Tämän päivän Hesari otsikoi:
Tutkijat käyvät hometaloissa pesivien supermyrkkyjen kimppuun.
Myrkkututkimusta johtaa Helsingin yliopiston professori Mirja Salkinoja-Salonen.
Tutkimukset alkavat syksyllä ja niistä saataneen ensimmäisiä tuloksia 2010.
Tutkimuksessa selvitellään Inspector Sec OY:n kehittämällä laitteella sisäilman myrkkypitoisuuksia eri puolilta Suomea valituissa työpaikoissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Mukana on sekä rakennuksia, joissa on sairastuttu, että niitä joissa oireita ei ole ilmaantunut.
Artikkelissa todetaan näin:
Myrkkyjä tiedetään löytyneen rakennuksista, joiden asukkaat tai työntekijät ovat sairastuneet vakavasti.
Tarkkoja syy-yhteyksiä ei kuitenkaan tunneta.
"MYRKYT OVAT PARAS ARVAUS sairastumisen aiheuttajaksi", sanoo tutkimusjohtaja, professori Mirja Salkinoja-Salonen Helsingin yliopiston soveltavan kemian ja mikrobiologian laitokselta.
"Tiedetään, ETTEI MIKÄÄN YKSITTÄINEN MIKROBI AIHEUTA SAIRASTUMISIA, EIKÄ MYÖSKÄÄN INFEKTIOTAUTI EIKÄ ALLERGIA"
Infektiokierteistähän kosteusvauriorakennuksissa kärsitään.
Tulehduksia ylä- ja alahengitysteiden limakalvoilla, silmissä, korvissa, iholla ja tuki- ja liikuntaelimissä.
Tulehduksia lääkitään aluksi antibiootein, sitten antihistamiinein, astmalääkkein kortisonein ja tulehduskipulääkkein.
Kysymyshän on siitä johtuvatko TULEHDUKSET kosteusvauriomikrobeille ALLERGISOITUMISESTA vain viruksista.
Tähän mennessä joka ikisen maamme sisäilmagurun mukaan. infektiokierre johtuu viruksista.
Myös TTL on arvannut HOMEaltistustensa aiheuttamat keuhkoputkitulehdukset junasta saadun viruksen aiheuttamiksi.
Professori S-S on selittänyt tätä "VIRUSTEN" aiheuttamaa infektiokierrettä myrkkyjen aiheuttamalla NK-solutuholla, joka tuho on todettu VAIN solumaljalla.
Luulisi professorin selvittävän ENSIMMÄISEKSI oireilijoiden NK-solupitoisuuden josko hänen ARVAUKSENSA NK-solutuhosta pitää oireilijoiden kohdalla paikkansa.
Professorin kirjoituksista päätellen hänen ALLERGIAKÄSITYKSEENSÄ kuuluu vain I:s tyypin allergia.
Joten III:s tyypin allergikkona psykologinen ihoni paloi koskien hänen ARVAUSTAAN, ettei yksittäinen kosteusvauriomikrobi ALLERGISOI.
Toinenkin laite on Suomessa kehitteillä.
Laite, joka näytteen perusteella pystyy DNA-mittauksella erottamaan eri virus- ja bakteerilajit.
Mikäli kosteusvauriorakennusaltistuneen näytteestä ei löydy esim. LIMAKALVOTULEHDUKSEN AIHEUTTAJANA minkään viruksen tai bakteerin DNA:ta, niin tulehdus JOHTUU viivästyneiden immunologisten mekanismien tuottamasta kosteusvauriomikrobiallergiasta.
Ja kun esim. TTL:n Cladosporium altistuksesta eräänkin henkilön keuhkoputket tulehtuivat niin pahoin, että hän alkoi muutaman tunnin kuluttua yskiä verta, niin MYRKKYJÄ ei tarvita keuhkoputkista tulevan verenvuodonkaan aiheuttajaksi.
TTL lähetti tuon henkilön muutamaksi viikoksi kotiin parantelemaan keuhkoputkiaan lääkityksen turvin ja suoritti muutaman viikon kuluttua uuden Cladosporium altistuksen ja hän yski jälleen verta. Ammattiastmakin tosin heltisi.
Myrkyt ovat PARAS ARVAUS, toteaa M S-S...
19
608
Vastaukset
- nisuiisu
TÖRKEÄMPI viisastelusi.
Sinulla ei ole pienintäkään kompetenssia puhua substanssista.
Jos ei ITIÖT, niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin TOKSIINIT !
Pekka Nikkola- Homeherkkä#
Jos S-S esitti ARVELUITA niin mielenkiintoista viisastelua esitti tuossa artikkelissa Inspector Sec Oy:n toimitusjohtaja Risto Salinkin.
Hän totesi näin:
"Tuhannesosa MYRKYISTÄ riittää KEUHKOJEN KAUTTA saamaan saman vaikutuksen kuin MUUTA KAUTTA ELIMISTÖÖN JOUTUNEENA."
Kosteusvauriorakennusaltistuksessa liki 25 vuotta olleena ja tuosta altistuksesta kosteusvauriomikrobiallergisoituneena totean vain, että en ymmärrä piiruakaan mitä Salin tarkoittaa väittämällään.
Jos sinulle alkaisi vihdoin viimein mennä perille, ETTÄ MINÄ KIRJOITTELEN TÄLLÄ PALSTALLA TODELLA HERKKÄNÄ KOSTEUSVAURIOMIKROBIALLERGIKKONA.
Sina kirjoittelet VALKOSOLUKATOLAISENA, vaan TTL:n Wollf ei nimittänyt valkosolukatoa ALVEOLIITIKSI, kuten sinä teet. - Homeherkkä#
Sinulta jäi varmaan lukematta eräs vastaukseni, koska et sitä kommentoinut mitenkään.
Tottakai mykotoksiinien, beta-glukaanien ja muun ärsytysastman perässä Karvalan pitääkin käyttää kysymysmerkkejä, loska YHTÄÄN AINOAA TIETEELLISTÄ TUTKIMUSTA ei ole olemassa ym. synnyttämistä astmoista.
Väität jatkuvasti, että MIKÄLI HOMEITIÖ AIHEUTTAISI ALLERGIAN, niin se on IgE-välitteinen allergia.
TIEDEFAKTAA homeista löytyy Allergologian kirjan sivulta 43.
Siinä todetaan, että HOMESIENTEN (ei siis itiöiden) ALLERGEENEJÄ EI TUNNETA KOVIN HYVIN.
Ne sisältävät RUNSAASTI ANTIGEENEJA, JOISTA OSA ON ALLERGEENEJA.
Asbergillusta on pidetty pitkään tärkeänä allergialähteenä ja niinpä VIRALLISEN NIMEN saaneita Aspergillus fumigatus- ALLERGEENIJA ON TÄLLÄ HETKELLÄ KYMMENEN.
Toinen enemmän tutkittu home on Alternaria alternata, joka on Yhdysvalloissa merkittävä HENGITYSTIEALLERGIOIDEN aiheuttaja. Sen allergeeneja virallisessa listassa on kuusi.
Eli homeissa kuin myös muissakin MAAPERÄmikrobeissa, jotka alkavat kasvaa kostuneessa rakennusmateriaalissa on allergisoivia proteiineja pilvin pimein.
Tuo sinun väittämäsi, että allergeeni aiheuttaa ainoastaan ja vain IgE-välitteistä allergiaa, ELI syöttösolujen tuottamaa HISTÄMIINIVYÖRYREAGOINTIA, joka tapahtuu neljännesvartin puolentunnin sisällä allergeenialtistuksesta, koskee vain I:s tyypin allergiaa.
Viivästyneitä reaktiotyyppejä on kolmea eri lajia, ja noissa jokaisessa SAIRASTUMINEN ALLERGEENIALTISTUKSESTA tapahtuu vasta tuniten kuluttua ja sairastumisessa EI HISTAMIINILLA OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ.
Mitä Kirsi karvalaan tulee, niin TOTTAKAI HÄN KÄSITTELEE VÄITÖSKIRJASSAAN MYÖS KOSTEUSVAURIOASTMAA.
Sinä voit pitää häntä kaikessa rauhassa niin hulluna kuin haluat.
Pidäthän sinä minuakin hulluna, koska olen suojannut itseni vuodesta 2000 lukien PUOLINAAMAREIN maaperämikrobipölyltä (myös kosteusvauriorakennusmikrobipölyltä) estäen siten SAIRASTUMISENI koskien niin limakalvojani kuin keuhkorakkuloitanikin sekä lihasten ja jänteiden kiinnityskohtien tulehduksia (sidekudos), eli reumaoireilua. - yks homesairas
Homeherkkä# kirjoitti:
Sinulta jäi varmaan lukematta eräs vastaukseni, koska et sitä kommentoinut mitenkään.
Tottakai mykotoksiinien, beta-glukaanien ja muun ärsytysastman perässä Karvalan pitääkin käyttää kysymysmerkkejä, loska YHTÄÄN AINOAA TIETEELLISTÄ TUTKIMUSTA ei ole olemassa ym. synnyttämistä astmoista.
Väität jatkuvasti, että MIKÄLI HOMEITIÖ AIHEUTTAISI ALLERGIAN, niin se on IgE-välitteinen allergia.
TIEDEFAKTAA homeista löytyy Allergologian kirjan sivulta 43.
Siinä todetaan, että HOMESIENTEN (ei siis itiöiden) ALLERGEENEJÄ EI TUNNETA KOVIN HYVIN.
Ne sisältävät RUNSAASTI ANTIGEENEJA, JOISTA OSA ON ALLERGEENEJA.
Asbergillusta on pidetty pitkään tärkeänä allergialähteenä ja niinpä VIRALLISEN NIMEN saaneita Aspergillus fumigatus- ALLERGEENIJA ON TÄLLÄ HETKELLÄ KYMMENEN.
Toinen enemmän tutkittu home on Alternaria alternata, joka on Yhdysvalloissa merkittävä HENGITYSTIEALLERGIOIDEN aiheuttaja. Sen allergeeneja virallisessa listassa on kuusi.
Eli homeissa kuin myös muissakin MAAPERÄmikrobeissa, jotka alkavat kasvaa kostuneessa rakennusmateriaalissa on allergisoivia proteiineja pilvin pimein.
Tuo sinun väittämäsi, että allergeeni aiheuttaa ainoastaan ja vain IgE-välitteistä allergiaa, ELI syöttösolujen tuottamaa HISTÄMIINIVYÖRYREAGOINTIA, joka tapahtuu neljännesvartin puolentunnin sisällä allergeenialtistuksesta, koskee vain I:s tyypin allergiaa.
Viivästyneitä reaktiotyyppejä on kolmea eri lajia, ja noissa jokaisessa SAIRASTUMINEN ALLERGEENIALTISTUKSESTA tapahtuu vasta tuniten kuluttua ja sairastumisessa EI HISTAMIINILLA OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ.
Mitä Kirsi karvalaan tulee, niin TOTTAKAI HÄN KÄSITTELEE VÄITÖSKIRJASSAAN MYÖS KOSTEUSVAURIOASTMAA.
Sinä voit pitää häntä kaikessa rauhassa niin hulluna kuin haluat.
Pidäthän sinä minuakin hulluna, koska olen suojannut itseni vuodesta 2000 lukien PUOLINAAMAREIN maaperämikrobipölyltä (myös kosteusvauriorakennusmikrobipölyltä) estäen siten SAIRASTUMISENI koskien niin limakalvojani kuin keuhkorakkuloitanikin sekä lihasten ja jänteiden kiinnityskohtien tulehduksia (sidekudos), eli reumaoireilua."Viivästyneitä reaktiotyyppejä on kolmea eri lajia, ja noissa jokaisessa SAIRASTUMINEN ALLERGEENIALTISTUKSESTA tapahtuu vasta tuniten kuluttua ja sairastumisessa EI HISTAMIINILLA OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ."
Itse kuulun tähän kastiin allergioitteni kanssa. - jos et itse ymmärrä
Homeherkkä# kirjoitti:
Jos S-S esitti ARVELUITA niin mielenkiintoista viisastelua esitti tuossa artikkelissa Inspector Sec Oy:n toimitusjohtaja Risto Salinkin.
Hän totesi näin:
"Tuhannesosa MYRKYISTÄ riittää KEUHKOJEN KAUTTA saamaan saman vaikutuksen kuin MUUTA KAUTTA ELIMISTÖÖN JOUTUNEENA."
Kosteusvauriorakennusaltistuksessa liki 25 vuotta olleena ja tuosta altistuksesta kosteusvauriomikrobiallergisoituneena totean vain, että en ymmärrä piiruakaan mitä Salin tarkoittaa väittämällään.
Jos sinulle alkaisi vihdoin viimein mennä perille, ETTÄ MINÄ KIRJOITTELEN TÄLLÄ PALSTALLA TODELLA HERKKÄNÄ KOSTEUSVAURIOMIKROBIALLERGIKKONA.
Sina kirjoittelet VALKOSOLUKATOLAISENA, vaan TTL:n Wollf ei nimittänyt valkosolukatoa ALVEOLIITIKSI, kuten sinä teet.Kuinka voit väittää Salinin esittämiä asioita viisasteluksi, jos et itse asiaa ymmärrä. On yleisesti tiedossa, että biologisten aseiden kehittelyssä on havaittu, että tuhannesosa myrkyistä riittää hengityksen kautta saatuna samaan vaikutukseen kuin muun elimistön kautta saatuna. Ja tähän on syynä mm. se, että alveolissa on kaikkein ohuin epiteeli, mitä ihmisessä on.
- MITÄ???
Homeherkkä# kirjoitti:
Jos S-S esitti ARVELUITA niin mielenkiintoista viisastelua esitti tuossa artikkelissa Inspector Sec Oy:n toimitusjohtaja Risto Salinkin.
Hän totesi näin:
"Tuhannesosa MYRKYISTÄ riittää KEUHKOJEN KAUTTA saamaan saman vaikutuksen kuin MUUTA KAUTTA ELIMISTÖÖN JOUTUNEENA."
Kosteusvauriorakennusaltistuksessa liki 25 vuotta olleena ja tuosta altistuksesta kosteusvauriomikrobiallergisoituneena totean vain, että en ymmärrä piiruakaan mitä Salin tarkoittaa väittämällään.
Jos sinulle alkaisi vihdoin viimein mennä perille, ETTÄ MINÄ KIRJOITTELEN TÄLLÄ PALSTALLA TODELLA HERKKÄNÄ KOSTEUSVAURIOMIKROBIALLERGIKKONA.
Sina kirjoittelet VALKOSOLUKATOLAISENA, vaan TTL:n Wollf ei nimittänyt valkosolukatoa ALVEOLIITIKSI, kuten sinä teet.Vaikuttaa pelkältä provosoinnilta nyt homeherkän nolot kommentit. Mistä kohtaa mahdollisesti Salinin lausumat olivat viisastelua?
Yleismaailmallinen faktahan tosiaan on, että altistuttaessa myrkyille hengitystiealtistus on hyvin paljon haitallisempaa kuin esimerkiksi ihon kautta altistuminen.
Ehkäpä homeherkän kannattaa harkita pientä rauhoittumisen hetkeä, ennen kuin jatkaa noin hävettävien kommenttien kirjoittelua. Henkilökohtaisesti arvostan Salinin ammattitaitoa suuresti. Selvästi voi havaita, ettei homeherkän asiantuntemus nyt riitä myrkyllisyysasioiden puimiseen, vaan on siirryttävä henkilökohtaiselle tasolle. Mutta onhan oma mielipidekin varmaan riittävä syy mollata niitä, jotka ovat eri mieltä... - Homeherkkä#
MITÄ??? kirjoitti:
Vaikuttaa pelkältä provosoinnilta nyt homeherkän nolot kommentit. Mistä kohtaa mahdollisesti Salinin lausumat olivat viisastelua?
Yleismaailmallinen faktahan tosiaan on, että altistuttaessa myrkyille hengitystiealtistus on hyvin paljon haitallisempaa kuin esimerkiksi ihon kautta altistuminen.
Ehkäpä homeherkän kannattaa harkita pientä rauhoittumisen hetkeä, ennen kuin jatkaa noin hävettävien kommenttien kirjoittelua. Henkilökohtaisesti arvostan Salinin ammattitaitoa suuresti. Selvästi voi havaita, ettei homeherkän asiantuntemus nyt riitä myrkyllisyysasioiden puimiseen, vaan on siirryttävä henkilökohtaiselle tasolle. Mutta onhan oma mielipidekin varmaan riittävä syy mollata niitä, jotka ovat eri mieltä...Kun toimitusjohtaja Salin toteaa, että tuhannesosa myrkyistä RIITTÄÄ KEUHKOJEN KAUTTA SAAMAAN SAMAN VAIKUTUKSEN KUIN MUUTA KAUTTA ELIMISTÖÖN JOUTUNEENA, niin jos Salinin kommentti sinun mielestäsi sisältää tieidefaktaa KOSTEUSVAURIOMIKROBIMYRKKYALTISTUKSESTA, niin se ei tarkoita sitä, että se sisältää tiedefaktaa kaikkien mielestä.
Tiedefaktaa se ei sisällä siksi, että Salin jätti kertomatta MIKÄ TUO MYRKKYVAIKUTUS KOSTEUSVAURIORAKENNUKSISSA ON, eli MIHIN SAIRAUKSIIN KOSTEUSVAURIOMIKROBIMYRKYT SAIRASTUTTAVAT.
Ns. kosteusvauriomikrobimyrkythän joutuvat kosteusvauriorakennuksissa elimistöön hengitettynä sekä ihon kautta.
Toki Inspector Sec Oy:n sivuilta käy ilmi, että nuo myrkyt aiheuttavat MAKSA- JA MUNUAISVAURIOITA, sisäisiä VERENVUOTOJA, KEUHKO-, MAKSA-, MUNUAIS- ja VIRTSATEIDEN SYÖPÄÄ, mutta kukapa Hesarin lukija kaivautuu ko. firman nettisivuille.
Tutkijaprofessori Mirja Salkinoja-Salosen tulisi ensin esiinkaivaa ko. maksavaurio- (esim. maksakirroosi) ja munuaisvauriotilastot (munuaisten vajaatoiminta) sekä maksa-, munuais- ja virtsateiden syöpätilastot, eli minkälaista nousua niissä on tapahtunut alkaen ns. teknisen rakentamisen, eli 1960-luvulta lukien.
Tilastollisesti radon aiheuttaa satoja keuhkosyöpiä vuosittain, tupakka yli tuhat ja lisänä myös asbesti.
Kun Suomessa vuonna 2007 kuoli työikäisestä (15-64 vuotiaat) väestöstä kasvaimiin (koskien myös eri syöpiä) 2874 henkilöä, niin siinäpä onkin tutkimusjohtaja S-S:llä mietittävää MIKÄ KOSTEUSVAURIOMYRKKY on ollut johonkin syöpään kuolleen taustalla ja kun tiedefaktana on, että esim. alkoholi vaurioittaa maksaa aiheuttamalla maksakirroosia (maksan sidekudostuminen) ja tulehduskipulääkkeet munuaisvaurioita ja mahaverenvuotoa, niin poissulkemalla nuo tekijät virukset ja bakteerit, niin sen jälkeen loppujen kohdalla Salin kerä Mirja Salkinoja-Salosen voi miettiä vaikkapa SISÄILMAMYRKKYTEKIJÄÄ.
Kun kymmeniä vuosia kosteusvauriiorakennuksisa työskenteleviä SAIRASTUNEITA on lääkitty antibiootein, antihistamiinein, astmalääkkein, kortisonitabuin, kostisonivoiten, tulehduskipulääkkein ja jopa SOLUNSALPAAJIN, niin turha on professori Salkinoja-Salosen kera toimitusjohtaja Salinin uskotella, että NUO LÄÄKITYKSET, joiden avulla työtekijät pystyvät jatkamaan työskentelyään jopa vuosikymmeniä, TEHOAVAT KOSTEUSVAURIOMYRKKYIHIN.
Minusta on täysin käsittämätöntä, että STM:n myöntää veroeuroja tutkimukseen, joka tutkimus tähtää jälleen kerran siihen kuinka moninaisia, RAKENNUSTEN SISÄILMAAN KUULUMATTOMIA TEKIJÖITÄ REKENNUSTEMME SISÄILMASTA LÖYTYY.
Valitettavasti jo uudisrakennuksistakin löytyy KORKEITA HOMEPITOISUUKSIA.
STM:n TULEE MYÖNTÄÄ AINOASTAAN JA VAIN meidän kansalaisten veroeuroja tutkimuksiin, jolla KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN SISÄILMAN AIHEUTTAMA SYY-YHTEYS TODETAAN PERINTEISIIN SISÄILMA-ALLERGIASAIRAUKSIIN, jotka sairaudet on luetteloitu ammattitautilaissamme siihen lisättynä vuonna 1986 ns. ODTS sekä noihin sairauksiin kuuluviin oireiluihin/LIITÄNNÄISSAIRAUKSIIN (autoimmuunisairudet).
Vaikka professori Salkinoja-Salonen Inspector Sec Oy:n kehittämän laitteen kanssa löytäisikin sisäilmamyrkkyjä, niin TYÖPAIKALLA OIRELEVAN/ SAIRASTUNEEN OIKEUSTURVAA, eli hänelle tapaturmalain mukaan kuuluvia sairaanhoitokuluetuuksia ja työkyvyn petettyä ansinonmenetystä tapaturmaeläkkeen muodossa tuo tutkimus ei tule takaamaan. koska SYY-YHTEYSOSOITIN löytyneiden myrkkyjen ja sairastumisen välillä tulee yhä edelleen puuttumaan. - oikeasti kertoivat?
Homeherkkä# kirjoitti:
Kun toimitusjohtaja Salin toteaa, että tuhannesosa myrkyistä RIITTÄÄ KEUHKOJEN KAUTTA SAAMAAN SAMAN VAIKUTUKSEN KUIN MUUTA KAUTTA ELIMISTÖÖN JOUTUNEENA, niin jos Salinin kommentti sinun mielestäsi sisältää tieidefaktaa KOSTEUSVAURIOMIKROBIMYRKKYALTISTUKSESTA, niin se ei tarkoita sitä, että se sisältää tiedefaktaa kaikkien mielestä.
Tiedefaktaa se ei sisällä siksi, että Salin jätti kertomatta MIKÄ TUO MYRKKYVAIKUTUS KOSTEUSVAURIORAKENNUKSISSA ON, eli MIHIN SAIRAUKSIIN KOSTEUSVAURIOMIKROBIMYRKYT SAIRASTUTTAVAT.
Ns. kosteusvauriomikrobimyrkythän joutuvat kosteusvauriorakennuksissa elimistöön hengitettynä sekä ihon kautta.
Toki Inspector Sec Oy:n sivuilta käy ilmi, että nuo myrkyt aiheuttavat MAKSA- JA MUNUAISVAURIOITA, sisäisiä VERENVUOTOJA, KEUHKO-, MAKSA-, MUNUAIS- ja VIRTSATEIDEN SYÖPÄÄ, mutta kukapa Hesarin lukija kaivautuu ko. firman nettisivuille.
Tutkijaprofessori Mirja Salkinoja-Salosen tulisi ensin esiinkaivaa ko. maksavaurio- (esim. maksakirroosi) ja munuaisvauriotilastot (munuaisten vajaatoiminta) sekä maksa-, munuais- ja virtsateiden syöpätilastot, eli minkälaista nousua niissä on tapahtunut alkaen ns. teknisen rakentamisen, eli 1960-luvulta lukien.
Tilastollisesti radon aiheuttaa satoja keuhkosyöpiä vuosittain, tupakka yli tuhat ja lisänä myös asbesti.
Kun Suomessa vuonna 2007 kuoli työikäisestä (15-64 vuotiaat) väestöstä kasvaimiin (koskien myös eri syöpiä) 2874 henkilöä, niin siinäpä onkin tutkimusjohtaja S-S:llä mietittävää MIKÄ KOSTEUSVAURIOMYRKKY on ollut johonkin syöpään kuolleen taustalla ja kun tiedefaktana on, että esim. alkoholi vaurioittaa maksaa aiheuttamalla maksakirroosia (maksan sidekudostuminen) ja tulehduskipulääkkeet munuaisvaurioita ja mahaverenvuotoa, niin poissulkemalla nuo tekijät virukset ja bakteerit, niin sen jälkeen loppujen kohdalla Salin kerä Mirja Salkinoja-Salosen voi miettiä vaikkapa SISÄILMAMYRKKYTEKIJÄÄ.
Kun kymmeniä vuosia kosteusvauriiorakennuksisa työskenteleviä SAIRASTUNEITA on lääkitty antibiootein, antihistamiinein, astmalääkkein, kortisonitabuin, kostisonivoiten, tulehduskipulääkkein ja jopa SOLUNSALPAAJIN, niin turha on professori Salkinoja-Salosen kera toimitusjohtaja Salinin uskotella, että NUO LÄÄKITYKSET, joiden avulla työtekijät pystyvät jatkamaan työskentelyään jopa vuosikymmeniä, TEHOAVAT KOSTEUSVAURIOMYRKKYIHIN.
Minusta on täysin käsittämätöntä, että STM:n myöntää veroeuroja tutkimukseen, joka tutkimus tähtää jälleen kerran siihen kuinka moninaisia, RAKENNUSTEN SISÄILMAAN KUULUMATTOMIA TEKIJÖITÄ REKENNUSTEMME SISÄILMASTA LÖYTYY.
Valitettavasti jo uudisrakennuksistakin löytyy KORKEITA HOMEPITOISUUKSIA.
STM:n TULEE MYÖNTÄÄ AINOASTAAN JA VAIN meidän kansalaisten veroeuroja tutkimuksiin, jolla KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN SISÄILMAN AIHEUTTAMA SYY-YHTEYS TODETAAN PERINTEISIIN SISÄILMA-ALLERGIASAIRAUKSIIN, jotka sairaudet on luetteloitu ammattitautilaissamme siihen lisättynä vuonna 1986 ns. ODTS sekä noihin sairauksiin kuuluviin oireiluihin/LIITÄNNÄISSAIRAUKSIIN (autoimmuunisairudet).
Vaikka professori Salkinoja-Salonen Inspector Sec Oy:n kehittämän laitteen kanssa löytäisikin sisäilmamyrkkyjä, niin TYÖPAIKALLA OIRELEVAN/ SAIRASTUNEEN OIKEUSTURVAA, eli hänelle tapaturmalain mukaan kuuluvia sairaanhoitokuluetuuksia ja työkyvyn petettyä ansinonmenetystä tapaturmaeläkkeen muodossa tuo tutkimus ei tule takaamaan. koska SYY-YHTEYSOSOITIN löytyneiden myrkkyjen ja sairastumisen välillä tulee yhä edelleen puuttumaan.Hesarin artikkelissa oli hyvin lyhyet kommentit kaikilta haastatelluilta. Mitähän kukin on sanonut? Jos artikkelissa on yhden lauseen lainaus, niin se on yhden lauseen lainaus. Se on toimittaja, joka kirjoittaa lehtijutun. Hesarin artikkeli ei ole tieteellinen artikkeli. Erinomainen ja kansantajuinen artikkeli se kuitenkin on.
Hyvä homeherkkä, voisitteko ystävällisesti ottaa huomioon sen, missä yhteydessä tiedonjyväsiä jaetaan. Puolen liuskan mittaiseen artikkeliin ei mahdu kymmenien tutkimusten tulokset. - tyhjää täynnä
Homeherkkä# kirjoitti:
Kun toimitusjohtaja Salin toteaa, että tuhannesosa myrkyistä RIITTÄÄ KEUHKOJEN KAUTTA SAAMAAN SAMAN VAIKUTUKSEN KUIN MUUTA KAUTTA ELIMISTÖÖN JOUTUNEENA, niin jos Salinin kommentti sinun mielestäsi sisältää tieidefaktaa KOSTEUSVAURIOMIKROBIMYRKKYALTISTUKSESTA, niin se ei tarkoita sitä, että se sisältää tiedefaktaa kaikkien mielestä.
Tiedefaktaa se ei sisällä siksi, että Salin jätti kertomatta MIKÄ TUO MYRKKYVAIKUTUS KOSTEUSVAURIORAKENNUKSISSA ON, eli MIHIN SAIRAUKSIIN KOSTEUSVAURIOMIKROBIMYRKYT SAIRASTUTTAVAT.
Ns. kosteusvauriomikrobimyrkythän joutuvat kosteusvauriorakennuksissa elimistöön hengitettynä sekä ihon kautta.
Toki Inspector Sec Oy:n sivuilta käy ilmi, että nuo myrkyt aiheuttavat MAKSA- JA MUNUAISVAURIOITA, sisäisiä VERENVUOTOJA, KEUHKO-, MAKSA-, MUNUAIS- ja VIRTSATEIDEN SYÖPÄÄ, mutta kukapa Hesarin lukija kaivautuu ko. firman nettisivuille.
Tutkijaprofessori Mirja Salkinoja-Salosen tulisi ensin esiinkaivaa ko. maksavaurio- (esim. maksakirroosi) ja munuaisvauriotilastot (munuaisten vajaatoiminta) sekä maksa-, munuais- ja virtsateiden syöpätilastot, eli minkälaista nousua niissä on tapahtunut alkaen ns. teknisen rakentamisen, eli 1960-luvulta lukien.
Tilastollisesti radon aiheuttaa satoja keuhkosyöpiä vuosittain, tupakka yli tuhat ja lisänä myös asbesti.
Kun Suomessa vuonna 2007 kuoli työikäisestä (15-64 vuotiaat) väestöstä kasvaimiin (koskien myös eri syöpiä) 2874 henkilöä, niin siinäpä onkin tutkimusjohtaja S-S:llä mietittävää MIKÄ KOSTEUSVAURIOMYRKKY on ollut johonkin syöpään kuolleen taustalla ja kun tiedefaktana on, että esim. alkoholi vaurioittaa maksaa aiheuttamalla maksakirroosia (maksan sidekudostuminen) ja tulehduskipulääkkeet munuaisvaurioita ja mahaverenvuotoa, niin poissulkemalla nuo tekijät virukset ja bakteerit, niin sen jälkeen loppujen kohdalla Salin kerä Mirja Salkinoja-Salosen voi miettiä vaikkapa SISÄILMAMYRKKYTEKIJÄÄ.
Kun kymmeniä vuosia kosteusvauriiorakennuksisa työskenteleviä SAIRASTUNEITA on lääkitty antibiootein, antihistamiinein, astmalääkkein, kortisonitabuin, kostisonivoiten, tulehduskipulääkkein ja jopa SOLUNSALPAAJIN, niin turha on professori Salkinoja-Salosen kera toimitusjohtaja Salinin uskotella, että NUO LÄÄKITYKSET, joiden avulla työtekijät pystyvät jatkamaan työskentelyään jopa vuosikymmeniä, TEHOAVAT KOSTEUSVAURIOMYRKKYIHIN.
Minusta on täysin käsittämätöntä, että STM:n myöntää veroeuroja tutkimukseen, joka tutkimus tähtää jälleen kerran siihen kuinka moninaisia, RAKENNUSTEN SISÄILMAAN KUULUMATTOMIA TEKIJÖITÄ REKENNUSTEMME SISÄILMASTA LÖYTYY.
Valitettavasti jo uudisrakennuksistakin löytyy KORKEITA HOMEPITOISUUKSIA.
STM:n TULEE MYÖNTÄÄ AINOASTAAN JA VAIN meidän kansalaisten veroeuroja tutkimuksiin, jolla KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN SISÄILMAN AIHEUTTAMA SYY-YHTEYS TODETAAN PERINTEISIIN SISÄILMA-ALLERGIASAIRAUKSIIN, jotka sairaudet on luetteloitu ammattitautilaissamme siihen lisättynä vuonna 1986 ns. ODTS sekä noihin sairauksiin kuuluviin oireiluihin/LIITÄNNÄISSAIRAUKSIIN (autoimmuunisairudet).
Vaikka professori Salkinoja-Salonen Inspector Sec Oy:n kehittämän laitteen kanssa löytäisikin sisäilmamyrkkyjä, niin TYÖPAIKALLA OIRELEVAN/ SAIRASTUNEEN OIKEUSTURVAA, eli hänelle tapaturmalain mukaan kuuluvia sairaanhoitokuluetuuksia ja työkyvyn petettyä ansinonmenetystä tapaturmaeläkkeen muodossa tuo tutkimus ei tule takaamaan. koska SYY-YHTEYSOSOITIN löytyneiden myrkkyjen ja sairastumisen välillä tulee yhä edelleen puuttumaan.Mikään tutkimus ei osoita mitään, mikä kelpaisi mihinkään? Ei kannata tehdä tutkimusta, koska syy-yhteyttä ei selvitetä`?
Tämäkö on tämän hetkinen totuus?
Ei kannata auttaa ketään, ei tehdä mitään! - tälle tutkimukselle!
Homeherkkä# kirjoitti:
Kun toimitusjohtaja Salin toteaa, että tuhannesosa myrkyistä RIITTÄÄ KEUHKOJEN KAUTTA SAAMAAN SAMAN VAIKUTUKSEN KUIN MUUTA KAUTTA ELIMISTÖÖN JOUTUNEENA, niin jos Salinin kommentti sinun mielestäsi sisältää tieidefaktaa KOSTEUSVAURIOMIKROBIMYRKKYALTISTUKSESTA, niin se ei tarkoita sitä, että se sisältää tiedefaktaa kaikkien mielestä.
Tiedefaktaa se ei sisällä siksi, että Salin jätti kertomatta MIKÄ TUO MYRKKYVAIKUTUS KOSTEUSVAURIORAKENNUKSISSA ON, eli MIHIN SAIRAUKSIIN KOSTEUSVAURIOMIKROBIMYRKYT SAIRASTUTTAVAT.
Ns. kosteusvauriomikrobimyrkythän joutuvat kosteusvauriorakennuksissa elimistöön hengitettynä sekä ihon kautta.
Toki Inspector Sec Oy:n sivuilta käy ilmi, että nuo myrkyt aiheuttavat MAKSA- JA MUNUAISVAURIOITA, sisäisiä VERENVUOTOJA, KEUHKO-, MAKSA-, MUNUAIS- ja VIRTSATEIDEN SYÖPÄÄ, mutta kukapa Hesarin lukija kaivautuu ko. firman nettisivuille.
Tutkijaprofessori Mirja Salkinoja-Salosen tulisi ensin esiinkaivaa ko. maksavaurio- (esim. maksakirroosi) ja munuaisvauriotilastot (munuaisten vajaatoiminta) sekä maksa-, munuais- ja virtsateiden syöpätilastot, eli minkälaista nousua niissä on tapahtunut alkaen ns. teknisen rakentamisen, eli 1960-luvulta lukien.
Tilastollisesti radon aiheuttaa satoja keuhkosyöpiä vuosittain, tupakka yli tuhat ja lisänä myös asbesti.
Kun Suomessa vuonna 2007 kuoli työikäisestä (15-64 vuotiaat) väestöstä kasvaimiin (koskien myös eri syöpiä) 2874 henkilöä, niin siinäpä onkin tutkimusjohtaja S-S:llä mietittävää MIKÄ KOSTEUSVAURIOMYRKKY on ollut johonkin syöpään kuolleen taustalla ja kun tiedefaktana on, että esim. alkoholi vaurioittaa maksaa aiheuttamalla maksakirroosia (maksan sidekudostuminen) ja tulehduskipulääkkeet munuaisvaurioita ja mahaverenvuotoa, niin poissulkemalla nuo tekijät virukset ja bakteerit, niin sen jälkeen loppujen kohdalla Salin kerä Mirja Salkinoja-Salosen voi miettiä vaikkapa SISÄILMAMYRKKYTEKIJÄÄ.
Kun kymmeniä vuosia kosteusvauriiorakennuksisa työskenteleviä SAIRASTUNEITA on lääkitty antibiootein, antihistamiinein, astmalääkkein, kortisonitabuin, kostisonivoiten, tulehduskipulääkkein ja jopa SOLUNSALPAAJIN, niin turha on professori Salkinoja-Salosen kera toimitusjohtaja Salinin uskotella, että NUO LÄÄKITYKSET, joiden avulla työtekijät pystyvät jatkamaan työskentelyään jopa vuosikymmeniä, TEHOAVAT KOSTEUSVAURIOMYRKKYIHIN.
Minusta on täysin käsittämätöntä, että STM:n myöntää veroeuroja tutkimukseen, joka tutkimus tähtää jälleen kerran siihen kuinka moninaisia, RAKENNUSTEN SISÄILMAAN KUULUMATTOMIA TEKIJÖITÄ REKENNUSTEMME SISÄILMASTA LÖYTYY.
Valitettavasti jo uudisrakennuksistakin löytyy KORKEITA HOMEPITOISUUKSIA.
STM:n TULEE MYÖNTÄÄ AINOASTAAN JA VAIN meidän kansalaisten veroeuroja tutkimuksiin, jolla KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN SISÄILMAN AIHEUTTAMA SYY-YHTEYS TODETAAN PERINTEISIIN SISÄILMA-ALLERGIASAIRAUKSIIN, jotka sairaudet on luetteloitu ammattitautilaissamme siihen lisättynä vuonna 1986 ns. ODTS sekä noihin sairauksiin kuuluviin oireiluihin/LIITÄNNÄISSAIRAUKSIIN (autoimmuunisairudet).
Vaikka professori Salkinoja-Salonen Inspector Sec Oy:n kehittämän laitteen kanssa löytäisikin sisäilmamyrkkyjä, niin TYÖPAIKALLA OIRELEVAN/ SAIRASTUNEEN OIKEUSTURVAA, eli hänelle tapaturmalain mukaan kuuluvia sairaanhoitokuluetuuksia ja työkyvyn petettyä ansinonmenetystä tapaturmaeläkkeen muodossa tuo tutkimus ei tule takaamaan. koska SYY-YHTEYSOSOITIN löytyneiden myrkkyjen ja sairastumisen välillä tulee yhä edelleen puuttumaan."Vaikka professori Salkinoja-Salonen Inspector Sec Oy:n kehittämän laitteen kanssa löytäisikin sisäilmamyrkkyjä,
niin TYÖPAIKALLA OIRELEVAN/ SAIRASTUNEEN OIKEUSTURVAA,
eli hänelle tapaturmalain mukaan kuuluvia sairaanhoitokuluetuuksia ja työkyvyn petettyä ansinonmenetystä tapaturmaeläkkeen muodossa tuo tutkimus ei tule takaamaan.
koska SYY-YHTEYSOSOITIN löytyneiden myrkkyjen ja sairastumisen välillä tulee yhä edelleen puuttumaan.
"
Kun ei kerran heti löydy syy-yhteyttä, miksi ihmeessä tutkia sisäilman myrkkyjä! VAU miten fiksu ihminen tuo homeherkkä onkaan!
MIKSI ihmeessä kukaan haluaisi tietää sisäilman myrkyistä, ??? miksi ihmeessä?
- )()()(
Jos ajatellaan, että kosteusvauriot sisältävät myrkkyjä, miksei sitten TTL:n tiloissa olisi niitä myrkkyjä... mikä meille sairastuneille tuolla tiloissa aiheutti mitäkin? kuka tietää?
Eli - mitään varmaa suuntaan tai toiseen EI VOI sanoa, ennen kuin tietää asiasta tarkemmin.
Asiantuntijalausuntoa kirjoittava lääkäri kyseli, tulinko sairaaksi mahdollisesti tiloista? Eikä kyse olisikaan ollut altistuksen aiheuttamasta sairastumisesta? No, minusta sekä että, eli tiloistahan sairastui heti, alkoi se päänsärky, yskiminen ja rykiminen jne... peff laskivat... Ja sitten altistuksen jälkeen tilanne muuttui NOPEASTI pahempaan suuntaan. Ja miten sairas sitä silloin olikaan, voi hitto, enää en uskoisi kysymyksessä olevan vain se astman lievä paheneminen ;-), joka sekin piti olla vain väliaikainen juttu ja lääkityshän siihen auttaa. No ei auttanut ei...
Eli noissa TTL:n tutkimuksissakin on se ongelma, että ne on tehty kosteusvaurioituneessa rakennuksessa!
Ensimmäinen paikka mistä näitä toksiineita pitäisikin tutkia on ko. rakennus. Olisi äärimmäisen mielenkiintoista tietää mitä mittaus tulokseksi siellä antaa. Ja mitä sen avulla voidaan päätellä näistä altistuksista, joilla sitä astmaa haetaan. Miten reilua on tehdä ko. tutkimuksia kosteusvaurioituneessa rakennuksessa?
Eli altistuksissa olleiden tuloksia pitäisi tarkastella paljon laajemmin, sisäilman antaman ongelmakentän ja sairastuneen reagointien mukaan... ei pelkästään altistuksessa saadun reaktion mukaan...
Rehellisyyttä on vielä kertoakin, että asiaa tutkitaan, että paras arvaus on sitä tai tätä... NYTHÄN tätä tutkimusta aloitetaan tekemään. Ei voi tehdä vielä päätelmiä, että ASTMAAHAN SE ON tyyliin... että juu toksiinit sitä tai tätä... ja se on sitten NIIN se asia! Yhtä syvällä samaa p -askaa oltaisiin taas.
Eli kerrotan faktana se mikä faktaa on, kaikki muu on viitekehystä ko. tutkimukselle. Eikä sitä tai tätä ole vielä voinut löytyä, ei voi vetää päätelmiä mihinkään valkosolukatoon tai tuhoon, ennen kuin sekin on sitä faktaa - jos se sitä koskaan tulee olemaan.
Kenelle tulee milläkin tasolla mitäkin sairastelua ja sairauksia, miten pitkään ja mitkä määrät ja minkä toisen altistavan tekijän kanssa ... jne. jne. KYSYMYKSIÄ on auki paljon, ei se nyt ole niin helppoa että KAIKILLE tulee sitä tai tätä ja se on faktaa, ei tarvitse juurikaan tutkia, kun me maallikkona tiedämme jo asian.
AIKA pahaa aliarviointia tutkijoita kohtaan! Hehän tässä työtä tekevät. Itsekin tiedän TASAN TARKKAAN, että oireilen eri paikoissa ERI TAVOIN! En ole ihan jokaisen homehtuneenkaan tilan jälkeen samassa pisteessä, missä olin työpaikallani! Ei minulle niin selkeästi mennyt ääni kuin työpaikallani ja tuolla sairaalassa! Ja sairaalassa kurkkuun katsoi knk-lääkäri silloin kun se ääni puuroutui. Ja näiden tutkimusten jälkeen minulle mietittiin se leikkaus siten, että EN joutunut sairaalaan jäämään, vaan tulin kotoa leikkaukseen ja lähdin leikkauksen jälkeen pois. Tosin leikkaus kesti vain jotakin 2,5 tuntia ja siihen heräämiset ja alkutoimet, joten aamulla klo 7.00 pintaan sairaalaan, ja lähdin sieltä klo 15.00 pois. Homma toimi hienosti, ei ongelmia. Mutta, ystäväni oli vastaavan leikkauksen jälkeen 4 vrk sairaalassa, hänellä oli ongelmia pitkään leikkauksen jälkeenkin - ja eri leikkaava kirurgi ,-)
Mikä mistäkin johtuu - mietitään ja odotellaan tutkimuksia. Kyse ei ole siitä, että asia on VAIN näin tai VAIN näin, kyllä mustavalkoisessa ajattelussa pitää katsoa nyt myös ruutua ja raitaa.
Minusta on hyvä, ettei esim. Putus mene kertomaan sitä YHTÄ totuutta, kun kyseessä on MONTA totuutta.
Missä se vaurio on, miten pitkään, mitä homelajeja siinä on, henkilön oma perimä ja alttius sekä altistusaika.... mm. vaikuttanevat kaikkeen...
Meillä töissä sairastuneista yksi yhteinen nimittäjä oli, että olimme työpaikalla juuri sopivasti aina kun ilmastointi pistettiin päälle, eli aikaisin. Eli saimme aina joka ikinen aamu sen pysäytetyn ilmastoinnin keräämät ongelmat ...
Mitä se vaikutti, vai vaikuttiko... työpaikallani käsitellään myös paljon muita aineita, jotka vuosikausia olivat siinä sisäilmassa mukana, ongelmat ohjattiin siihen ilmastointiin, johon luotettiin typerästi. Paikallinen tehdas ja sen päästöt, maaperän myrkyt... Olisi typerää ajatella, että vain ja ainostaan homeista olisi kyse.
Paikkaa rempattiin vuosikausia, rakenteista löydettiin asbestia, mutta tietoa ei nyt kumota, jos ei kielletäkään, kun sitä suoraan kysyn.
Myrkkyjä pitää tutkia sisäilmasta! Mikään tutkimus ei vielä ole kertonut sitä yhtä totuutta, eikä tule koskaan kertomaankaan. Kyse on avoimesta tutkimuksesta, ja siihen tutkimus tähtääkin - ei ETUKÄTEEN kertomaan faktana asiaa mikä ei vielä faktaa ole.
Joten ihmettelyt siitä, mitä tutkijat EIVÄT jo ole tehneet ko. toksiinitutkimusen tiimoilta ovat naurettavia. Sehän vasta alkaa, ei niitä tuloksia synny ETUKÄTEEN!
Alustavaa tietoa on, ja sen perusteellahan edetäänkin!
...- nisuiisu
kosteusvauriosta johtuvia myrkkyjä. Nämä myrkyt ovat aiheuttaneet siellä jo yhden keuhkolääkärin kuoleman ja moni muukin on sairastunut. Tämä on varma tieto.
Uskoisin, että pikapuoliin tullaan kertomaan lisää tarkempaa tietoa K. Sirolan vuonna 2008 julkaistusta pro gradusta, jonka mukaan itiöiden kuorikerroksen beta-glukaani voimistaa esim. valinomysiinin (Streptomycesin tuottama myrkky) myrkyllisyyden monikymmenkertaiseksi. Tämä tieto kerrottiin M S-S:n toimesta "Sisäilmastoseminaari 2009"-kirjan sivulla 23.
Miten tämä beta-glukaani liittyy TTL:n tekemiin altistuskokeisiin?
No siten, että nämä TTL:n vuosina 1995-2008 käyttämät homeallergeeniuutteet sisälsivät vaihtelevia määriä epäpuhatutena tätä beta-glukaania. Niin näissä uutteissa oli siis jotain muutakin kuin esim. Aspergillus fumigatuksen IgE-allergeenia. Niissähän ei pitäisi olla missään nimessä beta-glukaania epäpuhtautena, mutta TTL oli vain iloinen, että tätä epäpuhtautta oli. Muuten tästä epäpuhtaudesta antoi aikoinaan lääninlääkäri H M-R huomautuksen TTL:lle. Kantelun oli tehnyt eräs palstamme melko aktiivinen kirjoittaja.
TTL:lla altistettavan kehoon siis joutui TTL:n rakennuksesta näitä mikrobimyrkkyjä ja tämän mikrobimyrkyn myrkyllisyyttä lisäsi sitten monikymmenkertaisesti tämä uutteen epäpuhtaus beta-glukaani.
TTL:n immunotoksikologi Harri Alenius kertoo tämän saman asian kesäkuun TIEDE-lehden sivulla 42 hieman eri sanoin:
"Solukokeissa pelkät toksiinit eivät aiheuta tulehdusmuutoksia, mutta yhdessä bakteerien soluseinän osien kanssa ne aiheuttivat erittäin massiivisen tulehdusreaktion"
LAINAUS PÄÄTTYY
Alenius ilmaisee beta-glukaanin termillä "bakteerien soluseinän osa". Beta-glukaania on myös aktinobakteereiden eli "sädesienten" itiön kuorikerroksessa. Erityisesti sitä on homeitiöissä. Ulkoilman Aspergillus fumigatus -itiö ja kosteusvaurion mikrobimyrkky ovat siis paha yhdistelmä. Tämä reaktio tapahtuu keuhkorakkuloissa, koska Af:n itiö on niin pieni, että että se pääsee samaan paikkaan kuin myrrkymolekyylitkin eli keuhkorakkuloihin.
Tämä TTL:n vakuutuslääkärimafioosojen vuosina 1994-95 kehittelemä altistuskoe hipoo jo nerouden rajoja. Miksi he käyttivät nerouttaan rikolliseen toimintaan? Tässä altistuskokeessa muutettiin siis täysin keinotekoisesti todellisuudessa oleva mikrobimyrkyistä johtuva valkosluvaje valtavaksi tulehdukseksi eli suureksi valkosluylimääräksi, kuten Harri Aleniuksen tekstistä on helposti pääteltävissä.
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka Nikkola - )()()(
nisuiisu kirjoitti:

Pekka Nikkola"kosteusvauriosta johtuvia myrkkyjä. Nämä myrkyt ovat aiheuttaneet siellä jo yhden keuhkolääkärin kuoleman ja moni muukin on sairastunut. Tämä on varma tieto."
Luin tähän asti ja ... "tämä on varma tieto" jos pelaisit tuplaa tai kuittia omalla elämälläsi, ei ehkä olisikaan enää varma tieto. Koska noin nyt ei vain voi sanoa. Ei edes maallikko!
Olen lähdössä ostoksille, eli kunto OK taas kerran. Ehkä ei kohta taas, mutta rippijuhliin on sit vaatteita tai ehkä ei.... ;-) met ollaan niin nirkkejä nykyisin. Eli käyn vastauksesi lävitse ja lähden...
Pätkin sua päähän, aina kun oot liian varma asioista joista ei voi olla niin varma... ei edes ihan vain kettuillaakseen ;-) - )()()(
nisuiisu kirjoitti:
kosteusvauriosta johtuvia myrkkyjä. Nämä myrkyt ovat aiheuttaneet siellä jo yhden keuhkolääkärin kuoleman ja moni muukin on sairastunut. Tämä on varma tieto.
Uskoisin, että pikapuoliin tullaan kertomaan lisää tarkempaa tietoa K. Sirolan vuonna 2008 julkaistusta pro gradusta, jonka mukaan itiöiden kuorikerroksen beta-glukaani voimistaa esim. valinomysiinin (Streptomycesin tuottama myrkky) myrkyllisyyden monikymmenkertaiseksi. Tämä tieto kerrottiin M S-S:n toimesta "Sisäilmastoseminaari 2009"-kirjan sivulla 23.
Miten tämä beta-glukaani liittyy TTL:n tekemiin altistuskokeisiin?
No siten, että nämä TTL:n vuosina 1995-2008 käyttämät homeallergeeniuutteet sisälsivät vaihtelevia määriä epäpuhatutena tätä beta-glukaania. Niin näissä uutteissa oli siis jotain muutakin kuin esim. Aspergillus fumigatuksen IgE-allergeenia. Niissähän ei pitäisi olla missään nimessä beta-glukaania epäpuhtautena, mutta TTL oli vain iloinen, että tätä epäpuhtautta oli. Muuten tästä epäpuhtaudesta antoi aikoinaan lääninlääkäri H M-R huomautuksen TTL:lle. Kantelun oli tehnyt eräs palstamme melko aktiivinen kirjoittaja.
TTL:lla altistettavan kehoon siis joutui TTL:n rakennuksesta näitä mikrobimyrkkyjä ja tämän mikrobimyrkyn myrkyllisyyttä lisäsi sitten monikymmenkertaisesti tämä uutteen epäpuhtaus beta-glukaani.
TTL:n immunotoksikologi Harri Alenius kertoo tämän saman asian kesäkuun TIEDE-lehden sivulla 42 hieman eri sanoin:
"Solukokeissa pelkät toksiinit eivät aiheuta tulehdusmuutoksia, mutta yhdessä bakteerien soluseinän osien kanssa ne aiheuttivat erittäin massiivisen tulehdusreaktion"
LAINAUS PÄÄTTYY
Alenius ilmaisee beta-glukaanin termillä "bakteerien soluseinän osa". Beta-glukaania on myös aktinobakteereiden eli "sädesienten" itiön kuorikerroksessa. Erityisesti sitä on homeitiöissä. Ulkoilman Aspergillus fumigatus -itiö ja kosteusvaurion mikrobimyrkky ovat siis paha yhdistelmä. Tämä reaktio tapahtuu keuhkorakkuloissa, koska Af:n itiö on niin pieni, että että se pääsee samaan paikkaan kuin myrrkymolekyylitkin eli keuhkorakkuloihin.
Tämä TTL:n vakuutuslääkärimafioosojen vuosina 1994-95 kehittelemä altistuskoe hipoo jo nerouden rajoja. Miksi he käyttivät nerouttaan rikolliseen toimintaan? Tässä altistuskokeessa muutettiin siis täysin keinotekoisesti todellisuudessa oleva mikrobimyrkyistä johtuva valkosluvaje valtavaksi tulehdukseksi eli suureksi valkosluylimääräksi, kuten Harri Aleniuksen tekstistä on helposti pääteltävissä.
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka NikkolaEn ehdi miettimään asiaa... Alenius on huippu, mutta ... päätelmät ja todellisuus on aina kaksi eri asiaa, tai ainakin usein näyttäisi niin olevan...
Tulehtuihan nuo keuhkot, se on selvä. Miksi, se nyt ei sitten ollutkaan selvä juttu, ei nähtävästi edes keuhkolääkäri Paula Kaupille. Jos homma meni noin, niin... missä se vastuu on? Kerrotaanko työntekijöille, että tuu vaa meille töihin tekee tutkimusta, meillä on IHAN PUHDAS sisäilma!
Vai kerrotaanko, että meillä on juurikin ollut kosteusvaurio-ongelmia rakennuksessa, jossa selvittelemme ko. ongelmaa ammattitautitutkimuksin! Tässä sinulle haastava työsarka...
... no, nyt on pakko lähtee
Mielenkiintoista ajateltavaa pitkästä aikaa...
- tämä on faktaa (siis että ajattelu on mielenkiintoista ;-) - Homeherkkä#
nisuiisu kirjoitti:
kosteusvauriosta johtuvia myrkkyjä. Nämä myrkyt ovat aiheuttaneet siellä jo yhden keuhkolääkärin kuoleman ja moni muukin on sairastunut. Tämä on varma tieto.
Uskoisin, että pikapuoliin tullaan kertomaan lisää tarkempaa tietoa K. Sirolan vuonna 2008 julkaistusta pro gradusta, jonka mukaan itiöiden kuorikerroksen beta-glukaani voimistaa esim. valinomysiinin (Streptomycesin tuottama myrkky) myrkyllisyyden monikymmenkertaiseksi. Tämä tieto kerrottiin M S-S:n toimesta "Sisäilmastoseminaari 2009"-kirjan sivulla 23.
Miten tämä beta-glukaani liittyy TTL:n tekemiin altistuskokeisiin?
No siten, että nämä TTL:n vuosina 1995-2008 käyttämät homeallergeeniuutteet sisälsivät vaihtelevia määriä epäpuhatutena tätä beta-glukaania. Niin näissä uutteissa oli siis jotain muutakin kuin esim. Aspergillus fumigatuksen IgE-allergeenia. Niissähän ei pitäisi olla missään nimessä beta-glukaania epäpuhtautena, mutta TTL oli vain iloinen, että tätä epäpuhtautta oli. Muuten tästä epäpuhtaudesta antoi aikoinaan lääninlääkäri H M-R huomautuksen TTL:lle. Kantelun oli tehnyt eräs palstamme melko aktiivinen kirjoittaja.
TTL:lla altistettavan kehoon siis joutui TTL:n rakennuksesta näitä mikrobimyrkkyjä ja tämän mikrobimyrkyn myrkyllisyyttä lisäsi sitten monikymmenkertaisesti tämä uutteen epäpuhtaus beta-glukaani.
TTL:n immunotoksikologi Harri Alenius kertoo tämän saman asian kesäkuun TIEDE-lehden sivulla 42 hieman eri sanoin:
"Solukokeissa pelkät toksiinit eivät aiheuta tulehdusmuutoksia, mutta yhdessä bakteerien soluseinän osien kanssa ne aiheuttivat erittäin massiivisen tulehdusreaktion"
LAINAUS PÄÄTTYY
Alenius ilmaisee beta-glukaanin termillä "bakteerien soluseinän osa". Beta-glukaania on myös aktinobakteereiden eli "sädesienten" itiön kuorikerroksessa. Erityisesti sitä on homeitiöissä. Ulkoilman Aspergillus fumigatus -itiö ja kosteusvaurion mikrobimyrkky ovat siis paha yhdistelmä. Tämä reaktio tapahtuu keuhkorakkuloissa, koska Af:n itiö on niin pieni, että että se pääsee samaan paikkaan kuin myrrkymolekyylitkin eli keuhkorakkuloihin.
Tämä TTL:n vakuutuslääkärimafioosojen vuosina 1994-95 kehittelemä altistuskoe hipoo jo nerouden rajoja. Miksi he käyttivät nerouttaan rikolliseen toimintaan? Tässä altistuskokeessa muutettiin siis täysin keinotekoisesti todellisuudessa oleva mikrobimyrkyistä johtuva valkosluvaje valtavaksi tulehdukseksi eli suureksi valkosluylimääräksi, kuten Harri Aleniuksen tekstistä on helposti pääteltävissä.
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka NikkolaTyöterveyslaitos sijaitsee rakennuksessa osoite Topeliuksenkatu 41 a A, joka osoite on ollut voimassa jo sitten TTL:n perustamisen, eli 1960-luvun, josta alkaen rakennuksessa on työskennellyt satoja työntekijöitä.
Kun minä olin TTL:n tutkimuksissa syyskuussa 2001, niin TTL oli evakossa, koska rakennuksessa suoritettiin kosteusvaurioremonttia.
Nyt sinä väität VARMALTA TAHOLTA, että TTL:n rakennuksessa ON TODETTU KOSTEUSVAURIOMIKROBIMYRKKYJÄ, jotka ovat sairastuttaneet yhden lääkärin KEUHKOSYÖPÄÄN ja sairastuttaneet muitakin työntekijöitä.
Kertoisitko mihin sairauksiin nuo myrkyt ovat sairastuttaneet?
Kertoisitko myös mitä myrkkyjä ko. rakennuksessa on todettu ja mikä tutkijataho ne on todennut?
Kun Suomessa on HOMEaltistuksia eri homelajeilla tehty alkaen 1960-luvulta, niin sinä väität, että kun HOMEaltistukset keskitettiin STM:n päätöksellä TTL:lle vuonna 1995, niin TTL alkoikin hankkimaan HOMEuutteita valmistaneelta tanskalaiselta lääkeyhtiöltä sellaisia HOMEuutteita, joissa on EPÄPUHTAUTENA beetta-glukaania.
No aikamoinen syytös MAALLIKOLTA niin TTL:lää kuin lääkefirmaakin kohtaan, josta syytöksestä ko. tahojen tulisi laittaa SINUT hankkimaan todistusaineisto.
Kuten varmaan tiedät, niin TTL ei ole HOMEaltistanut ketään TYÖSSÄOLIJAA sitten vuoden 2007, joten työssäolijat altistuvat VAIN JA AINOASTAAN yhä edelleen TYÖPAIKKANSA eri lajisille allergisoiville HOMEproteiineille kuten esim. Aspergilluksille, Penicilliumeille, Acremoniumille, Fusariumille jne. kuten myös NIIDEN KUORIKERROKSISSA OLEVILLE IHAN OIKEILLE beetta-glukaaneille (mikäli niissä sellaista on).
Altistuvat ja ALLERGISOITUVAT myös eri lajisille kosteusvauriohiiva-, - bakteeri, -varastopunkkiproteiineille ehkä ameeboissa oleville proteiineillkin.
Jostain syystä sinä olet juuttunut A.fumigatuksen aiheuttamaan KEUHKORAKKULATULEHDUKSEEN.
Keuhkosairaudet kirjan sivulla 337 ON LUETTELO MIKROBEISTA, joiden on todettu aiheuttaneen keuhkorakkulatulehduksen, eli yliherkkyyskeuhkokuumeen.
Asbergillukset ovat vain yksi yliherkkyyskeuhkokuumeen aiheuttajista.
Kun luettelossa on mainittu esim. Alternaria, jonka itiökoko on 14.4, niin ITIÖKOOSTA ei ole kysymys vaan Alternarian sisältämistä ALLERGIAPROTEIINEISTA.
WHO:n ICD-10:ssä on myös vino pino allergisen alveoliitin aiheuttajia, joissa aiheuttajissa ei ole mitään tekemistä ITIÖKOON KANSSA.
Mitä TTL:n professori harri Aleniukseen tulee, niin TIEDE-lehdessä HÄN EI TODENNUT keuhkojen VALKOSOLUKADON AIHEUTTAVAN kroonista ALVEOLIITTIA, jota ALVEOLIITTIA sinä kaiken aikaa hoet tällä palstalla pelotellen kosteusvauriorakennuksissa oireilevia/sairastuneita kuolemaan johtavalla sairaudella, jota toki tuo sairaus onkin, mikäli siihen kosteusvauriorakennuksessa sairastuu.
Kuolinsyytilastot eivät vain osoita tuon kuolemaan johtavan sairauden lisääntyneen maassamme. - --------------
syntyvän ETUKÄTEEN, mutta näihän EI pitäisi olla!
Maallikkona täällä pari tappelee jatkuvasti, kuka on suurempi kingi! yhtä tietämättömiä ongelmista ehkä ovat kuitenkin. Toinen kirjaviisas toinen linkittää olemassa olevaa tietoa ja kommentoi sitä.
Kirjaviisas luulee olevansa viisaampi, kuin linkittäjä? Linkittäjä sentään siteeraa TUTKIJOIDEN tekemiä tutkimuksia.
Mutta ammattinsa, ex ammattinsa suomilla valtuuksilla ja tavalla tehdä työtä, kirjaviisas oletaa olevansa kaikkein viisain, suurin Kalifi oikea suur visiiri. - nisupekka
-------------- kirjoitti:
syntyvän ETUKÄTEEN, mutta näihän EI pitäisi olla!
Maallikkona täällä pari tappelee jatkuvasti, kuka on suurempi kingi! yhtä tietämättömiä ongelmista ehkä ovat kuitenkin. Toinen kirjaviisas toinen linkittää olemassa olevaa tietoa ja kommentoi sitä.
Kirjaviisas luulee olevansa viisaampi, kuin linkittäjä? Linkittäjä sentään siteeraa TUTKIJOIDEN tekemiä tutkimuksia.
Mutta ammattinsa, ex ammattinsa suomilla valtuuksilla ja tavalla tehdä työtä, kirjaviisas oletaa olevansa kaikkein viisain, suurin Kalifi oikea suur visiiri.on
se on suomen rehellisin kosteusvaurioasiantuntija
muut tuntijat hyörii niis valehtelijoiden klubeissaa
- nisuiisu
viestini pitäisi olla myös tässä ketjussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/3205255/38839769
PN - ------------------------
öööööööööööööööööööööö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 20111840
- 585559
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462877Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k192756- 432488
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut342063Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,471959Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131921- 381865
Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71777