Miten te vietätte aikaanne.
Jäin itse työttömäksi kuukausi sitten, eli aika vähän aikaa sitten.
Mattopyykillä olen käynyt, kirjastosta haen lukemista, kotona kaikki rästityöt on tehty jne.
Yritän olla ajattelematta että kaikilla muilla on kaikki hyvin, koska eihän se niinkään ole. Vaikka epävarmuutta on asiasta kuin asiasta, koitan pitää järjen päässä.
Alkoholi kyllä maistuu, pakko vaan kontrolloida sitäkin. Rahat loppuu saman tien, eikä fyysinen rapula ole mitään siihen verrattuna, mitä on moraalinen rapula.
Ihmisarvoahan työttömällä ei juuri ole, koska työn / työpaikan perusteella meidät usein arvioidaan.
Joskus on pakko kierrellä ja kaarrella kylillä, kun ei jaksa vastailla ihmisten uteluihin.
Perkele minäkään toisten asioihin puutu.
Mutta jos jollain on jotain osviittaa, niin lukisin mielelläni vastauksia.
Asialliset sellaiset ainakin.
Työttömän arki
17
400
Vastaukset
- toinentyötön
tuntuu itsellä,ettei päivässä tunnit riitä edes välillä, mutta jos vähänkään kiinnostaisi aloittaa esim.sukututkimus-harrastus, johon ruovedellä loistavat mahdollisuudet, niin siihen uppoaa paljon aikaa ja antaa iloa paitsi itselle, myös omille sukulaisille ja jälkipolville!
- huilaillaan.toiset.ei
Mene luontoon, kalastus, marjastus, sienestys valokuvaus. Tai ala lukemaan oikeen urakalla.
- Savustumassa
Lahna kutee vie kiireesti verkkoja.
- Tuppukylä
Ruovedellä kyylätään ihmisiä joka paikassa,varsinkin jos olet sinne muualta muuttanut,niin aivan järjetöntä kyttäämistä.Huomaa kyllä että on jotenkin sisäänpäin kääntyneitä ja hirveen uteliaita ihmisiä,työttömiäkin on ja koulukiusaamista,mihin ei puututa,koska joidenkin mukulat on olevinaan paremoia,todella huono paikka asua on Ruovesi.Aika moni sen on jo huomannutkin ja haluaa muuttaa pois,ettei itsestäkin tule samanlaisia tampioita.
- kadekko
Kuntalaiset eivät kaipaa sinunkaltaisia luulotautisia valittajia, Sinulla on selvästi pelkona jos joku vaikka tarjoisi töitä . Ethän voi mennä töihin kun et ole tottunut siihen. Valitse taas kunta jossa ei ole pelkoa että joutuisi töihin. Sossuun ehtii iltapäivälläkin kun on herännyt ja ns tampiot elättää.
- TeeJotain
Öö - miten olis jos hankkisit alkuun vaikka töitä?! Jos ei tältä paikkakunnalta niin sitten jostain muualta? Kerrot kyllä tuossa viestissäsi kaikesta oheistoiminnasta mitä olet hienosti keksinyt, mutta et mainitse jostain syystä edes sivulauseessa, että etsisit aktiivisesti työpaikkaa tai tilaisuutta kouluttautumiseen tai ajatuksia itse itsesi työllistämiseen. -- On muuten tosi mielenkiintoinen ajatus, että työttömällä ei olisi ihmisarvoa. Eikös työssäkäyvä keskivertosuomalainen sano itsestään aivan samaa?! Viestisi perusteella vaikuttaa siltä, että lähinnä ihan itse arvioit itseäsi työpaikattomuutesi kautta; olethan jo selvästi oikein tunnistanut itsesi kuuluvaksi ryhmään "me työttömät" (vastaan "nuo työlliset hyväosaiset"). -- Lopeta hyvä henkilö valittaminen ennen kuin lähipiiriäsi alkaa oikeasti v*tuttaa, ja tee asialle jotain. Pelkästään TE-palveluilla on Pirkanmaalla mol.fissä tällä hetkellä 1182 avointa työpaikkaa!
- lorvikatariko
Kumpa Ruovedellä olisi paikka jossa jaettaisiin työhaluja. Täällä on aivan liikaa sellaisia jotka eivät haluakkaan töihin. Sanonta: "hullu töitä tekee,viisas pääsee vähemmällä" on liian monen elämänohje.
- työttömiäyli200
Montakos avointa työpaikkaa Ruovedellä on? Ja työttömiä?
- TeeJotain
Viimeksi, kun karttaa vilkaisin, Ruovesi ei sittenkään ollut ainoa paikka esim. Pirkanmaalla tai Suomessa. Monet muuttavat toiselle paikkakunnalle tai käyvät pidemmällä töissä, ihan tilanteen mukaan. Suomi on vapaa maa tehdä työtä ja asua!
- työnuuvuttamakyttääjäkö
Tai olla TEKEMÄTTÄ saatana, ei kuulu sulle.
- Ihanmukavastimenee
Tunnit ei tunnu riittävän nyt työttömänäkään kaikkeen, mitä haluaisi tai pitäisi tehdä. Vielä pahempaa tuo ajan riittämättömyys oli työssä ollessa.
Perhe, isovanhempia myöten, teettää kyllä töitä, milloin mitäkin. Kun perheeltä jää aikaa, niin harrastuksiin nyt menisi aikaa vaikka kuinka eikä riitäkään.
Yritän kuitenkin asennoitua niin, että työttömänä minun ei tarvitse suorittaa asioita kokoajan pakkotahtisesti kelloa tuijottaen niinkuin työssä ollessa. Nyt on aika relata, huokaista, ottaa iisimmin, rauhoittua, nauttia kiireettömyydestä ja niin olen tehnytkin ja voin huomattavasti paremmin kuin koko 30 vuoden työhistoriani aikana koskaan. - tee.saatana.itte
Työnteko vituttaa joka minuutti. Työnteko ajaa alkoholismiin ja itsemurhaan. Kiitosta et saa.Stressiä ja mahahaavaa, vittuilua ja työpaikkakiusaamista. YOUTUBE : Pelle miljoona - Lähdetään kiitämään.
- Faktaaaaa
Vain itselle tehty työ saa aikaan iloa ja mielihyvää. Toiselle tehty työ, varsinkin jos siitä hyötyy vasemmistolaiset, saa aikaan pahoinvointia.
- KOK.vie.nahatkin.selästä
"Työ vapauttaa". YOUTUBE : Pelle miljoona - Lähdetään kiitämään.
- Niinseaikakuluu
Selailen pornolehtiä ja runkkailen kun olen työtön. Nainenkin olisi kyllä kivä lelu .
- meneehän.se.näinkin
tuo on hyvä alku.
- Resaas
Joo runkkaillessa aika ei mee hukkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit357804Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834626Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673291- 552176
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281719Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171526Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581508Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581199Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2781098