon. Mutta jotenkin tunnen itseni vain niin oudoksi nuoreksi kun en ole koskaan edes suudellut.. Niinpä ajattelin että tuo mies voisi minua "auttaa" ja opettaa. Hän siis tietää ettei tule multa saamaan neitsyyttä..

        En enää tiedä mitä ajattelen! En todellakaan... Kieltäytyminen olisi hänelle ihan ok. Mutta kun toisaalta itse haluaisin kokea..

        Argh inhoan tätä tilannetta!!

      • naitavaksi
        8kirsi9 kirjoitti:

        Ei niin mikään.
        Miehelle tuollainen tietämätön neitsyt on niin iso herkkupala, ettei varmasti halua pilata sen saamista puheilla. Mies tietää, että sinä olet vielä sulaa vahaa hänen käsissään, että sinä vielä tyrkytät neitsyyttäsi hänelle. Hän saa sen varmasti.
        Kuvitelma ettei vaimo saa tietää on näennäinen suoja sinua varten. Aikuinen mies tietää, että sana tulee menemään myös vaimon korviin, mutta myös sen, ettei sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä, kun panoksena on ihastuneen neitsyen immenkalvon puhkaisu. Siihen ei enää nykypäivänä pääse ihan jokainen jannu, yleensä alle leviää vain korkattuja kappaleita.
        Turhaan sä selität mitään avioliitoista. Miehen alle päästyään ei enää pysy jumala mielessä eikä housut jalassa.

      • Aina vaarallista
        8kirsi9 kirjoitti:

        Kiitos vastauksista.. Ne sai minut ajattelemaan enemmän. Pitää tarkentaa vielä alkuperäistä viestiäni, siis myönnän olevani hieman ihastunut kyseiseen mieheen ja hän tietää sen. En anna (ainakaan tietoisesti) tämän syventyä tunteikkaammaksi. Enkä hänestä halua mitään sen enempää. Enkä todellakaan halua erottaa häntä vaimostaan!

        Neitsyyttäni hän ei tule viemään, sen säästän avioliittoon. Mutta jotenkin tunnen itseni vain niin oudoksi nuoreksi kun en ole koskaan edes suudellut.. Niinpä ajattelin että tuo mies voisi minua "auttaa" ja opettaa. Hän siis tietää ettei tule multa saamaan neitsyyttä..

        En enää tiedä mitä ajattelen! En todellakaan... Kieltäytyminen olisi hänelle ihan ok. Mutta kun toisaalta itse haluaisin kokea..

        Argh inhoan tätä tilannetta!!

        Miksi leikkiä tunteille, jos kuitenkin tietää, ettei niitä voi tai aio päästää valloilleen.
        Varmasti jos tapaatte, ihastut mieheen vielä enemmän, hän ihastuu sinuun, ei enää pysty osoittamaan tunteitaan vaimolleen samalla lailla kuin ennen koska sinä viet osan hänestä ja hänen aatoksistaan. Tämä on vaarallista peliä, jossa ei ymmärretä seuraamuksia. Tuskin pystyt noita hetkiä tämän miehen seurassa noin vain tämän kokeilun jälkeen unohtamaan.

      • ja haliminen
        8kirsi9 kirjoitti:

        Kiitos vastauksista.. Ne sai minut ajattelemaan enemmän. Pitää tarkentaa vielä alkuperäistä viestiäni, siis myönnän olevani hieman ihastunut kyseiseen mieheen ja hän tietää sen. En anna (ainakaan tietoisesti) tämän syventyä tunteikkaammaksi. Enkä hänestä halua mitään sen enempää. Enkä todellakaan halua erottaa häntä vaimostaan!

        Neitsyyttäni hän ei tule viemään, sen säästän avioliittoon. Mutta jotenkin tunnen itseni vain niin oudoksi nuoreksi kun en ole koskaan edes suudellut.. Niinpä ajattelin että tuo mies voisi minua "auttaa" ja opettaa. Hän siis tietää ettei tule multa saamaan neitsyyttä..

        En enää tiedä mitä ajattelen! En todellakaan... Kieltäytyminen olisi hänelle ihan ok. Mutta kun toisaalta itse haluaisin kokea..

        Argh inhoan tätä tilannetta!!

        varatun kanssa ei kuulu ystävyyteen vaan rakkaussuhteeseen. Haluatko pysyä heidän ystävänään vai rikkoa heidän avioliittonsa?

      • Joonathan Eskill
        8kirsi9 kirjoitti:

        Kiitos vastauksista.. Ne sai minut ajattelemaan enemmän. Pitää tarkentaa vielä alkuperäistä viestiäni, siis myönnän olevani hieman ihastunut kyseiseen mieheen ja hän tietää sen. En anna (ainakaan tietoisesti) tämän syventyä tunteikkaammaksi. Enkä hänestä halua mitään sen enempää. Enkä todellakaan halua erottaa häntä vaimostaan!

        Neitsyyttäni hän ei tule viemään, sen säästän avioliittoon. Mutta jotenkin tunnen itseni vain niin oudoksi nuoreksi kun en ole koskaan edes suudellut.. Niinpä ajattelin että tuo mies voisi minua "auttaa" ja opettaa. Hän siis tietää ettei tule multa saamaan neitsyyttä..

        En enää tiedä mitä ajattelen! En todellakaan... Kieltäytyminen olisi hänelle ihan ok. Mutta kun toisaalta itse haluaisin kokea..

        Argh inhoan tätä tilannetta!!

        Olen ollut 40 vuotta naimisissa . Olen halaillut ja pussaillut sinä aikana satoja naisia. Ne on olleet aivan yleisiä ja suurin osa aivan yleisellä paikallakin. Samoin vaimoni on tehnyt. Mutta suutelulla ja suutelulla on ero. Ja myös ihastumisella ja ihastumisella rakkaudesta puhumattakaan. Ensikokemukset näistä on hämmentäviä. Varsinkaan jos ei eroita omia tunteitaan. Minulle on tavanomaista että kaikkia tuttuja halitaan js poskisuudelmia vaihdetaan. Sitten taas jos sitä erikseen harkitaan siinä on jotain muuta mielessä, jännitystä uuden kokemista, Ehkä ihastumistakin. Ei suutelemisessa ja halaamisessa mitää pahaa ole kunhan vaan omista tunteistaan on selvillä. Eikä antaudu itsensä ja toisen tunteiden vietäväksi. Nyt vanhana halitaa melkein aina kun ystäviä tavataan jopa miehiäkin. Toki suudella ei. Niin keskieurooppalaiseksi en ole muuttunut. Joskus nuorena tahtoi omat tunteen sekoittaa joskus näitä. Suutele ja halaa kunhan itsesi tiedät. Aina tilanteesta vöi pois juosta jos tuntuu että ei tiedä mihin ollaan menossa.

    • Been There,Done (almost) That

      Vaikka omasta moraalistani voidaankin ehkä olla montaa mieltä,on minulla kuitenkin ainakin yksi ehdoton periaate:pettämään ei aleta.
      Olen kyllä ollut varattujen miehien kanssa-mutta vain niin että miehen vaimo/kihlattu/naisystävä on ollut asiasta tietoinen ja hyväksynyt sen.MUTTA se on ollut pelkkää seksiä,ei ainakaan minun puoleltani minkäänlaista pelkoa siitä että olisin kiintynyt niihin miehiin sen enempää...
      Kuulostaa siltä että sinulle on jo hyvää vauhtia kehittymässä tunteita tätä miestä kohtaan,eikä se tuollaisessa tilanteessa voi olla hyvä-vaikka itsestä niin tuntuisikin.Usko pois,satutat itseäsi vain enemmän jos annat tilanteen mennä yhtään pidemmälle-ja samalla kärsii myös moni muu.
      Tiedän kyllä että houkutus on suuri,tuntuu hyvältä saada olla jonkun lähellä ja mieskin on varmasti upea ja ihana mutta vakaa neuvoni sinulle on vastustaa kiusausta.Älä tee mitään typerää,kadut vain myöhemmin eikä fiilis taatusti enää siinä vaiheessa ole yhtään niin mahtava.
      Vaikka tämä mies nyt tuntuisikin oikealta hellittävältä ja ihmiseltä jonka kanssa synkkaa ihan erityisellä tasolla,on olemassa kuitenkin myös monia,monia,monia,monia ihania VAPAITA miehiä! :) En tiedä miten paljon liikut ja missä mutta tutustu rohkeasti uusiin ihmisiin missä ikinä oletkin-varmasti sieltä löytyy sinullekin seuraa-halusit sitten pelkkää läheisyyttä ja seksiä tai ihan rakkauttakin.Rakkautta et todennäköisesti tule koskaan varatulta mieheltä saamaan (ja vaikka siihen pienen pieni mahdollisuus onkin niin kaupanpäälle tulee myös suuri kasa ongelmia ja sotkuja...),ja pelkän seksisuhteen voi yhtä hyvin vapaillakin markkinoilla rakentaa.
      Tsemppiä paljon sinulle,tiedän ettei ole helppoa-mutta yritä jaksaa! :)

    • 8kirsi9

      Olen miettinyt nyt todella paljon.. Vastauksissa oli paljon järkeä... hyvin paljon.. Nyt kun tarkemmin ajattelen asiaa niin olette ihan oikeassa.

      vaikkakin sen myönnän etten usko että hän housuihini yrittää..

      vastailen myöhemmin miten käy... apua..

      • veikkaisin

        Huonosti nimittäin käy jos päätät kuitenkin tavata häntä, kun kerran tunteita on molemmilla toisianne kohtaan. Jos nimittäin tapaatte, päädytte hyväilemään ja jopa suutelemaan, varmasti hormoonit hyrräävät jo siinä vaiheessa ja himot hyllää. Oli etukäteen päätetty ja luvattu mitä tahansa pidättyväisyydestä.

        Pidä jääpalapussit lähettyvillä jotta saatte tunteenne viilennettyä jos aiotte olla "kiltisti"

      • että naiset täällä

        manaa miehiä huijauksesta vaikka olivat niiiiin uskottavan tuntuisia, jos tosiaan noin tyhjäpäisiä naisia löytyy.

        Sanot ettet usko että pyrkii housuihisi, entä sitten, mitä painovoimaa on sun uskomuksilla tässä asiassa kun kokemuksesi miehistä on noinkin olematonta kuten kerroit. Et taida tajuta että oot aivan pohjalla vielä seksiasioissa, usko vaan kokeneempia, ja miksi et iske ikäistäsi tai edes vapaata miestä, ootko jotenkin epäkelvon näköinen/oloinen? Ujo nörtti?

        Kokeneena miehenä voin sanoa etten todellakaan jättäisi touhua suutelemisasteelle, tiedän hyvällä kokemuksella miten asiat etenee itsestään naimiseen asti vaikka miten olisi sovittu, ei siinä tohinassa voi jättää enää touhua kesken kumpikaan.
        Kokeneena miehenä tosin tiedän senkin etten viitsisi vaivautua opettamaan jotain alokasta suutelemaan ym. kokenut nainen se on parasta, ei vehkeet käytössä kulu, ja oikein avioliittoon asti aiot odottaa, no seksiä tulee puuttumaan liitosta jos sellaisen miehen löydät joka jaksaa seurusteluvaiheenkin ilman sitä, tai sitten hoitaa hommat toisen naisen kanssa.

      • 8kirsi9
        että naiset täällä kirjoitti:

        Ensinnäkin olen hyvännäköinen, kropassakaan ei valittamista. Kehuja olen kuullut kyllä sen puolesta paljonkin.

        Ujo olen sen myönnän. Ihan kuin miehet vain jollain lailla pelkäisivät tutustua minuun, siksi ei ole poikaystävää. Itse olen ollut kyllä ihan avoimin mielin.

        Hän tietää tilanteeni.. Siksi hän varovasti sanoi voivansa opettaa minua.

        Ääh tästä ei tule nyt mitään, en saa ajatuksia kokoon niin että muut ymmärtäisivät..

        Ehkä olen sitten vain se lapsellinen ja kokematon!

      • mammamia!

        oletko valmis menettämään ystäväsi, kuten siinä käy kun asia tulee ilmi jokatapauksessa. Muutenkin ystävyys on pilalla, se ei palaa enää entiselleen jos tapailet sitä miestä salaa ilman vaimoa. lopeta myös viestittelyt.

      • 30+
        8kirsi9 kirjoitti:

        Ensinnäkin olen hyvännäköinen, kropassakaan ei valittamista. Kehuja olen kuullut kyllä sen puolesta paljonkin.

        Ujo olen sen myönnän. Ihan kuin miehet vain jollain lailla pelkäisivät tutustua minuun, siksi ei ole poikaystävää. Itse olen ollut kyllä ihan avoimin mielin.

        Hän tietää tilanteeni.. Siksi hän varovasti sanoi voivansa opettaa minua.

        Ääh tästä ei tule nyt mitään, en saa ajatuksia kokoon niin että muut ymmärtäisivät..

        Ehkä olen sitten vain se lapsellinen ja kokematon!

        "Hän tietää tilanteeni.. Siksi hän varovasti sanoi voivansa opettaa minua." Ei tämä voi olla totta??? Ihanko tosissasi kuvittelet, että hän hyvää hyvyyttään tarjoutuu sinua "opettamaan" ?! XD Onpas jaloa... ;D Hyvin on mies korttinsa pelannut, on todella...

    • kaneli2

      varattuihin ei kannata sotkeentua, niistä ei saa kun sydänsuruja ja toisaalta hyvää seksiä. mutta ei se ole sen arvoista et odottelee millon mies pääsee vaimoltaan karkaamaan. turhaa odotusta viikosta toiseen

    • 8kirsi9

      Ehkäpä on väärä palsta siinä suhteessa, että ei meille mitään suhdetta tule. Tapaus olisi vain ainutkertainen. Hän asuu sitäpaitsi niin kaukana että tapaamiset ei onnistu helpolla senkään takia..

      Enkä säännölliseen tapaamiseen haluisikaan. En osaa kirjoittaa ajatuksiani..

      • kun,

        täällä ei ollukkaan omaa palstaa salaliitoille ja pettäjille, no höh.

      • kun ei

        täällä ollutkaan omaa palstaa avioliitonrikkojille, salaliitoille ja pettäjille, no höh.

    • kirjoitat!

      Jossain viestissä sanot, ettet halua sänkyyn ja toisessa, että haluat. Sitten sanot, että et halua heidän avioliittoaan pilata, mutta kuitenkin haluat sänkyyn naimisissa olevan miehen kanssa (tiedäthän, että pettäminen aika usein pilaa avioliiton).

      Toisaalta tunnut arvostavan avioliittoa toisessa viestissä (haluathan säästää seksin siihen), mutta toisaalta edelleen et tunnu arvostavan toisten avioliittoa, olethan valmis pilaamaan heidän suhteensa ihan vain siksi, että pitää päästä muna kokemaan.

      Hyi olkoon, millainen nainen olet. Esität viatonta, mutta taidatkin olla itsekin aika petollinen ihminen. Näin ollen sovitte siis tämän "pettäjäsi" kanssa erittäin hyvin yhteen! :)

      Oksettaa lukeakaan tällaista, yök. Muka moraalia kovasti, mutta ei sitten kuitenkaan.

      Mä oon vähän pettyny. ;)

      • 8kirsi9

        En ole missään vaiheessa sanonut haluavani sänkyyn hänen kanssaan! En todellakaan!

        Haluaisin kokea suutelemisen.. Ilman tunnetta.. En osaa selittää.

        Kiitos viestistäsi, se sai hyvän mielen! :)

      • kuule nyt

        pussailemaan vapaan naapurin pojan kanssa!

        Just tää mua tässä jutussa oksettaakin et sä tieten tahtoen haluat mennä avioparin väliin vaan siksi, että haluat KOKEILLA jotain ILMAN TUNTEITA!!!

        Käsitätkö miten väärin tollainen PELI on sen vaimon näkökulmasta! Se vaimo RAKASTAA miestään tolkuttomasti ja sit tulee heitukka, joka sanoo et "ei mulla oo tunteita sun miestä kohtaan, halusin vaan pusun joltain". Ei meinaan sitä vaimoa paljon lohduta, päinvastoin, loukkaa enemmän.

        Rakastaisit edes sitä miestä niin ois ymmärrettävämpää.

        Mut tollainen välinpitämättömyys toisten tunteita ja elämää kohtaan vaan siksi että haluatpa nyt vaan koittaa, on sairasta ja pahaa.

        Ja sit sellainenkin juttu et mä en ainakaan ihan oikeesti usko et säkään oot niin tyhmä et luulet et joku AIKUINEN kolmikymppinen mies matkustaa pitkiä matkoja SALAA VAIMOLTAAN vain opettaakseen sulle miten se pusu annetaan. Hei ihan oikeesti, et oo noin dorka. Ja jos oot ni voi luoja, sulla on hyvät tulevaisuuden näkymät edessäsi. Kukaan palkkaa koskaan ihmistä, joka ei osaa edes ratkaista maailman yksinkertaisinta yhtälöä (1 1). Et säkään varmaan kuitenkaan ihan niin beibe ole et pusun takia riskeerataan koko elämä. Ei ei.

        Mut äläpä sitten itke, jos mies tuleekin sinne muna pystyssä. Suuri pettymys sulle tulossa ku paljastuukin et ei se mies pusun takia bensoja maksanu. Vai kummallehan teille on suurempi pettymys luvassa...?

      • 8kirsi9
        kuule nyt kirjoitti:

        Tämä mies ei tulisi varta vasten minua katsomaan. Se on työmatka, ja hän ei tunne täältä ketään niin haluaisi seuraa..

        Sanoin hänelle äsken että epäröin. Välitän kuitenkin hänen vaimostaankin. Hän sanoi sen olevan ok, ja että meidän ei tarvitse tehdä mitään mikä voisi tuntua myöhemmin pahalta. Sanoi vielä perään että ei halua kuitenkaan perua tapaamistamme koska haluaisi seuraa, juttuseuraa.

      • KissMaster4000
        8kirsi9 kirjoitti:

        En ole missään vaiheessa sanonut haluavani sänkyyn hänen kanssaan! En todellakaan!

        Haluaisin kokea suutelemisen.. Ilman tunnetta.. En osaa selittää.

        Kiitos viestistäsi, se sai hyvän mielen! :)

        Suuteleminen ilman tunnetta? tuntuu varmaan loistavalta jep. Näyttelijät osaavat suudella ilman tunnetta (ehkä) mutta eikö olisi kiva säästää se ensisuudelmakin sellaiselle jota todella rakastat ja kenestä välität, ja hänkin välittää sinusta? Itse menetin ensisuudelmani vähän samantapaisessa tilanteessa. Olin nuori mies vielä silloin ja tapasin yhtä tyttöä netistä. Tiesin että hän seurustelee mutta ihan kaverina vaan hänen kanssaan hengasin...Kunnes, hän halusi suudella minua. En ollut ennen suudellut ketään ja olin ehkä hieman kiinnostunut hänestä, mutta suutelimme...Aikamme tavattuamme tajusin, että mitä helvettiä oikein teen?! Autoin muijaa pettämään sen miestä minun kanssani. Heräsin todellisuuteen ja vedin yhteydet poikki. Oikea päätös mutta liian myöhään...Ja VIELÄKIN näin 6 vuoden jälkeen minua kaduttaa kun annoin käyttää itseäni hyödyksi.

    • mietintää

      Itku meinasi tulla silmään kun luin tuon sinun viestin ja ajattelin mitä olet tekemässä tämän miehen vaimolle. Sillä ennen pitkää hän saa kyllä seikkailuistanne tiedon.

      Tuolla ketjun yläpäässä oli viestittelyä siitä etttä on miehen syytä kun petetään, mutta olen kyllä sitä mieltä, että tässä tapauksessa sinulla on aivan yhtä suuri vastuu petoksesta, sillä tiedät mikä on miehen tilanne ja siviilisääty.

      Minua jotenkin loukkaa, vaikka asia ei minulle tietenkään kuulu. Siis minua loukkaa se, että et tunnu välittävän millaisen kriisin tulisit - yhteisvastuullisesti miehen kanssa - heidän avioliittoonsa aiheuttamaan omasta mielestäsi viattomalla tekosella. Kuinka voisitkaan tietää, kun et ole koskaan kokenut raukkatta.

      Teet millaisen päätöksen asian suhteen tahansa, tulet myöhemmin, löydettyäsi oikean rakkauden, ymmärtämään, että vaimo tulee murtumaan tästä jutusta. Et edes voi kuvitella millainen sokki tieto teidän salaisuudesta tulee hänelle olemaan. Vielä mikäli kyseessä on herkkä ihminen ja miestä kovasti rakastava nainen, voi tämä tilanne aiheuttaa hänelle vuosia kestävän todella tuskallisen prosessin, mahdollisesti eroprosessin myös. Surutyö on joka tapauksessa valtava ja tällainen tietoinen "petos" vaikuttaa myös vaimon tuleviin suhteisiin negatiivisesti. Siis mikäli tästä ero tulisi.

      Itseäni surettaa kun ajattelen omaa rakasta perhettäni, miestäni, lapsiamme. Jos tällainen tilanne meille tulisi eteen, olisi se katastrofi. Varsinkin, jos sen meille tekisi ns. yhteinen tuttava, johon luulin voivani luottaa ja jota minä olisin mahdollisesti kodissamme kestinnyt, hyvänä pitänyt. Jonka kanssa on naurettu, pidetty hauskaa, puhuttu vakavia. Olisi anteeksiantamatonta, että tällainen tuttava haluaisi perheellemme jotain näin pahaa.

      Pettäminen aiheuttaa useimmiten parisuhteeseen sen suurimman kriisin mitä kuvitella saattaa. Näin siis ainakin omalla kohdallani ajattelen. Minulla kestäisi todellakin vuosia kerätä voimani, jotta jaksaisin taas luottaa ihmisiin, tässä tapauksessa niihin ihmisiin, jotka olisivat ne tärkeimmät: oma mies ja ystävä/tuttava. Puhumattakaan kuinka lapsemme kärsisivät tilanteesta. Tästä nuoren, kokemattoman tytön "viattomasta" kokeilusta.

      Et oikeasti voi kuvitella miten tämä vaimo luuhistuu kun ymmärtää, että häntä on näin karvaasti petetty. Ja vielä tietoisesti, suunnitelmallisesti.

      Luulet, että suudelmalla ei ole merkitystä. Tämän miehen vaimolle se merkitsee kaiken.

      Toivon todella sydämmeni pohjasta, että et sekaantuisi varattuun mieheen. Se kun ei oikeasti ole teidän kahden välinen asia vaan se kuuluu muillekin. Mikäli miehellä ei ole lapsia niin vaimolle ainakin.

      Jos taas tietoisesti lähdet tällaiseen leikkiin, toivon todella, että asian paljastuttua otat miehen rinnalla vastuun teostasi ja kohtaat vaimon. Ehkä sitten ainakin ymmärtäisit mitä tekonne aiheuttaa. Se on sinulle ja miehelle vain leikkiä, vaimolle erittäin tuskallista, pahimmassa tapauksessa hyvin pitkäksi aikaa elämän pilaavaa, todellisuutta.

      Voi kun maailma olisi parempi paikka. Voi kun ihmiset olisivat parempia toisilleen. Ottaisivat huomioon. Muistaisivat mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Valitettavasti se kuitenkin tuntuu menevän, juuri niin kuin mafiassa ja tässäkin tapauksessa on aikeissa käydä: pahimmat petokset tekevät juuri ne lähimmät ja tärkeimmät ihmiset.

      Voimia toivon myös vaimolle, kun asia hänelle paljastuu. Se kun paljastuu ennen pitkää. Todella surku tulee hänen puolestaan. Kunpa hän olisi vahva nainen.

      • 8kirsi9

        Kirjoitit asiaa. Luin sitä itku silmässä. Juuri tuollaista ilmeisesti tarvitsinkin, järjen takomista päähän.

        Asia valkeni minulle kuin salama, pelästyin ihan hirveästi! Faktat oli minulla tiedossa jo aiemminkin, en olisi tänne muuten alunperin kirjoittanutkaan. Nyt ne vain sai minut täysin heräämään... ja ajattelemaan asiaa niinkin että miltä tuntuisi olla tuo vaimo..

        Tunnen itseni jo nyt petturiksi! Onneksi en mennyt tuon pidemmälle..

        KIITOS!!

      • se mies...

        on herkkä vain peniksensä päästä. Se on fakta, ja sinun tulee se tajuta. Jos ihminen rakastaa kumppaniaan, hän ei halua halia ja pussata jotain pikku neitsyttä, hyvä tyttö! Hän haluaa pimppaa, ja tietää, että esipelin oikein hoitamalla, eli "haluan juttuseuraa, sä olet niin mukava, voidaan vähän halia", hän saa sinut lopulta tilanteeseen, missä et koskaan ole ollut ja mistä et osaa/kehtaa perääntyä.

        Minulle yritti sinun ikäisenäsi tehdä samaa eräs kymmenen vuotta vanhempi mies. Koko alkuillan hän kehui, miten hauska mä olen, juteltiin kaikkea isolla porukalla, hän täydellinen herrasmies, tarjosi viiniä minulle ja ystävilleni, olimme eräällä mökillä. Loppuillasta olin jäänyt saunan eteiseen lepäämään, todella kännissä, ja tämä mies ilmestyy siihen juttelemaan, tarjoaa lisää kohteliaasti viinilasista, kehuu siinä vaiheessa jo silmiä ym.

        Onneksi en ollut kokematon, ja tiesin heti että jaaha. Olin kuitenkin juonut aivan liikaa, ja refleksini hidastuneet, olin sammumispisteessä. Ennen kuin tajusin, hän jo istuu aivan vieressäni, ja kysyy saako tulla viereen, voisinko viettää tämän yön hänen kanssaan, vain yksi yö.

        Onneksi nousin rivakasti, pelko ja raivo saivat ylös. En ollut antanut mitään vihjettä/syytä lähentelyyn, joten onneksi humalan läpi sain itseni nopeasti ylös, koska ketään ei ollut lähellä, jos tämä mies olisi päättänyt ottaa väkisin mitä halusi. Kaiken huipuksi tyyppi oli illan aikana seurueelle kertonut paljon nätistä, nuoresta tyttöystävästään ;)

      • 8kirsi9
        se mies... kirjoitti:

        haluan vielä lisätä että hän sanoi minulle että hänen täytyy kuitenkin pitää rajansa että mistä mulle puhuu.. ja tuo pusuehdotus tuli esille yhden kilpailun ohella, ei hän sitä tuolloinkaan suoraan sanonut..

        kun nyt kerroin päätökseni hänelle, niin hän sanoi sen olevan ok. ja haluaa olla silti edelleen ystävä, ja halata kun tavataan aivan niinkun ennekin ollut tapana.

      • viisastuit,

        vai viisastuitko? Vai että mies tulisi vain kylään työmatkallaan, heh.
        Kun kerran olette niin hyviä ystäviä kaikki kolme, niin eikö olisi parempi jos mies opettaisi sua suutelemaan vaimonsa läsnäollessa, jos kerran asiassa ei ole mitään pahaa? Kysyppä tänään sitä kun taas soittelette toisillenne.
        Kehu hänen vaimolleen että miten ystävällinen mies hänellä onkaan kun lupautuu suuteluopettajaksi työmatkansa ohella, luoksesi majoittuessaan.

        Mistä tiedät saisitko edes oikeaoppista suutelutaitoa mieheltä, ainiin, mieshän on tietysti kehuskellut olevansa universumin paras suutelija..;)

      • muuten
        viisastuit, kirjoitti:

        hyvä pointti! :D Heh.

        Mitä jos tosiaankin käykin niin että mies on todella surkea suutelija?? Silloin sustakin tulee ihan kökkö pusuttelija eikä pojat sit tykkää.

        Ja tuota mäkin oon kyllä ihmetelly et kun tässä nyt oot niin kovasti yrittäny ittelles vakuuttaa et kyseessä on aivan viaton tapaaminen eikä mieskään mitään muuta halua niin miksi tämä salailu?? Viattoman aikeen voi kyllä vaimollekin ihan avoimesti kertoa!

      • toinen uskollinen vaimo ja ...
        8kirsi9 kirjoitti:

        Kirjoitit asiaa. Luin sitä itku silmässä. Juuri tuollaista ilmeisesti tarvitsinkin, järjen takomista päähän.

        Asia valkeni minulle kuin salama, pelästyin ihan hirveästi! Faktat oli minulla tiedossa jo aiemminkin, en olisi tänne muuten alunperin kirjoittanutkaan. Nyt ne vain sai minut täysin heräämään... ja ajattelemaan asiaa niinkin että miltä tuntuisi olla tuo vaimo..

        Tunnen itseni jo nyt petturiksi! Onneksi en mennyt tuon pidemmälle..

        KIITOS!!

        Hei,

        Luehan uudelleen tuo Mietintää juttu! Ota opiksi.

        Luota siihen, että kyllä sinun kohdallesi vielä tulee NUORI rakkaus,joka kyllä opettaa sinulle suutelun ja kaiken muunkin.Tai jos hänkään ei tunnu osaavan, niin ihanaa on se opettelu yhdessä:) Säästä itsesi siihen hetkeen, äläkä likaa itseäsi nyt jonkun vanhemman kanssa.

        Ystävät eivät suutele tai lähentele.

        Muista,että joku päivä sinäkin voit olla jonkun uskollinen vaimo ja ystävä toisille. Et kyllä tahtoisi silloin kenenkään rikkovan liittoanne.

        Anna itsellesi mahdollisuus parempaan elämään, ns. normaaliin elämään. Rakkautta ja kunnon ihmissuhteita on yhä olemassa. Usko niihin, äläkä kaikkiin outoijin juttuihin.

        Olen itse onnellisesti naimisissa kohta 20 vuotta. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kun minä olin 19-vuotias ja hän oli 21-vuotias. Minäkin olin häntä ennen muka rakastunut 10 vuotta vanhempaan eromassa olevaan mieheen, mutta onneksi ja onneksi minulle taottiin järkeä päähän! Jos olisin jäänyt sille väärälle tielle,en olisi tavannut rakasta aviomiestäni.

        Tee oikeat ratkaisut ja tulet saavuttamaan elämässäsi vielä onnen. Väärät ratkaisut aiheuttavat vain kamalien tapahtumien ketjun ja saavutat paljon surua ja pettymyksiä.

    • Pattitilanne?

      Moi, olen vähä samankaltaises tilantees ja meillä on kans tapaaminen tulossa, ja meillä on ollut sellane tapaamine aikasemminki et vietettii aikaa yhdes ja tehtiin kaikkea kivaa, vähän pussailtii ym, tolkotn itselleni etten rakasta häntä, hän on sanonut että pitää minusta mutta haluaa perustaa perheen naisensa kanssa (eivät ole avio, vaan avoliitossa) Nyt toisaalta tekis todella mieli tavata tämä henkilö, mutta toisaalta en haluaisi tavata häntä, koska se ei minusta ole reilua. Mutta haluaisin halata häntä ja olla hänen vierellään vaikkei se soveliasta ole.

      • onneton...

        "hän sanoi et pitää musta mut haluaa perustaa perheen naisensa kanssa.."

        Miksi te nuoret naiset ette arvosta itseänne yhtään?? Miksi teille riittää et joku tykkää mutta haluaa jakaa elämänsä toisen kanssa.

        Mä en itse koskaan suostuisi kenenkään kynnysmatoksi. Jos mun kanssa ollaan niin ollaan tosissaan eikä mitään tollasta et sillon ku mies haluaa vaihtelua rakastamaansa naiseen ni tullaan kylään mut muuten halutaan olla sen vaimonsa kanssa.

        Mä en tajua mikä teitä vaivaa?? Nyt hei vähän itsekunnioitusta kehiin ja dumppaatte miehet, jotka ei selkeestikään teitä tule koskaan rakastamaan ja ovat nämä molemmissa tapauksissa vielä myöntäneet ettei yeitä halua. Silti te onnettomat menette rakastumaan näihin ja sit roikutte niissä kiinni.

        Eläkää nyt hitto vieköön omaa elämäänne. Teiltä menee oma elämä sivu suun siinä roikkuessa. Tuhlaatte elämänne parhaat vuodet ihmiseen, joka on jo selvällä suomen kielellä sanonut ettei teidän kanssa halua olla eikä teistä mitään vakavaa ajattele.

        RYHDISTÄYTYKÄÄ!! Itte lähettäisin helvettiin moiset.

      • Pattitilanne
        onneton... kirjoitti:

        Niin teinkin, peruin tapaamiset, koska tänään olin kipeänä ja tajusin tujotessani kattoa, etten voi seurustella ja tavata häntä, koska jos tä tulisi ilmi molempien parisuhteet kariutuisi. Vaikka kesäromanssi on kiva, ni antakaamme kesäromanssien jäähä kesäromansseiksi.

    • ...

      ...

    • miettimään..

      ..onko tällaisia naiiveja pikkutyttöjä vielä oikeasti olemassa? Siis parikymppisiä jotka säästävät itseään avioliittoon? Jos on niin hyvä hyvä. Seksi kuitenkin on kahden kauppa ei kolmen. Ja yritä nyt pitää siitä viattomuudestasi kiinni äläkä usko mitä äijä sulle selittää. Kai olet seurannut lehdistä Rovaniemen juttua jossa naimisissa ollut jätkä levitti aidsia. Miettikää tytöt vähän!!!

      • 8kirsi9

        En edelleenkään ole antamassa sille! Piste!! En ole yksin tän asian kanssa...

      • Uskotko?
        8kirsi9 kirjoitti:

        En edelleenkään ole antamassa sille! Piste!! En ole yksin tän asian kanssa...

        Uskotko myös edelleen, että mies on yhtä vilpittömästi liikkeellä. Pelkästään tarjoaa sinulle läheisyyttä ja opettaa suutelemaan.
        Oletko miettinyt tilannetta, kun kerran sinullakin on voimakkaita tunteita miestä kohtaan, että tilanteessä yksi asia johtaisi toiseen ja siinä suudellessa ja lähellä sinullakin vielä voimakkaammat tunteet heräisi ja haluaisitkin muutakin kuin suudelmia ja läheisyyttä?

        Toidellisuudessa aikuisilla ihmisillä on kuitenkin halut ja himot jotka hyrrää, varsinkin kun tunteet on voimakkaita toisiaan kohtaan.

      • 8kirsi9
        Uskotko? kirjoitti:

        Ehkä olen sitten niin naiivi... tai jotain... mutta en usko että hän seksiä kanssani haluaa. tai voi haluta, mutta ei ainakaan toteuta!

        Ja jos yrittäisi, niin estäisin!

        Mutta niinkuin sanoin, asia on ratkaistu..

    • kaneli2

      olet melko lutka. leikit viatonta uhria mutta silti vieraat mielessä. kato ämmä peiliin

    • huo123

      Jos olet heidän ystävä, ei teillä ole mitään salattavaa. Siis: voit avoimesti keskustella samoista asioista myös miehen vaimon kanssa.

      Totta puhuakseni: mies ei ole luotettava.
      Miksi hän toimii vaimonsa selän takana?

      Toinen pointti: jos mies on ystäväsi ja vaistoaa/tietää kokemattomuutesi, miksi mies haluaa sinulle tehdä niin?

      Sinun ei tarvi pilata ystävyysvälejä heidän kanssaan. Älä jää miehen kanssa kaksin, aina vain pariskuntana, tällöin vältyt viekoitteluilta. Mielestäni voit keskustella naisen kanssa samoista asioista kuin miehenkin.

      Älä vastaa mihinkään miehen ehdotukseen. Älä ryhdy mihinkään miehen ehdotukseen.

      Säilytä oma arvostuksesi.

    • voivoi...

      voi voi voi

    • 8kirsi9

      Näin unta tuosta miehestä.. Nyt harmittaa koska hän pyörii taas mielessäni kuin hyrrä. Se oli hieman romanttinen uni, jäi mieleen... Ääh!

      • näin se menee

        Ei se oo helppoo noin vain unohtaa kun tunteita pelissä.
        Mitäs sitten jos olisitte tavanneet?

    • Nainen-35

      Ei luoja. Nosti hieman suuttumusta tämä topicisi pintaan :)

      "Hän rakastaa vaimoaan, mutta haluaa tuntea minut edes kerran... Kysymyksessä on siis vain halimista ja suutelemista ja hellää koskemista. Innostuin asiasta, koska onhan hän minun mieleen.."

      Yritäpä kuinka tahansa kirsi kahdeksanyhdeksän itsellesi selitellä, että tuollainen on ystävyyttä pelkästään, mutta sinä tosiasiassa kajoat toisen reviirille ja toisen mieheen. Tajuatko sitä itsekään? Jos et, opettele käyttämään yläpäätäsi. Vapaita miehiä tuohon vastakkaisen sukupuolen tutustumisleikkiin on mielin määrin.

      Ajattele edes hänen vaimoaan!

      Todella lapsellista. Tosin senhän kertoo jo tuo ikäsikin.

      • Nainen-35

        Kysypäs rehellisesti itseltäsi:

        Kävisikö sinulle tuollainen, kun itse löydät miehen?
        Että hänellä on ystävyyssuhde nuoreen naiseen, jonka kanssa välillä vain huvikseen koskettelee?

        Niin, kukin taaplaa tyylillään.

        Mies on 29, järkeä päässä, halut kohdillaan. 10v nuorempaa "kokematonta" naista on helppo käsitellä ja saada kauniilla sanoilla luopumaan järjestään.

        Voe tätä nykynuorisoa :-)

        Huom. Älä ota itseesi, itsehän pyysit millaista mielipidettä tahansa.

        Järjenkäyttö on siis sallittua. Järjellä en tarkoita tällä hetkellä sitä alapäätä vaan yläpäätä, jota aikuinen, järkevä nainen osaa käyttää.

      • 8kirsi9
        Nainen-35 kirjoitti:

        kirjoitukseni jonka otsikko on kiitos..

        ja kiitos..

      • Nainen-35
        8kirsi9 kirjoitti:

        kirjoitukseni jonka otsikko on kiitos..

        ja kiitos..

        Kyllähän minä pikaisesti silmäilin ketjun ja vastauksesi läpi tuossa ennen omia postauksiani.

        Nimimerkillä "mietintää" on kirjoittanut kypsästi ja erittäin hienosti, pitkälti juuri siten, miten asia tulisi menemään mikäli lähdet tähän juttuun mukaan.

        Sinulle on muutenkin valtaosa sanonut, että teko on väärä (jota se sanan syvimmässä merkityksessä on). Erittäin tuskaisa miehen vaimoa kohtaan. Silti jaksat vieläkin haikailla ja ajatella hänen peräänsä. Viimeksi tänään kirjoitit tuohon, miten olet nähnyt hänestä romanttisia unia. Uniahan voi aina nähdä, jos ei ala taas iskostamaan päähänsä että jospa koittaisit sittenkin.

        Varatut ovat varattuja. Kaikesta päätellen, kuten itsekin olet asian ilmaissut, mies rakastaa vaimoaan eli mistään aviokriisistä ei ole kyse, joten skippaa tuo touhu oikeasti.

        .. Ja kuten sanoin, mieti itsesi tuon vaimon asemaan.

        Mihin ratkaisuun ikinä päädytkään, muista että loppukädessä sinä kannat vastuun tämän miehen kanssa.

        Ps. Oletkos koskaan kuullut Karman Laista? Sen minkä taaksesi jätät, sen edestäsi löydät.

        vaikka sanoinkin nähneeni unen hänestä, niin ei se silti laittanut minua ajattelemaan että jospa sittenkin kokeilisin... se sai vain ajatukseni häneen, mutta ei niin että haluaisin kuitenkin tavata hänet kahdestaan!

      • kaneli2
        Nainen-35 kirjoitti:

        Kyllähän minä pikaisesti silmäilin ketjun ja vastauksesi läpi tuossa ennen omia postauksiani.

        Nimimerkillä "mietintää" on kirjoittanut kypsästi ja erittäin hienosti, pitkälti juuri siten, miten asia tulisi menemään mikäli lähdet tähän juttuun mukaan.

        Sinulle on muutenkin valtaosa sanonut, että teko on väärä (jota se sanan syvimmässä merkityksessä on). Erittäin tuskaisa miehen vaimoa kohtaan. Silti jaksat vieläkin haikailla ja ajatella hänen peräänsä. Viimeksi tänään kirjoitit tuohon, miten olet nähnyt hänestä romanttisia unia. Uniahan voi aina nähdä, jos ei ala taas iskostamaan päähänsä että jospa koittaisit sittenkin.

        Varatut ovat varattuja. Kaikesta päätellen, kuten itsekin olet asian ilmaissut, mies rakastaa vaimoaan eli mistään aviokriisistä ei ole kyse, joten skippaa tuo touhu oikeasti.

        .. Ja kuten sanoin, mieti itsesi tuon vaimon asemaan.

        Mihin ratkaisuun ikinä päädytkään, muista että loppukädessä sinä kannat vastuun tämän miehen kanssa.

        Ps. Oletkos koskaan kuullut Karman Laista? Sen minkä taaksesi jätät, sen edestäsi löydät.

        nainen 35 ja hölömöukko puhutte vähän mutta asiaa.

    • Sancti

      Kyllä puolisolle pitäisi pystyä sanomaan että millainen tilanne on. Kaikki käytännön järjestelyt ovat sen jälkeen helppoja, kunhan alkaa sanomaan mitä ajattelee.

    • hölömöukko

      Kerroppa miten voit luottaa täysin mieheen joka on valmis pettään vaimoaan.Onhan silloin selvää että pettää ketä tahansa.Iteppä tuon valintas teet mutta kaippa meistä jokainen tietää oikean ja väärän eron??? Eikä se ole enää sinun ja sen toisen huoraajan asia.Kysykääpä lupa sen hepun vaimolta ja kerro tilanne suoraan niin silloinhan tiedät miten asiat makaa.

      • kaneli2

        edelleen oon niin samaa mieltä sun kaa. niin makaa kun petaa

    • *maria*

      Hei
      Meillä yks elämä, anna palaa, jos kivaa. Mutta älä sit menetä hermoja..siihenkin voi sit kuolla :/

    • rttggh

      "herrasmies" ja "luotat häneen 100%", vaikka hän pelailee saastaisia pelejään vaimonsa selän takana. Ota siitä itsellesi mies ja anna hänen olla herrasmies sitten muillekkin. Lapsellista potaskaa.

    • m

      Kuinka tarina päättyi? Kirjoitit asiasi yli 1,5 vuotta sitten...

    • !

      Vaimo todellakaan ei tiedä - mikä Kärme sinä olet, miten hienosti osat varasta

      siNÄ et koskaan ollut ystävä

    • Miehen vaimo.

      hame korviin ja NUSSIMAAN. Mut sitten tulee tupen rapinat molemmille.

    • Mellu35

      Joo, jos sun mielestä homma on ok, niin eihän teillä mitään salattavaa pitäs olla??!! ja kerrotte avoimesti Kaiken vaimolle myös!!!! Siitäpähän näät vaimon reaktiosta onko homma okei. Anteeksi vaan, mut sinä ja mies ootte ihmisinä vihonviimesiä ... !!!

    • juts juu

      Kuulostaa siltä et oot leivästi naivi ja rakastunu tai noh ihastunu.. mies kuulostaa kierolta jos kerran haluu tehdä sen ees kerran sunkaa ja on silti onnellisesti naimissa. Oletan myös että olet ystävystynyt kyseihen henkilön vaimoon mietippä haluisitko että sun ystäväsi tekisi sulle samoin? Veikkaan että et! Ihmeen naiviksi olet kasvanut ..ei se väärin olet mutta kovin hämmentävää! Olen suunnilleen ikäisesi ja kuule ei tulis mieleenkään tehdä noin kaverille! Mut jos ei ne oo sun oikeita kavereita ja haluut olla välittämättä muista ja vielä toden näkösesti murtaa pikku sydämmesi ku se mies kiinnostuu taas toisesta tai palaa sit sen rakkaan vaimokkeensa luo..mut jos se on se riksi minkä haluut ottaa..niin ota! Ehkä loppuu toi naivius

    • JUST JUU NÄIN

      Ok tällänen pika analyysi mikä tuli susta ekana mieleen....

      Nuori naivi ja koekmaton ja haluut kuumeisesti kyseisen miehen.

      Nyt katkelmia sun omasta viestistäsi ..

      1. "Tulen hyvin toimeen heidän kanssaan. Vaikka ei pahemmin nähdä, niin aina kun tavataan niin hyvin synkkaa. He ovat olleet naimisissa jo vuosia ja he ovat onnellisia ja iloisia. ".. Oikeesti älä nyt viitsi, joku mättää jos se tahtoo pettää.

      1.2 "Hän rakastaa vaimoaan, mutta haluaa tuntea minut edes kerran... Kysymyksessä on siis vain halimista ja suutelemista ja hellää koskemista. " Joo just näin! niin varmasti haluaa..Kuka nyt ei kokematonta naivihkoa nuorta tahtois?

      2. "Tämä mies on ulkonäöltänsä minun makuuni, on ilo katsella häntä. Mutta en koskaan tuonut asiaa mtenkään esille, enkä ajatellutkaan asiaa sen koommin... " AI ET OLE TUONNUT ?!" Älä nyt viitsipliis

      2.1. "Tekstailemme päivittäin pikkutuhmia juttuja jotka saa mahanpohjassa ihanan tunteen. Tämä on minulle aivan uutta. Hän on herrasmies ja luonteeltan erittäin herkkä. Olemme molemmat kokeneet lähes yhtä tuskaisia hetkiä, jotka myös yhdistävät meitä. "

      2.2."Tekstailemme päivittäin pikkutuhmia juttuja jotka saa mahanpohjassa ihanan tunteen. Tämä on minulle aivan uutta. Hän on herrasmies ja luonteeltan erittäin herkkä. Olemme molemmat kokeneet lähes yhtä tuskaisia hetkiä, jotka myös yhdistävät meitä. " NO NIIN TULIHAN SE SIELTÄ! ELI OLIT TUONNUT AISAN ESIIN.. Huijari :D

      3."Meillä on ikäeroa n 10 vuotta, mutta sitä ei huomaa mitenkään." Naivii.. Olet lätkässä ja pahasti !

      3.1. "... Innostuin asiasta, koska onhan hän minun mieleen.." Juu se on käynnyt ilmi

      3.2." Tässä ei ole tunteita pelissä, ollaan tolkutettu toisillemme että kaveripohjalla tapahtuu mitä tapahtuu, seksiä ei tule silti olemaan.. " Joo ei varmasti.. hei pliis kuka aikuinen äijä haluu vaan salaa hetken "halii" kaveriinsa ja sit olla ku kaikki olis hyvin ?

      3.3.Hän sanoi ettei tee kanssani mitään jos minulla on tunteita pelissä, tai jos vähänkään mietin pystynkö elämään asian kanssa koko loppuelämäni. " Se äijäkin sano sulle et se on vaan yhen yön pano ?!

      3.4."Haluan tavata hänet, ja haluan myös suudella häntä ja halia ja kutitella... Hän olisi ensimmäinen "halikaverini". Luotan häneen 100 prosenttisesti. Olen voinut puhua hänen kanssaan asiasta kuin asiasta! " Puhutaanpa suoraan haluat seksiä ..ei se väärin ole, mut onks joku kaveri suhteen vaarantaminen ja yks yö oikeesti sen arvosta?

      3.4"Teenkö typerästi? Olemme puhuneet tästä paljon, kumpikin kuuntelee toista.. " Hmm sanon saman kuin yllä olevaan kohtaan..

      4."Voiko mies ja nainen olla vain niin hyviä ystäviä että vaikka toinen on naimisissa niin suuteleminen on ok? " Ensimmäiseen kohtaa kyllä kyllä nainen ja mies voi olla vaan kavereita .. ja toiseen suuteleminen lasketaan monesti pettämiseksi ..eli kysyt onko pettäminen oikein ?! No moraalisesti ei

      5."En ole voinut puhua tästä kenellekään, koska pelkään toisten mielipiteitä.. Mutta oli pakko purkaa tänne." Eli pelkäät tuomintaa

      6."Nyt olen tekemisissä tämän miehen kanssa, hänen vaimonsa kanssa en yhtään. Ja vaimo ei todellakaan tiedä tästä asiasta.. "No sekään ei yllättänyt ..aika reilu meno

      7"Meidän tapaamiseen on vielä hetki aikaa, odotan sitä innolla. :) " Odotat yhden illan panoa innolla? Joka voi pilata kaveruutenne..joka näytää olevan jo jotain ihan muuta! Ja odotat myös sitä, että jos mies tekee niikuin olet aiemmin viestissä ilmoittanu eli panee sua kerran ja se oli siinä eli sun sydäntulee varmaan murtuu! mielenkiintosii asioita odotat innolla. Ja odotat vielä että pääset pettämään miehen vaimoa..ok!

      No jos se tuntuu just hyvältä idealta niin huh hei ok! En mä oikeen kannusta sua jatkaa mut jos oot niin varma et näin sen pitää mennä niin ole hyvä ja anna mennä elämä opettaa ja virheistä oppii! Ainakin voit sit kasvaa "ihmisenä", kun kokemusta karttuu.

      Oon suunnillee saman ikänen ku sä ja oon oppinu et miehet sanoo melkeen mitä vaan jos on kyse seksistä ja ne haluu pahasti. Kannattaa oppii tunnistaa millon on kyse et ne haluu sua eikä vaan sulta.. kylmää mut aika totta! Ja sama pätee varmasti joihinkin naisiin..Ja viel yk juttu miten oot tai no onnistunu vältää et oo suudellu ketään?! Tää voi olla siksi myös sulle tosi iso juttu.. mut hei se ei mee aina niin ku leffoissa kannattaa muistaa

      • SexMan

        .. rakastunut ihminen ei ajattele selkeästi. Järki ja tunteet ei aina tue toisiaan.

    • may88

      ÄLÄ SEKAANNU. on rikos pilata kahden ihmisen välinen liitto tunsit mitä tahansa. jos todella molemmat sitä haluatte tulee miehen ensin jättää nykyinen vaimonsa omasta tahdostaan eikä harrastaa mitään saman aikaisia pelejä kahden eri naisen kanssa. se ei ole reilua ketään kohtaan.

      • kukasta kukkaan...

        "aviorikos" on vanhentunut käsite,,,, pukille vaan.

    • jellyna

      Tuskimpa kehtaat miehen vaimoa enää ikinä tavata tuon jälkeen ja ootko miettiny et mitä sit kun jäät kiinni? Ihan suoraa sanottunu et todellakaan reilua sitä vaimoa kohtaan, ei reilua sinua kohtaan kun mies on kerran varattu (jos se sinun vuoksesi vaimonsa jättää niin aikanaan jätää sinutkin toisen vuoksi), mies on selkeesti jo hakoteillä.. EI siis mitään suositeltavaa. unohda koko ukko!

    • pitkäliitto

      saisit hävetä kun tällästä annat tapahtua.se ei jää vaan haliin ja suuteluun .ja sekin on jo pettämistä.
      lopeta heti alkuunsa tämä .kyllä vaimo saa tietää asiasta.

    • TorviTotuuden4646565

      koko ketjua jaksa läpi lukea mutta sanonpa että koetapa ensin vaikka nallekarhun halimista ja etköhän löydä ihan vapaankin "opettajan". Vituttaa tuollaiset "viattomat" silmienpyörittäjät.. Onhan se tietenkin miehessäkin vikaa jotta tuollaiseen on lähdössä mukaan mutta älä lisää vettä myllyyn, näin kliseisesti ilmaistuna. Rrautalangasta väännettynä: Etsi omanikäistäsi sinkkuseuraa)

      • ei osaa edes hävetä

        miehen vaimoa kehtaa tavata,eromme jälkeen tämä salainen ystävä on yhteisissä sukutapaamisissa suuna ja päänä, hänhän kuuluu sukuun.Särki avioliiton ja kehtaa vielä olla "kunkkuna",uuden suvun keskellä Ex vaimo on hänelle ilmaa ja pitää tyhmänä sitä,hänhän oli parempi kun miehen sai.

    • olet vain sen lelu

      Tuo on melko tavallinen tarina , mihin hyvin usein johtaa nuo ensin kimppakivana alkavat puuhat. Eikö ole mielestäsi Helvetin väärin tämän miehen vaimoa kohtaan Petätte molemmat hänen luottamuksensa. Joten päätitte, ettette " leiki " hänen kanssaan enää. Missä helvetissä on nyky päivän ihmisten moraali - ja arvomaailma. Vai onko täällä maan päällä suuri joukko yksinkertaisia ihmisiä , joilta ei voi edes vaatia muuta kuin oman navan ja haarojen välin näkemisen.,,,,,, Periytyy kait isältä pojalle. Jotta kun toisesta päästä näitä järjettömiä menee hautaan ,niin näemmä nuoresta joukosta nousee uusia.......

    • asdfeg

      yleensä aina pettäjä. en sinuna kattos ees tommosta ukkoo tai ees yrittäs kattua.
      ja minkä maineen luulet ittelles saavan ku varatun miehen kans vekslaat?
      ei kannata. 3 soppa on iso soppa nieltäväksi kaikille.
      voi tulla jopa nokkaki kipiäksi ja joskus se nainen saa siitä tietää kerta ootta touhunnu.
      sitte ukko lentää pihalle halus tai ei jos naisella on yhtään järkiä päässä.

    • oleps

      Hei Kirsi!

      Voi olla että kutinat mahanpohjassasi aiheutuvat myös ns. "kielletyn hedelmän" maistamisesta. Nuorena haluaa kokea ja tuntea itsensä halutuksi.

      Halailu kuitenkin mitä luultavammin johtaa seksiin jossain vaiheessa. Vaikka mies onkin selvästi törppö kun ehdottelee edes sellaista, ajattele sinä vähän kauaskantoisemmin: kuvittele itsesi vaimon kenkiin? Vaikka hän ei asiasta tiedäkään, haluaisitko sinä että sinulle kävisi tällä tavoin kun joskus menet naimisiin? Vaimo kuulee vielä asiasta, ja se saattaa pilata heidän liittonsa ja lisäksi hänen itsetuntonsa, kun miehen piti mennä hakemaan reilusti nuorempaa seuraa.

      Sinä löydät kyllä rehellisen ja vapaan sinkkumiehen, joka tarjoaa samat kutinat mahanpohjaan. Miesten on helppo pettää, mutta meidän naistemme täytyy pitää toisiemme puolia.

      Suosittelen pitämään taukoa ystävyydestänne, ja katsoa kantaako se kielletyn hedelmän makua pidemmälle.

      • se siitä aiheesta

        Viesti on alunperin lähetetty tänne jo vuonna 2008, tuskin kirjoittaja täällä enää pyörii tai asia on muutenkaan enää ajankohtainen.

    • Kissanainen33v.

      Ei voi olla noin tyhmää naista olemassakaan! :O Voi vit.... Että "ei seksiä, mutta hellää koskettelua" ja että ihan "herrasmies"??!! Hyi helvata, sanon minä. Kasvata nyt neitokainen pikkuisen järkeä päähäsi, olet lyömässä ehkä lopullista haavaa kahden ihmisen yhteiselämälle. Voisitko olla ylpeä teostasi vielä 10-20 vuoden kuluttua? Avioliitossa elävillekin ihastuksia tulee, mutta järki-ihmiset eivät todellakaan vie ihastumisiaan liitossa ollessaan fyysisen koskettelun tasolle. Tuo mieshän on pelkkä törkyläjä. Toivottavasti olet hänen ainoa hairahtamisenkohteensa ja hänkin tulee järkiinsä ja ymmärtää vaimonsa arvon. Eikä halua tätä loukata pahimmalla mahdollisella tavalla.
      Itsekin elän vapaissa suhteissa usean eri vakipartnerin kanssa, mutta yksikään ei tasan ole varattu, ja kaikki tietävät missä mennään.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      145
      4705
    2. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      106
      1688
    3. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      90
      1539
    4. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      106
      1035
    5. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      26
      983
    6. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      50
      947
    7. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      74
      864
    8. Jos oot täällä,laita tunniste.

      Muuten en lue!
      Ikävä
      47
      773
    9. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      43
      759
    10. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      113
      753
    Aihe