Oma valtio romaneille?

Gerald Judeman

Yksi perustelu Israelin valtion perustamiselle oli se, että juutalaiset eivät olisi voineet elää rauhassa ilman itsenäistä valtiota.

Koska juutalaiset ovat vaikutusvallallaan monopolisoineet holokaustiin liittyvien kysymysten käsittelyn, ei ole kaikille selvää, että tuolloin tuhottiin myös muita etnisiä ryhmiä, kuten romaneja. Kuten juutalaiset, myös romanit ovat olleet historiansa aikana jatkuvassa muuttoliikkeessä vainojen vuoksi. Kuitenkin vain juutalaisille myönnettiin oikeus perustaa oma valtionsa.

Valtion tai jonkin muun autonomisen alueen perustaminen ei kuitenkaan tullut kysymykseen muualle kuin väitettyyn Pyhään Maahan. Jos romanit olisivat myöskin keksineet jonkin Pyhän Maan ja vaatineet valtiota sinne, ei se olisi kuitenkaan onnistunut, koska heillä ei ole vaikutusvaltaa. Juutalaisilla sitä taas on, onhan Yhdysvaltain pankkisektori pitkälti juutalaisten hallinnassa ja poliitikkojen kannaltahan tilanne on se, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Taloudellista ja poliittista apua siis irtosi Israelin valtion alkutaipaleelle ja sitä riittää myös tulevaisuudessa. Vastapalvelukseksi Pyhä Maa edesauttaa osaltaan Yhdysvaltojen intressien toteutumista Lähi-Idässä.

Tekstini ei ole antisemitismiä, enkä myöskään ole kiistänyt holokaustin tapahtumista millään tavalla. Älkää siis sensuroiko tekstiäni. Olen tällä palstalla ensimmäistä kertaa ja en tiedä, millainen sensuurilinja täällä on.

10

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olet siis

      tällä palstalla ensimmäistä kertaa ja silti jo tiedät millainen sensuurilinja täällä on????

      Ovatko romanit ilmaiseet toiveen perustaa oma valtio? Minä en ole huomannut mitään sellaista. Sitä vastoin on monia kansoja, joilla on kiinnostusta omaan valtioon, mutta ainakaan vielä sellaista ei ole saatu muodosteltuksi.

      Jos sanot, että juutalaiset ovat monopolisoineet holokaustin käsittelyn, niin käytä natsien omia aineistoja. Saksalaiseen tapaan heillä oli pakonomainen tarve tilastoida kaikki. Samoihin lukuihin pääset heidänkin tiedoilllaan.

      Miksi alat puhumaan USA:n pankkisektorista, koska Israel perustettiin YK:n päätöksellä? Heti päätöksen jälkeen USA itse asiassa alkoi perumaan päätöstään.

      Jos tekstisi ei ole mielestäsi antisemitismiä, niin miksi edes mainitset sitä?

      • Gerald Judeman

        Yhdysvallat kyllä tuki YK:n päätöstä Palestiinan jakamisesta juutalaisten ja arabien valtioiksi. Yhdysvallat tukee myös tänä päivänä Israelia, koska sillä on veto-oikeus YK:ssa. Tuki on erityisen runsasta niin retoriikan kuin käytännönkin tasolla silloin kun Yhdysvalloissa on vallan kahvassa uskonnollinen oikeisto, esimerkkinä heidän entinen presidenttinsä George W. Bush. Demokraattien ollessa presidentteinä korkeintaan heristetään varovaisesti sormea, jos Israelin toimet Pyhän Maan suojelemiseksi menevät hieman yli.

        Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta en tiedä yhtäkään yhdysvaltalaista merkittävää vallassa olevaa poliitikkoa, joka ei jollakin tasolla antaisi ymmärtää tuntevansa sympatioita Israelia kohtaan. Israelin arvostelu olisi poliittinen itsemurha juurikin uskonnollisen oikeiston vuoksi ja heitä täytyy kaikki poliitikkojen ainakin jossakin määrin nuoleskella vallan kahvaan päästäkseen.

      • Mitä yrität
        Gerald Judeman kirjoitti:

        lopulta todistella kirjoituksillasi? Palestiinan jakoa juutalais- ja arabivaltioksi siis tukivat USA (monen muun maan tavoin) ja perusteilla oleva Israel. Sen jälkeen Jordania ja Egypti kähvelsivät itselleen arabeille tarkoitetun valtion. Mikset ole haukkumassa arabimaita nykyisen tilanteen synnyttämisestä?

        Myöskin puhuminen jostain Pyhästä Maasta on kummallista tässä yhteydessä. Israel ainakin on hyvin maallinen valtio ja suurimmalle osalle israelilaisista uskonnolla ei ole mitään merkitystä elämässä.

        Yhdysvallat tukee Israelia, koska laskee että Israel on alueen ainut maa, jossa voi olettaa olevan pitkällä aikavälillä USA:lle myönteinen hallitus. Se on suurvallan normaalia politiikkaa. Miksi tässäkin yhteydessä poimit pelkästään Israelin esille, kun USA tukee yhtä paljon myös Egyptiä? Onko tämäkin niiden juutalaisten pankkiirien salajuoni?

    • näin olen havainnut

      Tuota viimeistä kappalettahan ei yleensä tarvitse kirjoittaa jos puhuu muista kuin juutalaisista. Muita voi kritisoida aiheesta mutta juutalaisille se on antisemitismiä.
      Toimit siis juuri niin kuin sionistieliitti vaatiikin toimimaan.
      Mutta silti se syyttää sinua antisemitismistä sillä juutalaisten oikeita rikoksiakaan ei saa arvostella kuten esim. amerikkalaisten tai suomalaisten saa.
      Sionistit ovat omasta mielestään aina oikeassa ja heillä on lupa vihata muita mutta sitä ei ole muilla suhteessa heihin.
      Sellaisia tapauksia.

      • Gerald Judeman

        No. Äiti sanoo, että aina kannattaa olla kohtelias...

      • Havaittua sinusta

        Itse puhut siitä, että juutalaisia saisi arvostella siinä missä muitakin. Sen jälkeen vaihdatkin sanaksi sionismin ja sinuahan ei saa syyttää antisemitismistä, koska sinä puhut antisionismista. Kuvitteletko että tuollainen sanakeikarointi menee läpi?Jos puhuisit juutalaisista, niin kirjoituksesi olisi sitä kaikkein perinteisintä rasismia. Sinun mukaan on olemassa juutalaiseliitti, joka vaatii meitä toimimaan tietyllä tavalla.

        Sionistit ovat lähinnä israelilaisia. Kuinka voit väittää, että he ovat aina mielestään oikeassa, jos he ovat keskenäänkin hyvin erimielisiä?

    • Siis valtioita pitäisi perustaa sen perusteella keitä Natsit aikoinaan vainosivat: eli homoille, sosiaalidemokraateille ( tekivät aluksi yhteistyötä Hitlerin kanssa, mutta Hitler oli hieman nopeampi aloittaessaan eliminoinnin) papeille, jotaka vastustivat natseja sekä tienetkin romaaneille.

      Historia tuntee juutalaisten asutuksen lähi-dässä, kyse on tuhansiavuosijatkuneesta asutuksesta ja sivistyksestä.

      En ainakaan ole koskaan kuullut homojen tuhatvuotisesta sivilisaatiosta, en myöskään pidempiaikaisesta menestyksestä demareitten tai romaanien suhteen.

      Romaanien arvellaan lähteneen liikkeelle jostain Intian suunnalta: joten minne romaanivaltio pitäisi sitten perustaa: ainakaan mitään valtiota ei ole kerrottu romaaneilla olleen.

      Myös valtion perustamiseen tarvittava varallisuus. Israel perustettiin juutalaisten omaisuuden turvin: pitäisikö homo, demari, tai romanivaltion perustamisen kustannukset ottaa joltain toiselta.

      Valtion perustaminen edellyttää myös jonkin laista sivistystasoa, jo pelkkä yleinen lukutaito auttasi asiaa.

      Ja lisäksi tietenkin tahto kantaa vastuu valtion perustamisesta.

      Eli missä olisi edellytykset romaanivaltion perustamiselle. Ei juuri näy olevan.

      NINEL

      • vain menolippu

        Ehdotan, että täältä lähetetään nuo romanikerjäläisia tuekvat anarkistiterroristit selvittämään sopivaa paikkaa maailmalta, mahdollisimman kaukaa täältä. Heillä näyttää olevan tarvittava pätevyys mm. rakennustaidoista, vedätyksestä ja virkamiesten "kiristyksestä":

        http://mediaseuranta.blogspot.com/2011/06/iltalehti-anarkistit-ilmoittautuivat.html
        ja
        http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/romanien_puolustajat_tekivat_maali-iskun/

        Ja nämä kaupunginhallituksen Punavihervasurit antanevat virkamiesapua:
        http://www.vihrealanka.fi/uutiset/romanien-puolesta-järjestettävä-mielenosoitus-saa-tukea-näiltä-julkkiksilta

        Heidät suojattineen voidaan pikaisesti lähettää uuteen valittuun kohteeseen starttirahat kourasta. Satavarmasti ne irtoo valtion ja kunnan budjetista kuten tähänkin asti. Me veronmaksajat annanmme ne tällä kertaa mielellämme. Tuskin kukaan purisee...

      • rahavainkiertää
        vain menolippu kirjoitti:

        Alkuperäiseen ajatukseen perustaa romaneille valtio toteaisin, että he ovat lähteneet muinoin Intiasta kiertolaiksi maailmalle. Pääelinkeinona kerjääminen, varastelu, ryöstäminen ja muunlainen ihmisten huijaaminen. Miten he voisivat elättää itsensä yhdessä valtiossa?
        Pitäähän olla ulkopuolisia pölhöjä, joiden taskusta raha siirtyy heille!

      • haaveita vain
        rahavainkiertää kirjoitti:

        Alkuperäiseen ajatukseen perustaa romaneille valtio toteaisin, että he ovat lähteneet muinoin Intiasta kiertolaiksi maailmalle. Pääelinkeinona kerjääminen, varastelu, ryöstäminen ja muunlainen ihmisten huijaaminen. Miten he voisivat elättää itsensä yhdessä valtiossa?
        Pitäähän olla ulkopuolisia pölhöjä, joiden taskusta raha siirtyy heille!

        Siinä se koko jutun kluu onkin. Pelkkä ajatuskin hivelee, miten vapaamatkustajat ja samalankaltaiset hyysärit sekä heitä puolustavat ja vedättämäksi ajautuneet vihervasemmistopäättäjät yrittäisivät saada maan hallitusta kasaan.

        Ja se budjetin teko vasta olisikin hupaisaa seurata, kun kellään heistä ei olisi aina auki olevaa veronmaksajien kukkaroa, jolla mällätä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      91
      2650
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      52
      2597
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2559
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      74
      2453
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      42
      1966
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      60
      1917
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      134
      1831
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      28
      1363
    9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1343
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      18
      1194
    Aihe