Hei, olen 22v. nainen ja seurustelen toista vuotta 30v. miehen kanssa.
Suhteemme on monin puolin hyvä, mutta seksielämässä on ongelmia.
Ongelmana on se, että minä joudun aina tyydyttämään hänet, ja hän ei oikeastaan koskaan minua. Sairastan vulvodyniaa, joten tietyt asiat tekevät kipeää, mutta en saa häneltä edes niitä, joista nauttisin. Sormilla hyväilykin tuntuu kivuliaalta, mutta hän ei tunnu ymmärtävän asiaa, vaan on melko kovakourainen. Ainut, joka ei tee kipeää, on suuseksi. Nautin kielellä hyväilystä, johon hän taas ei suostu.
Aina saan syyksi, että hän ei pysty silloin hengittämään, tai että minulla on liikaa karvoja ja hänen kielensä väsyy. Kerroin tästä myös psykiatrille ja hän sanoi, että nuo ovat vain tekosyitä.
Minä sen sijaan tyydytän hänet orgasmiin asti joka kerta kun tapaamme. Teen sen joko käsin tai suulla ja hän nauttii. Itse en saa mitään. En ole kertaakaan edes lauennut koko suhteemme aikana, hän varmaan itse on monia kymmeniä kertoja.
Pesen aina alapääni hyvin tarkkaan, ja sukupuolitauteja minulla ei ole, sillä olen neitsyt ja käynyt myös testeissä varmuuden vuoksi. Tulokset olivat negatiiviset. Pitäisikö vain luovuttaa pyytämästä suuseksiä ja tyydyttää hänet jatkossakin joka kerta?
Mies nauttii, minä en
13
794
Vastaukset
- Mies vaihtoon!!
Jätä tuommoinen itsekeskeinen tyyppi!
Miten luulet jatkossa jaksavas tuollaista!
On vaan mies niin omahyväinen, että käyttää sua hyväksi!!
Oot nuori nainen, saat vielä paljon huomaavaisemmankin miehen:)
Toiset miehet jopa tykkää katella ja nuolla naisen alapäätä...mulla sellainen kultsu! Eikä karvat haittaa;kunhan muistan kuitenkin siistiä alapäätä ,ettei ihan viidakko ole!- Orgasm
Onko se oikeasti totta, ettei mies pysty hengittämään suuseksin aikana kunnolla?
- ole totta.
Orgasm kirjoitti:
Onko se oikeasti totta, ettei mies pysty hengittämään suuseksin aikana kunnolla?
Pystyyhän nainenkin hengittämään suuseksiä antaessaan, vaikka suu kurkkuun saakka täynnä miehen elintä!
Kaikesta vaan voi nurista ja valittaa jos haluaa. ;) - .
Orgasm kirjoitti:
Onko se oikeasti totta, ettei mies pysty hengittämään suuseksin aikana kunnolla?
Mies on laiska eikä välitä kuin omasta nautinnostaan kun selittää tuollaisia typeryyksiä. Jätä se, et tee tuollaisella kohtelulla mitään.
- mies vaihtoon!
. kirjoitti:
Mies on laiska eikä välitä kuin omasta nautinnostaan kun selittää tuollaisia typeryyksiä. Jätä se, et tee tuollaisella kohtelulla mitään.
Mun mies nuollu mua yli 20 vuotta,eikä koskaan oo valittanu mistään noin naurettavasta!!
Päin vastoin, kun oon orkut saanu, ei millään malta lopettaa ja saan repiä sen hiuksista lopettaan, kun "tavara" orgun jälkeen niin herkkänä!!
- .
Onko sinusta mukava olla pelkkä palvelija? Ei tuo seurustelusuhteelta kuulosta vaan pelkältä hyväksikäytöltä.
Mies ei muutu, joten lopeta suhde ajoissa. Mies ei välitä sinusta tippaakaan eikä arvosta sinua yhtään. Miten ihmeessä suostut tuollaiseen? Hanki itsellesi kunnon mies! JA muista, parempi yksin kuin huonon miehen kanssa! - silviisteen
mikäs voisi olla parempaa kun ottaa suihin puhtaalta naiselta?? no se jos sitä voi
molemmat tehdä vaikka samaa aikaa..Mutta kyllä se on hienoa jos pystyy suullisesti
antamaan semmoista nautintoa mitä nainen haluaa.
Mulla on vähän vastakohtainen ongelma tai en mä ehkä pidä sitä ongelmana ainakaan
kovin isona muuten olisi jotain asialle tehnyt mutta hyvin monesti voin itse jäädä ilman
kun olen vakipanoni tyydyttäny..jostain kumman syystä ni akka ei tajua viedä mua loppuun
ja sitä paitsi suu seksiä tulee liian harvoin...PRKL onhan toi ongelma,nyt se lähti..
no ni nyt olis taas paikka auki....
Hei neitonen älä vaan luovuta mitään muuta ku äijä kiertoo jos ei osaa sinua käsitellä.. - .-,,.-.,-.-
joitakin miehiä vaan ällöttää nuolla naisten alapäätä. esimerkiksi poikaystäväni on hyvin tarkka puhtausasioista, ja suuseksin antaminen kuvottaa häntä, joten en vaadi häntä sitä minulle tekemään. minä joskus otan häneltä pikkuisen suihin, mutta todella harvoin, koska en minäkään siitä erityisemmin nauti. kaverini on seurustellut 2v erään miehen kanssa eikä ikinä ole ottanut tältä suihin, ja se on ok miehelle.
etkö siis sairautesi vuoksi kykene ollenkaan normaaliin seksiin? minusta sinulla on tosi hyvä mies, jos on ollut kanssasi 2v ilman oikeata seksiä.- Orgasm
En kykene normaaliin seksiin sairaudesta johtuvien kipujeni vuoksi.
- 18
Olet ihan pihalla tai sitten niitä ovimattoja. Ap kuvailee tyydyttävänsä miestä ja jäävänsä itse ilman kun mies ei halua/viitsi häntä tyydyttää.. onko hänellä silloin hyvä mies? Voi hyvää päivää, ei ihme että tuollaisilla miehilläkin on naiset kun on sellaisia naisia jotka suostuu huonoon kohteluun mukisematta.
- ,.-,.-,.-,.-,.-
18 kirjoitti:
Olet ihan pihalla tai sitten niitä ovimattoja. Ap kuvailee tyydyttävänsä miestä ja jäävänsä itse ilman kun mies ei halua/viitsi häntä tyydyttää.. onko hänellä silloin hyvä mies? Voi hyvää päivää, ei ihme että tuollaisilla miehilläkin on naiset kun on sellaisia naisia jotka suostuu huonoon kohteluun mukisematta.
sanonpa vaan, että kyllä minuakin ärsyttäisi valtavasti, jos jäisin paitsi oikeasta seksistä. toki kaikki sormeilu/nuoleminen on ihan jees, mutta ne ovat vain lisäbonuksia oikean seksin mukana. tosi moni mies olisi lähtenyt lätkimään, kun nainen ei oikeaan seksiin kykene.
- suukeksi
,.-,.-,.-,.-,.- kirjoitti:
sanonpa vaan, että kyllä minuakin ärsyttäisi valtavasti, jos jäisin paitsi oikeasta seksistä. toki kaikki sormeilu/nuoleminen on ihan jees, mutta ne ovat vain lisäbonuksia oikean seksin mukana. tosi moni mies olisi lähtenyt lätkimään, kun nainen ei oikeaan seksiin kykene.
No miksi se sitten ei lähde lätkimään? Koska saa suihinottoja ja itse ei tarvi tehdä mitään. Jos olisi reilu niin lopettaisikin tämän suhteen eikä käyttäisi hyväkseen. Jos tämä nuori naine kykenisikin yhtyntään, mutta ei saisi siitä orgasmia? Luulisi että mies hoitaa sen homman sitten suulla, mutta ei tämä mies.
- Maistuu hyvälle : )
Huono on sulla kumppani. Omahyväinen ja hölmö. Itse nautin tosi paljon naisen tyydyttämisestä kaikin eri tavoin. Joskus oli nimenomaan kielipelistä tykkäävä kumppani, ja kyllä me nautimme molemmat kun sitä myös usein käytin hänen tyydyttämiseen. Orgasmin saaminen molemmilla oli ihan selviö aina kun rakastelimme. Nykyinen taas tykkää enemmän perinteisestä tyylistä joten hänen kanssaan ei kielipeliä ole kun sanoo että ei tahdo. Oikeastaan kaipaan sitä aika usein, mutta tietenkin olen antanut asian olla koska tiedän että sitä ei haluta.
Kyllä miehelle pitäisi olla selviö asia, että kun nainen haluaa hänet tyydyttää niin silloin myös voisi ainakin edes yrittää toisinkin päin. Mutta kun me ihmiset ollaan niin erilaisa. Minun mielipuuha voi olla toiselle vastenmielistä. TMutta taatusti on paljon miehiä jotka nauttivat voidessan tuottaa naiselle mielihyvää juuri niilä keinoila kuin tämä itse haluaa... Lähde siis etsimään sellainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1534801On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole172095Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä141833- 1091785
- 931658
Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma431298- 651147
- 1141113
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi311070Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka271063