Kenelläkään tälläinen tilanne?

On kokemusta samasta asiasta. Myös minä olen yli 30-vuotias lapseton nainen. Yllättävän iso osa juuri kuvailusi kaltaisia, ja nämä ystävät olen jättänyt vähemmälle. Ystävyys ei antanut enää vuosiin mitään ja oli yksipuolista. Olisi pitänyt jaksaa olla loputtoman kiinnostunut kavereista ja heidän lapsistaan mutta minun asiani kuitattiin nopeasti, tapaamiset aina niin että lapset olivat mukana ja/tai päättyivät tunnissa. Ja tapaamiset olivat vaan sitä lasten riehumisen katsomista ja hillitsemistä, muuhun ei voinut kukaan keskittyä.

Onneksi minulla on muutama lapsen saanut ystävä, jotka ovat täysin eri maata. Lapset ovat niin hyvin kasvatettuja ja mukavia, että heidän kanssa voi tehdä mitä vaan ja mennä minne vaan, vaikka ovat reippaasti alle kouluikäisiä. Kaverit kulkevat sujuvasti ilman lapsia tai lasten kanssa missä vaan. Aikuisporukalla tehdään risteilyjä ja mökkireissuja tai käydään vaan ulkona syömässä. Joskus lapsetkin ovat mukana, joskus vaan kyläillään toistemme luona, ja lapset ovat paikalla. Tapaamisissa on tilaa kaikille, kaikki tulevat kuulluksi ja huomioiduksi ja tätä pidän erityisen tärkeänä. Lasten kanssa ollaan ja leikitään me vieraatkin, välillä juttelemme aikuisten juttuja ja vaihdamme kuulumisia ja lapset saavat sen hetken leikkiä omiaan. Eräälläkin ystävällä on kaksi lasta, joista toinen on vieläpä erityislapsi. Ystävä kulkee sujuvasti lasten kanssa missä vaan ja osaa keskustella kaikista asioista. Tämä erityislapsi on muuten yksi suosikkilapsistani.

Erona näihin ensimmäisen kappaleen perheisiin on se mistä sinäkin ap mainitsit viestissäsi: isät ottavat vastuuta lasten hoidosta. Ystävillä on mahdollisuus harrastaa ja tavata ystäviä ilman lapsia, lähteä joskus yön yli -reissuille, koska isät hoitavat silloin lapsia. En tiedä onko näillä toisilla niin, että isät eivät tosiaan ota mitään vastuuta, vai eivätkö nämä naiset vain anna miestenssä ottaa sitä vastuuta. Haluavatkohan he vain esittää ja korostaa itseään ja oman roolinsa tärkeyttä ja sanovat etteivät muka koskaan pääse mihinkään kun on ne lapset. Ehkäpä eivät edes halua lähteä. Työpaikalla olen myös huomannut, että monet (nuoret) perheelliset naiset kyllä harrastavat ja tapaavat ystäviään ilman lapsia, tilanne vaikuttaa aika samalta mitä minulla on näiden muutaman äiti-ystävän kanssa. Tätä minä pidän normaalina.

Tilanne on se,että näiden ystävieni miehet eivät ole koskaan kotona eivätkä ole juurikaan mukana lastensa elämässä. Yhden ystäväni lapsi mm.sanoo omaa miestäni isäkseen aina kun näkee.

Minulla on/oli 6 hyvää ystävää ja kaikki heistä ovat samassa tilanteessa. Heillä ei ole muuta elämää kuin työ ja lapset, eivät pääse edes urheilemaan,koska ei voi luottaa siihen että miehet tulisivat siksi aikaa hoitamaan lapsia kotiin. Saankin aina kuulla kuinka kusipäisiä heidän miehensä ovat ja lapsia ei voi jättää heidän hoitoonsa,koska nuo miehet eivät todellakaan hoitaisi heitä. En voi kirjottaa tähän esimerkkejä koska minut tunnistettaisiin heti.

Ystäväni kyllä puhuvat muustakin kuin lapsista ja ovat kiinnostuneita asioista. Usein teemme juuri lasten ehdoilla jotain,käymme uimassa,puistossa,huvipuistoissa tms,mutta kaipaisin aikuisten välistä kanssa käymistä. En haluaisi olla aina se "isänkorvike" jossain esim.Linnanmäellä johon perheet yleensä menevät yhdessä.

Minulla on muutamia lapsettomia kavereita,mutta he asuvat kaukana ja ovat edellisen avioliittoni ajalta,joten tunnen etten kuulu enää kuvioihin. He asuvat pienellä paikkakunnalla ja jos menen siellä käymään niin kuuntelen illan paikkakunnan juoruja...ihmisistä joita en tunne enkä tiedä.Tunnen olevani todella ulkopuolinen siinä porukassa.

Välillä tuntuu siltä että pitäisi katkaista välit kaikkiin,mutta sitten olisin ihan yksin. En tosin tiedä olisiko sekään huono vaihtoehto...joudunhan nytkin menemään vaikka minne yksinäni,koska kukaan ei pääse lähtemään minnekään.

Onpa kyllä hankala tilanne sinulla, kun kaikilla kavereilla on sama tilanne. Nykyisin nuoret isät ovat melko aktiivisia lasten kanssa ja hoitavat lapsia, eihän mikään parisuhde voi hyvin jos toinen luistaa vastuustaan koko ajan. Ja kyllähän ne lapsetkin sen huomaavat jos vanhempi ei ole kiinnostunut ja vietä aikaa. Se on tietysti hyvä, jos kaverit ovat sentään kiinnostuneita asioistasi, eivätkä suhtaudu mitenkään vähättelevästi. Ehkä sun pitää sitten tavata heitä vähemmän, onhan se ymmärrettävää ettei aina jaksa roikkua pelkästään lasten kanssa lasten paikoissa kun itsellä ei ole lapsia. Tapaa vaikka ne kerrat kun järjestyy ilman lapsia ja satunnaisesti lasten ollessa mukana. Kyllä siinä varmaan menee lähelle kouluikää, että lapsilla alkaa olla pikkuhiljaa kaverikyläilyjä (ilman vanhempia) ja myöhemmin omia menoja/harrastuksia.

Minulla ihan samanlainen tilanne aloittajan kanssa.

Olen kohta kolmekymppinen lapseton nainen ja tyystin Kyllästynyt siihen, että kaikkien ystävien elämä pyörii vaan ja ainoastaan lasten ympärillä, eikä elämässä nähdä enään mitään muuta, kun he ja heidän lapsensa.

Hyvä jos ystävillä on aikaa nähdä edes kerran kuukaudessa. Toinen ei kerkeä näkemään kuin pari kertaa vuodessa. (y) Viesteihin ei "keretä" vastaamaan koskaan edes saman päivänä. Syy on aina se, että "mennään lapsen ehdoilla ja lapsen parasta ajatellen". Mielestäni nämä selitykset on vaan tekosyitä. Yhden viestin vastaamiseen ei mene kuin minuutti, joten kyse on ennemminkin viitsimisestä!

Olisi ihana löytää uusia ystäviä jotka olisi kiinnostuneita keskustelemaan muustakin kuin vaan heistä ja heidän lapsistaan. Sitä molemminpuolista ystävyyttä nimenomaan. Mistäpäin olet aloittaja?

Näinhän se on, että kun lapsia teet, niin saat pallon jalkaasi pitkäks aikaa. Lapsiperheen arki on kuin elämä eläintarhassa, ei hetken rauhaa. On tullut vähän seurattua tuttujen elämää.
Palstalla pojilla on kova hinku parisuhteeseen ja lapsia tekemään, mutta tekeekö se elämästä lopultakaan helpompaa, taikka parempaa?
Minä olen ottanut tänäänkin kokopäivän itselleni laatuaikaa rentoutumiseen..Moniko lapsiperheen arkea elävä voi sanoa samaa? Noh. Ehkä he saa siitä perhe-elämästä jotain muuta hyvää itselleen, ehkä tarkoitusta elämälle.

Mulla toi tilanne oli nuorena. Kaks parasta ystävää sai lapsen toinen oli 15 v toinen 17 v..

Haluan nostaa esiin vielä yhden asian aiheeseen liittyen, nimittäin kaikki lahjat mitä sinkku/lapseton kaveri saa ostaa näille lapsiperheille. On lapsen syntymä eli yleensä tavataan viedä joku vauvajuttu kun mennään vauvaa katsomaan ensimmäistä kertaa, on ristiäiset, lasten synttärit joka vuosi sekä mahdolliset matkakulutkin näihin juhliin. Usein lahjan saa viedä molemmille lapsille vaikka menisi vain toisen synttäreille, ettei toinen lapsi pahoita mieltänsä. Osa vanhemmista vieläpä odottaa, että heidän pallerolleen on joka kerta joku tuominen mukana, vaikka nähtäisiin muuten vaan. Kun näitä kavereita on vielä useita niin huh...Vanhempani juuri totesivat minulle, että kalliiksi tulevat sulle nuo kavereiden lapset, kun jatkuvasti on joku paketti menossa jonnekin. Lisäksi lahjojen osto juhlat vievät aikaa ja onhan niistä oma vaivansa. Perheellisillä on sentään jonkunlainen win-win -tilanne, kun ostavat vuorotellen toisilleen.

Jos "palkaksi" saat vielä vähättelevää kohtelua ja ylimielistä käytöstä niin todellakaan ei kiinnosta näitä kavereita nähdä tai heidän kersoihinsa aikaa ja rahojansa käyttää. Pelkästään yhden kummilapsen synttäreillä käyminen on minulle 200 euron reissu. Junaliput maksavat 70 euroa/suunta, matka on 5h/suunta ja joudun käymään ravintolassa tms syömässä matkan aikana (heillä on yleensä pienet tarjottavat, kakkua saa ottaa vaan yhden palan jne, tarkoitettu että vähän on tarjottavaa kahvin kanssa). Ja jos kummilapselle ostaa 30-40 euron lahjan niin reissuun on uponnut se 200 euroa ja koko päivä. Edes kiitosta ei tule lahjoista. Jos kyselen myöhemmin onko lapsi tykännyt jostain mitä olen ostanut, vastaukseksi tulee jotain epämääräistä tyyliin "joo on se sillä varmaan leikkinyt mutta en mä oikeastaan edes tiedä missä se lelu/kirja/jne on tällä hetkellä". Ja sanomattakin selvää, että on minun tehtävä aina lähteä kylään.

Surullista luettavaa se, että joku menettää ystävänsä ystävien lasten (tai omien lasten) vuoksi! :(

Tietenkin lasten kanssa kuluu aikaa ja energiaa, ne mukulat kun tarvitsee niin äitiä kuin isääkin (!!! noiden esim. aloituksessa kirjoitettujen perheiden miehet, herätys!!), mutta väärin sekin on, että äidiltä (ja isältä) viedään koko elämä sitten siinä samalla, kun lapsi syntyy. Ja että he hylkäävät kaverinsa lapsensa takia.

Koska eihän lapsi vs. kaveri ole mikään valintatilanne? Molemmat on tärkeitä ihmisiä elämässä, sama kuin pistäisi lapset puolisonsa edelle? Ei näitä asioita voi asetella vastakkain ja tehdä "parempi kuin" -valintatehtäviä.

Itselläni ei onneksi ole lapsellisia kavereita, joten en joudu kärvistelemään joko ystävää näkemättä tai sitten sen ystävän lapsen/lapsien läsnäollessa, mutta miehellä on lapsellisia kavereita: aina kylässä ne mukulat tunkevat kahvipöytään keskeyttämään joka hiivatin lauseen, kuolaamaan tarjolla oleviin kekseihin (kuka niitä sen jälkeen enää syö??) tai aiheuttamaan muuta ylimääräistä huomioitavaa, eikä keskustelusta sen vuoksi tule yhtään mitään. Jos lapset ovat nätisti - kuten osa näistä tuttavalapsista osaa olla - täytyy kuitenkin koko ajan varoa vähän puheitaan, sillä vanhemmat katsovat pahasti, jos sanoo jotain, mitä lapsen kuullen ei muka pitäisi sanoa, esim. ettei Jumalaa, taivasta tai helvettiä ole olemassakaan.

Samoin nämä, jotka vaativat, että mieheni järjestää työaikataulunsa heidän lastensa mukaan: mies on eräänlainen freelancer sekatyöntekijä ja tilaustöitä on tolkuttomasti. Hän yrittää palloilla niiden ja meidän yhteisen ajan välillä, jotta meillä olisi hyvä suhde. Mutta nämä työn tilaajat usein kieltäytyvät sovittamasta työtä mieheni sanomiin aikatauluihin, koska työn tilaajien LAPSET ovat silloin-tai-tällöin lomalla tai niitä täytyy viedä tarhaan/hoitoon/harrastukseen/mihin lie tai ne ovat nyt isä- tai äitiviikolla joten nyt ei käy keskittyä tilattuun terassinrakennukseen tai muuhun vastaavaan. Ajatteleeko ne ollenkaan, että miehellänikin on elämää ja parisuhde, eikä mieheni tai minun kuulu kärsiä jonkun muun lasten aikatauluista?

Äitini taas ei näe parasta ystäväänsä juuri koskaan, sillä ystävä hoitaa lapsenlapsiaan (vähintään joka toinen päivä), ja kun he joskus tapaavat, ystävä ei puhu muusta, kuin lapsenlapsistaan. Äiti on sanonut, että kyllästyttää, sillä hänellä se pikkulapsenhoitovaihe on mennyt jo aikapäiviä sitten (sillä hänen lapsensa jo aikuisia).

Pointti ei kaiketi kenelläkään ole, että kavereiden täytyisi unohtaa lapsensa, vaan että ei tehtäisi siitä lapsesta estettä elämiselle. Eikö sen lapsen kuitenkin ole tarkoitus olla ihan kiva juttu niille, jotka sen hankkivat? Joten miksi tehdä siitä "ihan kivasta jutusta" jokin elinikäinen kahle, joka estää ystävyyssuhteet.

Aivan kuten minulla ja vaimollani. Olemme 30 ja 40v, ei lapsia eikä ole aikomusta tehdäkään. Näin ollen käytännössä meidän kaikki entiset kaverit ovat kaikonneet. Itse asiassa tuo sinun kirjoitus olisi voinut olla vaimoni kirjoittama. Jos muuten Oulusta löytyy joku samanhenkinen pariskunta tai nainen niin kirjoita meille. [email protected]

Nyt katse peliin. Jos kehtaat valittaa että ystäväsi ovat sinua kohtaan vääränlaisesti käyttäytyviä, ts. liian huonoja tyydyttämään omia sinkkuisen siistejä tarpeitasi, niin olisikohan aika vaihtaa ajankäyttötapoja? Soisin sinun joskus vahtivan ystäviesi lapsia, heillä kun tuntuu olevan pinna kireällä ja aika tiukilla, ja päästät mamin lenkille tai ostoksille tms. Ja kun haluat viettää laadukasta sosiaalista vapaa-aikaa, löydät varmaan kivaa seuraa esim. eurosinkuista tai jonkin harrastuksen parista.
Olen kolmen lapsen äiti, ja olin melkoinen kanaemo kun olivat pieniä. Se on ihan normaalia äidinvaistoa ja hormonitoimintaa, että maailma pyörii keskiössä minä ja minun lapset.
Toki saat ystäväsi takaisin kymmenen vuoden päästä, jos välinne ovat sinne asti kantaneet?

Ap:n tilanteessa ongelma on se, että lasten isät eivät hoida lapsiaan, jolloin naisilla olisi mahdollisuus tavata tai edes jutella hetki keskenään. Ei ap voi tuolle tilanteelle mitään tehdä, koska tuo on perheen sisäinen asia. Tuollaiset asiat pitäisi vanhempien puhua selviksi jo ennen kuin lasta aletaan laittaa edes alulle. Ja naistenkin katsoa vähän minkälaisen miehen kanssa alkaa lasta tekemään. Jos kotihommat eikä ensimmäinen lapsi miestä kiinnosta, miksi tehdä toinen tai jopa kolmas lapsi? Lapsihan siitä kärsii loppujen lopuksi kaikkein eniten, jos vanhempia ei kiinnosta. Ja ihan oman jaksamisensa takia kannattaisi ehkä jättää se lapsimäärä siihen yhteen.

Hoitovastuu lapsista on lasten vanhemmilla (ei kummilla, tädillä, mummolla, kaverilla jne), ja kaikesta saadusta avusta on syytä olla erittäin kiitollinen. Jos itsellä ei ole lapsia, toisten lasten hoitaminen voi olla oikeasti aika iso juttu. Minäkin pidän ystävien lapsista, mutta en minä heitä halua hoitaa. Voin leikkiä tai lukea kirjaa sillä aikaa kun lähistöllä olevat vanhemmat tekevät jotain muuta, voin käydä yhdessä perheen kanssa lasten jutuissa, mutta hoitovastuuta heistä en halua itselleni. Se on vanhempien tehtävä, tai palkatun lapsenhoitajan. Voisivatko ap:n ystävät sitten palkata joskus lapsenvahdin illaksi tai vkl:ksi? Ei työssäkäyvän talous pitäisi siihen kaatua, jos joskus joku katsoo lapsia muutaman tunnin maksua vastaan?

Tiedän itsekin muutaman perheen, jossa isät eivät ole lastensa kanssa. Kun eräskin tällainen perhe tulee kylään, mies marssii suoraan ruokapöytään ja juttelee pelkästään paikalla oleville miehille. Poikaansa tai vaimoaan ei edes vilkaise koko vierailun aikana, lapsen hoito jää aina naiselle. Kun olimme huvipuistossa, mies istui joko kaljalla tai kävi aikuisten laitteissa. Kerran suostui lapsen päiväunien aikaan olemaan rattaiden vieressä, että nainen pääsi yhteen laitteeseen (vaikka oli ostanut rannekkeen). Ja sama tilanne joka kerta. Siis en ymmärrä miksi lapsia pitää tehdä, jos niiden kanssa ei haluta viettää aikaa tai hoitaa edes hetkeä. Sama oli tänä kesänä yksissä ristiäisissä. Yhden kaverin mies ei voinut edes sitä hetkeä olla lapsen kanssa, että kaveri olisi saanut syödä kakkua ja juoda kahvinsa rauhassa. Ja olemme siis ristiäisvauvan äidin ystäviä, mies tuli juhliin avecina. Olisi ollut mukava vaihtaa hetki kuulumisia, mutta ei. Jos pienikin aika oman lapsen kanssa on joillekin iseille noin vastentahtoista, niin ei voi kuin toivottaa voimia ja jaksamista näille naisille ja heidän lapsilleen, sitä he tulevat tarvitsemaan.

Jos mulla olisi pieniä lapsia ( ei ole lapsia), niin varmaan mä viettäisin mieluusti vaikka yksin sen ajan, että jos joskus tulisi tunti vapaata aikaa enkä siinä olisi soittelemassa kavereille, koska olen sen verran introvertti että tarvitsen paljon omaa aikaa yksin... Sen verran lapsiperheiden elämästä ymmärrän lapsettomanakin, että ei monilla tunnu olevan aikaa koskaan itselleen, jopa joku sanomalehden lukeminen ja kahvikupin juonti kiireettä on niille luxusta. Lapsiperheellisten elämä varmasti on aika aikataulutettua. Siksi en ole lapsia tehnytkään, koska mä en jaksais jatkuvaa häslinkiä ympärillä koko ajan, vaikka mukeloista sinänsä ihan pidänkin ja hoitoapuna olen mielellänikin joskus ystävien lapsille ja aina ihan pyyteettömästi ja palkatta.


Lapsiperheellisiä kohtaan tulee osoittaa ymmärrystä, koska on se eri asia olla sinkku ja olla vastuussa vain omista syömisistään jne., kuin että jos ruokittavana on nälkäisiä koulusta tai tarhasta palaavia lapsia jotka on ruokittava ajallaan ja puhumattakaan huolesta, jota varmaan lapsia omaavat kokee aina lastensa puolesta. Eri asia sitten sellainen, että jos todella joku unohtaa lapsettomat ystävänsä lapsia saatuaan kokonaan, että jos yhtäkkiä lapsettomat ystävät ovatkin niitä vähäarvoisempia, jotka kelpaavat vain ilmaiseksi lastenvahtiavuksi ja että jos kaikki hauska ja laatuaika vietetäänkin vain toisten lapsiperheellisten kanssa. Sellainen olisi tietysti loukkaavaa jos kyse olisi ystävästä jonka on tuntenut myös ajalta ennen lapsia.


On minusta aika ymmärrettävää, että jos ihminen alunperin on ystävystynyt jonkun ihmisen kanssa ja saanut ystävyydestä paljon hyvää mieltä ystävänsä kanssa viettämänsä ajan vuoksi, ei halua viettää kaikkea "ystävä- aikaansa" jatkossa ystävänsä lasten kanssa jos ystävä saa lapsia, vaikka ystävän lapsista sinänsä pitäisikin ja ymmärrettävää minusta on, että jos lapseton ystävä edellyttää pitkäaikaisilta lapsiperheellisiltä ystäviltä aikaa myös itselleen edes joskus. Vaikka ymmärrettävää on myös se, että lapsia omaavilla on vähemmän aikaa. Ja tosin en ymmärrä tällasten foorumeiden ystävyyskäsitteitä.


Sitä ilmiötä tunnistan jossakin määrin itsessänikin, että joskus on kauhean vaikeaa keskustella lapsiperheellisten ystävien kanssa. Monet ihmiset ovat kiireisiä ( oikeaa tai tekemällä tehtyä "kiirettä") ja silloinkin kun tavataan, voi olla että aina lapset ovat mukana. Mitään ei voi puhua eikä kertoa suoraan huolistaan ystävälle vaikka kahvikupin ääressä kuten ennen kuin ystävät saivat lapsia, koska jos lapset ovat seurassa ja kuulemassa, pitää koko ajan varoa, ettei sano vahingossa vaikka kirosanaa ääneen tai että lapset eivät vahingossa kuule aikuisten jutuiksi määriteltyjä asioita, jos lapset ovat siinä vieressä. Lisäksi jos vaikkapa katsoo pyyteettömästi ja palkatta jonkun ystävien lapsia, sellainen voi olla yllättävänkin raskasta lapsettomalle ainakin jos hoitorupeamat ovat kovin pitkiä, koska jos ei ole tottunut lapsiin, ottaa kauheaa stressiä lasten hyvinvoinnista.


Puhun yleisesti, että lapsiperheelliset voisivat miettiä sitäkin asiaa joskus lapsettoman ystävänsäkin kannalta, että jos vaikkapa pyytävät sinkkukavereitaan vahtimaan lapsiaan että pääsevät omiin menoihinsa ja lapseton ystävä suostuu tuntikausiksi - ilman palkkaa tietenkin - vahtimaan ystävän lapsia, että oikeasti ystävälle se toisen lasten hoivavastuu on sellainen, että palkatta lapsia vahtinutta ystävää heti syyteltäis, jos jokin menis vikaan. Varmaan omien lastensa hoitaminen on rentouttavaa, mutta ei toisten vaan lapsettomalle ystävälle se on palkatonta työtä. Helposti siinä toisen lapsia vahtivalle lapsettomalle ystävälle tulee tunne, että pidetään piikana tai palkattomana apulaisena. Siitä en sitten tiedä - toivottavasti asia on niin, että lapsiperheellisille muidenkin lapsiperheellisten ystäviensä mukeloiden vahtiminen on rentouttavaa ja hauskaa, koska lapsettomalle se ei aina sitä ole että jos pyydetään äkkisoitolla lapsenvahdiksi ystävän lapsille, jos vaikka kuinka hyvä ystävä olisi jonkun lapsia omaavan kanssa.

Ja tää ei ole mulle foorumi, missä juttelisin tuntemieni kanssa, mielenkiintoinen aihe vaan, koska jostakin syystä yhteiskunnassa tuntuu olevan tabuasia se, että kuinka paljon oikeasti lapsettomia sorsitaan sen valinnan vuoksi, että ei ole valinnut perustaa perhettä ja hankkia omia lapsia. Lapsettomien kiire ei tässä yhteiskunnassa ole samanarvoinen asia kuin lapsiperheellisten ja esimerkiks valtiovallankin mielestä lapsettomien pitäis muuttaa työn perässä minne sattuu - kohta sitä politiikkaa muuten tulee tuutin täydeltä, mutta kukaan ei vaadi pieniä lapsia omaavalta samaa. Samaten lapsiperheelliset saavat verovähennyksiä esimerkiksi siitä, että jos joutuvat hankkimaan työsuhdeasunnon eri paikkakunnalta, mutta ei tule kuuloonkaan, että lapsettomilla olisi sellaisia oikeuksia. Lisäksi pienituloisten osalta osa-aikatyökin suosii erit. lapsiperheellisiä, saavat joka tapauksessa yhteiskunnan automaattisia vastikkeettomia tukia. Reiluako?

Mulle on käynyt samoin ystävien kanssa. Heitä ei mun elämä enää kiinnostanut vaan harvat tapaamiset käsiteltiin lapsiperheen arkea. Pistin lopulta välit poikki näihin lapsuudenystäviin, helpotti kummasti. Lastenhoitoapuakin tarjosin, osaamisestakaan ei ole kiinni, olen nimittäin lastentarhanopettaja.

Olisi mukava tutustua muihin lapsettomiin tai sitten perheellisiin jotka ymmärtävät muunkinlaista elämänmenoa. Kun tämä perheettömyys ei ole edes oma valinta, ja vaikka olisikin niin ymmärrystä saisi löytyä puolin ja toisin.

LOPETA VÄLITTÖMÄSTI lahjojen osaminen ystäviesi lapsille!!! Oikeesti, ei sinun tarvitse ostaa, ellet sitten ole kummi tai jos menet synttäreille!! Itsekin pohdin aikani tuota tilannetta, kun ystävät alkoi saamaan lapsia, ja tulin siihen tulokseen etten ala joulupukiksi koko maailmalle,koska rahani ei kerta kaikkiaan riitä. Tunsin pitkään syyllisyytttä, mutta nitä lapsia vaan oli niin paljon., enkä itse siitä olsi mitään vastalahjaa saanut ikinä itselleni, minun synttäreitä ei muistettu ikinä mitenkään, ei edes kortilla.Tein oikein! nyt nämä ystävyydet ovat lähes loppuneet koska se heidän lapsiperhearki on joku maailman keskipiste heille, ja niinpä tietenkin on , mutta itse koen tulleeni täysin hyväksikäytetyksi niin kauan kuin he olivat itsekin sinkkuja ja TARVITSIVAT YSTÄVIÄ, minä olin heille tärkeä, täytin sen ihmissuhdetyhjiönsä. Nyt kun heillä on perhe ympärillä häärimässä niin entiset parhaat kaverit ei ole yhtään mitään. Ei edes kerran vuodessa voi soittaa, lopetin sen ystävyyden siihen. Goodbye BITCH!! P.s ootas vaan kun mies jättää tai lapset muuttaa pois, taitaa tulla hätä käteen:......

Joillakin ihmisillä vaan naksahtaa päässä siinä kohtaa, kun ne muuttuu vanhemmiksi, äideiksi ja isiksi pikkuihmisille. Sitten ne palvelee pientä mussukkaansa kuin kuningasta/kuningatarta ja lapsen sana on LAKI. Mistään muusta osaa puhuakaan, kuin penskoistaan.

Mutta onneksi löytyy myös niitä kunnollisia vanhempia, jotka säilyttävät järjen päässään, vaikka elämään tulee uusia tärkeitä ihmisiä (=lapset) ja pystyvät elämään tasapainoista arkea lapsineen kaikkineen, ketään unohtamatta ja ketään PELKÄLLÄ lapsipuheella kyllästämättä! :) Kyllä kivojakin vanhempia on olemassa.

Vanhemmuus ei vain ole kaikkien juttu, eikä sen pidäkään olla.