Luonto on todella tuhlailevainen maapallon näkökulmasta katsottuna. Jopa ihmisen yhdessä panoksessa on miljoonia siittiöitä. Niin ja jos kaikki lehtikirvat saisivat riittävästi ravintoa olisi maapallo päällystetty 1000 metrisellä kirvakerroksella jo muutamassa vuosikymmenessä.
Planeettoja, jotka kykenevät kantamaan elämää päällään lienee olemassa luokkaa 10 pot. 22 tai ehkä tuhat kertaa enemmän. Riittää kun tuhlaileva elämäntapa on syntynyt vain yhdessä näistä ja erilaiset elämän levitysmekanismit huolehtisivat sen kulkeutumisesta kaikkialle maailmankaikkeuteen.
Elämän siemen
14
127
Vastaukset
- Elämän kuljettaja
Melkoisen optimistisia laskelmia mutta kiinnostavia. Arvelevathan jotkut tutkijat, että elämän alun satunnainen syntyminen maapallolla voisi olla mahdollista, mutta hyvin pienellä todennäköisyydellä. esittämäsi ajatukseen nojaten ei tarvittaisikaan kuin 1/10 pot. 22 todennäköisyys, joka onkin jo aika pieni. Havainnollistettuna olisi kyseessä 100 km korkea ja pohjaltaan 10 km * 10 km hiekkalaatikko täynnä millin seulasta vietyä hiekkaa, josta vain yhteen jyväseen tarvitsisi syntyä elämää. Siitä jyväsestä elämä sitten kulkeutuisi muihin jyväsiin (planeettoihin ). Mikä sitä kuljettaisi?
- Astrodamus
Jotkut arvelevat, että elämän synty on lähes varmaa kun olosuhteet vain ovat sopivat ja aikaa on. On väitetty, että ensimäisten elämän merkkien jälkeen maan pinta olisi meteoripommotuksessa sterilisoitunut ja elämä olisi maapallollekin ilmaantunut ainakin kahdesti. Olen pahoillani, etten muista kirjaa, jossa väite on esitetty.
Molemmat ääripäät ovat hypoteeseja kuten kaikki siltä väliltäkin. Ainoa, jonka voimme tietää on se, että elämän synty on mahdollista. Siksi alkeellisenkin elämän löytyminen maan ulkopuolelta olisi mullistavaa. Etenkin jos vielä voitaisiin osoittaa, ettei sillä ole sukulaisuutta maan elämään. - kuollut evoluutio
Voihan olla varsin mahdollista, että itseään kopioiva ominaisuus syntyisi yhtä hyvin elottomaan aineeseen, esimerkiksi metalleihin, piihin, seleeniin jne. Itseään kopioiva solu on todella äärimmäisen mutkikas ja vaatii alunperin syntyäkseen äärimmäisiä sattumia. Lienee täysin mahdollista, että kuollut aine miljardien sattumien tuloksena valmistaa itseään kopioivaa tuotetta, mikä se sitten onkaan. Näin syntyneen kuolleessa tilassa olevan evoluution kautta voisi maailmankaikkeuteen levitä aivan minkälaista koneistoa ja viisautta hyvänsä.
Käsittääkseni ihminen pystyisi jo nyt valmistamaan itseään kopioivia laitteita. Itseään kopioivassa laitteessa tulee olla mukana laitteen valmistuslaitteisto valmistusohjeineen. Elävää solua ei ihminen ainakaan vielä kykene valmistamaan, mutta itseään kopioivan koneiston valmistus saattaisi jo olla mahdollinen. Lieneekö kellä parempaa tietoa asiasta? Voisi kuvitella, että tarvittavan raaka-aineen löytämiseen ja paikalle saattamiseen tarvitaan edelleen ulkopuolista apua.
sattuma5 kirjoitti:
Käsittääkseni ihminen pystyisi jo nyt valmistamaan itseään kopioivia laitteita. Itseään kopioivassa laitteessa tulee olla mukana laitteen valmistuslaitteisto valmistusohjeineen. Elävää solua ei ihminen ainakaan vielä kykene valmistamaan, mutta itseään kopioivan koneiston valmistus saattaisi jo olla mahdollinen. Lieneekö kellä parempaa tietoa asiasta? Voisi kuvitella, että tarvittavan raaka-aineen löytämiseen ja paikalle saattamiseen tarvitaan edelleen ulkopuolista apua.
Tehtaita valmistava tehdas. ; )
Onhan tieteiskirjallisuudessa muutamia hyviäkin juttuja (yleensä) sukupuuttoon kuolleista sivilisaatioista, joiden ainoana jäänteenä ovat (yleensä) tuhoisat ja äärettömän vaaralliset von Neumannin koneet, jotka leviävät holtittomasti kautta galaksin replikoidessaan lisää kaltaisiaan, syöden kaiken tieltään raaka-aineiden takia.
Eräs mahdollinen täystuhon skenaario.
- ---...---
Kiteet ovat itseään kopioivia.
- Tilastotikkari
- ei näy ketään!
Miksi ketään ei näy, ei kuulu?
Luulisihan jonkun näiltä 10 pot 22 planeetalta tännekin eksyvän! Mutta kun ei niin ei! - Missä kaikki ovat?
ei näy ketään! kirjoitti:
Miksi ketään ei näy, ei kuulu?
Luulisihan jonkun näiltä 10 pot 22 planeetalta tännekin eksyvän! Mutta kun ei niin ei!Jos muualla galaksissamme olisi muita älyllisiä olentoja, HE OLISIVAT JO TÄÄLLÄ.
- Paljon on aika paljo
Missä kaikki ovat? kirjoitti:
Jos muualla galaksissamme olisi muita älyllisiä olentoja, HE OLISIVAT JO TÄÄLLÄ.
Jos tekninen sivilisaatio syntyisi vain niin epätodennäköisesti kuin lottovoitto on minulle tullakseen, olisi näitä teknisiä sivilisaatioita siitä huolimatta 10 pot 15 kappaletta maailmankaikkeudessa. Näin vain yksi kymmenestä miljoonasta planeetasta kantaisi teknisttä sivilisaatiota päällään. Silti sivilisaatioita olisi miljoona miljardia kappaletta. Uskoisin näiden olevan jollakin tavoin yhteydessä ja kommunikoivan toistensa kanssa. On vain ilmeistä, että meidän kommukointitapamme on ainakin vielä liian alkeellisia. Emmehän mekään yritä muurahaispesän äärellä saada itseämme ymmärretyiksi muurahaisten ajatusmaailmassa.
- kaukana ovat
Missä kaikki ovat? kirjoitti:
Jos muualla galaksissamme olisi muita älyllisiä olentoja, HE OLISIVAT JO TÄÄLLÄ.
JOS VÄLIMATKAT OLISIVAT LYHYEMPIÄ, NIIN VARMASTI.
Ja mistä sen tietää, vaikka jotkin ufohavainnoista olisivat heidän luotaimia?
Ehkä siksi että:
1. Elävien olentojen kehittyminen esim. tyypillisen nisäkkään tasolta sellaiselle, että kykenee luomaan teknisen sivilisaation, on hyvin harvinaista.
2. Teknisen sivilisaation kehittyminen meidän tasoltamme sellaiselle, että kykenee tähtien väliseen matkustamiseen, edes robotiikan tasolla, ennen kuin tuhoaa itsensä (joka voi olla tavallinen lopputulos), on myös äärimmäisen harvinaista.
3. Etäisyydet ovat todella pitkiä ja radiolähetteet kaukaisilta tähdiltä hukkuvat kohinaan.
Minä arvelen että olemme tällä hetkellä Linnunradan ainoa tekninen sivilisaatio, seurauksena edellisistä otaksumista.- nbvcvbn
Näitä sivilisaatioiden tasoja ovat jotkut viisaat listanneet ja me olemme siellä alimmalla tasolla.
- nbvnbh
nbvcvbn kirjoitti:
Näitä sivilisaatioiden tasoja ovat jotkut viisaat listanneet ja me olemme siellä alimmalla tasolla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kardaševin_asteikko
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama957695Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1246400Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1654531Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353101Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta932674Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh492035- 1401688
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971564Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo48896Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21832