Elina auttaa keskiluokkaista työttömäksi jäänyttä leikkaamalla ansiosidonnaisen pois
Verotuksesta Elinalla oli myös upea mielipide. Progressio pois koska köyhä ei työllä voi rikastua ja tällainen verotus vain pitää pääomat sillä jolla ne jo ennestään on.
Pitää paikkansa että köyhä ei työllä voi rikastua, mutta progressiolla varmistetaan että köyhä ei ole aivan niin köyhä kuin se olisi ilman progressiota.
Elina voisi vastata kummassa on enemmän suhteessa väkilukuun köyhiä USA/Suomi ja millaiset tuloerot maissa on?
Onko progressiolla jotain vaikutusta suhteelliseen köyhyyteen?
Toivottavasti Lepomäestä tulee Kokoomuksen uusi pomo, nauraisin koko matkan äänestämään seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Elina Lepomäki Pressiklubissa
13
145
Vastaukset
- Tajuaisti-Hallella
Toivottavasti Lepomäestä tulee Kokoomuksen uusi pomo, nauraisin koko matkan äänestämään seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Naurun aiheita toki on monenlaisia. Jossakin romaanissa tekijää en muista kerrottiin miehestä joka nauroi kahdesta elämässään. Ensin kun näki Kuusankosken suojeluskunnan marssivan ja toinen nauru siitä kun anoppi kaatui portaissa likaämäprin kanssa ja sai päähänsä sitruunan kuoren. Jos ajatellaan nuo paketissa ymmärrän naurun puheenjohtajalle. Tuskin ilo puheenjohtajavaaleille on aiheellinen. Eihän me ole naurettu itsenäisyydellemmekään. Miten nauraa sille joka on jo myyty ?
Eiköhän puheenjohtajavaali ole jo käyty "piiskakirjeet" ovat aiankin lähetetty.
En puutu Lepomäkeen henkilönä mutta mielipiteisiin kyllä. Samoin kun muidenkin nuorten kokoomuslaisten on nuo mielpiteet jo tuoreustakuun ulkopuolella. Niistä haisee vanha "Silakka" hapatus !! - opelius
Mutta jos työllä ei rikastu plus et pitää mennä töihin heti potkut saatuaan eri ammatista toiseen ammattiin, niin nyt se 100 miljardin kysymys? Mitä pitää tehrä? Aivan koulut voi lopettaa ja heti kun ikää on18 v. Ja työkkäriin sieltä se tulee osoitus, joko lääkäriksi poliisiksi, lentäjäksi, eli pelkkää säästöä kun ei tarvitse siinä välissä opiskella, voisi jopa sanoa, aivan fantasti............................
- Kansantuomari
Lepomäki on veronkiertäjien asialla. Pörssimeklari itsekin ammatiltaan.
- sehaisee
Kyseessä veroparatiisi-elina ja eli talouselämän parasiitti.
- luhllui
Lepomäen oppi-isä pistää myös aikamoista tekstiä.
"Sosiaalietuuksia olisi miljonäärin mielestä myös leikattava, sillä järjestelmä pitää ihmiset pois työelämästä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016042221458263_uu.shtml
Minusta näiden sikarikkaiden omaisuutta pitäisi säännöllisesti palauttaa valtiolle. Se kannustaisi heitä yrittämään saada samallainen omaisuus takaisin.
Kummallista kun köyhää voi kannustaa ainoastaan tekemällä siitä entistäkin köyhemmän. Kuinkahan köyhä pitää olla jotta nalle olisi tyytyväinen?- Liberaalitar
Kerro Sosialisti minulle Suomen Suurimmat veronmaksajat!
Voin auttaa, että suurin on:
1. OP-ryhmä, pankkiala
Nordea-ryhmä taitaa olla myös aika korkealla ko. listalla
VÄHEMMÄN VEROJA; ENEMMÄN VAPAUTTA! SUOMI NATOON! - hhgfhrt
Liberaalitar kirjoitti:
Kerro Sosialisti minulle Suomen Suurimmat veronmaksajat!
Voin auttaa, että suurin on:
1. OP-ryhmä, pankkiala
Nordea-ryhmä taitaa olla myös aika korkealla ko. listalla
VÄHEMMÄN VEROJA; ENEMMÄN VAPAUTTA! SUOMI NATOON!Näillä yritysten ja yksityisten maksamilla veroilla on rakennettu tämä hyvinvointivaltio.
Kansalaissodan jälkeinen eheytyminen tapahtui kun heikommin pärjäävän väestön asemaa alettiin parantaa ja siihen käytettiin verovaroja. Itse uskon sikailun heikkoja kohtaan johtavan heikkojen sikailuun muita kohtaan ja sitä tuskin kukaan haluaa. - Oikee_libertaari
Avaus oli taas tyypillistä loanheittoa, jota Elina Lepomäki on saanut jatkuvalla syötöllä. Siinä jätetään huomiotta mm se, että Stubbin aikana tämän valtionvarainministerikaudella ansiosidonnainen on jo ollut leikkurissa. Ja sen verran monta muuta seikkaa että en juuri nyt viitsi edes kaikkia luetella. Mutta tästä sinun kommentistasi
"Kansalaissodan jälkeinen eheytyminen tapahtui kun heikommin pärjäävän väestön asemaa alettiin parantaa ja siihen käytettiin verovaroja."
Todellisuudessa verotus on sitä, että valtio ryöstää osan ihmisen tuloista itselleen ja jakaa sitten suojateilleen. Tämän ryöstön lopullinen maksumies on aina ollut ja tullee aina olemaan juuri tuo pienituloinen. Miksikö? Kun esimerkiksi mainituille pankeille tulee uusi ry...vero maksettavaksi, se nostaa palvelumaksujaan ja köyhimmät maksavat niitäkin suhteellisesti eniten. Itse asiassa EL on kommentoinut tätä asiaa blogikirjoituksissaan.
Toisaalta valtion tulolähteistä alv on suurimpien joukossa. Alv puree eniten juuri vähävaraisiin ja pienituloisiin ja tekee ry...verotuksesta alimmilla tuloasteilla regressiivistä. - Oikee_libertaari
Tuota "palautusta" on koitettu huonolla menestyksellä mm USA:ssa 1930-luvulla. Saksassa samoihin aikoihin.
- EmpatiaElina
Elina Lepolasse yritti imagokonsultin antamilla ohjeilla vaikuttaa Pressiklubi-ohjelmassa inhimilliseltä. Ei onnistunut. Eihän robotti voi olla inhimillinen vaikka kuinka olisi asennettu tekoälysiru.
- Krataa
Hyvin näytti pärjäävän. Toisaalta joku voisi vedota siihen, että vastapuolella oli Sanna Marinin tapainen demugga-idiootti johon tuo kuvauksesi muuten paremmin soveltuu.
- Oikee_libertaari
"Verotuksesta Elinalla oli myös upea mielipide. Progressio pois koska köyhä ei työllä voi rikastua ja tällainen verotus vain pitää pääomat sillä jolla ne jo ennestään on.
Pitää paikkansa että köyhä ei työllä voi rikastua, mutta progressiolla varmistetaan että köyhä ei ole aivan niin köyhä kuin se olisi ilman progressiota."
Yleensä ihmisillä jää verokeskusteluissa huomaamatta, että verotus itse asiassa on valtion harjoittamaa ryöstötoimintaa. Se ottaa väkivalloin ihmisen tulojen osan itselleen. Vasemmistolaiset näkevät tuon ryöstön vain oikeutenaan pohtimatta oikeutusta tai miettimättä, miten kovan työn takana tuo voitto (Tosin verottajan maksuun määräämät ry...verot ovat ilman oikeuden päätöstä ulosottokelpoisia, joten ne on maksettava vaikka ne olisivat oleellisesti virheellisin perustein asetettuja. Siten ry...verotuksen uhriksi voi joutua vaikka ei tekisi edes voittoa.) itse asiassa on.
EL ilmeisestikin tajuaa hyvin, että ry...vero tavallaan toimii saman lailla kuin tavaroilla hinta. Kun se on matala, ihmiset helpommin maksavat suosiolla, kun se on korkea alkaa pääomien pako.
Kun ottaa huomioon, että ry...verotuksen progressio varmistaa vain sen, että rikkaimmat siirtävät maksunsa köyhimpien maksettaviksi (Suomen) valtion tuhlatessa surutta erilaiseen epäkäytännölliseen roskaan, progressio ei ratkaise muuta kuin sijoittajien päätökset sijoittaa muualle.
Kuulin muuten hiljattain että feministit järjestävät muun ohella tiedottamista päivästä, jolloin kuvitteellinen sukupuolten palkkaero tasaantuu. Siis milloin naisen ansainta muka alkaa hänen "alemmalla" palkallaan. En kuitenkaan ole kuullut, että kukaan järjestäisi "veroansaintapäiviä" tms sen merkiksi, milloin ry...veronmaksujen jälkeen ihminen alkaisi ansaita itselleen. Nykyry...verotuksella päivä ajoittuisi johonkin heinä-elokuun paikkeille. - hgfhgd
Alhainen veroaste ja isot tuloerot yhtälöstä ei tule ulos laadukasta ilmaista koulutusta tai käyttäjälleen edullista terveydenhoitoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit397848Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834636Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673301- 552176
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281719Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171536Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581518Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581199Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2781098