Kun isorokko hävisi, aids alkoi. Variola viruksen hävittäminen teki tilaa hiville.
Kannattiko?
Jo yli 30 miljoonaa ihmistä on kuollut pelkästään yhteen rokotteiden aiheuttamaan haittaan, eli AIDSiin.
Rokotukset, isorokko, AIDS
4
237
Vastaukset
- Einari E-T
Ei se ihan noinkaan mene. Isorokko oli hävinnyt länsimaista paljon ennen AIDS:n puhkeamista. Uusia viruksiahan syntyy mutantoitumalla koko ajan.
Väite, että rokotteet olisivat epäsuorastikaan aiheuttaneet AIDS:n, on vain ja ainoastaan osoitus epätoivoisesta rimpuilusta rokotteita vastaan. Mitään tutkittua näyttöähän sinulla tietenkään ei ole.- kkkjjj
Mitä isorokkovirukselle tapahtui kun se lääketieteen toimesta lyötettiin toistuvasti yhteen lehmärokkoviruksen kanssa? Entä kuinka lehmärokkoviruksen kävi? Entä muiden virusten? Lääketieteessähän ei hallita sen enempää isorokko- kuin lehmärokkovirustakaan, vaikka toisinkin on annettu ymmärtää. Influenssavirusten kanssa on yritetty juostu kilpaa ja toistuvasti hävitty tässäkin. Kivaa bisnestä, kiitos virusten ja niiden muuntokyvyn. Kun mitään ei ymmärretä, ihmishallintakin on taattu.
Belgian Kongossa 50-luvulla ymmärrettiin aika paljon poliorokotteen ja AIDS:n päälle, etenkin alkuperäisväestön ja simpanssien parissa. Kun ikävältä kalskahtaviin näyttöihin ei kajottu, tutkinta kävi kuin tanssi. Tutkittiin vain sitä, mikä miellytti ja näinhän länsimaisessa lääketieteessä rokotteiden suhteen aina on menetelty.
AIDS ei pysäyttänyt rokottamisia, eivätkä monet muutkaan tekijät. Myös autismin ja rokotteiden yhteys tulkittiin huuhaaksi. Samoin lasten ADHD ja diabetes ovat mystisten yhteensattumien tuloksia, ei rokotteiden. Englannissa 10-vuotias ADHD:tä sairastava poika teki itsemurhan saatuaan sairauteensa lääkitystä. Nyt tutkitaan ADHD-lääkitystä, ei rokotteita. Nykylapset ovat runsaasti lääkittyjä ja monien lääkkeiden yhteyttä sairastumisiin ja itsemurhiin selvitellään. Samanaikaisesti rokotteita suojellaan. Ei ole sopivaa arvostella lääkkeitä, joita kaikki saavat, pilvin pimein. Miten niillä voisikaan olla vaikutusta. Paitsi siihen hyvään ja pyhään, johon on jaksettu uskoa.
Eiköhän sitten kun kaikki maailman lääkkeet on käyty läpi, viimeinkin päädytä kysymään jotakin rokotteista. Sitten kun politiikka muuttuu niille vastaiseksi. Kun tuuli kääntyy. Kun tyynen sijaan tulee myrsky, trombi. - Eikö totuus kelpaa
Lähellä totuutta ollaan. Lähempänä kuin uskoisikaan. Avataan tämä totuus kun aika on kypsä.
Vai tutkittua näyttöä kaipaat, etkö vaivaudu etsimään tietoa itse? Luuletko että kaikki tutkittu tieto tuodaan sinulle julki? Älä ole idiootti. Idiootteja käytetään hyväksi.
- kerropa
Voisitko kertoa minulle jonkin laajalti ja todistetusti paremman paremman ehkäisyn kuin rokote, olen kiinnostunut?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi822627On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole522597Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682543Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742443Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl411960Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu561894Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051779Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve221327Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271327Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171158