Hiljainen kevät. Eipä paljon pikkulinnut laulele.
Nytkö se sitten on tullut!
7
82
Vastaukset
- kuulosuojain 2
Kuulolaite on joskus hyvinkin tarpeellinen. Ei välttämättä ikivanhoille, vaan joskus nuoremmilllekin.
- Päre`
No onneksi satakieliä on nyt alkanut tulla, olivat puolitoista viikkoa myöhässä kun afrikassa oli kuivuutta.
- kiinnostunut!
Virallinen selitys on hyönteiskato.
Viime kesänä ruoan puute koetteli pahiten kirjosieppoja. Mutta tämä on sellainen asia, josta on kielletty puhumasta julkisesti. Asiantuntijat ovat ihan hiljaa. Tuhannet tutkijat eripuolilla maailmaa tutkivat päivätyökseen näitä asioita, mutta esimerkiksi lintujen joukkokuolemia eivät halunneet oikeasti selittää. Naurettavia tekosyitä kyllä löytyi.
https://groups.google.com/group/sfnet.keskustelu.kuluttaja/browse_thread/thread/ca3699d87c1ab8f0?hl=fi - `
Yks hörhö taas joiden ansiosta kohta ei voi tietokonetta käyttää kun sähkölaskut alkavat olla niin jumalattomia perussuomalaisille.
Älkää veljet ja siskot unohtako yhtä tärkeää asiaa, Suomi ei sijaitse keskellä Eurooppaa, vaan vähän täällä pohjoisen suunnassa...- linnut on kivoja
Lintujen esiintymisestä puheenollen täällä Paimiossa ainakin on näkynyt ja kuulunut olevan lintuja ihan entiseen malliin, ehkäpä enemmänkin. Kahdessa kottaraispöntössä on jo isot poikaset, harakalla pesä , kirjosiepolla samaten ja västäräkillä. Mustarastaat, kuovit, töyhtöhyypät, leivoset, peipot ym. laulavat yhteen ääneen. Mitään ei puutu. Ainoastaan tikalla ei ole enää kaveria, kun katti söi sen.
- täällä pesitään
Kirjosiepot pesivät lähes joka pöntössä. Muutamassa talitintti. Käki kukkuu ahkerasti.
- asialla tuntijat!
Suomi tuntuu olevan
ainoa maa Euroopassa, jossa muuttolintujen määrä on kasvanut. Mikähän on se meidän vetonaula?
http://www.yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2008/10/euroopan_linnut_vahentyneet_voimakkaasti_353710.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi812621On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512590Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682543Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742443Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl411960Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu491872Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051779Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271317Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve191316Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171138