Gorbatsov:Putin pahempi

kuin Stalin

Mihail Gorbatsov sanoo tuoreessa lausunnossaan että Putinin puolue on kuin kommunistipuolue aikanaan, mutta vielä pahempi. G:n aikana alkanut demokratiakehitys, joka jatkui vielä Jeltsinin kaudella, on pysähtynyt ja taantunut.

Putin on itsekin todennut,ettei Venäjä ole sivistysvaltio.

Meillä nämä Koroljovit, Bäckmanit ym ihailevat Stalinia, Putinia, NL:a, Venäjää, kommunismia ja rosvokapitalismia samassa lauseessa.

Olisiko paikallaan näiden Venäjälle vain vahinkoa tekevien ihmisten hieman miettiä sanomisiaan? Eihän niihin kukaan täysijärkinen usko, mutta silti.

24

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • antifan

      kommentit? Eikö Gorba ole riittävän arvovaltainen kommentoitavaksi? Vai tuliko papalta totuus? Kirveleekö?

      • outcouc

        Ei niitä tyyppejä totuus satuta, koska he sivuuttavat sellaiset ikävät asiat kuin totuus. Jos totuus kiinnostaisi heitä, he lopettaisivat pelleilynsä.

        Suomessa on aina ollut ihmisiä, jotka ovat pyrkineet esille - kuka mistäkin syystä - venäläisten persettä nuolemalla. Näin oli Tsaarin aikana, näin oli kommunistiaikana ja näin on uuden Venäjän aikana. Huono itsetunto yhdistettynä opportunismiin ja selkärangattomuuteen tuottaa SAFKAn kaltaisia liikkeitä.

      • Koroljov
        outcouc kirjoitti:

        "Suomessa on aina ollut ihmisiä, jotka ovat pyrkineet esille - kuka mistäkin syystä - venäläisten persettä nuolemalla."

        Jos suomalaiset eivät olisi v:sta 1809 "nuolleet venäläisten persettä", tänä päivänä Suomea ei edes olisi. Mikäli suomalaiset olisivat jo 1800-luvulla aloittaneet maanpetoksellisen vehkeilynsä Venäjää vastaan, mihin suomalaiset ryhtyivät vasta 1900-luvun vaihteessa, Venäjä olisi tehnyt Suomen autonomiasta äkkilopun ja se olisi ollut kaikkien Suomen orastavien kansallisten instituutioiden menoa. Suomalaiset Snellmanista Yrjö-Koskiseen pitivät kuitenkin viisaasti parempana "nuolla venäläisten persettä" aina 1800-luvun loppuun saakka. Se oli alkuperäistä luottamuksen aikaa. Keisari oli suuriruhtinaskuntaansa ja Suomi keisariinsa tyytyväinen.

        "Ei niitä tyyppejä totuus satuta, koska he sivuuttavat sellaiset ikävät asiat kuin totuus."

        Totuus on se, että valtionsa ja kansallisen olemassaolonsa Suomi on saanut lahjana Venäjältä, joka teki isänmaansa menettäneistä itäruotsalaisista "suomalaisia". Venäjällä on Suomeen tekijänoikeus, vanhemman oikeus, isoveljen asema. Näin on aina ollut ja on aina oleva. Suomalaisten valtava alemmuuskompleksi suhteessa venäläisiin olisi ainoastaan samalla tavalla huvittava kuin suomalaisten alemmuudentunne ruotsalaisten edessä, ellei Suomen Venäjä-kompleksilla olisi 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla ollut niin julmia ja verisiä seurauksia molemmille kansoille. Ryssävihaa lietsotaan nykyaikanakin, ja Venäjä on tästä huolissaan.

        Venäjä on antanut Suomelle lahjoja, joihin Suomi ei ikinä kykene vastaamaan yhtä suurilla lahjoilla. Tässä piilee suomalaisen russofobian psykologinen tausta.

      • Koroljov

        Gorbatšov on epäilemättä kateellinen Putinille ja Medvedeville, jotka ovat onnistuneet siinä missä Gorbatšov itse epäonnistui: Venäjän kansan ja yhteiskunnan nostamisessasa jaloilleen kommunismin loppukatastrofista. Gorbatšovin - ja Jeltsinin, jolle hän menetti valtansa - politiikka tuotti loppuen lopuksi pelkkää sekasortoa. Venäjä kävi kuilun partaalla. Saalistajat ilmestyivät haaskalle. Kansallisomaisuus jaettiin oligarkeille. Itä-Eurooppa menetettiin Natolle. Länsi nöyryytti avustaan riippuvaista Venäjää. Siinä Gorbatšovin ja Jeltsinin toiminnan loppusaldo. Se ei ollut kehuttava. Onneksi Vladimir Putin, uuden Venäjän todellinen isä, tarttui vuosituhannen vaihteessa asioihin kovalla kädellä. Vasta Putin pani pisteen traagiselle aikakaudelle, joka alkoi bolševikkien vallankaappauksesta v. 1917.

        Miksi Länsi uskoo katkeroituneita, poliittisesti epäonnistuneita venäläisiä oman pesän likaajia mieluummin kuin virallisen Venäjän omaa ääntä? Miten Lännessä voidaan kuvitella, että Venäjän kansallista yhtenäisyyttä vastaan toimivat nakertajat ja CIA:n myyrät voisivat jotenkin puhua venäläisen yhteiskunnan nimissä? Näillä henkilöillä ei ole Venäjän kansan enemmistön silmissä tippaakaan uskottavuutta. Heitä pidetään synnyinmaansa pettäjinä.

        Venäjä on varuillaan. Mikään Lännen masinoima sametti- tai oranssivallankumous ei pääse Venäjällä toteutumaan. Venäjä seuraa rahavirtoja jotka kulkeutuvat Lännestä Venäjän liberaaleille. Venäjä näkee länsimaisen demokratia-, ihmisoikeus- ja sananvapauspropagandan lävitse. Venäläiset muistavat Neuvostoliiton ja sen, miten kauniilla korulauseilla voidaan perustella häikäilemätöntä voimapolitiikkaa ja toisten maiden asioihin puuttumista. Yhdysvallat vasallivaltioiteen, USA ja Nato ovat tämän päivän Neuvostoliitto ja Varsovan liitto. Tarvittaessa niiden laajentumisen pysäyttämiseksi on pantava kova kovaa vastaan. Venäjä ei uhkaile. Venäjä varoittaa.

      • näkyy nimenomaan
        Koroljov kirjoitti:

        olevan se alemmuuskompleksi. Ainoatakaan asiaa ei tule muussa muodossa kuin Kremlin hyväksymässä on aika tai hallitus mikä tahansa.

      • Korolevi

        "Miksi Länsi uskoo katkeroituneita, poliittisesti epäonnistuneita venäläisiä oman pesän likaajia mieluummin kuin virallisen Venäjän omaa ääntä"

        Kyllähän Venäjän ääntä käyttävät yksinomaan Putin ja Medvedev. Ei sielä montaa muuta pihausta kuulu.

        Kerro Koroljov niistä vallankumouksista, joiden tiedät olevan Venäjällä meneillään lännen tukemina? Se on selvää, että länsimainen demokratia, ihmisoikeudet ja sananvapaus ovat Venäjän johdolle ja teille sen kannattajille pelkkää propagandaa. Kaikille venäläisille niin ei kuitenkaan ole.

        On todella railakasta vertailla tämän päivän USA:ta ja Natoa NL:on. Et ole juuri perillä maailman menosta, Koroljov.

      • Koroljov
        näkyy nimenomaan kirjoitti:

        olevan se alemmuuskompleksi. Ainoatakaan asiaa ei tule muussa muodossa kuin Kremlin hyväksymässä on aika tai hallitus mikä tahansa.

        Miksi nykysuomalaisista on jotenkin kunniallisempaa olla rähmällään Brysselin ja Washingtonin kuin Moskovan edessä? Miksi nykyistä rähmälläänoloa ei edes kutsuta sen oikealla nimellä?

        Suomen itsenäinen asema ei koskaan ole ollut niin vahva ja vakaa kuin YYA-aikana.

      • Koroljov
        Korolevi kirjoitti:

        "Miksi Länsi uskoo katkeroituneita, poliittisesti epäonnistuneita venäläisiä oman pesän likaajia mieluummin kuin virallisen Venäjän omaa ääntä"

        Kyllähän Venäjän ääntä käyttävät yksinomaan Putin ja Medvedev. Ei sielä montaa muuta pihausta kuulu.

        Kerro Koroljov niistä vallankumouksista, joiden tiedät olevan Venäjällä meneillään lännen tukemina? Se on selvää, että länsimainen demokratia, ihmisoikeudet ja sananvapaus ovat Venäjän johdolle ja teille sen kannattajille pelkkää propagandaa. Kaikille venäläisille niin ei kuitenkaan ole.

        On todella railakasta vertailla tämän päivän USA:ta ja Natoa NL:on. Et ole juuri perillä maailman menosta, Koroljov.

        "On todella railakasta vertailla tämän päivän USA:ta ja Natoa NL:on."

        Paljon typerämpää on verrata Putinia Staliniin. Se on nimenomaan amerikkalaisille tyypillistä historiattomuutta ja tietämättömyyttä, jota valitettavasti viljellään kovasti nyky-Suomessakin.

        USA pyrkii "kansainvälisen yhteisön" johtajana unipolaariseen maailmanjärjestykseen jota myös New World Orderiksi kutsutaan. Aivan kuten Neuvostoliitto, USA uskoo oman järjestelmänsä objektiiviseen ylivertaisuuteen ja pyrkii siksi levittämään sitä kaikkialle maailmaan. Obama ei ole tehnyt pesäeroa Bushin neokonservatiiviseen politiikkaan. Sama ideologia on yhä taustalla. Siksi kaikkien valtioiden, jotka ovat vielä säilyttäneet suvereniteettinsa suhteessa USA:n globalistiseen imperiumiin, on edelleen toimittava yhteistyössä sitä vastaan, suoraan tai välillisesti.

        Iran on nyt se paikka, missä moni asia ratkeaa. Jos Iran, Lähi-Idän geopoliittinen avain, säästyy hyökkäykseltä ja miehitykseltä, on voitettu paljon ja amerikkalainen imperialismi jälleen pysäytetty, niin kuin Venäjä pysäytti sen käskyläiset Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa v. 2008.

      • siis oikeus

        levittää valtapiiriään ihan kuin NL:lla aikanaan ja hyökkäillä naapurimaihinsa. USA:lla ei sitä oikeutta ole, vaan se tekee hyökätessään rikoksen?

        Ontuuko logiikkasijosssain, Koroljov?

      • rähmällämme
        Koroljov kirjoitti:

        Miksi nykysuomalaisista on jotenkin kunniallisempaa olla rähmällään Brysselin ja Washingtonin kuin Moskovan edessä? Miksi nykyistä rähmälläänoloa ei edes kutsuta sen oikealla nimellä?

        Suomen itsenäinen asema ei koskaan ole ollut niin vahva ja vakaa kuin YYA-aikana.

        yhtään mihinkään. Sellainen ajttelu kuuluu vain Koroljovin tapaisten ryssänpalvojien mielikuvitukseen. Itsenäisen suomalaisen ajattelun tasolle et ulotu koskaan, Koroljov-parka.

      • Älyhalobaloo
        Koroljov kirjoitti:

        Miksi nykysuomalaisista on jotenkin kunniallisempaa olla rähmällään Brysselin ja Washingtonin kuin Moskovan edessä? Miksi nykyistä rähmälläänoloa ei edes kutsuta sen oikealla nimellä?

        Suomen itsenäinen asema ei koskaan ole ollut niin vahva ja vakaa kuin YYA-aikana.

        "Miksi nykysuomalaisista on jotenkin kunniallisempaa olla rähmällään Brysselin ja Washingtonin kuin Moskovan edessä? "

        Jos ja kun pienen maan pitää olla ns. rähmällään johonkin suuntaan, niin yhteiset arvot lienee painavimmat perusteet rähmällänololle. Valitan suorasukaisuuttani.

      • Gorba oikeassa
        Koroljov kirjoitti:

        Miksi nykysuomalaisista on jotenkin kunniallisempaa olla rähmällään Brysselin ja Washingtonin kuin Moskovan edessä? Miksi nykyistä rähmälläänoloa ei edes kutsuta sen oikealla nimellä?

        Suomen itsenäinen asema ei koskaan ole ollut niin vahva ja vakaa kuin YYA-aikana.

        "Suomen itsenäinen asema ei koskaan ole ollut niin vahva ja vakaa kuin YYA-aikana."

        Suomi ei milloinkaan ole ollut niin itsenäinen kuin vuosina 1991-2010. Brysselin yhteiseurooppalaista vaaratonta byrokratiaa voit toki verrata NKP:n keskuskomitean Suomen-politiikkaan, mutta kyllä EU:ssa on enemmän pelivaraa.

      • Gorba oikeassa
        Koroljov kirjoitti:

        Gorbatšov on epäilemättä kateellinen Putinille ja Medvedeville, jotka ovat onnistuneet siinä missä Gorbatšov itse epäonnistui: Venäjän kansan ja yhteiskunnan nostamisessasa jaloilleen kommunismin loppukatastrofista. Gorbatšovin - ja Jeltsinin, jolle hän menetti valtansa - politiikka tuotti loppuen lopuksi pelkkää sekasortoa. Venäjä kävi kuilun partaalla. Saalistajat ilmestyivät haaskalle. Kansallisomaisuus jaettiin oligarkeille. Itä-Eurooppa menetettiin Natolle. Länsi nöyryytti avustaan riippuvaista Venäjää. Siinä Gorbatšovin ja Jeltsinin toiminnan loppusaldo. Se ei ollut kehuttava. Onneksi Vladimir Putin, uuden Venäjän todellinen isä, tarttui vuosituhannen vaihteessa asioihin kovalla kädellä. Vasta Putin pani pisteen traagiselle aikakaudelle, joka alkoi bolševikkien vallankaappauksesta v. 1917.

        Miksi Länsi uskoo katkeroituneita, poliittisesti epäonnistuneita venäläisiä oman pesän likaajia mieluummin kuin virallisen Venäjän omaa ääntä? Miten Lännessä voidaan kuvitella, että Venäjän kansallista yhtenäisyyttä vastaan toimivat nakertajat ja CIA:n myyrät voisivat jotenkin puhua venäläisen yhteiskunnan nimissä? Näillä henkilöillä ei ole Venäjän kansan enemmistön silmissä tippaakaan uskottavuutta. Heitä pidetään synnyinmaansa pettäjinä.

        Venäjä on varuillaan. Mikään Lännen masinoima sametti- tai oranssivallankumous ei pääse Venäjällä toteutumaan. Venäjä seuraa rahavirtoja jotka kulkeutuvat Lännestä Venäjän liberaaleille. Venäjä näkee länsimaisen demokratia-, ihmisoikeus- ja sananvapauspropagandan lävitse. Venäläiset muistavat Neuvostoliiton ja sen, miten kauniilla korulauseilla voidaan perustella häikäilemätöntä voimapolitiikkaa ja toisten maiden asioihin puuttumista. Yhdysvallat vasallivaltioiteen, USA ja Nato ovat tämän päivän Neuvostoliitto ja Varsovan liitto. Tarvittaessa niiden laajentumisen pysäyttämiseksi on pantava kova kovaa vastaan. Venäjä ei uhkaile. Venäjä varoittaa.

        "Länsi nöyryytti avustaan riippuvaista Venäjää."

        Jälkimodernin maailman finanssihuijareita (virallisesti talousajattelijoita) Venäjä uskoi - ja aivan väärällä hetkellä. Yksikään hallitusvalta ei nöyryyttänyt. Nyt olisi varmaan kansakunnalle psykologin paikka.

        Berezovskin kaltaisten roistojen kuriin pistämisestä piste Putinille. Liberaaleja sinänsä Venäjä tarvitsee, ettei siellä kovin moni sairastu sinun laillasi.

      • Himohessu
        Koroljov kirjoitti:

        Miksi nykysuomalaisista on jotenkin kunniallisempaa olla rähmällään Brysselin ja Washingtonin kuin Moskovan edessä? Miksi nykyistä rähmälläänoloa ei edes kutsuta sen oikealla nimellä?

        Suomen itsenäinen asema ei koskaan ole ollut niin vahva ja vakaa kuin YYA-aikana.

        ***Miksi nykysuomalaisista on jotenkin kunniallisempaa olla rähmällään Brysselin ja Washingtonin kuin Moskovan edessä? Miksi nykyistä rähmälläänoloa ei edes kutsuta sen oikealla nimellä?***

        Taas tämä " ryssä" on oikeassa :)

        Kuule sie Korroljevin akan poeka, kirjoitat paljon asiallista asiaa ja täysin totta meistä suomalaisista. Sitten tulee mutta. Jos pystyisit pitämään muinaisen njeuvostopunaprobakandan poissa kirjoituksistasi, niitä olisi ilo lukea. Koska se probakanda on valhetta, myrkytät sillä muuten hyvät kirjoituksesi.

        Ystävyydellä (ei rähmällään, eikä persettä nuollen)

        Himohessu

      • oiuyvov
        Koroljov kirjoitti:

        "Suomessa on aina ollut ihmisiä, jotka ovat pyrkineet esille - kuka mistäkin syystä - venäläisten persettä nuolemalla."

        Jos suomalaiset eivät olisi v:sta 1809 "nuolleet venäläisten persettä", tänä päivänä Suomea ei edes olisi. Mikäli suomalaiset olisivat jo 1800-luvulla aloittaneet maanpetoksellisen vehkeilynsä Venäjää vastaan, mihin suomalaiset ryhtyivät vasta 1900-luvun vaihteessa, Venäjä olisi tehnyt Suomen autonomiasta äkkilopun ja se olisi ollut kaikkien Suomen orastavien kansallisten instituutioiden menoa. Suomalaiset Snellmanista Yrjö-Koskiseen pitivät kuitenkin viisaasti parempana "nuolla venäläisten persettä" aina 1800-luvun loppuun saakka. Se oli alkuperäistä luottamuksen aikaa. Keisari oli suuriruhtinaskuntaansa ja Suomi keisariinsa tyytyväinen.

        "Ei niitä tyyppejä totuus satuta, koska he sivuuttavat sellaiset ikävät asiat kuin totuus."

        Totuus on se, että valtionsa ja kansallisen olemassaolonsa Suomi on saanut lahjana Venäjältä, joka teki isänmaansa menettäneistä itäruotsalaisista "suomalaisia". Venäjällä on Suomeen tekijänoikeus, vanhemman oikeus, isoveljen asema. Näin on aina ollut ja on aina oleva. Suomalaisten valtava alemmuuskompleksi suhteessa venäläisiin olisi ainoastaan samalla tavalla huvittava kuin suomalaisten alemmuudentunne ruotsalaisten edessä, ellei Suomen Venäjä-kompleksilla olisi 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla ollut niin julmia ja verisiä seurauksia molemmille kansoille. Ryssävihaa lietsotaan nykyaikanakin, ja Venäjä on tästä huolissaan.

        Venäjä on antanut Suomelle lahjoja, joihin Suomi ei ikinä kykene vastaamaan yhtä suurilla lahjoilla. Tässä piilee suomalaisen russofobian psykologinen tausta.

        Totuus on, että Suomen autonominen asema oli seurausta suomalaisten talonpoikien vastarinnasta Suomen sodassa. Tämä pakotti Tsaarin pitämään yllä Suomen lait. Mutta tämä on toki sellainen tosiseikka, jonka kunnon safkalainen sivuuttaa sujuvasti, koska se ei sovi russofiiliseen anaalin nuolentaan.

      • 25
        Koroljov kirjoitti:

        Gorbatšov on epäilemättä kateellinen Putinille ja Medvedeville, jotka ovat onnistuneet siinä missä Gorbatšov itse epäonnistui: Venäjän kansan ja yhteiskunnan nostamisessasa jaloilleen kommunismin loppukatastrofista. Gorbatšovin - ja Jeltsinin, jolle hän menetti valtansa - politiikka tuotti loppuen lopuksi pelkkää sekasortoa. Venäjä kävi kuilun partaalla. Saalistajat ilmestyivät haaskalle. Kansallisomaisuus jaettiin oligarkeille. Itä-Eurooppa menetettiin Natolle. Länsi nöyryytti avustaan riippuvaista Venäjää. Siinä Gorbatšovin ja Jeltsinin toiminnan loppusaldo. Se ei ollut kehuttava. Onneksi Vladimir Putin, uuden Venäjän todellinen isä, tarttui vuosituhannen vaihteessa asioihin kovalla kädellä. Vasta Putin pani pisteen traagiselle aikakaudelle, joka alkoi bolševikkien vallankaappauksesta v. 1917.

        Miksi Länsi uskoo katkeroituneita, poliittisesti epäonnistuneita venäläisiä oman pesän likaajia mieluummin kuin virallisen Venäjän omaa ääntä? Miten Lännessä voidaan kuvitella, että Venäjän kansallista yhtenäisyyttä vastaan toimivat nakertajat ja CIA:n myyrät voisivat jotenkin puhua venäläisen yhteiskunnan nimissä? Näillä henkilöillä ei ole Venäjän kansan enemmistön silmissä tippaakaan uskottavuutta. Heitä pidetään synnyinmaansa pettäjinä.

        Venäjä on varuillaan. Mikään Lännen masinoima sametti- tai oranssivallankumous ei pääse Venäjällä toteutumaan. Venäjä seuraa rahavirtoja jotka kulkeutuvat Lännestä Venäjän liberaaleille. Venäjä näkee länsimaisen demokratia-, ihmisoikeus- ja sananvapauspropagandan lävitse. Venäläiset muistavat Neuvostoliiton ja sen, miten kauniilla korulauseilla voidaan perustella häikäilemätöntä voimapolitiikkaa ja toisten maiden asioihin puuttumista. Yhdysvallat vasallivaltioiteen, USA ja Nato ovat tämän päivän Neuvostoliitto ja Varsovan liitto. Tarvittaessa niiden laajentumisen pysäyttämiseksi on pantava kova kovaa vastaan. Venäjä ei uhkaile. Venäjä varoittaa.

        Ainahan avustukset voi maksaa takaisin niin silloin myös nöyryytys peruuntuu.

      • autonomia
        oiuyvov kirjoitti:

        Totuus on, että Suomen autonominen asema oli seurausta suomalaisten talonpoikien vastarinnasta Suomen sodassa. Tämä pakotti Tsaarin pitämään yllä Suomen lait. Mutta tämä on toki sellainen tosiseikka, jonka kunnon safkalainen sivuuttaa sujuvasti, koska se ei sovi russofiiliseen anaalin nuolentaan.

        oli yksinkertaisesti järjevä ratkaisu vallatun alueen hallintaan. Ruotsin alueet olivat yhteiskunnallisessa kehityksessä kaukana Venäjän omasta laueesta. Ruotsilta vallatut alueet ( Viro, Liivinmaa ja Karjala) olivat saaneet saman mallin eli niitä hallittiin itsellisinä kuvernementteinä
        ( osittain) Ruotsin lakien mukaan. Sama koski ns. Vanhaa Suomea. Sen liittäminen muuhun autonomiaan tehtiin juuri hallintosyistä.

      • oäibnåbon
        autonomia kirjoitti:

        No näinpä kyllä. Mutta suomalaisten vastarinta vaikutti siihen, että venäläisten joukkojen komentaja von Buxhoevden toistuvasti pyysi tsaaria antamaan suomalaisten aiemmat oikeudet takaavan julistuksen. Näin tapahtui 17.6.1808. Tätä ennen oli 28.3. annettu vain julistus Suomen liittämisestä keisarikuntaan.

      • 87g+08g
        Koroljov kirjoitti:

        "On todella railakasta vertailla tämän päivän USA:ta ja Natoa NL:on."

        Paljon typerämpää on verrata Putinia Staliniin. Se on nimenomaan amerikkalaisille tyypillistä historiattomuutta ja tietämättömyyttä, jota valitettavasti viljellään kovasti nyky-Suomessakin.

        USA pyrkii "kansainvälisen yhteisön" johtajana unipolaariseen maailmanjärjestykseen jota myös New World Orderiksi kutsutaan. Aivan kuten Neuvostoliitto, USA uskoo oman järjestelmänsä objektiiviseen ylivertaisuuteen ja pyrkii siksi levittämään sitä kaikkialle maailmaan. Obama ei ole tehnyt pesäeroa Bushin neokonservatiiviseen politiikkaan. Sama ideologia on yhä taustalla. Siksi kaikkien valtioiden, jotka ovat vielä säilyttäneet suvereniteettinsa suhteessa USA:n globalistiseen imperiumiin, on edelleen toimittava yhteistyössä sitä vastaan, suoraan tai välillisesti.

        Iran on nyt se paikka, missä moni asia ratkeaa. Jos Iran, Lähi-Idän geopoliittinen avain, säästyy hyökkäykseltä ja miehitykseltä, on voitettu paljon ja amerikkalainen imperialismi jälleen pysäytetty, niin kuin Venäjä pysäytti sen käskyläiset Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa v. 2008.

        Puhutaan taas asioista niiden oikeilla nimillä: Venäjä esti asevoimin Georgiaa toimimasta suvereenin valtion tavoin. Tälle on olemassa nimikin. Se on imperialismi, josta Venäjällä eri inkarnaatioissa on pitkä perinne.

      • Koroljov
        Himohessu kirjoitti:

        ***Miksi nykysuomalaisista on jotenkin kunniallisempaa olla rähmällään Brysselin ja Washingtonin kuin Moskovan edessä? Miksi nykyistä rähmälläänoloa ei edes kutsuta sen oikealla nimellä?***

        Taas tämä " ryssä" on oikeassa :)

        Kuule sie Korroljevin akan poeka, kirjoitat paljon asiallista asiaa ja täysin totta meistä suomalaisista. Sitten tulee mutta. Jos pystyisit pitämään muinaisen njeuvostopunaprobakandan poissa kirjoituksistasi, niitä olisi ilo lukea. Koska se probakanda on valhetta, myrkytät sillä muuten hyvät kirjoituksesi.

        Ystävyydellä (ei rähmällään, eikä persettä nuollen)

        Himohessu

        Älä sinä fasistipenikka ala minua nimittelemään

      • Korolevi
        Koroljov kirjoitti:

        Älä sinä fasistipenikka ala minua nimittelemään

        Hyvä, ettet ryhdy ketään nimittelemään, Koroljov. Ottaako totuus noin pannuun? Totuushan on, että valehtelet koko ajan ja ilmeisen tietoisesti, koska oikeaakin tietoa on saatavissa ylllin kyllin.

      • Koromoro
        Koroljov kirjoitti:

        "Suomessa on aina ollut ihmisiä, jotka ovat pyrkineet esille - kuka mistäkin syystä - venäläisten persettä nuolemalla."

        Jos suomalaiset eivät olisi v:sta 1809 "nuolleet venäläisten persettä", tänä päivänä Suomea ei edes olisi. Mikäli suomalaiset olisivat jo 1800-luvulla aloittaneet maanpetoksellisen vehkeilynsä Venäjää vastaan, mihin suomalaiset ryhtyivät vasta 1900-luvun vaihteessa, Venäjä olisi tehnyt Suomen autonomiasta äkkilopun ja se olisi ollut kaikkien Suomen orastavien kansallisten instituutioiden menoa. Suomalaiset Snellmanista Yrjö-Koskiseen pitivät kuitenkin viisaasti parempana "nuolla venäläisten persettä" aina 1800-luvun loppuun saakka. Se oli alkuperäistä luottamuksen aikaa. Keisari oli suuriruhtinaskuntaansa ja Suomi keisariinsa tyytyväinen.

        "Ei niitä tyyppejä totuus satuta, koska he sivuuttavat sellaiset ikävät asiat kuin totuus."

        Totuus on se, että valtionsa ja kansallisen olemassaolonsa Suomi on saanut lahjana Venäjältä, joka teki isänmaansa menettäneistä itäruotsalaisista "suomalaisia". Venäjällä on Suomeen tekijänoikeus, vanhemman oikeus, isoveljen asema. Näin on aina ollut ja on aina oleva. Suomalaisten valtava alemmuuskompleksi suhteessa venäläisiin olisi ainoastaan samalla tavalla huvittava kuin suomalaisten alemmuudentunne ruotsalaisten edessä, ellei Suomen Venäjä-kompleksilla olisi 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla ollut niin julmia ja verisiä seurauksia molemmille kansoille. Ryssävihaa lietsotaan nykyaikanakin, ja Venäjä on tästä huolissaan.

        Venäjä on antanut Suomelle lahjoja, joihin Suomi ei ikinä kykene vastaamaan yhtä suurilla lahjoilla. Tässä piilee suomalaisen russofobian psykologinen tausta.

        "Venäjä on antanut Suomelle lahjoja, joihin Suomi ei ikinä kykene vastaamaan yhtä suurilla lahjoilla."

        Totta! Talvisota 1939 ja Kuusisen hallitus olivat "lahjija" joihin oli vaikeata vastata:-D

    • Vaka Vanha

      Osa meistä elää valheessa?

    • jäitä hattuun

      Gorbatšov on torjunut Yhdysvaltaian ja Obaman Venäjä-kritiikin ja kuvaa USA:ta "maailman kuumeeksi".

      Gorbatšov reagoi Obaman hyökkäykseen YK:ssa Vemäjää vastaan. Obamalle maailmassa on kaksi suurta uhkaa: Venäjä ja Ebola. Nämä Obama mainitsi samassa yhteydessä puheessaan.

      Gorbatsov vastasi tähän toteamalla, että on vain yksi olennainen kuumetauti maailmassa - Yhdysvallat ja sen vaatimus maailman johtajuudesta. Samalla Gorbatsov varoitti uuden kylmän sodan mahdollisuudesta.

      http://www.spiegel.de/politik/ausland/friedensnobelpreis-obama-und-gorbatschow-streiten-ueber-russland-a-994039.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      154
      4826
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2119
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      35
      1996
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      16
      1859
    5. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      110
      1832
    6. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      93
      1668
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      45
      1333
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      66
      1188
    9. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      114
      1133
    10. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      27
      1083
    Aihe