Yhdysvaltojen senaatti äänesti siitä onko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa. Läpi meni kanta, jonka mukaan ihminen ei voi vaikuttaa niin suuriin asioihin. Ilmiö on olemassa mutta kun pieni ihminen ei sitä aiheuta, niin ei pieni ihminen pysty sitä estämäänkään.
Kertoo HS pääkirjoitussivullaan.
Kevyet mullat AGW
31
77
Vastaukset
- Hanukka
Mitä hittiä, joko alkoi perääntyminen, silloin pitää aloittaa yleishykkäys ettei AGW
vihollinen pääse pesitymään poteroihinsa.
Ohje laihialaisen sian lihottamiseen joulupöytään halvalla ilman rehua, se potkitaan turvoksiin ja nyt lähenee se hetki Pariisin lopullisten ilmastobeuvottelujen lähestyessä joulun alla.
Hanukka ahon ajattelija.. - Watermelon Man
Ei taida osallistua enää USA ilmastotalkoisiin.
- Sähköyeurastaja
On se totta, piti oikein tarkastaa, tosin pientä paheksuntaa ja katkeruutta
äänestystuloksesta kettutytöltä, ja kotahan suomessakin äänestetään onko järkevää jatkaa tuukirupellointia kun tulevaisuuden kumulatiivinen lasku on paljastunut eikä sen maksamiseen tule olemaan rahaa jollei pureta hyvinvointiyhteiskuntaamme.
"Tämän jälkeen republikaanit kiirehtivät äänestystä siitä, onko ilmiö ihmisen aiheuttamaa. Läpi meni kanta, jonka mukaan ihminen ei voi vaikuttaa niin suuriin asioihin."
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1422072048618 - Greenman
Republikaaneissa on jotain pahasti vialla, tai paremminkin amerikkalaisissa äänestäjissä. Rauhoittavat valheet ovat amerikkalaisille tärkeämpiä kuin ikävä totuus. Yhdysvaltojen ympäristövaliokunnan puheenjohtajaksi tuli Oklahoman pahin ilmastodenialisti republikaanisenaattori James Inhofe. Kuunnelkaa Inhofe puhetta: https://www.youtube.com/watch?v=b4RNWcvjE0Q . Huh, huh. Tässä on TIME-lehden vastike Inhofe puheeseen: https://www.youtube.com/watch?v=KkBqYiuE5fk
- Son moro
Siihen loppui kuin kanan lento agw-löpinät USA:ssa. N-poika ei saa enää yhtään mitään ilmastopuppua läpi, voi enää korkeintaan puhua mukavia ilmastokokouksissa.
- Inho-fee
uskaltaa sanoa ettei keisarilla ole vaatteita.
- Torakan pieru
Se on rankkaa, kun vuosikaudet olet julistanut huhaata ja nyt asia alkaa sinulle paljastumaan.
Koska tunnustat olleesi kusetuksen ytimessä?
- HUH HUH
Aijai, nyt ottaa pipiä ja pahasti ilmastoväellä.
- 0.00001
Ihme porukkaa tuolla rapakon takana. Äänestetään päivänselvästä asiasta. Ja vielä väärä tulos.
- 0892302932039
Alkoholisoitunut amisraakki kuvittelee että tieteen tuloksista päätetään jossain punaniskojen kiväärikerhojen kokouksissa...
RRRRRRRRUUUUUUAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHHHHHHH
Säälittäisi jos ei naurattaisi...- USAn
osallistumisesta ilmastonsuojeluun päätetään valitettavasti senaatissa ja kongressissa.
- Alitalon suunpielet
roikkuu entistä suorempaan alaspäin.
- Sähköteurastaja
Paheksuttavaa äänestämistä syytetään äänestysuloksesta
on siis syytetty siintä että äänestäjät äänestivät väärin.
Hallitusten tilaamien omaa politiikkaa tuekimen poliittisten tutkimusten
sisällön muuttaminen onnistuu ainoastaan äänestämällä toinen tilaaja.
Tästähän eli poliittisesta tutkimuksesta tieteen valekaavussa VTT OY,
SYKE, FMI, LUT ym.ovat saaneet mainetta viime aikoina mielipuolisine
ilmastosatuineen jotka tukevat tämänaikaisen hallituksen AGW ilmastopolitiikkaa, mutta muutos tulee jos äänestäjät niin päättävät.
Toisaalta pitäisi huolehtia että halukkuus tuulirupelloinnin jatkamisesta
tulee vaalikoneisiin äänestäjien nähtäväksi ettei tule äänestettyä tuuliparoonia eduskuntaan tietämättään. - Petteri Pöhönaama
Taitaa tulla synkkä vuosi ilmastoaatteelle. Se on oirooppa pikku hiljaa yksin ilmastovouhkaamisensa kanssa. Yks kerrallaan putos takista napit, Austraalia, Cänädä, USA, Intija... Kiina lupas harkita päästöjen kasvattamisen vähentämistä viidentoista vuoden päästä.
- Hyvä USA
Vihdoin alkaa tulla järkeä mukaan.
- löylyttäjä
Kun Siperia opettaa, niin pakkohan sitä on ottaa järki käteen.
- .4.4.4.4.4.4.4.
Ei taida näille huoltsikan lattialleräkijöille mennä luiskan otsan taa jakeluun se fakta että tiedettä ei todellakaan tehdä poliittisilla foorumeilla.
Jos näin olisi asuisimme edelleen savupirteissä tai roikkuisimme puissa.
Jotkut varsinkin uskontoihin sitoutuneet poliittiset tahot toki pelkäävät ja vihaavat tietoa ja faktoja siitä yksinkertaisesta syystä että eivät niitä ymmärrä - ja siksi että johtajat käskyttävät kieltämiseen; tieto ja informaatio kun aina murentaa massoja hallitsevien valtaa.- heiräkänokka
Menisit Afrikkaan räkimään, siellä sun kaveri on meinaan luiskaotsaiset uskonnon ihmeet savumajoissansa hah!
Ja sun politiikkaa et sieltä löydä muuten kuin kalasnikovin muodossa! - kiljua kanssa
heiräkänokka kirjoitti:
Menisit Afrikkaan räkimään, siellä sun kaveri on meinaan luiskaotsaiset uskonnon ihmeet savumajoissansa hah!
Ja sun politiikkaa et sieltä löydä muuten kuin kalasnikovin muodossa!Lisäksi vielä, muista ottaa kiljupönttö mukaan, ei iske se todellisuus niin pahasti hah!
- **+**
Mitäs jos ne kohta vaikka menee äänestämään siitä onko maa pallo vai pannukakku. Ja pannukakku sattuu voittamaan......tuskin sekään luonnonlakeja muuttaa kuten ei tämäkään.
- Jos näin kävisi
Tuskin antaisivat sen jälkeen rahnaa maapallon ystävien tukemiseen.
- Greenman
Ilmastotieteilijä James Hansen yrittää kertoo faktoja Tea Party Senatorille Ron Johnson: https://www.youtube.com/watch?v=sRZQWBrHnk0 . Valitettavasti republikaaniedustaja ei viitsi kuunnella tiedemiestä, vaan höpöttää jatkuvasti Hansenin päälle. Turha toivo on opettaa republikaaneja tieteestä.
- voi reppanaa
Siis uskonnon levittäminen ei onnistunut?
Voi kyynel... - Hansu kovilla
Koviin oli harmaaksi mennyt Hansu-pappa. Senaattori oli tiukkana, ei antanutkaan jauhaa pjaskaa ja jargonia.
- Ostaisitko tältä mie
Hansu kovilla kirjoitti:
Koviin oli harmaaksi mennyt Hansu-pappa. Senaattori oli tiukkana, ei antanutkaan jauhaa pjaskaa ja jargonia.
Ilkeän katkera esiintyminen, joka on näille ääriuskoville tyypillistä, ei ainakaan paranna uskottavuutta.
- Greenman
Ilmastotieteilijöillä on suuri uskonto: luonnonlait.
- Sähköteurastaja
Siintä huolimatta senaatissa äänestettiin uudet luonnonlait ettei
ihminen pysty vaikuttamaan ilmastoon. - Eelis Permanen
Sähköteurastaja kirjoitti:
Siintä huolimatta senaatissa äänestettiin uudet luonnonlait ettei
ihminen pysty vaikuttamaan ilmastoon.Miten kävisi jos Suomen parlamentti äänestäsi tuosta?
- Siellä senaattorit
siemailee konjamiinia ja läpsii yläfemmoja kun äänestäjät tarpoo pian metrisissä kinoksissa. Hanssenilla taitaa mennä kuin Kalle Tappisella aikoinaan: "Mutt' saapui uusi aamu. Ja kalpeena kuin haamu. Nyt hotellissa yksin istuu Kalle Tappinen..."
- kuumaa keliä
Ja ne metriset kinoksethan johtuvat ilmaston lämpenemisestä, kuten palstalla on kerrottu jo moneen kertaan.
- löylyttäjä
Tuo kuva kertoo kaiken.
http://clutterinclarityout.com/wp-content/uploads/2010/11/Stop_global_warming_sign_under_tons_of_snow1.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337401Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e804376Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne582877- 552146
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281689Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71667Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3451433Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131292Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581099Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2711041