Naiset ovat juoksijoina parempia ja fiksumpia (kuinka yllättävää). Ikävä kyllä mies, tuo aivoton apina, tulee maaliin ensimmäisenä.
http://www.viikonloppu.com/?p=75195
Uusi tutkimus todistaa taas
9
<50
Vastaukset
- milhouse van houten
Se on hyvä, että sinä sait valita sukupuolesi ennen syntymääsi sinä sukupuolirasisti. ps. toivottavasti itsetuntosi nousi nyt.
- Viiksijuoksijatar
Niin, taas tässä törmätään patriarkaaliseen sortoon. Olympialaisissakin juoksijat taantumuksellisesti saavat mitalit sen mukaan missä järjestyksessä tulevat maaliin. Naiset taas törmäävät juostessaankin lasikattoon, ja naisen tunti on 70 minuuttia.
- Keskiverto
On kuitenkin nostettava hattua sille että nainen ylipäätänsä osaa heittää moukaria, kiekkoa..ym. Ajatelkaa nyt vaikka keskivertonaista, jolle laittaisi yllättäen kiekon käteen. Eihän se keskiverto osaa heittää frisbeetäkään kunnolla.
- uusia tuulia
Vanhat sortavat rakenteet urheilussa on purettava. Kultamitali sille, joka parhaiten onnistuu tavoittamaan juoksijoiden keskinopeuden.
Myös voidaan valita voittajaksi maratoonilla se, joka ensiksi sortuu reitin varteen. Onhan hän antanut kaikkensa. Kisat muuttuvat mielenkiintoisiksi ja ainakin tylsä juokseminen lyhenee huomattavasti.
Samaa voidaan soveltaa työelämässä ja jakaa tulospalkkiot niille, jotka ovat eniten sairauslomilla. Ovathan he feministisen ajattelun mukaan tehneet töitä uupumukseen asti. - Kuukautistaminen
uusia tuulia kirjoitti:
Vanhat sortavat rakenteet urheilussa on purettava. Kultamitali sille, joka parhaiten onnistuu tavoittamaan juoksijoiden keskinopeuden.
Myös voidaan valita voittajaksi maratoonilla se, joka ensiksi sortuu reitin varteen. Onhan hän antanut kaikkensa. Kisat muuttuvat mielenkiintoisiksi ja ainakin tylsä juokseminen lyhenee huomattavasti.
Samaa voidaan soveltaa työelämässä ja jakaa tulospalkkiot niille, jotka ovat eniten sairauslomilla. Ovathan he feministisen ajattelun mukaan tehneet töitä uupumukseen asti.Feministien erikoispalkinto vielä heille jotka "kuukautistavat" samalla kun tekevät hurjia ponnistuksia, oli sitten työssä, urheilussa tai keksintöjen parissa.
Maratonjuoksussa kuulautistaminen on vieläkin tabu. - fcit
Naistennistä on pelattu jo ties miten pitkään. Ja vasta nyt tämä yksi nainen ymmärsi, että kuukautiset vaikuttavat suoritukseen ja nyt se on jonkinlainen tekosyy. Ok, en tiedä oliko Navratilovalla moisia ongelmia ylipäätään.
- kukkaspäivä
fcit kirjoitti:
Naistennistä on pelattu jo ties miten pitkään. Ja vasta nyt tämä yksi nainen ymmärsi, että kuukautiset vaikuttavat suoritukseen ja nyt se on jonkinlainen tekosyy. Ok, en tiedä oliko Navratilovalla moisia ongelmia ylipäätään.
Valttion kuuluu antaa rahaa kun naisella on kuukautiset. Vielä on tasa-arvoon matkaa!
- akkoja_pataan
kukkaspäivä kirjoitti:
Valttion kuuluu antaa rahaa kun naisella on kuukautiset. Vielä on tasa-arvoon matkaa!
Älä naurata narttu, vaan ota munaa poskeen ja pidä turpasi kiinni, huora.
Nainen on syntynyt olemaan orja.
- naistenhakkaaja
Älä akka isottele. Naiset ovat kaikessa huonompia kuin miehet, ja te ämmät tiedätte sen itsekin.
Sitä nainen syntynyt hakattavaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit438255Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834736Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne683552- 552206
Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us181797Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71707Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3621582Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.661253Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791148