Olen nyt kahden vuoden ajan seurannut nukkumisritiuualia, mihin en ole kyennyt vaikuttamaan koska vanhemmat katsovat tilanteen olevan ihan normaali; 12-vuotias nukkuu vanhempiensa vieressä, sekä etävanhempansa että lähivanhempansa kanssa, jos tämä nukkumisjärjestely ei toteudu on seurauksena itkuinen hysteerisyyskohtaus, parin tunnin rauhoittelu keskellä yötä.
Mielestäni lapsi tarvitsisi ehdottomasti terapeuttista apua, mutta lähivanhempi on sitä mieltä että asiaa ei saa viedä perhepiirin ulkopuolelle, etävanhempi taas vetoaa ex-kumppanin vahvaan luonteeseen eikä hae hänkään lapselleen minkäänlaista apua, vaikka yhteishuoltajuus onkin. Erosta on jo 7 vuotta aikaa.
Viimeksi eilen sain kuulla että "kaikilla lapsilla on omat erikoisuutensa". Niin näköjään vanhemmillakin. Olen keskustellut asiasta usein, asiallisesti, mutta nyt alkaa jo tuntumaan siltä, etten halua olla missään tekemisissä koko asian kanssa vaikka minulta neuvoja kysytäänkin. Jos kehoitan hakemaan apua, se torjutaan. Lasta ei myöskään suostuta opettamaan vaikkapa viereisessä huoneessa nukuttamiseen niin, että ovi on auki - se on työlästä koska lapsi valvottaa yöllä.
Kaiken kukkuraksi lähivanhempi lupaa lapselle että etävanhempi nukkuu lapsen vieressä yön, niin lapsi suostuu tulemaan etävanhemman luokse yöksi.
Parisuhteen toimivuuteen liittyy paljon sitä, että vanhemmuus lapsiin toimii, tässä vastuusta lasitetaan ja valta on annettu lapselle. Ja turvallisuudesta ei voi puhuakaan.
21 Vastausta
1 280 Lukukertaa
12-vuotias nukkuu vanhempiensa vieressä
Aloita rakkaustarinasi
Löydä unelmiesi kumppani jo tänään! Etsi rakkautta satojentuhansien suomalaisten sinkkujen joukosta!
Ei kuulosta kyllä ihan
Onkohan tässä vanhemmat jumittuneet jonnekin vauva-aikaan? Kyllä ois lapsen kiireesti opittava sen verran itsenäiseksi, että osais nukkua yksin. Jotenkin tuntuu, että enemmän vanhempien ongelma tämä on, lapsihan ei muusta tiedä. Meillä lapset edelleen nukkuu vieressä vain silloin kun ovat esim. kovasti sairaita, suunnilleen saman ikäisiä ovat. Pikkulapsina on nukkuneet vieressä, mutta eivät säännöllisesti koskaan. Mistään kieroutuneesta seksuaalisuudesta ei tarvitse olla kyse edelleenkään, mutta kyllähän sekin mahdollisuus tuossa mieleen tulee.aloittaja kommentoi
Ei kuulosta normaalilta eikä se sitä mielestäni olekaan. Ja koska tunnen tämän kumppanini, niin näyttää siltä, että sekä hän että hänen exänsä siirtävät lapseen omaa turvattomuuttaan.Vanhempien pitää kyetä tuottamaan turvaa myös niin, että lapsi oppii luottamaan itseensä ja kykenee löytämään omia sisäisiä keinoja mm. pelkotilojen hallintaan. Lähellä oleminen ja kuulluksi tuleminen ovat iästä riippumatta tärkeitä asioita, vieressä täytyy voida nukkua silloin kun jotain erityistä on tapahtunut, silloin kun tarvitsee vanhemman syliä.
Nyt on uutisoitu tutkimuksista joissa todetaan, että lapsettomat ihmiset ovat onnellisempia kuin ne, joilla on lapsia. Lapset haastavat aikuisuuden ja jos vanhempi ei ole itse kasvanut isoksi, ongelmat siirtyvät lapseen.
Uusperheessä ei voi kuin katsoa vierestä, jos asiallinen puhe ei auta. Harmittaa vain ihan kamalasti, kun mennään yli siitä mistä aita on matalin, lapsen kustannuksella. Ja näin on siis menty aina, lapsen syntymän jälkeen.
Puutu asiaan!
Lapsi on saanut erosta trauman ja siksi roikkuu vanhemmissa, ettei tule hänkin hylätyksi.Olet oikeassa, että omaan huoneeseen pitää lapsi saada jo nukkumaan ja jos olet tuo vanhemman uusi kumppani, voin vain kuvitella, miten tuollainen järjestely tekee mahdottomaksi esim. seksielämänne..
Olisko apua, jos puhuisit asiasta lapsen koulun kuraattorin tai terveydenhoitajan kanssa ja äiti saisi sitten näin asiantuntijan kommentin tuollaiselle täysin epänormaalille käytökselle..
Voi vain kuvitella, mikä kiusaaminen alkaa, jos lapsen kavereille selviää tuollainen asia ja tuleehan se ilmi viimeistään sitten, kun kaverit alkaa yöpyä siellä ja lapsi mönkiikin äidin viereen yöllä...
aloittaja kommentoi
Olen puhunut kumppanille - viimeksi tänään ja seuraus oli se, että hän totesi että "kasvata vain oma lapsesi, hän kasvattaa omansa", eli hän suuttui asiasta puhuttaessa. Olen kertonut niistä mahdollisuuksista mitä hän voisi käyttää lasta auttaakseen, kuten kuraattoria esim. mutta kumppanini ei kuulema voi ottaa yhteyttä kuraattoriin kun exä kieltää sellaisen ja hermostuu.Yökylä onnistuu silloin jos hän nukkuu jonkun läheisen ihmisen kanssa - kuten sukulaisen - samassa huoneessa, muut yökyläilyt eivät ole onnistuneet. Yksi tapa selvitä lapsella on valvoa läpi yön, minkä olen nähnyt monta kertaa käytännössä. Vanhemmat erosivat kun lapsi oli leikki-ikäinen, siihen saakka hän nukkui toisen vanhempansa viereen, nukuttamiseen saattoi mennä tuntikausia - heräsi heti kun vierestä lähdettiin.
Kumppani on pyytänyt minulta apua ongelman ratkaisuun, kuten hänen exänsäkin kumppanini välityksellä, sitten kun yritän ehdottaa erilaisia tapoja ratkaista asiaa tai yrittää edes, saan vihan niskaani.
Lapsi on käytännössä perheen ainokainen ja nyt näyttää vahvasti siltä, että kaikki se yritys ja keinot vierottaa hänet vanhemmastaan yön ajaksi, valuvat hukkaan kun mies ottaa lapsen nukkumaan kun ei jaksa viedä kesällä kehoituksestani aloitettua prosessia läpi.
Huomaan vain, että itse en voi kunnioittaa kumppaniani tässä asiassa lainkaan - tuntuu äärimmäisen vastuuttomalta lasta ajatellen. Vierestä katsominen ottaa koville. Enää en jaksa yrittää muutosta asiaan, olen nyt kaksi vuotta katsonut ja puhunut, tukenut ja kannustanut. Ja turhaan.
Voisitteko opettaa hänet nukkumaan ensin samassa huoneessa, mutta omassa sängyssä. Sitten oman sängyn siirto toiseen huoneeseen, kun homma alkaa toimia. 12-vuotias on liian iso valvottamaan koko yötä ollakseen normaali. Teette karhunpalveluksen lapselle, jollette hoida hänen mielenterveysongelmiaan kuntoon.
:DDDDDDDD
"Teette karhunpalveluksen lapselle, jollette hoida hänen mielenterveysongelmiaan kuntoon."Mihin enää tarvitaan mt-asiantuntijoita. Viesti PARISUHDE-palstalle riittää kartoittamaan lasten terveydentilan.
Entä sitten kun kuvioihin tulee ensimmäinen seurustelukumppani, nukkuvatko he molemmat sitten tämän lapsen vanhemman vieressä? Jostain turvattomuuden tunteesta lapsi selvästi kärsii. Onkohan hänellä pelkotiloja yöllä ja jos on niin voisiko hän jutella niistä ihan itse jonkun kanssa?
Meillä
vaimoni kaksi poikaa tappeli keskenään lähes joka ilta kuka pääsee äitin viereen eli äidin ja minun väliin yöksi ja joka ilta sama homma. Pojilla ikää 13 ja 14 vuotta. Pidäppä siinä sitten vaimoa hyvänä ja moni yö menikin niin että itse menin sohvalle nukkumaan koska en enään nähnyt normaaliksi että yläaste ikäiset pojat hamuavat äidin kainaloon. No yhteiselämä loppui aikanaan ja molemmat lapset nykyään täysiä rikollisia joten olisiko joku mennyt paapomisessa aikoinaan pieleen.aloittaja kommentoi
Olen puhunut lapsen kanssa yöllä, montakin tuntia, lapsen isä hermostuu kun ei jaksa keskustella öiseen aikaan poikansa kanssa...eikä se päivisinkään asiasta puhuminen ole tuottanut tulosta. Lapsella on muitakin ongelmia, pelotiloja, valehtelee ja on hyvin mustasukkainen. Olen ollut koko ajan hänestä huolissani, yrittänyt puhua kumppanille, mutta kumppani ahdistuu jos puutun asioihin, lopulta syyllistää minut siitä että joutuu vuokseni - kun olen sitkeä ja haluan hänen toimivan - ottamaan asioita esille exän kanssa. Eli saan haukut kumppanilta ja sitten vielä exältään, että ongelmat ovat vain täällä meillä, mikä ei missään nimessä pidä paikkaansa. Vasta ihan viime aikoina on kumppanin exä todennut että heilläkin on ollut ongelmia nukkumisen kanssa - mistä lapsi on itse kertonut minulle suoraan, jo vuosien ajan. Olen kertonut kaiken kuulemani kumppanille, vaatinut häntä puhumaan lähivanhemmalle - kumppanini on vain niin saamaton, ettei ota vanhemman vastuuta lapsesta vaan taipuu sekä poikansa että exänsä tahtoon.Lapsella on keskittymisvaikeuksia, koulunumerot ovat olleet kovan vaatimustason vuoksi hyviä, mutta nyt nekin ovat alkaneet laskea.
Jos koulussa menee ns. hyvin, niin kaikki hyvin! Fakta on kuitenkin se, ettei lapsi kykene kunnolla käyttämään edes veistä ja haarukkaa, saksia tai tekemään muuta, mikä vaatii hienomotoriikkaa, jos tästä totean, lapsen isä loukkaantuu. Olen sitä mieltä, että olisi syytä tehdä ihan selkeä kartoitus mistä kaikesta on kyse - lukeminen on lempiharrastus, mutta kirjoittaminen kovin hidasta ja hän selkeästi alisuoriutuu suorittamisen tasolla. Psyyken tilanne on ihan oma alueensa, mikä vaatisi molempien vanhempien napakan otteen ja ennen kaikkea sen verran itsetuntoa, että he kestävät sen, että lapsi tarvitsee ulkopuolista apua.
Olenkin nyt päättänyt, että vaikka tulisi mikä vihapurkaus, niin jos ei nyt seuraavan keskusteluyritykseni lopputulos ole selkeästi lapsen edun mukainen, otan yhteyttä lapsen kouluun.
Niin, tässä luin tarinan äidistä, jolla isot pojat tulivat äidin nukkumiskavereiksi - tässä on ihan samanlainen kuvio, syyt moninaiset.
Tällainen tilanne vaikuttaa parisuhteeseen todella paljon; kumppaniaan haluaa kunnioittaa ja luottaa hänen arvostelukykyynsä ja tahtotilaan silloin, kun jollakulla läheisellä on hätä. En usko että tämä suhde tulee olemaan minun lopun elämäni suhde. Sitä ennen aioin kuitenkin toimia, ohi vanhempien, jos ei muu auta.
Pyritkö läksiäislahjaksi
"En usko että tämä suhde tulee olemaan minun lopun elämäni suhde. Sitä ennen aioin kuitenkin toimia, ohi vanhempien, jos ei muu auta."... tekemään sen tempun, että lapsen vanhemmat saavat lastensuojeluviranomaiset kimppuunsa, jolloin heidän yhteenpaluunsa ei ainakaan onnistu aiheuttamasi ylimääräisen stressin vuoksi?
Mikä noita toisia vanhempia oikein vaivaa?? peräänkuulutan jälleen vanhemmuuttaa isolla veellä!!!
Todellakin meni pieleen, todennäköisesti ovat saaneet kaiken periksi.
Yäk, en olis voinut kuvitella moista omieni kanssa aikanaan!
Onneksi saimme nukkua niin. Molemmilla taisi olla perusturvallisuuden tunteessa aikamoinen kolo. Muistan miten olin (ja olen edellenkin) kovin arka ja pelokas. Veljeni käyttäytyi välillä väkivaltaisesti, purki pahaa oloaan niin. Muuten pärjäsimme hyvin koulussa ja harrastimme paljon. Kavereitakin oli runsaasti kummallakin.
Isä juopotteli ja käyttäytyi välillä arvaamattomasti. Äidillä ei ollut aina niin paljon voimia kuin olisi pitänyt. Siihen aikaan ei juurikaan erottu. Harmi.
Nyt nelikymppisenä voin vaan toivoa, että puutut lapsen tilanteeseen. Ilmeisesti siellä on taustalla jotain muutakin. Koulukiusaamistakin kenties?
Miksi
sinulla ei ole omia lapsia?Toisekseen, jos ongelma tosiaan on lapsi, niin miksi osoitat kysymyksen parisuhde-palstalle? Tuohan on kasvatuspuolen asioita.
Elikkä palstavalinnastasi
päättelen, että sinulle suurempi ongelma on parisuhde eikä lapsi.Tuollainen paatos saattaisi viitata provoonkin...
ymmärrän tunteen
Ymmärrän täydellisesti tunteen, jossa olet. Normaaliahan tuo ei ole missään tapauksessa. Tiedän yhden äidin joka on läheisriippuvainen ja sen vuoksi myös nukkuu 13 vuotiaan tyttärensä kanssa samassa sängyssä. Äiti väittää tietenkin toisin. Tästä syystä tytär ei voi olla isän luona yötä, koska siellä pidettäisiin normaalista käytännöstä kiinni. Mietinpä vaan jos murrosikäinen tytär nukkuisi isänsä vieressä, eikös siinä pian syytettäisi isää insestistä?No oma ongelmani ei liity lapsen nukkumiseen mitenkään, mutta asian käsitteleminen kylläkin. Olen ollut avoliitossa reilut 10 vuotta. Miehelläni on lapsia, joista yhdellä sairaus, jonka huomasin heti ensitapaamisella. Aloin sitten vähitellen varovasti kertomaan, että lapsi tarvitsee eritysihoitoa. Sain älyttömät haukut, riidat ja syytökset päälleni. Koko 10 vuotta asia on ollut vaiettu salaisuus, vaikka onhan sairauden kaikki muut huomanneet, paitsi vanhemmat. Olen siis saanut ihan turhaa p..kaa niskaani kaiken aikaa ja kuinka ollakkaan. Tilanne meni niin huonoksi, että lapsi todellakin joutui suuriin vaikeuksiin, poliisin, psykiatrin, lastensuojelun kanssa. Kunnes oli vanhempien pakko alkaa selvittämään tilannetta. Nuorelta diagnosoitiin adhd ja asperger molemmat. Yritin todellakin saada tälle lapselle apua aika ajoin, vaan vanhemmat eivät hyväksyneet asiaa, koska heidän lapsensa ei ole hullu! Just joo! No kuinka paljon helpompaa olisi lapsen elämä ollutkaan, kun diagnoosi oltaisiin tehty 10 vuotta sitten? Olisi saatu apuja koulunkäyntiin ja kaikkeen. Minä sain kaikki mahdolliset p...kat päälleni, vaikka yritin. Nyt ei ole kiitosta tullut kummaltakaan, eikä tietenkään kumpikaan ole anteeksi pyytänyt. Että tätä nyt sinulle haluan tässä kirjoittaa, että jos olisin tiennyt silloin miten paljon murhetta lapsi on tuonut, niin takavasemmalle olisin lähtenyt, vaikka muuten mies onkin ok. Kun ei ole lapsen vanhempi, niin mitenkään ei meidän panostamme arvosteta. Pelkkää kuraa vain saa niskoilleen.
Jotenkin tunsin että olet samalla tavalla voimaton tässä asiassa, kuten minäkin olen ollut. Pidä kuitenkin joka tilanteessa mielessäsi, että sinä et ole se joka tässä on väärässä tai hullu tms. Nimittäin joskus sitä alkaa itseäänkin jo epäilemään. Pidä pintasi ja mikäli lapsi on teillä, niin asia kuuluu myös sinulle todellakin. Kävin asiasta psykologilla ja hän sanoi että on ollut todella törkeää minua kohtaan, että mieheni ja hänen exvaimonsa, sekä tämä sairas lapsi, sanoivat että tämän lapsen asiat eivät kuulu minulle. (lapsi asui meillä)Se on todellakin loukkaavaa, asiat kuuluvat, mikäli yhdessä elätte saman katon alla. Minut jätettiin täysin paitsioon asioissa, paitsi kun jatkuvasti tarvittiin olkapäätä, niin siihen kelpasin. Ja sitten kun asiat olivat todella huonosti, ns p..kat housuissa, sitten kysyttiin apuihin-ei kiitos!
Henkisesti erittäin raastavaa.
Jos kaipaat s-posti kamua, meilaa ajattelija65@luukku.com
aloittaja kommentoi
Kiitos asiallisesta palautteesta! Täällä kysyttiin palstavalinnasta, tai kommentoitiin sitä, että miksi parisuhdepalstalla tähän haluan kiinnittää huomiota, että "jos ongelma on tosiaan lapsi", kuten joku edellä kirjoitti. Huomatkaa, ettei ongelma ole lapsi vaan AIKUISET, jotka eivät kykene hakemaan lapselleen apua.Parisuhde on aina jonkinmoisen haasteen edessä kun perheeseen syntyy lapsia, eikä vähiten siitä syystä, että vanhemmuus haastaa aina myös vanhemman identiteetin kypsyyden ja tuo esille sen tason, millä vanhemmuus elää ja on, kehittyy. Ja yleensähän sitä vanhempana kasvaa ajan myötä, mikä on valtavan ihana asia; parhaita hetkiä ovat ne, joissa kumppani kykenee tukemaan kun ei itse jaksa ja ottaa vastuun vähäksi aikaa - vuorovedoin.
Uusperheessä vastuun jakokysymys on aika oleellinen keskustelun paikka ja vaikuttaa parisuhteeseen aivan varmasti, etenkin jo on aivan ristiriitaiset odotukset - tai ihan mahdottomat - kumppanin tuen suhteen: sinun täytyy tukea ja auttaa, muttet saa kuitenkaan puuttua asiaan. Mielestäni kukaan aikuinen voi pinnata vastuusta silloin, kun lapsi selvästi kärsii ja tarvitsee apua - nimenomaan perheen ulkopuolista apua.
Vaikeinta on nähdä lapsen hätä, näin läheltä. Ja ihan varmasti tällainen vaikuttaa parisuhteeseen; vaikea on kunnioittaa vanhempaa, joka työntää päänsä pensaaseen.
Näytäpä tämä ketju
miehellesi, niin saat asioihin vauhtia.a) lennät, kuin leppäkeihäs ulos talosta (niin minä tekisin vastaavassa tilanteessa)
b) tähän en keksi mitään
Keksin sittenkin
b) varaan sinulle ajan psykiatrilleEihän tätä nyt kehtaa näyttää,
kun sitten mies näkisi, että toimin vilpillisesti hänen selkänsä takana!lapsi vieressä
Lapsella on perusturvallisuus hukassa. Aikuiset tarvitsisivat ohjausta ja lapsi turvallisen jämäkän ilmapiirin.Tai lapsi on jälkeenjäänyt, jotenkin vammainen. Normaali lapsi ei tuon ikäisenä enää nuku vanhempien vieressä. Asia pitäsi selvittää ketään syyttelemättä, mistä oikein on kyse.
tunnen myös tapauksen
Ystäväni pikkuveli, myöskin pian 12-vuotias, nukkuu vanhempiensa vieressä. Syynä tähän ilmeisesti se, ettei ole ikinä joutunut opettelemaan nukkumaan yksin.Poika vaikuttaa muutenkin hiukan jälkeenjääneeltä tai ehkä ei siinä muodossa kuin tarkoitan. Hänen ei ollut pakko opetella itse syömään pienempänä ja häntä syötettiin 4-vuotiaaksi (tai ehkä vanhemmaksikin) asti koska ei olisi muuten suostunut syömään ollenkaan. Muutenkaan hän ei ole tottunut tekemään mitään itse.
Alkunsa tämä vieressä nukkumisen jatkuminen on saanut siitä, kun noin viisivuotiaana pojan piti opetella nukkumaan omassa sängyssä, jolloin joka yö poika tuli itkien takaisin vanhempien viereen. Lopulta hänen sänkynsä piti siirtää vanhempien sängyn viereen, jotta vanhemmat mahtuisivat itse nukkumaan. Tätä jatkui pari vuotta, jolloin sänky vietiin takaisin pojan omaan huoneeseen. Sänkyä ei ole tuotu takaisin vanhempien huoneeseen, koska pojalla on kavereita jotka "eivät saa tietää tästä". Ja niin asiaa on salattu ja salataan. Häpeällistähän tuo on. Poika siis nukkuu vanhempiensa kanssa nykyään samassa sängyssä.
Osasyynä siihen, miksi poikaa ei ole "pakotettu" oppimaan tekemään mitään itse, myöskään yksin nukkumista, on se että hän on nuorin lapsi ja vanhemmat lapset ovat vieneet jo kaikki voimat, eivätkä vanhemmat ole enää jaksaneet vaivautua riitelemään vaan mieluummin kärsivät jatkuvasti. Ja poikakin kärsii.