"Bodaus" ja haluttomuus?

kysymys miehille...-

Mieheni harrasti noin muutama vuosi sitten vielä "tosissaan" puntilla käymistä, tiesi asioista lähes kaiken, söi hyvin kurinalaisesti, treenasi 4-5krt/vko jne. Hän pääsi parhaimmillaan n.110kg (ei tietenkään pienellä rasvaprosentilla) painoonkin. Sitten tuli elämänvaihe, jolloin treenaaminen jäi taka-alalle. Puntilla ei käyty yli pariin vuoteen.

Nyt hän on aloittanut treenaamisen uudestaan, joskin ei alkuun niin kovin raskaasti.
Seksielämämme on lopahtanut melkolailla ja huomasin sen tapahtuneen lähes heti kun puntti rupesi jälleen maistumaan. Hän on hyvin väsynyt nykyään tehdessään ensin 9h duunipäivän ja käytyään vielä 3-4 kertana viikossa parin tunnin salitreeneissä. Tiedän, että haluttomuus johtuu osaksi myös väsymyksestä, mutta voiko se johtua myös treenauksen uudelleen aloittamisesta? Nyt hän on treenannut n.3kk ajan.

Oletteko te muut miehet huomanneet samaa, ovtko seksihalut jääneet taka-alalle, tai tapahtuuko näin ajoittain? Onko tämä pysyvää?
Näin maalaisjärjellä tämä kuulostaa hiukan hassulle, luulisi että lihasmassan lisääntyessä mieshormoonitkin lisääntyisivät-> seksihalut nousisivat.

Kuten sanoin, ymmärrän että seksihalut voivat johtua muustakin kuten väsymyksestä ja syyt voivat olla psyykkisiäkin, mutta keskusteltuani miehen kanssa asiasta sain käsityksen rivienvälistä, että tämä johtuisi puntista ja "tasaantuisi" ajan myötä?!

Mieheni ei ole roinaaja (vielä ainakaan, hehheh), eikä ole liioin ollutkaan, joten mistään estroista tämä ei johdu.

Haluaisin asiallisia vastauksia.

19

2811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...mies

      ... Että miehesi on lähdössä kiitämään? Tätä en toki toivoisi, mutta... tarina sinun kertomanasi kuulostaa pahasti siltä.

      Ettei vain olisi niin, että tuo puntin aloittaminen uudelleen kuuluu jonkinlaiseen pariutumisriittiin? Usein vanhat salikonkarit alkaa reenaamaan uudelleen kovaa kun:

      A) Löytävät uuden naiset. Haluavat näyttää uudelle naiselle, miten kovia he ovat ja pystyvät vielä treenaamaan itsensä kuntoon.

      B) Kun vanha alkaa kyllästyttää ja alkavat etsimään uutta. Haluavat erottua lihaksillaan ja koollaa muusta joukosta.

      Jos mietit tätä asiaa itsekin vähän tarkemmin niin ymmärrät. Esitän tässä sinulle päättelyn. Jos olet erimieltä, niin se sinulle sallittakoon, en ala asiasta väittelemään.

      Miksi miehet treenaavat?
      -Kohentaakseen ulkonäköään, eikö niin?

      Miksi miehet haluaisivat näyttää hyvältä?
      -Että he tulisivat huomatuksi, etenkin naisten taholta?

      Miksi miehet haluavat naisten katsovan heitä?
      -Että he voisivat varata seksuaalisia resursseja. Toisin sanoen halusta päästä parittelemaan, suuri lihasmassa itseasiassa on eräs haittaperiaatteen muoto (engl. handicap principle)

      Mietippä nyt, onko tässä ristiriitaa? Miehesi haluaa näyttää hyvältä. Miksi pitäisi näyttää hyvältä, jos ei halua seksiä? Miehesi siis haluaa näyttää hyvältä teidän seksin kustannuksella... Eikö ala hälytyskellot soimaan??

      Toivon, että olen väärässä... mutta tarkkaile muutenkin miestäsi, onko käytös myös muualla muuttunut? Käyttekö niin usein julkisilla paikoilla, kuin ennen? Käveleekö miehesi normaalia enemmän ns. "rinta pystyssä" (haluaa herättää huomiota ja näyttää itsevarmalta)? Jättääkö sinua normaalia enemmän huomiotta julkisilla paikoilla? Katsooko entistä enemmän muita naisia? Onko normaalia enemmän "omissa maailmoissaan"? Jne. jne. Pieniä vinkkejä, naisen vaistolla kyllä huomaat ne. Kuuntele sitä.

      Jotenkin puujalkaiselta kuulostaa tuo selitys "tämä johtuisi puntista ja "tasaantuisi" ajan myötä?!". Mielestäni tuo vain kuulostaa jatkoajan pelaamiselta. Toki voin olla väärässäkin. Näin ainakin toivomme.

      • alk.per

        Olemme vasta parikymppisiä ja näytämme molemmat siltä. Naisena huolehdin myös ulkonäöstäni erittäin paljon, joten en ole mikään keski-ikäinen rupsahtanut nainen, jonka perse on kuin kaksi ladon ovea. Mutta ymmärrän pointtisi. Ja julkisesti mies osottaa rakkauttaan toisinaan turhankin fyysisesti. Vietämme myös usein vapaa-aikamme yhdessä. Olemme myös puhuneet juuri naimisiinmenosta, miehen aloitteesta joten en jaksa uskoa teoriaasi.

        Mutta hyvä että joku muistuttaa toisia välillä katsomaan asioita hiukan kriittisemmin ;)

      • 66-v
        alk.per kirjoitti:

        Nuorena olette aloittaneet kaiken!?
        Seurustelun ja miehesi puntin?!
        Uskottavuus on koetuksella.

        Nyt parikymppisiä ja kundi on bodannut vuosia ja nyt parin vuoden jälkeen aloittanut uudelleen?

        Kyllä tuossa iässä äijän palautuminen on sitä luokkaa ettei pahempia ongelmia pitäisi esiintyä.
        Jos verenmaku suussa vetää 10 viikkotreeniä niin sitten saattaisi olla mahdollista.

        Kysymyksestäsi päättelin ikänne ainakin 30:een.

        Hyvin rakennettu provo!
        Onnittelen!

      • ...mies
        66-v kirjoitti:

        Pidän tuota kuitenkin ihan mahdollisena. Iästä huolimatta.

        Olen samaa mieltä 66-v:n kanssa siitä, että parikymppisenä keho palautuu melkeen mistä vain. Joten kallistun edelleen omalle kannalleni suhteen hiipumisesta.

        Ei se ulkonäkö loppujen lopuksi naisessa kaikkea merkkaa, kyllä miehetkin valkaa. Kun se kiinnostus hiipuu, niin ihan sama minkä näköinen se muija on.

        Ja ulkoiset merkit voi olla vain viimehetkien varmistelua. Monet miehet itse asiassa ottavat eron, kun puhuvat naimisiin menosta.

        Eikä se kauneus todellakaan merkkaa mitään. Näytä minulle maailman kaunein nainen, niin minä näytän miehen, joka on kyllästynyt nussimaan sitä.

      • 66-v
        ...mies kirjoitti:

        Tuohon näkökysymykseen.

        Jos se olisi ratkaisevaa niin miten hitossa viitsisin muutaman kerran viikossa nussia 62-vuotista muijaani?
        Onhan se pitänyt itsensä kohtuullisessa kunnossa mutta ikä näkyy.

        Arvostan nuoruutta ja ulkonäköä varsinkin sporttisessa mielessä.
        Nämä fitness-naiset ovat kyllä mukavia juttukavereita mutta eivät taida ottaa meikäläistä enää tosissaan.
        Puutteessa menee vanhempikin.

        Sinähän vastaat lopussa itse omaan kysymykseesi...

      • 66-v
        ...mies kirjoitti:

        Sinähän vastaat lopussa itse omaan kysymykseesi...

        Edellinen kommenttini on toteamus, ei kysymys tai vastaus!

        Kukin voi halutessaan/ymmärtäessään tulkita sen haluamallaan tavalla.

        Liittyy kylläkin avaukseen.

    • 66-v

      Kovempi treeni kuluttaa testoja ja nostaa kortisolitasoa.
      Kuormituksen ja levon suhde ratkaisee.

      Hamassa muinaisuudessa, treenatessani olympianostoja kilpailumielessä, havaitsin itsessäni samaa ilmiötä lievässä muodossa.
      Viikon trrenitauon jälkeen olin sitten "kovassa vedossa".

      Aloittaessani uudelleen liki 60-vuotisena olin huonokuntoisena ja jossain määrin alkoholisoituneena hyvää vauhtia muuttumassa impotentiksi.
      Raitistuminen ja varovainen nostelun alku paransivat potenssia mutta lihaskunnon kohennettua kovensin treenejä jonka seurauksena napakan viikon aikana sai eukko arkipäivinä olla rauhassa.

      Kävin silloin 5krt/viikko, nykyään 6krt/viikko koska arkena en saa tehdä maastavetoa. Kolisee liikaa!
      Testotasoni oli ikäisteni luokkaa.
      Intiimi seurustelu rajoittui viikonloppuihin.
      Samoin salilla, tekemisestä oli terävyys kateissa ja oli pakko pitää pitkät palautukset.

      Viime elokuussa hain urheilulekurilta tesoreseptin, terveyskeskuksen lekuri kieltäytyi.
      Olen käyttänyt täydennystestoja valmistajan suosituksen maksimista puolet.
      Varsinaiseen tulostasoon ei ole vaikutusta. Palutumisnopeudessa lisätestot tuntuvat kuten myös aerobisissa treeneissä.
      Nykyään virtaa riittää viikollakin vaimon huomionosoituksiin.

      Joten, on täysin mahdollista ja jopa todennäköistä että punttitreenillä on osuutensa, ehkä jopa ratkaiseva, aktiivisuuden hiipumiseen.

      Riippuu myös treenin laadusta ja siitä onko huiliaikana aerobinen kunto päässyt laskemaan.
      Jos on niin puntin vaikutus on sitäkin tuhoisampi.

      Itse en ole bodannut vaan vetänyt etupäässä perinteisiä harjoitteita kolmena päivänä viikossa.
      Muina päivinä touhuni rakenteeltaan muistuttaa bodareita mutta tekemisen meininki on löysempää.
      Aerobisilla on suuri osuutensa.

      Eläkeläisenä minulla on ehdottomasti riittävä mahdollisuus lepoon.

      Ps. Puolen vuoden käytön jälkeen kävin tarkistuttamassa testotasoni.
      Se oli reilusti tuplaantunut.

      Ehdottaisin miehellesi harkkojen rakenteen ja rytmityksen tarkistusta ja aerobisesta kunnosta huolehtimista.
      Kovan työpäivän jälkeen ei mielestäni kannattaisi juurikaan punttia vääntää.
      Aerobista kylläkin.
      Kokonainen huiliviikko silloin, tällöin saattaisi tehdä hyvää.
      Se myös näyttäisi onko treeneillä epäilemääsi vaikutusta. Viikko saattaa olla liian lyhytkin taukoaika. Kokeilkaa kahta!

      Ikäni puolesta en ehkä ole aivan oikea henkilö vastaamaan mutta tässä olivat omat kokemukseni.
      Kova treeni kuluttaa.
      Heput meuhkaavat miten kova kyykky- tai mavetreeni nostaa testotasoa. Paskapuhetta!
      Se tunne johtuu kohonneesta adrenaliinipitoisuudesta jolloin elimistö jää taisteluvalmiuteen joka tuntuu agressiivisuutena ja suorituskykynä.

      • ravattisonnii

        saako omaa ripulia syödä?

    • tomppa jones

      no kyllähän väsymys vähän vaikuttaa parisuhteeseen, mutta kyllä miehen vähän pitäisi nipistää aikaa myös parisuhteeseen. treenaminen syömisineen ja nukkumisineen on 24/7 bisnestä jos haluaa kunnolla kehittyä. aikamoista tasapainoilua on kehonrakennus ja parisuhde. itsekin toivoisi joskus että olisi enemmän energiaa ja mahdollisuuksia satsata enemmän parisuhteeseen vaikka kehonrakennus onkin lähes elämäntapa minulle.

    • MIes 39

      Kyllä näin voi käydä.

      Mulla tuli haluttomuutta ja erektiohäiriöitä kun treenasin tuloshakuisesti ryssäohjelmilla 4-5 kertaa viikossa. Tulosta tuli, mutta halut meni. Työt tietenkin painoi päälle ja niihin liittyvä stressi pahensi tilannetta. Kävin urologilla eikä mitään fysiologista syytä löytynyt. Sain erektiolääkkeet varmuuden vuoksi ja kevensin treeniä huomattavasti ja aloin elää vähän muullekin kuin työlle. Erektiolääkkeet auttoi alussa, mutta kun tosiaan vähän kevensi elämäänsä, niin niitä ei sen jälkeen ole tarvinnut. Nyt löytyy halua ja kykyä.

      Kova treeni ja hektinen työ vetää miehen kyllä niin piippuun, että ei ihme ettei tee mieli vaikka pystyisikin muuten. Kehoitan, että juttelet miehesi kanssa ja pyydät häntä vähän keventämään välillä (esim. kuukauden ajaksi) ja katsomaan mitä tapahtuu. Kyllä parisuhteen pitää aina mennä treenin edelle.

    • yks mies vaan 2

      Jep, en oo enää kakskymppinen, vaan tuplaten, mutta kyllä jo kolmekymppisenä huomasin sen, että kova treeni vie multa haluja ja kykyjä. Nimittäin kun tuli se pakollinen tauko esim flunssan tai matkan tms takia, niin kyllä alkoi kiinnostaa ja keulia. Että näin.

      • Yksi äijä.

        Itse olen sitä mieltä että olipa 2 kymppinen tai 4 kymppinen niin ei mitään eroa palautumisessa. On selvää että noi asiat on vain psyykkistä. Ei palautumisen eroa edes huomaisi käytännössä ja siihenhän vaikuttaa aina ruokavalio ja muut asiat, et voi periaatteessa tietää.
        aina täällä luullaan ihan ihmejuttuja että 2 kymppinen palautuisi nopeasti jne. mutta itse kun treenasin sen ikäisenä niin en palaudu yhtään sen nopeammin mitä nyt 4 kymppisenä, ihan samat ajat lihaskivuissa.

        Monet luulevatkin väärin. 65 iässäkin jutut heittelee jo mitä sattuu.. kannattaisi ko. hepun vähän miettiä mitä täällä selittää. Yrität tuoda julki että iällä olisi noin suuria heittoja kehityksessä mikä oikeasti on ihan p-puhetta. olen nähnyt urani aikana satoja parikymppisiä ja aika hidasta on heilläkin kehitys, palautuminen.
        söivät mitä hyvänsä.

        helvetin hölmöä ja yksinkertaisia ihmisiä täällä selittämässä .. olen jo pitkään ihmetellyt.

        jos halutaan kerta kovaa kehitystä ja palautumista niin sitten pitää olla steroidit ja kunnolla ruokaa, vielä silloinkin palautuminen vaihtelee monista seikoista.

        eihän edes 20v ja 30v voi edes verrata mitenkään.

      • ei se ikä...
        Yksi äijä. kirjoitti:

        "mutta kyllä jo kolmekymppisenä huomasin sen, että kova treeni vie multa haluja ja kykyjä. "

        Ei pidä paikkaansa.Itselläni kova treeni opiskelun ohella 20 vuotiaana tuntui samalta kuin sinusta 30 vuotiaana. puhuttekohan te vähän liikaa kuin oikeasti tiedätte edes.
        ei kukaan 30-50 vuotias voi olla noin nopeasti rapsahtanut. Mietitkö ollenkaan onko muita syitä?

        ja kun et tietystikään syönyt tarpeeksi niin menit ehkä ylikuntoon... tämäkin varmaan syynä, huoh.

      • ..............
        ei se ikä... kirjoitti:

        ja viimeiseksi sanon että voisiko 66v painua helvettiin esittämästä nöyrää homoa täällä joka vitun keskustelunaiheessa?

        sinä ihmettelet ihan ihmeasioita.... onko päähäsi mahtunut että 20 vuotias ei poikkea millään tavalla edes välttämättä 50 vuotiaasta treenarista? Kaikki eivät koe asioita kuten sinä? aivan.

        Sulle tuo ikä tuntuu olevan elämän suurin ongelma. Jos nuo pitäisi paikkansa niin ei saleilla näkyisi muita kuin 20 vuotiaita kynäniskoja ja laihoja sellaisia kuten ne ovatkin.

        suosittelen hankkimaan jotain mielialalääkkeitä. sen verran toitotat samaa paskaa koko ajan.

        t. 32 v treenari ja voimaa ja puhtia on enemmän kuin 20 vuotiailla ja tulee olemaan myös.

      • panu.
        .............. kirjoitti:

        vittu täällä kaikki luulee joka asian johtuvan iästä. ne panohalut on yleensä ihan samat 40-50 vuotiaalla kuin 20 vuotiaallakin, miksi ei olisi? miten todistat?

        jos runkkasin 20 vuotiaana 3-5 kertaa viikossa niin runkkaan nytkin saman verran 45 vuotiaana ja ihan naturaali olen.

        selitäpä myös sinäkin yksi nuorempi että miten huomaat eron palautumisessa ? mistä tiedät syötkö oikein, nukutko oikein, kulutatko liikaa? entä työt? ylikunto?

        kannattaisi keskittyä olennaiseen ja unohtaa turhat paskapuheet.
        mielestäni 30 kehittyy paremmin kuin 20 vuotiaat. aineenvaihdunta on sen verran nopeaa 20 vuotiailla että se on ainakin minua haitannut aiemmin. nykyään ei.
        samaa sanoi joku toinenkin täällä joskus.

      • Näin on
        panu. kirjoitti:

        Höpö, höpö...

    • Mies 39

      Itselläni oli luontaisesta matalat testotasot ja kun treenasin tuloshakuisesti 4 kertaa viikossa töiden jälkeen, niin ne vähätkin halut hävisivät täysin. Ei keulinut, ei haluttanut. Opin ymmärtämään oikein hyvin niitä naisia joita ei haluta, mutta joilta kinutaan koko ajan seksiä. Harvinaisen ärsyttävää ja vittumaista.

      Voimailutreenit piti lopettaa kokonaan ja töissä piti löysätä, mutta parisuhde menee kaiken edelle. Ei kaduta.

    • Biceps femoris

      Tämä mieskirjoittaja paljastaa provonsa kohdassa: Mieheni ei ole roinaaja (vielä ainakaan, hehheh), eikä ole liioin ollutkaan, joten mistään estroista tämä ei johdu.

      Jos ei ole aika perehtynyt asiaan niin ei voi tietää estroista. Tietääkö normaali parikymppinen nainen miten steroideja käytetään ja niiden haittavaikutuksia pyritään estämään?

      Heikko provo!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7660
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      124
      6380
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      164
      4491
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3091
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      91
      2656
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      44
      2012
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      137
      1642
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1554
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      48
      886
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      812
    Aihe