epävarman ja erikoisen ikisinkun tarina 2/2

...
Nainen vastasi minulle, että mihinkään ei ole mikään kiire ja asiat tapahtuu omalla painollaan. En toki tätäkään uskonut, mutta päätin pakottaa itseni uskomaan, mitä juuri kuulin. Sovimme jopa siten, että etenemme hitaasti ja mitään seksiä ei edes ajatella. Otimme jopa karkean "tavoiteaikataulun" kesäkuulle (johon siis vielä on matkaa kolmisen kuukautta). No, sitten keskityimme yhdessäolemiseen ja kaikenlaiseen hauskanpitoon ja pikkuhiljaa koko seksin ajatteleminen suorituksena alkoi hävitä päästäni.
Olimme melko intiimisti ja nukuimme öitä samassa sängyssä, mutta mitään sen kummempaa ei tapahtunut. Eikä pitänytkään tapahtua, koska olimme sopineet leikkimielisesti tämän kesäkuun deadlinen. No, eihän siinä päästy kuin Tammikuun puoleen väliin, kun ensimmäistä kertaa harrastimme seksiä - ja minä harrastin seksiä (siis yhdyntää) ensimmäistä kertaa elämässäni. Suoritus ei varmasti ollut kuin elokuvista. :D Ei todellakaan... se oli hirveätä sähläämistä, johon liittyi paljon kysymyksiä tyyliin "mitä mä sitten teen?!?!". Mutta se tapahtui kuitenkin.
Pari kertaa tämän jälkeen asia tuntui vielä melko uudelta ja pelottavalta ja toki se tuntuu vieläkin, mutta koko ajan kuitenkin vähemmän ja vähemmän. Tämän lisäksi oma asenteeni seksiin on muuttunut aivan totaalisesti... eihän se ole mikään suoritus, vaan se on kahden ihmisen välinen kaunis asia. Eikä se ole maailmanloppu, jos joskus ei onnistu "vetämään loppuun asti". Eihän me ihmiset olla koneita!

Nyt kun jälkikäteen miettii omaa naishistoriaani (joka siis on kovin suppea, mutta kuitenkin) niin YKSIKÄÄN nainen ei ole jättänyt minua sen takia, että olisin surkea sängyssä. Kaikki aiemmat yritykset ovat kaatuneet siihen, että olen tehnyt siitä itselleni niin ison asian (ja tullut itsekkääksi, yhden asian ympärillä vellojaksi). Jos nainen on sanonut minulle, että "ei se mitään, kokeilleen myöhemmin uudelleen", niin en uskonut sitä. Olisi pitänyt uskoa. Tällä hetkellä uskon ja ainakin nyt elämässäni on hienoin vaihe menossa, siis ikinä.

Minä olen lukenut näitä palstoja kuin piru raamattua ja olen huomannut täällä paljon seuraavanlaisia asioita - siis miesten suusta:
- en kelpaa kenellekään
- naiset on julmia

ja sitten muissa keskusteluissa näkyy:
- miten tilaan Viagraa netistä
- miten kestän pidempään
- aagh näitä suorituspaineita

Mä olen oikeasti sitä mieltä - nyt kun olen vielä ihmisten kanssa enemmän jutellut - että mitään taikayhtälöä ei ole parisuhdeasioissa. Jos ajattelee, ettei kelpaa kenellekään... niin ei kai sitten kelpaakaan. Ja jos miehet joskus epäilevät omaa miehekkyyttään kun ei aina ole kanki jäykkänä, niin ei se nyt vaan aina ole. Joskus se epäonnistuu kaikilta, siis ihan kaikilta; kovimmiltakin pelimiehiltä.

Kelataan nyt tässä lopussa mitä minä olen. Kasvohalkiolla varustettu mies, joka on monen mielestä varmaan hirvityksen kauhistus. Menetin neitsyyteni 33-vuotiaana; kauhea luuseri?! No, joka tapauksessa löysin erittäin ihanan ja viehättävän naisen, jonka seurasta nautin tavattomasti ja elämä on tällä hetkellä hienoa ja kaunista. Toki se ei tarkoita, että elämä on hienoa ja kaunista aina, mutta nyt se on ja siitä pitää älytä nauttia. Tapahtui mitä tapahtui, niin tätä asiaa ei kukaan minulta vie pois ikinä. Elämä on tapahtumia ja hyvistä tapahtumista pitää pystyä nauttimaan.

Ja kaikki omaa miehisyyttänne epäilevät miehet. Toki on niin, että maailmassa on paljon erilaisia ihmisiä - myös niitä ilkeitä. Sanoisin kuitenkin, että keskimäärin naiset ovat aika armeliaita, jos otetaan asiat rehellisesti pöydälle. Mikään asia, etenkään seksi, ei ikinä ole kivaa, jos sitä miettii suorituksena... sehän on silloin työtä ja sehän on kaikkea muuta kuin kivaa. Jokaisella on oikeus sanoa ei ja se ei ole mikään loukkaus toista kohtaan. Ja niin kuin sanoin, miehet eivät ole koneita - toki me haluttaisiin joskus olla - mutta ei me olla.

Ja loppukaneetiksi, etenkin meille miehille (miksei myös toki naisillekin)... me ollaan monessa asiassa ihan paskoja, melko epävarmoja jne jne. Ei se ole maailmanloppu, niin on kaikki muutkin ihan samalla tavalla; superihmisiä ei ole olemassakaan. Yritetään kuitenkin olla armollisia itsellemme, niin eiköhän meistä jossain vaiheessa joku aina tykkää. Ehkä se kestää päivän, viikon, vuoden tai viisi, mutta kuitenkin. Jos jollekin ei kelpaa, niin sitten luultavasti jollekin toiselle kelpaa. Ei kannata antaa sille negatiiviselle kokemukselle kaikkea valtaa, vaan antaa sitä valtaa mieluummin positiivisille kokemuksille hieman enemmän. Ja niin kuin sanoin, naiset on minun mielestäni loppupeleissä aika armollisia, jos heille on rehellinen. Sitä kannattaa kokeilla. :)