Vihreää "suvaitsevaisten"oksennusta

Rotanloukkupoks

Vihervasurien "suvaitsevaisten" konserttipelleily

Niinhän siinä käytiin, kuten olin varma, että Immosen kirjoitus on nyt ihan OK ja kirkuvat paviaanit joutuivat häpeään panetteluineen.

Oli oikeastaan hyvä, että Immonen antoi selityksensä viiveellä, koska nyt todella päästiin näkemään mitä tämä "suvaitsevaisten" paviaanien kirkuminen voi pahimmillaan olla ja että millainen viha sielä kytee perussuomalaisia kohtaan, koska kansa äänesti heidät toiseksisuurimmaksi puolueeksi ja nytpä ei saakkaan elää kuin pellossa kaiken paskan suvaiten.

"Kansanedustaja Olli Immonen painottaa Suomen Uutisille antamassaan haastattelussa, että käy TAISTELUA monikulttuurisuuden ääri-ilmiöitä vastaan ainoastaan poliittisin keinoin."

"– Luulin naivisti, ettei itsestäänselvyyksiä tarvitse toistaa. Suomen parlamentin jäsenenä taistelen tavoitteideni puolesta aina ja vain poliittisin keinoin, demokraattista tietä. Olen kulkenut parlamentaarista polkua johdonmukaisesti jo vuosien ajan. Vastustan väkivaltaa kaikissa sen eri muodoissa, Immonen toteaa."

Se on siinä selkeästi sanottuna ja meille monille on ollut kokoajan selvää, että Immonen tarkoittaa taistelua monikulttuurisuuden ääri-ilmiöitä vastaan, koska monikulttuuri meillä on jo ollut niin kauan kuin muistan, eikä kukaan paheksu maahamme sopeutuvia ja oikeasti kultuuriamme rikastuttavia henkilöitä.

Nyt varmaan tulee seuraavaksi harjaamaan Immosen, mutta myötäkarvaan aivan varmasti ja sekös taasen "suvaisevaisia" sylettää.;)

"Suvaitsevaiset" menivät jälleen rotanpesälle ja saivat sormilleen ja hyvä niin.

https://www.suomenuutiset.fi/

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oletyhma

      Mita sina viriää homo haukut. Paino helvetti tai mina anta sinule turpa.

    • Konsertti---

      .

      Eikö ulkotiloissa järjestettävään konserttitilaisuuteen pitäisi aina hakea lupa?

      • soininveli

        Lupa oli haettu ja nythän myöskin luvallinen 40 hengen natsijoukko hyökkäsi kauppakeskukseen. Samaan aikaa 15000 rasismin vastustajaa kokoontui. Ilman yhtään väkivaltaa. On niissä eroja.


      • homoåke
        soininveli kirjoitti:

        Lupa oli haettu ja nythän myöskin luvallinen 40 hengen natsijoukko hyökkäsi kauppakeskukseen. Samaan aikaa 15000 rasismin vastustajaa kokoontui. Ilman yhtään väkivaltaa. On niissä eroja.

        Eikös se ollut homo tapaaminen ?


      • lemmikkipoju
        soininveli kirjoitti:

        Lupa oli haettu ja nythän myöskin luvallinen 40 hengen natsijoukko hyökkäsi kauppakeskukseen. Samaan aikaa 15000 rasismin vastustajaa kokoontui. Ilman yhtään väkivaltaa. On niissä eroja.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Abdiqadir_Osman_Hussein


      • soininveli
        homoåke kirjoitti:

        Eikös se ollut homo tapaaminen ?

        Ei siellä seksuaalista suuntaa kyselty. Siellä vastustettiin jyväskylän kaltaista väkivaltaa ja rasistista typeryyttä.


      • väkivaltaavastaan
        soininveli kirjoitti:

        Ei siellä seksuaalista suuntaa kyselty. Siellä vastustettiin jyväskylän kaltaista väkivaltaa ja rasistista typeryyttä.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Abdiqadir_Osman_Hussein

        Mitäs tällaisesta väkivallasta olet mieltä, noin niinku avoimesti ?? yksittäistapaus ;)


      • raiskaajaneekeri

        Ja ontuva puolustus sanoo että on suomalainenkin raiskannut, eli tekeekö murhan lievemmäksi kun joku muukin on murhannut?

        Lapsethan puolustelee tekojaan hakemalla vertaistaan kyseiseen tekoon "tuokin teki" saavapaasti lainata seuraaviinn karkeloihin vihreiden iskulauseeksi "tuokin teki"


      • soininveli
        raiskaajaneekeri kirjoitti:

        Ja ontuva puolustus sanoo että on suomalainenkin raiskannut, eli tekeekö murhan lievemmäksi kun joku muukin on murhannut?

        Lapsethan puolustelee tekojaan hakemalla vertaistaan kyseiseen tekoon "tuokin teki" saavapaasti lainata seuraaviinn karkeloihin vihreiden iskulauseeksi "tuokin teki"

        Ei tässä koko suomen rikoshistoriaa perata. Tässä tuomitaan äärioikeiston järjetön väkivalta Jyväskylässä. Nämä samat nerot syyllistyneet aiemmin mm.puukotuksiin ja pahoinpitelyihin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe