Onkos kukaan ottanut varapaikkaa vastaan, siis senkin uhalla että joutuu ensikertalaiskiintiön ulkopuolelle? Jos on tarpeeksi hyvä, niin pääsee kyllä lääkikseen vaikka minikiintiöstä. Yhtään ei vaan viittis uhrata aikaa tyhjänpäiväisyyksiin, vaan tekis mieli mennä opiskelemaan alaa josta on iloa ensi kevään pääsykokeeseen. Ja jos ei pääse, niin voi vaikka käydä tän vara-alan loppuun.
Varapaikan vastaanottaminen
6
50
Vastaukset
- Lääketyoksi
Nyt lääkiksen ulkopuolelle jääneet! Älkää ottako mitaan varasuunnitelmia käyttöön. Ensi vuonna on 65 prossan kiintiö ekaluokkalaisille, joihin kuuluvat myös tänä vuonna rannalle jääneet.
Vallankin ne. jotka ovat korkeintaan 5 pinnan pääsyn rajamailla: ensi vuonna se menee läpi, kunhan kertailee ja viisastuu vuoden verran.
Sympatiani kaikille niille muutaman kymmennyksen rannalle jääneille! Lähisukulainen pääsi naftisti rajan paremmalle puolelle. Koko suku on riemuissaan yhtä dementoitunutta lukuun ottamatta. Mutta hänkin kyllää olisi, jos jotain tajuaisi.
Ensi vuonna menee läpi vähemmällä rutistuksella, mutta vähällä se ei mene kellään. Pojat, nyt ottakaa ruotsi agendalle yo-kirjoituksissa. siitäkin saa lähtöpisteitä! - Säästöäsekin
En vieläkään tajua, miksi lyhyiden aineiden kirjoittajat ylipäätään yrittävät lääketieteelliseen. Siellähjän on täysi tekeminen niilläkin, jotka asiasta jotakin tajuavat.
Heti varasuunnitelmat käyttöön kukkaismatemaatikoille, koska oikotietä lääketieteelliseen ei ole. On se vain tietysti hienoa sanoa, että mää niin ku lääkikseen.
Käykää katsomassa tämän vuoden koettakin. Ei sitä oteta niin ku sillai -tuntumalla, jos ei ole substanssia yläpäässä. Alapäällä ei mennä ensinkään, vaikka kuin olisi anatomia hallussa empiirisestikin.
Siis säästäkää sensoreitten vaiva. Heillä on riittävän hauskaa lukiessaan idioottimaisia vastauksia päivätolkulla. Arvatkaa, kaipaavatko he fiktioita yhtään enempää.
Ihmettelen vuodesta toiseen yrittäviä päätä seinään iskeviä nuoria. On muutettava tasoa tai alaa. Tulisko tällaisesta tumpelosta mitään lääkäriä, joka ei edes tunne itseään? - LK2014
Kysyit tuleeko tumpelosta lääkäriä jos ei tunne itseään. Vastaan, että kyllä tulee ja monta olen tavannut.
Ei se, pärjääkö lukiossa tai pääseekö lääkikseen tee ihmistä millään tavalla "spesiaaliksi". Ihan samat ongelmat ne on lääkiksessä kuin lääkäreilläkin; huonoa opintomenestystä, alkoholi yms päihteet, hoitovirheet, ihmissuhdeongelmat jne. Eli ammatti ammattien joukossa. - Eivoimitään
Pieneksi käy marginaali ensi vuonna muille kuin ensikertalaisille: 20-35 %. Siinähän täydennät ja avoilet työn ohessa yliopisto-opintoja, mutta väitän, että nyt jos koskaan ensi vuoden abeilla on tuhannen taalan paikat päästä sisään. Mitään kakkosluokan varapaikkoja ei tosiaan kannata ottaa, jos mielii saada ykkösluokan piletin.
Kyse on tietysti reaalisesti mahdollisuuksien parissa tarpoville. Muut saavat todella ottaa niitä b-luokan paikkoja. Kärjistän tahallaan, mutta näin se suurissa linjoissa homma pyörii. - kiintiöistäviis
Hah kannattaa ehkä katsoa miten ne kiintiöt tulee esim eläinlääkiksessä myös ensikertailaiskiintiössä voi päästä muut sisään, jos ei hyväksymispisterajaa ylitä tarpeeksi moni ensikertalainen. Hyväksymisraja taas tulee olemaan tarpeeksi korkea ettei mitkään helpolla lääkikseen - kiintiöiset pääse sisään, vaan muut hyvin pärjäävät nappaavat paikat. Ota selvää asioista ennen kuin mahtailet. Sama suunnitelma tulee varmasti lääkikseen, koska sinne pääsevät vain kunnon hakijat.
- samaamieltä3434
Totta.. haastetta tulee riittämään myös ensi keväänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337551Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834496Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne662989- 552156
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281699Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71677Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3511453Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us141369Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581109Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761060