Mistä VHH:lla pitää luopua?

kj.mattila

“Uskomatonta on, miten kauas harhapoluille olemmekaan eksyneet ”oikeasta ruoasta” vain 30-vuodessa”, sanoo Antti Heikkilä. Kaikesta keinotekoisesta on tehty terveellistä ja tavoiteltavaa, luonnonmukaisesta vaarallista ja vältettävää. Milloinkaan ei suomalaisilla ole ollut yhtä paljon rahaa käytettävissään ruokaan ja mahdollisuuksia valintojen tekoon. Markkinavoimat mainostavat terveelliseksi ja tavoiteltavaksi jos jonkinlaista tuotetta. Ostoskärryt pullistelevat kevyt-tuotteita ja silti niitä työntelevät yhä lihavammat ihmiset. Missä siis mättää? Miksi diabetes aina vain lisääntyy? Heikkilä on perehtynyt asiaan juurta jaksain ja vastaus on yksiselitteinen, ylenpalttinen hiilihydraattien syönti aiheuttaa valtaosan vaivoista. Oikea ravinto ehkäisee vaivoja kaikkein parhaiten ja hiilihydraatiton ruokavalio sopii kaikille.

Vanha ruokapyramidi pitää kääntää nurin niskoin. Peruna, leivät, riisit, pastat ja erityisesti kaikki makeat leivonnaiset ja sokeria sisältävät ruokatuotteet kuuluvat pyramidin huipulle. Ne tulee unohtaa päivittäisestä ruokavaliosta kokonaan. Ne nostavat nopeasti verensokeria ja häiritsevät rasva-aineenvaihduntaa.

On myös uudestaan totuttava ajatukseen, että oikeita rasvoja ovat voi, kookosrasva ja oliiviöljy. Kasviöljyt ja varsinkaan kasviöljypohjaiset levitteet, eivät kuulu tähän ruokavalioon ollenkaan. Tästä Heikkilän kanssa onkin eniten taitettu peistä. Heikkilä on todistanut moneen kertaan, että rasvat eivät nosta kolesterolia vaan nimenomaan hiilihydraatit. Syödyt rasvat eivät Heikkilän mukaan kovetu verisuoniin, kuten yleisesti väitetään. Verisuoniplakki syntyy ihan muista syistä, mm. erilaiset tulehdukset vaurioittavat verisuonia ja altistavat sydäntaudeille ja muille sairauksille.

Heikkilän kirjat kannattaa lukea, ne sisältävät uskomattoman määrän tietoa, hän ei heitä mitään ”lonkalta”. Tieto perustuu myös laajoihin kansainvälisiin tutkimuksiin. Suomessa on myös jo valtavat määrät ihmisiä, jotka ovat noudattaneet hänen ruokavalio-ohjeitaan ja todenneet niiden toimivuuden.

Matti Tikka on yksi heistä.

Vähähiilihydraattisen ja oikeita rasvoja sisältävän ruokavalion hyviä puolia on, että nälkää ei tarvitse nähdä ja ruoanvalmistus on yksinkertaista. Kuka tahansa pystyy tämän ruokavalion ruokia valmistamaan. Raaka-aineet hankitaan mahdollisimman tuoreina, lähellä tuotettuna ja aina kun on mahdollista, mieluiten Luomu-tuotteina."

http://umami.fi/ruoka-juoma/tiia/matin-diabetes-tarina/

52

402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • trolliakka,,,,

      Ihan ekaks VAIMOSTA TÄYTYY LUOPUA,,,, heheheheheh

      • mattila fani

        vhh:ta älystään ja akkaahan tuollaisen näköisellä kuukkelilla ei koskaan e des ole ollut

      • hiilihydraateilla niin kyllä siinä rumempikin muija alkaa katsomaan vieraisiin. Kuka läskikasaa haluaa. Hoikat VHH-laiset pärjäävät hyvin markkinoilla.

      • wanha WHH:lainen
        kj.mattila kirjoitti:

        hiilihydraateilla niin kyllä siinä rumempikin muija alkaa katsomaan vieraisiin. Kuka läskikasaa haluaa. Hoikat VHH-laiset pärjäävät hyvin markkinoilla.

        Kyvyttömät ja veltot VHH:laiset jaksavat vain lojuta sohvalla töllöä katsomassa.

        VHH.lla pitää luopua monen monesta asiasta mutta sen sijaan vitamiinipillerit tulevat tilalle.

        Kokemusta on.

      • Balleriina Lutuunen

        kävi pojan mielestä... Minä tosiaan sen jätin! Moni luulee, että tämä on huuhaa puhetta, ei ole.
        Olen ollut Karin kanssa, ja tietää sen. Katsokaa kaikki miten kova paikka se on sille.
        Ei mukas tunne mua, tai tuntee nimillä : "Kalastajan eukko, nuolipää, boxi, skäri, kyrpät, lentäjät, lääkärit" jne... Ei osaa itsekään päättää mikä on mun oikea nimi.
        Kari, tämä miljoonien nimimerkkien poika, joka kyselee ja vastaa itselleen, sama pätee Veijoon. Sitten se näsäviisas älykkö, Jurri ja korkeintaan yksi muu VHH:n kannattaja. Muita siis ei ole palstalla.
        Myös sun maan peikot oli Mattilan sivupersoonia. Ennen oli kyllä 7-8 VHH:n kannattajaa, ei siis koskaan enempää. nyt on 4 kappaletta.
        Jos VHH olisi suosittua ja teveellistä, miksei VHH saa suurempaa kannatusta? Kaikki näköjään on sillä sairastunut..

    • jättää vain turhat vatsantäytteet pois niin siinä se VHH-kaava on. Ei laihduttaminen voisi enää o9lla helpompaa kuin se VHH:lla on.

    • VHH-lla

      pitää luopua makeista herkuista. Ja ihanista pastaruuista. Uuniperunasta. Oluesta...

      Ei ei ei, en luovu, vaan nautin niistä, joskin kohtuudella ja pysyn hoikkana. Elämä on nautintoja.

      • on ylipainoisia Suomessa ja he eivät ole voineet luopua elämän sokerisista nautinnoista. Lisäksi sokeriset nautinnot lisäävät diabeteksen ja sydäntautien riskiä. Minulle riittävän makeita herkkuja ovat kotimaiset marjat yhdessä kermavaahdon kanssa. En myöskään luovu ihanista pataruoista, joissa liha tai kala haudutetaan smetanassa tai kermassa ja nautitaan ilman perunaa, pastaa tai riisiä. Kotimainen kaali on hyvä ja terveellinen korvike näille.

      • No jokainenhan
        kj.mattila kirjoitti:

        on ylipainoisia Suomessa ja he eivät ole voineet luopua elämän sokerisista nautinnoista. Lisäksi sokeriset nautinnot lisäävät diabeteksen ja sydäntautien riskiä. Minulle riittävän makeita herkkuja ovat kotimaiset marjat yhdessä kermavaahdon kanssa. En myöskään luovu ihanista pataruoista, joissa liha tai kala haudutetaan smetanassa tai kermassa ja nautitaan ilman perunaa, pastaa tai riisiä. Kotimainen kaali on hyvä ja terveellinen korvike näille.

        tekee omat valintansa ja elää elämänsä kuten haluaa. Kohtuus kaikessa, etenkin herkuissa, niin pysyy hoikkana ja terveenä kuten minä. VHH kieltoineen ei ole minua varten.

      • No jokainenhan kirjoitti:

        tekee omat valintansa ja elää elämänsä kuten haluaa. Kohtuus kaikessa, etenkin herkuissa, niin pysyy hoikkana ja terveenä kuten minä. VHH kieltoineen ei ole minua varten.

        ja jokainen elää elämäänsä kuten haluaa. Olen kyllä valmis rajoittamaan ravintoaineita pois jos ne ovat haitallisia elimistölle. Minulle ei ole mikään itseisarvo että voin sanoa syöväni kaikkea mahdollista, siksi en koe VHH:ta kieltäväksi ruokavalioksi vaan VHH on osoittanut mitkä elintarvikkeet ovat haitallsia ja mitä elimistölle välttämättömiä.

        Herkut jotka ovat hiilihydraatti eli sokeripitoisia ovat yleensä tyhjiä kaloreita jotka eivät pidä nälkää ja syntyy tilanne jolloin syödään välipaloja että saadaan nälän tunne pois. Jokainen ymmärtää että nälkää vastaan taistelun jokainen on tuomittu häviämään. Parempi hyväksyä tosiasiat ja syödä niin ettei ole jatkuvasti nälkä.

      • ne haitat

        niin, että ne ovat kiistattomia ja tieteellisesti todistettu? En ole nähnyt julkaisuja sinulta. Oma kokemus ei ole koskaan subjektiivinen, vaan perustuu oletuksiin ja tässä tapauksessa jopa luuloihin. Haluaisin myös dataa noista elimistölle välttämättömistä elintarvikkeista. Onko esim. se Vatajan lisäaineeton makkara elimistölle välttämätön tai tilamaito?

      • ne haitat kirjoitti:

        miten oma kokemus perustuu luuloihin? Eihän se silloin ole kokemus. Kyllä se on reaalimaaiman faktaa jos oma kokemus, esim VHH.sta antaa laboratoriotulokset joiden pohjalta lääkäri toteaa ettei lääkitys ole tarpeellinen. Perustuuko laboratoriotulokset silloin oletuksiin ja luuloihin?

      • Sinäkin
        kj.mattila kirjoitti:

        on ylipainoisia Suomessa ja he eivät ole voineet luopua elämän sokerisista nautinnoista. Lisäksi sokeriset nautinnot lisäävät diabeteksen ja sydäntautien riskiä. Minulle riittävän makeita herkkuja ovat kotimaiset marjat yhdessä kermavaahdon kanssa. En myöskään luovu ihanista pataruoista, joissa liha tai kala haudutetaan smetanassa tai kermassa ja nautitaan ilman perunaa, pastaa tai riisiä. Kotimainen kaali on hyvä ja terveellinen korvike näille.

        olet ylipainoinen vaikket nautikaan sokerisia herkkuja edes kohtuudella: http://www.painoindeksi.org/

        Minä taasen nautin kohtuudella sokerisia herkkuja enkä ole ylipainoinen, eli asiat eivät ole ihan noin mustavalkoisia kuin annat ymmärtää.

      • sen, että
        kj.mattila kirjoitti:

        miten oma kokemus perustuu luuloihin? Eihän se silloin ole kokemus. Kyllä se on reaalimaaiman faktaa jos oma kokemus, esim VHH.sta antaa laboratoriotulokset joiden pohjalta lääkäri toteaa ettei lääkitys ole tarpeellinen. Perustuuko laboratoriotulokset silloin oletuksiin ja luuloihin?

        se ei johtunut esim. vaikka laihdutuksesta. Noinkin reipas laihduttaminen jo pelkästään parantaa laboratorioarvoja reilusti. Et kuitenkaan ole testannut tiettyjä elintarvikkeita niin, että jätät esim. yhden pois kuukaudeksi ja sitten käyt labrassa. Nyt väität suunnilleen kaikkia vähänkin enemmän hiilihydraatteja sisältäviä elintarvikkeita haitalliseksi. Esim. kaurapuuro ei ole haitallista vaikka hiilihydraatteja onkin n. 20-25g/annos. Et ole käyttänyt pois sulkevaa metodia, joten se perustuu silloin oletuksiin ja luuloihin. Kliininen tutkimus puuttuu.

      • !
        sen, että kirjoitti:

        Juuri näin. Tosiaan, 20 kilon laihtuminen aiheutta reilua arvojen parantumista. Käytännössä mitään eroa tässä arvojen parantumisessa ei ole havaittu olipa laihdutettu 20 kg millä tahansa metodilla.

        Siksi noiden arvojen paranemisen liittäminen johonkin tiettyyn ruokaan on luulottelua kun arvojen paraneminen liittyy todistettavasti laihtumiseen.

      • sen, että kirjoitti:

        se ei johtunut esim. vaikka laihdutuksesta. Noinkin reipas laihduttaminen jo pelkästään parantaa laboratorioarvoja reilusti. Et kuitenkaan ole testannut tiettyjä elintarvikkeita niin, että jätät esim. yhden pois kuukaudeksi ja sitten käyt labrassa. Nyt väität suunnilleen kaikkia vähänkin enemmän hiilihydraatteja sisältäviä elintarvikkeita haitalliseksi. Esim. kaurapuuro ei ole haitallista vaikka hiilihydraatteja onkin n. 20-25g/annos. Et ole käyttänyt pois sulkevaa metodia, joten se perustuu silloin oletuksiin ja luuloihin. Kliininen tutkimus puuttuu.

        että VHH:lla laihtuu ja laihtuu vielä luonnollisella tavalla ja parantuneet veriarvot osoittavat että vähentämällä hiilihydraatteja ja syömällä eläinrasvaa saadaan hyvä lopputulos aikaan. Voidaan ainakin lopettaa puheet eläinrasvojen haitallisuudesta. En minä kiistä etteikö muillakin tavoilla laihtuisi. Laihtuihan Juha Väätäinen kaalisoppadieetilla ja Mikko Kivinen näkkileipädieetillä mutta ei niistä taida olla pysyväkai ruokavalioksi.

      • Sinäkin kirjoitti:

        olet ylipainoinen vaikket nautikaan sokerisia herkkuja edes kohtuudella: http://www.painoindeksi.org/

        Minä taasen nautin kohtuudella sokerisia herkkuja enkä ole ylipainoinen, eli asiat eivät ole ihan noin mustavalkoisia kuin annat ymmärtää.

        mielikuvitusta. Olet vainoharhainen ja näet pikku-ukkoja.

      • No no,
        kj.mattila kirjoitti:

        mielikuvitusta. Olet vainoharhainen ja näet pikku-ukkoja.

        sinähän olet ylipainoinen. Laske itse tuolla laskurilla ja totea karu totuus: http://www.painoindeksi.org/

      • heh !
        kj.mattila kirjoitti:

        että VHH:lla laihtuu ja laihtuu vielä luonnollisella tavalla ja parantuneet veriarvot osoittavat että vähentämällä hiilihydraatteja ja syömällä eläinrasvaa saadaan hyvä lopputulos aikaan. Voidaan ainakin lopettaa puheet eläinrasvojen haitallisuudesta. En minä kiistä etteikö muillakin tavoilla laihtuisi. Laihtuihan Juha Väätäinen kaalisoppadieetilla ja Mikko Kivinen näkkileipädieetillä mutta ei niistä taida olla pysyväkai ruokavalioksi.

        >

        Vain siinä tapauksessa, että VHH:ssa on kulutusta vähemmän kaloreita.

        >

        Paremmat arvot eivät todista, ettei ne olisi vielä paremmat kun jotain korvataan tuosta dieetistä eri ruoka-aineella.

        >

        Voidaan ainakin sanoa, että eläinrasvat eivät ole vaarallisempia kuin lihavuus.

        >

        No niin ! VHH ei siis ole mikään viisastenkivi tai ainoa mahdollinen keino. Se on keino muiden joukossa. Ei ylivertainen - eikä varmasti kaikkein huonoinkaan tapa.

        >

        Niin, ja varmasti heidänkin veriarvonsa paranivat ratkaisevasti vaikka tuo ruokavalio heikolta vaikuttaakin. Siitä, miten laihduttaa, ei voi päätellä, mikä olisi terveellistä tai optimaalista.

        Monesti on varmasti sitten laihduttuaan syytä vaihtaa ruokavalionsa terveellisempään. Välttämättä tuo laihdutus sinänsä ei ole tapahtunut terveellisimmällä mahdollisella tavalla vaikka se terveyttä onkin parantanut. Pelkkä näkkileipä on siis syytä vaihtaa monipuoliseen ruokavalioon ja hihhuli-VHH-laihdutuksen jälkeen kannattaa ainakin korvata sen rasvat terveellisemmillä vaihtoehdoilla.

      • heh ! kirjoitti:

        joka

        sanoi alaisilleen että tulipalo sammui mutta väärin sammutettu.

        "Monesti on varmasti sitten laihduttuaan syytä vaihtaa ruokavalionsa terveellisempään."

        Miksi muuttaa mitään jos on terveellisellä ruokavaliolla laihduttanut itsensä ja samalla syönyt itsensä terveeksi.

        Terveellisiä eläinrasvoja ei kannata vaihtaa luonnottomiin rasvoihin koska jatkuvasti tulee tutkimustietoa että margariinit ja runsaasti omega-6-rasvahappoja sisältävät rasvat ovat tervydelle haitallisia.

      • No no, kirjoitti:

        sinähän olet ylipainoinen. Laske itse tuolla laskurilla ja totea karu totuus: http://www.painoindeksi.org/

        ja tulos on Painoindeksi on: 24,6 - Normaali paino

      • heh !
        kj.mattila kirjoitti:

        joka

        sanoi alaisilleen että tulipalo sammui mutta väärin sammutettu.

        "Monesti on varmasti sitten laihduttuaan syytä vaihtaa ruokavalionsa terveellisempään."

        Miksi muuttaa mitään jos on terveellisellä ruokavaliolla laihduttanut itsensä ja samalla syönyt itsensä terveeksi.

        Terveellisiä eläinrasvoja ei kannata vaihtaa luonnottomiin rasvoihin koska jatkuvasti tulee tutkimustietoa että margariinit ja runsaasti omega-6-rasvahappoja sisältävät rasvat ovat tervydelle haitallisia.

        >

        Niinkö tuumit ? Siis onko kaikki tavat yhtä terveellisiä laihduttaa ja syödä ? Tosiaan rotanmyrkylläkin saa edullisia tuloksia, mutta terveellistä se ei pidemmän päälle ole.

        >

        Tiedät kuitenkin, ettei ruokavaliosi ole optimaalinen. Pienillä muutoksilla siitä saisi huomattavasti terveellisemmän. Katsos kun ei se, että voi nyt paremmin takaa mitenkään sitä, ettet voisi voida vieläkin paremmin jos teet muutoksia.

        >

        Tällaisia ei tunneta.

        >

        Ei tule. Tuokin on hihhulin ihan omaa kuvittelua (ja siis ihan suoraa valehtelua).

        >

        Vain siinä tapauksessa, että VHH:ssa on kulutusta vähemmän kaloreita.

        >

        Paremmat arvot eivät todista, ettei ne olisi vielä paremmat kun jotain korvataan tuosta dieetistä eri ruoka-aineella.

        >

        Voidaan ainakin sanoa, että eläinrasvat eivät ole vaarallisempia kuin lihavuus.

        >

        No niin ! VHH ei siis ole mikään viisastenkivi tai ainoa mahdollinen keino. Se on keino muiden joukossa. Ei ylivertainen - eikä varmasti kaikkein huonoinkaan tapa.

        >

        Niin, ja varmasti heidänkin veriarvonsa paranivat ratkaisevasti vaikka tuo ruokavalio heikolta vaikuttaakin. Siitä, miten laihduttaa, ei voi päätellä, mikä olisi terveellistä tai optimaalista.

        Monesti on varmasti sitten laihduttuaan syytä vaihtaa ruokavalionsa terveellisempään. Välttämättä tuo laihdutus sinänsä ei ole tapahtunut terveellisimmällä mahdollisella tavalla vaikka se terveyttä onkin parantanut. Pelkkä näkkileipä on siis syytä vaihtaa monipuoliseen ruokavalioon ja hihhuli-VHH-laihdutuksen jälkeen kannattaa ainakin korvata sen rasvat terveellisemmillä vaihtoehdoilla.

      • heh ! kirjoitti:

        >

        Niinkö tuumit ? Siis onko kaikki tavat yhtä terveellisiä laihduttaa ja syödä ? Tosiaan rotanmyrkylläkin saa edullisia tuloksia, mutta terveellistä se ei pidemmän päälle ole.

        >

        Tiedät kuitenkin, ettei ruokavaliosi ole optimaalinen. Pienillä muutoksilla siitä saisi huomattavasti terveellisemmän. Katsos kun ei se, että voi nyt paremmin takaa mitenkään sitä, ettet voisi voida vieläkin paremmin jos teet muutoksia.

        >

        Tällaisia ei tunneta.

        >

        Ei tule. Tuokin on hihhulin ihan omaa kuvittelua (ja siis ihan suoraa valehtelua).

        >

        Vain siinä tapauksessa, että VHH:ssa on kulutusta vähemmän kaloreita.

        >

        Paremmat arvot eivät todista, ettei ne olisi vielä paremmat kun jotain korvataan tuosta dieetistä eri ruoka-aineella.

        >

        Voidaan ainakin sanoa, että eläinrasvat eivät ole vaarallisempia kuin lihavuus.

        >

        No niin ! VHH ei siis ole mikään viisastenkivi tai ainoa mahdollinen keino. Se on keino muiden joukossa. Ei ylivertainen - eikä varmasti kaikkein huonoinkaan tapa.

        >

        Niin, ja varmasti heidänkin veriarvonsa paranivat ratkaisevasti vaikka tuo ruokavalio heikolta vaikuttaakin. Siitä, miten laihduttaa, ei voi päätellä, mikä olisi terveellistä tai optimaalista.

        Monesti on varmasti sitten laihduttuaan syytä vaihtaa ruokavalionsa terveellisempään. Välttämättä tuo laihdutus sinänsä ei ole tapahtunut terveellisimmällä mahdollisella tavalla vaikka se terveyttä onkin parantanut. Pelkkä näkkileipä on siis syytä vaihtaa monipuoliseen ruokavalioon ja hihhuli-VHH-laihdutuksen jälkeen kannattaa ainakin korvata sen rasvat terveellisemmillä vaihtoehdoilla.

        "Tiedät kuitenkin, ettei ruokavaliosi ole optimaalinen."

        Enköhän itse tiedä paremmin millainen ruokavalioni on ja kyllä se on optimaalinen kun käytän luonnollisia eläinrasvoja ja kookos- ja oliiviöljyä.

      • heh !
        kj.mattila kirjoitti:

        "Tiedät kuitenkin, ettei ruokavaliosi ole optimaalinen."

        Enköhän itse tiedä paremmin millainen ruokavalioni on ja kyllä se on optimaalinen kun käytän luonnollisia eläinrasvoja ja kookos- ja oliiviöljyä.

        >

        Tiedät, että tieteellinen fakta on se, että tyydyttynyttä rasvaa kannattaa vaihtaa tyydyttymättömään. Se on terveydellinen etu, joten se olisi ruokavalion optimointia tuosta epäoptimaalisesta tilasta. Tälle faktallehan ei löydy mitään kiistävää dataa, joten ruokavaliosi perustuu virheelliseen uskomukseen, joka on kaukana optimaalisesta.

        >

        Niinkö tuumit ? Siis onko kaikki tavat yhtä terveellisiä laihduttaa ja syödä ? Tosiaan rotanmyrkylläkin saa edullisia tuloksia, mutta terveellistä se ei pidemmän päälle ole.

        >

        Tällaisia ei tunneta.

        >

        Ei tule. Tuokin on hihhulin ihan omaa kuvittelua (ja siis ihan suoraa valehtelua).

        >

        Vain siinä tapauksessa, että VHH:ssa on kulutusta vähemmän kaloreita.

        >

        Paremmat arvot eivät todista, ettei ne olisi vielä paremmat kun jotain korvataan tuosta dieetistä eri ruoka-aineella.

        >

        Voidaan ainakin sanoa, että eläinrasvat eivät ole vaarallisempia kuin lihavuus.

        >

        No niin ! VHH ei siis ole mikään viisastenkivi tai ainoa mahdollinen keino. Se on keino muiden joukossa. Ei ylivertainen - eikä varmasti kaikkein huonoinkaan tapa.

        >

        Niin, ja varmasti heidänkin veriarvonsa paranivat ratkaisevasti vaikka tuo ruokavalio heikolta vaikuttaakin. Siitä, miten laihduttaa, ei voi päätellä, mikä olisi terveellistä tai optimaalista.

        Monesti on varmasti sitten laihduttuaan syytä vaihtaa ruokavalionsa terveellisempään. Välttämättä tuo laihdutus sinänsä ei ole tapahtunut terveellisimmällä mahdollisella tavalla vaikka se terveyttä onkin parantanut. Pelkkä näkkileipä on siis syytä vaihtaa monipuoliseen ruokavalioon ja hihhuli-VHH-laihdutuksen jälkeen kannattaa ainakin korvata sen rasvat terveellisemmillä vaihtoehdoilla.

      • heh ! kirjoitti:

        >

        Tiedät, että tieteellinen fakta on se, että tyydyttynyttä rasvaa kannattaa vaihtaa tyydyttymättömään. Se on terveydellinen etu, joten se olisi ruokavalion optimointia tuosta epäoptimaalisesta tilasta. Tälle faktallehan ei löydy mitään kiistävää dataa, joten ruokavaliosi perustuu virheelliseen uskomukseen, joka on kaukana optimaalisesta.

        >

        Niinkö tuumit ? Siis onko kaikki tavat yhtä terveellisiä laihduttaa ja syödä ? Tosiaan rotanmyrkylläkin saa edullisia tuloksia, mutta terveellistä se ei pidemmän päälle ole.

        >

        Tällaisia ei tunneta.

        >

        Ei tule. Tuokin on hihhulin ihan omaa kuvittelua (ja siis ihan suoraa valehtelua).

        >

        Vain siinä tapauksessa, että VHH:ssa on kulutusta vähemmän kaloreita.

        >

        Paremmat arvot eivät todista, ettei ne olisi vielä paremmat kun jotain korvataan tuosta dieetistä eri ruoka-aineella.

        >

        Voidaan ainakin sanoa, että eläinrasvat eivät ole vaarallisempia kuin lihavuus.

        >

        No niin ! VHH ei siis ole mikään viisastenkivi tai ainoa mahdollinen keino. Se on keino muiden joukossa. Ei ylivertainen - eikä varmasti kaikkein huonoinkaan tapa.

        >

        Niin, ja varmasti heidänkin veriarvonsa paranivat ratkaisevasti vaikka tuo ruokavalio heikolta vaikuttaakin. Siitä, miten laihduttaa, ei voi päätellä, mikä olisi terveellistä tai optimaalista.

        Monesti on varmasti sitten laihduttuaan syytä vaihtaa ruokavalionsa terveellisempään. Välttämättä tuo laihdutus sinänsä ei ole tapahtunut terveellisimmällä mahdollisella tavalla vaikka se terveyttä onkin parantanut. Pelkkä näkkileipä on siis syytä vaihtaa monipuoliseen ruokavalioon ja hihhuli-VHH-laihdutuksen jälkeen kannattaa ainakin korvata sen rasvat terveellisemmillä vaihtoehdoilla.

        että tyydyttynyttä rasvaa ei koskaan kannata vaihtaa johonkin margariiniin joka on teollisuusrasvaa ja ei sovi ihmisravinnoksi. Kun saan hyviä tuloksia laboratoriosta niin ei mitään syytä vaihtaa rasvoja.

      • heh !
        kj.mattila kirjoitti:

        että tyydyttynyttä rasvaa ei koskaan kannata vaihtaa johonkin margariiniin joka on teollisuusrasvaa ja ei sovi ihmisravinnoksi. Kun saan hyviä tuloksia laboratoriosta niin ei mitään syytä vaihtaa rasvoja.

        >

        Mutta tuossa joudut sulkemaan silmäsi tieteelliseltä faktalta, joka sanoo todisteellisesti, että tyydyttynyt rasva kannatta korvata tyytyttymättömällä. Sinulla ei ole väitteesi tueksi mitään todisteita, joten kyseessä on pelkkä uskomus.

        >

        Saisit vielä parempia, jos vaihtaisit.

    • !

      >

      Laskimme Mattilan kanssa yhteistuumin, mistä pitää luopua. Tulos oli, että yli 80 % ruokakaupan tuotteista pitää jättää hyllyyn. Hihhuli-VHH:ssa on siis kyse äärimmäisestä kieltäytymisestä. Siksi kai VHH-dieetissä on paljon luopujia.

      • ei sille

        kelpaa ede kaurapuuro. Ei ole lisäaineita. Hän on kuin fundamentalisti munkki. Ääärimmäistä kieltäytymistä ja toisten kieltämistä. Muut ovat harhaoppisia, on vain yksi oikea tie Valhallaan.

    • vastata

      Vhh:lla pitää luopua elämästä! Kaikesta, joka tekee elämän elämisen arvoiseksi, elikkästä jos ihan listaisin muutamia mieleen tulevia, niin ruoka tietenkin ja nimenomaan herkullinen sellainen, kai vhh:lla jotain rasvaista (YÖK) voi syödä, mutta paljon on ruokarajoituksia.

      Sitten pitää luopua liikunnasta, koska tyhjällä vatsalla ei pitkälle pötkitä ja jos erehdyt syömään rasvaisen pihvin se on soromnoo siltä päivältä.

      Sitten pitää luopua ihanista, timmistä ja tavallisistakin miehistä, sillä vhh:lla miehet ovat sellaisia lurppanoita, jotka eivät jaksa mitään.

      Sitten pitää luopua matkustelusta, koska vhh:laiset noudattavat niitä tilamaito, kananmuna, Vatajanmakkara juttuja ja niitä ei tosiaankaan löydy esim. Pariisista, Phukektista tai Malediiveilta.

      Sitten pitää luopua pitkistä yöunista, koska vhh:laiset roikkuvat netissa illat pitkät ja nousevat aamulla pirun pirteinä katsomaan onko kaikki muut paitsi vhh:laiset varmasti kyykyssä. He eivät myöskään yksinkertaisesti ymmärrä, että sängyssä voi loikoilla ja vaikkapa lukea....tms..

      Tässä muutama esimerkki ja vastaus kysymykseen

      • Jos VHH:lla luovutaan perunasta niin onko se luopumista jostain elämisen arvoisesta? VHH-laiset luopuvat toki lihavista ihmisistä kun itse elävät hoikkina. VHH-laiset myös luopuvat sohvalla löhöilystä sillä liikkuminen oinnistuu paremmin kun ensin on laihtunut ruokavaliolla.

    • ei tarvitse luopua. Voi syödä kaikkea hyvää ja rasvaista.

      • monista asioista. Kaikki piti olla niin rasvatonta ja mautonta. Nyt saa syödä vapaammin.

    • Metsästäjä-keräilijä

      että ei ollut tuossa listassa ollenkaan marjoja, hedelmiä, muita kasveja tai sieniä.Säälittävää, kuolisitte Suomen luonnossa 2 minuutissa!

      • VHH:lla suositaan kotimaisia marjoja ja sieniä ja vältetään sokerisia tuontihedelmiä.

      • veijo ite
        kj.mattila kirjoitti:

        VHH:lla suositaan kotimaisia marjoja ja sieniä ja vältetään sokerisia tuontihedelmiä.

        Onko hedelmistä luopuminen luonnollista? Niitä on ihminen syönyt kautta histoarian.

        VHH:lla hedelmät ovat kiellettyjen listalla mutta sen sijaan vitamiinipileereitä pitää popsia.

        "Mieluimmin otan
        Kirjoittanut: kj.mattila 12.10.2008 klo 14.35
        vitamiinit purkista kuin etelän hedelmistä...."

      • veijo ite kirjoitti:

        vitamiinit pitää popsia suuren sokerikuorman kera? Etelän hedelmissä niitä tulee roppakaupalla. Kotimaiset marjat korvaavat aivan hyvin hedelmät ja suosi sinäkin marjoja tuontihedelmien sijaan.

    • unohtunut?

      Kummallista, että suomalaiset on edes säilyneet hengissä monen sukupolven ajan, kun noita "lähiruokia", kuten kookos- ja oliiviöljyä ei ole varmaan kauheasti tänne tuotu esim. 100 vuotta sitten.

      Muutoinkin tuollainen pihvipainotteinen syöminen on ihan outoa. Jos halutaan elää luonnonehdoilla, syödään todellakin sitä, mitä luonnosta kiinni saadaan eikä mitään tehokasvatettua lihaa ja maitoa.

      • jota kaupasta nykyisin saa? Pastöroitua, homegenoitua rasvatonta litkua. Ainoastaan suoraan maatiloilta saa oikeaa maitoa.

    • veijo.

      pitää luopua ja käytännössä se tarkoittaa pelkkää kaalin syöntiä....hedelmistäkin pitää luopua...luonnollistako?

      • pystyy kirjoittamaan vain henkilö joka ei tunne VHH ruokavaliota. Onko se 90% jos luopuu perunasta?

      • jos luulet että VHH-lainen syö pelkkää kaalia. Tosin kaaleja on hyvin montaa lajia, perunoita vain periaatteessa yksi. Lajikkeita on mutta ne ovat samaa tärkkelystä kaikki. Hedelmistäkään ei tarvitse luopua, voihan ne korvat kotimaisilla marjoilla. Mitä järkeä on rahdata jostain Etelä-Amerikasta tänne hedelmiä kun meillä on vastaavia tuotteita täälläkin metsät täynnä.

      • niin !
        kj.mattila kirjoitti:

        jos luulet että VHH-lainen syö pelkkää kaalia. Tosin kaaleja on hyvin montaa lajia, perunoita vain periaatteessa yksi. Lajikkeita on mutta ne ovat samaa tärkkelystä kaikki. Hedelmistäkään ei tarvitse luopua, voihan ne korvat kotimaisilla marjoilla. Mitä järkeä on rahdata jostain Etelä-Amerikasta tänne hedelmiä kun meillä on vastaavia tuotteita täälläkin metsät täynnä.

        >

        No niin, Mattila myönsi, että marjat ovat aivan vastaavia kuin hedelmät (pitää taas ottaa talteen). Näin siis hän jälleen joutui myöntämään asian, josta häntä opetin (mm. eilen hän vielä väitti, että mango on jotenkin paljon sokerisempi kuin vaikka mansikka). Tässä hän tunnusti, että minä olen nyt kouluttanut häntä oikein reilulla kädellä. Hienoa sinänsä, että Mattilankin konservatismiin mahtuu uusia ajatuksia (joita minä joudun sinne näköjään opettamaan).

        Kyykystä syvempään kyykkyyn käy Mattilan tie.

        Tuo ekologinen pointti on itse asiassa ihan järkevä ottaa esille. Eipä siinä mitään erityistä järkeä olekaan raahata hedelmiä kaukaa tänne, mutta jospa ihmisten sattuu tekemään mieli nimenomaan hedelmää eikä sillä kertaa vaikkapa mustikkaa.

        Tietysti paljon lihaa syövän ihmisen on vaikea puhua ekologisesta kulutuksesta: lihan energian tuottaminen kuitenkin kuluttaa luonnonvaroja runsaasti verrattuna vaikka juureksiin (tai viljoihin).

      • hedelmä on

        aivan eri asia kuin marja. Mitä tarkoitat lauseella:

        "Hedelmistäkään ei tarvitse luopua, voihan ne korvat kotimaisilla marjoilla."

        Täytyyhän silloin hedelmistä luopua, jos jotain KORVATAAN esim. marjoilla.
        Marjat ovat hyviä, mutta NIITÄKÄÄN ei vhh:lla oleva saa syödä kuin tiettyjä, mm. mansikka on pannassa.

      • hedelmä on kirjoitti:

        mustikoita, vadelmia ja mansikoitakin joskus ja ne maistuu hyvältä smetanan kera.

      • niin ! kirjoitti:

        Kyllä mustikkaa ja vadelmaa saa täällä ympäri vuoden.

      • VHH-lasit päässä
        hedelmä on kirjoitti:

        aivan eri asia kuin marja. Mitä tarkoitat lauseella:

        "Hedelmistäkään ei tarvitse luopua, voihan ne korvat kotimaisilla marjoilla."

        Täytyyhän silloin hedelmistä luopua, jos jotain KORVATAAN esim. marjoilla.
        Marjat ovat hyviä, mutta NIITÄKÄÄN ei vhh:lla oleva saa syödä kuin tiettyjä, mm. mansikka on pannassa.

        marjat muuttuu hedelmiksi, munakaat pitsoiksi jne.

      • heh !
        kj.mattila kirjoitti:

        Kyllä mustikkaa ja vadelmaa saa täällä ympäri vuoden.

        >

        Tietenkin syön. Toki syön myös vaihtelun vuoksi hedelmiä. Ne kun on ihan vastaavia ruokia kuin marjat.

        Olemme tästä nyt yhtä mieltä kun tunnustit menneesi kyykkyyn sen faktan edessä, että marjat ja hedelmät sisältävät samat määrät oikeastaan kaikkia ravintoaineita.

      • vaikka !
        kj.mattila kirjoitti:

        mustikoita, vadelmia ja mansikoitakin joskus ja ne maistuu hyvältä smetanan kera.

        >

        Tai vaikka mangoa, ananasta, kiiviä, appelsiinia - vaikka sitten smetanan kera. Ne kun on ravitsemuksellisesti aivan samanlaisia kuin marjat.

    • 1214

      Puskasta ja puskalaisuudesta.

      • ja kun luopuu Puskalaisuudesta niin luopuu samalla uskomustieteestä. Eihän Puskan tuhansia tutkimuksia tyydyttyneiden rasvojen vaarallisuudesta löydy mistään.

    • paulamummu
      • Moni ei edes tiedä mitä maltodekstriini on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      153
      4801
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      17
      2095
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      14
      1833
    4. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      109
      1785
    5. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      93
      1658
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      43
      1298
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      65
      1147
    8. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      114
      1113
    9. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      31
      1070
    10. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      27
      1063
    Aihe