Hoitokokoukset alkoivat Oulunsalossa

eräs uskovainen mies

Onko mitenkään mahdollista, että tällaista saa sattua vielä 2000-luvullakin?!!!
Tuttavaperheeni joutui hoidon kohteeksi, koska heitä on epäilty maailmallisuudesta!
Ennen tätä heistä on täytynyt liikkua paljon vääriä huhuja Oulunsalon siionissa.
Mitä mieltä olette, voiko hoitokokoukset olla oikeutettuja?

98

2657

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kauhistunut seuraaja

      Kalevan yleisönosaston viesteissä myös tänään ilmoituksen ko. kokousten alkamisista Oulunsalossa.
      Ihmisillä ei näköjään ole ihmisoikeuksia VL-yhteisössä, vaan yhteisö päättää ihmisen elämästä. Sairasta hommaa.
      VL-usko luo siis pelkoa ihmisiä, ei Jumalaa kohtaan. Se on enemmänkin siis ihmisuskoa, kuin todellista uskoa. Ei siinä tarvi paljon omantunnon ääntä kuunnella, kun muut ovat ne, jotka määrittelevät yksilön "omantunnon". Jumalalle ei jää juuri sijaa.

      • naapurin ukko

        kalevassa tästä aiheesta?

    • Merkit ovat ilmassa

      riehuminen vl-herätysliikkeessä on voimistumassa. Kuuluu isännän ääni.

    • Kirvelevät silmät

      Sairasta tulee hoitaa !!!
      Senhän sairaskin ymmärtää ja halullisesti antaa itseään hoitaa...

      • Uskovainen mies

        Veljet eivät käy syyttömien kimppuun, kuten täälläkin perusteettomasti kirjoitetaan, vaan todellisten asioiden perässä ollaan.

      • olenkuullut

        Seuroissakin sanottu että usko on henkilökohtainen asia, kukin saa uskoa niinkuin haluaa

      • Ei usko kukaan
        Uskovainen mies kirjoitti:

        Veljet eivät käy syyttömien kimppuun, kuten täälläkin perusteettomasti kirjoitetaan, vaan todellisten asioiden perässä ollaan.

        Heh, heh

    • Mitä voi odottaa liikkeeltä, jonka pääsihteeri tulkitsee hoitokokoukset "siunauksellisiksi" sen sijaan että liike olisi pyytänyt anteeksi hoitokokouksina tunnettua järjestelmällistä henkistä väkivaltaa ja -inkvisiitiota?

      Niin kauan kun hoitokokouksista ei ole virallisesti luovuttu ja tuomittu niitä vääriksi liikkeen sisällä, on vain ajan kysymys milloin "siunaukselliset" työkalut otetaan uudestaan käyttöön.

      Uskon, että yhteiskuntamme tila on kuitenkin erilainen kuin 70-luvulla. Voi vain rohkaista, että uudet hoitokokousten uhrit jaksaisivat viedä kokemansa henkisen väkivallan poliisin tutkittavaksi tai nostaa siitä itse oikeusjutun SRK:ta vastaan. Eivät fundamentalistit siellä muutoin mielivaltaansa lopeta. Ulkopuolisten on pakko puuttua jos / kun liikkeessä itsessään ei voida psykopaattisille vallankäyttäjilleen mtään.

      • Miten käy?

        Srk lähteä kokeilemaan enää sillä lopputulos voi kaataa koko korttitalon eli totaalinen hajaanus ja toiminnan kuihtuminen pienen piirin harjoittamaksi.
        Nyt koko siioni muodostuu hyvin erilaisista ihmisistä se ei ole enää niin homogeeninen kuin 60-70 luvulla.

      • kaloja"?
        Miten käy? kirjoitti:

        Srk lähteä kokeilemaan enää sillä lopputulos voi kaataa koko korttitalon eli totaalinen hajaanus ja toiminnan kuihtuminen pienen piirin harjoittamaksi.
        Nyt koko siioni muodostuu hyvin erilaisista ihmisistä se ei ole enää niin homogeeninen kuin 60-70 luvulla.

        Eli ylivilkkaita poikia, pidempitukkaisia ja/tai parrakkaita miehiä, muotivaatteisiin pukeutuvia nuoria, puulaakilentopallon pelaajia, peitepuikon käyttäjiä, jne, jne...

        Nämä kaikki ja monet muut heitettiin säälimättä saatanalle 80-luvulla.

      • .

        Älkää hyvät ihmiset antako arkoja asioitanne poliisin ja oikeuslaitoksen käsiin. Eivät nämä instanssit ole yhtään sen luotettavampia kuin SRK:kaan.

      • on että
        . kirjoitti:

        srk-lahko suojelee pedofiilit ja muut rötöstelijät joutumasta maalliseen oikeuteen vain iloisesti vilkutellen kaikki anteeksi - todella sairas lahko ja lailla lopetettava koko sen toiminta

      • on varmasti
        kaloja"? kirjoitti:

        Eli ylivilkkaita poikia, pidempitukkaisia ja/tai parrakkaita miehiä, muotivaatteisiin pukeutuvia nuoria, puulaakilentopallon pelaajia, peitepuikon käyttäjiä, jne, jne...

        Nämä kaikki ja monet muut heitettiin säälimättä saatanalle 80-luvulla.

        ainakin puolet porukasta.

      • Kummajuttu...
        on varmasti kirjoitti:

        ainakin puolet porukasta.

        Ei erotus kierrosta tule!?

      • poikkeavat.
        on varmasti kirjoitti:

        ainakin puolet porukasta.

        Vain kiiltokuvauskovaisen muottiin mahtuvat saivat jäädä. Jos oli nuorella miehellä taipumusta sotia Jumalan valtakuntaa vastaan esimerkiksi pitämällä parransänkeä, sai lähteä! Myös muita ryöttäsyntisiä heitettiin saatanalle ihan suruttomasti ja säälimättä.

      • *sirkka
        poikkeavat. kirjoitti:

        >>Jos oli nuorella miehellä taipumusta sotia Jumalan valtakuntaa vastaan esimerkiksi pitämällä parransänkeä, sai lähteä! Myös muita ryöttäsyntisiä heitettiin saatanalle ihan suruttomasti ja säälimättä.

      • pakotettiin
        *sirkka kirjoitti:

        >>Jos oli nuorella miehellä taipumusta sotia Jumalan valtakuntaa vastaan esimerkiksi pitämällä parransänkeä, sai lähteä! Myös muita ryöttäsyntisiä heitettiin saatanalle ihan suruttomasti ja säälimättä.

        leikkaamaan viikset pois. Kun leikkasi, sai taas armon.

        Yhteisöstä hänet heitettiin myöhemmin työpaikan porukan kanssa lentopallon pelaamisesta.

      • *sirkka
        pakotettiin kirjoitti:

        leikkaamaan viikset pois. Kun leikkasi, sai taas armon.

        Yhteisöstä hänet heitettiin myöhemmin työpaikan porukan kanssa lentopallon pelaamisesta.

        Kiitos edellisestä! Muistatko, mikä vuosi tuo mainitsemasi viiksenpoistokehotus ja lentopallojuttu olivat? Oulun Ry:llä toukokuussa 1977 olleessa kokouksessa käsiteltiin ainakin hiuksiin liittyviä asioita. Lieneekö tuolloin myös "partasyntisiä" puhuteltu, tietääkö joku? Itse jouduin lähtemään tuosta kokouksesta (taisi olla seurakuntailta- nimellä) kesken pois "jo" iltakymmenen tienoilla viemään lapsia nukkumaan.

        Toivon vastauksia varsinkin tuossa Oulun kokouksessa olleilta, muistatteko?
        Terveisin Sirkka

      • veka.
        . kirjoitti:

        Älkää hyvät ihmiset antako arkoja asioitanne poliisin ja oikeuslaitoksen käsiin. Eivät nämä instanssit ole yhtään sen luotettavampia kuin SRK:kaan.

        "Älkää hyvät ihmiset antako arkoja asioitanne poliisin ja oikeuslaitoksen käsiin. Eivät nämä instanssit ole yhtään sen luotettavampia kuin SRK:kaa"

        Srk on taho johon ei voi luottaa!

    • Paha synti

      Olivatko he osallistuneet yhteisvastuu-keräykseen?

    • veljemme

      M**no vetovastuussa hoitotoimista?

      • nähtäväksi.

        70-luvulla ei virkavalta uskaltanut/halunnut puuttua hoitokokouksiin, moni ei ehkä yrittänytkää, minä yritin. Mitenkähän on nyt onko mikään muuttunut ?

      • --------
        nähtäväksi. kirjoitti:

        Millä perusteella hoitokokoukset ovat laittomia?

      • Omavalvonta

        että jos "uskovan" elämä alkaa muistuttaa jotain BB-talon touhuilua, onkin syytä tarkistaa kurssia, mutta ihan itse ja omatoimisesti, ilman mitään inkvisiitioistuinta.

      • jämpti
        -------- kirjoitti:

        Millä perusteella hoitokokoukset ovat laittomia?

        osoitetaan hoitokokouksen yhteys itsemurhaan tai mielenterveyden pysyvään menetykseen, niin asia on päivän selvä.

        70-luvulla ei tietääkseni kukaan yrittänyt saada apua oikeusteitse.

        SRK:lle kävisi todella huonosti, jos 70-lukua yritettäisiin toistaa netin aikakaudella.

      • -------- kirjoitti:

        Millä perusteella hoitokokoukset ovat laittomia?

        esitti tärkeän kysymyksen.

      • :_9)
        jämpti kirjoitti:

        osoitetaan hoitokokouksen yhteys itsemurhaan tai mielenterveyden pysyvään menetykseen, niin asia on päivän selvä.

        70-luvulla ei tietääkseni kukaan yrittänyt saada apua oikeusteitse.

        SRK:lle kävisi todella huonosti, jos 70-lukua yritettäisiin toistaa netin aikakaudella.

        En usko. Saako työnantaja tuomion jos hänen erottamansa alainen tekee itsemurhan? Faktahan on että ketään muita kuin lestoja ei kiinnosta tippaakaan nämä hoitokokousjutut. Ulkopuolisen silmissä ei todellakaan ole mikään katastrofi että joutuu erotetuksi VL-liikkeestä.

      • seonhyvasia
        Omavalvonta kirjoitti:

        että jos "uskovan" elämä alkaa muistuttaa jotain BB-talon touhuilua, onkin syytä tarkistaa kurssia, mutta ihan itse ja omatoimisesti, ilman mitään inkvisiitioistuinta.

        monesti sitä ei itse huomaa että menee väärää tietä, alkaa elämään synnissä.. jo raamtussa sanotaan että neuvokaa toinen toisianne sitä enempi mitä näette sen päivän tulevan /tarkoittaa maailanm loppu/

      • Juuuuuuuu
        seonhyvasia kirjoitti:

        monesti sitä ei itse huomaa että menee väärää tietä, alkaa elämään synnissä.. jo raamtussa sanotaan että neuvokaa toinen toisianne sitä enempi mitä näette sen päivän tulevan /tarkoittaa maailanm loppu/

        opastaa.

    • pölijäääxcvfggg

      Hoitokokoukset ovat siis alkaneet. Veeääälät hei,menkää niihin ja antakaa raportit niiden kulusta. Älkää kuvatko niin yksityiskohtaisest, että hoidettavien henkilöllisyys paljastuu. SRK:n edustajien tai paikallisten rauhanyhdisrysten pomojen nimet ja heidän toimenpiteensä kannattaa mainita sitäkin selvemmmin. Saadaan tietoa ihmisoikeustuomioistuimeen ja piispale meneviin valituksiin.

      • Noitavainot alkaa...

        Ja laittakaa ne youtuubbiin niin saadaa kaikki ihastella niiten pissapäitten toilailua.

    • 345rty

      nyt kalevan toimittajat tarkkana haukkoina, !!

      menkää kokoukseen ja raportoikaa kaikki mitä näette ja kuulette !!

      • Järki käteen

        että vl, niin kuin muutkin uskovaiset kokoontuvat omasta tahdostaan ja tottelevat sisäisiä sääntöjä ja jos eivät, kävelevät ulos omatoimisesti. Uskontoa saa harjoittaa vapaassa yhteiskunnassa melko vapaasti, kunhan ei rikota valtion rikoslakia.

      • jämpti
        Järki käteen kirjoitti:

        "kävelevät ulos omatoimisesti"

        Jokaisesta ulosheitetystä sanotaan aina tuo fraasi. Tottakai osa kävelee ulos omin jaloin, mutta he eivät pidä siitä meteliä eikä heille pidetä hoitokokouksia.

        Itsemurhan tehneestä sanotaan, että uskovainen ei tee noin. Ei koske meitä, ei liity meihin mitenkään. LOL

      • Koska puututaan?

        Tarkoittaa sitä että kukaan ei saa painostaa toista uskomaan kuten itse uskoo.
        Vl lahkoon ei ole pakko kuulua vaikka moni siihen pakosta syntyy.
        Srk on rikkonut vuosikymmeniä Suomessa uskonnonvapaus lakia painostamalla ihmisiä.

      • Lollottajalle
        jämpti kirjoitti:

        "kävelevät ulos omatoimisesti"

        Jokaisesta ulosheitetystä sanotaan aina tuo fraasi. Tottakai osa kävelee ulos omin jaloin, mutta he eivät pidä siitä meteliä eikä heille pidetä hoitokokouksia.

        Itsemurhan tehneestä sanotaan, että uskovainen ei tee noin. Ei koske meitä, ei liity meihin mitenkään. LOL

        Negatiivinen asennoitumisesi paistaa kuin aurinko risukasaan. Pyrin objektiivisuuteen, ja tuollaiset vedot vain huvittavat. Itsemurhat toki ovat harvinaisempia uskovaisten kuin uskomattomien keskuudessa. Uskovilla on toivo vaikeinakin hetkinä, toisaalta sairaus on aina oma lukunsa ja sitä tulee käsitellä asiantuntemuksella, oli sitten fyysistä tai psyykkistä laatuaan.

      • Pufff omalle egolle
        Koska puututaan? kirjoitti:

        Tarkoittaa sitä että kukaan ei saa painostaa toista uskomaan kuten itse uskoo.
        Vl lahkoon ei ole pakko kuulua vaikka moni siihen pakosta syntyy.
        Srk on rikkonut vuosikymmeniä Suomessa uskonnonvapaus lakia painostamalla ihmisiä.

        painostukseksi sen, minkä edessä joku toinen nöyrtyy ja ottaa lusikan kauniiseen käteen tunnustaen vajavaisuutensa ja pyrkimällä parannukseen. Jos on omasta mielestään puhdas ja nuhteeton, ei tarvitse parantajaa. Oma ylisuuri ego ei vaan mahdu taivasportista sisään.

      • Jumalan kämmenellä
        Pufff omalle egolle kirjoitti:

        painostukseksi sen, minkä edessä joku toinen nöyrtyy ja ottaa lusikan kauniiseen käteen tunnustaen vajavaisuutensa ja pyrkimällä parannukseen. Jos on omasta mielestään puhdas ja nuhteeton, ei tarvitse parantajaa. Oma ylisuuri ego ei vaan mahdu taivasportista sisään.

        Jonka pitää nöyrtyä vai ylisuuri puhveli jolle et kelpaa?
        Kumpi pahenpi? Sitä on syytä miettiä sillä ihmiset on ne portin mitat srk:ssa asettanut.

      • jämpti
        Lollottajalle kirjoitti:

        Negatiivinen asennoitumisesi paistaa kuin aurinko risukasaan. Pyrin objektiivisuuteen, ja tuollaiset vedot vain huvittavat. Itsemurhat toki ovat harvinaisempia uskovaisten kuin uskomattomien keskuudessa. Uskovilla on toivo vaikeinakin hetkinä, toisaalta sairaus on aina oma lukunsa ja sitä tulee käsitellä asiantuntemuksella, oli sitten fyysistä tai psyykkistä laatuaan.

        seurauksena ajautui useita ihmisiä itsemurhaan. Tunsin heistä kaksi. Molemmille oli pidetty useita henkilökohtaisia hoitokokouksia yömyöhään. He murtuivat.

        Olivatko he mielestäsi sairaita?

      • Kokemuksella.

        On ilmoittanut että hoitoshow oli siunauksellisia!
        Mitä sano oliko? Mun mielestä ei olleet ne oli saatanallisia.

      • Tärkeä kysymys
        Kokemuksella. kirjoitti:

        On ilmoittanut että hoitoshow oli siunauksellisia!
        Mitä sano oliko? Mun mielestä ei olleet ne oli saatanallisia.

        saatanasta, koska hän kuvaa saatanallisia hoitokokouksia "siunauksellisiksi"?

      • Puffelin duffeli
        Jumalan kämmenellä kirjoitti:

        Jonka pitää nöyrtyä vai ylisuuri puhveli jolle et kelpaa?
        Kumpi pahenpi? Sitä on syytä miettiä sillä ihmiset on ne portin mitat srk:ssa asettanut.

        Mielessä pitää vaan kaikkien pitää, että ihminen on vain ihminen ja että Jumala on se, joka säätää. Puffeli ei ole Jeesus.

      • fariseuksille-
        Puffelin duffeli kirjoitti:

        Mielessä pitää vaan kaikkien pitää, että ihminen on vain ihminen ja että Jumala on se, joka säätää. Puffeli ei ole Jeesus.

        Tämä palsta on täynnä julmuutta, sadismia vl_ä kohtaan.
        Kaikki millä voi heittää käy kiveksi käteen.
        Täällä on palsta täynnä julmuutta ,anteeksiantanattomuutta, sitten jeesustellaan farisealaisesti toisten tekemisiä ja tekemistä jättämiset.
        Itse teette niitä pahimpia julmuuksia , mistä muita syytätte, huvittavaakin on toisen " antivl- "palstan nokkamiehen tännekin palstalle väsäämät paatokselliset todistelut ja vieläpä tosissaan. Yritystä, totista yritystä riittää, ei ole myrkky vähennyt hampaista, eikä Sana:n mukaan vähenekään.

        "23 Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka kymmenykset teette mintuista, tilleistä ja kuminoista, ja jätätte pois ne raskaammat laista, tuomion, laupiuden ja uskon: näitä piti tehtämän, ja toisia ei jätettämän.
        24 Te sokiat taluttajat! te kuurnitsette hyttysen ja kamelin nielette.
        25 Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka puhdistatte juoma-astian ja ruoka-astian ulkoiselta puolelta, mutta sisältä ovat ne täynnä raatelemista ja tyytymättömyyttä.
        26 Sinä sokia Pharisealainen! puhdista ensin juoma-astia ja ruoka-astia sisältä, että myös ulkonainenkin puoli puhtaaksi tulis.
        27 Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut; sillä te olette valkiaksi sivuttuin hautain kaltaiset, jotka ulkoa kauniit ovat, mutta sisältä ovat he täynnä kuolleiden luita ja kaikkea riettautta.
        28 Niin myös te olette ulkoa tosin nähdä ihmisten edessä hurskaat, mutta sisältä te olette täynnä ulkokullaisuutta ja vääryyttä.
        29 Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka rakennatte prophetain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautoja, "

        Matt 23

      • Heinolan Mulperi
        fariseuksille- kirjoitti:

        Pyyhi enimmät vaahtosi suupielistäsi - ja ota rauhoittavaa lääkettä - ja käy ulkona kävelylenkki.

      • vastaa

        niinkuin sinne huudetaan.

      • fariseuksille- kirjoitti:

        nosti elävästi mieleen rakkaudelliset hoitokokoukset, joissa erityisesti oman herätysliikkeen vanhuksia kohdeltiin hellästi ja lämmöllä. Kuten vanhuksia pitääkin kohdella.

      • Kyllä näin on

        Vl ja sitten demarit sekä kommunistit ovat yhtälailla vittumaista porukkaa
        muita aina syyttävät kaikesta. Ittes ei ole koskaan vikaa

      • Jumalan kämmenellä
        Melperi1 kirjoitti:

        nosti elävästi mieleen rakkaudelliset hoitokokoukset, joissa erityisesti oman herätysliikkeen vanhuksia kohdeltiin hellästi ja lämmöllä. Kuten vanhuksia pitääkin kohdella.

        Hautamäki ja voittonen käsissä silkkihansikkaat!

      • AH silkkihanskoissa
        Jumalan kämmenellä kirjoitti:

        Hautamäki ja voittonen käsissä silkkihansikkaat!

        olivat siunauksellisia."

      • salaisuuksia",

        eli niihin ei epäuskoisia päästetä eikä niistä taivaspaikan menettämisen uhalla saa kenellekään kertoa.

      • talostelua
        Järki käteen kirjoitti:

        että vl, niin kuin muutkin uskovaiset kokoontuvat omasta tahdostaan ja tottelevat sisäisiä sääntöjä ja jos eivät, kävelevät ulos omatoimisesti. Uskontoa saa harjoittaa vapaassa yhteiskunnassa melko vapaasti, kunhan ei rikota valtion rikoslakia.

        SRK:n valtakunnassa?

        Toivottavasti et enempää kykene sanomaasi levittämään.

    • jämpti

      jos joku hoidetuista menettää mielenterveyden tai ajautuu itsemurhaan.

      Tämä ei ole leikkiä heikompien kustannuksella.

      • RIKOS!

        Vaikka Lyyleri porukoineen täällä muuta väittääkin. Toisen nujertaminen henkisesti ja hengellisesti on rikos siinä kuin raiskaaminenkin, vaikka SRK/lyyleri toista väittääkin. Älkää heitä kuunnelko!

        Lähimmäistä ei saa pahoinpidellä edes henkisesti tai hengellisesti!

    • ..........

      ...........

      • aimon poika

        Vaivautua moiseen pisteiden latomiseen miksi?
        Etkö reppana osaa kirjoittaa? Pyyrä äireltäs apua ai niin eihä vl. poloisilla saa olla
        omia mielipiteitä.

      • Ollin pappa
        aimon poika kirjoitti:

        Vaivautua moiseen pisteiden latomiseen miksi?
        Etkö reppana osaa kirjoittaa? Pyyrä äireltäs apua ai niin eihä vl. poloisilla saa olla
        omia mielipiteitä.

        ymmärtää mistä on kysymys. Tyhmä ei sitä tajua.

    • Tutkimuslupa löytyy

      Ulkopuolisena on kiinnostavaa kuulla, että hoitokokouksiin on taas turvauduttu. Tutkijana olen perehtynyt ennen muuta ajanjaksoon joka ulottuu 1950-luvulta 1980-l:lle - tuolloinhan (1970-l:n lopussa) näistä hoitokokouksista kanneltiin aina arkkipiispalle asti. Silloinhan kyse oli eräänlaisen kuohuntavaiheen päätöksestä ja "rivien suoristamisesta". 1960-luvun alussa tapahtunut pappis- ja maallikkolinjojen valtataistelu, joka päättyi maallikkosaarnaajien voittoon, jätti liikkeeseen paljon levottomuutta. (Tämä näkyi uutena hajaantumisena 1970-l.) Voittoisa maallikkopuoli varmisti oman asemansa käyttämällä valikoidusti "hengellistä terroria", jolla vaiennettiin sisäinen kritiikki. Mikä tahansa kelpasi ulkoiseksi syyksi - olipa kyse tv-antennista tai yksilöimättömästä eriseuraisuudesta tai -henkisyydestä.

      Olisi mielenkiintoista tietää, mikä Oulunsalossa nyt on hätänä, kun joudutaan käyttämään tällaisia toimintatapoja. Sen olen nähnyt, että oulunsalolaiset vl-nuoret ovat valinneet erilaisen elämäntyylin kuin vanhempansa. Erilaisten nettikontaktien kautta nämä nuoret elävät aikalailla samanlaisessa nuorisokulttuurissa kuin valtaväestön nuoretkin. Ohjelmien seuraamiseksihan ei enää aikoihin ole televisiota kaivattu. Iso osa näistä nuorista onkin jättämässä liikkeen. Ehkä tämä on saanut rauhanyhdistyksen painamaan paniikkinappulaa? Ken tietää, kertokoon...

    • ......

      Jossakin päin maailmaa kivitetään naisia uskonnon nimissä, joten etteköhän nyt vähän dramatisoi hoitokokouksia, joissa sentään vain vähän nuhdellaan. Hankkikaa elämä.

      • Suden uhrit

        hoitomiehen kakara on oikeassa.

      • alkaneet

        "rakkaudella" hoitamiset ovat johtaneet kymmeniin itsemurhiin ja satoihin mielisairaisiin - aivan "sanalla kivittäen" - missä on SRK:n vastuu tekemisistään?

      • ......
        alkaneet kirjoitti:

        "rakkaudella" hoitamiset ovat johtaneet kymmeniin itsemurhiin ja satoihin mielisairaisiin - aivan "sanalla kivittäen" - missä on SRK:n vastuu tekemisistään?

        Maaseudulla on muutenkin paljon itsemurhia.

      • yks kaks

        nuhdella ja näyttää lakia, sääntöjä ja ohjeita koko ajan toisille. Ihmisillä on oikeus omaan päätökseen. EIKÄ MIKÄÄN USKONYHTEISÖ SAA PAINOSTAA IHMISIÄ!!!!!!

      • ........
        yks kaks kirjoitti:

        nuhdella ja näyttää lakia, sääntöjä ja ohjeita koko ajan toisille. Ihmisillä on oikeus omaan päätökseen. EIKÄ MIKÄÄN USKONYHTEISÖ SAA PAINOSTAA IHMISIÄ!!!!!!

        "Ihmisillä on oikeus omaan päätökseen"

        Voittehan päättää liittyä johonkin toiseen uskonnolliseen liikkeeseen.

      • nuhtelua"?

        SRK on tuhansien juonien mestari!

      • ..........
        nuhtelua"? kirjoitti:

        SRK on tuhansien juonien mestari!

        Ei VL-liikkeestä erottaminen oikeasti tarkoita sitä että joutuu helvettiin.

      • paikalla.
        .......... kirjoitti:

        Ei VL-liikkeestä erottaminen oikeasti tarkoita sitä että joutuu helvettiin.

        Niin tietäisit, kuinka julma SRK voi alamaisilleen olla!

    • salossa?

      Vai kuka SRK:n ilmiantaja siellä asuu?

      pakkula hoitomiehenä TAAS?

      SRK koventaa otteitaan. Maailmahenki ja maailmanrakkauden henki ovat henkiä, joista ketä tahansa voi syyttää! Törkeää!!!

      • Jeremias 8+1

        Missä osoitteesa on se Blogi, jossa kuvaillaan näitä "hoitoja", siellä on kuulemani mukaan myös nauhoituksia tapahtumista.
        Laittakaa osoite kehiin ken sen tietää ! !

      • lyyleri

        asia mahtaa olla niin, että sellanen, joka ei halua uskoa, niinkuin Jumalan valtakunnasta opetetaan jumalansanan mukaisesti, niin se kyllä itekseen lähtee kävelemään. Kuka jaksaa ruokapöydän ääressä, syömättä siinä olevaa ruokaa. Silloin Jumalan valtakuntaan alaslaskettu , Pyhän Hengen kautta saarnattu evankeliumi ei enää kiinnosta, vaan luopumus tapahtuu. Silloin ei halua yhteisessä rakkaudessa kilvoitella.., toisten hätä ja huoli ei mitään auta moonastikkaan.

      • kävelemistä"?
        lyyleri kirjoitti:

        Sieluntilasi on huolestuttava. Kuin natseilla.

      • black sheep
        lyyleri kirjoitti:

        asia mahtaa olla niin, että sellanen, joka ei halua uskoa, niinkuin Jumalan valtakunnasta opetetaan jumalansanan mukaisesti, niin se kyllä itekseen lähtee kävelemään. Kuka jaksaa ruokapöydän ääressä, syömättä siinä olevaa ruokaa. Silloin Jumalan valtakuntaan alaslaskettu , Pyhän Hengen kautta saarnattu evankeliumi ei enää kiinnosta, vaan luopumus tapahtuu. Silloin ei halua yhteisessä rakkaudessa kilvoitella.., toisten hätä ja huoli ei mitään auta moonastikkaan.

        Tuo onkin kovin mielenkiintoinen kysymys: mitä on "jumalansanan mukaisesti"? Jos riittää Raamatun syntilista, ei enenpää, tai vähempää,asia on OK. Mutta , mutta: SRK:lla on melkoinen liuta asioista, joista Raamattu ei puhu mitään. Raamattu on ainoa auktoriteetti, jos puhutaan protestanttisuudesta ja luterilaisuudesta. SRK välittää vähän siitä, mitä Raamattu opettaa. Sen sijaan omat syntilistat ovat esillä, kun ihmistä "hoidetaan". Nämä tilaisuudet ovat hyvin painostavia, ja altavastaajan kannalta henkisesti kuluttavia. Ts. hengellistä väkivaltaa.

        Nyt lyyleri kehottaa vl sanakääntein syömään "jumalanvaltakunnan" pöydästä. Kuka sen on kattanut?? Ei ainakaan Vapahtajamme Herra Jeesus. Heikki Saari laittoi siihen pääruuan: EHDOLLISEN evankeliumin. Siitä lähtien se on ollut heikkisaarilaisen eriseuran tunnusmerkki.

        Voisiko lyyleri kuvitella Jeesusta pitämässä hoitokokousta?

      • omalaatuisin
        black sheep kirjoitti:

        tunnusmerkki. Millä oikeudella vl-hoitomiehet ottivat toiselta uskovaiselta taivaspaikan pois?

        Voisiko lyyleri selittää?

    • kännykällä!

      SRK ei enää pääse kuin koira veräjästä. Kun puhelimet takavarikoidaan ovella, antakaa joku romupuhelin ja tallentakaa koko saatanallinen tapahtuma!!!

      Nyt on tuhannen taalan paikka arvostella julkisesta SRK:n toimintaa!

      • Armorikas

        Suojelkaa lähimmäisiänne henkiseltä ja hengelliseltä väkivallalta tuomalla SRK:n pimeyden työt valossa tarkasteltaviksi.

      • denny
        Armorikas kirjoitti:

        Suojelkaa lähimmäisiänne henkiseltä ja hengelliseltä väkivallalta tuomalla SRK:n pimeyden työt valossa tarkasteltaviksi.

        madekoskellakin erästä perhettä ei pidetä uskovaisina kun liittyivät Oulun rauhanyhdistykseen todella outoa toimintaan uskovaisten kesken ja huhu laitetaan kiertämään oikein ,että lapset ja varhaisnuoriso jopa levittää tälläistä tietoa, että se perhe ei ole uskomassa tulee mieleen että onko vanhemmat puhuneet tälläistä väärää lasten kuullen ja näin annetaan väärä todistus lähimmäisestä.

      • tapeltiin alakuunsa
        denny kirjoitti:

        siitä ry-toimistotalosta ja nykkö tapellaan jo maksavien jäsenten häopymisestä - majekosken tynkäseurakunnasa kärijystyy ja hurijustuu koko vl-raavollisuus rahan ja vallan ympärille - ökyukot pyrkii sanalemmaan kaikkien elämiset ja menemiset. jospa nyt joku nostas käräjille vl-puimatantereen - sais srk-lahko kaipaamaansa mainosta läähätystyöllensä - ai hurijaa ku on kuri... eiku ihanaa rauhaa ja vappautta!

      • tervoajahöyheniä
        tapeltiin alakuunsa kirjoitti:

        siitä ry-toimistotalosta ja nykkö tapellaan jo maksavien jäsenten häopymisestä - majekosken tynkäseurakunnasa kärijystyy ja hurijustuu koko vl-raavollisuus rahan ja vallan ympärille - ökyukot pyrkii sanalemmaan kaikkien elämiset ja menemiset. jospa nyt joku nostas käräjille vl-puimatantereen - sais srk-lahko kaipaamaansa mainosta läähätystyöllensä - ai hurijaa ku on kuri... eiku ihanaa rauhaa ja vappautta!

        johtokunta ja sen ympärille integroitunut ns. samanmielisten/ ystäväpiirin ryhmittymä ajoi toimitalo hanketta kuin käärmettä pyssyyn eräkin veli johtokunnan taholta joutui tekemään parannusta seurakunnan edessä kun oli erimieltä " maallisista asioista" johtokunta on aina oikeassa ei yksittäinen seurakuntalainen mietippä sitä? jyräämällä ne asiat hoituu maksoi mitä maksoi että sellaista "talostelua" tämä paljon mainostettu kotisiionin touhu on.

    • Kovat piippuun

      Siionissa on jo meno mennyt niin villiksi, että hirvittää. Pelehtiminen ja ikeen vetäminen epäuskoisten kanssa on lopetettava.

    • metaskeema

      Minun vanhemmille pidettiin hoitokokous joskus 1997. Itse en ollut silloin kotona vaan olin opistossa. Kuulin hoitokokouksesta vasta tänä vuonna. Sen perusteella mitä siitä kuulin, niin hölmöläisen hommaahan se oli ollut. Siinä oli pantu pois monia sellaisia syntejä, jotka lähinnä naurattavat. Esimerkiksi velipoikieni keräämistä jääkiekkokorteista oli ripittäydytty. Hoitokokouksen aiheena oli varsinaisesti se, että kotiväkeni asui isossa talossa toimeentulotuen varassa.

      • eikaivoiollatotta

        Siis onko toi tosi? Missä päin tämmöistä menoa? -97? Ja oliko ihan yleinen jua virallinen kokous vai joku yksittäinen ojentaja?

      • Remuss..

        kuka hullu muka olisi teidän vanhempia ripittänyt siitä, että ne asuivat isossa talossa toimeentulotuen varassa. Eihän se nyt herrantähden ole mikään synti. Kävimme itsekin katsomassa sitä teidän entistä taloa, kun se oli myynnissä. Meillä ei todellakaan tullut mieleen, että ompas ne syntiset, ku ovat asuneet noin isossa talossa.
        Ja mitä ihmettä joistain jääkiekkokorteista pitäisi ripittäytyä. Kaikkihan niitä jääkiekkokortteja noihin aikoihin keräsi. Ihan jokainen uskovainenkin poika ja niitä jopa vaihdeltiin siellä keskustan vanhalla ryllä. Ei siitä nyt kukaan mitää haloota nostanut. Jotenkin tuntuu hullun kuriselta, että hoitomiehet olisivat teidän luo tullut jostai jääkiekkokorteista ripittämään, kun me keräsimme yhtälai jääkiekkokortteja, vaikka asuttiin ihan samalla paikkakunnalla. Vaihtelin itsekin veljiesi kanssa jääkiekkokortteja.

      • exxxxxä
        Remuss.. kirjoitti:

        meikkis sai potkut koska harrastin mopoilua ja niiden remmppaamista se ei kuulemma ollut uskovaisen harrastus.
        Erottaminen tapahtui 70-80 vaihteessa kun olin 14v. ja taitava mopon korjaaja.

        Ei ole mikään ihme jos sai lätkäkorttikokoelman takia fudut tai muuten vaan naama ärsytti johtajia.
        Enne oli kaikki mahdollista kun keskustelua ja yhteisrintamia ei löytynyt vastustamaan tätä väärää valtaa.

        Katso nyt tätä päivää missä mennään ei erotella enää tällä tavalla mutta kuka tahnsa saa sanoa aina tv ohjelmia myöten omia mielipiteitä siitä miten voi uskovainen olla ja elää eikä tarvii noudattaa srk, ohjeita kirjaimellisesti.

        30 vuodessa on muuttunut koko seurakunta ja ilmeisesti terveenpään suuntaan (toivottavasti) koska ihmisiä ei enää vainota (toivon niin).

      • metaskeema
        Remuss.. kirjoitti:

        kuka hullu muka olisi teidän vanhempia ripittänyt siitä, että ne asuivat isossa talossa toimeentulotuen varassa. Eihän se nyt herrantähden ole mikään synti. Kävimme itsekin katsomassa sitä teidän entistä taloa, kun se oli myynnissä. Meillä ei todellakaan tullut mieleen, että ompas ne syntiset, ku ovat asuneet noin isossa talossa.
        Ja mitä ihmettä joistain jääkiekkokorteista pitäisi ripittäytyä. Kaikkihan niitä jääkiekkokortteja noihin aikoihin keräsi. Ihan jokainen uskovainenkin poika ja niitä jopa vaihdeltiin siellä keskustan vanhalla ryllä. Ei siitä nyt kukaan mitää haloota nostanut. Jotenkin tuntuu hullun kuriselta, että hoitomiehet olisivat teidän luo tullut jostai jääkiekkokorteista ripittämään, kun me keräsimme yhtälai jääkiekkokortteja, vaikka asuttiin ihan samalla paikkakunnalla. Vaihtelin itsekin veljiesi kanssa jääkiekkokortteja.

        Hoitotilanteissa ylilyöntejä voi tulla sitäkin kautta, että hoidettava alkaa tuntea synnintuntoa jostakis sellaisestakin mistä ei hoideta.

    • äimistellään

      kun vl-nuorison tietämys on tuota tasoa (lainaus mopin palstalta):

      "1) Hoitokokous, mikä se oikein on? Termi lienee hieman vanhentunut ja negatiivisesti värittynyt, puhuisin mieluummin evankeliumilla hoitamisesta tai puhuttelusta tai sielunhoidollisesta keskustelusta. Em. toimenpiteille on aina ollut ja olemassa raamatulliset perusteet. Kyseessä on aito huoli hoidettavan sieluntilasta ja pelastumisesta. Raamattu opastaa meitä tähän. (Täytyy muistaa että ihminen itsessään ei voi vaikutta toiselle uskoa vaan se on Jumalan teko)

      2) Minä en ole koskaan kokenut hoitokokouksia. Niistä ei lapsuudessa puhuttu, haluttiin ilmeisesti suojella minua. Motiivina luultavasti se, että rivi vl koki nämä kokoukset ahdistavina ja väärinä. Tai sitten vanhempieni asuinseudulla niitä ei ole ollut.

      3) Tänä päivänä vl piireissä kanssapuheissa ei koskaan puhuta hoitokokouksista, ainakaan meilläpäin. Jos joku on langennut syntiin (esim. viettää maailmallista elämää), niin häntä lähestytään ja puhutellaan asiasta. Tämä on mielestäni oikein ja Raamatun opetuksen mukaista.

      4) En usko että ns. hoitomiehet (tai naiset) tuomitsevat ihmisiä, vaikka kuinka synnissä ja maailmassa eläviä, suoralta kädeltä tänä päivänä. En ainakaan halua että tuomitsevat. Raamattu on se Kirja, johon keskustelu pohjautuu. Lopullinen tuomio jätetään aina Jumalalle.

      5) Kuulopuheiden perusteella menneinä aikoina jotkin HK:t ovat olleet täydellisiä ylilyöntejä. Mopo on karannut käsistä ja ihminen valtaa sekä mainetta hamutessaan ei ole pysynyt oikealla tiellä. Yksi puhuja taikka hoitomies ( tai nainen) ei varmasti voi tuomita yhtään ihmistä helvettiin. "

      kaikki on jätetty jälipolville selittämättä tai hyväksi selitetty se vähäkin! SRK suurimpana syyllisenä ja oeganisaattorina pitää viitä 'vi*un siunauksellisina' - voihan sammunut järjen valo ja vastuun pakoilu! Ei ihme, että ovi käy lahkosta ulospäin ja tiuhaan

      • quo vadis

        madekoskella eräskin perheen isä ihmetteli että oletko katsonut jeesus filmejä että teillä sitä katellaan sellaisia kuvia huh , huh ja haluaisin sanoa myös nuorten tyttöjen erikoiseen käyttäytymiseen mm. täällä madekoskella nimittäin toisten sulkeminen kaveri piirin ulkopuolelle ja suoranainen valehtelu toisista tytöistä ja pahan puhuminen vanhemmat ummistavat silmänsä tältä kaikelta ja toteavat vain että se tyttöjen touhua eli normaalia toimintaa ja tulkinta kysymyksiä ei voi olla näin uskovaisten kesken olkaa vanhemmat rehellisiä itsellenne ja lapsillenne teette näin palveluksen jälkipolvellenne.

      • näin on
        quo vadis kirjoitti:

        se on ikiaikainen tapa,nimittäin että joku jätetään yksin ei siihen ole koskaan reagoitu millään tavalla,kehuvat vain kuinka omilla penikoilla on kavereita sille äidille jonka kakarat olivat suurimman pilkan ja haukkumisen kohteena,haukkujat olivat nimenomaan lestoja. Onneksi älysivät muuttaa pois ettei tarvi vielä ryhtyä maksumieheksi ylisuureen toimitaloon.

    • vl.veli jkl.

      TULKAA JO HOITAMAAN MEILLÄ MENO ON YLTYNY AIVAN KAUHEEKSI.
      HOITAJAVELJET TOIMIKAA!!!!

    • ajattelin näin

      epäilys, hoitokokoukseen? Vai oliko se vain mahdolisuuden varmistamista, hutkitaan ensin ja sitten tutkitaan?
      Antaako Ry;n ohjesääntö hoidon mahdollisuuden, vai onko rikottu Ry:n sääntöjä. Uskon, ettei mitään tuollaista voi painaa mustalla valkoiselle, todisteeksi julmuuksista.
      Mutta silloinhan Ry on toiminut väärin jos sitä toimenpidettä ei ole kirjattu ohjesääntöihin.
      Jokaisen joka littyy RY:n jäseneksi, tulee tietää ry;n säännöt!

      ,

      • magnetohvooni

        Minäpä tiiän! Näitä sielunhoidollisia tilanteita on äänitetään... sellaiset pikkupikku sanelukoneet pyörii nätisti muutaman tunnin.

    • Vetoaja

      Te jotka seuraatte läheltä hoitotoimenpiteitä, pyrkikää saattamaan niitä piispojen tietoon ja vaatimaan heiltä puuttumista.

      • 999666

        laite äänittämistä varten ja näin saadaan todisteita viranomaisille. Tulette huomaamaan, miten pirullisia ovat VL:lät. Raakaa touhua heillä, kun hoitokokouksia pitävät. Veljeni sekosi heidän sadistisessa käsittelyssään.

      • Spy.
        999666 kirjoitti:

        laite äänittämistä varten ja näin saadaan todisteita viranomaisille. Tulette huomaamaan, miten pirullisia ovat VL:lät. Raakaa touhua heillä, kun hoitokokouksia pitävät. Veljeni sekosi heidän sadistisessa käsittelyssään.

        http://www.lelukeisari.fi/product_info.php?products_id=1237

      • iveta

    • näin on

      Ei henkilökohtaista uskoa tarvi toisten hoitaa mikäli ei asianomainen itse sitä pyydä.

    • johtamassa

      kunnassa jossa on suurin syntyvyys ja nuorin ikärakenne ja jossa maksetaan siitoslisää ja syödään maan eniten masennuslääkkeitä onkin veronnostopaineissa - ainakin puolitoista äyriä ennen toteutuvia lestatia-wincapita-tappioita - on siinä maunoilla ja muilla kärsimystä? kunnallinen hoitokokouskin!

      • ehtouksia

        Eikö näitä hoitokokouksia ole ollut vastakin Oulunsalossa?

        Mikseivät ihmiset soita heti poliisia kun tällaista porukkaa pyörii omalla pihalla. Soittaa poliisille ja sanoo, että jokin omituinen äijäkööri pyörii pihallamme, emmekä uskalla avata ovea kun painelevat ovikelloa. Varmasti tulee poliisi ajamaan äijät veke. Ja kun poliisit saapuu, menee itse ulos ja kysyy millä asialla ovat. Poliisiakin kiinnostaa. Ja siinähän selviää ainakin jollakin tasolla, että jollain uskontoasialla. Sen jälkeen juristiin yhteyttä ja syytettä kehiin. Saa poliisit myös puolelleen.

        Johan loppuu tuollainen sairaalloinen toisten elämään sekaantuminen.

      • "hoidot"
        ehtouksia kirjoitti:

        Hoitajat eivät tule susien vaatteissa vaan ystävinä. Sinä et edes osaa epäillä mitään, paras ystäväsi voi tulla hoitajien kanssa kylään ja sitten onkin hoitojen aika.

      • EI! Väkivallalle!
        "hoidot" kirjoitti:

        Hoitajat eivät tule susien vaatteissa vaan ystävinä. Sinä et edes osaa epäillä mitään, paras ystäväsi voi tulla hoitajien kanssa kylään ja sitten onkin hoitojen aika.

        Omaan kotiin ei tarvitse SRK-laisia susia päästää. Ja aina voi heitä kehottaa lähtemään. Jos eivät lähde, voi soittaa poliisit saattamaan hengenerottelijat pihalle!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      136
      4609
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      79
      3346
    3. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      106
      1628
    4. Työeläkeloisinnan kulut vuonna 2025 peräti 37,3 mrd. euroa

      Johon palkansaailta varastettiin 28,2 mrd. euroa, mikä on 3/4. Jokaisen palkansaajan palkkasummasta varastetaan noin 1/
      Maailman menoa
      24
      1495
    5. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      90
      1479
    6. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      102
      977
    7. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      21
      863
    8. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      74
      844
    9. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      45
      788
    10. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      112
      723
    Aihe