Olen opiskellut lukion kemian noin 30 vuotta sitten. Onko tämän jälkeen tapahtunut olellisia muutoksia lukion kemian sisällössä? Tietysti joitakin asioita on unohtunut, mutta onko periaatteellisia uutuuksia? Paljonko tarvitsisin aikaa päivittääkseni tietoni ajan tasalle lukion kemiassa?
Lukion kemian päivitys
kysynpähän vaan
3
338
Vastaukset
- 0o0o0o0o0o0
Osta lukion kemian kirja ja päättele itse.
- cisas cisas cisas
No tämän verran olisin kyllä itsekin osannut vastata ;-)
- kehitys kehittyy
Kyllähän kemian käsittelytapa lukion uusissa kirjoissa on aivan erilainen kuin 30 vuotta sitten. Aiheen lähestymissuunta on nykyisin selkeästi atomiteorian kautta. Orgaanista kemiaa ei eristetä omaksi osakseen vaan käsitellään samassa yhteydessä. Paljon menee uusiksi 30 vuotta vanhoihin tietoihin nähden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1544826On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192119Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi351996Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä161859- 1101832
- 931668
Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma451333- 661188
- 1141133
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka271083