Öljyn merkitys vajaamoottoreissa

505000km

Lainaus

"Jotkin autonvalmistajat ovat tehneet sopimuksia öljymerkkien kanssa.Kun kuitenkin tiedetään että joidenkin öljymerkkien lisäainepaketti ei varsinkaan kondenssiveden hallinnan puolesta sovellu joihinkin auto- ja moottorityyppeihin, meillähän on ollut muun muassa pakkaskeleillä huohottimien tukkeutumisia jotka johtuivat öljymerkistä/-tyypistä.Kun nykyiset öljyt ovat todella ohuita, ei ihme että ylipitkiksi vedettyjen huoltovälien välillä öljynpinta laskee.Nykyautoissa on yritetty selvitä myyntimiesten ylivenyttämästä huoltovälistä ja öljynkulutuksesta kasvattamalla öljytilavuus kaksinkertaiseksi vanhempiin autoihin nähden.Kun uudet öljyt ovat lisäaineistukseltaan paremmin syöpymistä estäviä, yhdessä valmistustekniikan ja materiaalien kehityksen kanssa on syntynyt myytti että uusimmat öljyt ovat parempia kuin vanhemman tyyppiset.Myytti ei kuitenkaan pidä paikkaansa.Viimeinen hyvin voiteleva öljyluokitus oli SL jonka jälkeiset esim SM ja SN ovat jo liian huonoja vanhempien autojen moottoreille.Kyseessä on asia josta ei ole ollut paljoa puhetta edes alan piirissä.
Polttomoottori kuluttaa aina tietyn määrän öljyä suhteessa poltettuun polttoainemäärään.Jos öljynpinta ei laske huoltovälillä ollenkaan, se tarkoittaa että öljyyn on sitoutunut poistuneen öljymäärän verran vettä ja polttoainetta.Tämä kertoo liian alhaisesta öljyn käyntilämpötilasta joko suunnitteluvirheen vuoksi tai liian vähäisen moottorin kuormituksen vuoksi, eli esim lyhyitä talviajoja.
Uutisessa mainitut todelliset öljy"rosvot" ovat joko suunnittelu- käyttö- tai valmistusvikaisia.
Nykyinen tarve pienikitkaiselle moottorille tekee männän tiivistämisestä haastavaa.Vastaiskumoottorin vieläkin haastavampaa..."

http://www.hs.fi/autot/a1305967192979

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rasvaakoneeseen

      Jassoo vai sil viisii?

    • forforre

      Subarun 2,0 boxeri kuluttaa vajaan litran 15 tkm huoltovälillä.
      Ei siis tarvitse lisätä.

    • teboiltdi

      Ilmankos TDI koneet kestää kun laittaa Teboil dieselsyn öljyä ja vaihtoväli 15tkm.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1448
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1002
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      715
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      670
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      608
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe