Kun ottaa huomioon miten Neuvostoliitolle kävi Afganistanissa eikö sotaretki Suomeen olisi ollut paljon pahempi katastrofi?
Suomella oli 1970-luvulla 700 tuhannen miehen reservi, länsimaat olisivat antaneet aseita ja tiedustelutietoja, Neuvostoliitto olisi kärsinyt valtavat tappiot. Vaikka olisi Suomen saanut vallattua olisi sota jatkunut verisenä sissisotana.
Pointti on että Neuvostoliiton uhkaa on suuresti liioiteltu, halutessaan Suomella olisi ollut 1970-luvulla suurempi liikkumavara mitä silloin kansalle uskoteltiin. Sisäpoliittisista syistä oltiin rähmällään itään päin?
Oliko NL 1970-luvulla sotilaallinen uhka?
18
62
Vastaukset
- hjvcvvvvv
Erkki Nordbergin kirjassa oli lukuisia masentavia esimerkkejä 1980-luvun alussa panssarijoukkojen heikosta osaamisesta jopa sotaharjoituksissa. Eli ei mitään uutta - paperilla valtava, todellisuudessa huomattavasti kyvyttömämpi.
- Näin.se.vain.on
Neuvostoliitossa tilanne ei ollut paljoa parempi. Paras kalusto oli itä-Euroopassa NATOa vastassa. Suomea vastaan olisi laitettu B ja C-luokan kalustoa ja sotilaita. Lännestä olisimme saaneet aseita ja tiedustelutietoa. Sotaretki Suomeen olisi ollut Neuvostoliitolle paljon pahempi rasti kuin Afganistan.
Afganistanissa NL menetti kymmenessä vuodessa 30 tuhatta miestä kaatuneina. Suomessa tuo määrä menisi parissa kuukaudessa. - eipä.vaan.ole
Näin.se.vain.on kirjoitti:
Neuvostoliitossa tilanne ei ollut paljoa parempi. Paras kalusto oli itä-Euroopassa NATOa vastassa. Suomea vastaan olisi laitettu B ja C-luokan kalustoa ja sotilaita. Lännestä olisimme saaneet aseita ja tiedustelutietoa. Sotaretki Suomeen olisi ollut Neuvostoliitolle paljon pahempi rasti kuin Afganistan.
Afganistanissa NL menetti kymmenessä vuodessa 30 tuhatta miestä kaatuneina. Suomessa tuo määrä menisi parissa kuukaudessa.Suomen rajan tuntumasta löytyi A-kategorian joukkoja ihan riittävästi. Olihan tuossa rajan takana heti semmoiset elintärkeät sotilaspiirit kuin Leningrad ja Kuolan alue NATO-rajoineen.
- Kuka.tietää
NL kuitenkin sai Afganistanissa turpaansa resupekkasisseiltä vaikka sielläkin oli Spetnaz joukkoja, miksi hävisivät, olisiko Suomi ollut muka helpompi?
- Muistan
Kuka.tietää kirjoitti:
NL kuitenkin sai Afganistanissa turpaansa resupekkasisseiltä vaikka sielläkin oli Spetnaz joukkoja, miksi hävisivät, olisiko Suomi ollut muka helpompi?
Muistetaan nyt sekin, että USA tuki tuolloin islamistiterroristeja miljoonilla dollareilla, aseilla ja koulutuksella. Neuvostoliitto tuli tuolloin Afganistaniin sen kansainvälisesti tunnustetun maallisen hallituksen kutsumana taistelemaan kiihkoislamisteja vastaan. Muistuttaako kenties nykytilanteita?
- Kuka.tietää
USA ei olisi 1970-luvulla tukenut Suomea sadoilla miljoonilla dollareilla jos NL olisi hyökännyt?
Kylmän sodan aikaan supervallat eivät suoraan sotineet toisiaan vastaan mutta epäsuorasti useinkin. Korea, Vietnam ja Afganistan tulee ensimmäisinä mieleen, onhan niitä muitakin.
- zxcvbnmk
Brittien salainen tiedusteluraportti 1968: Neuvostoliitolla ei mitään aikomustakaan hyökätä Eurooppaan. Pikemmin strategia oli puolustuksellinen. Muutos Stalinin aikoihin siis täysin vastakkkainen. NL pelkäsi länttä.
- Näin.se.vain.on
Neuvostoliitolla oli täysi syy pelätä länttä sillä vasta 1970-luvulla se saavutti USA:n ydinaseiden määrän osalta. Ohjusten tarkkuus oli onneton, soveltuivat lähinnä kaupunkien tuhoamiseen. Tavanomaisen aseistuksen osalta tilanne ei ollut parempi, kalusto oli pääosin vanhaa. Idässä tärkeintä on määrä, ei laatu.
- hohhoijjakkaa
Näin.se.vain.on kirjoitti:
Neuvostoliitolla oli täysi syy pelätä länttä sillä vasta 1970-luvulla se saavutti USA:n ydinaseiden määrän osalta. Ohjusten tarkkuus oli onneton, soveltuivat lähinnä kaupunkien tuhoamiseen. Tavanomaisen aseistuksen osalta tilanne ei ollut parempi, kalusto oli pääosin vanhaa. Idässä tärkeintä on määrä, ei laatu.
"Ohjusten tarkkuus oli onneton"
Jos ammut avaruuteen asti lentoradallaan nousevan ohjuksen toiselle puolelle maapalloa n. ½-1 kilometrin päähän pienestä kohteesta (esim. ydinohjussiilo), ei voida puhua onnettomasta tarkkuudesta. Riittämättömästä kyllä, mutta ei missään nimessä onnettomasta.
- Gruz_200
NL:n armeijan sisällä oli isoja ongelmia - suurimpana näistä joukkojen moraali. Asepalvelus kesti 3 vuotta ja mokutus oli armotonta varsinkin ns. vähemmistökansalaisia (esim. baltit) kohtaan. Lopputuloksena oli demoralisoitunut armeija - se näkyi varsinkin Afganistanissa. Porukka oli humalassa/aineissa suurimman osan aikaa. Tästä on dokumenttia, josta juuri tämän vuoden kirjallisuuden Nobelin voittaja on tehnyt.
Parhaat joukot oli sijoitettu Itä-Saksaan. - Humppahurja
Kyllä köppääsesti olis meitin käynyt mutta ei venäläisillä ollut mitään tarvetta sota-
retkelle Suomeen kuten ei ole nykyäänkään.Molemminpuoliset hyvät valtiosuhteet
tekevät väkivallan tarpeettomaksi vaihtoehdoksi maittemme välisissä suhteissa :)
-Kansainvälistymistä kaikille ärhentelijöille :)- Druzhba_Narodov
Kansojen kotona NL:ssä totisesti riitti kansanvälistymistä! Kaikki yrittivät välttää armeijan ettei olisi joutunut kolmen vuoden p**ersraikaukseen tai Afganistaniin! Kaikki kynnelle kykenevät vetosivat joko selkävikoihin tai korkeakouluissa olevat saivat vapautusta jos tekivät väitöstyötä!
Kukaan ei halunnut palvellut NL armeijassa paisi muutama hassu jotka passitettiin Itä-Saksaan. Kaikki tajusivat että järjestelmä on mätä!
- res.ylivääpeli
Taas tässäkin ketjussa kirjoittavat paukapäät ovat unohtaneet palstan tarkoituksen. Tämä on historiapalsta. Ei jossittelupalsta.
Jos halutaan jossitella, niin mikä olisi kunkin sijoituspaikka tässä taisteluryhmässä?
Kyseessä on maavoimien joukko-osasto jossakin tämän maan kamaralla, ei kuitenkaan Affenanmaalla.
http://kuvapilvi.fi/k/yJvp.jpg- Näin.se.vain.on
Ei se ole mitään jossittelua jos toteaa että Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen 1970-luvulla olisi ollut sille sotilaallinen, taloudellinen ja poliittinen katastrofi josta se ei olisi toipunut.
Itänaapuri ei ole toisen maailmansodan jälkeen käynyt yhtään todellista sotaa, sellaista sotaa joka sitä Suomessa odottaisi. Afganistan ja kaksi Tsetsenian sotaa olivat eväsretkiä verrattuna siihen miten Suomessa kävisi.
- vainyksiainoavaihtoehto
Niin,pieni ja sisukas Cyomi olisi saavuttanut kunniakkaan hopeamitalin,jälleen kerran?
No,onneksi venäläiset ovat poliittisesti lahjakkaampi kansa kuin me suomalaiset.
Meille suomalaisille on tyypillistä,että hyviä rauhan aikoja emme osaa elää,vaan uhkakuvia on luotava ja eläteltävä vaikka sitten tyhjästä.
Sisälliselle politiikallemme on ominaista sen hakeutuminen äärimmäisyydestä toiseen,kiihkoisänmaallisuudesta eurosolidaarisuuden hurmokseen,suomettumisesta nato-fanatismiin.
Suomalainen ei lopultakaan ole kykenevä aitoon itsenäisyyteen?- Näin.se.vain.on
NL olisi Suomessa kärsinyt vielä pahemman tappion kuin Afganistanissa. NL oli savijaloilla seisova jättiläinen, sillä ei ollut varaa Afganistanissa sotia vaan lähti sieltä häntä koipien välissä. Suomessa kyyti olisi ollut paljon kylmempää.
- dfgfghg
Neuvostoliitolla oli 1970-luvulla 50 tuhatta panssarivaunua!
- Näin.se.vain.on
Joista suurin osa oli vanhoja romuja jotka huollon puutteen takia eivät lähtisi edes liikkeelle. Itänaapurissa on vieläkin periaatteena että määrä korvaa laadun. Laatua kun ei osata tehdä luotetaan määrään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337441Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e824423Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne582887- 552156
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281689Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71667Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3501447Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131322Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581099Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2751048