Kysykää vaikka Väkkärän alueen asukkailta miten urakka sujui ja kuinka joutuisasti.
Toivottavasti on laatukriteereitä myös painotettu Kouvolan sopparissa ettei mennä pelkällä hinnnalla sopimaan asioita. Muuten 10vuoden päästä löydetään nämä tehdyt virheet ja silloin tekijä on jo poistunut alalta. En syytä Vesihakaa mutta ei ollut helppoa Väkkärässäkään.
Vesihaka Oy
8
627
Vastaukset
- tihrusi
Seurasin erään vesiosuuskunnan putkiasennuksen. Noin kolmasosa liitoksista vuoti eli lähteitä syntyi tiuhaan. Putki olisi pitänyt koeponnistaa ja muutoinkin paineistaa ennen täyttöä. nyt mentiin uusilla ohjeilla.
- mohrusi
ootko tehny asialle mitään muuta ku kirjottanu tänne? esim. edes ottanu yhteyttä johonkin sinua enemmän aikaansaavaan yksilöön?
- tihrusi
Kävin kuvaamassa lähteet. Muutoin asia on tilaajan että tekijän välinen.
- Asukas.ihmeissää
Outoa, että näin asukkaana kadulla jossa Vesihaka Oy:n(Lahti) uakoi, ei kyllä vuodon vuotoa ollut. Urakka meni ihan nappiin. Täytyy nyt muistaa, että Vesihaka Oy urakoi siellä viime kesänä. Tänä vuonna Vesihaka ei siellä ole ollut töissä. Pistäppä kuvia julkisesti jakoon niin katotaa niitä vuotoja. Vesihaka Oy(Lahti) urakoi nämä kadut: Tuomikuja, Pajupolku, Haapakuja, Leppäkuja, Katajakuja, Saunakuja ja Venetie.
- vaihtoe
Katuosuudet on helppoja. Siellä pitää putki katketa kokonaan että vesi ylös nousee. Mutta mennäänpä saviselle alueelle. Siellä vesi ei solahda hiekkaan vaan nousee pintaan.
- Vesihakan_asentaja
15km painelinjaa tuli tehtyä Vaalimaalle ja vuotoja 0. Kyllä meillä on ammattitaitoa. Se on niin hyvä huudella täällä netissä kaiken maailman asioita, joista ei mitään tiedetä. Tämäkin ketju sai varmaan alkuunsa siitä, kun joitan kismittää Kouvolan päätös valita Vesihaka.
- kouvolaintheass
väkkärän pskahousut, eli vain yksi pskakuusaan porukkaa.
pskahousukouvostoliitto jeah! - Asiasta_tietoinen
Kouvola itse urakoi Väkkärientien siellä, joka ei menny ihan putkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233500- 122316
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301463- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101291- 141236