Koiran kuolema

piikillä

Tämä on varmaan väärä palsta kirjoittaa lemmikin menetyksestä vaikka minulle rakkaan koirani tuleva kuolema on jopa hirveämpää kuin oman sukulaiseni pois meno. En tiedä miten selviän tästä kaikesta, koirani on melkein 15 v. ja ollut minulla aivan pennusta asti. Nyt sillä on todettu etujalassa nivelrikko ja se nilkuttaa eikä sitä voida parantaa. Tiedän että sen on parempi päästä jo lepoon kuin kärsiä kivuista. Ensi viikolla olisi aika viedä se piikille. Tuntuu että elämältäni putoaa pohja sillä olen yksinäinen eikä minulla ole ollut pitkään aikaan mitään muuta syytä elää kuin huolehtia koirastani. Olen juuri alkanut toipua vaikeasta masennuksesta ja nyt pelkään että vajoan siihen taas. Sisintäni repii aivan valtava tuska. Olen kyllä ajatellut että päättäisin myös oman elämäni samana päivänä sillä eihän mulla ole sitten enää mitään syytä nousta aamulla ylös sängystä sillä olen työkyvyttömyyseläkkeellä vaikka ikääkin on vasta 31v. En usko että selviän tämän tuskan kanssa, yritän vielä nauttia viimeisistä yhteisistä hetkistä ja kohta kaikki on ohi.

8

1152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minullakin

      on koira joka on oikeastaan ainut läheinen "henkilö" minulle. Itse taas olen ajatellut niin että jos kuolisin jossain onnettomuudessa niin haluaisin tämän ainoan perheenjäseneni kainalooni samaan hautaan, ikuisiksi ajoiksi kainalooni jatkamaan yhteistä oloa. Mutta tiedän että olisi väärin lopettaa hänen elämäänsä ennenaikaisesti, joten toivon että omat päiväni päättyvät vasta hänen jälkeensä.
      En tiedä auttaako sinua jos koittaisit ajatella niin että koiran elämä on väistämättä lyhyempi kuin ihmisen, joten jos suurimman surun jälkeen pystyisi näkemään asian niin että niitä ihania hetkiä oli paljon ja niistä saa olla kiitollinen. Minä ajattelen myös niin että kun kultani on manan mailla niin olen taas vapaampi menemään kun olen täysin yksin.
      Voimia nyt kuitenkin sinulle.

    • Raskasta oli...

      Tiedän tunteesi...meillä kans 15 v. pystykorva reväytti jonkun jänteensä takajalasta ja todellakin kärsi sen jälkeen noin pari viikkoa. Luopumisen päättäminen oli todella raskasta. Mieheni lopulta kantoi Timin autoonsa ja vei piikille eläinlääkärille. Muistan koiran katseen ikuisesti. En voinut kun itkeä suoraa huutoa sen jälkeen, kun auto lähti pihasta. Tästä ajasta on nyt kulunut n.7 vuotta, mutta nyt nousi suru taas pintaan kun luin kertomuksesi. Järkevintä tässä on neuvo, jonka vanhempi eläinlääkäri minulle kerran antoi lemmikkieläinten hyvinvoinnista. Lemmikkien hyvinvointi on ihmisen vastuulla. Otamme vastuullemme näinollen myös lemmikin kärsimyksen. Mutta muista itke ja itke ja puhu.....tervehdyttääksesi itsesi, nyt ja sitten jälkeenpäinkin. Voimia!

    • vääräpalsta

      juu

    • Saman kokenut

      Olen kans joutunut tekemään saman päätöksen kun koirani oli parantumattomasti sairas.Olin myös itse masentunut samoihin aikoihin.Oli se kova paikka viedä rakas viimeiselle matkalle.Mutta täytyy ajatella eläimen parasta eikä itseään.Itku helpottaa ja kauniiden muistojen muistelu yhteisiltä ajoilta.Jälkeenpäin olen joskus muistellut kaikkia hauskoja sattumuksia mitä tapahtui ja niitähän tämän kaverin kanssa sattui.Samana iltana kun koirani nukutettiin hän kävi vielä jättämässä jäähyväiset.Olimme olohuoneen sohvalla ja katselimme telkkaria kun kuului tassujen rapinaa siitä kohdasta missä koirani aina nukkui.Siitä tiesin että koirani on nyt perillä ja siellä on hyvä olla.Hyvää kesää sinulle ja yritä jaksaa.

    • koiria on

      on joskus vaikeampaa, kuin oman vanhemman.
      Elämä vie meitä eteepäin ja erottaa myöskin rakkaistaan.

      Suru onneksi muuttaa muotoaan, mutta kaipauksen rippeet on aina sydämessä ja sitä pyyteetöntä rakkautta ei koskaan unohda.

      Jos voit ota toinen koira itsellesi, niin sinulla on jokin kotona odottamassa ja
      tarvitsemassa sinua, niin olet taas jollekin rakas.

      Meillä on oikeus ja velvollisuus armahtaa koira tai vastaava ystävämme
      maallisesta tuskasta ja särystä sekä huolehtia sen hyvästä lähdöstä.

      Voimia ja ymmärrystä teille, jotka saatatte koiranne sateenkaarisillalle.

    • samat:=(

      samat meil kans mutta vaan 5v englanninspringerspanieli joutui piikille rintasyövän takia siitä sitten pikkusiskolle tuli suuri suru!

    • surullinennenen

      Hei sinä jolla on kuollut koira rintasyöpään! Mulla on 9v koira jolla kmyös nisäkasvain ja ell.lääkäri sanoi että sen voi leikata mutta maksaa hyvin plajon. miten teillä kuoli siihen?kannaatko teiidän milestänne lopettaa vai leikATA?

    • jk

      koeta kestää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7660
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      124
      6380
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      164
      4491
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3091
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      91
      2656
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      44
      2012
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      137
      1642
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1554
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      48
      886
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      812
    Aihe