Naistuttavani sopi puolitutun miehen kanssa, että mies maalaa hänen pienen asunnon seinät iltaisin ja nainen tarjoaa hänelle joka ilta ruoan ravintolassa. Siis ihan ystävänä.
No, mies oli siinä maalatessaan sitten jutellu naisen kanssa ja nainen oli kertonut olevansa masentunut eron takia. Mies oli sanonut, että nainen tarvitsee seksiä, koska seksi parantaa mielialaa.
Mies oli pyytänyt naista saunomaan kanssaan, nainen tietysti kieltäytyi.
Mies oli ravintolassa kommentoinut ääneen naisen huulia ja sanonut, että niitä olisi kiva pussata.
Mies oli tuijotellut naisen rintavarustusta ja kehunut "tissejä".
Mies oli kysellyt miksei hän saa tulla naisen luokse nukkumaan.
Mies oli tunkenut naisen lähelle ja yrittänyt muka vahingossa koskea naista. Nainen oli joutunut siirtymään toiseen huoneeseen eikä uskaltanut olla avuksi.
Mies oli venytellyt ja liikkunut naisen asunnossa pelkät kalsarit jalassa.
Maalausurakka valmistui ja mies sai ravintolaruokansa, mutta mies hermostui jostain syystä eikä enää halua olla naisen kanssa missään tekemisissä. Nainen arveli, että mies halusi vain p....a ja hermostui, kun ei saanut. Hän ihmetteli, että miksi mies ei voi olla ihan ystävänä, vaikka näin oli sovittu.
Naiset, onko tuttua toimintaa mieheltä?
NAISET mitä mieltä tällaisesta miehestä?
Hurja tapaus...
1
415
Vastaukset
- hdghdgdgk
Juu, näitä on. Miehillä on se luulo että naiselle kelpaa kuka vaan koska miehet käyttäytyvät näin. Sitten vedetään herneet nenään eikä kestetä pakkeja. Naisesta tulee "nippanokka" kun ei kuka vaan kalsarisankari kelpaa.
Ko. tapauksessa tosi ällöttävää toimintaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917660Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1246380Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1644491Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353091Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta912656Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh442012- 1371642
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971554Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo48886Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21812