Martti Luther

Jeesus pelastaa

Ahti-saarnoja

Katkera ruoho merkitsee pyhää ristiä; sillä se ei, niinkuin Paavali sanoo, jää pois: Kaikkein, jotka jumalisesti Jesuksessa Kristuksessa elää tahtovat, pitää vainoa kärsimän.

Pääsiäislampaasta ei saanut mitään tähteeksi jäädä; se piti syötämän kaikki, tai, mitä tähteeksi jäi, tulessa poltettaman; siinä ei saanut myöskään yhtään luuta rikkoa.

Aivan niin on Herran Kristuksenkin laita: joka tahtoo olla oikea kristitty, hän ei saa syödä yhtä ja jättää toista, hänen tulee ottaa vastaan ja uskoa kaikki, mitä Kristus on sanonut, eikä syödä kappaleittain, niinkuin villihenget ja lahkolaiset tekevät.

Arius hyväksyi kaiken muun, paitsi ettei hän tahtonut uskoa Kristuksen olevan ijankaikkisen Jumalan. Uudesti kastajat eivät anna sen itsellensä kelvata, että lapsia kastetaan, ylönkatsovat ensimmäisen kasteen ja etsivät muka parempaa kastetta.

9

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus pelastaa

      Autuuden lähteillä

      Meidän tulee tietää, että me oman persoonaamme nähden Aadamin lapsina olemme kirottuja syntisiä ja että meillä ei ole mitään omaa vanhurskautta eikä pyhyyttä.

      Mutta koska olemme kastetut ja uskomme Kristukseen, niin me olemme pyhiä ja vanhurskaita Kristuksessa ja Kristuksen kanssa, joka on ottanut meiltä syntimme ja armoittanut, pukenut ja kaunistanut meidät pyhyydellään. Siis on koko kristillinen kirkko pyhä, ei itsessään eikä töittensä perustuksella, vaan Kristuksessa ja Kristuksen pyhyyden perustuksella, kuten Paavali sanoo Ef. 5:"Hän on sen pyhittänyt peson kautta elämän sanassa" (Ef. 5:26).
      ____________
      *) Ken nyt arkailee kerskata ja tunnustaa olevansa pyhä ja vanhurskas, hän menettelee juuri kuin sanoisi:
      en ole kastettu, en ole mikään kristitty, en myös liioin usko Kristukseen, en usko että Kristus on kuollut puolestani, en usko että hän on kantanut syntini, en usko että hänen verensä on minut puhdistanut ja kykenee puhdistamaan,

      - sanalla sanoen, en usko sanaakaan siitä mitä Jumala Kristuksesta todistaa ja koko raamattu sanoo. Mutta mikä on miehiään se joka moisia ajattelee tahi puhuu? Kuka turkkilainen tahi juutalainen on noin parantumattoman paha ihminen?
      ___________________
      *) !!!!!! Mutta varmastihan ajattelevat ja uskovat näin kaikki ne jotka tahtovat tulla autuaiksi töillä. !!!!!!
      ___________________

      • ########

        ########


      • ei risuaitaa tänne
        ######## kirjoitti:

        ########

        Hänellä on miljoonia kuulijoita.

        Riruaitamies voi sulkea suuren turpansa, jooko!!


      • teutatess

        Samaa mieltä asiasta , laitan tähän muutaman Raamatunpikan : Kasteen asema ja merkitys pelastusjärjestyksessä ,ks. Mark.16:16. ; Joh. 3:3-7 ; Room. 6:3-5 ; 1 Piet. 3:21.


    • teuta

      Tämä mahtoi olla?

      • Jeesus pelastaa

        Arvatenkin hän on ollut joku Lutherin aikainen uskon opettaja.
        Kannattaa lukea koko avaus huolellisesti ja sitä seuraava "kommentti" myöskin.

        Näistä avautuu vastauksia tämänkin päivän ongelmiin kristikunnassa.


    • teuta

      Sen Areiolaisuuden perustaja , joka tapauksessa oli Aleksantrian Presbyteeri , Areoilaisuuden perustaja
      kuoli 336 Luultavasti ennen Kristusta.

      • Jeesus pelastaa

        Hyvä havainto teuta. :-) Toisaalta epäilen, että kysymyksessä saattaa olla Lutherin (1500 luvulta) aikainen uskon opettaja. Areios eli ja opetti jo 300 luvulla tuota harhaoppiaan.

        Areiolaiset eivät uskoneet Jumalan kolminaisuuteen siten kuin katolinen kirkko. Areiolaisten mukaan Kristus on Jumalan ensimmäinen luomus, eikä "Isästä iankaikkisuudessa syntynyt". Areiolaisen suuntauksen perustajana voidaan pitää Aleksandrialaista presbyteeriä Areios 300-luvulla


      • teuta
        Jeesus pelastaa kirjoitti:

        Hyvä havainto teuta. :-) Toisaalta epäilen, että kysymyksessä saattaa olla Lutherin (1500 luvulta) aikainen uskon opettaja. Areios eli ja opetti jo 300 luvulla tuota harhaoppiaan.

        Areiolaiset eivät uskoneet Jumalan kolminaisuuteen siten kuin katolinen kirkko. Areiolaisten mukaan Kristus on Jumalan ensimmäinen luomus, eikä "Isästä iankaikkisuudessa syntynyt". Areiolaisen suuntauksen perustajana voidaan pitää Aleksandrialaista presbyteeriä Areios 300-luvulla

        Hän sai aikaan , ensimmäisen riidan Kolminaisuusoppia , selvitettiin . Sen aiheutti Aleksanrian presbyteeri
        Areios, joka opetti , että Kristuksessa ihmiseksi tullut "Sanaa" on toisenlaista kuin Isän olemus ja Kuuluu luomakuntaan ensimmäisenä luoduista ja muun luomisen välittäjänä . Kristuksen vapahtajanmerkitys on siinä , että hän on siveyden esikuva . Opin johdosta Areios pantiin viralta ,320 . Hänen ääntään kuultiin idässä .
        Ja meinä si hajoittaa Kristillisen kirkon , siksi Konstattinus Suuri kutsui 325 kirkollis kokouksen , joka hylkäsi Areioksen opin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      158
      4846
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2129
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      35
      2006
    4. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      115
      1889
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      16
      1879
    6. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      93
      1678
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      46
      1337
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      67
      1232
    9. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      120
      1166
    10. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      29
      1115
    Aihe