Suomen vanhusväestö on rasistinen ja nuori saa syytteitä laiskuudesta ja kaikesta typerästä. Eläkeläiset itse istuvat työttöminä, vaikka väestön vanheneminen voisi pakottaa heitä takaisin töihin. Liikaa on eläkeläisiä ja vähän nuoria, johon lasten suojelun politiikka pistää näppinsä ja nuoria riistetään entisestään. Suomen lasten suojelun politiikka on aikansa elänyttä, sillä mitä lapsista kasvaa kun vanhukset vahingoittavat lapsia varastamalla heitä sillä, että valittavat nuorista aivan turhaan. Ovathan lapset lapsia ja haidän kuuluu huutaa ja juosta, mutta tyhmä vanha älyväestö ei osaa arvostaa tätä kun heillä on enemmistö.
Miehet koppaavat naisia ja äitejä aiheuttaen heille ongelmia ja traumoja, sillä naiset sairastuvat ja saavat keskenmenoja. Vanhukset ovat vampyyreja, jotka varastavat lapsia ilman tunnon tuskia. Olen kokenut vastaavaa. Maaseudulla asia on pahalla raitteella. On suoranaista tappoa. Eivätkö vanhukset ajattele tulevaisuutta? Tai onko kuolema yhdentekevä?
Eu ja Suomi vanhenee mutta maahanmuuttaja ei kaivata. Suomella on dead line. 30 vuoden maahanmuuttokokemus ei ole häävi kun Englannilla on 200 vuoden. Aika käy vähiin. Mutta kukaan ei keksi asettaa yhden avioliiton politiikkaa. Sosiaalisessa sekasorrossa lapset vahingoittuvat.
Vanhukset sortavat nuoria julmasti
vihaistettulintukas
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit327191Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e784274Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne552582- 552136
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281679Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71657Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3401391Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131222Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.561067- 761030