Mielisairaat denialistihörhöt ovat ilmeisesti avohoidossa ja työkyvyttömiä, siksi niillä on aikaa kaiket päivät raapustella mielisairaita hörhöilyjään tänne, loputtomasti.
Mielisairaat denialistihörhöt
29
231
Vastaukset
- pilkkukaks
että olet itse erittäin tehokkaasti edesauttanut tämän typerän vituilugenren syntymistä, järkevän keskustelun sijaan.
oletko ajatellut että itse kieltäydyt pohtimasta asioita useammasta kuin yhdestä lähtökohdasta.
oletko ajatellut yleensäkään vai luetko vain linkittämiesi artikkelien otsikot,
ne nimittäin usein ovat huomattavasti oblektiivisempia ja pyrkivät jättämään ajattelullekin tilaa,
toisin kuin päämääräsi huomioon ottaen olisi hyväksi.
oletko ajatellut että mm. Wanhoista Wikiartikkeleista peräisin olevat ja sittemmin ulkomuististasi heittelemäsi luvut ovat harhaanjohtavia virheellisyydessään.
oletko ajatellut mitä aiheuttaa uskottavuudellesi, kun sinulle tekee asiallisen ja perustellun vastaväitteen tai kysymyksen, asiallisen vastineen sijaan alatkin haukkua mielisairaaksi ja hörhöksi tai jos korjaa, perustelee ja todistaa virheellisen väittämäsi, vaikenet tyystin koska et hyväksy että voisit missään asiassa olla väärässä ja jatkat samana päivänä saman virheen toistamista jossain toisessa keskustelussa.
oletko ajatellut olevasi sellaista ihmistyyppiä joka vain haluaa voittaa väittelyt, konstilla millä hyvänsä, olit sitten oikeassa tai väärässä, sillä ei ole merkitystä.
Tässä vain yksi esimerkki:
Usein sanot ilmaston lämmenneen tällä vuosisadalla hyväksytystä 0 arvosta 1 asteen, totuus on noin 0.65 astetta vuosisadan minimistä, nollasta alle puoli astetta ja siinä on vissi ero, tämänkin asian kun sinulle todistaa, sinä vaikenet ja kiellät totuuden, suljet silmäsi
ja taas huomenna jossain toisaalla messuat 1 asteesta.
Voisi kuvitella sen olevan vähäpätöinen asia, mutta se ei ole, tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti siltä että positiivisen palautekytkennän kerroin 3 on vähintäänkin rajusti liioiteltu, jos nyt ei aivan romukoppaan heitettävä,
koska viimeistään nyt jo pitäisi sinullekin olla ilmiselvää että tämänhetkiseenkin globaaliin lämpötilaan vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä hiilidioksidi.
Olisi melkolailla mielekkäämpää alkaa oikeasti ottamaan selvää näistä muistakin vaikuttimista.
Itse olen vakaasti sitä mieltä että noin kolmanneksen voi laittaa hiilidioksidin ansioksi, jossa nytkin annan sille enemmän tilaa kuin se todellisuudessa ehkä ansaitsisi,
kaikki julkinen data, mukaanotettuna jääkausihistoria, aurinkon säteilypakotevaihtelu, sääilmiöiden oskillaatiot, nämä kokonaisuutena tukevat tätä väitettä.
Mie arvon herra hohhoijaa pakotan siut ny pikkusen ajattelemaan
Esim. auringon 0.1% säteilytehon kasvu nostaa maanpinnalla vaikuttavan noin 240W/m2 tehon 240.25W/m2
Eikö tunnu miltään?
Mikä on nollapiste ilman aurinkoa, 0K, mikä on tilanne nyt, noin 290K
Kerropas piruuttas tuo luku 1.001:llä
Mitä sait vastaukseksi
tuliko 290.3K
Mitähän se voisi tarkoittaa?
Aivan oikein, 0.3C asteen lämpeämistä, onneksi olkoon, suoritit ensimmäisen tieteellisen tutkimuksesi!!! : )
Arvaapas kuinka paljon auringon aktiivisuus oli noussut vuosisadan alusta -90 luvun loppuun mennessä?
Etkö uskalla?
Kerron silti
0.2%
Vieläkö uskot ihmisen kaikkivoipaisuuteen?- Hiilinielu
Tuo ihmisen kaikkivoipaisuuden tunne on aiheuttanut paljon muutakin tuskaa historiassa.
- no huh huh
Oletko itse ajatellut, että miksi länkytät tuota samaa denialistihörhöjen paskaa loputtomasti?
Ilmasto on lämmennyt sadassa vuodessa noin 0,9 astetta, josta kaksi kolmasosaa eli noin 0,6 astetta viimeisen 35 vuoden aikana:
http://data.giss.nasa.gov/gistemp/graphs/Fig.A2.lrg.gif
Auringon osuus tästä lämpenemisestä on hyvin pieni:
http://www.skepticalscience.com/translation.php?a=18&l=2
"Kun Maapallon lämpötila on ollut nousussa viime vuosikymmeninä, Auringon aktiivisuuden vaikutus on ollut hiukan viilentävä. Aurinko ja ilmasto ovat muuttuneet eri suuntiin viimeisen 35 vuoden ilmaston lämpenemisen aikana." - Steurastaja
no huh huh kirjoitti:
Oletko itse ajatellut, että miksi länkytät tuota samaa denialistihörhöjen paskaa loputtomasti?
Ilmasto on lämmennyt sadassa vuodessa noin 0,9 astetta, josta kaksi kolmasosaa eli noin 0,6 astetta viimeisen 35 vuoden aikana:
http://data.giss.nasa.gov/gistemp/graphs/Fig.A2.lrg.gif
Auringon osuus tästä lämpenemisestä on hyvin pieni:
http://www.skepticalscience.com/translation.php?a=18&l=2
"Kun Maapallon lämpötila on ollut nousussa viime vuosikymmeninä, Auringon aktiivisuuden vaikutus on ollut hiukan viilentävä. Aurinko ja ilmasto ovat muuttuneet eri suuntiin viimeisen 35 vuoden ilmaston lämpenemisen aikana."Että tuo pösilö viittii linkittää mädänneille sivustoille.
Ja vielä Gaia uskovaisten maapalloväärennoksiin.
Luuleeko se että kukaan viitti ees avata linkkejä?
Alla olevassa linkissä NASA.n johtaja Hansen itse sanoo NASA.n(>GISS) ilmastodatojen olevan paskaa.
http://tinyurl.com/yccgzg8 - vain sinä olet pösil
Steurastaja kirjoitti:
Että tuo pösilö viittii linkittää mädänneille sivustoille.
Ja vielä Gaia uskovaisten maapalloväärennoksiin.
Luuleeko se että kukaan viitti ees avata linkkejä?
Alla olevassa linkissä NASA.n johtaja Hansen itse sanoo NASA.n(>GISS) ilmastodatojen olevan paskaa.
http://tinyurl.com/yccgzg8Vain sinä mielisairas ja alkoholisoitunut huuhaa-hörhö olet pösilö.
- pillkkukaks
no huh huh kirjoitti:
Oletko itse ajatellut, että miksi länkytät tuota samaa denialistihörhöjen paskaa loputtomasti?
Ilmasto on lämmennyt sadassa vuodessa noin 0,9 astetta, josta kaksi kolmasosaa eli noin 0,6 astetta viimeisen 35 vuoden aikana:
http://data.giss.nasa.gov/gistemp/graphs/Fig.A2.lrg.gif
Auringon osuus tästä lämpenemisestä on hyvin pieni:
http://www.skepticalscience.com/translation.php?a=18&l=2
"Kun Maapallon lämpötila on ollut nousussa viime vuosikymmeninä, Auringon aktiivisuuden vaikutus on ollut hiukan viilentävä. Aurinko ja ilmasto ovat muuttuneet eri suuntiin viimeisen 35 vuoden ilmaston lämpenemisen aikana."tuon ensimmäisen käyrän 0.9 asteen hirviönä koska otat lähtötilanteeksi syvimmän kuopan joka taatusti ei edusta normaalitilaa ja jonka senkin pyöristät jatkuvasti 1 asteeseen.
Minä ja muut ei niin fanaatikot näemme siinä sovitusta nollatasosta puoli astetta nousua.
Tuo toinen sivusi ei tue yleisesti hyväksyttyä trendiä auringon säteilytehon suhteen viimeisen 35 vuoden(kaan) ajalta jolloin käppyrässä on mittausmenetelmää vaihdettu lennosta ja juuri tällaisesta disinformaation levittämisestä syntyneitä epäilyjä yritetään tutkia siitäkin huolimatta että lähdedataa ei suostuta julkistamaan.
Nousevaa trendiä ei tosin tuossakaan käppyrässä täysin ole pystytty piilottamaan.
palaan asiaan.
PS. Tämä denialistipaskiainen on yhden ainoan kerran tällä palstalla esittänyt avoimen kysymyksen ja sinä kommentoit siihen jo tutuksi käyneellä alapäätyylilläsi, sen koommin olen vain satunnaisesti lueskellut, till now. - pilkkukaks....
pillkkukaks kirjoitti:
tuon ensimmäisen käyrän 0.9 asteen hirviönä koska otat lähtötilanteeksi syvimmän kuopan joka taatusti ei edusta normaalitilaa ja jonka senkin pyöristät jatkuvasti 1 asteeseen.
Minä ja muut ei niin fanaatikot näemme siinä sovitusta nollatasosta puoli astetta nousua.
Tuo toinen sivusi ei tue yleisesti hyväksyttyä trendiä auringon säteilytehon suhteen viimeisen 35 vuoden(kaan) ajalta jolloin käppyrässä on mittausmenetelmää vaihdettu lennosta ja juuri tällaisesta disinformaation levittämisestä syntyneitä epäilyjä yritetään tutkia siitäkin huolimatta että lähdedataa ei suostuta julkistamaan.
Nousevaa trendiä ei tosin tuossakaan käppyrässä täysin ole pystytty piilottamaan.
palaan asiaan.
PS. Tämä denialistipaskiainen on yhden ainoan kerran tällä palstalla esittänyt avoimen kysymyksen ja sinä kommentoit siihen jo tutuksi käyneellä alapäätyylilläsi, sen koommin olen vain satunnaisesti lueskellut, till now.syötetäänpäs kiekko taas kaukalon sinne päähän, osaan minäkin lätkää pelata.
Tuossa koko auringon spektrin korjaamaton kokonaissäteilyteho, myös ilmoitettuna W/m2.
http://tamino.files.wordpress.com/2007/07/tsilean3.jpg?w=500
PMOD mittaa kapeaa kaistaa joka on muutama prosentti koko spektristä, näinollen tekee mahdottomaksi koko ajatuksen että käyrä laitetaan päällekkäin globaalin lämpökäyrän kanssa,
näin kuitenkin tehdään ja olen hieman huolissani tällaisesta, kirjaimellisesti sanoen, tieteentekemisestä. - pilkkukaks
pilkkukaks.... kirjoitti:
syötetäänpäs kiekko taas kaukalon sinne päähän, osaan minäkin lätkää pelata.
Tuossa koko auringon spektrin korjaamaton kokonaissäteilyteho, myös ilmoitettuna W/m2.
http://tamino.files.wordpress.com/2007/07/tsilean3.jpg?w=500
PMOD mittaa kapeaa kaistaa joka on muutama prosentti koko spektristä, näinollen tekee mahdottomaksi koko ajatuksen että käyrä laitetaan päällekkäin globaalin lämpökäyrän kanssa,
näin kuitenkin tehdään ja olen hieman huolissani tällaisesta, kirjaimellisesti sanoen, tieteentekemisestä.Just tätä minä tarkoitin, heti kun korjaa liiottelevia, jopa virheellisiä käsityksiäsi ja lähteitäsi,
tekee niinkuin asiaan kuuluu, eli perustelee asiansa ja kaivaa vielä linkitkin tueksi,
yrität vaieta asian kuoliaaksi, joka kerta.
Ei onnistu enää minun kohdallani.
Kun nyt ilmeisesti taas kerran tunket sormet korviisi ja jätät itsesi uskoon siitä että PMOD on se ainoa oikea käppyrä niin ehdotankin,
tee pieni tieteellinen testi jolla todistat esittämäsi käyrän paikkansapitävyyden.
Se on helppoa
Työnnä pääsi mikroon ja käynnistä se, jos olet uskossasi riittävän vahva olet turvassa. - älä länkytä paskaa
pilkkukaks kirjoitti:
Just tätä minä tarkoitin, heti kun korjaa liiottelevia, jopa virheellisiä käsityksiäsi ja lähteitäsi,
tekee niinkuin asiaan kuuluu, eli perustelee asiansa ja kaivaa vielä linkitkin tueksi,
yrität vaieta asian kuoliaaksi, joka kerta.
Ei onnistu enää minun kohdallani.
Kun nyt ilmeisesti taas kerran tunket sormet korviisi ja jätät itsesi uskoon siitä että PMOD on se ainoa oikea käppyrä niin ehdotankin,
tee pieni tieteellinen testi jolla todistat esittämäsi käyrän paikkansapitävyyden.
Se on helppoa
Työnnä pääsi mikroon ja käynnistä se, jos olet uskossasi riittävän vahva olet turvassa.Erlykin 2009: "Me päättelemme, että suurin määrä viimeaikaisesta Maapallon keskimääräisestä pintalämpötilan noususta, joka voidaan laskea Auringon aiheuttamaksi, on 14% havaitusta lämpenemisestä."
Benestad 2009: "Analyysimme näyttää, että Auringon säteilypakotteen todennäköisin osuus ilmaston lämpenemisestä on 7 ± 1% 1900-luvulla ja on mitätön vuoden 1980 jälkeisestä lämpenemisestä."
Lockwood 2008: "Osoitetaan, että Auringon vaihtelun osuus vuoden 1987 jälkeisestä lämpötilatrendistä on pieni ja alaspäin; paras arvio on −1.3% ja 2σ -varmuustaso asettaa epävarmuusalueen −0.7 ja -1.9 %:n välille."
Lockwood 2008: "Edellisen paperimme johtopäätös, että Auringon säteilypakote on laskenut viimeisen 20 vuoden aikana, kun pintalämpötilat ovat jatkaneet nousuaan, osoitetaan pätevän kaikille varteenotettaville aikavakioille auringon säteilypakoitteen vaihteluiden ilmastovasteessa."
Ammann 2007: "Vaikka Auringon ja tulivuorien vaikutukset näyttävät hallitsevan suurinta osaa ilmaston vaihteluista viimeisen tuhannen vuoden aikana, kasvihuonekaasujen vaikutukset ovat olleet hallitsevia viime vuosisadan toisesta puoliskosta lähtien."
Lockwood 2007: "Havaitun nopean nousun globaalissa keskimääräisessä lämpötilassa vuoden 1985 jälkeen ei voida katsoa aiheutuneen Auringon vaihtelusta, riippumatta mekanismista ja Auringon vaihtelun vahvistuksen määrästä."
Foukal 2006 päättelee: "Satelliitista mitatut vaihtelut vuoden 1978 jälkeen ovat liian pieniä, jotta niillä olisi ollut merkittävä osuus viimeisen 30 vuoden aikana tapahtuneeseen ilmaston lämpenemiseen."
Scafetta 2006 sanoo: "vuoden 1975 jälkeen ilmaston lämpeneminen on tapahtunut paljon nopeammin kuin voidaan järkevästi odottaa aiheutuvan Auringosta yksinään."
Usoskin 2005 päättelee: "näiden viimeisten 30 vuoden aikana Auringon kokonaissäteilytehossa, Auringon ultraviolettisäteilytehossa ja kosmisten säteiden vuossa ei ole ollut pitkän aikavälin trendejä, joten ainakin tälle viimeisimmälle lämpenemisjaksolle täytyy olla toinen aiheuttaja."
Solanki 2004 rekonstruktoi auringonpilkkuluvun 11400 vuoden ajalta käyttäen radiohiilipitoisuuksia, havaiten, että "Auringon vaihtelu ei todennäköisesti ole ollut hallitseva syy viimeisen kolmen vuosikymmenen aikaiseen voimakkaaseen lämpenemiseen".
Haigh 2003 sanoo: "havaintodata viittaa siihen, että Aurinko on vaikuttanut lämpötiloihin kymmenien, satojen ja tuhansien vuosien aikaskaaloilla, mutta päätelmät säteilypakotteista ja energiatasapainomallien ja yleisten virtausmallien tulokset viittaavat siihen, että 1900-luvun viimeisen osan lämpenemistä ei voida katsoa kokonaan Auringon vaikutusten aiheuttamaksi."
Stott 2003 kasvatti ilmastomallien herkkyyttä Auringon säteilypakotteelle ja silti havaitsi: "suurin osa viimeisen 50 vuoden lämpenemisestä on todennäköisesti aiheutunut kasvihuonekaasujen lisääntymisestä."
Solanki 2003 päättelee: "Auringon osuus on ollut vähemmän kuin 30% vuodesta 1970 lähtien tapahtuneesta ilmaston lämpenemisestä."
Lean 1999 päättelee: "on epätodennäköistä, että Aurinko-ilmasto vaikutussuhde voi selittää paljoakaan vuoden 1970 jälkeisestä lämpenemisestä".
Waple 1999 löytää "vähän todisteita, jotka viittaavat siihen, että irradianssin vaihteluilla on suuri vaikutus nykyiseen lämpenemistrendiin."
Frolich 1998 päättelee: "Auringon säteilytuoton muutoksien osuus oli vähäinen 0.2°C:n noususta globaalissa keskimääräisessä lämpötilassa viimeisen vuosikymmenen aikana"
Linkit näihin tutkimuksiin löytyy tuolta:
http://www.skepticalscience.com/translation.php?a=18&l=2 - pilkkukaks
älä länkytä paskaa kirjoitti:
Erlykin 2009: "Me päättelemme, että suurin määrä viimeaikaisesta Maapallon keskimääräisestä pintalämpötilan noususta, joka voidaan laskea Auringon aiheuttamaksi, on 14% havaitusta lämpenemisestä."

http://www.skepticalscience.com/translation.php?a=18&l=2näppärästi edellisen vastaväitteeni säteilypakotteen trendistä ja nyt yrität hukuttaa minut linkeillä,
en yllättynyt, kuin en myöskään ulos(te)annistasi.
Erlykin 2009: "Me päättelemme, että suurin määrä viimeaikaisesta Maapallon keskimääräisestä pintalämpötilan noususta, joka voidaan laskea Auringon aiheuttamaksi, on 14% havaitusta lämpenemisestä."
Tämmöistä siellä haastellaan:
-Vaihtelu kosmisessa säteilyssä ja sen aiheuttamassa ionisaatiossa ilmakehässä näyttäisi kulkevan noin 11 vuoden sykleissä.
Maapallon pintalämpötilan muutoksille näyttäisi löytyvän jotain korrelaatiota tälle viivästetysti.
Maapallon pintalämpötila näyttäisi korreloivan paremmin suoraan auringon 11 vuoden sykleissä vaihtelevan säteilytehon vaihtelun kanssa josta olemme tehneet PÄÄTELMÄN että.....
ja loppuhan jo lukeekin tuossa laittamassasi.
Että tämmöistä tiedettä ja heti ensimmäisessä linkissä, pelkkää 11 vuoden sykliä SIMULOIDAAN, josta sitten päätellään mitä on ollut ja on tuleva,
missä on "tutkimukseen" liitetyt todelliset, ei siis simuloidut, mittaustulokset auringon pitkäikasen nousevan trendin puolesta tai vastaan, vastaus,
ei missään.
tuskin taso ainakaan paranee loppua kohden tuossa laittamassasi linkkiketjussa.
Joko uskalsit katsoa laittamaani aurinkopakotekäyrää?
Kirjoita edes yksi suora lainaus auringon viimeisen 100 vuoden trendistä ja sille linkki tuosta ketjustasi niin tutkitaan asiaa vaikka yhdessä. - mene pois hörhö
pilkkukaks kirjoitti:
näppärästi edellisen vastaväitteeni säteilypakotteen trendistä ja nyt yrität hukuttaa minut linkeillä,
en yllättynyt, kuin en myöskään ulos(te)annistasi.
Erlykin 2009: "Me päättelemme, että suurin määrä viimeaikaisesta Maapallon keskimääräisestä pintalämpötilan noususta, joka voidaan laskea Auringon aiheuttamaksi, on 14% havaitusta lämpenemisestä."
Tämmöistä siellä haastellaan:
-Vaihtelu kosmisessa säteilyssä ja sen aiheuttamassa ionisaatiossa ilmakehässä näyttäisi kulkevan noin 11 vuoden sykleissä.
Maapallon pintalämpötilan muutoksille näyttäisi löytyvän jotain korrelaatiota tälle viivästetysti.
Maapallon pintalämpötila näyttäisi korreloivan paremmin suoraan auringon 11 vuoden sykleissä vaihtelevan säteilytehon vaihtelun kanssa josta olemme tehneet PÄÄTELMÄN että.....
ja loppuhan jo lukeekin tuossa laittamassasi.
Että tämmöistä tiedettä ja heti ensimmäisessä linkissä, pelkkää 11 vuoden sykliä SIMULOIDAAN, josta sitten päätellään mitä on ollut ja on tuleva,
missä on "tutkimukseen" liitetyt todelliset, ei siis simuloidut, mittaustulokset auringon pitkäikasen nousevan trendin puolesta tai vastaan, vastaus,
ei missään.
tuskin taso ainakaan paranee loppua kohden tuossa laittamassasi linkkiketjussa.
Joko uskalsit katsoa laittamaani aurinkopakotekäyrää?
Kirjoita edes yksi suora lainaus auringon viimeisen 100 vuoden trendistä ja sille linkki tuosta ketjustasi niin tutkitaan asiaa vaikka yhdessä.Et taida olla ihan terve.
- pillkukaks
pilkkukaks kirjoitti:
näppärästi edellisen vastaväitteeni säteilypakotteen trendistä ja nyt yrität hukuttaa minut linkeillä,
en yllättynyt, kuin en myöskään ulos(te)annistasi.
Erlykin 2009: "Me päättelemme, että suurin määrä viimeaikaisesta Maapallon keskimääräisestä pintalämpötilan noususta, joka voidaan laskea Auringon aiheuttamaksi, on 14% havaitusta lämpenemisestä."
Tämmöistä siellä haastellaan:
-Vaihtelu kosmisessa säteilyssä ja sen aiheuttamassa ionisaatiossa ilmakehässä näyttäisi kulkevan noin 11 vuoden sykleissä.
Maapallon pintalämpötilan muutoksille näyttäisi löytyvän jotain korrelaatiota tälle viivästetysti.
Maapallon pintalämpötila näyttäisi korreloivan paremmin suoraan auringon 11 vuoden sykleissä vaihtelevan säteilytehon vaihtelun kanssa josta olemme tehneet PÄÄTELMÄN että.....
ja loppuhan jo lukeekin tuossa laittamassasi.
Että tämmöistä tiedettä ja heti ensimmäisessä linkissä, pelkkää 11 vuoden sykliä SIMULOIDAAN, josta sitten päätellään mitä on ollut ja on tuleva,
missä on "tutkimukseen" liitetyt todelliset, ei siis simuloidut, mittaustulokset auringon pitkäikasen nousevan trendin puolesta tai vastaan, vastaus,
ei missään.
tuskin taso ainakaan paranee loppua kohden tuossa laittamassasi linkkiketjussa.
Joko uskalsit katsoa laittamaani aurinkopakotekäyrää?
Kirjoita edes yksi suora lainaus auringon viimeisen 100 vuoden trendistä ja sille linkki tuosta ketjustasi niin tutkitaan asiaa vaikka yhdessä.ja tässä aikaani kuluttelen.
Toinen tutkimus oli linkkiviidakko, jätän sen ainakin toistaiseksi rauhaan.
Lockwood:
Hence, conclusions about the response to century-scale forcing changes (and hence the associated equilibrium climate sensitivity and the temperature rise commitment) cannot be made from studies of the response to shorter period forcing changes.
Lockwood siis sanoo että lyhyen aikavälin mittauksilla ei pysty selvittämään auringon säteilypakotteen vaikutusta glopaaliin lämpötilatrendiin.
Lisäksi hän ei ole tutkinut säteilypakotetrendiä vaan käyttänyt PMOD dataa jonka oikeellisuudesta tässä nyt väitellään, tai siis pitäisi väitellä jos et vielä ole sitä tajunnut ja
jota kyseisen herran artikkeli on mukamas mukana todistamassa oikeaksi.
Eihän tässäkään laittamassasi linkissä ole mitään järkeä asiasi edistämisen suhteen, päinvastoin silta karkaa altasi yhä enemmän.
Tämä siis potkii lopullisesti suohon myös Elwoodin simulaatiot ja päätelmät, jotka perustuvat lyhyen aikavälin mittauksiin.
Aurinko helottaa edelleen
Joko kokeilit mikroa? - oletpas hörhö
pillkukaks kirjoitti:
ja tässä aikaani kuluttelen.

Joko kokeilit mikroa?Tämän ketjun aloitus kuvaa hyvin sinua. Paitsi että lisätään siihen myös yöt.
- pillukaks
mene pois hörhö kirjoitti:
Et taida olla ihan terve.
ala nynnyilemään ja pakittelemaan, itse aloititkin.
Tähdennän vielä tässä sitä että yrität linkkiketjuasi käyttää aseenasi esittämääni konkreettista mittausdataa vastaan ja laskevan säteilytrendin(PMOD) todisteluun simulaatiotutkimuksia jotka nekin perustuvat säteilytrendiin(PMOD).
En minä sieltä ainakaan vielä mitään muuta löytänyt, auta edes vähän. - kas, himohiihtäjä
pillkukaks kirjoitti:
ja tässä aikaani kuluttelen.
Toinen tutkimus oli linkkiviidakko, jätän sen ainakin toistaiseksi rauhaan.
Lockwood:
Hence, conclusions about the response to century-scale forcing changes (and hence the associated equilibrium climate sensitivity and the temperature rise commitment) cannot be made from studies of the response to shorter period forcing changes.
Lockwood siis sanoo että lyhyen aikavälin mittauksilla ei pysty selvittämään auringon säteilypakotteen vaikutusta glopaaliin lämpötilatrendiin.
Lisäksi hän ei ole tutkinut säteilypakotetrendiä vaan käyttänyt PMOD dataa jonka oikeellisuudesta tässä nyt väitellään, tai siis pitäisi väitellä jos et vielä ole sitä tajunnut ja
jota kyseisen herran artikkeli on mukamas mukana todistamassa oikeaksi.
Eihän tässäkään laittamassasi linkissä ole mitään järkeä asiasi edistämisen suhteen, päinvastoin silta karkaa altasi yhä enemmän.
Tämä siis potkii lopullisesti suohon myös Elwoodin simulaatiot ja päätelmät, jotka perustuvat lyhyen aikavälin mittauksiin.
Aurinko helottaa edelleen
Joko kokeilit mikroa?Hohhoijaan kaltainen rivo räyhähenki takaa tyylillään maksimaalisen vastarinnan edustamalleen aatteelle.
Emme siis rampauta parasta liittolaistamme ajamalla häntä nurkkaan, emmehän? - pilkkukaks
oletpas hörhö kirjoitti:
Tämän ketjun aloitus kuvaa hyvin sinua. Paitsi että lisätään siihen myös yöt.
pop laulajan vapaapäivä, ilmasto tarvitsee minua tänään, tahdon omistaa sille vuorokauden, olla kaksistaan, sun kaa.
Lockwood seuraavassa artikkelissaan viittaa edelliseen artikkeliinsa ja nyt lisäksi toteaa että koska ilmastomallitkaan eivät tue aurinkon säteilypakotteen kasvutrendiä niin korjattu kapeakaistainen PMOD on uskottavampi kuin kokonaissäteilyä kuvaava TIS käyrä.
Joten ilmastomalleissa käytetään PMOD:n mukaista negatiivista korjausta. - pilkkukaks
kas, himohiihtäjä kirjoitti:
Hohhoijaan kaltainen rivo räyhähenki takaa tyylillään maksimaalisen vastarinnan edustamalleen aatteelle.
Emme siis rampauta parasta liittolaistamme ajamalla häntä nurkkaan, emmehän?Kieltämättä ajatuksessasi on vinha pointti.
Olen tässä tämän iltapäivän ja illan yrittänyt lypsää yhteen ainoaan jatkuvasti esillä olevaan ja hohhoijaan suorilta käsiltä aina tyrmäämään asiaan miehen omaa tietoa ja perusteluja asiaan esille.
Mutta minkäs teet kun mies tällää silmät kiinni ja kädet korvilleen huutaa "Mene pois" kun joku viitsii oikeasti perustella hänelle omia väitteitään johon kuuluu myös epäkohtien etsiminen.
Joiden mahdollisten sellaisten tutkimiseen TIS:n osalta minulla ei nytkään ole mahdollisuutta, koska hohhoijaa ei suostu henkilökohtaisesti ottamaan kantaa ko. asiaan ja tuomaan esiin omia epäilyjään. - sivistetään hörhöä
pilkkukaks kirjoitti:
Kieltämättä ajatuksessasi on vinha pointti.
Olen tässä tämän iltapäivän ja illan yrittänyt lypsää yhteen ainoaan jatkuvasti esillä olevaan ja hohhoijaan suorilta käsiltä aina tyrmäämään asiaan miehen omaa tietoa ja perusteluja asiaan esille.
Mutta minkäs teet kun mies tällää silmät kiinni ja kädet korvilleen huutaa "Mene pois" kun joku viitsii oikeasti perustella hänelle omia väitteitään johon kuuluu myös epäkohtien etsiminen.
Joiden mahdollisten sellaisten tutkimiseen TIS:n osalta minulla ei nytkään ole mahdollisuutta, koska hohhoijaa ei suostu henkilökohtaisesti ottamaan kantaa ko. asiaan ja tuomaan esiin omia epäilyjään.Tiedoksesi hörhö, että auringon aktiivisuus / säteilyteho ei ole lisääntynyt viimeiseen 50 vuoteen vaan hieman vähentynyt. Kun taas nykyinen nopea ilmaston lämpeneminen on tapahtunut enimmäkseen viimeisten 35 vuoden aikana. Lue tuolta lisää:
"Auringon säteilyn muutoksilla vain pieniä vaikutuksia maapallon lämpötilaan"
http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?A=1&Id=1239007562.html
"2009 - 2nd hottest year on record while sun is coolest in a century"
http://www.skepticalscience.com/2009-2nd-hottest-year-on-record-sun-coolest-in-a-century.html
"In 2009, it was clear that even the deepest solar minimum in the period of satellite data hasn’t stopped global warming from continuing"
http://www.nasa.gov/topics/earth/features/temp-analysis-2009.html
Tuossa vielä hyvin tilannetta esittävä kuvaaja:
http://solar-center.stanford.edu/images/600px-Temp-sunspot-co2.jpg
Tuolla lisätietoa ihan suomeksi:
http://www.skepticalscience.com/arg_aurinko_ja_ilmasto.htm - pilkkukaks
sivistetään hörhöä kirjoitti:
Tiedoksesi hörhö, että auringon aktiivisuus / säteilyteho ei ole lisääntynyt viimeiseen 50 vuoteen vaan hieman vähentynyt. Kun taas nykyinen nopea ilmaston lämpeneminen on tapahtunut enimmäkseen viimeisten 35 vuoden aikana. Lue tuolta lisää:
"Auringon säteilyn muutoksilla vain pieniä vaikutuksia maapallon lämpötilaan"
http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?A=1&Id=1239007562.html
"2009 - 2nd hottest year on record while sun is coolest in a century"
http://www.skepticalscience.com/2009-2nd-hottest-year-on-record-sun-coolest-in-a-century.html
"In 2009, it was clear that even the deepest solar minimum in the period of satellite data hasn’t stopped global warming from continuing"
http://www.nasa.gov/topics/earth/features/temp-analysis-2009.html
Tuossa vielä hyvin tilannetta esittävä kuvaaja:
http://solar-center.stanford.edu/images/600px-Temp-sunspot-co2.jpg
Tuolla lisätietoa ihan suomeksi:
http://www.skepticalscience.com/arg_aurinko_ja_ilmasto.htmviivyttelyni, tietokoneeni kaatui skeptical sciencen lukuisien avattujen sivujen alla eikä tahtonut nousta takaisin ylös.
ilmatieteen laitoksen sivuilta siis, samalta sivulta luettua : ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan...
-Tarkoittaa PMOD mukaelmaa
"2009 - 2nd hottest year on record while sun is coolest in a century"
Nythän myö alettiin puhua säästä
-El Niño-ilmiö pitää merenpinnan lämpötilan tavallista korkeampana ja nostaa globaalia keskilämpötilaa. El Niño-ilmiön ennustetaan jatkuvan ainakin kevääseen 2010 saakka.
"In 2009, it was clear that even the deepest solar minimum in the period of satellite data hasn’t stopped global warming from continuing"
-El ninosta Hansen vuoden 2009 osalle siellä varsinaisena asianaan juttelee, säteilypakotteesta muutakuin ylimalkaisesti todetaan lyhyen 11 vuoden syklien vaikutuksen olevan mitätön, joka sekään ei siis kerro mitään pitkän ajan trendistä.
-Sensijaan proxit ja auringonpilkut, ne jotka kelpaavat säteilypakotteen indikaattorina kaikille suureen ilmastonmuutokseen asti muttei jostain selittämättömästä syystä siitä eteenpäin "tietyille" piireille,
korreloivat aurinkonpilkkujenkin kanssa suuresti.
Proxi- ja pilkkutrendi:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/60/Solar_Activity_Proxies.png
Laitapa päällekkäin tämän kanssa
Mitattu kokonaissäteilypakotetrendi:
http://tamino.files.wordpress.com/2007/07/tsilean3.jpg?w=500
"Tuossa vielä hyvin tilannetta esittävä kuvaaja:"
http://solar-center.stanford.edu/images/600px-Temp-sunspot-co2.jpg
-Vääristetty keksityillä korjauskertoimilla vastaamaan BMOD:ia
-Toistan itseäni, todellisuus:

"Tuolla lisätietoa ihan suomeksi:"
http://www.skepticalscience.com/arg_aurinko_ja_ilmasto.htm
-Jaksat sitten pommittaa tuolla samalla sivulla ja kuvaajalla toistuvasti.
Tuo on edelleen se PMOD käppyrä jota Lockwood todistelee käyttäen PMOD käppyrää perusteluinaan ja jonka olemassaololle ei ole tieteellistä oikeutusta. - pilkkukaks
pilkkukaks kirjoitti:
viivyttelyni, tietokoneeni kaatui skeptical sciencen lukuisien avattujen sivujen alla eikä tahtonut nousta takaisin ylös.
ilmatieteen laitoksen sivuilta siis, samalta sivulta luettua : ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan...
-Tarkoittaa PMOD mukaelmaa
"2009 - 2nd hottest year on record while sun is coolest in a century"
Nythän myö alettiin puhua säästä
-El Niño-ilmiö pitää merenpinnan lämpötilan tavallista korkeampana ja nostaa globaalia keskilämpötilaa. El Niño-ilmiön ennustetaan jatkuvan ainakin kevääseen 2010 saakka.
"In 2009, it was clear that even the deepest solar minimum in the period of satellite data hasn’t stopped global warming from continuing"
-El ninosta Hansen vuoden 2009 osalle siellä varsinaisena asianaan juttelee, säteilypakotteesta muutakuin ylimalkaisesti todetaan lyhyen 11 vuoden syklien vaikutuksen olevan mitätön, joka sekään ei siis kerro mitään pitkän ajan trendistä.
-Sensijaan proxit ja auringonpilkut, ne jotka kelpaavat säteilypakotteen indikaattorina kaikille suureen ilmastonmuutokseen asti muttei jostain selittämättömästä syystä siitä eteenpäin "tietyille" piireille,
korreloivat aurinkonpilkkujenkin kanssa suuresti.
Proxi- ja pilkkutrendi:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/60/Solar_Activity_Proxies.png
Laitapa päällekkäin tämän kanssa
Mitattu kokonaissäteilypakotetrendi:
http://tamino.files.wordpress.com/2007/07/tsilean3.jpg?w=500
"Tuossa vielä hyvin tilannetta esittävä kuvaaja:"
http://solar-center.stanford.edu/images/600px-Temp-sunspot-co2.jpg
-Vääristetty keksityillä korjauskertoimilla vastaamaan BMOD:ia
-Toistan itseäni, todellisuus:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/60/Solar_Activity_Proxies.png
"Tuolla lisätietoa ihan suomeksi:"
http://www.skepticalscience.com/arg_aurinko_ja_ilmasto.htm
-Jaksat sitten pommittaa tuolla samalla sivulla ja kuvaajalla toistuvasti.
Tuo on edelleen se PMOD käppyrä jota Lockwood todistelee käyttäen PMOD käppyrää perusteluinaan ja jonka olemassaololle ei ole tieteellistä oikeutusta.osaatsä uida, pysytkö pinnalla, napa raportties päällä.
Tiedätkö mikä on tutkimuksen ja raportin ero, et taida?
"Kausina, jolloin on vähän auringonpilkkuja, aurinko säteilee normaalia vähemmän ja maassa on noin asteen verran viileämpää
Normaalin auringonpilkkujakson pituus on noin 11 vuotta, mutta jakson pituus vaihtelee muutamilla vuosilla. Sen alla on luultavasti voimakkaampi pitkä jakso, jonka pituus on 60-100 vuotta."
-tsippadaadaa dippaadaa, mä oon kolaava talonmies
"Auringonpilkkujen vaikutus Auringon säteilyyn on mutkikas juttu, yllättäen tumma auringonpilkku säteilee enemmän kuin normaali vaalea Auringon pinta"
-kolme vuotta nollaan on, sen laskin ihan itse eilen, koolme vuotta nollaan on.
"Aurinkovakion vaihtelu 11 vuoden pilkkujakson aikana on keskimäärin 0,1%"
(Sen alla VOIMAKKAAMPI pitkä jakso)
-Jos maailmassa vain ois kahva, sen nostaisin pois radaltaan, mä siihen olen kyllin vahva...
- Januus
"Mielisairaat denialistihörhöt ovat ilmeisesti avohoidossa ja työkyvyttömiä, siksi niillä on aikaa kaiket päivät raapustella mielisairaita hörhöilyjään tänne, loputtomasti" Tuokin sopii hohheliin kuin nyrkkisilmään.
- kmadfbmadl
kuin Hohheli kirjoittaa. Tosin kaikki alarmisti alkavat olla jo pakkohoidossa, ainoastaa muutama enää vapaalla jalalla. Luulen että Jönssikin huomasi tilanteen toivottomuuden ja ilmoittautui suljetulleosastolle vapaaehtoisesti hermojaan lepuuttamaan.
- Finalizer
Huh hoijaalle!
Sinä kun olet ainoa tervehenkinen "ilmastotiedemies" niin miksi et tule näille palstoille omalla nimelläsi ja saavutuksillasi tieteen saralla. Ovathan epäjumalasi Kaj Luukko ja Ari Jokimäkikin omilla sivustoillaan ihan julkisesti. Voisit näyttää meille suuret saavutuksesi ja jumalallisen tietämyksesi tason. Vai oletko sittenkin vain joku surkea matkijaluuseri, joka osaa linkittää meille muiden tietämystä?- m-m-n
No ei tällä palstalla taida olla edes lukion läpi käyneitä jutuista päätellen. Varhaisteinejä, mielenterveyseläkeläisiä, höppänöitä ukkeleita ja muutama nissanintuunaaja. Siinä koko sakki...
- mielisairas
vai heikkolahjainen?
- 3e3
-Tähän mennessä on kansalle tullut selväksi ettei ainakaan heikkolahjainen!-Mielisairaus on hankala määriteltävä mutta hohheliin verrattuna -ei merkkiäkään sellaisesta. Vanha tieto:mitä kylvää sitä niittää pitää edelleen paikkansa.Moinen äärimmäisen vihamielinen käyttäytyminen jättää yksin-niin tällä palstalla kuin oikeassa elämässä.
- Steurastaja
3e3 kirjoitti:

Täällä palstan "tiedemiehet" keskustelevat jostain säteilypakotteesta, jota ei fysiikassa tunneta.
Säteilypakote on laskennallinen termi joka on luotu tukemaan/selittämään AWG teoriaa.
Se kuuluu sarjaan "fysiikan myytit".
Älkää nyt kuitenkaan pläjäyttäkö pöytään todisteeksi mitään rectumscience pläjäytystä.
http://www.physicsmyths.org.uk/#radpress - pilkkukaks
Steurastaja kirjoitti:
Täällä palstan "tiedemiehet" keskustelevat jostain säteilypakotteesta, jota ei fysiikassa tunneta.
Säteilypakote on laskennallinen termi joka on luotu tukemaan/selittämään AWG teoriaa.
Se kuuluu sarjaan "fysiikan myytit".
Älkää nyt kuitenkaan pläjäyttäkö pöytään todisteeksi mitään rectumscience pläjäytystä.
http://www.physicsmyths.org.uk/#radpresskuitenkin varmaan että puhun tehosta,
käytän tässä yhteydessä kuitenkin yleiseen tietoisuuteen pompannutta AGW-kieltä jotta minun ei tarvitse ihan kaikkea selittää ja perustella. - scepdius
pilkkukaks kirjoitti:
kuitenkin varmaan että puhun tehosta,
käytän tässä yhteydessä kuitenkin yleiseen tietoisuuteen pompannutta AGW-kieltä jotta minun ei tarvitse ihan kaikkea selittää ja perustella."Minun ei tarvitse ihan kaikkea selittää ja PERUSTELLA". Niin puhuu kunnon AGW uskovainen. "Käytän tässä yhteydessä YLEISEEN TIETOISUUTEEN POMPANNUTTA AGW-KIELTÄ". Niin, AGW uskovaiset osaavat asiansa. Kielikin on kaapattu merkityksineen palvelemaan uskontoansa. Näin se homma etenee. :-DD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1584866On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192136Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi352016- 1161923
Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä161889- 931688
Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461337- 681245
- 1211180
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka301134