EI enää maahanmuuttajia

Pirru*

Lähes 60 prosenttia ei ottaisi lisää maahanmuuttajia
15.3.2010 5:50
A A Piia Elonen

Kirjoittaja on politiikan toimittaja.

Sähköposti Piia Elonen
Helsingin Sanomat

Suomalaisten asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat tiukentuneet selvästi, selviää HS:n Suomen Gallupilla teettämästä tutkimuksesta.

Vielä vuonna 2007 yli puolet suomalaisista oli valmis ottamaan lisää maahanmuuttajia Suomeen. Nyt tätä mieltä on enää 36 prosenttia vastaajista.

Lähes 60 prosenttia on nyt sitä mieltä, että lisää maahanmuuttajia ei pidä enää ottaa.


Maahanmuuton lisäämisen kannattajien joukko on supistunut kolmen vuoden takaisesta peräti 20 prosenttiyksiköllä. Asenteet ovat muuttuneet nopeasti.

"1980-luvulta asti asenteet maahanmuuttoon ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Tämä on pitänyt paikkaansa aivan viime aikoihin asti. Siksi muutos on merkittävä juttu, se katkaisee pitkän trendin", sanoo maahanmuuttaja-asenteita seurannut sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervasti Turun yliopistosta.

Yhdeksi syyksi hän arvioi keskustelusävyssä tapahtuneen muutoksen. "Maahanmuutto on Suomessa vielä niin vähäistä, että henkilökohtaiset kontaktit maahanmuuttajien kanssa tuskin ovat vaikuttaneet väestön mielipiteeseen."


Käänne suomalaisten asenteissa oli näkyvissä jo vuosi sitten.

Maaliskuussa 2009 maahanmuuton lisäämistä kannattavien joukko oli supistunut 10 prosenttiyksiköllä vuoden 2007 tilanteesta.

Somaliliiton puheenjohtajana toiminut Said Aden sanoo, että asenteiden jyrkentymisen aistii myös katutasolla. "Ilmapiiri on kireä. Nimittelyä ja asiatonta kommentointia tulee."

Aden arvioi taustalla olevan kolmenlaisia tekijöitä.

"Esimerkiksi turvapaikan hakijoiden määrä on lisääntynyt, mikä on varmaan vaikuttanut."

Isoimmaksi syyksi hän kuitenkin uskoo laman. Samaan aikaan myös julkinen keskustelu on muuttunut: siinä on aiempaa maahanmuuttokriittisempi sävy.

"Puheet ovat muuttuneet. Silloin kyllä poliitikot liputtivat liberaalimman maahanmuuttopolitiikan puolesta, kun talous veti."


30 vuotta etnisiä suhteita tutkinut sosiaalipsykologian professori Karmela Liebkind Helsingin yliopistosta vahvistaa Adenin tulkinnat.

"Yhteys taloustilanteeseen on ihan tutkimuksissa todettu: taantumassa asenteet yleensä jyrkentyvät. Viime lamassa asenteet suorastaan syöksyivät. Siinä mielessä tämä ei ole yllättävää."

Myös Liebkind on huomannut keskustelun sävyn muuttuneen epäasialliseksi. Hän ei tosin usko, että se on syy asenteiden kiristymiseen vaan pikemmin seurausta siitä.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135254407014

12

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oma maa mansikka

      pitää kohdella asiallisesti. Kaikenlainen rasistinen kohtelu on tuomittavaa. Sensijaan uusien tänne houkuttelu pitäisi lopettaa ennekuin ongelmat paisuvat hallitsemattomiksi.

      • kova laku

        mina tykka suomi naise suomi poika itioti taalla on hyva puhu kuka hatujen kansa


      • Selvä se
        kova laku kirjoitti:

        mina tykka suomi naise suomi poika itioti taalla on hyva puhu kuka hatujen kansa

        Kirjoitustyyli paljastaa sinut perussuomalaiseksi agitaattoriksi.


      • kova,vanha laku
        Selvä se kirjoitti:

        Kirjoitustyyli paljastaa sinut perussuomalaiseksi agitaattoriksi.

        halua tehda pitsa sinu kansa en ole itioti.


    • mutu-tuntu

      ainakaan jaksa jankata jatkuvasti yhden aiheen parissa. Johan tätä on täällä käännetty ja väännetty.
      Hyvä aihe, josta tuntuu olevan vaikea keskustella asiallisesti, faktoihin tyytyen.
      Mutut pääsevät valloilleen, riidellään, vaikka useimmilla tavoite on ihan sama.

      • miljartipisnes

        viehän tuo hyysinki jo enemmän veronmaksajien rahoja kuin vanhustenhoito, tuotaan tänne elättejä maailmalta ja kansa maksaa. miksi meijän pitäis olla kokomaailman sosiaalitoimisto?


      • Pirre*

        aloittaja voi nostaa sen uraan juuttuneen neulan siitä levyltään..

        P.s. ja olevinaan joku vitsikäskin..


    • viitaten, kerron etten ole tätä ketjua tänne rustannut, joku vitsiniekka on taas asialla..

      Olen aina joko Pirre* tai sitten tällä Pirrejuupaksella.

      • onni kaikilla

        Antakaa ihmisten pitää tapansa ja kulttuurinsa ja olla rauhassa. Jos he tykkäävät pitää useampia vaimoja tai leikellä tyttöjään ym. se on yhteisön oma asia, ei meidän. Huolimatta siitä että se sotii oikeustajuamme vastaan. Eivät he ole tulleet tänne meidän tapojen ja kulttuurin takia. Maassamme on tärkeämpiäkin huolehtimisen kohteita, ollaan vaikka huolissamme kun Matti ei löydä tuttua maitoansa.


    • Raimo Salosta

      81-vuotias pyörätuolilla liikkuva vanhus ryöstettiin Turussa.

      Tummia kavereita kuulemma.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      129
      7993
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      156
      7105
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4835
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      248
      3290
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2764
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      124
      2345
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      153
      1980
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      15
      1927
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      41
      1740
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      206
      1675
    Aihe