Moniongelmainen mt-potilas yhteisövainoaja naapuri

gs-rottavihaaja

Jos ihmisellä on psykoosia, oppimisvaikeuksia, mahdollisesti down, ja lähes kaikki mt-ongelmat mitä voi olla.
Pahin ongelma on kuitenkin täydellinen pahuus, eli yrittää saada kaikki mukaansa johonkin ajojahtiin. Tähän tyyliin, mitä joku erityiskoulussa opiskellut ihminen näkee muissa, mutta ei itsessään, vaikka on itsekin vainoamisesta saanut rikosilmoituksen, leimaa toisia pedofiileiksi, ym ajojahteja järjestää, mutta kuitenkin näkee aina itsensä uhrina.

http://toivoaparemmasta.vuodatus.net/

Mistä johtuu, että ennen vanhaan mt-potilaat eivät olleet manipuloivia piruja, vaan tavallisia kylähulluja, jotka erotti muista ihmisistä? Nykyään he saattavat esittää normaalia uhria, koko ajan juosten supattaen ja häiriköiden ja syytellen muita omista tekosistaan.

Kuka on vastuussa siitä, että sairaita psykopaatteja asuu rauhallisilla asuinalueilla?

15

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alkuperäinen

      sunnuntai, 5. lokakuu 2014
      Kun koulu/opettaja ei ymmärrä totuutta asioista
      Puhun nyt eräästä ammatillisesta erityisoppilaitoksesta jossa sekä minä, että monet kaverini on nuorempina oltu, minä suoritin siellä ensimmäisen ammattitutkintoni ja myöhemmin kävin koulua myös aikuiskoulutuskeskuksella. Koska se on erityisoppilaitos, niin monenlaista porukkaa sinne mahtuu. Se vaatii opettajilta ja muilta työntekijöiltä viisautta kohdata sellaisia hyvinkin paljon toisistaan poikkeavia ihmisiä ja toki ihan ymmärrettävää on, että opettajakin erehtyy ja joutuu helposti hämmennyksiin siinä, kun on osa opiskelijoista todella erikoisia.



      Minulle kävi niin, että satuin luokalle, jossa oli nuori nainen ja hänen poikakaverinsa joilla oli ongelmia asenteessa muita kohtaan ja käytöksessä. Nuori nainen oli koulukiusaaja ja vaikka hän omassa blogissaan sitä kirjoittelee, että ei ymmärrä eikä hyväksy koulukiusaamista, niin se oli häneltä vain ovela jekku saada ihmiset pitämään häntä jollakin tavalla uhrina. Hänen poikakaverinsa oli meidän luokalla n.s koeajalla, että jos hän kiusaa jotakin luokalla, hän joutuu sieltä pois. Hän kiusasi ja sen vuoksi opettaja ja koulutusjohtaja antoivat hänelle koulusta potkut. Hän oli aiemminkin käyttäytynyt koulussa väkivaltaisesti.


      Tässä kopsattu häirikön ja vainoajan blogista. Näkee tämän ongelman muissa, mutta ei itsessäänsamaa.

      Hänen tyttöystävänsä oli hyvät sosiaaliset taidot omaava, mutta erittäin kiero ja epärehellinen luonteeltaan. Hän kyllä omassa blogissaan arvostelee niitä mitkä kiusaa muita koulussa, mutta hän itsekin on kiusaaja eräällä ovelalla tavalla. Hänen taktiikkansa on, että hän kiusaa muita ihmisiä haukkumalla, eristämällä porukasta ja puhumalla todella uskottavasti pahaa uhristaan. Hän vetää siihen heikommat mukaansa ja ne heikommat joita hän mukaansa vetää, niin hän löytää aina heikot kohdat mitä käyttää hyväkseen. Joittenkin kohdalla hän käyttää hyväkseen näkyvää kehitysvammaa ja vetoaa siihen, toisten kohdalla taas puutteellisia sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ja sairaudesta johtuvaa puutteellista kykyä tulkita muita ihmisiä.





      Hän osaa olla niin uskottava, että hän kääntää omat tekonsa muitten syyksi. Minun kohdalla hän teki tämän tempun koulussa ja lavasti minut syylliseksi asiaan jota en ole edes tehnyt vaan hän itse teki. Ikävä kyllä, opettaja uskoi häntä koska hänellä on niin hyvät sosiaaliset taidot. Sosiaaliset taidot eivät tarkoita aina samaa kuin luotettavuus. Joku sosiaalisesti taitava voi olla hyvinkin kiero ja juonikas ihminen mutta joku, jolla on sairaudestaan johtuen vaikeuksia sosiaalisissa taidoissa, voi olla hyvinkin rehellinen ihminen. Sosiaaliset taidot ja hyvyys eivät kulje käsi kädessä.





      Tuo nuori nainen piti tapanaan puhua minulle pahaa myös muutamasta lääkäristä jotka me kumpikin tunnetaan, kirurgista ja terveyskeskuslääkäristä ja heille olen kertonut sen, että pahaa on heille puhunut tuo potilas ja nimeltä kyllä mainitsin heillekin hänet ja kerroin hänen tempuista heillekin. Tuo nuori nainen joka edellisessä koulussa oli meidän luokalla, puhui pahaa myös eräästä naisesta, jolla on Downin syndrooma. Minä sain ikävä kyllä pitkäksi aikaa kyseisestä naisesta väärän kuvan noitten panettelujen vuoksi. Sitten nyt tänä syksynä pyysin tuota Down-naista kaveriksi facebookissa ja hän osoittautui aivan ihanaksi ihmiseksi eikä yhtään sellaiseksi mitä hänestä eräs ihminen jonka nimi alkaa kirjaimella J, väitti.



      Se Down-nainen kertoi minulle, että J on kiusannut häntäkin aikoinaan erityisammattikoulussa ihan samalla tavalla kuin mitenkä minuakin. Eli nyt kannattaa opettajien miettiä, että ketä syyttää ja mistä ja lopettaa sosiaalisten taitojen puutteen tai jonkun sairauden tai vamman omaavan ihmisen pitäminen syyllisenä ja kannattaa miettiä, onko luokassa joku joka on luonnevikainen ja siksi panettelee.



      Eräs meidän luokalla ollut Down-henkilö joka oli J:n kaveri, on nyt poistanut J:n kavereistaan eli nyt viimeistään se on totuus, että KUKA itse asiassa olikaan se kiusaaja. Siinäpä miettimistä myös meidän entiselle opelle!

      • Aloitauudestaan

        En ymmärtänyt tuosta yhtään mitään.

        Kerro muutamalla sanalla mikä riivaa uudestaan.


    • alkuperäinen

      Tuossa siis selostaa jostain toisesta henkilöstä, vaikka itse on aivan samanlainen.

    • lainausta

      Lainaus toisaalta :
      Yksi asia, mitä ei koskaan voi liikaa painottaa, on, että psykopatia on ainoa mielisairaus, joka voidaan todentaa tieteellisellä kokeella, nimittäin aivojen magneettikuvauksella. Se näkyy poikkeavuuksina aivojen tunnealueilla, ts. psykopaatilta puuttuu aivan konkreettisesti kyky empatiaan. Ja kun empatia on se, mikä tekee ihmisestä inhimillisen, niin psykopaatteja ei voi siinä mielessä sanoa edes ihmisiksi. Niiltä puuttuu kokonaan aito minä, ja niillä on vaan erilaisia rakennettuja ja tekaistuja persoonia milloin mihinkin tarkoitukseen.

      Johtava asiantuntija Robert Hare on kuvannut psykopaatteja "lajinsisäiksi saalistajiksi", koska sitä ne ovat. Psykopaatit etsivät aina vain kohteita, ns. narsistisia lähteitä, joihin kohdistaa sadismia ja joista imeä pois elämänenergia. Tätä sanotaan myös "psyykkiseksi vampirismiksi", ja nämä nykyään niin suositut vampyyritarinat ovat, mitä suurin osa ihmisistä ei ymmärrä, nimenomaan allegoria psykopatialle. Vampyyri imee uhristaan elämänenergian fyysisesti, psykopaatti tekee sen pääasiassa psyykkisesti manipuloimalla ja "kaasuvalottamalla".

      http://psychcentral.com/news/2012/05/11/scans-show-psychopaths-have-brain-abnormalities/38540.html
      http://en.wikipedia.org/wiki/Persona_(psychology)
      http://en.wikipedia.org/wiki/Gaslighting

    • lainausta

      Sociopaths frequently use gaslighting tactics. Sociopaths consistently transgress social mores, break laws, and exploit others, but typically, are also charming and convincing liars who consistently deny wrongdoing. Thus, some who have been victimized by sociopaths may doubt their perceptions.[7]

      Some physically abusive spouses may gaslight their partners by flatly denying that they have been violent.[4]

      Gaslighting describes a dynamic observed in some cases of marital infidelity: "Therapists may contribute to the victim's distress through mislabeling the woman's reactions. [...] The gaslighting behaviors of the husband provide a recipe for the so-called 'nervous breakdown' for some women [and] suicide in some of the worst situations."[8]

      Gaslighting may also occur in parent–child relationships, with either parent, child, or both, lying to each other and attempting to undermine perceptions.[9] Furthermore, gaslighting has been observed between patients and staff in inpatient psychiatric facilities.[10]

      Some of Sigmund Freud's conduct has been characterized as gaslighting. Regarding the case of Sergei Pankejeff, nicknamed the "Wolf Man" due to his dream featuring wolves that he discussed extensively with Freud, Dorpat wrote, "Freud brought relentless pressure on the Wolfman to accept and to confirm Freud's r

    • psykopaateista

      Psykopatian hoito on vaikeata, aikaa vievää ja

      kallista, ja psykopaatin tutustuttamista tunneelämäänsä

      voi verrata vaikeudeltaan Graalin

      maljan etsintään (Hare 1999). Jokseenkin kaikkia

      psykiatrisen hoidon menetelmiä on kokeiltu

      tuloksetta. Pikemminkin näyttää siltä, että

      ainakaan aikuisiän psykopatiaa

      ei pitäisi ryhtyä hoitamaan.

      Terapeuttista yhteisöä ja ryhmässä

      tapahtuvaa kokemusten

      läpikäyntiä on kuvattu vahingolliseksi

      koska psykopaateilla

      on kyky oppia hyödyntämään

      hoidon piirissä saamiaan oivalluksia

      muille haitallisella tavalla.

      Rikoksen uusimisen riskin on havaittu

      suurentuneen hoitoa saaneilla

      verrattuna hoito-ohjelmien

      ulkopuolelle jääneisiin. Hoidon

      epäonnistuminen selittynee sillä,

      että psykopaatti ei tunne tarvetta

      muuttaa käyttäytymistään – hä-

      nellä ei ole syyllisyydentunnetta ja ahdistusta

      käyttövoimaksi hoitomotivaatiolle. Nuorten

      psykopaattien hoidossa ympäristön täydellinen

      muuttaminen ja runsaiden voimavarojen sijoittaminen

      psykopaattisen käytöksen poistamiseen

      ovat tuottaneet tilapäisiä muutoksia, mutta vaikutuksen

      on huomattu kadonneen iän myötä

      (Hare 1999).

      Lopuksi

      Psykopatia näyttää siis olevan perinnöllisten tekijöiden

      ja ympäristöolosuhteiden määräämä

      häiriö, jolle ovat ominaisia aivojen rakenteelliset

      ja toiminnalliset poikkeavuudet sekä perifeerisesti

      mitattavissa olevat autonomisen hermoston

      toiminnan poikkeavuudet.

      Rangaistuksista

      oppiminen on kehnoa,

      mikä kuvastuu rikosten

      uusintana. Psykopatian

      mieltäminen pahuudeksi

      oikeuttaa rankaisemaan,

      ja määritteleminen sairaudeksi

      taas edellyttää hoitomahdollisuuk­sien

      selvittämistä. Parantavaa hoitoa ei tunneta.

      Psykopatia on otettava huomioon hoidettaessa

      muita samanaikaisia häiriöitä, erityisesti skitsofreniaa.

      Psykopatiaa ei voida pitää »uranvalintana»,

      jos psykopaatti on saanut myötäsyntyisesti tai

      varhaislapsuudessa erikoiset ominaisuutensa

      Psykopatia

      y d i n a s i a t

      ➤ Nykytutkimuksen mukaan psykopaateilla esiintyy frontaalisten

      ja temporaalisten aivotoimintojen häiriöitä,

      jotka liittyvät käyttäytymisen säätelyyn ja oppimiseen.

      ➤ Psykopatiaan ei tunneta hoitoa; pikemminkin tunnetut

      psykiatriset hoitomuodot ovat vasta-aiheisia.

      ➤ Psykopatian aste ennustaa hyvin rikosten uusimisen

      riskiä erityisesti miehillä.

      ➤ Psykopatiamittari tulisi ottaa käyttöön psykoosipotilaiden

      väkivaltariskiä arvioitaessa.

      Hoidon epäonnistuminen

      selittynee sillä,

      että psykopaatti ei

      tunne tarvetta muuttaa

      käyttäytymistään

      2374

      eikä niitä ole hoito- ja tukitoimin kompensoitu

      kasvuiässä. Toisaalta muutkaan perinnölliset sairaudet

      eivät oikeuta toimimaan mielivaltaisesti.

      Syyntakeisuuden määrittämiseksi tarkastellaan

      kykyä ymmärtää tekojen merkitystä ja seuraamuksia

      sekä kykyä säädellä käyttäytymistä. Tavallisesti

      psykopatia sinänsä ei alenna syyntakeisuutta,jos älylliset edellytykset ovat riittävät ja

      käyttäytymisen säätely toimii tutkimusolosuhteissa.

      Psykopatian asteen määritys olisi otettava

      systemaattiseen käyttöön oikeuspsykiatristen

      potilaiden ja vankien vaarallisuutta ja väkivaltaisuusriskiä

      arvioitaessa.

    • Metsää

      Yksinkertainen vastaus: EI MENE SIIHEN MUKAAN.

      Ihmisen älykkyys osamäärää mitataan siinä mitenkä osaa käsitellä erilaisia ihmisiä. Kaikilla meillä on jotain ongelmia, toisilla näkyy ulospäin ja toisilla ei.

      Omia ongelmiaan ei näe jos keskittyy pelkästään toisiin ihmisiin.

      Valitettavasti tämän elämän keskittyminen omaan itseensä tuo montaa ongelmaa muiden lisäksi. Ei näe metsää puilta.

      • Jotainjonähnyt

        Kaikilla meillä on jokin vamma, toisilla se näkyy ulospäin ja toisilla ei, toisilla pahin vamma on asenne vamma.

        Hyvin harvoilla on kykyjä käsitellä erilaisia ihmisiä ja sellaisen pitää olla erityisen herkkä. Suurin osa ihmisistä vain kuvittelee olevansa sosiaalisia ja sellaisissa kuvitelmissa he pysyvätkin loppuelämänsä.

        Ensin pitää noin yli puolet selvittää omista ongelmistaan niin että ollaan voiton puolella ennen kuin voidaan toisen ongelmia hoitaa.

        Ensin pitää tuntea itsensä että näkee metsän puilta.

        Ollakseen suvaitsevainen pitää olla montaa monenmoista oman itsensä ongelmaa oltu selvitetty.

        Leikkauksen jälkeen kun sain lisä osaa kroppaan niin vasta tajusin kuinka epätäydellisiä me ihmiset onkaan. Ylimielisyyteni jäi sinne leikkauspöydälle ja säälien ihmettelen niitä ihmisiä joillekka ei tule koskaan niin mitään vastoinkäymisiä että metsää puilta näkisi tai toisteppäin. Ihan mitenkä vain niin on tyhmän ylimielisiä ihmisiä niin pilvipimein tässä maailmassa ettei tosikaan.


    • gsrottavihaaja

      Miehellä on vakavia mielenterveysongelmia, sekä on puhdas psykopaatti, nainen on aikuinen patologinen koulukiusaaja, joka ei kykene muuhun kuin tuijottamaan muita ja tarkkailemaan ja koko ajan pitää etsiä kohdetta, jota yhdessä naurettaiviin muiden kanssa tai johon suunnattaisiin vihakampanja.
      Mm. toisten verhojen kiinni oleminen näitä häiritsee, koska he eivät näe tarpeeksi. Ja huom. Itselläni kesti vuosia tajuta, että nuo ovat noin uteliaita, koska kukaan ei ole koskaan aiemmin minuun mitään huomiota missään asunnossa kiinnittänyt ja kenenkään kanssa ei ole mitään ongelmia ollut.

      Ikinä en menisi mukan tuollaiseen, oksennan jo kimeästä äänestä, joka kuuluu tauotta.
      Tämä yhteisövainoamisen järjestäjä on elisalla töissä, joten pystyisi hyvin ja osaamista olisi ihmisten netin seurailuun.

      • Siismitätarkoitit

        En aivan ymmärtänyt


    • 444444444444

      Tiedät varmaan hyvin, että tuohon yhteisövainoon nimenomaan kuuluu valheellisten mt-diagnoosien kirjoittelu. Ei kukaan joka olisi "mt-häiriö" organisoi mitään.

      Eikä yhteisövainon ideassa muutenkaan ole monikkoa "toisia" vastaan mitään vaan yhteisövainot suoritetaan kaikista suurimmalla raukkamaisuudella yhtä sellaista ihmistä vastaan, jonka esim. kristillinen vakaumus kieltää kilauttamasta osallisen leulaluuta keuhkoihin asti rikki. Samalla viranomaiset ilmeisesti tuntevat ylemmyyden tunnetta kun joukolla aiheuttavat jonkun ihmisen kuoleman, kun vastapainona olisi vaatimus suorittaa vain lailla velvoitettu tehtävä.

      • Aivansekavaa

        En saanut tuosta yhtään selvää


    • Kaikillaonogelmiajapaljo

      Vain sinä olet siitä vastuussa kun toimit niin että saat tällaiset puolet ihmisistä esiin.

      Voi vitun rauhallinen asuinalue ja lintukoto, missä menneessä ajassa oikein aiot asustella?

      Ketään ei vainota jos et anna SYYTÄ siihen niin että kerro mistä ja miksi tämmöinen on saanut alkunsa.

      KAIKISSA ihmisssä on vikaa ja minunkin mielestä jokainen joka ei elä niin kuin minä on sairas psygopaatti tai paatti. Mitenkä tunnistaa psygopaatti ja narsisti. Siinähän on ihan tavallisella tallaajalla ihmettelemistä jos varsinkin itse ihan on psyko ja narsisti.

      Missä on rauhallinen asunalue? En ole nähnyt missään muuta kuin uskovaisten alueella ja ihan sairaita nekin. Omaisuutta kerätään ei juhlita ikinä muuta kuin bibliaa luetaan yötä päivää. Niiden kanssa ei tule millään ilveellä toimeen tavallinen ihminen. Niin saatanan erikoisia ne ovat.


      Esimerkiksi nämä voivat olla tyypillisiä narsistiselle persoonallisuustyypille:
      •Itsetunto rakentuu suureellisten fantasioiden varaan.
      •Kumppanina vaikea. Joskus pinnallista viehätysvoimaa.
      •Lue lisää: Miksi naiset rakastuvat renttuihin?
      •Ylimielisyys ja röyhkeys suojelevat ihmisen huonosti rakentuneen itsetunnon erittäin haavoittuvaa ydintä.
      •Tämä ihmistyyppi ei parane sillä, että heille annetaan jyrkkää palautetta, sanoo Lauerma.
      •Suuret käsitykset itsestä, saavutusten liioittelu.
      •Keskittyminen mielikuviin omasta rajattomasta menestyksestä, voimasta, rakkaudesta jne.
      •Usko omaan ainutlaatuisuuteen. Vain erittäin huomattavat henkilöt ja instituutiot ymmärtävät henkilön itsensä mukaan häntä. "Tällaisen ihmisen on vaikea ottaa apua vastaan hyvältä terveyskeskuslääkäriltä. Hänhän näkee ympärillään vain kyvyttömiä, tyhmiä ihmisiä", valaisee Lauerma.
      •Korostuneen ihailun vaatiminen. Kokee ansaitsevansa erityiskohtelua.
      •Muiden hyväksikäyttö. Empatian puute.
      •Kateus tai uskomus siitä, että muut ovat kateellisia.
      •Kriteerit ovat löyhiä. Mikä määrä poikkeavuutta täyttää kriteerin, miettii Lauerma.
      •Lue tietopaketti narsismista

      Esimerkiksi nämä saattavat kertoa psykopatiasta:
      •Pidäkkeettömyys.
      •Tunnekylmyys.
      •Voi olla ensikontaktissa erittäin miellyttävän ja luotettavan tuntuinen. Naamioituva häiriö.
      •Joskus psykopaattinen ja narsistinen persoonallisuushäiriö ovat samassa ihmisessä – mutta eivät välttämättä.
      •Hidas aivosähkötoiminta. Heikot kortisolivasteet. Heikko autonominen reagointi. -Hyviä ”erikoistilanteiden miehiä” ja tarkka-ampujia, koska käsi ei vapise, sanoo Lauerma.
      •Heikko serotoniiniaineenvaihdunta.
      •Poikkeava vireystilan säätely. Syvintä univaihetta voi olla hyvinkin paljon verrokkeihin verrattuna, mikä on täysin päinvastainen löydös kuin monissa muissa psykiatrisissa sairauksissa.
      •Krooninen ikävystyneisyys. "Tavallinen elämä on tuskastuttavaa. Postimerkkeily tai posliininmaalaus ei iske", kuvailee Lauerma.
      •Lipevyys, patologinen valehtelu, impulsiivisuus.
      •Vastuuttomuus, petkuttaminen, manipulointi.
      •Tunteiden pinnallisuus. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto.
      •Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen.
      •Myös naisilla esiintyy psykopatiaa.


      http://www.terve.fi/80147-mista-tunnistaa-narsistin-ja-psykopaatin-laakari-kertoo

      Mieti mitä olet tehnyt saadaksesi vainoajan kimppuusi vai onko naamavärkkisi ollut vain vääränlainen tai kengän asentosi. Voisiko "kissan pöydälle nostaminen" auttaa asiaa ja keskustella järkevästi.

      • Vainoaja.on.psykopaatti

        Vainoaja on mieleltään sairas samalla tavalla kuin sinä. Hänoikeuttaa tekonsa samalla tavalla kuin sinä, ja kaikki kiusaajat, vetoamalla siihen, että uhrissa on joku vika.
        Vaikka sellainen että ei näe kiusaajissa mitään hyvää.


      • Vituttaanäätyypit

        Kaikkihan me olemme sairaita ihmisiä tavalla tai toisella.

        Minua on jumalauta kiusattu koko elämäni ajan ja pääasiassa lapsettomuusvalintani johdosta. Kun elän erilailla kun suurin osa niin sehän on vituttanut ja suivaannuttanut monia.

        Ihmisten sairas ja ahdasmielisyys on tullut harvinaisen tutuksi ja pääasiassa naisten.

        Täytyy sanoa että monilla oma elämä on niin vittumaista ja pakkotahtista ettei siinä voi olla muuta kuin katkera lapsettomille. Ja silti he ovat sen paska elämänsä itse valinneet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3727
    2. 208
      3029
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2584
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2034
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1465
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      174
      1374
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1347
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1328
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe