Ei ole oikea palsta, mut en oikein löytänyt oikeaa ja tääl kuitenkin käy suhteellisen paljon porukkaa, joten kirjoitan tänne.
Niin siis haluaisin ISOrintaisten naisten kommenteja ja kokemuksia. Itselläni on siis 70G ja olen aina hävennyt rintojani. En kehtaa mennä ostamaan rintaliivejä, bikinejä tai muuta sellaista koska olen muutenkin alle 160cm pitkä ja myyjät eivät esimerkiksi ota minua aina tosissaan.
Kerrankin menin ostamaan urheiluliivejä tai siis arvasin että pitää tilata, niin avulias myyjä tulee auttamaan. Alkaa väkisin tyrkkään minulle 70D liivejä vaikka sanoin että tarvitsen isommat. Myyjä vain tokaisee että kyllä nämä käy että ne kirjaimmet lähtee A:sta eli A, B, C ja D on jo näin iso.
Olin niin vihainen ja häpeissäni kun myyjä tulee päin naamaan sanomaan tuollaista ja kertoo kuinka minä olen väärässä kokoni suhteen.
Äitini nauroi asialle että minulla voisi olla niin isot rinnat.
Mies kaverini usein vaan puhuvat minun isoista tisseistäni ja sekin häiritsee kun oma miesystävänikin huutaa usein kavereilleen -HEi mun naisen rinnat on G kuppia!
Häpeän taas silmät päästäni. no ainakin mieheni niistä tykkää.
Kävin ihan oikeassa rintaliiviliikkeessä missä oli todella mukava vanha nainen myymässä joka oikeasti auttoi. Se oli todella positiivinen kokemus. Valikoima vaan oli suhteellisen huono.
En pysty oikein juoksemaan, koska en ole löytänyt kunnollisia urheiluliivejä ja ilman niitä rintani tulevat todella kipeiksi juoksemisesta.
Joten millaisia kokemuksia teillä muilla on? Hyviä? Huonoja?
Mistä saisi kunnon liivejä?
ISO rintaiset naiset
19
2785
Vastaukset
- niin,no,joo
Ongelmat ne on toisillakin. Kuullostaa kyllä oudolta myyjän käytökseltä koska eikös hän saa palkan tuosta palvelusta? Oisit vaan heittäytynyt töykeäksi ja pistänyt myyjän "ruotuun". Taitaa olla nuo alan erikoisliikkeet josta saat kunnollista palvelua koska ovat nähneet kaiken kokoisia rintoja.
Mitä tulee tuohon poikaystäväsi käytökseen niin pistää kyllä ihmettelemään hänen käytös????? Itse seurustelin aikoinani todella isorintaisen tytön/naisen kanssa eikä hänen rinnoistaan kyllä laskettu leikkiä tai kommentoitu muutenkaan kavereitten kesken. Ole ylpeä rintavarustuksestasi!!!!!!! - Vain E
Minulla on ollut sama ongelma löytää kauniita ja riittävän suuria liivejä. Törmäsin sattumalta kotimaiseen nettikauppaan, jossa on kiva valikoima kauniita liivejä ja koko valikoimaakin riittää. http://trinea.fi/
- isorintainen minäkin
käyppäs kattoo brittiläinen pulju netistä kuin Bravissimo!!
www.bravissimo.com
sieltä löytyy kauniita liivejä isorintaisille naisille... taisi kuppikoot mennä jonneki JJ tai vastaavaa... - Melindalinda
Niitähän voi myös pienentää, jos ne todella häiritsevät, etkä pysty liikkumaan tai tulee niskasärkyjä. Henk.koht pienentäisin, jos olisivat yli D kupin, ihan vaan, että voisi urheilla hyvin.
- kasikytäffä
kanssa on tottunut elämään, osaa valita urheilu/liikuntalajinsa sen mukaan. Oma koko on 80F enkä yhtään antaisi pois. Tietysti on naisen henk koht ruumiin rakenteesta kiinni, tuleeko noita mainitsemiasi vaivoja, mutta itsellä on ainakin auttanut ennaltaehkäisevä saliharjoittelu.
Aloittajalle sen verran, että on myyjä siinä on typerä etkä sinä isoine rintoinesi, jollet kunnon asiantuntevaa palvelua saa! Isorintaisilla (no en väitä, etteikö muillakin) on se ongelma, ettei liivejä voi todellakaan ostaa sovittamatta - turhauttavaa on ollut lähetellä nettiostoksia edestakaisin, kun eri valmistajan liivit istuvat niin eri tavalla. PrimaDonna-merkkiset liivit ovat itselleni loistavia - mutta hinta aivan älytön, pikkukaupungissa tavallisista normihintaisista liiveistä saa pulittaa liki satasen! Netissä on kauppa nimeltä Gasell, kotimainen firma, joka tuo Baltiasta itse maahan Rosme-merkkisiä liivejä, ne kannattaa tsekata. Hinta-laatusuhde todella kohdillaan eikä tarvitse tyytyä mihinkään puuterinvärisiin mammaliiveihin, jos muuta haluaa... - mielipide....
sellaisia rahoja kuitenkin sellaisesta operaatiosta, kun hyvin mahdollista että rinnat kasvaisivat takaisin. Se maksaa niin hirveästi että minulla on oikeaa tarvetta rahalle. Olen muutenkin joutunut ikäviin leikkauksiin enkä halua sitä tehdä "turhan" takia uudestaan. Enkä kannata turhia leikkauksia kun ihmiset jonottavat oikeisiin leikkauksiin pääsemiseen välillä hirveitä aikoja.
- 75H
mullakin on ongelma kun olen kokoa 75H eikä sellaisia löydy mistään! olen nuori, joten haluaisin itse myös seksikkäitä liivejä enkä mitään mamma-hässäköitä. olen tilannut liivejä jenkeistä netin kautta, mutta koko ei aina ole hyvä. Kuitenkin jenkeistä saa kauniita, seksikkäitä ja kookkaita liivejä kun siellä on nuo silikonit niin suurta huutoa...
- tuottaa ongelmia
kaikki vaatteet siis paidat on suunnitellut erilaiselle kropalle.
Muuten sopiva paita mut ei mahdu rintojen kohdalta päälle/ kiinni tai sitten paita johon mahtuu tissit niin sit on vyötärön kohdalta niin täynnä tyhjää tilaa et tuntuu kuin minulla olisi hame paidan tilalla.
Jos paita ei mukaile vyötäröä näyttää muutenkin tosi paljon lihavammalta kun tissien kohdalta paita laskeutuu alas.
Turhauttavaa. Pitää ommella itse virityksiä.
- kysympä vaan nyt
tämä liittyy parisuhteisiin ??
- piipppp
kirjoitin jo ettei ole oikea palsta, mut täällä on paljon lukijoita ja kommentoijia.
Mutta käsittelen kuitenkin aiheessa PARISUHDEttani kun mieheni selittelee rinnoistani kavereilleen ja muille puoli tutuille.
Minä etsin naista rinnalleni elämään yhdessä (25v-45v), naista jolla on muodot kohdallaan. en etsi lihavaa, mutta sopivaa pyöreyttä pitää olla sekä Isot rinnat. Olen fiksu ja älykäs, profiilini löytyy suomi24 sivustolta acceptable nimmarilla. Ota yheyttä.
- kentiesss
tarpeeksi isoja löytyy äitiysliiveistä????
- seksintappajat
No jos rumia seksintappajia haluaa käyttää, niin varmasti löytyy. Hyi.
- pinkkiä popparia
Kun saat lääkärin lausunnon että isot rinnat aiheuttaa sulle just esim. itsetunto-ongelmia ja kiputiloja sun muita, niin sen pienennyksen maksaa kela. Just kävi työkaverini pienennyksessä ja on siihen tyytyväinen!
- Tää on totta,
itsekin tiedän erään, jolle tehty pienennys.
Voiko rinnat muka kasvaa takaisin?
Ketjussa oli aiemmin;
"Joo en maksa sellaisia rahoja kuitenkin sellaisesta operaatiosta, kun hyvin mahdollista että rinnat kasvaisivat takaisin."
Eikös sieltä rinnasta poisteta rasvakudosta, joten se mikä on poissa on poissa. - Näpäkät on...
Tää on totta, kirjoitti:
itsekin tiedän erään, jolle tehty pienennys.
Voiko rinnat muka kasvaa takaisin?
Ketjussa oli aiemmin;
"Joo en maksa sellaisia rahoja kuitenkin sellaisesta operaatiosta, kun hyvin mahdollista että rinnat kasvaisivat takaisin."
Eikös sieltä rinnasta poisteta rasvakudosta, joten se mikä on poissa on poissa.Rinnoista poistetaan rintarauhaskudosta, toki osa on rasvakudostakin, mutta suurin osa rintarauhasta. Poisto vaihtelee... multa otettiin reilu kg/rinta. Takaisin ei ole kasvaneet, eikä ylipainoakaan ole.
Kukaan ei enää huutele rinnoista, eikä juttele niille. Ilman liivejä voi olla, eikä heti hiki lotise rintojen alla. Ihottuma rintojen välistä on historiaa, harteissa ei ole enää painaumia, pääkipu tiessään jne.
Yllättävän moni ihminen pitää isoja rintoja "yhteisenä omaisuutena", joista on lupa huomautella ja mainita joka paikassa. Ei tunnu kivalta, kun esim. vuosia jälkikäteen eräs mies kertoi, että kun oli nähnyt minut ensimmäisen kerran, niin ainoa mieleen jäänyt asia oli ollut rinnat. Tai kun aikuinen mies kertoi, että oli huomioinut rintani jo silloin, kun olin koululainen!!! Ällöttävää!!
Olisikohan tuo yhtä korrektia, jos otettaisiin naapurin nenä saman syynin alle?!
Rintani leikkautin terveydellisistä syistä, hintaa tuli noin 100 euroa kaikkineen. Että ei siihen rahaa pala, jos kyse on todellakin terveydellisistä syistä tehdystä leikkauksesta.
- Ilkeaakaytosta
Aika typerää käytöstä mieheltäsi. Varmaankin tahallaan yrittää alentaa itsetuntoasi huutelemalla asiasta muiden kuullen.
Pistä takaisin ja huuda miesten kavereiuden kuullen jotain mieheesi liittyvää takaisin. Esimerkiksi jotain ulkonäköön liittyvää, tai jos miehesi on köyhä, niin siihen liittyvää. - 65g
Minullakin on koitunut ties minkälaista pulmaa rinnoistani. Kuppikokoni on 65G ainakin useimmissa merkeissä, joita tosin tälle yhdistelmälle harvoin löytyy.. erityisesti tuo 65 tuottaa päänvaivaa. Ainut koko, jolloin voin laittaa hakaset kiinni uloimmista hakasista. Jos on 70, niin menee viimeisimpään hakaseen ja löystyvät usein nopeasti eivätkä siten tuo tukea laisinkaan.
Omat liivini tilaan edellä mainitusta Bravissimosta ja hyväksi havaittu malli itselleni on "deco" ja brittikokoa 28G. Halvoista bikineistä/rintsikoista turha edes unelmoida. Valitettavan harvoin ovat nuo rintsikat edes yhtä nättejä kun pienirintaisille..
Itse en nauti tissihuomiosta, mutta esim ulkomaanmatkoilla bikineissä ei voi välttyä tuijotuksilta, mistä tulee vaivautunut olo. Olen kaikenlisäksi 160cm pitkä, kapealla vyötäröllä/leveällä lantiolla, joten kuten arvata saattaa, tämmöisessä varressa tuo kuppikoko korostuu. Enkä todellakaan nauti tälläisestä huomiosta, vaan pikemminkin pyrin enemmän niitä peittelemään. En häpeä rintojani, pidän niistä, mutta katseet käyvät kiusallisiksi.
Tämän tautta en harrasta mitään, missä rinnat joutuisivat pomppimaan. Lähinnä siis bodypumppia ja stepperin käyttöä :D - Jgio
Itselläni on 70 F. Itse olen kuitenkin ylpeä rinnoistani vaikka joskus huomiota tulee liikaa ja vääränlaista. Juurikin tänä aamuna kaupungilla joku mies katsoi asiakseen tulla kysymään, että ovatko aidot vai silikonit. Ihan kuin hän sillä tiedolla sitten jotain tekisi. Tämä ei ollut suinkaan ainut kerta kun näitä kyselijöitä tielle eksyy.
Kannattaa vaan jättää vääränlainen huomio omaan arvoonsa ja tuollaisille kaikentietäville myyjillekin sietää vaan huomauttaa kohteliaasti ammattitaidon puutteesta. Poikaystävälle kannattaa huomauttaa, että tuollainen huutelu on asiatonta ja pahoittaa mielesi.
Liikkumisesta: Itse olen kokeillut monenlaisia urheiluliivejä ja ainoat joiden kanssa voin liikkua ovat Shock absorberin (esim sokoksilta, urheilukaupoista) korkeinta tukitasoa olevat. Koko on valittava mielummin hiukan liian niukaksi kuin että rinnoille jää yhtään tilaa liikkua. Hyvien ja supertukevien liivien päälle kannattaa vielä pukea tiukka (yhtä kokoa llian pieni) urheilutoppi, jossa on sisäänrakennettu liivi. Siitä saa mukavasti lisätukea ja liikkuminen helpottuu kummasti.
Ja vielä: Jos rinnat tuntuvat kotioloissakin epämukavilta ja aiheuttavat selkäkipuja kannattaa pitää rintaliivejä aina - myös nukkuessa. Ei tietenkään mitään epämukavia kaarituellisia vaan pehmeitä toppimallisia. Ne pehmeät edulliset urheilutopit joita liikkeissä myydään pieni ja normaalirintaisille liikkumiseen sopivat isorintaisille kotona oleiluun ja nukkumiseen. (liikkumaan ei saa mokomilla mennä - rinnat liikkuvat liikaa ja kudos venää ja pian rinnat alkavat roikkua). Kaikenlainen liike kotiaskareissakin venyttää isoja rintoja ja saa ne roikkumaan. Samoin esim kyljellä nukkuessa isot rinnat roikkuvat ilmassa ilman tukea ja rupsahtavat ennen aikojaan. Kannattaa siis aina käyttää jotakin mukavaa materiaalia olevaa hiukan tukea antavaa toppia. Näillä konsteilla olen ainakin itse saanut pidettyä isot rintani toistaiseksi (olen 30 v.) kiinteinä ja pystyinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917640Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1236354Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1624462Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353071Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902638Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh421989- 1311576
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971544Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo46839Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21802