Sikainfluenssa hoitsun silmin

Hoitsu kertoo nyt.

No niin. Lukiessani tätä keskustelupalstaa, koen asiakseni kirjoittaa muutamia faktoja hoitsuna hillitäkseni ihmisten hysteriaa. Tiedossa varmasti suurin osa näistäkin asioista on, mutta muistutuksena vain...

Nk. sikainfluenssa muistuttaa oireiltaan aivan tavallista kausi-influenssaa kuumeineen, yskineen, nuhineen ja kurkkukipuineen. Tarttuvuus on ehkä hieman matalampi, kuin kausi-influenssan tarttuvuus. Itse influenssa ei ole tappava, vaan mm. jälkitautina harvoille ihmisille sairastuneiden määrään suhteutettuna kehittyvä keuhkokuume. Esimerkiksi astmaatikot ja sydänsairaat ovat riskiryhmässä, sillä jälkitaudit ja toisaalta myös itse influenssa rasittaa heidän elimistöjään enemmän kuin perusterveiden ihmisten elimistöjä. Siksi riskiryhmäläiset pyritään ensimmäisenä rokottamaankin. Ylipäänsä kausi-influenssan kuolleisuus on paljon suurempi kuin sikainfluenssan tähän astiseen tietoon nojaten (kausi-influenssan jälkitauteihin kuolleista vaan ei nouse yhtä suuri hulabaloo mediassa). Suosittelen myös elämäntaparemonttia, siis lisää liikuntaa, tupakoinnin lopettamista, alkoholin käytön vähentämistä ja terveellistä ruokavaliota, sillä ylipaino, tupakasta ja alkoholista johtuvat sairaudet ja huono verenkiertoelimistön kunto on PALJON suurempi yhteiskunnallinen ongelma ja riski yksilön terveydelle, kuin sikainfluenssa.

Jos influenssan sattuu saamaan, voi oireita lievittää (ei siis tautia parantaa) esimerkiksi tulehduskipulääkkeellä tai parasetamolilla. Myös lepo ja riittävä veden juonti on erityisen tärkeää. Tamiflu auttaa myös (on viruslääke, ei antibiootti, joka tappaa vain bakteereja), mutta ilmankin suurin osa sairastuneista selviää vallan hyvin.

Käsihygienia on tärkeää, ja käsienpesu saippualla riittää, jos siihen vain on mahdollisuus. Ei siis tarvitse ostaa erikseen käsien desifiointiainetta. Tietenkin, esimerkiksi ravintolassa, jos ei ole mahdollisuutta päästä pesemään käsiään ennen ruokailua saippualla, on käsidesi varsin hyvä vaihtoehto. Sikainfluenssavirus leviää kuitenkin hengitysilman välityksellä, joten käsihygieniasta huolehtiminen ei takaa sitä, etteikö tauti tarttuisi. Siksi tulee aina yskiä ja aivastaa muista ihmisistä poispäin.

Rokotus on hyödyllinen etenkin juuri riskiryhmäläisille, jolloin myös jälkitautien mahdollisuus poissuljetaan. Viranomaiset ovat antaneet ohjeet rokotteelle hakeutumisesta, ja toivon, että noudatatte näitä ohjeita ja aikatauluja. Näin rokotukset menevät mahdollisimman sujuvasti ja myös meidän henkilökunnan työ helpottuu. Tähän mennessä isohko osa rokotukseen tulleista ei ole vielä oikeutettu saamaan rokotetta ja on jouduttu käännyttämään pois, ainakin meidän toimipisteessä. Tämä valitettavasti hidastaa toimintaa ja aiheuttaa turhaa purnausta palvelusta, eikä suinkaan ole hoitohenkilökunnan vika.

Iloista loppusyksyn jatkoa kaikille!

14

1697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vielä pelko päällä

      Mikä vois olla ns:riskiaika viimeisen kuumettoman päivän jälkeen saada jälkitautina keuhkokuume??
      Tauti sairastettu ja kuuluu ehkä pahimpaan riskiryhmään.
      Nyt on kolmas kuumeeton päivä,mutta voimat eivät ole palautuneet ja töihin pitäs maanantaina mennä?
      Tamiflumit ja kortisoonit loppuneet jo muutama päivä sitten.

      • Hoitsu vastaa.

        Ei taida varsinaista virallista riskiaikaa olla, sanoisin, että usein tulee samaan syssyyn influenssan kanssa, loppuvaiheessa kuitenkin, mutta voi tulla nopeastikin alkuvaiheessa. Voi tulla rajuna ja äkillisesti tai voi olla lievä ja tuskin edes huomaa. Oireina yskä, kuume (myös horkkamainen kuumeilu), hengenahdistus ja pistävä rintakipu. Usein tullut minulle vastaan tapauksia, joissa sairaus on vaikuttanut yleiskuntoon, oireet ovat kehittyneet nopeasti ja hengitystieinfektion oireet ovat uudestaan vaikeutuneet. Ja vanhuksilla usein sekavuus, vatsaoireet tai yleinen huonokuntoisuus tai perussairauden paheneminen voivat olla näkyvimpiä oireita. Vanhuksilla myös kuume voi puuttua ja miksei nuoremmiltakin joskus.

      • sama...
        Hoitsu vastaa. kirjoitti:

        Toivottavasti oot oikeassa.
        Yskää kyllä riittää.Tupakka varmaan syynä.Sitä riittii jo ennen tautia.
        En kuitenkaan vielä tuuleta voittoa taudista.

        Kiitos vastauksesta

      • 60vmummeli
        sama... kirjoitti:

        Toivottavasti oot oikeassa.
        Yskää kyllä riittää.Tupakka varmaan syynä.Sitä riittii jo ennen tautia.
        En kuitenkaan vielä tuuleta voittoa taudista.

        Kiitos vastauksesta

        sahanteräkuviot silmissä kiusasi minua 2 viikkoa kestäneen hengitystieinfektion aikana. Alkuun nousi kova kuume, jota seurasi parin päivän jälkeen alilämpö, horkkamainen vilu ja kylmähikisyys. Otin muutamana päivänä Burana400 mg tabletin lievittämään pää- ja jäsensärkyä, aiheuttaako Burana em. sahanteräkuvioita silmissä? En käytä kuume- ja särkylääkkeitä usein. Uskon että olen kohta voittamassa tautini muuten. Kiitos, teit fiksusti tullessasi nettipalstalle, voit varmasti auttaa hätääntyneitä ihmisiä, ehkä minuakin. En käynyt lääkärin vastaanotolla vaan sairastin kotona.

      • Hoitsu vastaa.
        60vmummeli kirjoitti:

        Ei tietääkseni ole raportoitu sahanteräkuvioista näkökentässä, muutenkin silmiin kohdistuvat haitat Buranalla ja muilla ibuprofeenivalmisteilla hyvin harvinaisia. Yleisimpiä ovat vatsavaivat, närästys esim. jne. Kovaan päänsärkyyn, etenkin migreenityyppiseen, voi liittyä näköhäiriöitä, mutta kyse voi olla myös esimerkiksi aivoinfarktista, ohimenevästä aivoverenkierron häiriöstä tms. vakavammasta vaivasta.

      • Nepspu

        Mulla alkoi torstaina horkkamainen olo,ei kuumetta ollenkaan.Kokoajan kylmä,silmissä vilahtelee juuri tuollaisia sahanteräkuvioita ja keuhkoihin pistää ja sattuu sekä hengittäminen on raskasta.Iho tuntuu myös erittäin kosketusaralta.Sekä pientä yskää ja köhää on myös.

      • arvauskeskus kaaos
        Hoitsu vastaa. kirjoitti:

        Ei taida varsinaista virallista riskiaikaa olla, sanoisin, että usein tulee samaan syssyyn influenssan kanssa, loppuvaiheessa kuitenkin, mutta voi tulla nopeastikin alkuvaiheessa. Voi tulla rajuna ja äkillisesti tai voi olla lievä ja tuskin edes huomaa. Oireina yskä, kuume (myös horkkamainen kuumeilu), hengenahdistus ja pistävä rintakipu. Usein tullut minulle vastaan tapauksia, joissa sairaus on vaikuttanut yleiskuntoon, oireet ovat kehittyneet nopeasti ja hengitystieinfektion oireet ovat uudestaan vaikeutuneet. Ja vanhuksilla usein sekavuus, vatsaoireet tai yleinen huonokuntoisuus tai perussairauden paheneminen voivat olla näkyvimpiä oireita. Vanhuksilla myös kuume voi puuttua ja miksei nuoremmiltakin joskus.

        Ja keuhkokuume todetaan parhaiten röntgenkuvasta. Mutta mitenkän sinne lääkärin vastaanotolle ja peräti röntgenkuvaukseen asti pääsee?
        Ja muuten, noista rokotusjärjestelyjen ilmoittamisista on aika monessa kunnassa huolehdittu huonosti. Kunnan nettisivulla saattoi olla että rokotukset aloitetaan ylihuomenna ja klo 12 - 16. Järjestelepä siinä aika rokotukseen ja jonota ulkona. Kaikenlisäkis yli 65-vuotiaat eivät ole alussa rokotuslistalla mutta moniko heistä nettiä lukee. Paikallislehdissäkään ei ole ollut kunnon ilmoituksia. Ja kaiken huippu on se että rokote loppuu kesken.
        Hienoa Norja joka sentään päästi Tamiflun reseptivapaaksi.

      • haitoista
        Hoitsu vastaa. kirjoitti:

        Ei tietääkseni ole raportoitu sahanteräkuvioista näkökentässä, muutenkin silmiin kohdistuvat haitat Buranalla ja muilla ibuprofeenivalmisteilla hyvin harvinaisia. Yleisimpiä ovat vatsavaivat, närästys esim. jne. Kovaan päänsärkyyn, etenkin migreenityyppiseen, voi liittyä näköhäiriöitä, mutta kyse voi olla myös esimerkiksi aivoinfarktista, ohimenevästä aivoverenkierron häiriöstä tms. vakavammasta vaivasta.

        tässä:

        http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=146

      • Älä tartuta

        Älä nyt ihmeessä mene muihin tartuttamaan maanantaina vaan ehdottomasti vielä viikko tai kaksi pois töistä. TAJUUUUUUTKOOOOOOOOOOOOOOOOO????????????????????????????

    • jurpolukki

      mikä on tai mitä tarkoittaa tahi onko suosituksia "terveellistä ruokavaliota"???????

      • plmub

        Ravinnossa on mukana ravintoaineita.
        Terveellinen ruokavalio on se että keho saa riittävästi energiaa ja ravintoaineita kehon tarpeen mukaan.
        Nesteen tarve nousee kuumeessa.
        Myös peruaineenvaihdunta kohoaa tautien aiheuttaman katabolian takia. Näistä on jopa tarkat taulukot olemassa sairaalapotilaiden hoitoa varten.

        On terveellistä jakaa päivän energia annoksiin joita sanotaan nimillä: aamiainen, lounas ja päivällinen. lisäksi sopii välipalat niiden väliin ja iltapala, jolloin kehon energian saanti on tasaista ja edullista verensokerin kannalta. Diabeetikon dieetissä tulisi olla vähintäin 6-7 ateriakerata, muuten sitä ei eds kutsuta diabeetesdieetiksi. Sokeriaineenvaihdunnalta terveet voivat pärjäillä 3-4 ateriakerralla.

        Terveellistä on tasapainotaa aterioita siten että päivän energia ( 100E%) jakaantuu hiilihydraattien, rasvan ja proteiinin osuudelle suurinpiirtein suhteessa 50-60 E% hiilihydraateista( 1 g hiilihydraattia antaa 4 kcal)
        25-35 E% rasvoista ( 1 g rasvaa antaa 9 kcal)
        10-20 E% proteiinista.(1 g proteiinia antaa 4 kcal)
        (1 g alkoholia antaa 7 kcal)

        Jos on keuhkovaivaa, COPD, kroonista bronkiittia, rasvojen osuus pitää olla korkea, jopa 40 E% , koska niistä tulee keuhkonsuoja-aineita ( Kannattaa valita rasvainen vaihtoehto, esim kermajuusto, täysmaito, kermavaahtoa, majoneesiä).

        Jos on diabeettista taipumusta, hiilihydraattien ja rasvan määrä kannattaa pitää kohtuullisena (30 E%) eikä proteiiniakaan liikaa (15 E%). Diabetesdieetistä on pian tulossa uusia tarkennuksia Ruotsissa, koska vanhoin eväin ei ole päästy parempiin tuloksiin. Ennen on arveltu ainakin että energian kokonaismäärän rajoittmisella ja muuten pitämällä perusenergia-aineet balansoituna pysytään oikeilla raiteilla ja että kannattaa valita niukkarasvaisia vaihtoehtoja, vähärasvaisia maitotuoteita, laihaa lihaa, kasvisöljy, kuitupitoista leipää. Siis odotetaan päivitystä diabetesdieettiin.

        Ns. terveellinen ravinto on eri tavalla koostu eri taudeissa.

        Ruoka on ENERGIAA. Terveellistä on että ei käytä liikaa energiaa tai liian vähän energiaa. Liika energia johtaa metabolisiin tauteihin ja liikalihavuuteen.. Liian vähän energiaa johtaa kataboliaan ja malnutritioon, Proteiini ja energiamalnutritio (PEM) on tavallista sairaaloiden kroonikkopotilailla ja johtaa ihon rakenteen purkautumiseen ja makuuhaavoihin, elinkoon pienenemiseen ja immuunivasteen luhistumiseen.

        Suomalaiset keskimäärin vaikuttavat olevan hyvässä energiatilassa sikäli että on hieman pahan päivän varaa.

    • fghytr
      • jkö

        mulla on kanssa hengittäminen raskasta ja sattuu keuhkoihin , lämpö kyllä laski.
        minkälaiset on keuhkokuumeen oireet

      • vnh
        jkö kirjoitti:

        mulla on kanssa hengittäminen raskasta ja sattuu keuhkoihin , lämpö kyllä laski.
        minkälaiset on keuhkokuumeen oireet

        Kipu rinnassa sisäänhengitettäessä ja kuume. Aina kuume on varoitus, kun jatkuu yli kolme päivää ja varsinkin silloin, kun aamulla kuumetta mutta illallaksi laskee.

        Possuflunssassa pitää päästä tuosta kuolemanpelosta, ihmiset tulevat täysin vauhkoiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      64
      4029
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      210
      3606
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      254
      2967
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      88
      2556
    5. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      25
      2111
    6. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      324
      1928
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      1762
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      54
      1571
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      12
      1537
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1516
    Aihe