Tapailtavana MURHAAJAN VELI

Murder2

Moi.

Haluan kuulla mielipiteitä. En ohjeita enkä totuuksia, nyt ennen ku kukaan tulee sanomaan että päätä ite, älä tänne tuu kyselemään :) Päätän tottakai itse ja mun ajatustapa ratkasee. Haluan silti kuulla mielipiteitä.

Olen siis alkanut tapailla miestä. Puheeksi on tullut luonnollisesti meidän perheemme. Omani on aivan normaali/tavallinen hyvin toimeentuleva. Miehen perhe onkin sitten aivan toisenlainen. Kukaan heistä miehen itsensä lisäksi ei ole korkeakoulutettu. Mies on. Yksi miehen lähisukulaisista on skitsofreenikko. Toinen lähisukulainen istuu elinkautista vankilassa murhasta.

Mies itse on vaikuttanut oikein hyvältä/normaalilta tapaukselta. Tpsi mukava, fiksu, tasapainoinen. Tullaan hyvin juttuun. Mutta toi perhetausta vähintäänki hämmentää minua. Ehkä jopa pelottaa. Omille vanhemmilleni sen kertominen että miehen veli on murhaaja?

Eihän tokikaan ketään voi tuomita muista kuin omista teoistaan. Aikuinen ihminen vastaa itse omista teoistaan eikä mies ole vastuussa veljensä teoista. Silti minua epäilyttää tapailla tätä miestä. Harmi, tuntuu väärältä antaa veljen tekojen vaikuttaa tähän syyttömään mieheen. Mitä itse ajattelisitte asiasta? Miten toimisitte?

Kiitos asiallisista vastauksista.

3

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sndkgslsk

      Murhaajia on monenlaisia. Joku on voinut saada pedofiilin kiinni lapsen kimpusta ja lyönyt kirveen hänen päähänsä ja joutunut vankilaan ja leimaantunut murhaajaksi... Ei siinä voi paljoa syytellä. Kyllä siinä seurassa uskaltaisin edelleenkin olla, eli tekojen syyt vaikuttaa myös itse tekoja arvostellessa. Moni muukin on pahantekijä, mutta ei ole jäänyt kiinni. Ehkäpä miehesikin on murhaaja?

      Toisaalta on myös murhaajia jotka on vaarallisia ja voivat suuttua vaikka jonkun vahingon sattuessa. Itse sain yleensä veljeltäni turpaan jos vain minulla oli joku oma mielipide. Siinäpä mietit sitten mutta voisit sitä vankilaan joutumisen syytä kaivella tarkkaan ainakin jos mahdollista.

      Skitsofreniasta en paljoa tiedä mutta voihan se arveluttaa. Ei tässä kumminkaan täydellisiä olla joten ei se ehdoton karkote ole. Eiköhän hänellä ole joku lääkitys jotta pysyy aisoissa.

      Ymmärrän kyllä hämmentyneisyytesi. Kokonaiskuva vaikuttaa sellaiselta että miehesi kuuluu tietynlaiseen "tuoteperheeseen" ja vaikka ei vielä ole tullut ilmi niin ikävyyksiä voi ilmetä myöhemmin. On hyvä jos olet hengellinen ihminen ja tajuat tilanteen hengellisen luonteen, mutta on ne silti hankalia ratkottaviksi.

    • ossipa

      Miehen lähipiirissä on skitsofrenia , samoin veli voi potea samaa vaivaa, jos istuu murhasta vankilassa. Sinuna katselisin vähän tarkemmin, ennen kuin ryhdyt vakavaan suhteeseen. Muistaakseni osa mielenterveysongelmista saattaa vaikuttaa.. geeniperimä ehkä ainakin skitsofrenian osalta.

    • miuhka9

      Skitsofrenia ei ole mikään ongelma. Se pysyy lääkkeillä kurissa, eikä välttämättä ilman lääkkeitäkään ole mikään "hullu". Minulla suvussa on varmaa kaikki mielenterveysongelmat, siskolla skitsofrenia. Ei päältäpäin huomaa ja fiksu on myös (ei mikään salkkareiden marianna) :) Toi murha juttukin on vähän niin ja näin.. Kaikki pitää suhteuttaa. itse tunnen myös henkilöitä joiden sukulaisia on istunut taposta lähinnä. Hyvästä ja huonosta syystä, mutta ihmisiä he ovat olleet. Mies ei ole kuitenkaan murhaaja, eikä skitsofreenikko. Luottaisin vaistooni. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      250
      2421
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1595
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1404
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      59
      1285
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1202
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1132
    7. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      978
    8. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      81
      962
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      922
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      99
      815
    Aihe