MV-sivuston luotettavuus tutkittu!

Totuus_tuli_julki

Ei voi kuin säälinsekaisesti nauraa kun luin tutkimuksen MV-sivuston luotettavuudesta. Edes sivuston lukijat itse eivät luota siihen roskaan ja hyvä niin, onhan se merkki että hiukan on vielä toivoa. Samalla tuli todistettua sekin että se murto-osa (muutama prosentti) joka luotti MV-paskan juttuihin on vähän koulutettuja "elämänkoululaisia." Eikö teitä hävetä kun vielä mainostatte sivustoa johon ette itsekään usko, hahahhaahhahaahahaaaaaaaa!

Lainaus Iltalehti:

"Heistä kahdeksan prosenttia ilmoittaa luottavansa näiden sivustojen sisältöön. Tiedot käyvät ilmi Sanomalehtien liiton teettämästä kyselytutkimuksesta.

Miehet luottavat naisia enemmän MV-lehden kaltaisiin sivustoihin. Sanomalehtien liiton mukaan eniten sivustoihin luottavia on ihmisissä, joilla on alempi koulutus. Esimerkiksi sivustot tuntevista perus- tai ammattikoulun käyneistä 14 prosenttia luottaa MV-lehden kaltaisiin sivustoihin.

MV-lehteä tai vastaavia sivustoja käyttää ainakin silloin tällöin 13 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista.

Suurin osa eli 77 prosenttia kyselyyn vastanneista piti luotettavuutta tärkeänä ominaisuutena netin sisällöissä.

Kyselytutkimuksen toteutti TNS Gallup maaliskuussa.

STT

55

484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dhjsaalo

      no ei tullu yllätyksenä tuokaan

      vain täydet tampiothan tuota paskaa edes lukevat liimahöyryissään

      kukaan siihen ja sen juttuihi usko

      • yle.mädättää.valehtelee

        KUKA SUVAKKI TUTKI, JA KUKA SUVAKKI TILASI MAKSETUN "TUTKIMUKSEN" :)


      • sotarikolliset.voimavara

        GOOGLE : Yle watch.


      • totuus-vituttaa-sinua

        Sieltähän se ilmaantui ensimmäinen "elämänkoululainen" joka on hyvin, hyvin vihainen TOTUUDESTA.

        Kun punoitukseltasi ehdit niin mieti miksi YLE:n uutisiin luottaa 98% kansalaisista ja MV-paskan feikkitoimittajien juoruihin vain 8 % lukijoista.

        Tuliko vessahätä kun hoksasit totuuden?


      • Kyllä.vituttaa

        kaikenmailman suikkihuulien totuudet.


    • kriiitikko

      MV-sivusto paljasti "venäjä-korttinsa" arvostellessaan länsimielistä Jussi Halla-ahoa. Joka tapauksessa kritiikkiä islamia kohtaan tarvitaan sillä eihän länsimaissa voida hyväksyä esim. tyttöjen ympärileikkauksia eli sukuelimien silpomista. Samoin tolkuton lisääntyminen vie jokaisen maan perikatoon luonnon kustannuksella.

    • Valtamedia_uskottava

      Hupiuutisia kaikki mv-lehdessä, mamut on kilttejä ja suvaitsevaisia.

      HEHEHEHEHEHEHEEHEHEE!!!

    • Nolottaako_häh

      Kyllä luulisi nyt korvia punoittavan ja häpeän puna olevan kasvoilla niillä jotka täällä ovat kyseistä paskasivustoa vielä mainostaneet!

      Ei kannata enää laittaa MV-paskan linkkejä kun niihin ei kukaan usko. Ei edes sivuston lukijat itse!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • yle.vaikenee.peittelee

        Sun persettä punottaa kun uskot jotain YLE,ä !! :) MV-lehti on se joka kertoo oikeasti totuuden. Eikä sellainen maksettumedia joka nuolee poliitikkoja. GOOGLE : Murkut.org


      • mahtaa-vituttaa

        Ai että "elämänkoululaisella" ottaa kupoliin. Kun perseesi heittää punoittamasta niin ihmettele itseksesi sitä miksi YLE:n uutisiin luottaa 98 % kansasta ja MV-paskan facebook-juoruihin vain 8%.

        Eikö siinä ole sinunkin mielestäsi pieni ns. vivahde-ero mihin mediaan Suomen kansa luottaa?

        Sinä et ole kansa vaikka kuinka saat itkupotkuraivareita siellä tuon oikean virallisen tutkimustuloksen vuoksi.


      • JesusLordadSavior
        mahtaa-vituttaa kirjoitti:

        Ai että "elämänkoululaisella" ottaa kupoliin. Kun perseesi heittää punoittamasta niin ihmettele itseksesi sitä miksi YLE:n uutisiin luottaa 98 % kansasta ja MV-paskan facebook-juoruihin vain 8%.

        Eikö siinä ole sinunkin mielestäsi pieni ns. vivahde-ero mihin mediaan Suomen kansa luottaa?

        Sinä et ole kansa vaikka kuinka saat itkupotkuraivareita siellä tuon oikean virallisen tutkimustuloksen vuoksi.

        Valtamedian tutkimuksethan tekeeTaloustutkimus Oy, joka on
        Kokoomus rikkollisenja valehtelijan ja eduskunnassa nukkuj Eero Lehden firma, hän myi frimanivestoitnti pankiiri oldan Sach:ille, joka manipuloi vaalituloksia U:n ja pankkiirien haluamaan suutaan, tää asisa on ollut mv-lehdessä ja itse oln tiennyt pankkiirien junet ihmiskuntaa vasttaan jo vuodesta 1008 lähtien.

        Illuminati on luonut

        . kommunismin, femismi, vihreäniikke, peliteollisuuden, jokainen sota Ranskan vallankumouksesta lähtien myös I ja II ja kohta alkava III maailmansota on ilumitnatin luous, johon Elohim tulee puuttumaan

        Valtmedia on aina ollut halltusten käsikassara samalla tavoin kuin Israel on Jumalan käsikässara. Pankkiiirit ja valtamedia tahtovat tuhota Israelin valtion ja näin estää jeesuksen Kristuksen toin tulemisen maan päälle mutta tulevat SURKEASTI epäonnistumaan, kaiiki mitä Raamttuun on kirjoitettu, on tapahtunut, tapahtuu parhaillan ja tule tapahtumaan, se on varmaa kuin paskan vääntö, ja suvakit ovat vasemistoli-vihreitä, jotka Jumala tulee vimeisentuomion jälkeen eittäämään ikuiseen helvetin tuleen, jos jatkavat nykyistä valhehtelemista.

        se uskooko suvakki tätä, eim liikuta minua yhtään, mutta kohta opuu matutus kun maailmantalous romahtaa, ja Putinikin käy Suomen vierailulla panssareineen j Rovaniemi kuuluu siihen alueesen, sitä ei USAn homo-ameijat esta

        Sipoeraa ovat yritttäneet mennä Napoleon, Hitler, ja homo-NATO ei sinne mene , sillä Jumala tulkee käytämään Venäjää ruoskana tuhomaaan maailman pahimmanterroristivalo USAn ja länsimaat., Venäjän kohtalosta en täsäenempää kerro

        Se mist tämä vatloiti ympäri maailmaa nyt johtuu, jokainekansa tulee saamaan RANGASITUKSEN siitä miten ne on historiansa aikan juutaaisia kohdelleetja samalla Jumala puhdistaa juutalaiset niin että heistä jää kolmas osa henkiin,

        Voittajan Harmageddonin, Jixreelin laaksossa pahtuvan loppuhuitepentumn jälkeen Israel, ja kikkailla mailmassa raamatulliset kristitity, joista viisaat on temmattu taivaieen ahdingon ja vihan ajalta.

        Kiitos Jeesus Kristus, suuri Herrani ja Vapahtajian Amen ja Hallelulujaa ikuisesti niellesi:

        En ala korjaamaan krirjoitus vireita. kirjato menee kiinni minuutin päästä.


      • tuuli.ikonen.google

        RAMIN AZIMI presidentiksi !!!!


    • qweras

      MV-lehteä on arvosteltu muualta kopioitujen, tarkastamattomien ja keksittyjen uutisten levittämisestä, salaliittoteorioita tukevien juttujen julkaisemisesta sekä ihmisten yksityisyyden loukkaamisesta. Sivustoa pidetään myös vihaa lietsovana. MV-lehti julkaisee faktaa, huhuja ja huijauksia sekoittavia artikkeleita, joiden pääaiheina ovat maahanmuuttajat, seksuaalirikollisuus ja salaliittoteoriat. MV-lehdestä kriittiseen sävyyn kirjoittaneet toimittajat päätyvät nopeasti törkykirjoittelun kohteeksi. Kirjoittelu pyrkii vähättelemään kohteidensa uskottavuutta, ja heistä on voitu kirjoittaa tavalla, joka sisältää kunnianloukkauksen tai yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkit. Suomen media taas yhtenä rintamana manipuloimassa mieliä MV:tä vastaan, On taas perinteinen valhemedia liikkeellä niin yhtä aikaa, että tämäkin on jälleen kerran järjestetty juttu. Ajastettu mediahyökkäys MV:tä vastaan on taas menossa. Tällä kertaa on maksettu tutkimus ja oletettavasti annettu ohjeet siitä, millaista tulosta haetaan. Alkaa olemaan jo niin matalalla "luotetun" median rima että nämä lähinnä naurattaa. Eikö nuo ressukat itse näe sitä paradoksia missä vellovat? VALHEITA VALHEITA VALHEITA mutta pyydettäessä ei vieläkään kukaan viitsi osoittaa että mistä ne löytyvät. Samana päivänä kun huomaan, että MV valehtelee tarkoituksella, lopetan sen lukemisen, tukemisen ja puolustamisen. Ihan niinkuin kaikkien muidenkin medioiden kohdalla joita seuraan. Ettei olisi Stubbin matikalla tuokin luku todellisuudessa saatu tuohon ynnättyä? en lue valeuutisia mistään lehdestä, enkä myöskään propagandauutisia. Nykyään näyttää 10 % uutisista olevan uutisia, 90 % toimittajien / päättäjien mielipiteitä. Mutta veikkaanpa että 95 % "valta"median lukijoista mieltää kaikki uutisiksi. Nuo toimittelevat kusipäät vittuilevat kansalaisille ihan härskisti. Touhu on mennyt jo niin pitkälle etteivät valehtelevien "medioiden" propagandistit kehtaa enää katsella omakuvaansa peileistä! Tässä on jo musujen luontainen geeniperäinen valehtelemisen raja ylitetty kirkkaasti. Kun puhdistus käynnistyy, luulenpa että suvakkitoimittelijoille koittaa lähtö muiden vihaa lietsovien suvakkirasistien ja musujen kanssa yhteiselle matkalle tuon puoleiseen. ei tarvita kyselyjä.kun seuraa mv kommentteja.eilen eräskin juttu sai yli neljäkymmentä kommenttia.minä rasisti perkele sain kaksikymmentä peukkua puolet uusia nimiä joita en ole nähnyt.suvakki rastas näky saaneen kaksi toinen varmaan oma peukku.kyllä se selviää kun kommentteja lukee mitä mieltä kansa on.eipä näy orpo urpoa eikä polvihousu pojua täällä kommentoimassa.kertovat asiansa sensuuri mediassa jossa muut diskataan.luuleevat kansan uskovan että heidän totuutensa on ainoa.no suvakki nilviäisiä täällä silloin tällöin liikkuu.tämän julkaisun lukijat on vaan niin valistunutta väkeä ettei siihen muutaman hölmön jutut tehoa.kolme on ainakin lopettanut tai vaihtanut nimeä.yksi on vakio toinen joskus yritti en ole pariin päivään havainnut.mutta tarkkailkaa nimiä. Kuinka nää monikulttuurinaivistit kehtaavat vainota meitä haittamaahanmuuton vastustajia? Eikö ne ymmärrä, että on meneillään kantaväestöjen henkiinjäämistaistelu? Suomella on toivoa, koska "unelma" ei ole vielä toteutunut kuten esim. Saksassa ja Ruotsissa. En ehkä paljonkaan Suomen hyväksi pysty tekemään, mutta sillä hetkellä kun pää irtoaa, tiedän ainakin sen, etten heittänyt kapuloita rattaisiin niille, jotka yrittivät ja uskalsivat enemmän. noniin siinä oli rutkasti asia

      • fgddfgdfggf

        Kirjoita lyhyemmin ja yritä saada tekstiisi edes hitusen järkeä. Paskaa suollat ja sillä selvä. Mene "elämänkoululainen" lukemaan MV-paskaa, ei haittaa vaikka siihen ei kukaan usko. Onhan sinulla kaikki hyvin?


      • trollhetan
        fgddfgdfggf kirjoitti:

        Kirjoita lyhyemmin ja yritä saada tekstiisi edes hitusen järkeä. Paskaa suollat ja sillä selvä. Mene "elämänkoululainen" lukemaan MV-paskaa, ei haittaa vaikka siihen ei kukaan usko. Onhan sinulla kaikki hyvin?

        Asiaahan tuo kertoo. Etkö ymmärrä ? Jos ei ymmärrä, syy saattaa olla perintötekijöissä.


      • rasistireppanoille

        Täyttä sontaahan tuo jauhoi ja pitkän pätkän.

        Samaa paskaliturgiaa mitä rassukka-rasistit aina, ei siis mitään järkeä koko roskassa.

        Tuommoista se on Syvä joki-sakki, se on totuus.


    • qweras

      Aijaa tekö olette Putinin perseraiskaamat elämänkoululaiset olette hiukan huvittavia. Voi rähmä sanoi Spede Pasanen

    • Totuus-tuli-julki

      Sinustahan se kirjoitti.

      "Elämänkoululaisilla" hajosi kasetti täysin kun totuus tuli ilmi. MV-paskaa ei usko edes sen lukijat itse, hahahahahahahahaaaaaaaaaa!

      Tunkekaa isoon perseeseenne kuvitelmanne, kaikkihan noita MV-paskan lukijoita pilkkaa ja nauraa.

      On se "luotettava" sivusto kun lukijat itsekään eivät usko lukemaansa, ei helvetti mitä "elämänkoululaisia."

    • valtamedianplöräys

      Yökkäys pääsi kuin lapin mamukansaa, olipas siinä oikea värittynyt pyllynnuolenta juttu.

    • Rasisti-on-reppana

      Miksi vain 8% lukijoista luottaa MV-sivustoon?

      Te tiedätte syyn, ei sitä tarvitse edes kertoa. Suomen kansalla on vielä järki tallella, onneksi.

    • LopputulosEiYllätä

      Onko sinulla pahakin mielenterveysongelma, mitä oikein horiset?

      Täällähän vain keskustellaan MV-sivustosta ja siitä kuinka kansa ei luota siihen pätkääkään.

      Sinällään aika yllättävää että joku tosiankin viitsii lukea sellaista sivustoa. Tottakai se menee hupisivustona aivan kuin joku Myrkky-lehti aikoinaan mutta oikeat tositapahtumiin perustuvat uutisethan me kuuntelemme ja katsomme Yleltä tai MTV:n kautta.

      Kansa on tuomionsa antanut joten pulinat pois.

    • shaisseasevaanon

      Miksi tuollaista on pitänyt oikein tutkia ? Näkeehän tosiasian jo eka vilkaisulla, että täyttä soopaa ja sontaa tuollainen sivusto suoltaa.
      Putinin tukema sonta-sivusto.

    • cafedeparis

      Jos MV-lehden videot muslimimiesten poliisiauton polttamisesta ym. mellakoista ovat sontaa ja soopaa, niin ainakin hyvin aidon tuntuisesti on asiat lavastettu ja näytelty. Entäs ne veriset kuvat pikkutyttöjen ympärileikkauksista ? Ketsuppia vai ???

      • suvakkipikkuinen

        hollywoodissa tehtyjä valeclippejä. t. suvakki pikkuinen


    • joeireori

      käypä lukemassa uudelleen. Aika moni juttu on siellä ja hetken kuluttua tulee julki muualta. En pidä itsekään aina kaikista moittimisista mutta siellä uskalletaan julkaista tieto mitä paikalliset lehdet ei julkaise Ylestä nyt puhumattakaan. Ja ne Ruotsia koskevat jutut on kyllä tosia. Mutta kyllä Suomessa pitää saada julki nämä mamujen eri edut ja heidän rikokset ym. seikat jotka vaikuttaa kansalaisten mielipiteisiin minkä verran niitä tänne halutaan. Heillä tuntuu kaikki tulevan kuin Manulle illallinen mitään tekemättä. Ei ihme että rasismia esiintyy. Ja kun ne jutut julkaistaisiin totuuden mukaisesti niin ei tarvitsisi tuollaisia julkaisuja. Niin kauan kun niistä vaietaan niin joku ne julkaisee ja voi hieman liioitellakin.

    • rereroi
    • Buahahahahaaaaa

      Vähän koulutetut rasistiapinat lukevat MV-paskaa hullunkiilto silmissä.

      Pojut hei, miettikääpä miksi VAIN 8 % lukijoista luottaa MV-paskaan?

      Eikö hävetä?

      • hahhahbuaa

        Pikkutyttöjen ympärileikkausta eli sukuelimien silpomista on kaikesta huolimatta vaikea hyväksyä.


    • Käry-kävi

      Onhan se tietenkin noloa lukijan itsensä kannalta että luottaa uutisiin jotka on facebook-juoruista kerätty.

      Kansa on puhunut, Suomen kansa. Vain 8% MV-paskan lukijoista luottaa lukemaansa MV-paskaan.

      Aiheuttaako se rusinassanne mitään ajatuksia siitä että lumeanne sivusto suoltaa paskaa?

      • äry-ävi

        joo ei juuri kannata lapinkansoja lukea pakkomamutuksineen joo,.


      • kiitos-tieto-riittää

        Lapin Kansaan luottaa 80 % lukijoista.

        MV-sivustoon 8%.

        Ei selittelyjä.


    • PoisMutisMuslitHeti

      No? Mikäpä se MV-lehdessä. Hyvä lehtihän se on. Kommunistit muut viheriät vain käyvät kuumina kun Timo Soini nostaa Suomen suosta puolueellaan.
      Vasemmistosta ei ole mihinkään. se on jo nähty kymmenien vuosien kuluessa.

      • Olet-Putinin-Nuolija

        MV-sivuston perustaja joka pakoilee oikeutta Espanjassa on suuri Vladimir Putin-fani. Tuliko sulla paskat housuun?


    • aikaansa_seuraava

      Taitaa yksi-kaksi sekopääsuvakkia trollata MV-lehteä vastaan eri nikeillä uskomalla tilattuun tutkimukseen. Yrittää(vät) esittää fiksuakin vaikkei ole ottanut MV-lehden artikkelien sisällön paikkaansapitävyydestä itse mitään selkoa. Jos näillä trolleilla olisi jotain järkeä kupan hiivuttamassa kuupassaan, olisivat myös osanneet käyttää omaa logiikkaansa sinä päivänä kun valtamedia samaan aikaan otti aiheen esille kautta maan, siis tämän 0-tutkimuksen.

      itse luen MV-lehteä, järjesssäni ei ole mitään vikaa ja olen käynyt monenkilaisia kouluja ja kursseja itse itseäni kehittäen. Siksi osaan tehdä monenlaista duunia laajalla skaalalla, johon moni muu ei kykenisi. Se omakehusta. Tärkeintä että jalat ovat maassa, osaan summailla asioita ja käyttää maalaisjärkeä ja nähdä logiikkaa asioissa joista nämä sekopäiset suvakit ovat täysin pihalla.

      Seurailen myös MV-lehden linkkejä uutislähteisiin jotka useinkin johtavat ulkomaisiin medioihin. Jos ei osaa muuta kuin savoa ja sitäkin huonosti, joutuu sitten sinnittelemään suomenkielisen uutisoinnin varassa. Joka on nykyään useimmiten hyvin rajallista tai puuttellista mitä tulee haittamaahanmuuttoon.

    • totuus-on-ARMOTON

      Sinulla oli pahasti ristiriitainen lause kirjoituksessasi. Jos leikit fiksua niin ei kannattaisi tyhmyyttään näyttää noin helpolla virheellä.

      Suomen kansa ei luota MV-paskan sivustoon ja sillä selvä. Vain 8% uskoo lukemaansa ja asia ei inttämällä muutu, mitäpä tuosta tinkaamaan. Muutamat sekopäiset rasisti-rassukat sitä vielä tavaa mutta homma on hiljennyt kuikan pieruksi.

      Gallup-tutkimushan on aina silloin väärä ja joku taho on tilannut sen jos tulos aiheuttaa itkupotkuraivareita. Kuulostaa ihan persulta.

      Kannattaisiko sen roskasivuston muuten hiukan parantaa laatua ja miettiä miksi siihen ei juuri kukaan luota? Kritiikkihän on vain hyväksi jos oppii siitä ja parantaa tapansa, eikö vain? Saattaisi mennä silläkin roskasivustolla paremmin niin ettei tarvitsisi lukijoilta kerjätä euroja jotta yleensä koko valesivusto toimisi.

    • ertsipäertsi

      eihän mv:n juttuihin kukaan usko

      tai jotkut amikset ehkä mutta he ovatkin jälkeenjääneitä

      mitä tuosta tinkaamaan

      vittu jokanen tiesi tuon jo ennen tuota tutkimusta

    • ingentroll

      MV-lehteä lukee valtaosa kansasta. Oleellista on että asian toinenkin puoli kerrotaan. Suomi ei ole Pohjois-Korea vaikka alkuperäisen viestin lähettäjä niin haluaa maan olevan.

    • PaskaKansa

      Hehehheeheee!!! Valtamedialla paskat housuissa kun mainostulot tippuvat ja tilaajat lopettavat hyväveli/hyvämamu-lehtien tilaamisen!!! Voi tätä onnen päivää!!!
      Kuka ääliö kehtaa vielä tunnustaa esimerkiksi lukevansa "lapin kansaa" josta ei juuri lappilaista uutista löydä. Niin, no onhan siinä potkupalloa ja napaperungan poikia urheilusivukaupalla, siis halpaa paskaa.

    • kansansanaa

      Kertokaapas, parempi väki, tämmöiselle jälkeenjääneelle, vaikkapa tämänpäivän Mv-julkaisun 5 törkeintä valetta...

    • urpoille

      Kyllä se paska on tiiviisti housuissa MV-paskan sivuston perustajalla. Poikarukka pakoilee Espanjassa poliisia ja kerjää ihmisiä lähettämään itselleen edes euron että sivuston ylläpito voisi jatkua vielä vähän aikaa.

      Miksi rehellinen mies pakoilee, miettikääpä sitä?

      Muutenhan asiassa ei ole mitään epäselvää. MV-paskaan luottaa vain 8% sen lukijoistakin. Ei ihme, että se on menettänyt kaikki tukijansa ja mainostulonsa ja joutuu nyt kerjäämään niiltä vähiltä "elämänkoululaisilta" jotka sitä tavaavat vielä yhtä euroa. Kai te nyt olette sossunrahoistanne lahjoittaneet sen euron Iljalle?

      Nimimerkki "ingentoll" voisi aikansa kuluksi kun työtön on niin tutkia vaikkapa MV-paskan lukijamäärää ja verrata sitä esim. Iltasanomien lukuun. Älä kirjoita "valtaosa kansaa" kun kyseessä on MV:n tapainen valesivusto jota lukeee noin alle 100 000 ihmistä Suomessa. Heistäkin vain 8% uskoo lukemaansa niin siinä sitä on sitä "valtaosaa kansasta."

      Eikö hävetä jauhaa paskaa?

      • autakkaapoloista

        Tuossa joku pyysi parempaa väkeä avustamaan päivän törkeimpien valheiden löytämisessä...Auta ihmeessä poloista, ettei jää jauhamisen asteelle


    • selkävoitto

      Miksi ihmeessä menisin MV-paskan sivuille? Sen verran olen sitä lukenut aikoinaan että minulle riitti. Ja mikä Fuhrer se on joka käskee oikein tekemään jotain uutiskatsausta? Tutkikoon itse jos on lukutaitoinen.

      Kansa on tuomionsa antanut: Vain 8% luottaa MV-paskan juttuihin. Se riittää todisteeksi tyhmemmällekin.

    • Näinhän_se_on

      "Hehehheeheee!!! Valtamedialla paskat housuissa kun mainostulot tippuvat ja tilaajat lopettavat hyväveli/hyvämamu-lehtien tilaamisen!!! Voi tätä onnen päivää!!!"

    • 100prossantyrmäys

      Onneksi niillä menee kuitenkin noin tuhat kertaa paremmin kuin MV-paskalla. Mainostuloja ja lukijoita riittää vieläkin sen verran paljon ettei tarvitse kerjätä lukijoilta euroa lahjoituksena.

      Ja se luoettavuus kansan silmissä, se on ihan eri luokkaa. Sanomalehtiin luottaa 90 % lukijoista, MV-paskaan vain 8%.

      Mietippä aikasi kuluksi mistä se johtuu?

    • arviitivaan

      mv lehti on vähä niinku nätti-jussin tarinoita lukisi

      vähennä ensin puolet pois ja siitä lopusta vielä puolet niin on jo melkein tottuus tullu

      tai ei se sittenkhän ole läheläkhän

      mutta pittää se keskenkasvusilleki olla joku hupinsa

      ei siinä mithän

    • EttäNäin-

      Tulet näkemään että esim.hesari kuihtuu kuin pyörre autiomaassa.Just hesasta soitti ja kauppas riisuttua hesaria viikonloppuisin,ilman mainoksia ja uutiset käsittelis Helsingin ulkopuolisia asioita,kieltäydyin kohteliaasti.Olen uskollinen MV-lukija ja muun samankaltaisten lehtien.

    • MV-sivut-kuihtuvat

      Kaikki ns. painetut lehdet tulevat kuihtumaan vuosikymmenten kuluesssa. Lehdet siirtyvät nettiin, sehän on ollut tiedossa jo parikymmentä vuotta. Siinä ei ole mitään uutta.

      Se ei silti pelasta MV:n tilannetta yhtään, paska ei inttämällä kullaksi muutu. Netissäkin on sivustoja joihin voi luottaa ja joiden uutiset ja tiedot on tarkistettu ennen julkaisua. Näin tulevat jatkossakin tekemään arvoisat vanhat sanomalehdet. Heillä on ammattitoimittajat ja heillä on moraali joka takaa ettei facebook-juoruja julkaista suoraan juttuina lehdessä.

      Kansa on vetänyt johtopäätöksensä. Se on ihan MV:n sivuston ylläpitäjän oma moka jota on vaikea enää korjata. Vain 8% pitää sivuston uutisia luotettavana, se on hälyttävä luku.

      MV-sivusto ei uutiskanava.

      Se on itse keksittyjen facebook-juorujen kanava. Uskokoon ken tahtoo sellaiseen roskaan. Fiksut eivät usko.

      • voepaksusti

        MV-lehteä kannattaa tukea monin eri keinoin jotta kansa saa tulevaisuudessakin lukea täyttä asiaa.


    • kansa-antoi-tuomionsa

      MV-paska on tarkoitettu keskenkasvuisille "elämänkoululaisille" joilla se amiskin jäi kesken ja sossusta saa niin vitun vähän rahaa ja mutsi on paska ja kilju on hyvää...

      Fiksut täysijärkiset ihmiset eivät roskasivustoa avaa, he lukevat vain asiamediaa joiden uutiset ovat luotettavia. Niitä ei ole keksitty facebook-juoruista.

      • promvlehtijuuu

        Mv-lehden arvostelijat tekevät lehteä tunnetuksi ja kansan kiinnostus herää. Kannattajajoukko kasvaa päivä päivältä.


      • muslimimulukku

        Minussa kyllä taisit erehtyä,5:ttä ammattia elämäni varrella on tullut tehtyä,osan tuolla ruotsin puolella.Sinne sinun kannattaa matkustaa tutkimusmatkalle saat oppitunnin.Käyppä vaikka Tukholmassa(Alby,Fittja)tai mene vaikka Södertäljeen ei tartte turhia turista,loppuu tyhyjän höpötys.Mutiaset järjetön taakka kansantaloudelle.Edustavat kaikkea pahaa maan päällä


    • suvakkionvajakki

      MV-lehti on viihdyttävä ja uskomatonta totta moni heidän uutisistaan päätyy myös valtamedian uutisiksi. Tymää suvakkia tämä tietysti kiukuttaa heh heh hee.

    • kummallista_mesoamista

      Ihmettelen, mitä niin kauheasti pitää keuhkota, onko MV-lehti luotettava ja moniko siihen uskoo. Mitä sitten niitä luette, jos ette usko. Ei minua yhtään haittaa, jos joku uskoo enkeleihin, Jeesukseen, menninkäisiin ja pitää niitä todellisina ja oikeina. Antakaa kaikkien lukea ja uskoa, mitä haluavat. Ei kannata käännyttää ketään. Ei tarvitse edes olla toisesta huolissaan, saatikka tuomita.
      Minä en halua lukea pornolehtiä, mutta minun puolestani sinä saat. Olkaa nyt vaan suvaitsevaisia!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2062
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      167
      1599
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1280
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      277
      1137
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      132
      1041
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      857
    Aihe