Ruotsalaista hämärätouhua Vaasassa

savupirtti

josta suomenkielinen media ei paljoakaan kirjoittele.

Yksityisiset liiketoimet johtivat YA-rehtorin eroon.
Ammattiakatemian (Yrkesakademi) johtava rehtori, Christina Wilson-Streng, on sanonut itsensä irti sen jälkeen kun hän oli saanut kirjallisen varoituksen.

Wilson-Streng on enemmistöomistaja ja hallituksen puheenjohtaja yrityksessä joka hankkii opiskelijoita ja työvoimaa Euroopan ulkopuolelta sekä myy yritys- ja maahanmuuttopalveluita. Sitten kun ulkolaiset osaavat riittävän hyvin ruotsia ja suomea auttaa yritys heitä työn saannissa

Yritys, RPS Global Services, on mm. välittänyt opiskelijapaikkoja kuudelle intialaiselle. He aloittivat opiskelunsa lähihoitajaksi Vaasan Ammattiakatemiassa (Vasa Yrkesakademi) syyskuussa.

Ulkolaiset opiskelijat hakevat opiskelupaikkaa samalla tavoin kuin suomalaiset ja heillä on oikeus vapaaseen lounaaseen ja asumiseen koulussa sisäisesti. Yritys avustaa heitä viisumin, matkapapereitten ja muitten tarvittavien lupien kanssa.

Alice Lillas, Ruotsalaisen Pohjanmaan liiton hallituksen puheenjohtaja, ottaa täysin erivän kannan rehtorin kaksoisroolista.
- Olen täysin yllättynyt. Minulla ei ole ollut aavistustakaan mistä on kysymys.

Lillasia informoitiin torstaina viime viikolla. Seuraavana päivänä kutsui työnantaja Wilson-Strengin viralliseen kokoukseen.
Wilson-Streng sai kirjallisen varoituksen.
- Olen tehnyt väärin ja hyväksyin varoituksen. En nähnyt mitään muuta mahdollisuutta kuin heti jättää virkani, hän sanoi.

Linda Öhman-Vikberg on nimitetty uudeksi johtavaksi rehtoriksi.

http://www.vasabladet.fi/story.aspx?linkID=88609&storyID=50008

1

761

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lalli.

      Pisti silmään käsite "ruotsalainen Pohjanmaa".

      Mielestäni ruotsalainen Pohjanmaa on lahden toisella puolella, nimeltään Västerbotten.

      Tällä puolella on suomalainen Pohjanmaa, jota surut kutsuvat Österbotteniksi.

      Noita suruja on välillä tosi vaikea ymmärtää...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      260
      9201
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      310
      6412
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      66
      1460
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1341
    5. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1121
    6. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      83
      1092
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      937
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      43
      818
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      726
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      708
    Aihe