Velton hottentottilaulu

Siegfried Systematic

Onko tässä laulussa oikeastaan mitään sellaista joka enää hätkäyttää muita kuin ammattinärkästyjiä?

http://personal.inet.fi/atk/tilasto

Asui kerran Afrikassa Chickadua-joella
pikkupoika Huua Kotti musta, kuin pesty noella.
Ei ollut puettu Kallen tavoin,
Kulki melkein paljain navoin.
Siten kulki Huua Kotti,
hän oli oikea hottentotti.
Naapurina kuningas asui bambumajassansa
sekä kuninkaan rouva ja tytär ynnä koko kansa.
Kuninkaan varpaassa oli känsä
sekä rengas nenässänsä.
Hän oli paksu kuin kaskelotti,
mutta oli hauska hottentotti.

Metsän peitossa kylä oli aivan joen rannassa,
usein nähtiin norsulauma ja leijonan jälkiä sannassa.
Metsään ei siis mennyt kukaan,
ellei ottanut keihästä mukaan.
Aina sen myöskin Huua otti,
hän oli kunnon hottentotti.
Kerran yöllä kylä nukkui, kuului kumma kahina.
Heräsi nyt Huua heti: Mikä on tuo rahina?
Silloin Huua oivalsi:
Nyt on jotain hullusti!
Tiesi myöskin Huua Kotti:
ei se voi olla hottentotti.

Ei leijonaksi myöskään voinut Huua sitä luulla,
Papu-heimon kuiskaukset tännekin voi kuulla.
Tekeillä on ryöstöretki,
kohta hyökkäyksen hetki.
Meistä on jo tehty motti,
nukkuu joka hottentotti.
Hän ryömii ulos kuulostelleen käsi korvan takana
ja ryömii sitten rummulle, oli kalpea kuin lakana.
Hän otti rummun suurimman,
ja kaikki kuuli kuminan.
Rummutti niin Huua Kotti:
Ylös joka hottentotti!

Rosvojoukko rynnistää jo kylää kohti tuolta,
valmiina on hottentoti, enää ei nyt huolta.
Hyökätessään rosvot näki:
hereillä on kylän väki.
Kohta jalat alleen otti,
nauroi pikku hottentotti!
Riemastui nyt kuningas ynnä koko kansa.
Kokki kaatoi kaakaota heille pannustansa.
Alkoivat he tanssia,
kuningas myös mukana.
Aamuun asti kesti hotti,
Niin sitä tanssii hottentotti!

Näin kuningas hän lausui: ”Huuan teen mä prinssikseni.
Saat omaksesi jalkapallon sekä tyttäreni
ja koko loppuikäsi
sä kuninkaan oot kaveri.”
Punastui jo Huua Kotti,
vaikka oli musta hottentotti.

0

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

        ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
        Maailman menoa
        91
        2650
      2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

        jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
        Maailman menoa
        52
        2597
      3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

        jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
        Maailman menoa
        73
        2559
      4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

        Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
        Maailman menoa
        74
        2453
      5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

        Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
        Maailman menoa
        42
        1966
      6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

        asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
        Maailman menoa
        60
        1917
      7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

        Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
        Maailman menoa
        134
        1831
      8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

        Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
        Maailman menoa
        28
        1363
      9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

        Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
        Kotimaiset julkkisjuorut
        29
        1343
      10. Mitä tapahtui?

        Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
        Kiuruvesi
        18
        1194
      Aihe