tajunnut laittaa in memoriam-viestinsä joltakin kirjaston tms koneelta, sillä soitin Suomi24 käyttäjätukeen, jossa kauhisteltiin asiaa ja viesti poistettiin saman tien. Kaikki tiedot ovat kuienkin tallessa 3 kk, joten rikosilmoituksen tutkinta ehtinee siinä ajassa selvittää asiaa.
Olikohan tämän aamupäivän provon kirjoittaja
45
535
Vastaukset
- juoseppi
Niin Heikki, lähtikö provo konehuoneestasi, vai tajusitko käydä kirjastossa??
- Hemmetti
Ainahan RKPläiset ovet pyrkineet huijaamaan Suoamalaisia, tuo oli vain siitä härskimmästä päästä.
Taisi olla jonkinlainen RKP opistolaisen oppilastyö, joka pääsi karkuun hieman raakileena, olihan unohtunut otsikkokin kirjoittaa heille niin rakkaan naapurimaamme kielellä. Luulen, että RKP opiston rehtorikin on vihainen tuollaisen viimeistelemättömän raakileen ulos laskemisesta.- h.tu
kyseessä oli RKP:n nettikomppanian kadettikoulun kouluttajan esimerkinnäyttö.
Eipä nuo RKP:n nettikomppaniasta tuotetut provot kovin taidokkaita koskaan aikaisemminkaan ole olleet. Viesti oli sairausasteeltaan sitä luokkaa ja siinä oli sen verran tuttu vivahde, ettei mahdollisia epäiltyjä ole kovin montaa.
Muistaakseni laki menee jotenkin sillä tavalla, että esitutkintaviranomaisen on tehtävä tietyssä ajassa käräjäoikeudelle hakemus teletunnistetietojen luovuttamisesta. Tämä tietty aika on muistaakseni jotain pari, kolme kuukautta. Siitä oli juttua joskus lehdessä, että aikaraja on osoittaunut käytännössä liian lyhyeksi. Eli poliisin on oltava ripeä tutkinnassan. Toki rikosilmoituskin kannattaa asianomaisen tehdä mahdollisimman pian, kun ennen sitä ei poliisi asianomistajarikoksissa voi luonnollisestikaan aloittaa esitutkintaa.
Eipä Tala rikosilmoituksen tekemisellä tietenkään mitään häviä. En haluaisi olla pessimisti, mutta totuushan on se, että Jerker Malmstenin (vai mikä sen nimi nyt olikaan) osoitti varsin selvästi, että ruotsinmielinen mafia on korruptoinut todella pahasti Suomen oikeusviranomaistahot.
- Pro Heikki Pohjanmaa
tee rikosilmoitus tästä henkilöstä ja näin saadaan tämä sairas henkilö vastuuseen ja pois täältä palstalta ja saadaan tietää myös kuka kirjoittaja on ja onko kytköksiä Rkp:n , jos on , niin tästä asiasta tulee aikamoinen skandaali .
- IP-osoite
Onko muuten niin, että suomi24 pitää lokeja ainoastaan 3kk. Eli, eikö yli kolme kuukautta vanhojen viestien IP-osoitteita enää pystytä selvittämään?
- _hyi_
2kk sitten jos olet noin huolestunut, hyi, hyi
- profeetta.
_hyi_ kirjoitti:
2kk sitten jos olet noin huolestunut, hyi, hyi
Uskalsin arvostella 2kk sitten profeetta muhamedin pedofiiliaa.
- ei ählämi
profeetta. kirjoitti:
Uskalsin arvostella 2kk sitten profeetta muhamedin pedofiiliaa.
syyllisiä on kyllä muitaki siihen muhamettiläisten arvosteluun.
Häkki heilahtaa näinollen minullekki jos sen arvostelusta
nykysuomessa joutuu tilille.
Mutta totuus ei pala tulessakaan .
- hirveitäkö
Mitä täällä palstalla on tapahtunut? Mistä jutusta puhutte?
- olavikuu
Heikki, tapansa mukaan, on spämmäillyt. Ei sen kummempaa.
- rikollinen viesti
olavikuu kirjoitti:
Heikki, tapansa mukaan, on spämmäillyt. Ei sen kummempaa.
Tuo oli rikollinen viesti ja yhtä paha kuin Kiviniemeä uhkaaminen. Toivottavasti saavat selville viestin lähettäjän.
- kerro kerro kuvastin
rikollinen viesti kirjoitti:
Tuo oli rikollinen viesti ja yhtä paha kuin Kiviniemeä uhkaaminen. Toivottavasti saavat selville viestin lähettäjän.
Kiviniemeä on uhkailtu?
- hhkjj
kerro kerro kuvastin kirjoitti:
Kiviniemeä on uhkailtu?
Rikosilmoituksen.tänä aamupäivällä, tällä palstalla julkaistusta Talan tekaistusta kuolinilmoituksesta.
- 30´30
kerro kerro kuvastin kirjoitti:
Kiviniemeä on uhkailtu?
Pietarsaaressa uhkailun vuoksi.
- oisko näin
30´30 kirjoitti:
Pietarsaaressa uhkailun vuoksi.
En ole löytänyt mistään, että asiasta olisi kerrottu, miten häntä uhkailtiin? Jotenkin herää kysymys, että oliko kyseessä ehkä oma kuvitelma? Meille aina kotona opetettiin, että pitää toimia ja elää niin, että uskaltaa liikkua eikä tarvitse pelätä tekojensa seurauksia.
oisko näin kirjoitti:

on todella vakava, sillä päätöksen turvamiehistä Pietarsaareen teki suojelupoliisi - ei Kiviniemi itse. Taustalla oli varmaan tieto, että itsenäisen Suomen ainoan ministerimurhan teki suomenruotsalainen "aatelismies" Tandeelt. Silloin iiirehdittiin selittämään Tandefeltillä olleen mielenteveydellisiä ongelmia. Niinpä niin!
- näin näin

asiaa tapauksesta: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8657970
- oisko näin
heikki_tala kirjoitti:
on todella vakava, sillä päätöksen turvamiehistä Pietarsaareen teki suojelupoliisi - ei Kiviniemi itse. Taustalla oli varmaan tieto, että itsenäisen Suomen ainoan ministerimurhan teki suomenruotsalainen "aatelismies" Tandeelt. Silloin iiirehdittiin selittämään Tandefeltillä olleen mielenteveydellisiä ongelmia. Niinpä niin!
että tuollainen tieto on syynä turvamiehiin? Nyt kyllä juttu "haiskahtaa" ja pahasti.
- hah haa!
oisko näin kirjoitti:
että tuollainen tieto on syynä turvamiehiin? Nyt kyllä juttu "haiskahtaa" ja pahasti.
valheinensa, ei kukaan tai mikään muu.
Tästä näin: Helsingin Sanomat 29.11.2009, s. A5. Se on suomeksi, mutten tiedä, sujuisiko luetunymmärtäminen hurrilta yhtään sen paremmin, vaikka olisikin ruotsiksi; PISA-testeissä saitte kaikista osa-alueista (ml. luetunymmärtäminen) suomenkielisiä heikommat pisteet.
RKP:n nettikomppania taas toiminnassa. - minä kaupunkilainen
oisko näin kirjoitti:
En ole löytänyt mistään, että asiasta olisi kerrottu, miten häntä uhkailtiin? Jotenkin herää kysymys, että oliko kyseessä ehkä oma kuvitelma? Meille aina kotona opetettiin, että pitää toimia ja elää niin, että uskaltaa liikkua eikä tarvitse pelätä tekojensa seurauksia.
Jtka eivät hyvällä katsoneet ruotsinkielisten
etuoikeuksia.Uhkailla voi kyllä muuallakin kun täällä netissä. - syntikaatti
30´30 kirjoitti:
Pietarsaaressa uhkailun vuoksi.
mutta Kiviniemi / hänestä on varttunu ministeri
johon voidaan luottaa jatkossakin. - olavikuu
hhkjj kirjoitti:
Rikosilmoituksen.tänä aamupäivällä, tällä palstalla julkaistusta Talan tekaistusta kuolinilmoituksesta.
Toivottavasti on tehnyt. Samalla laukeaa Heikin omista spämmeistä poliisi-ilmoitus, jonka perusteella viiden vuoden kakku lienee minimi.
- olavikuu
30´30 kirjoitti:
Pietarsaaressa uhkailun vuoksi.
Jos Kiviniemi tarvitsi Pietarsaaressa henkivartijan, niin jokainen suomenruotsalainen tarvitsee tämän palstan sisällön perusteella ympärivuorokautista suojelua hengenvartijoineen. Kiviniemeltä säälittävän toivoton provo!! Ainoa lähistöllä näkyvä "terroristi" oli paikallisen nakkikioskin myyjä, Korv-Göran, joka tuskin oli Kieviniemen provokaatioista tietoinenkaan, muuten kaupunki oli kuin kuollut. Vain Kiviniemi poliiseineen häiritsi kaupungilla kävelyllä olevia. Haastakaa nyt ihmeessä tämä Korv-Göran oikeuteen!!! Olette te fennot ja Kiviniemet melko ennennäkemättömiä raukkoja ja surkimuksia! Tyhjäntoimittajia, tottakai!
- pois pakkoruotsi
heikki_tala kirjoitti:
on todella vakava, sillä päätöksen turvamiehistä Pietarsaareen teki suojelupoliisi - ei Kiviniemi itse. Taustalla oli varmaan tieto, että itsenäisen Suomen ainoan ministerimurhan teki suomenruotsalainen "aatelismies" Tandeelt. Silloin iiirehdittiin selittämään Tandefeltillä olleen mielenteveydellisiä ongelmia. Niinpä niin!
Rantaruotsalaisten alueilla - ilmeisesti suojelupoliisin mukaan ainakin.
- tandefelt
oisko näin kirjoitti:
että tuollainen tieto on syynä turvamiehiin? Nyt kyllä juttu "haiskahtaa" ja pahasti.
Oman asemansa uhattuna nähneet suomenruotsalaiset voivat olla äkkiarvaamattomia ihan kuten historia on osoittanut. Rahapulakin voi koitua aseman heikkenemisen seurauksena ja se voi laukaista tekojen sarjan jonka estämiseen ehkä turvamiehiä tarvitaan.
http://www.hohenthal.org/Suomi/Lennart.htm
http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=9&t=137
- rautaako?
No olihan tuo aamuinen juttu melkein härskimpää mitä täällä on nähty, heti IHRAisen teeseilyn jälkeen jossa loukataan ja panetellaan yhden henkilön sijasta kokonaista kansanryhmää.
Mutta jos teeseilijä on pidättäytynyt kolme vuotta spammailemasta niitä nettiin, niin niistä ei enään voi juttua nostaa.
Toisaalta en ymmärrä kuka olisi niin todellisuudesta vieraantunut että hetkeksikään sekoittaisi tämän virtuaalisen kielisodan todellisuuteen. Ei niillä kertakaikkiaan ole yhtymäkohtia.- hah haa!
"Toisaalta en ymmärrä kuka olisi niin todellisuudesta vieraantunut että hetkeksikään sekoittaisi tämän virtuaalisen kielisodan todellisuuteen. Ei niillä kertakaikkiaan ole yhtymäkohtia."
Ei voi kuin nauraa näin surkeille RKP:n politrukkien manipulointiyrityksille. Tehtävänäsi on tietenkin saada netissä käytävä ruotsinmielisten tahojen kannalta kiusallisten faktojen käsittely loppumaan. Ei vaan onnistu, enkä tiedä onnistuisiko, vaikka hurri yrittäisi paremmin, jos kykyä olisi. - DDD = ))
hah haa! kirjoitti:
"Toisaalta en ymmärrä kuka olisi niin todellisuudesta vieraantunut että hetkeksikään sekoittaisi tämän virtuaalisen kielisodan todellisuuteen. Ei niillä kertakaikkiaan ole yhtymäkohtia."
Ei voi kuin nauraa näin surkeille RKP:n politrukkien manipulointiyrityksille. Tehtävänäsi on tietenkin saada netissä käytävä ruotsinmielisten tahojen kannalta kiusallisten faktojen käsittely loppumaan. Ei vaan onnistu, enkä tiedä onnistuisiko, vaikka hurri yrittäisi paremmin, jos kykyä olisi."hurri, svedu-pelle, huora, homo"-nimityksetkö niitä, netti fennojen, kielipoliittisia faktoja on?
- 14+5
Se oli alkeellinen tekele, päätellen siitäkin, että Tala niin sanotusti kuoli sairauskohtaukseen ja tapaturmaisesti samanaikaisesti. Uskon, että se oli kurittomien pentujen rustaama. Eiväthän täyspäiset tuollaiseen korniin mauttomuuteen sorru, vaikka mistäpä noita svekoja tietää. Kovin kauhuissaan kun onnettomat ovat
- hoh hoo
"Uskon, että se oli kurittomien pentujen rustaama."
RKP:n nettikomppanian politrukit ja kurittomat pennut erottaa toisistaa ilmeisesti vain fyysinen ikä. Mutta saimmepahan taas näyttö suomenruotsalaisesta suunnattomasta sivistyksestä. - gbfgbs
hoh hoo kirjoitti:
"Uskon, että se oli kurittomien pentujen rustaama."
RKP:n nettikomppanian politrukit ja kurittomat pennut erottaa toisistaa ilmeisesti vain fyysinen ikä. Mutta saimmepahan taas näyttö suomenruotsalaisesta suunnattomasta sivistyksestä.Patrik Rosström, Svenska YLE:n Länsiuudenmaan toimittaja sanoi eilen Slaget efter tolv:n keskustelussa radio Vegassa, että "Tulee mielenkiintoista sitten kun suomenruotsalaiset sanovat: nyt riittää". Ihmettelin, miten YLE:n toimittajat saattoi puhua siihen sävyyn, ikäänkuin tietäisi jotain.Omaa arvelua toki vaan.
Poliisin kannattaisi tarkistaa Kristinankaupungista mahdollista lähettäjää.
Kuumakallehurreja asuu internetkirjoitusten perusteella erityisesti sekä pohjanmaalla, itä-uudellamaalla että länsi-uudellamaalla. Pohjanmaalla ovat kovin separatisteja, Sipoossa katkeria ja länsiuudellamaalla ylimielisiä.
RKP-mediassa on viime aikoina sallittu aika monia mielipiteitä, jotka uhoavat"toimenpiteisiin ryhtymisellä'"eritavoin on sanottu, että "enää ei olla kilttejä". - että silleen
gbfgbs kirjoitti:
Patrik Rosström, Svenska YLE:n Länsiuudenmaan toimittaja sanoi eilen Slaget efter tolv:n keskustelussa radio Vegassa, että "Tulee mielenkiintoista sitten kun suomenruotsalaiset sanovat: nyt riittää". Ihmettelin, miten YLE:n toimittajat saattoi puhua siihen sävyyn, ikäänkuin tietäisi jotain.Omaa arvelua toki vaan.
Poliisin kannattaisi tarkistaa Kristinankaupungista mahdollista lähettäjää.
Kuumakallehurreja asuu internetkirjoitusten perusteella erityisesti sekä pohjanmaalla, itä-uudellamaalla että länsi-uudellamaalla. Pohjanmaalla ovat kovin separatisteja, Sipoossa katkeria ja länsiuudellamaalla ylimielisiä.
RKP-mediassa on viime aikoina sallittu aika monia mielipiteitä, jotka uhoavat"toimenpiteisiin ryhtymisellä'"eritavoin on sanottu, että "enää ei olla kilttejä"."turpiin vaan kaikille, vauvasta vaariin, jos uskaltaa puhua ruotsia"? Eikö tuokin ole jo aikamoinen rikokseen yllytys? Seurauksina saamme lehdistä lukea, kuinka persut, humalapäissään, riehuvat ja mukiloivat ruotsinkielisiä.
- Kirsik.
että silleen kirjoitti:
"turpiin vaan kaikille, vauvasta vaariin, jos uskaltaa puhua ruotsia"? Eikö tuokin ole jo aikamoinen rikokseen yllytys? Seurauksina saamme lehdistä lukea, kuinka persut, humalapäissään, riehuvat ja mukiloivat ruotsinkielisiä.
Ei ruotsinkielisiä missään pahoinpidellä. Ruotsinkieliset lapsetkin ovat eri kouluissa kuin suomenkieliset, ei mitäänfyysisiä kieliriitoja ollenkaan ole. Ruotsinkieliset tädit voivat ihan rauhassa kulkeajapuhua ruotsia, ei kukaan uhkaa millään lailla.
Ruotsinkielisiä pelottaa vaan, kun paapotusasemat menevät. RKp ei enää pysty vaatimaan. - hbrtb
Kirsik. kirjoitti:
Ei ruotsinkielisiä missään pahoinpidellä. Ruotsinkieliset lapsetkin ovat eri kouluissa kuin suomenkieliset, ei mitäänfyysisiä kieliriitoja ollenkaan ole. Ruotsinkieliset tädit voivat ihan rauhassa kulkeajapuhua ruotsia, ei kukaan uhkaa millään lailla.
Ruotsinkielisiä pelottaa vaan, kun paapotusasemat menevät. RKp ei enää pysty vaatimaan.Tapio Rautalapio näyttää olleen palstalla noihin aikoihin. 11.39 tuo viesti kirjoitettiin.
- slnomore
Talan adjutantin kirjoittama että voitte sylkeä vielä enemmän svekojen päälle!
Raukkamainen teko!- totuus tulee esiin
Poliisi selvittänee asian, älä huoli.
- julius10
Joopa, joo, Heikki. Tuskin löytyy maapallolta toista niin fanaattista ihmistä, että olisi laittanut tuon aamuisen viestin nettiin. Ainoa mahdollisuus on, että se on sinun kirjoittama provo. Vastaathan sinä jatkuvasti myös omiin hörhökirjoituksiisi tällä palstalla, kun kukaan muu ei kehtaa. Nyt rohkeasti poliisitutkimus liikkeelle, niin katsotaan mitä se poikii. Sinulle saattaa tulla muutama yllätyskin!! Mutta yllätyksiähän me odotamme, näin joulun alla....Nyt rohkeasti tuumasta toimeen.... Kerrankin elämässäsi!!
- luuloharhaat
Kuvittelette useita muiden kirjoittamia viestejä Talan kirjoittamiksi.
Luen näitä viestejä usein mutta harvoin itse otan osaa; joka kerran kun olen kirjoittanut niin sitä on nimitelty Talan viestiksi.
En viitsi väittää vastaan. - 13+14
luuloharhaat kirjoitti:
Kuvittelette useita muiden kirjoittamia viestejä Talan kirjoittamiksi.
Luen näitä viestejä usein mutta harvoin itse otan osaa; joka kerran kun olen kirjoittanut niin sitä on nimitelty Talan viestiksi.
En viitsi väittää vastaan.Tuo minkä kerroit, on varmasti totta. Päättelen sen siitäkin, kun kirjoittamiani viestejä on liitetty Talan yhteyteen, vaikka en tunne koko miestä.
Uskon, että suurin osa suomalaisista on, esim. pakkoruotsiasiasta prikulleen samaa mieltä kuin Tala, eikä tuttavuuksilla ole mitään tekoa tämän asian kanssa.
- juoseppi
Jäämme kaikki mielenkiinnolla odottamaan Heikin rikosilmoitusta...Ja ennen kaikkea niitä seurannaisvaikutuksia!!
- Alivaltiosihteeri
Onko asia yhtä vakava kun toisten henkilötietojen ostaminen ja törkeä kunnianloukkaus?
- olavikuu
Onko Heikki vielä laittanut rikosilmoituksensa vireille?? Odotamme kynä sauhuten!!
- PekkaP..
Hurjia kuuluu nyt sielta. Olen nyt Intiassa, terkut sulle kuntulen kotiin ruotsiin ja jatketaan taistelua tata suomenruotsalaista maffiaa vastaan. Sydamelliset terveiset sulle Heikki!
- Enrico C.
oo-hiio-hei
Kuin aurinko meillä vaan suurempi
oo-hiio-hei
Ja kerran se lakkini sytytti
oo-hiio-hei
Ja poltti se hiukset mun päästäni
oo-hiio-hei
:,: Hei juttele sinä vaan,
kyllä sinut tunnetaan
Ja vaikka sen valheeksi vannotkin
niin kyllä sua uskotaan :,:
- Fatta-täti
Tarkistin talongin ja kyllä tämäkin valtion elätti nostaa kuukausittain veroeuroja taskuunsa edelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25645623Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!4411359Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22110961Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump389775Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908618Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2776664Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti23325Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.132594Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle22583Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys442350