Loistava tulevaisuus edessä suomalaisilla duunareilla

pääluottamusmies

No niin.Eduskuntavaalit ovat sitten ohitse Suomessa taas kerran.
Neljän vuoden päästä sitten uudestaan.
Viisaat suomalaiset äänestäjät tekivät Suomelle nyt todella loistavan äänestystuloksen.Kiitos suomalaiset.

Tupo neuvottelut nyt varmasti palaa takaisin kuvioihin kun aletaan duunareiden työehdoista taas sovittelemaan kolmikantaisesti.
Näin sitten Suomeen saadaan järjestysrauha myös työelämän piiriin.

Tästä on hyvä jatkaa.

Kiitos vielä suomalaiset siitä että äänestimme tämän nykyisen hallituksen riistoon perustuvaa politiikkaa vastaan.

45

666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Messiasta odotellut

      "Näin sitten Suomeen saadaan järjestysrauha myös työelämän piiriin."

      Huonommaksi ei voi mennä. Olihan vakuuttava nykyiseen menoon verrattuna eräänkin soinilaisen Metalliliiton lobbarin esiintyminen televisiossa.

      • Parempaan suuntaan

        Kyllä näin on asia.
        Nimenomaan nyt nämä porvarin toimesta hyllytetyt tuponeuvottelut palaavat takaisin ja takaa silloin samantien tuon järjestysrauhan työelämän piirissä.

    • junttejako?

      Jos ei vienti vedä ja yritykset voi hyvin paha on jakaa! Meitä on täällä "soinilassa" joku 5milj euroopassa on monissa kaupungeissa enemmän populaa!
      Eli ollaan aikas pieniä? Taitaa uhoominen olla turhaa?
      No toivotaan että rattaat pyöriin vain TYÖLLÄ saa hyvinvointia.

      • ????????????????

        Onko se suomalaisen rasvaniskaduunarin homma hoitaa Suomen vientikauppaa?

    • muisti toimii

      Eihän se ollut duunarin homma vaan EU:n homma !
      Ettekös muista että meille oli EU:n myötä luvassa lisää työpaikkoja ja paremmat palkat!

      • totta turiset

        Tosiaankin Suomen liittyessä EU:hun kerrottiin kaikkea mahdollista kuinka hyvin Suomen asiat nyt hoituu.
        Nyt on sitten vain huomattu että täysin päinvastoinhan tuossa kävi kuin mitä luvattiin.

      • 25256

        ja halpaa viinaa ja halpoja autoja, nehän saimme, olkaamme siis tyytyväisiä EU.hun.....

      • Oliks se näin ?

        "meille oli EU:n myötä luvassa lisää työpaikkoja ja paremmat palkat! "

        Niinpä.

    • fty677

      Sulle ei vissiin ole auennu miks ollaan töissä?: "Onko se suomalaisen rasvaniskaduunarin homma hoitaa Suomen vientikauppaa? "
      Vai onko työ vaan porvarin keksimää paskaa!!!!!!

      • mee töihin

        Kyllä porvarin mielestä duunari saa töitä tehdä.
        Paljanmaksu duunarille tehdystä työstä onkin porvarin mielestä sitten jo aivan eri asia.

    • No mutta ...

      sitä vartenhan on tessit, ammattiliittojen lakiavut ja palkkaturvat sun muut että duunari saa palkkansa.

      Sitäpaitsi mikä pakko sen on juuri porvari olla joka on se työllistäjä, alkakoon duunaritaso keksiä miten työllistetään mahdollisimman paljon duunareita ettei tarvitsi olla porvarin ikeen alla !!

      M

    • Älä jauha paskaa

      Kyllä olet tyhmä. Huomaa taas surkean tasonne.

      • voi voi

        Ei täällä kukaan muu jauha paskaa kuin pelkästään sinä itse.

    • Etovaa

      Tää ei voi olla totta! SDP on äänestänyt suurimpana oppositiopuolueena hallituksen esityksen puolesta!!!

      Suomi maanpetoksella ja kansan enemmistön tahdon vastaisesti EU-liittovaltioon! HE 60/2010 toimivalta - osa 1/5: http://bit.ly/cWITaZ

      Suomi maanpetoksella ja kansan enemmistön tahdon vastaisesti EU-liittovaltioon! HE 60/2010 toimivalta - osa 2/5: http://bit.ly/f5AOvZ

      Suomi maanpetoksella ja kansan enemmistön tahdon vastaisesti EU-liittovaltioon! HE 60/2010 toimivalta - osa 3/5: http://bit.ly/feCJc8

      Suomi maanpetoksella ja kansan enemmistön tahdon vastaisesti EU-liittovaltioon! HE 60/2010 toimivalta - osa 4/5: http://bit.ly/eL2Lm7

      Suomi maanpetoksella ja kansan enemmistön tahdon vastaisesti EU-liittovaltioon! HE 60/2010 toimivalta - osa 5/5: http://bit.ly/eZ61Jt

      Kokoomus, keskusta, sdp, vihreät, rkp ja kd ovat antamassa meiltä kaiken!

    • Katkeria?

      Joo paskaakos Eu:lla siirrytään takaisin pienviljelijä/Neuvostoliitto kulttuuriin
      persujen johdolla!
      Ette taida arvatakkaan kuinka paljon "syrjäseutujen" yritykset saa Eu tukia
      työllistämiseen, koneivestointeihin, rakennuksiin ym
      maajussit elää Eu tuilla!
      Koulutus ja kulttuuri suuri Eu rahan saaja
      Eli taitaa Suomi saada sieltä enemmän kun antaa?
      vaatii vaan hyvän "loppauksen" kyllä siellä rahaa on jaossa.

    • -totuus-

      Vieläkö täällä joku väittää että olemme nettosaajia täällä EU:n "kovassa ytimessä" .
      Numeroita esille niin näkisimme tilanteen, kiitos !

    • -totuus-

      Kerta "Katkeria?" EU-agitaattori ei perustellut väitettään niin pitää sit minun kertoa totuus; Jo vuonna 2006 Suomi maksoi EU:lle 400milj enemmän kuin mitä sieltä sai. Ja siitä on maksuosuutemme joka vuosi vain kasvanut. Voidaankin miettiä mitä kaikkea olisimme erottuksella saatu. Nyt olemme päässet rahoistamme ja lisää menee...

      Sitäpaitsi tiedoksi agitaattoreille vastaista varten; tarkistakaa netistä väitteenne ennenkuin tulette tänne tyhmiä kirjoittelemaan!

    • hommari11111

      Kommarit on katkeria tekee mitä vaan!!!

      • aijaa!!

        Kerrohan nyt sitten meille että miksi sinä olet katkera?

    • fjhutu

      paljonkohan vienti loi työpaikkoja Suomeen?
      Typerykset tuijotaa numeroihin ja taas aamuulla menee duuniin!!!

    • sirkkaminäjapekka

      Toivottavasti olet oikeassa, mutta hieman arveluttaa nuo "persut"....

      Persut perustettin SMP:n raunioille.

      Veikko Vennamo mekasti;"... antakaa työvoimaministerin salkku meille
      ja me poistamme suomesta työttömyyden kolmessa kuukaudessa.."

      Onneksi ei annettu:)

      Muistaako joku mikä oli SMP:n keino työttömyyden poistoon ??

    • oikaisu --

      Kyllä SMP sai työministerin salkun jota kantoi Urpo Leppänen eikä työttömyys minnekään hävinnyt.
      Tosin silloin työttömyys oli murto-osa tämän hetken tilanteesta vaikka luvassa oli lisää työpaikkoja ja paremmat palkat jos vaan EU:hun liitytään.
      Miten tässä on näin käynyt....

      • ti mppa

        Silloin kun Veikko jorisi noita mainittuja levottomia ei SMP ollut hallituksessa.
        Sitten kun oli, työttömyys ei yllättäen kadonnutkaan:))

        Se SMP:n taikatemppu työttömyyden poistoon oli jotakuinkin seuraava;
        Jos esim. rovaniemeläiselle työttömälle rakennusmiehelle tarjottiin työtä
        helsingistä, eikä ottanut työtä vastaan, menetti avustukset

    • Oikeus ja kohtuus

      Huijausta !
      Lääninhallituksien pikkuvirkamiehillä liian suuri valta !
      Esim. Elinkelpoisilta ravintoloitsijoilta viedään elinkeino ja henkilöstöltä työpaikat suurempia kyselemätä !
      Myöhästynyt alv. 2000 euroa ja 2 viikkoa riitti 5 vuoden "karenssiin".
      Nimim: Kun kerran saa pikkunilkin vihamiehekseen...

    • Vapaasti mennään

      Niin kyllähän se vapaa työvoiman liikkuvuus näkyy nyt hyvin EU:n myötä. Täällä on perkeleesti ulkolaisia tekemässä.

      45000 työpaikkaa tais olla vapaana tällä herkellä suomessa. työttömiä tais olla tammikuussa 215000.

      • Harmistunut

        Turussa virolainen rakennus- ja palvelualojen työvoima on syrjäyttänyt suomalaisen. Viron kilvissä olevissa autoissa on suomenkieliset, suomalaisten firmojen mainosteippaukset. Kilpaile siinä sitten kun ulkomaan ihmeet pelaavat eri säännöillä, eivätkä maksa veroja.

      • twitteri63

        Suomalaiselle duunarille ei työ kelpaa, ikävä kyllä. Laiska, valesaikkuja viettävä, koulutukselle pyllistävä suomalainen duunari ei suostu tekemään mitään työtä alle 4000 euron kk-palkan ja jos nyt sattuu suostumaankin, niin työn laatu on käsittämättömän kehnoa! Sen jälkeen leikitäänkin sitten burnouttia ja ollaan taas puoli vuotta sairauslomalla ja sen jälkeen sitten kylpylään kuntoutukseen työnantajan kustannuksella. Ei mikään firma kestä tällaista menoa.
        Terveisin, yrittäjä joka maksaa hyvää palkkaa kaikille ahkerille ja ammattitaitoisille työmiehille ja joka on huomannut, että suomalaiset eivät vaan enää pysy ulkomaalaisten kyydissä ammattitaidossa.
        Meillä taitaa täällä Suomessa olla sellainen käsitys, että vain suomalainen ammattitaito on tässä maailmassa pätevää ja oikeaa. Ettei missään muualla kouluteta duunareita oikein kuin Suomessa. Kas kummaa kuitenkin kun muuallakin rakennetaan ja hoidetaan vanhuksia....

      • rolf!!rolf!!
        twitteri63 kirjoitti:

        No voi hellanlettas sentään:))))

      • neljäs-nainen

        Miten burnaouttia leikitään? Tai ollaan valesaikulla? Yksikään työnantaja ei tässä maassa maksa puolta vuotta sairausajanpalkkaa saati kylpylähoitoja. Mitähän erikoista mahdat tuottaa tai valmistaa kun suomalaiset eivät sitä opi eivätkä osaa? Peräti avaruusaseman tuuletusaukkoja??

        Suomessa yksikään ammattirakentaja ei saa 4000€/kk siihen pitää olla päivärahaa tai jotain todella hyviä urakkalisiä! Pienyrittäjätkään eivät tuohon lukuun yllä, vaikka vuorokaudesa olisi 25h!!

        Suomalainen yrittäjä on pyyhkinyt takalistonsa suomalaisella koulutetulla duunarilla koska sille pitää maksaa!! Yrittäjät eivät halua koulutettuja vaan pystymetsästä palkattuja halpoja duunareita joiden ammattitaidon pitäisi olla heti mestari tasoa!

        Kas kummaa, vaikka suomalaiset duunarit ovat vähällä koulutuksella rakentaneet maailmanluokan hyvinvointivaltion!! Vaikka ovat valesaikulla ja burnouttisia!

      • sireeni huutaa

        Juu, ja sä kyllä tiedät työnantajana kuinka kusetetaan ja kunnolla. Toppahousut tekevät paskajälkeä puolta pienemmällä mitä Suomalaiset. Eikä näiden toppahousujen työnjälki yleensä ole kovinkaan kaksista mitä tässä on pidemmän aikaa jo joutunut katselemaan. Ja tämä koskee hoitoalaa, rakennusalaaa, siivousta ynm.

      • eiutietuiruituiu
        neljäs-nainen kirjoitti:

        Miten burnaouttia leikitään? Tai ollaan valesaikulla? Yksikään työnantaja ei tässä maassa maksa puolta vuotta sairausajanpalkkaa saati kylpylähoitoja. Mitähän erikoista mahdat tuottaa tai valmistaa kun suomalaiset eivät sitä opi eivätkä osaa? Peräti avaruusaseman tuuletusaukkoja??

        Suomessa yksikään ammattirakentaja ei saa 4000€/kk siihen pitää olla päivärahaa tai jotain todella hyviä urakkalisiä! Pienyrittäjätkään eivät tuohon lukuun yllä, vaikka vuorokaudesa olisi 25h!!

        Suomalainen yrittäjä on pyyhkinyt takalistonsa suomalaisella koulutetulla duunarilla koska sille pitää maksaa!! Yrittäjät eivät halua koulutettuja vaan pystymetsästä palkattuja halpoja duunareita joiden ammattitaidon pitäisi olla heti mestari tasoa!

        Kas kummaa, vaikka suomalaiset duunarit ovat vähällä koulutuksella rakentaneet maailmanluokan hyvinvointivaltion!! Vaikka ovat valesaikulla ja burnouttisia!

        Suomalaisella duunarilla ei enää ole ammattitaitoa, se on suurin ongelma. Ei oikestaan millään alalla.

      • Ei ay

        Sinulle tiedoksi.
        Suurin osa kotimaisista ammattimiehistä, mitkä nyt ovat työttöminä, ovat näitä jotka ovat heti kurssilta valmistuttuaan liittyneet ammattiliittoon saavuttaakseen lopullisen ammattipätevyyden.

        Suomessa todellinen ammattirakentaja saa helposti sen 4000€ kuussa, eikä tarvitse olla mitään lisiä.
        Kyseinen ammattirakentaja ei luultavimmin kuulu liittoon, eikä osallistu muutenkaan vasemmistolaiseen politiikkaan.
        Tänä päivänä liitosta löytyy todellisia ammattimiehiä ainoastaan eläkeikää lähestyvistä kavereista. Heillä on vielä henkinen palo voimakas ay-liikettä kohtaan ja sen vuoksi he voivat olla vaikka työttöminä lyhyitä aikoja.
        Tosin heillä on kyllä töitä aina kun haluavat, koska se ammattitaito ratkaisee.

      • Harmistunut
        twitteri63 kirjoitti:

        Suomalaiselle duunarille ei työ kelpaa, ikävä kyllä. Laiska, valesaikkuja viettävä, koulutukselle pyllistävä suomalainen duunari ei suostu tekemään mitään työtä alle 4000 euron kk-palkan ja jos nyt sattuu suostumaankin, niin työn laatu on käsittämättömän kehnoa! Sen jälkeen leikitäänkin sitten burnouttia ja ollaan taas puoli vuotta sairauslomalla ja sen jälkeen sitten kylpylään kuntoutukseen työnantajan kustannuksella. Ei mikään firma kestä tällaista menoa.
        Terveisin, yrittäjä joka maksaa hyvää palkkaa kaikille ahkerille ja ammattitaitoisille työmiehille ja joka on huomannut, että suomalaiset eivät vaan enää pysy ulkomaalaisten kyydissä ammattitaidossa.
        Meillä taitaa täällä Suomessa olla sellainen käsitys, että vain suomalainen ammattitaito on tässä maailmassa pätevää ja oikeaa. Ettei missään muualla kouluteta duunareita oikein kuin Suomessa. Kas kummaa kuitenkin kun muuallakin rakennetaan ja hoidetaan vanhuksia....

        Sittenhän se on pelkästään hyvä asia että Virosta ja Venäjältä saa halvalla laatutyötä tekleviä, luotettavia työntekijöitä. Onnea yrittäjälle työvoimansa kanssa.

      • neljäs-nainen
        eiutietuiruituiu kirjoitti:

        Suomalaisella duunarilla ei enää ole ammattitaitoa, se on suurin ongelma. Ei oikestaan millään alalla.

        Suomalaisella on ammattitaitoa ja halua tehdä työnsä hyvin, mutta kilapiluttaminen vei työstä mielekkyyden! Olet vain 1 - vuoden jossain kohteessa oli se sitten siivousta, rakentamista, varastotyötä, sitten kilpailutetaan ja jos firma häviää tarjouskilpailun niin se oli siinä!!! Ei mitään väliä miten teet työsi, se ei ole minkään, ei minkään arvoinen asia!!

        Mitä EU:hun tulee niin tässä on sama ilmiö kuin Saksojen yhdistyessä, DDR:n huonompi ansio - ja elintaso levisi ensin Länsi - Saksaan ennen kuin erot tasoittuivat! Me elämme sitä aikaa kun entisen Neuvostliiton ja Suomen erot lähtevät tasoittumaan!

        Maailman talous on myöskin muotoutumassa uudelleen: KIINASTA tulee maailman talouden VETURI, USA menettää johtavan asemansa tai on menettänyt jo, pörsseissä näkyväksi se tulee 1 - 2 vuoden päästä!

        On katsottava KOKO maailman taloutta, sitä kuka on velkaa kenellekkin ja minkä verran! Maailman talous ja hyvinvointi voivat kasvaa, vaikka johtava valtio muuttuisikin, meillä on oma paikkamme ja roolimme, osaamisemme se ei häviä mihinkään!

      • neljäs-nainen
        Ei ay kirjoitti:

        Sinulle tiedoksi.
        Suurin osa kotimaisista ammattimiehistä, mitkä nyt ovat työttöminä, ovat näitä jotka ovat heti kurssilta valmistuttuaan liittyneet ammattiliittoon saavuttaakseen lopullisen ammattipätevyyden.

        Suomessa todellinen ammattirakentaja saa helposti sen 4000€ kuussa, eikä tarvitse olla mitään lisiä.
        Kyseinen ammattirakentaja ei luultavimmin kuulu liittoon, eikä osallistu muutenkaan vasemmistolaiseen politiikkaan.
        Tänä päivänä liitosta löytyy todellisia ammattimiehiä ainoastaan eläkeikää lähestyvistä kavereista. Heillä on vielä henkinen palo voimakas ay-liikettä kohtaan ja sen vuoksi he voivat olla vaikka työttöminä lyhyitä aikoja.
        Tosin heillä on kyllä töitä aina kun haluavat, koska se ammattitaito ratkaisee.

        Ei ay:lle liitto ei ole koskaan ollut mikään tae kenenkään ammattitaidosta tai ahkeruudesta!

        Työehtosopimukset ovat ns. pyramidimallia

        1. palkkaluokka ammattimiehet/naiset yli 2 - vuotta

        2. " 2 - vuotta alalla olleet

        3 " koulusta/kurssilta valmistunneet

        4 " kurssilla/koulussa olevat

        5 " ns. aputyöntekijät joilla ammattitutkintoa/koulutusta ei ole

        Lopullisen pätevyyden koulusta tai kurssilta valmistuneet saavat työssä liitosta sitä ei saa, vaikka kaikkien palkkaluokkien työntekijät liittoon kuuluvatkin!

        Neljäs nainen. Hyvä että tunnustit.
        Nämä ammattitaidottomat vastavalmistuneet ovat juuri niitä tosi ammattimiehiä heti liittoon liityttyään. Vaatimukset ovat heti kovat ja taito minimaalinen.
        Paljonko on palkkojen ero näissä työehtosopimuksen palkkaluokitteluissa?
        Onko se 2 vuotta jokin raja, että sen jälkeen on ehdoton ammattimies?

        "Suurin osa kotimaisista ammattimiehistä, mitkä nyt ovat työttömiä, ovat näitä jotka heti kurssilta valmistuttuaan liittyneet ammattiliittoon saavuttaakseen lopullisen ammattipätevyyden."

        Minä en ole tunnustanut yhtään mitään! Jos vastavalmistunut/valmistuneet ovat sitä mieltä, että ovat ammattilaisia niin se on vain heidän mielipiteensä, ei sen enempää eikä silla asialla ole mitään tekemistä ammattiliiton kanssa! Vaatimuksia voi ja saa esittää, mutta silläkään asialla ei ole mitään tekemistä liiton kanssa, jokaisella pitää ja saa olla ihan oma käsitys asioista ja ammattitaidoista, mutta kyllä luottamusmies tietää mitä sopimuksen mukaan vastavalmistunneen palkka on!

        Ei ay hyvä, että tunnustit!!! Ammattimies saa työtä, vaikka kuuluisi ammattiliittoon ja olisi tuskan punainen kommunisti!!

        Se milloin duunarin katsotaan sopimuksen ja taitojen perusteella olevan ehdoton ammattimies vaihtelee aloittain, mutta työkokemusta ammattityöstä edellytetään 2 - 5 vuotta ennnen kuin ylimpään palkkaluokkaan pääsee ja niitä duunareita ei isoillakaan työpaikoilla monta ole.

        Sopimuksissa ero ylemmän ja alimman palkkaluokan välillä riipuu alasta, onko pääoma - vai työvoimavaltainen työ/tuotanto kyseessä.

    • tasaneikäy...

      Se koira älähtää.....jne
      Turha vetää herneitä nenään jos oot kallis oot kallis!
      Eikös mainoskin sano "sieltä ostetaan mistä halvimalla saadaan"

      Työvoima liikkuu lähtekää Viroon jos Suomalaiset kusettaa!

      No onneks oon kunnalla korjaushomissa vaki toimi vaki liksa kunnon lomat ym raatakaa vaan yksityisellä mä korjaan hillot!!!

      • khamoon

        Kunnan hommissa ei pahemmin "hilloja" korjata. Liksat ovat sellaiset että juuri tulee toimeen. Eikä pidä luulla että paikka on ikuinen. Kunnissa puhaltavat myös yt neuvottelut.

      • tasaneikäy...
        khamoon kirjoitti:

        Kunnan hommissa ei pahemmin "hilloja" korjata. Liksat ovat sellaiset että juuri tulee toimeen. Eikä pidä luulla että paikka on ikuinen. Kunnissa puhaltavat myös yt neuvottelut.

        25vuotta kunnalla ketään Ei lomautettu eikä irtisanottu!!!
        Jos meitä aletaan lomauttaan laitetaan Suomi toppiin: Sairaalat, koulut, vesilaitos, liikennelaitos.....jne

        Repikää siitä yksityispuolen "tienaajat"

    • Ei EU

      Suomesta piti kadota työttömyys kokonaan EU:n myötä kun suomalaiset huippuammattitaitoiset duunarit menevät valloittamaan EU:n työmaat...
      Sellainen visio oli aikoinaan niin demareilla, SAK:lla ja ammattiliitoilla.
      Sellainen visio ei ollut oikein demokraatinen että suomalaiset olisivat menneet ja vieneet työmaat muilta joten muut tulivatkin ja vievät työt suomalaisilta...
      Tätä mahdollisuutta ei tainnut kukaan ottaa aikoinaan huomioon !!

      • b-kj

        "Sellainen visio oli aikoinaan niin demareilla, SAK:lla ja ammattiliitoilla."

        Höpöhöpö.

    • jäi vielä tämä pois

      ...kaikki EU.ta kannattavat työttömät duunarit; menkääpäs ja näyttäkää miten työvoima liikkuu Euroopan alueella niin pääsemme teistäkin eroon !

      • oravanpyörä

        Kyllä työntekeminen tehtaissa ja yksityiselläkin puolella on mennyt aivan pilalle. Työpäivät ovat pitkiä yleensä 8 tuntisia.Työntekijältä vaaditaan yhä enemmän . Koko ihmisen elämä menee työn tekemiseen. Elämä itsessään jää elämätä koska viikonloppu ei enää riitä poistamaan stressiä. Silti ihmisten on kertakaikkiaan pakko olla mukana oravanpyörässä. Pitemmän päälle aivan kestämätön yhtälö. Ei ihme ettei nuoria kiinnosta työ siinä määrin kuin aiemmin. Yhä pienemmällä määrällä on tehtävä yhä enemmän,

      • Kom Mari
        oravanpyörä kirjoitti:

        Mitä teette enempää kuin itseä huvittaa. Minkä ne mahtavat jos ei tee enempää niin ei tee enempää. Jos pellolle heittävät sillä perusteella porukkaa , ompi työnantaja hyvin äkkiä erittäin pienellä porukalla ahnehtimassa. Yksinään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7570
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      122
      6305
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4437
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3061
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2628
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      35
      1925
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      129
      1551
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1524
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      32
      795
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      782
    Aihe