Hei. Olen yötyössä yhdessä vanhusten palvelukeskusessa. Minulle sattui tossa yksi yö pieni vahinko - moni soitti samaan aikaa ja koitin saada kaikkien asiat hoidettu pikaisesti, jotta saisivat jatkaa uniansa pian. Kuitenkin unohdin sitten avaimen taukotupaan kun lykkäsin oven kiinni. Joten siinä olin sitten työpuhelimen kanssa ja asukkaat odottivat saavansa kukin sen mitä sillä hetkellä tarvitsi. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kun soittaa talonmies paikalle, joka avaisi minulle oven. Noh sehän lysti tietysti maksaa, ei nyt kuitenkaan mitään kamalan isoa summaa. Mutta onko asia niin että minun kuuluu maksaa se oven avaus vai työpaikka? siis minun unohdushan se oli, mutta unohtaminen on inhimillistä. Meinaan kun lasku tuli työpaikalleni se annettiin minulle ja käskettiin maksamaan. Ei se summa minua konkurssiin vie, mutta kyse on taas "vain" periaatteesta.. Onko jollain ollut vastaavaa?
periaate
1
848
Vastaukset
- Noeitarvimaksaa!
"Puhdistelin työkaverin kanssa lunta kerrostalon katolta. Alue oli aidattu nätisti ja kaveri valvo liikennettä alhaalla kuin pudottelin jäätynyttä lunta kattoreunan yli. Yhen kerran taisin sitten tuupata vähän lujempaa ja iso jäälevy lensi suoja-alueen ulkopuolella ajaneen auton tuulilasiin. Rikkihän se meni. Vaihdettiin yhteystietoja, kuski antoi omansa ja minä työnantajan. Viikkoa myöhemmin esimies ilmoitti että vahinko oli minun aiheuttama ja saan hoitaa asian itse tai saan kenkää."
Työntekijöiden aiheuttamassa vahingossa puhutaan ns. isännänvastuusta. Isännävastuu on itseasiassa suoja työntekijän korvausvelvollisuutta vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijän työtehtäviä suorittaessaan aiheuttaman vahingon korvausvastuu on pääsääntöisesti työnantajalla, koska vahingot kolmannelle osapuolelle katsotaan aiheutuneen työnantajan toiminnasta. Sama vastuu koskee myös kuntaa ja valtiota omien työntekijöidensä osalta. Työnantaja on ensisijainen korvausvelvollinen myös silloin kuin työntekijän aiheuttama vahinko on tahallinen. Käytännössä vahingon sattuessa kolmannen osapuolen tulee kohdistaa vaatimukset aina kyseisen työntekijän työnantajalle. Korvausvastuu voidaan kuitenkin jälkikäteen ulottaa myös työntekijälle jolloin työnantaja voi vaatia vahingon korvaamista kokonaan tai osittain vahingon aiheuttaneelta työntekijältä mikäli työntekijä on aiheuttanut vahingon tahallaan tai lievää törkeämmällä tuottamuksella.
Työntekijää ei voida sanoa irti hänen aiheuttamansa vahingon takia, mikäli kyseessä on vähäinen huolimattomuus. Irtisanominen huolimattomuuden takia edellyttää aina että työntekijää on varoitettu huolimattomuudesta ja työntekijän huolimaton toiminta on ollut jatkuvaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1257949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1526683Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834795Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2473260Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012754Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1152299- 1501935
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari131913Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa411734Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971624