Vittu että vituttaa. Muija oli mielin kielin ja oli olevinaan just niin täydellinen ja kaikkee mitä muijalta toivo. Kunnes sain tietää tänään et kuvioissa pari muutakin tyyppiä. Vittu että vituttaa.
Usean pyörittäjä
4
165
Vastaukset
Voi uskoa. Tän päivän ihmiset rupee olemaan aika perseestä ihan yleisesti. Niistä on tullut jotenki sairaita. Kaikessa asioissa. Tosin ihminenhän onki juuri tuollainen ku sinun muijasi.
- samojakokemuksia
Joo alkujaan mukava nainen muuttui mullakin ilkeäksi manipuloivaksi ämmäksi, joka ei osannut kiittää mistään enää, ei arvostanut minua yhtään enää, pelkästään koitti vedättää minua useamman kuukauden omaan tahtoonsa. Kurjisti kaiken, koitti saatana alistaa seksin pihtaamisellakin ja käyttäytyi ihan vittumaisesti. Ei osannut kommunikoida vaan teki elämisestä maan päällisen helvetin.
Siihen loppui sekin pidempi suhde. Ihmiset on perseestä. - OnneaVaanJoo
Minulla oli sama tilanne kuin ap:llä. Epäilin jotain tuollaista, mutta hän tahtoi seurustella. Luulin sen tarkoittavan, että muut jäävät. Ehdin rakastuakin. On ahdistanut pitkään.
Se, että löysi ´paremman´ ei niinkään haitannut, kuin se, ettei voinut kertoa asiasta vaan roikotti turhaan monta kuukautta. Nyt en osaa enää luottaa naisiin. Aika huono alku oli varmaan uudellekin suhteelle tuo salailu myös toista miestä kohtaan. - Aasdjjklgtyk
Tuo otti yhteyttä. Halus kai muka yrittää selittää jotain. En tiiä. Kai yrittää jotain omaa huonoa omatuntoaan paikata tai mitä lie. Tekis mieli huutaa tolle päin naamaa! Mitä se oikein kuvittelee? Sanoi, että pelkää kiintyvänsä liikaa, eikä kaipaa mitään sydänsuruja elämäänsä juuri nyt ja samaan aikaan tapailee jo uutta. Just joo. Miksi tapailla jotain toista, jos ei kaipaa elämäänsä sydänsuruja? Sanois suoraan vaan ettei kiinnosta. Aivan kuin se muuttaisi asiaa yhtään mitenkään. Tollaset muka pehmeet sanat ei tee asiasta yhtään helpompaa. Pahentaa vaan, ku paljastuu, että kusettaa päin naamaa minkä kerkee. En jaksanut edes sanoa mitään. Vastasin vaan jaa... vittu ku ois tajunnu vaan sanoo et lopettaa paskan jauhanta eikä antaa sille sitä kuvitelmaa et asia on ok mun osalta. Ei todellakaan ole. Pitäs vaan unohtaa ja antaa olla. Menkööt. Miks tollasen perään ees raivota ja surra. Luontoaan voi muuttaa kuitenkaan. Pitää vaa pysyy lujana ja olla antamatta sille enään yhtään mitään mun elämästä tai sielusta. Ei mitään! Ei yhtään mitään! Vittu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit418004Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834666Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673371- 552196
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281719Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71697Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171606Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3591533Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581209Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791128